Potkuraivarit, 2am

Marraskuun Vauva-lehti tuli postissa eilen. Luin sen saman tien kannesta kanteen. Ei olisi pitänyt iskeä kynsiään tähän projektiin puoliltaöin, sillä siinä meni yöunet. Osa lehden sisällöstä koostui itselle aika merkityksettömistä itsestäänselvyyksien toistelemisista ("Parasta olisi, jos lapselle saisi annettua terveen itsetunnon.") . Osa jutuista tosin sai täyden paniikin päälle, mikä on hyvä asia lehden kannalta: hyvä teksti saa aikaan fyysisiä oireita :)

Mutta kun omat yöunet menee, ei enää naurata. Siispä päätin vähän terapoida ja jutella näiden tekstien kanssa. Jos Vauva-lehden toimitus joskus lukee tätä palautetta, niin terveisiä vaan sinne, hyvää työtä näiden osalta (se Vaarit vaihtaa vaippoja -juttu oli kans mainio)!

Tässä muutama herkullisin tekstipätkä:

Postia lukijoilta, kolmen lapsen äiti: Kun kerron synnytyksistäni, tunnen olevan suorastaan syntinen ja hölmö, kun en ole ottanut puudutuksia. Olen joutunut jopa keksimään selityksiä oudolle käyttäytymiselleni. Eikö asian pitäisi olla juuri päin vastoin, kivunlievityksen valinneet saisivat selitellä?

Jos äidit eivät lopeta tätä toistensa selkään puukotusta, niin ei ihme että synnytys- ja vauvamasennukset lisääntyvät. Miksi helvetissä kenenkään äidin pitäisi selitellä toisille äideille kipulääkityksen käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä? Jos tuntuu siltä, että joutuu keksimään selityksiä ”oudolle käyttäytymiselle”, kehottaisin vaihtamaan seuraa = tuttavasi ovat outoa sakkia.

Juttu lasten nukkumisesta. Vappu, 36, kertoo, kuinka ei ole nukkunut seitsemään vuoteen kertaakaan kunnolla: Hän suhtautuu siihen kuitenkin leppoisasti. ”Olisiko lasten syntymän jälkeen ollut kaikkiaan 5–10 yötä, jolloin joku lapsista ei olisi herännyt kertaakaan”

Oh my gooood. Miten tuohon voi kukaan suhtautua leppoisasti? Vappu taitaa olla superihminen. Minusta tulisi (eli tulee) hermoraunio. Onneksi se anoppi asuu lähellä, vien kyllä muksun yökylään aika aika usein ja tuttelit messiin.

Juttu ”Kahden kulttuurin välissä”. Suomalainen äiti, turkkilainen isä, yksi lapsi. Isä ei kuulemma vaihda  vaippaa, koska on turkkilainen: Servet on aina mukana neuvolassa, mutta vaippoja hän ei vaihda, ellei ole pakko. ”Se johtuu siitä, että minut on kasvatettu turkkilaiseksi mieheksi”, hän sanoo. Eini toivoisi miehensä osallistuvan myös vaipanvaihtoon, mutta ei tee asiasta numeroa.

Jaahas. Turkkilainen tai ei, muslimi tai ei, mies tai ei, niin kädet paskaan ja ihan reippaasti vaan, KIITOS! Jos oma ukkoni ryhtyisi tuollaiseksi, se löytäisi sen paskavaipan illalla tyynynsä alta. Eli kyllä, asiasta pitää tehdä numero! Ja aika helvetin iso sellainen. En usko, että kukaan pitää vaippojen vaihdosta niin paljoa, että tekee sen toisen puolesta mielellään. Jos reilu mun vuoro, sun vuoro –järjestelmä ei toimi, pelatkaa vaikka paskabingoa: arpajaiset pystyyn joka kerta, kun vauvan takapuoli alkaa haista. Kivi, sakset, paperi.

Kiireellä maailmaan, vaimo synnytti autossa. Jutussa kerrotaan, kuinka isä joutui kätilöksi lapsen synnyttyä kesken sairaalamatkan: ”Sanoitko että pää näkyy”, hätäkeskuspäivystäjä kysyi kätilönä toimineelta Timolta, 27. Tämä katsoi alapäähän, sitten sekunnin murto-osan vaimoonsa ja taas alapäähän. ”Nyt pää näkyy”, Timo vastasi.

Aah, tämä oli niin mainio juttu! Vaikka meillä on sairaala 500 metrin päässä, veikkaan että meille voisi käydä just näin. Olen sellainen vitkuttelija, useimmiten ajoissa, mutta en koskaan minuuttiakaan etuajassa.

Saatuani lehden loppuun (kello kaksi yöllä) potkin miehen hereille ja kysyin, että mitä jos meille käy näin niin kuin näille perheille tässä lehdessä. Että jos se lapsi ei nuku ollenkaan, ja mä tulen hulluksi. Tai mitä jos se syntyy vessanpönttöön. Tai mitä jos mun mies kieltäytyykin vaihtamasta vaippoja tai jos mun alapää repeää synnytyksessä, ja kahden tunnelin sijasta siellä onkin enää vain yksi luola. Byäääh!!

Häntä alkoi vaan hillittömästi hihityttää. Hormon talking. Ei kuulemma kannattaisi lukea Vauva-lehteä ennen nukkumaanmenoa, jos se kerran vaikuttaa tuolla tavalla. Lapsi tuskin syntyy vessanpönttöön, eikä sillä välttämättä ole univaikeuksia ja hän kyllä vaihtaa vaipat. (Alapäästä hän ei tosin maininnut mitään, ei kai uskaltanut ajatella. Pitää ottaa puheeksi myöhemmin tänään.) Hän myös vakuutti, että koska hänellä on ensiapukurssit käytynä, hän todennäköisesti pystyisi selviämään hätäkeskuksen neuvojen avulla synnytyksestä. Lisäksi hän muistutti, että hänellä on usein linkkuveitsi matkassa mukana, ja sillä saa helposti napanuoran poikki. ”Jos veitsi jää kotiin, niin voihan sen nauhan vaikka purra poikki.” Yök. Istukkaa hän onneksi ei luvannut haukata.

*Kirjatärppi*

Luin ihan mahtavan kirjan tällä viikolla!

Tartuin Afganistaniin sijoittuvaan teokseen Tuhat loistavaa aurinkoa (Khaled Hosseini) kaverin suosituksesta. Kirja on sisällöltään aivan kammottava, eikä sitä siksi pysty laskemaan käsistään. Kirja kertoo afganistanilaisten naisten arjesta 1970-luvulta 2000-luvulle. Mielestäni kirja antoi hyvän läpileikkauksen maan lähihistoriaan. Paikka paikoin kirja on melko dokumenttimainen tapahtumakuvaus maan historiasta, hallitsijoista ja shariasta, mutta en pidä tätä kirjan heikkoutena, vaan päinvastoin. Kirjan lukemisen jälkeen uutisotsikot eivät tosiaankaan enää näytä samalta – aivan kuten kannen myyntitekstissä lupailtiin...

[caption id="attachment_116" align="alignnone" width="195" caption="Sieppaava tarina naisten elämästä Afganistanissa."][/caption]

Kotiväkivaltakuvausten ohella kirjassa puistattivat eniten kohtaukset, joissa käsitellään tyttö- ja poikalasten erilaista kohtelua. Naisista kasvaa hiljaisia ja pelokkaita, koska he näkevät päivästä toiseen, miten äitiä piestään. Nainen ei saa näyttää naamaansa kuin perheelleen tai kulkea missään kodin ulkopuolella ilman miespuolisen sukulaisensa seuraa. Miehet taas alkavat jo puhumaan oppiessaan komentamaan naisia, myös äitejään. Pitäisi ehkä tutustua myös Hosseinin aikaisempaan teokseen Leijapoika, jota on kehuttu paljon. Onko teistä joku lukenut sitä?

 



 

Tunnisteet: , , , ,