Kaksi havaintoa perjantailta

Havainto 1. Naimisiinmeno ei kannata rahallisesti. Huomasin sen tällä viikolla, kun menimme syömään ravintolaan (ihana anoppi otti jälleen ipanan yökylään). Mies lupasi tarjota. Minä halusin valita viinin. Mies totesi, että saan  valita aivan niin kalliin putelin kuin huvittaa. Maksan siitä itse joka tapauksessa puolet. "Mehän ollaan naimisissa", hän muistutti. Puolitus kun tapahtuu viimeistään joko avioerossa tai haudassa. Hirmu romanttinen ruokapöytäkeskustelun aihe.

Havainto 2. Äiti voi olla isälle mustasukkainen lapsesta. Meidän nääpiö on jo 9 kuukautta. Kävimme IKEAsta* ostamassa sille lastensängyn toissaviikolla. Mutta mies ei halua siirtää ipanaa omaan huoneeseensa. On kuulemma kivaa, kun se nukkuu parisänkymme vieressä (miehen puolella) omassa valkoisessa vauvansängyssään. OMG.

*)IKEA on kone. Nyt mä tajusin, miksi siellä käy aina niin paljon lapsiperheitä. IKEAn ravintola on maailman lapsiystävällisin paikka. Sieltä saa käyttöön muovilusikat, muovilautaset, syöttötuolit ja mikron. Tiskiltä voi ostaa vauvanruokaa purkeissa. Kaikki toimii kuin juna. Tästä loistavasta logistisesta kokemuksesta huolimatta aion jättää kokeilun tähän yhteen kertaan - ei ne lihapullat nyt niin hyviä olleet.

 

*Kirjatärppi*

Mä olen viime aikoina miettinyt paljon Anna-Leena Härköstä. Härkösen kolumnit ovat parasta viihdettä - ne ovat aina ihan saatanan hauskoja. Mä en tajua, miten se sen tekee.

Härkösen muu kirjallinen tuotanto saa paljon lukevat ja kirjallisuutta rakastavat  vaivaantumaan. Öh, sehän on vähän...hömppää. Tottahan se on, että  lauseissa ei ole  ainutlaatuista poljentoa. Eikä Härkösen kirjoissa pyöritetä näkökulmia hengästyttävällä tahdilla tai luoda nokkelilla hyppäyksillä ja skitsofreenisillä päähenkilöillä tajuntaa räjäyttävää kirjallisuutta.

Mutta Härkönen kirjoittaa kuitenkin hyvin - hän kirjoittaa niin hyvin, että hänen kirjojaan lukevat hekin, jotka eivät yleensä kirjoja lue. Image-lehden lukijat valitsivat Härkösen pari vuotta sitten nykyajan kansalliskirjailijaksemme. Muistan Härkösen kommentoineen leikkimielisen kisan voittoa jotenkin tähän tapaan: Jos kirjasta on seuraa ihmisille, jos se naurattaa, lohduttaa tai viihdyttää, olen tyytyväinen.

Minusta se oli hyvin sanottu. Tällä viikolla olen juoksulenkeilläni kuunnellut äänikirjana Härkösen kirjaa "Ei kiitos". Onhan se ennalta-arvattava ja sen henkilöhahmot vähän latteita, mutta jotain hauskaa siinä on.

Pitääkö teistä joku Härkösen kirjoista - edes vähän? :)

Tunnisteet: , ,