Koin tänään yllättävän fläsbäkin lapsuudesta. Muistikuva liittyy hajuun. Muistin, kuinka inhosin nuorempien sisarusteni puklaamista. Sitä valkoista tahnaa oli valkoisissa pukluräteissä, äidin olkapäällä ja välillä sain siitä itekin osani jos pitelin vauvaa sylissä. Valkoisen maitopuklun makea haju oli mielestäni kammottavaa. Surin aina äitiäni, jonka päälle oksennettiin useita kertoja päivässä. Ajattelin, että en kyllä koskaan halua olla aikuinen, jos se on tuollaista. (Itsehän en tietysti ole koskaan oksennellut kenenkään päälle, en lapsena enkä aikuisena, vaan pyytänyt aina kohteliaasti paperipussia ;) )
Kaikki tuo palautui mieleeni tänään sillä samalla sekunnilla kun sain vauvan järjettömän hotkimiskohtauksen jälken puoli desiä epämääräisen näköistä valkokastiketta t-paidan kauluksesta sisään. Eikä tässä vielä kaikki. Tänään sille samalle t-paidalle roiskahti pariin otteeseen annokset kakkaa. Meidän pitää kohta ostaa toinen pyykkikone, yksi ei handlaa mitenkään tätä pyykkimassaa. Ja hei, meillä on yksi vauva eikä lemmikkieläimiä!
Jälleen siis ihmettelen, että miten hemmetissä monilapsisissa perheissä organisoidaan nämä omalla kohdallani ylitsepääsemättömän isoiksi ongelmiksi kasvaneet asiat kuten pyykin peseminen ja kuivaus. Yksi niistä entisistä muuten silitti kaikki pyykit pesun jälkeen molemmilta puolilta, siis niin pussilakanat kuin alushousutkin. Onneksi sillä suhteella ei ollut tulevaisuutta.Tunnisteet: arki, kotityöt