Kaikki mitä olen 20 vuoden aikana oppinut

Kaupallinen yhteistyö: Edita Oppiminen

Kirjoitin ensimmäisen oppikirjani. Viesti perille! julkaistiin aikaisemmin tänä vuonna. Tällä kertaa kirjoitin siitä, minkä ehkäpä parhaiten tunnen. Markkinointiviestintä ja sisällöntuotanto. Aihe, jonka parissa olen työskennellyt viimeiset kaksikymmentä vuotta.


Aloitin duunielämäni tekemällä sisältöjä printtimarkkinointiin. Työnantajamielikuvaa tukevia mainosartikkeleita, henkilöstölehtiä, tekstejä yritysten myyntipresentaatioihin, lehdistötiedotteita ja pitchejä toimittajille. Olin osakkaana helsinkiläisessä viestintätoimistossa, mutta kun kuvioihin tuli jääkiipeilijä ja elämä vei ulkomaille, myin osuuteni pois ja palasin taas yksityisyrittäjäksi.

Seurasi ajanjakso, jolloin tein paljon lehtijuttuja. Kirjoitin Helsingin Sanomien talous- ja ulkomaansivuille uutisia lähes joka viikko (kiitos Islannin talouskriisi ja tulivuorenpurkaukset!), juttuja Ylelle, kolumneja ja ulkomaanjuttuja Karjalaiseen, henkilöhaastatteluja aikakauslehtiin ja matkajuttuja niitä julkaiseviin lehtiin. Suomessa on aika vähän isompia lehtiä, joihin ei olisi joskus päätynyt jotain kirjoittamaani tekstiä. Osa jutuistani on ilmestynyt kirjoittamistani lehdistötiedotteista (aah, se onnistumisen tunne kun laatimasi tiedote menee lähes ilman muutoksia läpi lehdistössä - nykyään sitä  samaa onnistumisen fiilistä voi verrata siihen, kun jostain omasta blogijutusta tulee viraali ja sitä jaetaan satoja ja tuhansia kertoja).

Vuonna 2009 tapahtui kaksi asiaa, jotka eivät ole toisistaan kuitenkaan riippuvaisia. Tulin raskaaksi ja huomasin samalla, että printillä menee muuten ainakin sisällöntuottajan näkökulmasta aika kehnosti. Printtimediaan menevien juttujen hintoja laskettiin ihan numeerisestikin, eikä tullut kuuloonkaan, että lisääntynyt asiantuntemus, paremmat kontaktit (eli paremmat lähteet) ja parantunut tekstintuottamisen taito olisi näkynyt palkkioiden nousuna. Vedin johtopäätökset ja aloin keskittyä digiin ja kaupalliselle puolelle.

Aloin myydä yrityksille digitaalisiin kanaviin liittyviä sisällöntuotannon palveluja. Samoihin aikoihin perustin blogin ja aloin kirjoittaa niin sanottua pitkää tekstiä eli kirjoja, koska en halunnut luopua pitkien tekstien kirjoittamisesta, vaikka niitä ei minulta enää samaan tapaan ostetukaan. Ajattelin, että kirjoitan sellaisia kirjoja, joita on kiva kirjoittaa ja jotka liittyvät osaamiseni ja joiden avulla voin myös rakentaa henkilöbrändiäni. Se paksuin leipä eli suurin siivu liikevaihtoa on kuitenkin aina tullut markkinointiin ja myyntiin liittyvistä jutuista: markkinointiviestinnän konseptoinnista, kanavavalinnoista, sisällöntuotannosta, sisällön jakamisesta ja niin edelleen.

Siinä samassa syntyi tämä blogi ja muutama vuosi sen jälkeen Instagram-tili. Opettelin uusia viestintäkanavia ja sitä, miten ne saisi toimimaan mahdollisimman järkevästi. Rakensin työnkuvaani eteenpäin pala palalta ja vähitellen eteenpäin mennen. Pidin jatkuvasti mielessä - ja pidän yhä edelleen - kahta johtoajatusta:

1) Laskuta tarpeeksi (koska en elä perintörahoilla tai varakkaiden vanhempien tukemana).
2) Valitse töitä, joiden tekemisestä voi nauttia.



Kun kustannus- ja viestintätalo Edita pari vuotta sitten kysyi, kiinnostaisiko minua tehdä heille oppimateriaali aiheesta markkinointiviestintä ja sisällöntuotanto. Sellaista kirjaa ei kuulemma vielä ollut, joka vastaisi uuden opetussuunnitelman tarpeisiin. Samaan aikaan kirja voisi toimia inspiroivana ja ennen kaikkea käytännönläheisenä käsikirjana pienyrittäjille, jotka haluavat sada markkinointinsa paremmin haltuun (eli myynnin nousuun), sekä sellaiselle markkinointiväelle, joka kokee tarvitsevansa päivitystä etenkin digimarkkinointiviestinnän parissa.

No mikä jottei! Olin kirjoittanut tusinan kirjoja ja editoinut puolen sataa käsikirjoitusta, mutta oppikirjamateriaaleja en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt. Uskalsin tarttua hommaan, koska tiesin, että tällaista kirjaa tarvittaisiin. Tiesin myös, että en haluaisi tehdä "perinteistä koulukirjaa", eikä sellaiselle olisi edes tarve. Tarvittaisiin innostava ja käytännön tarpeita palveleva matsku, joka olisi ehdottomasti digimuodossa, koska digitaalista markkinointiviestintää ei pysty möyhimään vain yksiulotteisena tekstinä.  Tarvitaan videoita, oikeita esimerkkejä ja havainnollistavia tietoiskuja. Sitä paitsi digimateriaalia on älyttömän nopea muokata. Tärkeä ominaisuus, koska asiat kuitenkin muuttuvat nopeasti.

Olen tähän opetusmateriaaliin koonnut lähes kaiken sen, mitä olen markkinointiviestinnän parissa oppinut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Digikirja ei tietenkään ole kaiken kattava, ei mikään materiaali voi olla. Viestintäkanavia on saletisti toista ziljoonaa ja eri aloilla on erilaisia vaatimuksia ja reunaehtoja.



Viesti perille! -oppimateriaalia tehdessäni halusin korostaa kolmea asiaa:

1. Suunnittelun tärkeys. Tähän sopii hyvin kengännauhavertaukseni. Että mutta ärsyttää eteisessä solmia kengännauhoja. Etenkin jos ne ovat solmussa, selkää vihloo ja oma hikinen ja punainen naama turisee hikeä. Jos kengät vaan vetäisi jalkaan ja jättäisi nauhat solmimatta, kyllä siinä askeltamaan pääsisi ilman että jalat jäätyisivät. Tai sitten sitä kompastuisi niihin roikkuviin nauhoihin ja saisi polvensa mäsäksi. Jos näkee vaivaa ja solmii nauhat kunnolla, ihan kaikki siitä eteisestä eteenpäin sujuu paremmin. Sen takia tässä digikirjassa lähdetään liikkeelle ihan alusta: MIKSI markkinointiviestintää tarvitaan ja MITEN eli missä järjestyksessä sitä kuuluu tehdä. Ei vain kerrota, kuinka tehdään hyvä IG-päivitys, vaan kerrotaan myös se, miksi sellainen päätetään tehdä.

2. Valinta ja siinä pysyminen. Kun pohjatyöt on tehty kunnolla, markkinointiraha tulee käytettyä tehokkaammin. Jos sutii ympäriinsä ja kokeilee kaikkea mahdollista, rahat loppuvat ennen kuin ovipumppu alkaa käydä. Pitää malttaa valita, keskittyä ja sen jälkeen toteuttaa suunnitelmaa.

3. Saa olla kivaa. Halusin tehdä kirjasta mahdollisimman mukavan ja helpon lukea. Vaikka sisältö ei ole nopeaa ja helppoa toteuttaa, siitä voi silti kertoa mukavalla ja helpolla tavalla ja välillä hauskastikin. Uusia juttuja oppii helpommin, kun niiden oppiminen tuntuu kivalta ja kun todella kokee, että nyt minä muuten opin jotain hyödyllistä.



Luovia-podcast & verkosto ja IG-markkinointiin erikoistunut Social Sisterhood lukivat kaupallisena yhteistyönä tämän saman digikirjan ja antoivat siitä palautetta Instoissaan. Kyllä tuntui muuten tooooosi hienolta lukea näitä:

Olispa mulla ollut tämä kirja, kun aikanaan perustin yritykseni. –Luovia podcast / Nani

Satu on sellainen tekstivelho, että aihe kuin aihe muokkautuu hänen näppäimistöllään kiinnostavaksi. -- Tästä lukupaketista saa varmasti uutta pontta oman brändin markkinointiviestintään ja sisältöjen suunnitteluun! –Social Sisterood (Taru & Viola)
Olisikohan sinulla tälle oppikirjalle tarvei? Minulla olisi siihen kunnon vaikuttajamarkkinointivelhona tietysti myös alekoodi :) Jos hommaat kirjan Viesti perille! 31.12.2019 mennessä, saat 6 kuukauden lisenssistä 20 %:n alen normaalihinnasta. Käytä koodia PERILLE. Täältä pääsee Editan verkkokauppaan.

Lukuiloa ja ennen kaikkea: työn iloa ja entistä parempia myyntejä!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

Tunnisteet: , , ,