Ja lakanat soi

Haa. Seksielämä alkaa sujua. Yksi sana: hormonikierukka.

Menin viime viikolla lääkärille synnytyksenjälkeiseen sisätilatukimukseen (apua, gynellä käynti on aivan yhtä  kamalaa kuin aina ennenkin). Lekuri kurkkasi sisään ja totesi kaiken olevan kunnossa. Pillereitä en enää halunnut, ne alkoivat jatkuvan käytön jälkeen aiheuttaa kovaa päänsärkyä. Jätin pillert pois. Ja sen jälkeenhän tilanne etenkin kutakuinkin näin: tulin heti raskaaksi, panikoiduin, perustin tämän blogin ja sitten syntyi vauva.

Lääkäri ehdotti kierukkaa. Ajatus muovisesta ritilästä siellä tuntui ensin epämielyttävältä ajatukselta. Mitä jos miehen värkki jää sinne hommailessa kiinni? Tai jos tamponi jää sinne paisuessaan jumiin, ja sitten on pumpulia ihan joka paikassa. Lääkäriä vähän nauratti, se sanoi ettei niin voi käydä. Korkeintaan voi tulla jotain alaselkä- ja alavatsasärkyjä aluksi, mutta niiden pitäisi mennä ohi. Mietin minuutin ja suostuin. Kesti kaksi minuuttia ja kiehkura oli paikallaan. Vitsi, miten kätevää!

Sen jälkeen alettiinkin panna urakalla. Oli meinaan sen verran kallis ehkäisyväline (todellakin, VÄLINE), että se pitää tienata mahdollisimman pian takaisin. Kyllä ekonomi näköjään pystyy perustelemaan seksielämänkin vilkastumisen järkevyyden investoinnin takaisinmaksuajalla...

Pakko on myönnettävä, että kondomit ovat omalla kohdallani kyllä melkoisia erotiikantappajia*.  Kyllä nyt kelpaa, kun voi taas vedellä  ilman räpellyksiä. Ja seksiin jos mihin pätee minusta se viisaus, että jos sitä ei tee, sitä ei kohta osaa enää tehdä. Jos en ihan väärin muista, niin joku seksuaaliterapeutti sanoi joskus jossain keskusteluohjelmassa, että jos on pitkään ilman seksiä, sitä ei kohta enää niin paljoa haluakaan. Mitä useammin hommailee, sitä useammin tekee mieli. Eli pitkän tauon jälkeen, kun paikat alkaa taas funkkaan, täytyy näköjään vaan pakottaa itsensä liikkeelle.

*) Jos tätä blogia lukee joku "teini", niin tähän väliin on - koska olenhan vastuuntuntoinen, järkevä ja fiksu aikuinen - laitettava kappale seksuaalivalistusta: tarkoitan, että ei kondomille nimenomaan pysyvässä suhteessa, vieraiden kanssa aina muovipussi päähän, ettei tule pippaa värkkiin!

Tunnisteet: ,