Hilloa puuroon

Tunnustan! Olen kolmena päivänä peräkkäin tunkenut sokeroitua mansikkahilloa lapsen aamupuuroon, turska-peruna-soseeseen ja jukurttiin, että ipana söisi edes jotain. Se on kipeä (kuume, vaippa-alueen hiivatulehdus, vuotava nenä ja yskä - melkoinen värisuora). En jaksa tapella syömisen kanssa, mutta en nyt haluaisi sitä nälkäänkään tappaa. Hillot esiin siis. Mutta en kyllä todellakaan ymmärrä, miten MANSIKKAHILLO voi tehdä turskamössöstä herkullista. Hyi yök.

Kirjavinkki

Apua, luin häkellyttävän hyvän novellikokoelman kahdelta istumalta. Mooses Mentulan Musta timantti on syönyt 16 erinomaista lyhyttarinaa, jotka kirjan takakantea lainatakseni "...kertovat ihmisistä, joiden ovelle elämä koputtaa muttei kysy sopiiko tulla". Isoja tunteita hienotunteisesti kirjoitettuna. Minusta tuntuu kuin Mooses olisi kirjaa tehdessään silittänyt näppäimistöään silkkiliinalla ja hakannut samaan aikaan nyrkillä pöytää.


Siis tällaista tekstiä esimerkiksi:

"Aamutuimaan isä ärähti, että tässä ei ole tilaa kolmelle. Äiti katsoi sitä vihaisesti ja otti Samin syliin. Sitten isä alkoi mennä sohvalle, kun Sami kömpi väliin. Aamulla se heräsi äkäisenä, kantoi peittonsa makuuhuoneeseen ja jatkoi siellä unia. Lopulta se ei enää mennyt iltaisin ollenkaan äitin viereen, ja sitten se sanoi, että muuttaa pois. Se pörrötti Samin tukkaa ja sanoi, että kaikki vielä selviää ja tämä oli aikuisten juttuja. Mutta Sami tiesi, että se ei ollut niiden juttuja, vaan hänen syynsä. Hän karkoitti isän."

Tunnisteet: