Olin eilen yksin kotona koko päivän. Siis yksin lapsen kanssa. Se oli äärimmäisen turhauttavaa. Vanne kiristyi pari kertaa. Yksinhuoltajat ja yksin lastaan/lapsiaan kotona hoitavat äidit ovat kyllä supersuorittajia. Tai sitten heillä on joku juttu, joka minulta puuttuu. Minusta nimittäin ei ole hoitamaan lasta yksin kotona. Tajusin sen eilen.
Noin kymmenen vaipanvaihdon ja yhteensä noin 8 tunnin tissiruokailun jälkeen toivoin hartaasti, että se nyt VIHDOIN nukahtaisi. Jotta a) pääsisin itse vessaan, b) ehtisin syödä sen ruskeaksi hedelmäkulhossa muuttuneen banaanin lisäksi myös jotain muuta, c) voisin hakea lasin vettä, etten näänny janoon sohvalle. Aamupäivällä iskin muksun sänkyyn ja menin vessaan, mutta se yksin jääneen vauvan huuto tuntui selkäytimessä asti, joten koitin pidätellä seuraavaa vessassa käyntiä siihen asti että lapsi nukahtaisi.
(Onneksi ystäväni tuli iltapäivällä käymään eväspussin kanssa - muutoin ois voinut pää särkeä illalla tuhatkertaisesti. Eli en edes ollut yksin koko päivää, repikää siitä.)
Tuli ikävä töihin. Teki mieli lukea sanomalehteä, lukea kirjaa tai mennä vaikka perkele ulos juoksemaan. Kun lapsi viimein nukahti yöunille (20 minuuttia ennen kuin mies tuli kotiin), kidutin itseäni lukemalla Taloussanomat.fi:n
nimitysuutisia. Vain todistaakseni, että työelämä on edelleen olemassa siellä jossain. Tuon mentaalisen piiskauksen jälkeen menin lukemaan uusimman Journalisti-lehden. Siellä oli yllättävän hyvä juttu
Kaks plus -lehden arjesta. Samassa lehdessä on juttu
uran ja perheen yhdistämisestä. Näköjään muilla on nää samat ongelmat - en enää tuntenut itseäni niin säälittävän spesiaaliksi. Sitten mies tuli kotiin. Se huomasi, että päivä ei ehkä ollut iso succee. En jaksanut jutella, menin makuuhuoneeseen. Avasin uuden kirjan, Fagerholmin
Ihanat naiset rannalla. Sain kaksi sivua luettua, sitten nukahdin. Herätäkseni kello kolme ruokkimaan. Ja kello kuusi. Ja kello kahdeksan. Ja kello kymmenen. Kohta se varmasti herää päiväunilta ja haluaa taas ruokaa. Täytyy mennä virittämään sohva valmiiksi (vesipullo, kirja ja kasa kuolarättejä.)
PS. Vaikka vauva on ihana, äitinä olo jo näin kahden viikon perusteella on joskus niin hanurista. Melkein yhtä hanurista kuin synnyttäminen (osat
1,
2 ja
3). Jos tätä kotona kökkimistä kestäisi kolme vuotta putkeen, minut saisi laittaa hoitovapaalta suoraan lataamoon.
*Kirjatärppi*
En ole vähään aikaan ehtinyt lukea mitään kiinnostavaa loppuun asti. Kun
Ihanat naiset rannalla on valmis, tiputan rivejä.