Kysytäänkö vastasyntyneiden äideiltä miten ne voi?

Minua arveluttaa (taas) eräs asia. Nimittäin. Nyt kun on raskaana ja kaikki sen jo huomaa, multa kysytään noin viisi kertaa päivässä, että miten mä olen jaksanut. Onko ollut raskasta ja onko kaikki kunnossa. Siis älkää ymmärtäkö väärin, kysyjät: on aina kivaa kun joku kysyy mitä kuuluu ja se jaksaa myös kuunnella vastausta. Mutta kuulumisten kysely on kiihtymään päin...

Mitä sitten tapahtuu, kun vesimelonin on saanut pullautettua ulos? Muutamat äidit ovat nimittäin kertoneet, että miltei kaikki synnytyksen jälkeen sairaalassa ja kotona vierailevat ensimmäisenä kysyy, miten vauva jaksaa ja voi ja onko se terve. Kukaan ei kysy, miten äiti jaksaa.  Nainen makaa (koska ei pysty istumaan) sängynpohjalla vehkeet hajalla ja huokailee - jos kävi hyvä tuuri - että hyvinhän toi jaksaa, syö ja paskantaa ja onneksi nukkuu aika paljon. Jos käteen jaettiin huonommat kortit, ekan kuukaudet nainen karjuu kuulosuojaintensa takaa, että hyvinhän toi jaksaa, syö, paskantaa ja huutaa kuin piru.

En tiedä, käykö siinä oikeasti noin. Toivottavasti kuulemani tarinat ovat poikkeuksia.

Mutta toisaalta; en ainakaan itse ole huomannut, että lastenrattailla kulkeville avattaisiin samaan malliin ovia kuin maha pystyssä kulkevalle. Mutta ehkä tää on taas tää negatiivinen asenne, joka saa kaiken näyttämään niin pirun kivalta :D

Executive summary: Kolmen kilon melonin kantaminen mahassa ei minusta tunnu vielä missään. Sitten kun se kolme kiloa ja 50 senttiä huutaa naama sinisenä kaupan kassajonossa, tai kun kotiovesta ei voikaan kävellä ulos enää silloin kuin itse haluaa ja jaksaa, sitten tuntuu. Siihen vielä päälle kaikki ruumiineritteet ja muut kolotukset, niin ei oo helppoo.

Toimintaehdotus: Voitaisiinko kotiin jääville vanhemmille maksaa raskaan työn lisää vauvan mielenlaadusta ja temperamentista ja koliikkiasteesta riippuen?

Tunnisteet: ,