Kaikkea ei aina ehdi tehdä itse

Niinpä hankin itselleni kirjanpitäjän! Olen koulutukseltani ekonomi ja mulla on oma yritys, jonka kautta teen kaikenlaisia työprojekteja. Ajattelin, että kyllä tällä koulutuksella yhden pienen firman kirjanpidon ja tilinpäätöksen pitäisi syntyä vaikka vasemmalla kädellä. Näin ajattelin kuusi vuotta putkeen. Kuusi vuotta joka ikisen kuukauden 15. päivä (jolloin pitää jättää jotain papereita verotoimistoon) hakkasin päätä seinään ja kirosin, että ei koskaan enää.

Kaikkea ei vaan ehdi tehdä itse. Ensin ajattelin hankkia aikapulaan siivoojan, koska siivoaminen on yksi hermojaraastavimpia asioita, joka vie ihan helvetisti aikaa. Miehen mielestä se nyt ainakaan ei käy, että joku muu tulee meidän lattioita kuuraamaan.

Koska jotain oli ulkoistettava, soitin tilitoimistoon. Se oli yksi elämäni parhaimpia päätöksiä. Minun ei tarvitse enää koskaan tehdä kirjanpitoa, hankkia mappeja, skannata laskuja ja kääntää islantilaista kirjanpitolakia sanakirjan kanssa.

Nyt minulla on hieman ylimääräistä aikaa. Koska eihän se nyt käy, että rentouduttaisiin, niin päätin keksiä jotain lisäpuuhaa. Aloin rakentaa saunaa meidän takapihalle. Nappulakin alkaa olla jo naulanojentamisiässä.

Jaan tätä rakentamisen tuskaa sauna-aiheisella nettisivustolla (Visitauna.fi). Saunanrakennusblogiin pääsee tästä linkistä.

Tunnisteet: ,