Kun aloitin tämän blogin, minua vaivasi vauva-, raskaus- ja äitiyskammo. Olin silloin jo neljännellä kuulla raskaana, joten takaisin ei oikein voinut enää kääntyä. Vauva on nyt kaksi kuukautta. Kaduttako?
Kyllä ja ei.
Raskaana ollessani mietin, että voikohan vauvan antaa pois, jos sitä ei haluakan pitää. Enää tätä ei ole tarvinnut miettiä. En antaisi pois, tietenkään. Ainakin viidesti päivässä pelkään, että jotain sattuu. Pelkään, että se tukehtuu maitoon, en osaa pitää sen kieppuvaa päätä oikein tai rusennan luita nostaessani sen sängystä. Pelkään, että sen sormet tarttuu läppärin usb-porttiin, unohdan sen pyykkitupaan tai kaadan sen niskaan kuumaa kahvia. Ja se on ihan niin kuin isänsä ja äitinsä: ei hetkeäkään paikallaan. Tyyppi rentoutuu vain liikkeessä: autossa, sylissä tai rattaissa. Parasta on meteli. Kun pölynimuri laitetaan päälle, nääpiötä naurattaa ja se pysyy paikallaan. (Hyviä uutisia mulle, sehän voi alkaa hoitaa meidän talouden imuroinnin kun on oppinut kävelemään.)
Mutta kyllä kumminkin vähän kaduttaa. Mun mies ei kuulemma halua lähteä kotoa minnekään, kun se ei halua olla vauvasta erossa. Mä taas voisin ihan huoletta lähteä ilman vauvaa viikoksi jonnekin. En tiedä, miltä se tuntuisi oikeasti, mutta ajatus omasta viikosta tuntuu pelkästään mukavalta. Ehkä mun mies sanoo noin, koska se VOI lähteä jonnekin ilman, että vauvan ruokahuolto kärsii. Mä en VOI lähteä täältä minnekään, ellen ensin hulluna käytä sitä kamalaa pumppua. Ja vaikka ostaisin korviketta, reissun päällä pitäisi kuitenkin pumpata, ettei tynnyrit räjähdä käsiin.
Välillä myös mietin, että olisiko vauva pitänyt saada vähän myöhemmin, jotta olisin ehtinyt tehdä pari liikettä työmarkkinoilla turvatakseni oman selustan. Eli siis hankkia vakituisen työpaikan, josta olisi voinut vihellellen jäädä puoleksi vuodeksi himaan ja työpaikka olisi ollut tallella ainakin äitiyslomalta palaamiseen asti. Freelancerina kun en palaa yhtään minnekään - työtilanne on aina epävarma. Rakastan freelancerina oloa, mutta kun sen yhdistää lapsen saamiseen... Freelanceriuden ydinhän on se, että on vapaa. Kun on vauva, ei voi olla enää samalla tavalla vapaa. Joten: what is there for me?
Ilman vauvaa olisin päässyt mukaan pääsiäislomalle Espanjaan, jonne osa kaveriporukastamme lähti eilen. Me asuttiin joskus Espanjassa ja käytiin maaseudulla viikonloppuisin vaeltamassa ja kiipeilemässä. Näihin maisemiin palaaminen olisi ollut ihan hemmetin siistiä. Mutta eihän tuollaista 2 kuukauden ikäistä viitsi ottaa mukaan vuoristomökkiin ja vaeltamaan, kun ei se voi vielä edes istua pitkiä matkoja autossa. Ensi vuonna ehkä? Please?
[caption id="attachment_423" align="alignnone" width="199" caption="Vapaus."][/caption]
Ilman vauvaa voisin myös lukea vapaammin, katsoa leffoja ja lähteä ulos. Ja minulle nuo kaikki ovat tärkeitä. Kyllä mua vituttaa ihan huolella, että en ehdi enää lukea yhtä paljon kuin aikaisemmin.
Kaiken huippu on se, että yksi lapsi ei näytä riittävän kenellekään muulle paitsi mulle. Voi kyllä: anoppi jo kyselee, että milloin versio 2.0 on uunissa. Pitäähän nääpiölle saada leikkikaveri! Oh fuck. Mä voisin mieluummin ottaa vaikka kissanpennun.
*Kirjatärppi*
Koska mulla ei ole viime aikoina ollut aikaa syventyä kirjoihin, on kai ihan ookoo, että annan kirjatärpin kirjasta, jota en ole itse edes lukenut. Haha.
Sammakon Helsingin kirjakaupan ihanista myyjistä kaksi on väittänyt David Mitchellin Pilvikartaston olevan yksi maailman upeimmista lukukokemuksista. Jos vuodessa lukee vain yhden kirjan, pitäisi kuulemma lukea tämä. Mulla ei ole hajuakaan, mistä kirja tarkalleen kertoo. Sen verran nuo kirjakaupan myyjät kertoivat, että teoksessa on monta erillistä, upeaa tarinaa, jotka erittäin hienosti kutoutuvat yhteen. Noh, kuulostaa vähän tavanomaiselta, mutta mä olen ihan Sammakon vietävissä, joten minkäs teet...
Syy siihen, miksi fanitan tuota kirjakauppaa ei suinkaa ole se, että saan sieltä aina alennusta. (Kerron aina kassalla sydäntäriipaisevan tarinani siitä, kuinka joudun viemään nämä kirjat matkalaukussa lentokoneeseen. Lisäkiloista joutuu maksamaan järkyttäviä summia - joten olisikohan mitenkään mahdollista saada näistä kymmenestä kirjasta joku kiva pakettihinta. :) ) Todellinen syy, miksi pidän tästä kirjakaupsta niin paljon on se, että 90 % siellä myytävistä kirjoista on hyviä kirjoja. Laihdutus- ja elämäntapaoppaat eivät vie parhaita myyntipaikkoja. Kaupan sisustus on ihana: oikeita kirjahyllyjä ja hauskaa seinäpaperia. Myyjiltä saa aina superhyviä vinkkejä ja palvelu on ystävällistä. Okei, Stokkan Akateemisestakin saa hyvää palvelua, mutta se on niin tajuttoman SUURI, siellä kaikuu ja hyviä kirjoja löytääkseen pitää juosta kolmessa eri kerroksessa. Sitä paitsi; tällaisia pieniä, pienkustantamon omia kirjakauppoja (jotka kuitenkin myyvöt myös muuta kuin oman kustantajansa kirjallisuutta) ei ole koskaan liikaa.
[caption id="attachment_424" align="alignnone" width="198" caption="Vauva pidättelee lukemasta David Mithcelliä. "][/caption]
PS. Pakko myöntää, mutta luulin pitkään, että tämä brittikirjailija David Mitchell on se sama David Mitchell, joka näyttelee ehkä maailman parhaassa sit com -sarjassa Peep-show. Näyttelijä David Mitchellin tuotoksia onneksi pystyy seuraamaan imetyksen ohella. Luetaan toi kirja joskus myöhemmin.
[caption id="attachment_426" align="alignnone" width="300" caption="Kun vauva syö, ehtii katsoa David Mitchelliä (ja Robert Webbiä, vas.)."][/caption]Tunnisteet: anoppi, hormon talking