Laskukaavoja ja sukupuolikysymyksiä

-        No milloin sen pitäisi syntyä?, kysyy tuttava.

-        No joskus helmikuussa kai, vastaan.

-        Ai miten niin joskus helmikuussa, siis milloin on laskettu päivä?

-        No en minä sitä muista.

Seuraa epäröivä, hämmentynyt naurahdus.

-        Ai miten niin et muista? Miten se voi olla mahdollista?

Tarkkojen päivämäärien luettelu ja niiden pakonomainen toistaminen on mielestäni epätoivoinen yritys ottaa kaoottinen tilanne haltuun. Mutta ei tätä voi hallita! Kaveri tulee ulos silloin kun sen aika on, eikä sitä dead-linea voi kukaan tietää etukäteen. Siksi en ole jaksanut painaa laskettua aikaa päähäni. Kyllä syntymäpäivä aikanaan selviää (ja jos loppumetreillä ultraäänen perusteella laskettu syntymäaika alkaakin saada suuria merkityksiä, voin aina pirauttaa kätilölle tai tarkistaa äitiysneuvolan papereista, ne ovat kyllä tallessa).

Sitä paitsi raskausviikkojen laskemisessa ei ole mitään logiikkaa. Olen nyt 21. raskausviikolla, mutta sikiö on vasta 18 viikon ikäinen. Mitä ihmettä niiden kolmen ensimmäisen raskausviikon aikana tapahtui? Siittiö uiskenteli johtimissa ja yritti päättää, minkä munasolun reunaan iskisi hampaansa? Ei siihen kai kolmea viikkoa mene.

Raskaus lasketaan viimeisten kuukautisten alkamispäivästä. Joo selvähän se. Mutta ei siellä kohdussa silloin vielä mitään lapsen alkua ole. Ei voi olla vain vähän raskaana – joko on raskaana tai sitten ei ole. Eikä päähäni mahdu, miten voin muka olla raskaana viikolla kolme, jos hedelmöitys ei ole vielä tapahtunut. Ei mikään aikajana ala kolmosesta, vaan nollasta! (Näin lyhyen matikan lukija ymmärtää.) No, niin tai näin, en tästä epäloogisuudesta johtuen jaksa esimerkiksi liiaksi hössöttää lasketun päivän kanssa. Tämä herättää tietysti hilpeyttä tuttavapiirissä.

Lasketun päivän lisäksi lähipiiriä ja ylipäätään hämmästyttävän suurta osaa kadulla vastaantulevista kiinnostaa lapsen sukupuoli. Sukupuoli pitää tietää etukäteen, jotta voi a) päättää nimen, b) sisustaa lastenhuoneen oikeilla väreillä ja c) kasata lastenhuoneen lastulevykaappiin oikeanlaisen vaate- ja leluarsenaalit.

Olen vähän eri mieltä. Ensinnäkin on mukavaa säilyttää jännitys! Sitä paitsi ei nimeä voi päättää etukäteen, vaikka sukupuoli olisikin tiedossa. Mitä jos poikavauva synnyttyään näyttää ihan Markus-Petteriltä eikä etukäteen mietityltä Aleksi-Untamolta? Saara ja Joanna ovat aivan erinäköisten tyttöjen nimiä. Jos minun nimekseni olisikin annettu vanhempieni etukäteen suunnittelema Pirkko, olisin varmaan vieläkin identiteettikriisissä. Onneksi he tajusivat antaa minulle oikean nimeni sen jälkeen kun olivat nähneet minut :-)

Lastenhuoneen ”oikeanväriseksi” maalaaminen on mielestäni sen verran turha syy sukupuolen uteluun, että en jaksa edes sanoa siihen mitään. Paitsi että sekä pinkki että vaaleansininen ovat molemmat lähtökohtaisesti karmeita seinävärejä – niin lastenhuoneessa kuin vessassakin. Vauvojen lelut ja vaatteet taas sopivat niin pojille kuin tytöillekin. Vastasyntynyt poika ei tarvitse boksereita tai tyttö rintaliivejä.

Viimeistään silloin menee hermot, kun tuttavat alkavat arvailla vauvan sukupuolta vatsan muodon ja pahoinvointiraporttien perusteella. Vanhojen uskomusten mukaanhan kovat pahoinvoinnit ja paha raskausakne viittaisivat tyttöön. Eteen kauniisti pyöristyvä vatsa, himo terveellisiin ruokiin ja fyysisesti hyvä olo viittaisivat poikaan. Argh mitä skeidaa! Kaikkihan toki tietävät, ettei uskomuksilla ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Mutta juuri nuo jutut ja vitsit kertovat paljon vanhoista, syvälle juurtuneista ajattelutavoista. Että kun se on tyttö, niin äiti näyttää rumalta ja voi pahoin. Mutta kun se on poika, on mieli terve ja energinen.

Argh, huumorintajuni ei kestä näitä sovinistijuttuja ja -vitsejä; pinna menee, vaikka se on muuten pitkä ja venyvä...

*Kirjatärppi*

Viime kesänä toivoin sadepäiviä, jotta olisin voinut hyvällä omatunnolla istua kaksi viikkoa putkeen sisätiloissa ja lukea Stieg Larssonin Millennium-trilogian kerralla alusta loppuun. Monitasoisen juonen, yhteiskunnallisten pohdintojen ja lehtimaailman kuvauksen lisäsi minut koukutti kirjoihin kiinni Lisbeth Salander. Epätyypillistä naissankaria edustavan Lisbethin vetäessä dunkkuun sovinisteja hihkuin ääneen ja lähes hypin innosta sängyllä. Mies kehotti minua siirtymään Tyttö joka leikki tulella -kirjan kanssa olohuoneeseen, jotta hän saisi vihdoin nukuttua. Kulta, kello on jo neljä aamulla, laita se valo pois!

Tunnisteet: ,