Toivepostaus! Tästä aiheesta kysytään usein, joten nyt seuraa ihan  oma juttunsa aiheesta islantilaislasten harrastaminen. Sivusin tätä aih...

Islannin malli sovittaa lasten harrastukset arkeen soljuvasti

6.11.19 Satu Kommentteja: 8

Toivepostaus! Tästä aiheesta kysytään usein, joten nyt seuraa ihan  oma juttunsa aiheesta islantilaislasten harrastaminen. Sivusin tätä aihetta yhden luvun verran myös kirjassani Islantilainen kodinonni, mutta ehkä teistä kaikki eivät vielä ole lukeneet sitä kirjaa :-)

Muuten! Jos tuo kirja kiinnostaa, sen saa e-kirjana ja äänikirjana Storytelistä. Tästä linkistä voit ladata kuukauden maksuttoman kokeilun.(Affilinkki, eli saan muutaman euron per kokeilu.)


Elikkäs.

Tähän mennessä kertyneen vanhemmuuskokemuksen valossa väittäisin, että työn ja perheen yhdistämisessä yksi kinkkisimpiä aikakausia on lasten ala-asteikä. Pienten lasten koulupäivä on täällä meillä Islannissakin vain muutaman tunnin mittainen. Useimpien työssäkäyvien vanhempien päivät kestävät kuitenkin viiteen iltapäivällä, ja melkein kaikki lasten vanhemmat käyvät töissä.

Islannissa työllisyysaste on ollut jo pitkään maailman korkeimipia.  Islannin tilastokeskuksen mukaan  25–54-vuotiaista naisista 90 prosenttia käy töissä ja miehillä vastaava luku on 95 prosenttia. Miehet tekevät keskimäärin 46 tuntia viikossa töitä, naiset 38 tuntia.

Koska melkein kaikki vanhemmat ovat töissä, minne pienet lapset laitetaan koulun jälkeen iltapäivien ajaksi? Yksin kotiin? Yleensä ei ennen nelosluokkaa. Islantilaiset 1–4-luokkaliset menevät koulun yhteydessä järjestettävään iltapäiväkerhoon, joka maksaa noin 150 euroa kuukaudessa. Tai sitten he menevät harrastamaan suoraan koulusta. 

Ei ole yksinäisiä iltapäiviä kotona. Ei ole harrastuskuskausrumbaa päivällisen jälkeen joskus iltakasin tienoilla, kun lasten pitäisi olla jo matkalla unten maille.



Jos lapsi harrastaa jotain joukkuelajia kuten jalkapalloa, koripalloa tai käsipalloa, hän menee  koulusta suoraan harjoituksiin. Pienemmissä kylissä lapset kävelevät treeneihin itse, isommissa asutuskeskuksissa urheiluseurat ovat järjestäneet lapsille kyydit treeneihin. Esimerkiksi Reykjavikissa jalkkis- ja korisseurat hakivat nassikat koulusta koulunpäivän loputtua ja ajoivat treeneihin. 1-4-luokkalaisille suunnattu iltapäiväkerho ja joukkuelajitreenit loppuvat päiväkotien tapaan neljän viiden maissa eli samaan aikaan kuin suurin osa vanhemmista pääsee töistä.

Ta-daa! Säästyy aikaa, säätöä ja kuskausta. Arki helpottuu. Viiden jälkeen iltapäivällä mennään yhdessä kotiin. Tosi kätevää!


Vanhempien arki-illat eivät siis täyty jalkapallotreeneihin kuljetuksesta ja kentän laidalla seisomisesta, sillä lapset harjoittelevat ammattivalmentajien johdolla sillä välin kun vanhemmat ovat vielä työssä. On ajankäytön kannalta fiksua, että lapset ovat treeneissä silloin, kun vanhemmat ovat tienaamassa rahaa. Harrastuksessa viihtymisen kannalta on fiksua, että valmentamisesta huolehtivat ammattilaiset. 

Kaikki kunnia vapaaehtoistyölle, mutta koulutuksen saanut jalkapallovalmentaja osaa varmasti valmentaa ryhmää paremmin kuin jalkapalloa fanittava ja joskus fudista pelannut vanhempi. 

Kyse ei ole vain jalkapallotietämyksestä tai pelaajataidoista. Lasten valmentamisessa pedagogisilla taidoilla on iso merkitys.


Eikä siinä vielä kaikki! Lasten harrastamista myös tuetaan rahallisesti. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kunta antaa kullekin 6–18-vuotiaalle lapselle noin 400 euron suuruisen harrastetukimaksun, jonka voi käyttää vaikkapa urheiluseuran kausimaksuihin tai tanssikurssiin tai taidekouluun. Jokaisella lapsella voi siis olla ainakin yksi harrastus. Harrastustukea ei saa rahana tilille, eli sitä ei voi käyttää mihinkään muuhun. Tuki on sidottu lapsen sosiaaliturvatunnukseen ja kun lapsen harrastusmaksuja hoitaa netissä, osa maksusta tai maksu kokonaan kuittautuu harrastustuella.

Jokainen kunta ei tällaista etua lapsille tarjoa, mutta esimerkiksi Reykjavikissa ja ympäryskunnissa tämä on käytössä. Saattaa olla muissakin paikoissa.

Täällä Isafjördurissa, jossa nyt asumme, on lasten harrastamiseen panostettu vähän eri tavalla. Paikallinen erikoisuus on keskellä koulupäivää oleva harrastustunti. Kello 11 ja 12 välillä ei ole koulua, mutta koulualueelta ei silti saa poistua esimerkiksi kotiin. Tuon tunnin aikana paikallinen musiikkikoulu (joka sijaitsee ihan koulun vieressä) pitää kuoroharkkoja, pianotunteja, viulutunteja ja niin edelleen. Lapset voivat käydä hoitamassa harrastuksensa kesken koulupäivän  - ja tunnin harrastamisen jälkeen palataan vielä muutamaksi tunniksi koululle. Sitten on pallokoulua, talvisin laskettelukoulua ja sen sellaista.


Jos lapsella ei ole mitään sellaista harrastusta, joka tarjoaa harrastusaikaa puoliltapäivin, koulun vapaa-ajantoimisto hoitaa maksutta aktiviteetteja, joista voi valita mieleisensä. Seikkailuryhmä käy retkillä lähiympäristössä. Joogaryhmässä joogataan, kirjastoryhmässä rauhoitutaan kirjastossa ja luetaan kirjoja ja tarjolla on myös ulkonaleikkimistä, askartelua ja jumppaa. 

Esikoinen käy tällä hetkellä neljättä luokkaa ja harrastuksina on tanssi kerran viikossa, kuoro kahdesti viikossa, piano kahdesti viikossa ja musiikkitiede kerran viikossa. Kuoro ja piano järjestetään keskellä päivää. Musiikkitieteen luento on heti koulupäivän loppumisen jälkeen. Samoin tanssitunti paikallisella tanssikoululla (jota muuten pitää ihana suomalaisopettaja!).

Vaikka harrastuksia on hänellä jo aikamoinen määrä, hän ei koskaan ole harrastuksissa viittä pidempään. Meillä jää tehdä perheenä kaikkea kivaa yhdessä. Ja esikoinen ehtii isänsä kanssa yhteisiin harrastuksiin kuten kiipeilemään, josta nämä tämän jutun kuvatkin ovat peräisin. Puolisoni, hänen paikallinen ystävänsä ja esikoinen lähtivät etsimään boulderointipaikkoja ja löysivät tämän parin kilsan päästä kotoamme. Jaiks!


Eikä tässä ole kyse pelkästään aikuisten helpommasta arjesta tai islantilaisten pallonpotkijoiden loistavasta jalkapallomenestyksestä maailmalla.

Urheiluseurojen ja koulujen tiiviin yhteistyön takia on onnistuttu vähentämään kaikenlaista säätöä ja lisäämään lasten hyvinvointia.

Koska treenit ovat lasten iltaohjelmaa ajatellen täydelliseen kellonaikaan, päivän viimeiset valveillaolotunnit vietetään perheen kanssa yhdessä. Ei puhettakaan, että täällä lasten treenivuoro alkaisi kello 20. Treeneistä mennään kotiin, tehdään läksyt, syödään ja mennään nukkumaan. 

Islantilaisista lapsista noin 95 prosenttia harrastaa jollakin tasolla liikuntaa. Harrastukset ovat tarjonneet kiinnostavamman vaihtoehdon kaljoittelulle. Teinien juopottelu, huumekokeilut ja tupakointi ovat vähentyneet dramaattisesti kahdessa vuosikymmenessä.

Nämä asiat eivät tapahtuneet itsestään ja sattumalta, vaan ne ovat tulosta siitä, että nuoriin on panostettu samalla tavalla kuin aikuistenkin hyvinvointiin. Sekä lapset että aikuiset viihtyvät elämässään paremmin, jos heillä on tärkeää tekemistä, he nukkuvat tarpeeksi ja virkistäytyvät motivoivissa harrastuksissa.

Kerron niistä pakollisista kotiintuloajoista seuraavassa postauksessa!


8 kommenttia:

  1. Paljonko harrastukset (esimerkiksi se jalkapallo) maksavat Islannissa, jos käytössä ovat ammattivalmentajat? Jos ajattelee, että Suomessa jalkapallon kausimaksu on n. 400 euroa, joka sisältää hallivuorot, peli- ja verkkariasun sekä (vapaaehtoisen) valmentajan. Päälle tulevat pelireissujen kulut. Jos tuohon päälle pitäisi vielä maksaa valmentajan palkka sivukuluineen, niin kallista olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeksi kun otin tästä selvää (mun lapset ei ole jalkapallossa joten en tiedä uusimpia lukuja) muutama vuosi sitten, kausimaksu oli 700 €. Mutta Islannissa on kaikki kalliimpaa kuin Suomessa ja palkat hieman korkeammat, joten ihan yksi yhteen noita summia ei voi vertailla.

      Poista
  2. Kuulostaa niin hyvältä! Meillä ekaluokkalaisen tilanne Helsingissä on varsin hyvä, kun kolmesta harrastuksesta (kuoro, tennis ja temppujumppa) kaksi hoituu ns. "virka-aikaan". Kuoro on aamulla (lukkarit viilataan, niin että kaikki halukkaat voivat mennä koulun kuoroon) ja tennis on ip-kerhon aikana (valmentaja noutaa ja palauttaa lapset ip-kerhoon). Tennis-mahis olikin yksi tärkeä syy valita ip-kerho liikuntakeskuksesta (sen lisäksi, että heillä on liikuntaa ohjelmassa vapaamuotoisemmin joka päivä, lajiskaala tanssista mailapeleihin, pesiksestä luisteluun). Yksi iltaharrastus jää vielä, mutta sinne on matkaa kotiovelta pari sataa metriä, enempää ei jaksaisi vanhemmat eikä lapsi. Harmillisesti ip-kerhoon on mahis päästä korkeintaan 2.lk asti, mutta toivottavasti edes ensi vuonna lapsi saisi jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, että teilläkin noin! Helpottaa huomattavasti arjenpyöritystä, kun edes osa harrastuksista on jollain tavalla saatu osaksi koulupäivää.

      Poista
  3. Mua kiinnostaa myös tuo harrastuksen hinta, jos valmentaja on ammattivalmentaja? Entä miten nuo ryhmät järjestetään, montako lasta on per harjoitusryhmä ja ovatko kaikki samanikäisiä? Entä pelit, pelataanko ollenkaan vai pelkästään treenataan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelataan ja treenataan, täällä on eri puolilla Islantia kesäaikaan kaikenlaisia turnauksia, johon lapset ottavat osaa. Vapaaehtoisia vanhempia on mukana näillä pelireissuilla pienimpien kanssa, isommat menevät valmentajien kanssa. Isommat lapset ottavat osaa myös johonkin turnauksiin ulkomailla, esim. Pohjoismaissa. Treenit on jaettu ikäryhmittäin etenkin isommilla paikkakunnilla jossa pelaajia on tarpeeksi.

      En tiedä sen tarkemmin yksityiskohdista, kun omat lapset ei ole joukkuelajeista kiinnostuneita enkä ole viikottain tekemisissä lajin kanssa. Mutta sukulaislasten pelaamista olen seurannut vierestä ja hyvin näyttäisi toimivan käytännönjärjestelyt (pk-seudulla).

      Poista
  4. Hi

    Neljän lapsen äitinä en ole kokenut harrastuskuljetuksiä ylivoimaisia. Koska asumme n 30 kaupungista on aina kimppakyydit.Meillä on vanhempien omat treenit suunniteltu niin että ne on samaan aikaan lasten harrastusten kanssa. Mies juoksee joten on voi juosta siellä missä týttären jalkapallopelit. Minä menen siihen jumppaan joka on samaan aikaan pojan teatterin kanssa.
    Toki silloin kun tytär pelasi B-junnuissa niin peli ja treeniajoja paljon. Mutta sama se missä on sosiaalinen, minä kälätin muiden vanhempien kanssa kentän reunalla ja tykkäsin leipoa mokkapaloja.
    Meillä on kyllä helpottanut kun myös isovanhemmat kuskaavat mielellään.
    Nyt kun enään yksi lapsi harrastaa niin arkena on todella paljon vapaata.
    Mutta kyllä joo, ainakin alakoululaisten harrastukset sais ympätä koulun jälkeen ip-kethoihin.

    VastaaPoista
  5. Olen itse harrastanut lapsena lähinnä klassista musiikkia ja mun on vaikea ymmärtää sitä, että treenejä vetävät vapaaehtoiset vanhemmat. Musiikissa ei tulisi kuuloonkaan, koska pahimmassa tapauksessa lapsi oppii väärän tekniikan, jota sitten korjataan suurella vaivalla.
    Ainakin silloin musiikkiopistoharrastus oli myös halvempi kuin vaikkapa jalkapallo, jota myös olisin halunnut harrastaa. Ehkä yhteiskunnan tuki oli vahvaa tai sitten auttoi se, että orkesterisoitinten tunteja on helppo järjestää iltapäivällä tyhjissä koululuokissa.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?