Luin tänään Markkinointi&Mainonta-lehden saitilta Riku Vassisen kirjoittaman mainion jutun tehokkaista Kevätpörriäinen-lehden myyjistä. Suosittelen (juttu löytyy täältä).
Lapset. Nuo pienet perkeleet.
Kirjavinkki
Ja nyt jotain aivan muuta.
Luin pääsiäisenä ensimmäisen kokonaisen kirjan iPadila. Lukukokemus oli nautittava. Sivut kääntyivät helposti ja tuntui, kuin kädessä olisi ihan oikea "kirja". Parasta iPad-kokemuksessa on kuitenkin valaistus. Siinä on kuulkaa kirja ja lukulamppu samassa paketissa! Mieheni ei juuri koskaan lue sängyssä, mutta minä luen joka ilta. iPadia lukiessani en tarvitse toista häiritsevää yövaloa. Voin lukea hyvällä omallatunnolla vaikka aamuun asti.
Ostin ensimmäisen e-kirjani Elisan kirjakaupasta. Valitsin ladattavaksi rikosromaanin Elävien kirjoihin (Marko Kilpi). Tutustuin kirjailijan tuotantoon puolivahingossa. Lasiavain-palkinto jaetaan vuosittain Pohjoismaiden parhaalle rikosromaanille/dekkarille. Pari vuotta sitten palkinto jaettiin Reykjavikissa ja Kilven kirja Jäätyneitä ruusuja edusti kilpailussa Suomea. Tein Lasiavain-kandidaateista lehtijutun (ja työkeikka venyi mielenkiintoiseksi kaksipäiväiseksi seikkailuksi Reykjavikin lähimaastossa, mutta se on jo oma stoorinsa). Luin juttua varten myös Kilven Jäätyneitä ruusuja ja jäin koukkuun.
Elävien kirjoihin on ehdottomasti kirjailijan tähänastisista teoksista paras. Kirjassa kuvataan entisen huumediilerin/-käyttäjän sopeutumista vankinlanjälkeiseen elämään, huumeidenkäyttäjien sähellystä ja huumerikollisuutta selvittävien poliisitutkijoiden työtä. Äidiksi tullen, vankilasta vapautuneen entisen nistin kuvaus on yllättävän koskettavaa ja todentuntuista. Poliisityön kuvaus on minusta äärimmäisen kiinnostavaa luettavaa, eikä olleenkaan saarnaavaa (kuten Savon Sanomat huomautti).
Kovin harvoin saa lukea uskottavaa, mutta silti tarinallisesti kiinnostavaa kuvausta suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle tippuneiden piripäiden arjesta ja siitä, millaista on entisenä rikollisena ja huumeidenkäyttäjänä aloittaa elämä uudestaan. Elävien kirjoihin -teosta lukiessaan ei voi olla huomaamatta, että kirjan kirjoittaja näkee näitä tapauksia omassa työarjessaan (Kilpi on siis ammatiltaan poliisi) päivittäin.
Hesari muuten antoi kirjasta varsin myönteisen arvion (löytyy täältä.)
PS. Sitä mä vaan ihmettelen, että miten raskaan poliisityön ohella ehtii kirjoittaa kirjan. Kyse taitaa olla tehokkaasta ajankäytöstä. Esimerkiksi Leikas paljasti viimeviikkoisen Talouselämä-lehden haastattelussa, että hän kirjoitti Melominen-esikoisteoksensa viidentoista minuutin jaksoissa. Huh.Tunnisteet: yleinen hapatus