Onkohan muille käynyt samalla tavalla? Vauva on hoitopöydällä ilman housuja. Puhelin soi. Shiit. Pakko vastata, näyttää tutulta työnumerolta. Joku kysyy parin lehteen menevän valokuvan korkearesoluutioversioita - ja niillä on kiire ("nyt"). Kaappaan vauvan vasempaan kainaloon ja oikealla kädellä avaan tietokoneen, etsin kuvat ja puhun kuvatoimittajan kanssa puhelimessa. Yhtäkkiä omat housuni kastuvat ulkopuolelta. Pissaa tippuu myös printterimme päälle. Vauvaa naurattaa. Koitan jotenkin sivistyneesti lopettaa puhelun, laitan vauvan lattialle ja alan pelastaa printteriä nestevahingolta. Pesaisen lattian ja vaihdan vaatteet. Vaihdan vaipan loppuun jne jne jne jne. Tulee kuuma. Eniten korpeaa vaatteiden vaihtaminen. Pyykkikori pursuaa jo nyt!
Tähän on löydyttävä ratkaisu. En halua laahustaa kotona rumassa t-paidassa, enkä vaihtaa omia vaatteita kahden tunnin välein. Sitten keksin sen. Paskaessu!
Enpä olisi arvannut että esiliinaa tarvitaan joskus muuallakin kuin keittiössä ja roolileikeissä.
Kakkavaippojen vaihtaminen on likaista hommaa. Yleensä vauvan alapää on tyhjennyksen jälkeen sellaisessa sotkussa (olemme aloittaneet soseruokailun), että ainut tapa päästä kokkareisesta liisteristä eroon on pestä takapuoli vesihanan alla. Jotta jatkuvassa liikkeessä olevan ipanan saa ujutettua vesihanan alle, se täytyy ensin nostaa syliin. Sitten on sinappia omallakin kauluksella. Ja kuten välillä käy, vauva on joskus kaapattava kainaloon kesken vaipanvaihdon, ja silloin on hyvä suojata omat vaatteet.
Muovisekotteinen kokovarataloesiliina on ratkaisu pulmaan. Essu kannattaa vetäistä päälle joka kerta ennen kakkavaippaan tai ylipäätään alastomaan vauvaan koskemista. Näin ei tarvitse vaihtaa omia vaatteita montaa kertaa päivässä, ja vauva saa hieroa kakkapyllyään rinnuksiini niin paljon haluaa. Operaation lopuksi kotirouva kostuttaa palan talouspaperia Ajax-suihkeella ja pyyhkii essun puhtaaksi. Hirmu kätevää!
PS.
Hanhiepisodista ei ole puhuttu täällä tänään MITÄÄN. Ehkä koko maa on vielä kesämökillä?
*Kirjatärppi*
Tästä on kyllä aikaa; luin Riikka Pulkkisen
Raja-romaanin sen ilmestyttyä vuonna 2006.
Raja käsittelee hienosti kuoleman, rakkauden ja kiusauksen teemoja. Kirjassa kulkevat rinnakkain Alzheimer-potilaan professori-puolison, teinitytön, pienen lapsen ja hetkittäin sekoilevan varhaiskeski-ikäisen miehen tarinat. Minusta tuntui uskomattomalta, että kirjoittaja oli tuolloin vasta 26-vuotias. Siis minun ikäinen! Meinasi tulla alemmuuskompleksi.
Olen odotellut kieli pitkällä Pulkkisen uutuutta. Sen piti tulla ulos syksyllä 2009. Wikipedia kertoo kirjan ilmestyvän syksyllä 2010. Toivottavasti! On nastaa tsekata, tuliko siitä yhtä hyvä.