Mutta hei, eipä ole hätää. Sitten vasta häviää kun myy.
Päivän pelasti työtapaaminen. Olen hikisen haasteen edessä, sillä kirjoitan ensimmäistä juttuani Parnassoon. Siitä ei kuulemma juomatta selviä. Tähän miellyttävään työtehtävään liittyen kävin tekemässä haastattelun islantilaiskirjailija Yrsa Sigurdardottirin kanssa. Hän kirjoittaa islantilaisia rikosromaaneja, ja niitä on käännetty yli parillekymmenelle kielelle. Tapaamisesta ei vielä sen enempää (pitää saada punkkupullo ensin auki ja juttu valmiiksi), mutta rikosromaanien ystäville voin lämpimästi suositella Yrsan teoksia. Ne eivät ole yhtä surumielisiä ja ihailtavan niukkaeleisiä kuin Islannin tunnetuimman kirjailijan, Arnaldur Indridasonin Erlendur-kirjat, eivätkä ne kalua yhteiskunnallisia ongelmia samankaltaisella nälällä. Yrsan vahvuus on islantilaisten paikkojen ja historian synkimpien tapahtumien kerronnassa. Jos haaveilet matkasta Islantiin, Kolmas merkki ja Joka toiselle kuoppaa kaivaa antavat hyvää - ja hyytävää - esimakua paikasta ja sen menneisyydestä.
Kunnon fanina halusin ikuistaa meidät kännykkäkameralla (joka muuten ei ole Nokia, haha). Joku voisi nyt märehtiä, kuinka toimittaja pilaa hyvän työkeikan epäasiallisella "a fan meets her idol" -asenteella. Kuten huomaatte, yritän pyyhkiä innostuksesta hionneita käsiäni hameeseen. Ja pyysin totta kai omistuskirjoituksenkin.
Tunnisteet: yleinen hapatus