Äitien ihana päivä

Huomenna vietän ensimmäistä kertaa äitienpäivää äitinä. Juuri nyt ajatus äitienpäivästä tuntuu vieraalta, turhalta ja tekopyhältä.

Tänään istuin sukujuhlissa (1- ja 3-vuotiaiden sukulaispoikien syntymäpäivät) yhdessä kymmenen muun vanhemman ja noin 20 alle 5-vuotiaan lapsen kanssa. Perskänneillä siitä olisi ehkä selvinnyt vittuuntumatta. En kokenut mitään yhteistä niiden rääkyvien räkänokkien, heidän sähkösokkihoidon läpikäyneiltä näyttävien vanhempiensa ja maha pysyssä lyllertävien, kolmatta lastaan posket innosta punottavien ja pohkeistaan turvonneiden naisten kanssa. Ei jumalauta... Ja mä olen sentään ÄITI ja minkäkin vähän aikaa sitten lyllersin maha edellä pitkin mäkiä perse maata viistäen. Juu ei. En vaan koe oloani äidilliseksi tai edes perheelliseksi. Lasten syntymäpäivät olivat helvetilliset. Olisi pitänyt nostaa tuplapalkkaa tuosta keikasta. Meillä kylässä oleva siskoni tosin vittuili, että muutaman vuoden kuluttua meillä pidetään kuitenkin samanlaisia, saatanallisia juhlia. Uh. Ei kyllä vietetä. Ajatus lasten syntymäpävistä, äitienpäivästä ja äitinä olemisesta tuntuu vieraalta.

Äitienpäivästä tulee myös vähän turha tunne. Miksi mua pitäisi äitinä jotenkin juhlia, kun en edes itseäni sellaiseksi miellä? Sisälmyksiäni alkoi kaivaa ihana syyllisyys kun tajusin, että tämän lauantai-illan kohokohta oli se, kun mies pakkasi lapsen mukaansa ja lähti kylään kaverinsa luo. Yksin! Hiljaista! Voin iskeä kädet vaikka paskaan tai hyppiä sängyllä, eikä  kukaan voi keskeyttää.

Äitienpäivä tuntuu jossain määrin myös hieman tekopyhältä juhlalta. Etenkin silloin jos perheessä äiti normaalisti tekee ruuan, siivoaa kodin ja hoitaa lapset. Ja sitten on yksi vitun vapaapäivä tuosta härdellistä ja se on "yhtä suurta juhlaa".  Silloin saa kahvit sänkyyn (yleensä kirjaimellisesti kun joku kaataa kahvikannun tyynyn päälle) ja mies vie pesueen äitienpäivälounaalle kivaan ravintolaan. Viimeistään maanantai-aamuna äiti raapii kuivuneen täytekakun jämiä lautasilta roskikseen ja pyyhkii taas sitä samaa keittiönpöytää.

Ja siis totta kai huomenna loukkaannun, jos kukaan ei muistakaan. Että muistakaa tuoda niitä kukkasia, kilokaupalla suklaata ja mielellään pari purkkia äidinmaidonkorviketta, että voin nauttia kuohuviiniä pitkin päivää.

Hyvää äitienpäivää :D

PS. Mies tuli saman tien takaisin kotiin, ovi kolahti juuri. Saatanan tuhkapilvi oli sulkenut Islannissa jonkun pienistä lentokentistä ja se kaveri ei ollutkaan kotona vaan jumissa jossain hevon kuusessa. Noh, tästä tuliksin sitten perheellinen lauantai-ilta. Lotto ja Napakymppi vaan puuttuu. Kippis.

Tunnisteet: ,