Rakas raskausläski

Kävin taannoin kiinnostavan keskustelun vastikään äidiksi tulleiden ja vähän vanhemman naisväen kanssa. Puhuimme raskausaikana nousseesta painosta eli raskausläskistä.

Muutama keskustelijoista oli ehdottomasti sitä mieltä, että äidit stressaavat kiloistaan aivan turhaan. Kyllä ne rakkaat lapsokaiset äitiään rakastavat, vaikka se olisikin ylipainoinen. Että nauttikaa nyt siitä vauva-ajasta ihan rauhassa älkääkä olko niin itsekeskeisiä.


Doh. Tottakai. Eihän raskausläskissä rakastamisesta olekaan kyse. Eikä kyse ole myöskään lasten mielipiteistä, vaan äidin mielipiteestä.

Ylipaino on kamala asia. Järkyttävä laihuus on lihavuuttakin kamalampaa. Molemmista on kokemusta lähipiiristä.

Jos synnytyksen ja rintaruokinnankin jälkeen lanteilla keikkuu 20 kiloa ylimääräistä ja se vituttaa, kannattaa laihduttaa. Se että haluaa päästä raskausläskistä eroon nopeasti, ei ole merkki itsekkyydestä. Se on omasta hyvinvoinnista huolehtimista*.

Halusin perse- ja mahahyytelöstä eroon mahdollisimman pian. Pian on suhteellinen käsite. Projektiin meni yli vuosi. Siihen vuoteen kuuluu aika monta juoksulenkkiä, punttisalitreeniä, joogassa piereskelyä ja iltakävelylenkkiä. Olen vuoden aikana juossut yhdet juoksukengät puhki ja hikoillut ainakin 10 000 litraa. Ruhosta on kadonnut noin 7 kiloa.

Osalla läski lähtee "itsestään" osalla ei. Kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Kun katson oman sukuni vanhempaa naisväkeä, tilanne käy selväksi. Olemme lyhyttä, lyhytjalkaista, leveälanteista ja helposti lihovaa sakkia. Siis ehtaa karjalanpaistia Karjalasta.



*) Kiistän sortavani ylipainoisia. Pysyttelen mielipiteineni ihan vain omassa läskissäni. Mä syön muuten juuri jäätelöä. Kolmas kuppi menossa. (Kuva: Ingman)

Tunnisteet: , , , ,