Islannin Lastentalo auttaa väkivaltaa kokeneita lapsia

Ennakkovaroitus: tässä jutussa käsittelen aiheita, jotka saattavat olla herkemmille lukijoille liikaa. Jos lapsiin kohdistuva väkivalta, se...

Ennakkovaroitus: tässä jutussa käsittelen aiheita, jotka saattavat olla herkemmille lukijoille liikaa. Jos lapsiin kohdistuva väkivalta, seksuaalirikokset ja lasten rooli rikosasioiden selvittämisessä aiheuttavat liikaa ahdistusta, kannattaa jättää tämä juttu lukematta.


Kuulusteluhuone. Lapsi istuu vasemmalla, haastattelija oikealla.

Itsehän en ole nukkunut kunnolla moneen päivään. Olen ahdistunut, hajalla ja minusta tuntuu kuin olisin irrallaan kaikesta todellisesta. Leijuisin jossain ihmeellisessä tilassa, johon välähdyksittäin tunkeutuu vääryksien vääntämää tuskaa. Samaan aikaan olen kuitenkin valtavan kiitollinen ja rohkaistunut kuulemistani järjen äänistä. Vaikka kaikki olisi mahdollisimman huonosti, tilanteen eteen voi kuitenkin tehdä edes jotain.

Olen ollut tulkkina ja tapaamisten järjestäjänä lastensuojeluun liittyvässä projektissa täällä Reykjavikissa. Yksi vierailuista tapahtui "Lastentalossa" (Barnahús), jossa autetaan kaikkein kamalimpia asioita kokeneita Islannissa asuvia lapsia.



Islannissa on viimeiset 20 vuotta ollut olemassa valtion rahoittama palvelutalo, joka on erikoistunut rikosten uhreiksi joutuneiden lasten poliisikuulusteluihin,  todistajan lausuntoihin ja terapiaan.

Joka vuosi noin 300 lasta käyttää Lastentalon palveluja. Noin puolet tapauksista liittyy lasten kokemaan seksuaaliseen väkivaltaan, toinen puoli muuhun väkivaltaan (esimerkiksi perheen sisäiseen väkivaltaan). Lastentalon palveluiden pariin ohjataan lastensuojelusta tai oikeusistuimesta. 

Lastentalossa lasten kuulusteluun ja lasten terapiatyöhön erikoistuneet psykologit ja sosiaalityöntekijät ottavat vastaan lapsia. Haastatteluiden kautta pyritään selvittämään lapsen iästä riippuen se, mitä on tapahtunut, kuka on tehnyt, kuinka usein, missä ja niin edelleen. Osa haastatteluista on taustahaastatteuja, joiden avulla kartoitetaan tilanne ja sen taustat.

Tällaisten selvityshaastattelujen lisäksi Lastentalossa tehdään haastatteluja, joita käytetään todistajanlasuntona oikeudessa. Lapsi ja häntä haastatteleva psykologi istuvat erillisessä huoneessa keskustelemassa. Lapsi tietää mikrofonista ja kamerasta, mutta ei kuule tai näe toisessa huoneessa istuvaa tuomaria, syyttäjää, puolustusasianajajaa ja muita asianosaisia. Haastattelija kuulee korvanappiinsa tuomarin esittämät kysymykset, jotka hän sitten esittää lapselle tilanteen ja tapauksen sallimissa rajoissa. Jos puolustusasianajaja tai tai tuomari kysyisi asiaa, johon psykologi tietää että lapsi ei osaa vastata, kysymystä ei esitetä.



Haastattelujen lisäksi Lastentalossa järjestetään lapsille terapiaa, joka saattaa jatkua useita vuosia. Terapiavaihtoehtoja on muutamia, ja minun tässä kohtaa myönnettävä että ne eivät jääneet mieleen. Joka tapauksessa kyse on tieteenalan hyväksymistä ja tarkoin määritellyistä terapiakeinoista: mitään vaihtoehtohoitoja täältä siis ei saa.

Lastentalossa on myös lääkärin tutkimushuone (tässä kohtaa romahdin), jossa lapselle tehdään tarvittaessa lääketieteellinen tutkimus. Islannin ainoa pienten ihmisten sisätutkimuksiin soveltuva laite löytyy näistä tiloista. Tavanomaisissa sairaalatiloissa sellaista ei ole.

Reykjavikin keskussairaalasta lastenlääkäri, gynekologi ja sairaanhoitaja käyvät Lastentalolla kahden noin viikon välein tekemässä tutkimuksia - ja akuuteissa tapauksissa samana päivänä. Useinhan on niin, että jos rikoksesta on kulunut yli 72 tuntia, lääkärin tekemästä tutkimuksesta ei ole enää hyötyä sillä tavalla, että tutkimus tuottaisi todisteita esimerkiksi oikeutta varten. Lääkärintutkimus tehdään vain, jos siitä tiedetään olevan hyötyä. Mitään "varmuuden vuoksi" -tutkimuksia ei suoriteta, koska tutkimustilanne on lapselle luonnollisesti hyvin raskas.

Tutkimushuoneen nurkassa on se tavallisistakin lastenlääkäri- ja lastenhammaslääkärikäynneistä tuttu lelukori. Tapaamisen jälkeen lapsi saa valita itselleen palkinnoksi haluamansa pienen lelun tai tarravihkon (romahdin taas).



Lastentalon ideana on se, että lapsi, joka on kokenut kammottavia asioita, ei joutuisi kärsimään enää yhtään enempää. Että hän ei joudu käymään erikseen sairaalassa tutkimuksissa, sitten poliisilaitoksen tiloissa kuulustelussa ja lopulta vielä oikeussalissa kertaamassa kaikkea tapahtunutta, vaikka rikoksesta olisikin kulunut jo paljon aikaa.


Mahdollinen lääkärintutkimus, haastattelut, mahdollisen oikeudenkäynnin todistajanlausunto ja sen jälkeen vielä pitkäkestoinen terapia tehdään kaikki yhdessä ja samassa talossa Lastentalon työntekijöiden kesken. Talo ei sijaitse lähellä valtion virastoja tai yritysten toimistoja. Talo näyttää ihan tarkoituksella kodilta ja sijaitsee aivan tavallisella asuntoalueella.  Lattioilla on värikkäitä mattoja. Odotustilat ovat kuin leikkihuoneita. Pienten lasten terapiahuoneessa on hiekkalaatikko, taidevälineitä, leikkikaluja, leikkikeittiö, pieniä vaaleanpunaisia My Little Pony -nukkeja, autoja... Sekä aikuisille että lapsille on sisustettu kodinomaiset odotushuoneet.

Suomessa ja aika monessa muussakin paikassa rikoksen uhriksi joutunut lapsi voi joutua todistamaan oikeudessa pahantekijää vastaan. Oikeussaliin meno ensimmäistä kertaa ihan vaikka vain todistajankin roolissa on aikuisellekin vaikea tilanne - lapselle tilanne on vielä hirveämpi. Jos rikoksesta on kulunut pitkä aika - koska oikeusprosesseissahan kestää - lapsen todistajanlausunnon uskottavuus voi laskea, sillä kaikkea ei välttämättä muista enää samalla tavalla vuosi tapahtuman jälkeen. Vuosihan voi olla jopa viidennes lapsitodistajan koko elämästä!

Lastentalossa todistajanlausunnon  tekee mahdollisimman lapsien kuulusteluun erikoistunut asiantuntija rauhallisessa ja kodinomaisessa ympäristössä. Haastattelutilanne tallennetaan ja  näytetään oikeuden istunnossa. Lapsen ei tarvitse mennä oikeussaliin.


Todistajan kuulustelussa tuomari istuu pöydän päässä ja esittää kysymyksiä toisessa huoneessa lapsen kanssa istuvalle psykologille. 

Juttelin Lastentalon työntekijöiden kanssa ja aika pian minulle selvisi paljon muutakin positiivista.  Lastentalossa terapeutit näkevät oman työnsä jäljen selvästi: kaikkien yhteisenä päämääränä on saada aikaan mahdollisimman hyvä ja johdonmukainen todistajanlausunto, väärintekijät vankilaan ja uhrille hänen tarvitsemaansa apua. Lastentalon kuulustelijat tietävät, millaisiin kysymyksiin minkäkin ikäisen lapsi pystyy vastaamaan. Nelivuotias osaa kertoa kuka teki, mitä teki, missä ja milloin mutta ei vielä välttämättä osaa kuvailla miten. Ekaluokkalaisen ikäiset ymmärtävät jo miten- ja milloin-kysymykset mutta eivät välttämättä tapahtuman toistuvuutta tai sitä, missä järjestyksessä asiat ovat tapahtuneet. Vasta noin 11-vuotias osaa kuvailla tapahtumajärjestyksen loogisesti.

Viisivuotiaalta lapsiuhrilta ei voida kuulusteluissa tai oikeudessa kysyä esimerkiksi: kuinka usein henkilö X teki sinulle näin.  Niin pieni ihminen ei vielä ymmärrä, mitä "usein" tarkoittaa. Onko kerran usein?  Onko aina kun menin hänen autoon, usein? Vai miten monta kertaa se on?


Ikäohjeet lapsen kuulusteluun.

Kun samassa talossa tehdään sekä haastattelu, jossa selvitetään tapahtumien kulku, että annetaan terapiaa, parempaa "palvelua" saavat myös rikoksen selvitystyön parissa olevat asiantuntijat, jotka työn rankkuudesta johtuen saattavat tällaisissa töissä palaa helposti loppuun ja olla henkisesti aivan finaalissa.

Kun ne kamalimmatkin tapahtumat on lapsen kanssa keskustellen saatu selville, haastattelijan hyvin tuntema ja samassa talossa työskentelevä kollega ottaa lapsen terapia-asiakkaakseen. Näin haastattelija voi olla varma, että apua tarvitseva lapsi apua myös saa. Luottamus tuttujen kollegoiden kesken auttaa jaksamaan, koska he tietävät että heidän yhdessä tehty työ auttaa lapsia eikä vain siirrä ongelmaa "seuraavan laitoksen hoidettavaksi".

Erityisesti tätä ajatusta henkilökunta halusi korostaa: Vaikka lapselle olisi tapahtunut kuinka kamalia asioita tahansa, lapsi ei koskaan ole pilalla tai kykenemätön tavalliseen elämään. Uhriuden ei tarvitse määrittää loppuelämää. He tekevät töitä sen eteen, että lapsella olisi parempi tulevaisuus.


Terapiavälineitä.

Olin jo pitkään tiennyt Lastentalon olemassaolosta, mutta en ollut ihan kokonaan ymmärtänyt heidän työnsä merkittävyyttä ja roolia lasten oikeuksien puolustajana ja kokonaisvaltaisena auttajana. Tällainen väkivaltaa kokeneen lapsen tarpeisiin suunnattu yhden luukun periaate olisi todella tervetullut myös muualla maailmassa. Islannin mallin tyylisiä Lastentaloja onkin jo avattu ainakin Norjassa, Kyproksella ja Maltalla. Toivottavasti pian myös muualla.

Se on mielestäni ihmisen ja yhteiskunnan hyvyyden mitta, kuinka hyvin se kohtelee heitä, joilla on kaikista vaikeinta. 


Karsi aikasyöpöt - kolmen kohdan ohjelma

Tuntuuko sustakin, että aika töissä ei mitenkään "riitä kaikkeen"? Että kappas, siellä on taas alkuviikolle neljä palaveria j...

Tuntuuko sustakin, että aika töissä ei mitenkään "riitä kaikkeen"?



Että kappas, siellä on taas alkuviikolle neljä palaveria joissa pitää käydä näyttäytymässä (mutta kukaan ei oikein tiedä miksi), tukku cc-sähköpostiviestejä (joiden lähettäjäkään ei välttämättä tiedä, miksi viesti tulee MYÖS sinulle), asioistaan epävarmojen ihmisten lähettämiä FYI-pikaviestejä (kaikilla työasioilla ei tarvitse kuormittaa kaikkia, mutta tätä on joskus vaikea ymmärtää), matkalaskuselvityspyyntöjä ja kuuman pallon heittelyä ihmiseltä toiselle, joista kukaan ei suostu ottamaan koppia vaan jatkaa mieluummin ilmassa heittelyä kuormittaen kaikkia pelin keskelle joutuneita.

Ja tuota listaahan voisi jatkaa seuraavan vuosisadan puolelle.

Etenkin verkostomaisessa tietotyössä sälää helposti kasaantuu sälän päälle. Huomaan itse oman työni arjessa sen, että jos en ole jatkuvasti haukkana priorisoimassa omia asioitani, homma levähtää käsiin ja työpäivät venyvät infernaalisiin mittoihin, vaikka se rahaa tuovan työn määrä ei lisääntyisi lainkaan.

Olen noudattanut tällaista kolmen kohdan aikasyöppöjen muusausohjelmaa ja se todella toimii. Yritykseni liikevaihto on triplaantunut neljän vuoden aikana, vaikka en ole lainkaan kasvattanut työtuntien määrää. Päinvastoin: nykyään nukun pidempiä yöunia, minulla on säännöllinen harrastus ja silloin tällöin pidän myös ihan tavallisia vapaapäiviä ja lomia.

Lue toki myös tämä juttu, jossa mietin oppimiani "yksinkertaisia asioita" työelämästä:
Työelämän yksinkertaisten asioiden lista



Luin taannoin erästä kirjoittamaani artikkelia varten tutkimuksen (Harvard Business Review) johtajien ja itse omaa aikaansa hallinnoivien (freelancerit, tietotyöläiset, esimiesasemassa olevat) ajankäytöstä. Tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia kaikesta työajasta menee turhiin asioihin eli sellaisten asioiden tekemiseen, joista ei ole mitään hyötyä tai jotka eivät edistä yhtään mitään asiaa.

Siis melkein puolet! Hu-huu.

Tutkimuksessa esiteltiin kolmen kohdan metodi karsia omista töistä turhaa ryönää pois. Olen itse käyttänyt tätä keinoa ja suositellut sitä myös muille. Se on osoittautunut todella tehokkaaksi jätemyllyksi. Disclaimerina: tämä jätemylly toimii vain, jos sinulla on edes vähän valtaa vaikuttaa ajankäyttöön työpaikallasi ja työtehtäviesi sisältöön. Toisaalta tämän mallin avulla voi vääntää omalle esimiehelle rautalangasta, miksi jotkut asiat on alettava tehdä toisin.

Käytä aikasi töissä paremmin - kolmen siilon jätemylly


Tee lista kaikista niistä asioista, jotka mielestäsi sinun työssäsi ovat turhia. Tee lista täysin "lonkalta". Älä liikaa mieti tai analysoi vaan listaa kaikki ne pienetkin töissä eteen tulevat tehtävät, jotka tuntuvat sinusta täysin turhilta työnkuvassasi. Esimerkki: Jos työsi on edistää yrityksen myyntiä ja olet myyntihommissa hyvä, henkilöstölle menevän jokaviikkoisen uutiskirjeen kommentoinnin ei tarvitse kuulua työnkuvaasi.  Ellei sitten uutiskirjeessä esitellä uutta myynnin työkalua, jonka hienouksista sinä tiedät yhtiössä kaikkein parhaiten.

Jaa sen jälkeen nuo listalla olevat asiat kolmeen ryhmään: lopetettavat, delegoitavat ja ulkoistettavat. Laita jokainen sinun näkökulmastasi turha työtehtävä yhteen näistä ryhmistä. Jokainen tehtävä pitää laittaa johonkin näistä ryhmistä eli ei jätetä mitään löysiä häntää roikkumaan minnekään.

Lopetettavat asiat ovat sellaisia, joita ei yksinkertaisesti tarvitse tehdä ollenkaan. Ei sinun eikä kenenkään muun. Itselleni tällaisia työtehtäviä ovat esimerkiksi kutsut seminaareihin tai palavereihin, joissa en näe mitään oman työni kannalta järkevää kulmaa. Niistä pois jättäytyminen ei maksa minulle mitään enkä häviä mitään siitä, että jätän menemättä. On monia tilanteita, joissa pärjätään aivan mainiosti ilman minun läsnäoloani.



Delegoitavat ovat sellaisia tehtäviä, jotka on pakko tehdä mutta jotka joku muu kuin sinä voit tehdä.  Esimerkki omasta elämästäni. Saan järkälemäisen määrän Islannin-matkailuun liittyviä kysymyksiä ihmisiltä. Niitä tulee päivittäin erilaisista kanavista kymmeniä. Jos kyse on maksavan asiakkaan kysymyksistä, vastaan niihin tottakai. Sehän kuuluu työhöni. Jos ne ovat ilmaisia vinkkejä pyytäviltä ei-asiakkailta, en koskaan jätä vastaamatta, mutta en anna niihin sisältöä esimerkiksi henkilökohtaisesti sähköpostilla, koska siihen menee paljon aikaa. Delegoin kyselijät sellaisten sisältöjen pariin, joita olen jo luonut. Useimmiten on helpointa ohjata digi-sisältöihin: Tripsterin verkkomatkaoppaaseen, Tripsterin matkailuapplikaatioon karttoineen tai tämä henkilökohtaisen blogini sisältöihin.

Ulkoistettavat tehtävät ovat sellaisia, jotka ovat oman työn kannalta relevantteja ja joita ei voi delegoida eteenpäin, joko siksi että itsellä ei ole alaisia tai siksi, että yrityksessä kenelläkään muulla ei ole aikaa tai osaamista keskittyä niihin. Tällaiset asiat pitää  siis ostaa toisilta rahalla. Omassa työssäni olen esimerkiksi ulkoistanut kaikki käännöstöihin liittyvät projektit, kaiken kirjanpidon ja lainopillisen neuvonnan sekä visuaaliseen suunnitteluun liittyvät asiat. Jos joku asiakas haluaisi vaikkapa ostaa minulta hyvän esitteen oman yrityksensä tuotteelle, minä osaan konseptoida ja tuottaa sisällön ja projektimanageerata, mutta visuaalisen ilmeen ulkoistan ostamalla sen joltakin tuntemaltani graafikolta.



Siilotuksen jälkeen laita jätemylly päälle. Unohda ne kaikki tiputettavat asiat. Sen jälkeen keskustele esimiehesi tai työkavereidesi kanssa, jos tarvitset heiltä hyväksynnän toimillesi. (Minä en tarvitse, koska maksan palkkani itse ja olen yritykseni ainoa työntekijä, mutta useamman ihmisen työpaikoilla muutoksista pitää tottakai sopia yhdessä muiden kanssa.) Sen jälkeen delegoi rohkeasti asioita eteenpäin ja ulkoista tarvittavat asiat hyville yhteistyökumppaneille. Äläkä siinä kohtaa enää mikromanageeraa, vaan anna muiden hoitaa sovitut hommat ja sinä voit keskittyä juuri niihin asioihin, jotka ovat sinun oman osaamisesi ydintä.

Sitten vaan lihamylly jauhamaan!

Lue toki myös tämä juttu, jossa pohdin, mitä tehdä kun yrittäjää kohtaa kuiva kausi ja töitä ei ole:
Mitä tehdä, kun yrittäjällä ei riitä asiakkaita?

Kuvat: Björgvin Hilmarsson