Imetys julkisella paikalla

Tissiärsytysmittarini on kääntynyt tällä viikolla muutamaan otteeseen punaiselle.

Äidit saavat imettää kahviloissa ja puistoissa kaikessa rauhassa, se ei minua haittaa. Täytyyhän vauvankin syödä. Eikä äidin tarvitse lukkiutua neljän seinän sisään ensimmäisiksi kuukausiksi vain siksi, että imetystä ei voi tehdä muualla kuin kotona.

Mutta silti. Imetys ei silti sovi kaikkialle. Vaikka olenkin raskaana ja tavallaan samassa suossa, väärissä paikoissa imettävät äidit herättävät ärtymystä. Imetys ei minusta kuulu paikkaan, jossa ei ylipäätään pitäisi olla pieniä, syli-ikäisiä vauvoja. Yksi esimerkki tästä on luentosali, jossa on luento käynnissä. Tai työpaikan palaveri.

Olen maksanut itseni kipeäksi yhdestä täydennyskoulutuskurssista, joka järjestetään kolmena iltana viikossa. Meitä on luentosalissa opettajan lisäksi viisi henkilöä. Ja yksi hieman yli 70-senttinen nahkaherätyskello. Yksi kurssilaisista kun tulee jokaiselle luentokerralle vauvansa kanssa. Kukin opetuskerta kestää kerrallaan vain kaksi tuntia. Naisen mies on päivätöissä eli illat kotona. Kyllä kai nyt nelikuinen lapsi pärjää isän kanssa reilun kaksi tuntia yksinkin? Maitoa voi lypsää jääkaappiin.

Noin kolmesti jokaisen luennon aikana nainen vetää tissinsä esille ja lapsi alkaa syödä. Vauvan imemisäänet ja piereskely säestävät luennoitsijan esiintymistä. Silloin kun lapsi ei ime tai päästele suolikaasujaan, lapsen äiti hyssyttelee (äänekkäästi), jotta lapsi pysyisi hiljaa. Saatan kuulostaa hermoheikolta vauvanvihaajalta, mutta minua kyllä suoraan sanottuna ärsyttää tämä taustahäslinki, kun tarkoituksena olisi oppia uusia asioita ja pystyä keskittymään. Täydennyskurssi ei ole mikään perhepäivähoitola. Jos vauvan isä ei selviä vauvan kanssa kotona tai jos vauvalle ei saa hoitajaa kahdeksi tunniksi kolmena iltana viikossa, on tilanne tietysti erittäin harmillinen äidin kannalta. Lapsen hoitovastuuta saa ja kuuluisikin jakaa.

En siis ole julkista imetystä vastaan – mielestäni se vain ei sovi ihan joka paikkaan. En vielä itse tiedä, pystynkö imettämään julkisella paikalla. Juuri nyt minusta tuntuu siltä, että en missään tapauksessa kykene. En halua kaivaa lypsyvehjettä esiin julkisella paikalla. Vaikka olenhan toisaalta ottanut aurinkoa yläosattomissa, molemmat lypsyvehkeet koko kansan nähtävillä. Ajatukseni eivät siis aina kulje ihan loogista reittiä, myönnetään. Imetysasiaa pohdiskellessani mieheni on jo muutamaan otteeseen huokaissut, että ei kannata varmaan tässä vaiheessa vielä tehdä asiasta periaatepäätöstä. Ehkä kahvilassa tissin kaivaminen puseron sisältä vauvalle ruoaksi tuntuu muutaman kuukauden kuluttua ihan yhtä normaalilta toiminnolta kuin nenän niistäminen. Hän saattaa hyvinkin olla oikeassa.

Onko teidän mielestänne olemassa joitakin paikkoja, jonne pikkuvauvaa ei sovi tuoda ja jossa ei sovi imettää?

*Kirjatärppi*

Löysin viimeinkin itseäni miellyttävän vauvanhoito-oppaan. Vauva – omistajan opas. Käyttöohjeet, vianmääritys ja ensimmäisen vuoden huolto (Karisto, 2009) on selkein kaavioin varustettu insinööirhenkinen opas, joka on kirjoitettu hauskasti mutta silti asiallisesti.

[caption id="attachment_39" align="alignnone" width="200" caption="Vauva – omistajan opas. Käyttöohjeet, vianmääritys ja ensimmäisen vuoden huolto"]Vauva – omistajan opas. Käyttöohjeet, vianmääritys ja ensimmäisen vuoden huolto[/caption]

Kirja opettaa, miten vauvaa ei saa kantaa (ei päästä), miten perunasäkkikanto-ote toimii ja mitä eroa on istuma- ja  olkapääröyhtäyksellä. Imetyksestä kirjassa annetaan konkreettinen seitsemänkohtainen kuvaus, josta tässä esimerkki:

”Kohta 7. Vapauta imuote työntämällä sormi vauvan suuhun, jotta imu keskeytyy, ja irrottamalla rinta. Jos haluat vaihtaa rintaa tai jos imuote ei ollut hyvä, toista vaiheet 1–6.”

Mahtavan havainnollista! Rakastuin kirjaan ensisilmäyksellä. (Paitsi rintaa en kyllä suosittele irrottamaan, se voi tehdä aika kipeää.)

Kirja lähti Stockmannin Akateemisesta mukaan edulliseen hintaan: 13,90 euroa. Amerikkalaisen opaskirjan ovat kirjoittaneet lastenlääkäri Louis Borgenicht ja vastikään isäksi tullut, edellä mainitun poika, kirjailija-televisiotuottaja Joe Borgenicht.

Harmi vaan, että kirja on selkeästi suunnattu isille. Esimerkiksi synnytyksestä ei kirjassa puhuta mitään. (Miten niin vain miehet kaipaavat insinöörimäisiä vaipanvaihtokaavioita ja rautalangasta väännettyjä ohjeita?) Takakannen loppulauseessa sentään todetaan, että mukana on paljon tietoa myös naisille. Kiitos tästä, kiitos kun muistitte minutkin :-)

Tunnisteet: , ,