Jatkoa edelliseen. Kuinka moni muistaa kaikkien sukulaisten lasten syntymäpäivät? No minä en ainakaan. Muistan omani, miehen, siskojeni ja muutaman lähimmän ystäväni syntymäpäivät. Siis yhteensä alle 10 ihmisen merkkipäivän.
Minut ja mies kutsuttiin miehen siskon luo pääsiäissunnuntaina brunssille. Koko muukin perhe on kuulemma tulossa. Taas yksi pääsiäiskokoontuminen lisää, ajattelin. Mutta kuinkas sitten kävikään... Kun olimme ehtineet eteisestä olohuoneeseen, meille kerrottiin, että tänään on siskon nuorimman lapsen yksivuotissyntymäpäivä. Että ettekö te muistanut! Eikä teillä ole lahjaa! Voi elläimen käsi!
Tuli vähän ikävä fiilis. Eihän se yksivuotias tajunnut - se oli onnellinen kun sai puolikkaan paloitellun päärynän ja pari lusikallista kermavaahtoa täytekakun päältä. Mutta lapsen vanhemmille meidän unohtaminen näytti olevan kovempi paikka. Minusta hyviin tapoihin kuuluu, että jos kutsutaan syntymäpäiville (ja jos ne syntymäpäiväjuhlat ovat iso juttu lapselle/perheelle ja niitä halutaan juhlia nimenomaan syntymäpäivinä), voitaisiin kertoa, että kyseessä on syntymäpäiväjuhlat, eikä pääsiäisbrunssi.
Eli ehkä mä voisin kutsua sukulaiset kotiini joku perjantai-iltapäivä kahville ja suklaakakulle. Just for fun. Ja sitten vieraiden saavuttua kertoa, että nää on muuten meidän lapsen ristiäiset, missäs kaikki lahjat on?
*Kirjatärppi*
Kehuin täällä jo Pablo Tussetin ensimmäistä teosta Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua. Kaverin toinen kirja Sian nimeen on melko erilainen mutta vähintään yhtä hyvä. Kirja on yhtäaikaa psykedeelinen jännitystarina, kuvaus ihmisten rappiosta ja sukellus oudon espanjalaiskylän salaisuuksiin. Kirjan alussa kuvailtu sian teurastusprosessi voisi olla suoraan Oikeutta Eläimille -yhdistyksen materiaaleista. Kirjassa risteilee yhtäaikaa monta tarinaa, ja jollain kummalla tavalla ne kaikki liittyvät toisiinsa. Pablo ei ole ehkä ollut yhtä pöllyissä kuin esikoista kirjoittaessaan, mutta taatun viihdyttävää lukemista tämäkin on. Ja samalla jänskä matka New Yorkin synkille kujille ja Espanjan outoakin oudommalle maaseudulle.
Täytyy muuten sanoa, että Tussetin kirjojen kääntäjä Einari Aaltonen on ihan helvetin hyvä työssään. On ilo lukea sellaista käännöstä, jossa espanjankielen sutkautukset ja pilke silmässä kerrotut härskit jutut kääntyvät näin mukavasti suomen kieleen.
[caption id="attachment_453" align="alignnone" width="194" caption="Ennen kuin aloitat kirjan lukemisen, viritä cd-soittimeen Mano Chaon levy Próxima Estación: Esperanza, joka sisältää Me gustas tu -kappaleen."][/caption]Tunnisteet: miehen perhe