Frozen II  tuli Ísafjördurin kylän pikkuiseen elokuvateatteriin viime viikolla, samaan aikaan kun elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa. ...

Frozen 2 elokuva - millainen se oli?

28.11.19 Satu Kommentteja: 10

Frozen II tuli Ísafjördurin kylän pikkuiseen elokuvateatteriin viime viikolla, samaan aikaan kun elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa. Kävimme tietysti heti katsomassa sen lasten kanssa. Jos et halua tietää elokuvasta mitään etukäteen, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Seuraa pikkuisen juonipaljastuksia ja muunlaista mehustelua.


Vuosikausien odottaminen kannatti. Elokuva oli nimittäin mahtava! Tykkäsin tästä jopa enemmän kuin ensimmäisestä osasta.

Lumiukko oli yhtä upea mahdottomuus kuin viimeksikin. Lämmössä viihtyvä luminen humoristi, jonka ristiriitaisuuden pienempikin lapsi jollain tavalla aavistaa. Yksi kohtauksista sai sielun kananlihalle: lumiukko alkoi sataa pois. Miten kukaan voi sataa olemattomaksi, hajota sillä tavalla ilmaan?  Lopussa katsoja - ja Olaf - pelastettiin elokuvan lopussa siskon kysyessä toiselta, että lumiukko tehtäisiinkös?

Kääk! Itketti.

Kristoff, elokuvan näkyvin mieshahmo, oli onnistuttu säilyttämään kulmikkaana tyyppinä, joka vie tarinaa eteenpäin mutta ei sorru yksiulotteiseksi hölmöksi tai romanttiseksi höpöttelijäksi. Luulenpa, että tämän onnistuneen ja nauruhermoihin käyvän hahmon takana on niinkin yksinkertainen asia kuin todenmukaisuus. Kristoff on niin tavallinen tyyppi, että hän voisi ihan hyvin olla oikeasti olemassa. Juuri siksi hän on niin ihana!

Mahdottoman hyviä olivat Anna ja Elsa, tottakai. He hurmasivat tuttuudellaan ja sopivankokoisilla muutoksilla. Sankariteot tehtiin yhdessä: Anna veti toimintapuolen pulkan kotiovelle ja lopussa Elsa sinetöi kotiseudun pelastumisen. Elsan kiinnostavuus lasten piirroselokuvan sankarina vahvistui tämän elokuvan myötä. Hän tietää olevansa erilainen kuin muut, mutta ei heikko. Häntä ei paljon heterorakkaustarinat kiinnosta, eikä ajurina toiminnalle toimi myöskään mahdollisuus rikkauksiin tai valtaan. Hän vain on, surffaa jäälaudalla, ratsastaa upealla hevosella ja diggaa siskostaan ja ystävistään.



Upeinta Frozen II:ssa oli kuitenkin juoni ja tarinan konteksti. Elokuvassa selviää, mitä Annan ja Elsan vanhemmille oikeasti tapahtui, miksi Elsa sai syntyessään taikavoimat ja millainen historia heidän sukunsa takana vaikuttaa. Ydinjuoneen on haettu inspiraatiota saamelaiskulttuurista ja nyt tuo alkuperäiskansan kulttuurista lainaaminen on tehty oikein.

Walt Disneyn studiot tekivät Suomen, Ruotsin ja Norjan Saamelaiskäräjien ja Saamelaisneuvoston kanssa sopimuksen siitä, että elokuvassa käsiteltäisiin saamelaiskulttuuria hyväksyttävällä tavalla. Leffaa tekemään otettiin neuvonantajiksi saamelaisten itsensä nimeämiä asiantuntijoita. Upeasti hoidettu! Osa diiliä oli elokuvan dubbaaminen myös saameksi. Historiallista sekin: Frozen II on ensimmäinen Disney-elokuva, joka on puhuttu myös saameksi.

Hieno juttu.

Kävin katsomassa leffan 9- ja 4-vuotiaiden lasten kanssa, joista molemmat ovat nähneet Frozen ykkösen noin satatuhatta kertaa. Esikoinen tykkäsi kakkososasta paljon; elokuva ei tuntunut lainkaan liian lapsekkaalta tai tylsältä. Kuopus oli niin innoissaan leffasta, että kysyi heti leffan loputtua, voitaisiinko huomenna mennä katsomaan kolmososa. Pelottavuustasoltaan elokuva oli ykkösosan kaltainen. Leffassa on muutama iso kivijättiläinen, jotka pitävät meteliä liikkuessaan ja tuntuvat aluksi hieman rajuilta (kuten ykkösosan lumihirviöihin), mutta humorististen tilanteiden ja loppuratkaisun hyvisroolin kautta kivijättiläisistä ei jää pelottavaa muistoa.



Oli se upea elokuva. Kai menette katsomaan?

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: Myssyfarmi Mä olen tällainen yrittäjähenkinen muija. Ei minusta kyllä mitään EK:n mannekiinia saa koskaan, enkä ...

Skaalataan mummot!

25.11.19 Satu Kommentteja: 6

Kaupallinen yhteistyö: Myssyfarmi

Mä olen tällainen yrittäjähenkinen muija. Ei minusta kyllä mitään EK:n mannekiinia saa koskaan, enkä taivu mihinkään keski-ikäisten yrittäjien keskivertoverkostojen hangaroundiksi. Sellainen hikinen yrittäjyyspuhe, tarina yrittäjistä suurina maailman sankareina, ei yksinkertaisesti vain yhtään natsaa.



Olen yrittäjähenkinen, mutta sillä tavalla, hmm, sisältölähtöisesti. Sytyn työjutuissa siitä, kun joku tekee jotain niin hyvin, että se saa muut innostettua siihen mukaan. Kun joku poimii poimimista odottaneen idean, jota kukaan muu ei vielä ole hoksannut siinä roikkumassa. Ja kun joku jalostaa sitä eteenpäin ja pistää hommaan julmetusti hikeä ja työtä. Siinä voi tapahtua hienoja juttuja!

Tällaista minä arvostan:

Yrityksellä pitää olla hyvä missio. Siis se tehtävä, mitä yritys haluaa olemassaolonsa kautta toteuttaa. Jos joku haluaa tehdä vain rahaa, mittari värähtää miinukselle. Ei siinä, ettäkö en pitäisi rahasta. Todellakin pidän! Mutta ei mikään bisnes ikinä menesty, jos tavoitteena on vain tehdä massia. Ei sellainen vetoa kuluttajiin tai herätä luottamusta yhteistyökumppaneissa. Ja molempia tarvitaan, jos halutaan rakentaa tuottoisa bisnes, joka ei kaadu ensimmäiseen tuulenpuuskaan. Mission on pakko olla jotain ylevää, jotain enemmän kuin se "tuotamme osakkeenomistajillemme arvoa".

Strategiankin pitää pelittää. Strategia voi sanana tuntua vähän hähmäiseltä, mutta oikeastaan kyse on vain juoksutyylistä eli siitä, miten päästään maaliin. Kun joku keksii täydellisen tavan toteuttaa sitä yrityksen missiota ja asetettuun päämäärään pyrkimistä, hän tulee tehneeksi hyvän strategian. Strategiaa toteuttamalla tehdään se tulos, joka tarkoittaa myös rahaa. 

Hyvä porukka! Tämä on tärkeämpääkin tärkeämpi. Jos on keskiverto idea mutta loistava tiimi tekemässä, lopputulos voi olla timanttia. Jos on loistava idea mutta laimea tiimi, lopputulos ei koskaan voi olla kovinkaan hyvä.


Suomessa on paljon sellaisia yrityksiä, jotka sujahtavat tuollaisten raamien sisään. Yksi niistä on Myssyfarmi, pöytyäläinen design-yritys, jonka tuotteita ette ole voineet olla huomaamatta, jos olette silmäilleet tätä blogiani tai instaani vähän pidempään. Kun kysyin Instan storyssa ihan mielenkiinnosta kerran, minä minusta tulee ensimmäisenä mieleen, todella moni vastasi Myssyfarmin pipot. Olin otettu!

Olen kulkenut Myssyt päässä jo monta vuotta, kesäkuukausien ulkopuolella lähes joka päivä. Myssyt ovat olleet kirjojeni kansissa, lehtijutuissa, telkkahaastatteluissa, instakuvissa ja täällä blogissa ihan vain siksi, koska todella tykkään näissä kaikesta. Ulkonäöstä, tuotannosta, ajatuksesta tuotteen takana, tyypeistä yrityksen takana.

Tässä firmassa kolahtaa kohdalleen niin moni asia.

Ensinnäkin Myssyfarmi on tehnyt kaiken ihan eri tavalla kuin perinteiset muotibrändit. Myssyfarmissa on jotain samaa kuin ruotsalaisessa kauramaitoyritys Oatlyssä. Oatly tuli alalle tekemällä kaiken isosti ja aivan eri tavalla kuin muut ennen heitä. 

Ensinnäkin jo se on tapa toimia toisin, että näillä tuotteilla on elinikäinen takuu. Ei ole mallistoja, jotka vaihtuvat 15 kertaa vuodessa. Ei tule ongelmaa, että pitäisi hankkia uusi päähine kun edellinen "meni muodista", "siihen tuli reikä", "se kulahti".

Myssyfarmi ei minun mielestäni yritä tehdä luksusta vaan ainutlaatuisuutta. Maailma muuttuu ja yhä harvempaa kiinnostaa joku laukku tai huivi sen takia, että siinä on jonkun kaikkien kalliiksi tietämän merkin logo. Sellaisen hankkiminen alkaa olla jo jopa vähän noloa. Et sitten muuta käyttöä rahoille keksinyt? Kun kaikilla alkaa olla jo kaikkea ja maailma täyttyy muutenkin paskaan, on paljon erityisempää ja tavoiteltavampaa olla ainutlaatuinen kuin luksus. Myssyfarmi tekee lampaanvillasta päähineitä ja jokainen päähine on pikkuisen erilainen - siis täysin uniikki - koska se neulotaan käsin.


Ja kuka ne myssyt tekee? Pöytyäläiset mummot, tietysti!

Aikoina, jolloin vaatteiden tuotanto-olosuhteet aiheestakin nousevat puheenaiheiksi, tulee muotibrändi, joka tekee kaiken täysin läpinäkyvästi. Ei ole mitenkään epätavallista, että kalliilla hinnalla merkkivaatekaupassa myytävä pusero on tehty vaikeasti valvottavissa olosuhteissa kaukaisissa tuotantolaitoksissa siten, että puseron hiha on ommeltu Intiassa, nappi kiinnitetty Kiinassa ja viimeistely Puolassa ja sitten se on kuljetettu veroetujen kautta vielä jonkun ylimääräisen maan kautta ennen tukkuun, varastoon ja lopulta myymälään päätymistä. Hirmu vaikeahan sellaista tuotantoketjua yksittäisen kuluttajan on seurata.

Halpavaateketjuilla on niin järjetön määrä mallistoja joka vuosi, että iso osa vaatteista, joita sieltä ostetaan, päätyy vähän käytettynä kaatopaikalle. Tai suoraan laputettuna tuhottavaksi, koska rekissä tarvitaan jo tilaa seuraavalle, varaston ovella kolkuttavalle mallistolle.

Myssyfarmi ei vie tuotantoa ulkomaille vaan se tuo pöytyäläiset mummot ostoskeskuksiin. Tapasin myssymummoja sattumalta Suomen reissulla Stockmannilla, kun kävelin matkalla palaveriin ostarin ohitse. Olin matkalla tekemään haastattelua Akateemisen kahvilaan, kun näin tuttuja tyyppejä Stockan ykköskerroksessa. Siellä mummot istuivat sohvalla neulomassa myssyjä ja kiinnittämässä niihin tupsuja. Tarjolla oli ohikulkijoille puuroa, karjalanpiirakoita ja maitoa lasipulloissa. Tuotannon tuominen iholle suoraan maaseudulta on niin hyvä promootiokeino, että melkein harmittaa, että en keksinyt sitä itse.




Start-up-yrittäjyyden yhteydessä puhutaan usein bisneksen "skaalautumisesta", eli yrityksen kyvystä operoida isommilla tuotantomäärillä ilman, että sen tarvitsee lisätä resursseja eli esimerkiksi palkata uusia työntekijöitä tuottaakseen lisää.

Myssyfarmi tekee myssyt käsin, eli skaalautumista ei sillä tavalla voi tapahtua kuin vaikkapa mobiilipeleissä, mutta mummotyövoimaa voi silti "monistaa". Tällä hetkellä Myssyfarmi työllistää noin 40 eläkeläismummoa ja halukkaita neulojiksi on odotuslistoilla kymmeniä. Nykyinen väestön ikärakenne on Myssyfarmi puolella: väestö vanhenee ja suuret ikäluokat ovat eläköitymässä vauhdilla. Moni mummo ja vaari haluaa osa-aikatyötä, jota voi tehdä silloin kuin itselle sopii ja ennen kaikkea siksi, että saa mielekästä tekemistä hyvässä porukassa. Neulojien työssä on siis myös sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulma. 

Myssy on sellainen tuote, joka on helppo myydä. Logistiikkakulut ovat tälle vaatteelle varsin alhaiset. Vain viisi prosenttia verkossa myydyistä Myssyistä palautetaan väärän koon takia. Vaatealan verkkokaupoissa prosentit ovat yleensä todella paljon suurempia. Esimerkiksi Zalando on kertonut noin 50 prosentin palautusasteesta.


Myssyfarmi on rakentanut bisneksensä "jätteen" hyödyntämiselle. Se käyttää raaka-aineena suomalaisen lampaan villaa, josta on aikaisemmin poltettu jopa 60 % jätteenä, koska sille ei ole ollut käyttöä.  Kotimaisen villan tuotanto on ollut kovin pienimuotoista ja siitä syystä ei niin kovin organisoitua. Bisneksessä kuin bisneksessä se on melkein aina kysyntä, joka ratkaisee: kun villaraaka-aineen kysyntä kasvaa, kotimaisen lampaan villaa aletaan myös tuoda enemmän markkinoille, tuotanto organisoidaan paremmin ja raaka-aine saadaan käytettyä paremmin hyödyksi.  Kempparin Noora kirjoitti tästä raaka-ainepuolesta perusteellisen jutun blogiinsa, kannattaa lukea, kuinka aikaisemmin jätteenä poltettu tuote on käännetty raaka-aineeksi! Ja mikä loistava villapalloefekti: lisääntynyt villan kysyntä  tuo lisää bisnestä myös muille maaseudulla.

Tämä kaikki erilaisuus on onnistuttu tuomaan bränditasolla selkeästi näkyville. Oleellinen tiivistyy sloganissa: 

It's not cool. It is warm.

Kaikki asiat "cooliutta" myöten on määritelty uudestaan. Siinä on Myssyfarmin vahvuus myös kansainvälisessä muotibisneksessä. Erottuakseen pitää olla erilainen ihan jokaista solua myöten. Harvassa ovat ne yritykset, jotka tekevät kansainvälistä liiketoimintaa 100 %:sti vastuullisesti ja läpinäkyvästi. Myssyfarmi itse kirjoitti kasvuhaluistaan näin, ja minusta tämä oli valtavan hienosti tiivistetty:

Mitä enemmän myymme, sitä enemmän mummoja pystymme työllistämään. Mitä isommaksi kasvamme, sitä useammalle lampurille voimme maksaa kohtuullisen korvauksen heidän tuottamastaan villasta. Mitä suurempia olemme, sitä vähemmän villaa haaskataan ja yhä harvempi mummo joutuu jäämään yksin kotiin.

Minä uskon, että Myssyfarmilla on mahdollisuuksia menestyä kansainvälisesti. Näkemystäni vahvistaa se että en ole tämän uskoni kanssa yksin. Myssyfarmin hallituksessa istuu ihmisiä, joilla olisi kyllä muutakin tekemistä, mutta he näkevät tässä potentiaalin. Tina Nyfors on hallitusammattilainen ja pääomasijoittamisen asiantuntija. Yritysjohtaja Mirkku Kullberg on työskennellyt mm. Artekin ja Grünsteinin toimitusjohtajana ja Nanson brändijohtajana.  Markkinointipuolen osaamista tuo Nicolas Fogelholm, joka on  mm. Tulos Helsingin perustaja. Samuel Latvasella on taustansa takia loistavat kontaktit suomalaisiin lampureihin ja osaamista villan arvoketjusta. Tuotanto, markkinointi, rahoitus, brändiosaaminen, johtamisosaaminen. Kaikki oleellinen osaaminen on mukana hallitustasolla.


Maailmanlaajuinen vaatemarkkina on arvoltaan noin 1 500 miljardia dollaria (ennuste vuodelle 2020). Yhdysvalloissa eettisen vaatemarkkinan koko on noin 20 % koko markkinasta. Se on paljon. Tuolle tasolle se voi nousta myös muualla, sillä vastuullisuus on megatrendi, joka vaikuttaa aivan kaikkeen. Eli ei tämä mitään ihan pennikauppaa ole.

Myssyfarmin arvio liikevaihdosta ensi vuodelle on noin 1,3 miljoonaa euroa. Suomen lisäksi suurimpia markkinoita ovat nyt Korea, Japani ja Sveitsi. Yrityksessä on laskettu, että Suomessa olevien lampaiden villan ja suomalaisten mummojen ja vaarien määrä riittää siihen, että yrityksen liikevaihto voisi nousta 40 miljoonaan euroon vuodessa. Sen jälkeen kasvu haettaisiin Suomen ulkopuolelta joko tytäryhtiö- tai franchise-järjestelyjen kautta.


Hihittelin tässä marraskuussa hyväntuulisena Myssyfarmin Facebook-päivitykselle, jonka he julkaisivat Slushin aikaan. 

"Toiset pitchaa Slushissa, toiset kyntöpellolla."

Mahtavaa! Sen kyntöpellon laidassa tehdyn pitchin voi lukea täällä. Myssyfarmilla on nyt käynnissä joukkorahoituskampanja, jonka kautta kerätyllä pääomalla kansainvälistetään Myssyfarmia. Joukkorahoituskampanja alkoi viikonloppuna ja on saanut jo yli 100 000 euroa eli yli puolet tavoitteesta. Vielä ehtii omistajaksi!

Kerroni tässä jutussa monta syytä, miksi itse sijoitan Myssyfarmiin. En paljoa, mutta vähän. Yritykseni kassassa on hyvän tilikauden jälkeen hieman sellaista rahaa, jonka parkkeeraan mielelläni jonnekin tulevaisuutta varten. Omistan muutamista listaamattomista yrityksistä pieniä osuuksia. Osan osuuksista olen ostanut rahalla, osaan olen investoinut omaa työtäni siten, että en ole lähettänyt työstä laskua vaan olen saanut osuuden kyseisestä yrityksestä. Tämä on minulle hyvä tapa tukea hyviksi uskomiani yrityksiä ja pitää itseni ajan tasalla siitä, mitä markkinoilla tapahtuu. Ja kuka tietää, ehkä joku näistä piensijoituksistani joskus tuottaa niin kivasti rahaa, että voin vähentää muuta työntekoa joksikin aikaa. Ehkä. Tai sitten ei. Tottakai se harmittaa, jos sijoitus osoittautuukin myöhemmin vääräksi. Mutta sellaista se on, ei voi saada mitään jos ei yritä saada mitään. Sitä paitsi sijoitan vain sellaisia määriä, joiden ilmaan haihtuminen ei kovasti haittaa arkista elämää. 

Uskon Myssyfarmin tuotantoketjuun, raaka-aineeseen, vahvaan ja vaikeasti kopioitavaan brändiin, niihin mummoihin ja operatiiviseen johtoon. Hallituksen ja hallituksen ulkopuolisten neuvonantajien nimilista on sen verran nimekäs, että kansainvälistymistä ei tarvitse opetella kantapään kautta.

Myssy päässä jopa oma puolisoni suostui HYMYILEMÄÄN KUVASSA!! Kyllä tässä siis jotain erityisen merkittävää on.


(Stockalla kuvat nappasin itse)

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallisessa yhteistyössä: Biodelly Jæ-ja! Hehkua naamalle elikkäs siitäs sait marraskuu! On Biodelly-postauksen aika. Aiheena tämän sy...

Ihana, luonnollisesti! Luottotuotteistani 25 %:n ale

22.11.19 Satu Kommentteja: 2

Kaupallisessa yhteistyössä: Biodelly

Jæ-ja! Hehkua naamalle elikkäs siitäs sait marraskuu! On Biodelly-postauksen aika. Aiheena tämän syksyn ja talven suosikkituotteeni eli mitkä ja miksi ja miten käytän. Luonnonkosmetiikkamyymälä Biodelly täytti juuri pyöreän vuosikymmenen ja sen kunniaksi valikoimasta saa tällä hetkellä 20 prosentin alen ja näistä postauksessa mainitsemistani tuotteista saa vielä 5 pinnan lisäalen. Jeijj!

Ihoni ei ole vuosiin ollut yhtä hyvässä kunnossa säkkipimeän ja tuulisen marraskuun lopussa kuin tänä vuotta. Olen etsinyt ja kokeillut minulle sopivia tuotteita ja pitänyt huolta ihon kosteustasapainosta. Ja sen kyllä huomaa!  Seuraavaksi pidemmänpuoleinen kertomus siitä, mitä tämä lähes nelikymppinen nassuli on viime aikoina syönyt.


Perusreseptini on yksinkertainen: puhdistus, kosteutus ja kosteuden vangitseminen. Vasta kun pohja on kunnossa, on meikistäkin iloa.

Puhdistan joka ilta kasvot. Koska ihoni on tällainen hyvin kuiva, käytän puhdistusöljyä, -voidetta tai - maitoa. Vaahtoputsarit kuivattavat liikaa. Samasta syystä vältän niitä ihoilla pyöriteltäviä kuorintavoiteita. Kerran viikossa laitan naamion ja käytössä on nyt tällainen virolainen JOIKin happokuorintanaamio. Naamio levitetään puhtaille kasvoille muutamaksi minuutiksi ja huuhdellaan pois lämpimällä vedellä. Naamio kuorii ihoa mutta tekee sen hellästi. Kuollut ihosolukko poistuu mutta ilman ihon hankaamista. Kerran viikossa puolikas teelusikallinen riittää. 



Sen jälkeen tulee yksi kosmetiikkabagini tärkeimpiä tuotteita, jonka levitän kasvoille joka aamu ja joka ilta: kasvovesi. Kasvoveden idea on tuoda kosteutta iholle ja siksi syynään aina kasvoveden raaka-aineet erityisen tarkkaan. Siellä pitää olla kosteutta tuovia ainesosia. Kotimaisesta luonnonkosmetiikasta löysin tällaisen herkun: Senja kasvovesi, joka sisältää suomalaista kosteuttavaa koivunmahlaa, mustikkaa ja variksenmarjaa. Tupasvilla - joka oli minulle luonnonkosmetiikan raaka-aineena aivan uusi tuttavuus - lupaa kosteutustehoja ja sitä kautta joustavamman ja pehmeämmän ihon.

Senjassa on raikas mutta ei lainkaan voimakas tuoksu. Valutan pullosta aamuin ja illoin pari tippaa kämmenelle ja levitän käsin. Tuntuu kasvoilla todella hyvältä ja iho voi hyvin.



Ohut ja pintakuiva ihoni tarvitsee paljon kosteutta, joten kasvoveden jälkeen lataan sitä vielä toisen kerroksen: siis seerumia, kiitos. Yksi ehdottomista suosikkituotteistani on alle 20 euron LUE-seerumi, joka sisältää paljon erityisen kosteuttavaa hyaluronihappoa. Se on törkeän hyvä ihoseerumi, jota monet ovat suosituksistani kokeilleet - ja kehuneet.

Sitten tein mielenkiintoisen havainnon: kun käyttää pitkään samaa tuotetta, iho ikään kuin tottuu siihen ja sen suhteellinen tehokkuus laskee. Kai tässä on sama logiikka kuin treenaamisessakin. Jos tekee riittävän pitkään yhtä ja samaa, kehitys loppuu. Pitää kokeilla uusia liikkeitä, treenata vähän eri tavalla, pitää erimittaisia lepokausia ja vaihdella lyhytkestoisten läähpuuh-treenien ja pidempien matalalla sykealueella vedettävien treenien välillä.

Vaihtelun voiman takia otin pienen aikalisän LUEsta ja testasin tänä syksynä  hieman erilaisia seerumeita. Suosittelen LUE-seerumia edelleen, jos et ole sitä aikaisemmin käyttänyt. Se on todella tehokas kosteuttaja ja sitä kautta pienten ihon juonteiden häivyttäjä, täysin tuoksuton ja vegaani. Yksi seerumimarkkinoiden parhaista hinta-laatusuhteista.



Murumurun C-vitamiiniseerumi. Tässäpä pirtsakka tuote! Kotimainen kasvoseerumi sisältää sekä hyaluronihappoa että C-vitamiinia. Molemmat raaka-aineet on kosmetiikkaskenessä tunnustettu tehokkaiksi ns. anti age -raaka-aineiksi. Hyaluronihapon kosteutusteho perustuu siihen, että se sitoo soluväliaineessa tehokkaasti vettä itseensä eli siis sitoo kosteutta. Kun iho on kosteampi se ei "näytä yhtä ryppyiseltä". C-vitamiinin "ikääntyvän ihon hoidon" voima on mm. kollageenisynteesin tukemisessa eli se jeesaa ihoa säilyttämään kimmoisuutensa. Murumuru tuoksuu sitrusmaisen raikkaalta ja paksurakenteinen seerumi on helppo levittää. Tuotteessa on käytetty suomalaista kaurauutetta, joka rauhoittaa ihoa.

JOIK öljyseerumi. Kullankeltainen seerumi sisältää inkivääriuutetta, lakkauutetta, inkapähkinäöljyä ja oliiviskvalaania. Kuulostaa ihan taikauutteelta. Sitä se kyllä melkein onkin - iholle jää öljyseerumin jälkeen älyttömän pehmeä ja kimmoisa tunne ja iho näyttää heti hieman hehkuvammalta. Kiinnostavin tämän seerumin raaka-aineista on oliiviskvalaani, siis oliiviöljyperäinen raaka-aine, joka korjaa ihovaurioita, pienentää pigmenttiläiskien muodostumista ja edistää solujen uusiutumista. Jos ihollasi on esimerkiksi pieniä arpia, kannattaa kokeilla, josko tämä seerumi olisi niiden hoitamisessa hyödyksi. JOIK tulee läheltä, Virosta. Tämä öljyseerumi  saattaa hyvinkin hiipiä seuraavaksi kestosuosikiksi. Samaa hintaluokkaa kuin Murumuru ja LUE.

Naturativ Seerumi ecoampoule 2 (anti-age). Mersuversio edellisistä. Kiinteyttää, kosteuttaa, vähentää punotusta ja ravitsee ihoa. Tuplasti edellisten hintainen, mutta sisältö vakuuttaa. Jos kosmetiikkaguru Katja Kokkokin kehui tätä, niin kyllä sen on pakko olla hyvä. Sopii herkälle iholle ja erityisesti ikääntyvälle iholle. Koen itse vielä tässä vaiheessa saavani tarpeeksi tehoja JOIKin ja Murumurun kaltaisista seerumeista, joten luulen siirtyväni Naturativeen hieman myöhemmin.


No niin. Nyt on naamalla sekä kasvovesi että seerumi. Sen jälkeen levitän öljyn (jos on ilta) tai kosteuden ihoon lukitsevan voiteen (jos on päivä).

Voiteissa olen siirtynyt BB-luokkaan. Eli tuotteisiin, joissa on kosteushommat ja ihon sävyä tasoittava vaikutus samassa putelissa. Meikkaan aika kevyesti, joten minulle BB-voide riittää loistavasti meikkipohjaksi. Kosteuden sitominen ja huoliteltu naama samalla vedolla.

Olen käyttänyt sekä JOIKin että Lily Lolon BB-voiteita ja ne molemmat ovat aivan nappivalintoja. Ne sitovat kosteuden ihoon yhtä hyvin, ovat tuoksuiltaan mietoja ja niistä tulee yhtä sielä lopputulos kasvojen iholle.

Ainoa ero on se, että Lily Lolon BB-voide on hygieenisempi käyttää, koska siinä on pumppuannostin, mutta se on hieman paksumpaa. Levitän tämän lämpimin sormin jotta se levittyisi mahdollisimman hyvin.  Muistakaa tuubin ääressä: vain hyyyyyyvin ohuesti, ettei lopputulos ole tunkkaisen paksu.

JOIKin BB-voide on ohuempaa ja levittyy nopeammin, mutta sitä on pikkuisen vaivalloista annostaa purkista. Lily Lolo on alle 20 euroa, JOIK hieman yli 30 euroa. Mutta käytännössä hinta on sama: JOIKin puteli on isompi ja helpompi levittää eli pirskatin riittoisa.



Välillä tekee mieli pikkuisen mattaisempaa mutta silti edelleen kevyttä lopputulosta. Silloin tartun irtopuuteriin. Kun suurella vipalla tai siveltimellä nopeasti töpöttelee BB-voiteen päälle kerroksen puuteria niin kas: ilmeestä tulee hauskan samettinen ja pikkuisen hehkuva. Koska tykkään kevyestä ja mahdollisimman luonnollisesta meikistä (luulen että kärsin yläasteen paksu meikkivoide + paksu kerros oranssiin taittavaa aurinkopuuteria -övereistäni vieläkin), käytän tästä Lily Lolon mineraalipuuteristakin täysin läpinäkyvää sävyä translucent silk. Se ei lisää iholle sävyä, mutta tuo silti mukavan loppusilauksen ilmeeseen. 

Näin talvella, kun aurinko ei juuri paistele ja olosuhteet ovat muutenkin hämärät, kasvojeni iho kalpenee. Välillä on kiva töräyttää purkista ekstra-annos hehkua kasvoille. Jipponi tässä on kaksiosainen. Lily Lolon hohdepuuteria poskipäille, otsaluulle ja ylähuulille, niin peilistä katsoo virkeämpi ja säihkyvämpi ja jokseenkin veikeä tyyppi. 

Nui-multistikkiä (käytän sävyä karamere) poskiluun korkeimmalle kohdalle ja myös huulille, jos ei ole huulipunapäivä. Minulla on ollut yksi ja sama Nuin stikki nyt jo vuoden eikä se ole lähelläkään loppumista. Yllättävän riittoisa ja paksusta puikosta on helppo levittää suoraan iholle ja häivyttää sormenpäillä. Tällä saa kasvoille sellaisen näppärän aurinkohuijauksen; aivan kuin olisin saanut hieman kylpeä auringossa - vaikka todellisuudessa tuota valoilmiötä ei näy taivaallamme ennen helmikuuta.

Lily Lolon smoky eyes -luomivärisetti. Oli päivä millainen vain, tästä löytyy siihen väri. Useimmiten laitan tästä siveltimellä vaaleanpunaisen sävyä koko luomelle ja sen jälkeen tumminta sävyä eli lähes mustaa yläluomelle aivan ripsien juureen. Kas siinä valmis silmämeikki 15 sekunnissa. Jos osaisin tehdä smoky eyes -meikin, tämän paletin varusteilla se onnistuisi. Muita luomivärejä tai rajauskyniä en tänä talvena tarvitse. Väripaletin kanssa tuleva levitin on muuten aika nysä; suosittelen satsaamaan pitkävartiseen siveltimeen.



Nuin kulmaväri leviää kulmakarvoihin kuin voi lämpimälle leivälle ja jämähtää siihen. Ei varise, ei leviä. Luonnollisen näköiset mutta skarpit kulmat parilla vedolla. Paras kulmaväri, mitä olen koskaan kokeillut. Huom! Tämän levittämiseen tarvitsee siveltimen.

Ja viimeisenä: huulipuna. Minulla on keltaisuuteen taipuvat hampaat, joten suosin punaisia huulipunia, jotka taittavat aavistuksen siniseen. Violetin koen omaan ilmeeseeni liian rajuksi, ja siksi valintani on kylmä punainen. Nuin huulipunat kestävät huulilla älyttömän hyvin, eli puheet siitä että luonnonkosmetiikka olisi jotenkin meikeissä huonompi kuin synteettinen, on ihan puppua. Käytin ennen tätä Nuin Aroha-sävyä Macin klassikkoa Ruby Woota, eikä tämä Nui häviä sille senttiäkään. Itse asiassa Nui on jopa parempi, sillä tuote tuntuu iholla pehmeämmältä: se kosteuttaa eikä varise. Puna haalenee huulilta luonnollisesti eikä palanen kerrallaan. Värisävyn intensiivisyyttä on helppo muunnella värin määrää säätelemällä. 

Ensimmäisessä kuvassa ei ole meikkiä, seuraavassa kahdessa on kaikkia tässä mainittuja tuotteita.  Huulipunaa laitoin hyvin, hyvin ohuen kerroksen.






Biodelly on ollut mulle henkilökohtaisesti hirveän tärkeä yritys. Päädyin omistajaksi yritykseen blogisijoittamisen kautta (täällä kerron tuosta blogisijoittajajutusta vähän lisää), myin hieman alle parin vuoden omistuksen jälkeen omistukseni pois, mutta yritys on säilynyt läheisenä. Tämä oli se firma, joka opetti minulle, mitä on luonnonkosmetiikka ja näytti kädestä pitäen, kuinka älyttömän tehokkaita ja toimivia tuotteita löytyy myös luonnonkosmetiikan puolelta - yhtä lailla niin anti age -ihonhoitotuotteita kuin laadukkaita huulipunia. 

Tuntuu erityisen mukavalta nyt juhlistaa kymmenvuotista yritystä ja sen uraauurtavaa työtä luonnonkosmetiikan riemusanoman edistämisessä.

Hienoa työtä  te kaikki siellä biodellyläiset ja kiitos aina yhtä loistavasta asiakaspalvelusta. Onnittelut!!

Kymppisynttäreistä pääsee nauttimaan asiakaskin: ensi keskiviikkoon eli 27.11. asti koko valikoimasta (paitsi Less is more -brändin tuotteista) saa 20 %:n alen kassalla, Biodellyn verkkokauppaan pääsee tästä. Tässä jutussa esitellyistä tuotteista saa vielä 5 pinnan lisäalen eli alennus on yhteensä 25 %.

Toivottavasti tästä jutusta oli iloa ja hyötyä!
Veikeää viikonloppua :-)


2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Pampula täytti tänä syksynä neljä. Järjestimme synttärikemut ja lasten seuraleikkejä meillä kotona, koska halusimme samalla saada päiväkoti...

Seuraleikkejä lapsille - lastensynttäreillä testattua

21.11.19 Satu Kommentteja: 2

Pampula täytti tänä syksynä neljä. Järjestimme synttärikemut ja lasten seuraleikkejä meillä kotona, koska halusimme samalla saada päiväkotiryhmän kavereiden vanhemmat meille kylään kahville. Se oli fiksu veto, sillä saimme samalla kattauksella itsekin uusia tuttavia täällä uudella paikkakunnalla.


Pidimme lastensynttärit mahdollisimman yksinkertaisina:
- kokonaiskesto 1,5 tuntia
- tarjottavana hedelmiä, suklaamuroleivoksia ja mokkapaloja
- ohjelmassa vapaata leikkiä ja kolme valmiiksi mietittyä seuraleikkiä.

Sain teiltä valtavan määrän lasten seuraleikki-ideoita Instagramin kautta ja lupasin aikanaan jakaa niitä myös täällä blogin puolella. Tässä niistä kahdeksan melko takuuvarmaa lasten seuraleikkiä, jotka toimivat ainakin jo 4-vuotiaiden kaverisynttäreillä.

Lahjojen avaus pullonpyörityksessä. Tämä leikki on hyvä silloin, jos vieraat tuovat juhliin lahjan (myös lahjattomat lastensyndet ovat erittäin, erittäin ok). Istutetaan lapset rinkiin. Synttärisankari aloittaa pullonpyörityksen. Juhlakalu avaa lahjan häneltä, johon pullo osoittaa. Sen jälkeen lahjan antanut pyöräyttää pulloa ja niin leikki etenee siihen asti, että kaikki lahjat on avattu. Tässä leikissä on mainio tilaisuus opettaa lapsille kiittämistä ja lahjasta iloitsemista (eikä mitään pulinoita siitä, kenen lahja on paras, suvaita).



Onginta. Perus ja paras! Me emme halua järjestää lastensynttäreillä leikkejä, joissa on yksi voittaja, joka saa jotain ja muut eivät saa mitään. Niistä jää aina jollekin pikkuisen paha mieli. Onginta on hauska ohjelmanumero. Lakana oviaukkoon, onkivapaksi vaikka pastakauha ja siihen kiinni narunpää ja narun toiseen päähän pyykkipoika. Aikuinen laittaa pienen lahjan jokaiselle (vaikka vaahtokarkin tai tikkarin tai heijastimen - jotain pientä, edullista ja suht järkevää). Tässä voi lapsesta riippuen käyttää huumoria ja laittaa välillä pyykkipoikaan kiinni vaikka sukan tai vessapaperinpalasen - ja sitten ongitaan uudestaan. Meillä tehtiin huumoria isosiskon kustannuksella, joka etukäteen tiesi että sieltä ei välttämättä ihan ensimmäisenä tule oikeaa saalista. Pikkuisia kikatutti.



Aarteenetsintä. Teimme kartan, johon merkittiin viisi paikkaa, joista saa lisää vihjeitä. Lapset liikkuivat helpon kartan kanssa pitkin taloa ja aarrepaikasta löytyi rasiallinen tikkareita. Jokaiselle yksi. Tämä leikki saavutti eniten riemastuneita iik-huutoja.

Patsasdisko. Musiikki soimaan ja aina kun musiikki loppuu, lapset jäävät paikoilleen. Tämä leikki laskee kivasti desibelejä. Seuraleikkiä ei ole pakko tehdä karsintaperiaatteella. Sen voi vetää läpi vaikka kymmenellä kierroksella ilman, että kukaan putoaa.

Yhteinen taideteos. Paloja paperia teipattuna lattiaan ja lapsille värikynät käteen. Piirretään vartti kaikkea mahdollista ja sen jälkeen paperit otetaan talteen ja jaetaan lapsille. Yksi kullekin.



Etsi väri. Mennään lasten kanssa yhteen huoneeseen tai muuhun rajattuun tilaan. Sen jälkeen sanotaan joku väri ja jokaisen lapsen pitää löytää huoneesta sellainen väri. Kuulostaa yksinkertaiselta, ja varmaan juuri siksi tämä toimii!

Koristele kakkupala/keksi. Ennen kuin ryhdytään syömään kakkua, jokainen saa oman keksin tai kakkupalan, jonka saa koristella strösseleillä ja/tai piparkakkukoristetahnoilla. Sokeriöverit taattu...

Oma käsikoru. Osta valmiiksi kuminauhaa ja puisia pieniä helmiä. Korupaja pitää lapset tyytyväisenä ainakin vartin ja juhlien keskimääräinen sykekin vähän laskee. Ja kaikki saavat hauskat omatekoiset käsikorut tuliaiseksi kotiin.



Tsekkaa täältä oma suosikkini, joka toimii jo lukemaan oppineiden lasten ja myös aikuisten kesken: Hauska hattupeli seuraleikki. Tätä meillä pelataan aina jouluisin ja kesälomilla, eikä peliin kyllästy koskaan.

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi Miksi hyväntekeväisyysjärjestöt tekevät sitä mitä tekevät? Miksi ne omistautuvat tietyi...

Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus

19.11.19 Satu Kommentteja: 0

Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi

Miksi hyväntekeväisyysjärjestöt tekevät sitä mitä tekevät? Miksi ne omistautuvat tietyille asioille? Mistä toiminnan oikeutus haetaan?

Nämä ovat oleellisia kysymyksiä. Harvemmin niitä päämääriä ihan hihasta ravistetaan. 

Ihmisoikeustyötä tekevien järjestöjen työ perustuu usein kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Niin myös Plan Internationalin, jonka toiminnassa olen itse mukana.


Tähän alkuun pieni paljastus hämyisiin opiskelijavuosiin... Opiskelin kauppisaikana kansainvälistä ihmisoikeusjuridiikkaa täällä Islannissa. Miksi ihmeessä, voisi joku kysyä. Koska aihe kiinnosti. Ja koska kansainvälisen oikeuden professorimme oli niin rautainen luennoitsija, että hän osasi vääntää vaikeimmatkin asiat ymmärrettävään muotoon ja lempeästi pakotti meidät opiskelijat lukemaan satoja sivuja ihmisoikeussopimuksia ja vastamaan niistä kertyneen tietämyksen kautta tunneilla esitettyihin case-kysymyksiin. Ne olivat tiukkoja ja hikisiä paikkoja, mutta niistä oppi.

Ihmisoikeusjuridiikasta ei koskaan tullut minulle työ enkä opiskellut sitä puolikasta vuotta enempää. Olen kuitenkin yhä edelleen todella tyytyväinen, että pinnistelin opintojen kanssa, koska kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tuntemisesta ja kansainvälisen oikeuden perusteiden hahmottamisesta on ollut itselle konkreettista apua vapaaehtoisessa maailmanparannustyössäni ja toisaalta myös toimittajan ja somevaikuttajan ammatissa.

Maailmassahan ei ole olemassa mitään sellaista asiaa kuin yksien kansien väliin kirjoitettu kansainvälinen lainsäädäntö tai maailman jokaisessa maassa toimivaa kansainvälistä tuomioistuinjärjestelmää, jossa rangaistaan väärintekijöitä.


Kyse on enemmänkin yhden sateenvarjon alle kootusta sopimusten verkostosta. Esimerkiksi ihmisoikeuksiin liittyvät sopimukset kaikenlaisine lisäosineen muodostavat kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön. Sopimukset eivät automaattisesti koske jokaista maailman maata, vaan jokaisen maan pitää ratifioida sopimus (eli saattaa voimaan) omassa maassaan. Se tarkoittaa, että maa sitoutuu muuttamaan oman lainsäädäntönsä ja toimintansa sopimusta vastaavaksi.

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää huomenna 30 vuotta. Se hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20. marraskuuta vuonna 1989. Suomessa se on ollut voimassa vuodesta 1991 asti.

Tämä sopimus on siellä sateenvarjon alla yksi suurimpia: se on maailman laajimmin voimaansaatettu ihmisoikeussopimus. On vain yksi maa, joka ei ole ratifioinut sitä: Yhdysvallat (häpeä heille ja pari paksua kirosanaa tähän).

Myös Plan Internationalin työ perustuu lasten oikeuksien yleissopimukseen. 


Plan on lastenoikeusjärjestö, eli se tekee työtä lasten oikeuksien toteutumisen puolesta ja keskittyy sillä saralla muun muassa tyttöjen kouluttamiseen, koska sen työn kautta korjataan pahimpia epäkohtia ja parannetaan tehokkaimmin kaikkein köyhimpien asemaa. Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin, joten jos aihe kiinnostaa syvällisemmin, käy lukemassa juttuni tyttöjen koulutuksen tärkeydestä perusteluineen.

1. Kun tyttöjen koulutustaso nousee, he saavat parempia ammatteja ja tienaavat enemmän rahaa.
2. Kun naiset tienaavat enemmän rahaa, he käyttävät rahan perheen lasten koulutukseen ja paremman ruoan hankintaan. Perheen elintaso nousee.
3. Kun naiset käyvät töissä kodin ulkopuolella, syntyvyys laskee.
4. Kun lapsia on vähemmän, perheen lapset ovat terveempiä ja hyvinvoivempia.
5. Kun on enemmän rahaa ja terveemmät lapset, lasten koulutustaso nousee ja seuraava sukupolvi aloittaa paria askelmaa korkeammalta kuin heidän vanhempansa.
6. Kun satsataan tyttöjen koulutukseen, koko kansakunnan koulutustaso ja tulotaso nousevat. Köyhyys vähenee.

Lapsen oikeuksien sopimuksessa puhutaan myös koulutuksesta. Siellä sanotaan mm. seuraavaa (28 artikla):

Sopimusvaltiot tunnustavat jokaisen lapsen oikeuden saada opetusta, ja toteuttaakseen tämän oikeuden asteittain ja yhtäläisesti kaikille ne erityisesti; a) tekevät pakolliseksi perusasteen koulutuksen, jonka tulee olla maksutta kaikkien saatavilla.

Lapsen oikeudet ovat minulle tärkeitä, koska lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus ja maailman tulevaisuus riippuu siitä, kuinka pienimpiä kohdellaan. Siksi olen mukana myös Planin toiminnassa.

(Kuva: Mikko Toivonen / Plan)

Tässä lopuksi vinkkaan vielä Planin haasteesta, jossa kannustetaan meitä kaikkia jakamaan omia ajatuksiamme lasten oikeuksien tärkeydestä.

Koska lasten oikeuksien sopimus on Planin työn perusta, Plan haluaa sopimuksen merkkipäivän kunniaksi tällä viikolla nostaa lasten oikeudet keskusteluun myös sosiaalisessa mediassa ja järjestää yhteistyötahonsa kanssa arvonnan. Kerro omin sanoin jossain somejulkaisussasi (esim. Instagramissa), miksi lasten oikeudet tai tyttöjen koulutus ovat sinulle tärkeitä. 

Jotta voit osallistua arvontaan, tulee sosiaalisen median julkaisusi olla julkinen, ja siinä tulee käyttää tunnisteita #lapsenoikeudet #plankummi/#tyttösponsori sekä @plansuomi. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan Body Shopin Kamomilla-kasvolahja. 

Jos mietit, miksi juuri Body Shop, syy on se, että kyseinen yritys rahoittaa Planin kanssa Brasiliassa ja Indonesiassa projekteja, joissa tuetaan nuoria naisia kouluttautumaan ja pääsemään elämässään eteenpäin. Lisää Body Shopin ja Planin välisestä yhteistyöstä voit lukea täällä

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Millaiset kotiintuloajat teidän lapsillanne on? Omamme ovat 9- ja 4-vuotiaat. Kuopus ei käy itsenäisesti vielä kyläilemässä, vaan joko me t...

Lasten sopivat kotiintuloajat?

15.11.19 Satu Kommentteja: 7

Millaiset kotiintuloajat teidän lapsillanne on? Omamme ovat 9- ja 4-vuotiaat. Kuopus ei käy itsenäisesti vielä kyläilemässä, vaan joko me tai kavereiden vanhemmat vievät tai hakevat. Esikoinen on saanut kulkea ekaluokkalaisesta asti itsenäisesti myös kavereiden luona ja on kotona talvisin ennen iltakahdeksaa, kesäisin ennen kymmentä. Siis viimeistään.


Kotiintuloajoista ei ole tarvinnut koskaan sen enempää neuvotella, koska ne ovat Islannissa määritelty laissa. Jep! Täällä on lainsäädäntö, joka määrittelee, mihin aikaan alaikäisten lasten kuuluu olla kotona eikä ulkona.

Kun Islannissa ryhdyttiin päättäväisesti vähentämään nuorten alkoholin- ja huumeidenkäyttöä, aivan ensimmäisenä säädettiin nämä valtakunnalliset kotiintuloajat.

Talvisin alle 16-vuotiaiden pitää olla kotona ennen iltakymmentä, ja alle 12-vuotiaiden ennen kahdeksaa. Kesäisin on valoisampaa myöhäiseen iltaan asti eikä ole varhaisia kouluaamuja Niinpä ulkonaliikkumisaika on toukokuusta elokuulle kaksi tuntia pidempi.

Näitä kotiintuloaikoja seurataan tarkasti. Kun esikoinen on ollut kävelymatkalla kaverinsa luota kotiin muutamaa minuuttia ennen kahdeksaa, monet vastaantulevat islantilaiset ovat kysyneet, että kai olet jo matkalla kotiin tähän aikaan.  Myös ohiajanut poliisiauto on pysähtynyt ja kysynyt, onhan ala-asteikäisen näköinen lapsi menossa tähän aikaan jo kotiin. Huippumahtavaa yhteistoimintaa!


Kun kotiintuloajat on määrätty laissa, niihin on helppo vedota. Helpottaa ala-asteikäistenkin kanssa arkea, kun kotiintuloajoista ei tarvitse vääntää joka kerta erikseen, vaan ne ovat kaikilla samat. Jokainen lapsi tietää, että jos on ulkona ilman vanhempia, kahdeksalta pitää olla kotona.

On tässä sekin etu, että lakiin kirjatut kotiintuloajat helpottavat myös poliisin työtä. Järjestyspoliisi voi puuttua kaupungilla yöllä hengailevien teinien toimintaan ennen kuin mitään häiriötä edes syntyy, koska kotiintuloajat ovat yksiselitteiset ja kaikille samat. Reykjavikissa ei näy nuoria viikonloppuisin kaupungilla kaljakassien kanssa haahuilemassa. Minua vanhemmat ja täällä ennen minua asuneet ihmiset sanovat, että 1990-luvulla meno oli kovinkin toisenlaista. Näkyvää kaupunkidokailua oli paljon.

Tottakai nuoret pitävät keskenään hauskaa ja välillä menee överiksi. Kotibileet lähtevät käsistä ja niin edelleen. Eikä täällä huumeongelmiltakaan olla vältytty. Kaukana täydellisestä, siis. 

Mutta se, että kotiintuloajat ovat laissa, mahdollistaa sen, että poliisilla on keino ohjata liian myöhään kaupungilla aikaa viettävät nuoret sisätiloihin. Se vähentää esimerkiksi hankeen sammumisen riskiä.

Tietenkään pelkät kiellot eivät auta. Jos nuorille ei tarjota kaupungilla hengaamisen lisäksi mitään muuta tekemistä, sääntöjä keksitään kyllä kiertää. Siksi olikin ihan mestariliike, että kotiintuloaikojen asettamisen aikaan alettiin kehittää myös vapaa-ajan toimintaa lisäämällä koulujen, kotien, harrastekerhojen ja urheiluseurojen välistä yhteistyötä ja antamalla harrastustoimintoihin rahaa. 


Reykjavikin kaupunki käytti vuonna 2016 noin sata miljoonaa euroa nuorten vapaa-ajanviettomahdollisuuksien kohentamiseen. Kun lapsilla on koulun jälkeen motivoivaa tekemistä, jota ohjaavat oman alansa ammattilaiset, ei kaduilla kuljeksimiseen jää aikaa tai kiinnostusta. 

Kirjoitin näistä islantilaislasten harrastusmahdollisuuksista aikaisemmin oman juttunsa ja kerroin, mitä tuo rahallinen satsaaaminen käytännössä tarkoittaa.

Ja näistä toimista on ollut hyötyä, sen näkee tilastoistakin.

Eurooppalaisen nuorisotutkimuksessa vielä parikymmentä vuotta sitten 15–16-vuotiaista islantilaisnuorista 42 prosenttia oli ollut kuukauden aikana humalassa. Vuonna 2016 sama luku oli enää kuusi prosenttia. Kuusi!! Nuorten tupakointi väheni samalla ajanjaksolla 23 prosentista viiteen prosenttiin ja huumeiden kokeilu 17 prosentista viiteen prosenttiin.
Niih. Ei tosiaan mennyt hukkaan tämä kokeilu.

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kuulin äsken mukavan jutun itseeni liittyen. Tai itse asiassa useammankin jutun. Kävin yhden uuden kaverini kanssa lounaalla ja vertailimme...

Mistä löytää aikuisena ystäviä?

11.11.19 Satu Kommentteja: 10

Kuulin äsken mukavan jutun itseeni liittyen. Tai itse asiassa useammankin jutun. Kävin yhden uuden kaverini kanssa lounaalla ja vertailimme siinä tähän kylään kotoutumista. Hän kertoi, että kun minä olen tullut puheeksi (uusista tulokkaistahan tämmöisissä pienissä paikoissa puhutaan aina), melkein jokainen on kysynyt häneltä: Onko se Satu tavannut ketään? Onko se löytänyt uusia kavereita? Kai sitä on kutsuttu paikkoihin?


Mistä löytää aikuisena ystäviä? Se ei ole mikään läpihelppo juttu eikä kiinni pelkästään omista sosiaalisista taidoista tai aktiivisuudesta. Aika usein kuulee neuvoja, että etsi itsellesi joku harrastus tai liity Facebookissa johonkin ryhmään. Ne ovat kyllä hyviä vinkkejä, mutta eivät yksin riitä. Sillä sosiaalisella kontekstilla, joka ottaa kopin uudesta tulijasta, on myös iso rooli siinä, että kavereita löytyy. Kaveriutuminenkin on kahdensuuntaista viestintää.

Tässä uudessa kotikylässä on paljon vähemmän asukkaita kuin Reykjavikissa, jossa ehdimme pitää kotia melkein kymmenen vuotta.  Tällä kaksi kertaa Uudenmaan kokoisella alueella, jossa asuu 6 000 ihmistä, voisi kuvitella, on aika hiljainen meininki, mutta mitä vielä. Täällä on ollut todella paljon nopeampaa ja helpompaa saada uusia kavereita, eikä se tosiaan ole vain minun ansiotani vaan tämän yhteisön. Olen todella päässyt kokemaan sen, että muita ihmisiä kiinnostaa uusien tulijoiden viihtyminen. Taas yksi todiste lisää siihen, mistä aikaisemmin syksyllä kirjoitin: kylä on asukkaidensa kokoinen.

Vieraanvaraista porukkaa täällä Länsivuonoilla. Mutta minä kyllä luulen, että siinä vieraanvaraisuudessa on kyse myös omista tarpeista. Me tarvitsemme muita ihmisiä. Taajamassa asuu muutama tuhat ihmistä. Sääolosuhteet ovat rajut ja sulkevat välillä maan sisäisten lentojen kentän ja laittavat tiet kiinni. Monta kuukautta vuodessa asutaan hämärässä varjossa. Kai sitä alkaisi päässä helistä, jos ei olisi sosiaalisia suhteita ja ketään kenen kanssa olla ja tämän pimeyden jakaa. Uusien tulokkaiden viihdyttäminen ei ole vain epäitsekästä hyvistelyä vaan myös omien sosiaalaisten tarpeiden täyttämistä. Mikäs sen kivempaa, tällaisessa ilmapiirissä kaikki voittavat!


Kyselin instan puolella teiltä kokemuksia siitä, kuinka olette saaneet uusia  ystäviä. Sain yli sata vastausta (kiitos!!) ja nämä viisi teemaa toistuivat kaikista eniten.

Harrastusten kautta. Etenkin joukkueharrastusten (tai omien lasten joukkueharrastusten) sekä kuoron tärkeydestä mainittiin usein. Lenkkeily koiran kanssa on myös luonteva paikka tutustua muihin koiraihmisiin. 

Työpaikka. Opiskeluaikana oli älyttömän helppoa tutustua uusiin ihmisiin, koska kaikki olivat samassa tilanteessa samaan aikaan: aamuisin luennoilla, iltapäivisin lounaalla ja viikonloppuisin baarissa. Kyllä työelämässäkin tutustuu, vaikkakin vähän hitaammin. Moni vastaajista kertoi, että työpaikan kautta saadut kaverisuhteet ovat säilyneet, vaikka työpaikka on vaihtunut. Minullakin on paljon työkavereita, mutta ne ovat kaikki etänä, eli juttelemme päivittäin netissä. Sekin on kivaa ja oman mielen hyvinvoinnin kannalta todella tärkeää.

Nettiyhteisöt. Keskustelufoorumit ja paikkakuntakohtaiset facebook-sivut ensimmäisen kontaktin mahdollistajina mainittiin usein. Tinderistäkin oli joku löytänyt kavereita, mahtavaa!


Järjestötyö. Vapaaehtoistyön kautta tulee tehtyä jotain itselle merkityksellistä ja samalla tutustuttua muihin samanhenkisiin ihmisiin. Järjestö-ja yhdistysjutuista mainittiin muutamaan otteeseen Mothers in Business, joka on työorientoituneiden äitien verkosto, joka järjestää tapaamisia suurimmissa kaupungeissa. Ammattiyhdistys ja nuorkauppakamaritoiminta saivat myös muutamia mainintoja.

Lapset. On niin totta, että lapsettomien aikuisten on vaikeampi solmia uudella paikkakunnalla kaveruussuhteita kuin lapsellisten aikuisten, koska lapset tuovat arkeen niin monia luontevia tapaamisia vanhempien välille. Päiväkodin eteisessä, lasten harrastuksissa ja koulukavereiden leikkiessä koulun jälkeen myös vanhempien tulee pidettyä yhteyttä toisiinsa. Meilläkin on täällä uudessa kotikylässä ollut illallisella pari esikoisen koulukaverin vanhempaa lapsineen. Kun lapset viihtyvät keskenään, aikuisetkin yleensä löytävät jotain puhuttavaa. Sitä paitsi kukapa kieltäytyisi tarjouksesta tulla illalliselle syömään! Olemmekin ottaneet täällä tavaksi kutsua viikonlopun aikana ainakin kerran vieraita: perjantaina pitsaillalliselle, lauantaina banaanileipäkaffelle tai sunnuntaina myöhäiselle lounaalle. 

Oma aktiivisuus kaverisuhteiden luomisessa auttaa, mutta ei kannata missään nimessä ottaa pelkästään omille harteille, jos kavereita ei löydy. Jos joku ei lämpene tuttavatunnusteluille, ei auta kuin siirtyä eteenpäin. Ja kun omille tutuille huudeille tulee joku uusi ihminen, tuntuu siitä uudesta tyypistä valtavan kivalle tällainen positiivinen seläntakanapuhuminen. Tunne siitä, että muita kiinnostaa, miten meillä menee. Kai sitä on pyydetty paikkoihin?

Kuvat: otoksia alkusyksyltä / Björgvin Hilmarsson

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Heijaheija, ensi kesän islanninhevosvaellukset ovat tulleet myyntiin! Tiedot reissuista löytyvät tämän jutun loppupuolelta. Jos et vielä ti...

Islanninhevosvaellus - kesän 2020 Islanti-matkat nyt myynnissä

8.11.19 Satu Kommentteja: 0

Heijaheija, ensi kesän islanninhevosvaellukset ovat tulleet myyntiin! Tiedot reissuista löytyvät tämän jutun loppupuolelta. Jos et vielä tiedä, mistä ihmeen issikkareissuista tässä oikein on kyse, niin minäpä kerron.



Olen innokas maastoratsastaja. Tykkään vaeltaa hevosten kanssa luonnossa, rymytä ylämäkiä, mennä tasaisella, joskus hitaampaa, välillä nopeampaa. En luultavasti osaa istua ihan täydellisessä asennossa, mutta ei se haittaa. Maastossa kukaan ei katsele sellaisia juttuja, vaan siellä nautitaan ulkonaolosta, hevosen liikkeistä ja tauoista, joiden aikana voi rapsutella pörröisen islanninhevosen harjaa ja syödä voileipiä. Kesä ja vapaus!

Erityinen horse chush minulle ovat aikuisiällä olleet islanninehevoset. Ne ovat ihmisrakkaita, tarpeeksi pieniä, kuitenkin vahvoja, ketteriä maastokavereita ja tavattoman lempeitä.



Olen jo vuosia käynyt nauttimasta kesästä ja vapaudesta ja hevosista ja hyvästä seurasta yhdellä ja samalla tallilla pohjoisen Islannin upeissa maastoissa. Huomasin yhä useammin antavani Islannista ja hepoisat kiinnostuneille neuvoja hyvistä talleista ja kivoista matkoista. Sitten ajattelin, että hittolainen sentään, miksi en alkaisi järjestää sellaisia itse. Noh, tässä sitä ollaan!

Useita vuosia sitten aloin yhteistyössä suomalaisen matkatoimiston Saga-Matkojen kanssa järjestää tälle pohjoisislantilaiselle vaellustallille pakettimatkoja Suomesta.





Halusin sellaisen reissun, jossa matkanteko olisi osallistujille mahdollisimman vaivatonta mutta aitoa. Sellaisen reissun, johon olisi paketoitu mukaan aivan kaikki. Lentokoneesta islanninhevosen selkään ja upeisiin maastoihin ja viikon jälkeen takaisin Suomeen kaikki on stressivapaata. Ei säätöä, ei aikataulujen muistamista, ei erikoisjärjestelyjä. Matkan maksamisen jälkeen rahaa ei mene reissussa mihinkään muuhun paitsi matkamuistoihin ja viimeisen illan illalliseen. Mukana reissussa on suomenkielinen matkanjohtaja - siis meikämandariini, joka tietää Islannista täällä asuttujen vuosien ja lukuisten kirjojenkirjoitusprojektien jälkeen aika paljon kaikenlaista. Minä pidän huolen siitä, että reissu toimii kuten sen kuuluukin toimia.



Paikkana tämä tuttujeni hevostila on paras mahdollinen. Majoitumme isohkolla hevostilalla, jossa ei kuitenkaan meidän lisäksemme ole lomalla samaan aikaan muita ryhmiä. Rauhallinen ympäristö, muutama mökki majoittumista varten, suuri lauma hevosia kaikentasoisille ratsastajille ja aikaa tehdä kaikkea muutakin kivaa. Minulle tärkeää on myös se, että tallilla omistajat itse ovat mukana toiminnassa päivittäin. Kun omistajilla on itsellä ohjakset ja keittokauha käsissä, voi olla varma siitä, että asiat toimivat kuten niiden kuuluukin toimia. Ja tällä tilalla pidetään huolta eläinten hyvinvoinnista: hevoset saavat tarpeeksi vapaapäiviä, varusteista pidetään huolta ja turvallisuus on kaiken a ja o. Niin hevosten, ratsastajien kuin työntekijöidenkin.

Vaikka nämä ovat islanninhevosmatkoja, viikkoon mahtuu kaikkea muutakin Islannista. Lähimaastoissa riittää vaellettavaa. Matkan aikana käydään uimassa kuumavesialtaissa. Ohjelmaan on reissusta riippuen laitettu mukaan myös visiittejä museoon, vesiputoukselle, tulivuorille ja pierunhajuisille kuumille lähteille.

Kokonaisvaltainen, ulkoilua korostava Islanti-kokemus. Sellainen reissu siis, jolle itsekin haluaisin lähteä. Ja haluankin: enhän näitä matkoja muuten järjestäisi.

Matkatoimisto kokoaa palautteita kävijöiltä reissun jälkeen ja melkein joka reissulta saan palautetta myös henkilökohtaisesti meilin ja some-kanavien välityksellä. Onhan näitä nyt aivan tavattoman upeaa lukea...

"Supermahtava reissu, jossa parasta antia hyvin valitut kohteet ja rennot oppaat. Rusinat Islannin pullasta. Kiitos kulttuuriluennoista ja viihdyttävistä tarinoista bussin kyydissä."
"Rento fiilis ja porukka, ei minuuttiaikataulua, loma joka vei kauas arjesta. Tutustuminen oikeaan, paikalliseen elämään ja arkeen, ei keinotekoista, "järjestettyä" fiilistä."
"Jokaisen heppatytön unelmamatka, joka ylitti kaikki odotukset!"
"Unohtomaton unelmamatka! Ihana paikka ja ihania ihmisiä."



En ole enää ihan varma onko vuosi 2020 kuudes vai seitsemäs hevostyökesä, mutta kukapa näitä nyt laskee... Ensi vuoden kesälle on tarjolla kaksi matkaa.

Kesäkuun puolivälin issikkareissu (8.-15.6.2020)  on suunnattu sellaisille, jotka eivät ole ratsastaneet kovin paljoa jos ollenkaan. Ratsastusretket ovat lyhyempiä ja vauhti hitaampi. Tälle matkalle voi lähteä mukaan myös ihan ensikertalainen. Ratsastusretkien lisäksi tehdään paljon muutakin: päiväretki luonnonnähtävyyksiä tutkien, pari vuoristovaellusta ja uintia kuumavesialtaissa. Toki kokeneemmatkin saavat osallistua. Voimme tarvittaessa jakautua ratsailla kahteen tasoryhmään.



Syyskuun islannninhevosreissulla  (2.-9.9.2020) ratsastetaan enemmmän. Päiväohjelmaan mahtuu viisi 5-6 tunnin islanninhevosvaellusta. Yksi retkistä kestää kaksi päivää: lähdemme liikkeelle aamulla hevostilalta, vaellamme vuoristossa, ylitämme pieniä puroja, ehkä jotain kumparelaukkaakin on tiedossa... Yövymme vuoristomajassa, jonne nelivetomaasturi on tuonut meille ruoat ja makuupussit. Seuraavana aamuna syödään aamiainen ja nautitaan aamukaffet ja palataan ratsastaen hieman eri reittiä takaisin. Tälle reissulle osallistujilta edellytetään ratsastuskokemusta sen verran, että kokee jaksavansa pitkät päivät hevosen selässä ja oma olo tuntuu hyvältä myös laukassa.



Kesän 2020 issikkareissut ovat myynnissä Saga-Matkojen verkkosivuilla. Varaukset tehdään heidän kauttaan. Minulta voi toki kysellä kaikkea reissuun liittyvää joko täällä blogissa, Instassa tai sähköpostitse.

Matkatoimistosta kerrottiin, että muutamia ennakkovarauksia on kuulemma jo kesän reissuille tehty. Yleensä nämä matkat on myyty loppuun tammikuun tienoilla, mutta tilanne tietysti vaihtelee vuosittain. Ihan viime tippaan ei kannata varaamista jättää, sillä ainakin viime vuosina reissut ovat täyttyneet nopeasti.

Islanninhevosretkistä ja issikoista kiinnostuneille suosittelen myös näitä juttuja:

Mitä kannattaa pakata mukaan islanninhevosvaellukselle?
Kiellettyjen tavaroiden lista eli mitä Islantiin ei saa tuoda ulkomailta?
Omituisia islantilaisia hevosenhoitotapoja 

Ai niin! Käykää toki lukemassa myös tämä mahtava juttu. Marjukka oli mukana viime kesän heppareissulla ja kirjoitti upeasti reissukokemuksistaan blogiinsa. Ja vau, miten kivoja kuvia!

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Toivepostaus! Tästä aiheesta kysytään usein, joten nyt seuraa ihan  oma juttunsa aiheesta islantilaislasten harrastaminen. Sivusin tätä aih...

Islannin malli sovittaa lasten harrastukset arkeen soljuvasti

6.11.19 Satu Kommentteja: 8

Toivepostaus! Tästä aiheesta kysytään usein, joten nyt seuraa ihan  oma juttunsa aiheesta islantilaislasten harrastaminen. Sivusin tätä aihetta yhden luvun verran myös kirjassani Islantilainen kodinonni, mutta ehkä teistä kaikki eivät vielä ole lukeneet sitä kirjaa :-)

Muuten! Jos tuo kirja kiinnostaa, sen saa e-kirjana ja äänikirjana Storytelistä. Tästä linkistä voit ladata kuukauden maksuttoman kokeilun.(Affilinkki, eli saan muutaman euron per kokeilu.)


Elikkäs.

Tähän mennessä kertyneen vanhemmuuskokemuksen valossa väittäisin, että työn ja perheen yhdistämisessä yksi kinkkisimpiä aikakausia on lasten ala-asteikä. Pienten lasten koulupäivä on täällä meillä Islannissakin vain muutaman tunnin mittainen. Useimpien työssäkäyvien vanhempien päivät kestävät kuitenkin viiteen iltapäivällä, ja melkein kaikki lasten vanhemmat käyvät töissä.

Islannissa työllisyysaste on ollut jo pitkään maailman korkeimipia.  Islannin tilastokeskuksen mukaan  25–54-vuotiaista naisista 90 prosenttia käy töissä ja miehillä vastaava luku on 95 prosenttia. Miehet tekevät keskimäärin 46 tuntia viikossa töitä, naiset 38 tuntia.

Koska melkein kaikki vanhemmat ovat töissä, minne pienet lapset laitetaan koulun jälkeen iltapäivien ajaksi? Yksin kotiin? Yleensä ei ennen nelosluokkaa. Islantilaiset 1–4-luokkaliset menevät koulun yhteydessä järjestettävään iltapäiväkerhoon, joka maksaa noin 150 euroa kuukaudessa. Tai sitten he menevät harrastamaan suoraan koulusta. 

Ei ole yksinäisiä iltapäiviä kotona. Ei ole harrastuskuskausrumbaa päivällisen jälkeen joskus iltakasin tienoilla, kun lasten pitäisi olla jo matkalla unten maille.



Jos lapsi harrastaa jotain joukkuelajia kuten jalkapalloa, koripalloa tai käsipalloa, hän menee  koulusta suoraan harjoituksiin. Pienemmissä kylissä lapset kävelevät treeneihin itse, isommissa asutuskeskuksissa urheiluseurat ovat järjestäneet lapsille kyydit treeneihin. Esimerkiksi Reykjavikissa jalkkis- ja korisseurat hakivat nassikat koulusta koulunpäivän loputtua ja ajoivat treeneihin. 1-4-luokkalaisille suunnattu iltapäiväkerho ja joukkuelajitreenit loppuvat päiväkotien tapaan neljän viiden maissa eli samaan aikaan kuin suurin osa vanhemmista pääsee töistä.

Ta-daa! Säästyy aikaa, säätöä ja kuskausta. Arki helpottuu. Viiden jälkeen iltapäivällä mennään yhdessä kotiin. Tosi kätevää!


Vanhempien arki-illat eivät siis täyty jalkapallotreeneihin kuljetuksesta ja kentän laidalla seisomisesta, sillä lapset harjoittelevat ammattivalmentajien johdolla sillä välin kun vanhemmat ovat vielä työssä. On ajankäytön kannalta fiksua, että lapset ovat treeneissä silloin, kun vanhemmat ovat tienaamassa rahaa. Harrastuksessa viihtymisen kannalta on fiksua, että valmentamisesta huolehtivat ammattilaiset. 

Kaikki kunnia vapaaehtoistyölle, mutta koulutuksen saanut jalkapallovalmentaja osaa varmasti valmentaa ryhmää paremmin kuin jalkapalloa fanittava ja joskus fudista pelannut vanhempi. 

Kyse ei ole vain jalkapallotietämyksestä tai pelaajataidoista. Lasten valmentamisessa pedagogisilla taidoilla on iso merkitys.


Eikä siinä vielä kaikki! Lasten harrastamista myös tuetaan rahallisesti. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kunta antaa kullekin 6–18-vuotiaalle lapselle noin 400 euron suuruisen harrastetukimaksun, jonka voi käyttää vaikkapa urheiluseuran kausimaksuihin tai tanssikurssiin tai taidekouluun. Jokaisella lapsella voi siis olla ainakin yksi harrastus. Harrastustukea ei saa rahana tilille, eli sitä ei voi käyttää mihinkään muuhun. Tuki on sidottu lapsen sosiaaliturvatunnukseen ja kun lapsen harrastusmaksuja hoitaa netissä, osa maksusta tai maksu kokonaan kuittautuu harrastustuella.

Jokainen kunta ei tällaista etua lapsille tarjoa, mutta esimerkiksi Reykjavikissa ja ympäryskunnissa tämä on käytössä. Saattaa olla muissakin paikoissa.

Täällä Isafjördurissa, jossa nyt asumme, on lasten harrastamiseen panostettu vähän eri tavalla. Paikallinen erikoisuus on keskellä koulupäivää oleva harrastustunti. Kello 11 ja 12 välillä ei ole koulua, mutta koulualueelta ei silti saa poistua esimerkiksi kotiin. Tuon tunnin aikana paikallinen musiikkikoulu (joka sijaitsee ihan koulun vieressä) pitää kuoroharkkoja, pianotunteja, viulutunteja ja niin edelleen. Lapset voivat käydä hoitamassa harrastuksensa kesken koulupäivän  - ja tunnin harrastamisen jälkeen palataan vielä muutamaksi tunniksi koululle. Sitten on pallokoulua, talvisin laskettelukoulua ja sen sellaista.


Jos lapsella ei ole mitään sellaista harrastusta, joka tarjoaa harrastusaikaa puoliltapäivin, koulun vapaa-ajantoimisto hoitaa maksutta aktiviteetteja, joista voi valita mieleisensä. Seikkailuryhmä käy retkillä lähiympäristössä. Joogaryhmässä joogataan, kirjastoryhmässä rauhoitutaan kirjastossa ja luetaan kirjoja ja tarjolla on myös ulkonaleikkimistä, askartelua ja jumppaa. 

Esikoinen käy tällä hetkellä neljättä luokkaa ja harrastuksina on tanssi kerran viikossa, kuoro kahdesti viikossa, piano kahdesti viikossa ja musiikkitiede kerran viikossa. Kuoro ja piano järjestetään keskellä päivää. Musiikkitieteen luento on heti koulupäivän loppumisen jälkeen. Samoin tanssitunti paikallisella tanssikoululla (jota muuten pitää ihana suomalaisopettaja!).

Vaikka harrastuksia on hänellä jo aikamoinen määrä, hän ei koskaan ole harrastuksissa viittä pidempään. Meillä jää tehdä perheenä kaikkea kivaa yhdessä. Ja esikoinen ehtii isänsä kanssa yhteisiin harrastuksiin kuten kiipeilemään, josta nämä tämän jutun kuvatkin ovat peräisin. Puolisoni, hänen paikallinen ystävänsä ja esikoinen lähtivät etsimään boulderointipaikkoja ja löysivät tämän parin kilsan päästä kotoamme. Jaiks!


Eikä tässä ole kyse pelkästään aikuisten helpommasta arjesta tai islantilaisten pallonpotkijoiden loistavasta jalkapallomenestyksestä maailmalla.

Urheiluseurojen ja koulujen tiiviin yhteistyön takia on onnistuttu vähentämään kaikenlaista säätöä ja lisäämään lasten hyvinvointia.

Koska treenit ovat lasten iltaohjelmaa ajatellen täydelliseen kellonaikaan, päivän viimeiset valveillaolotunnit vietetään perheen kanssa yhdessä. Ei puhettakaan, että täällä lasten treenivuoro alkaisi kello 20. Treeneistä mennään kotiin, tehdään läksyt, syödään ja mennään nukkumaan. 

Islantilaisista lapsista noin 95 prosenttia harrastaa jollakin tasolla liikuntaa. Harrastukset ovat tarjonneet kiinnostavamman vaihtoehdon kaljoittelulle. Teinien juopottelu, huumekokeilut ja tupakointi ovat vähentyneet dramaattisesti kahdessa vuosikymmenessä.

Nämä asiat eivät tapahtuneet itsestään ja sattumalta, vaan ne ovat tulosta siitä, että nuoriin on panostettu samalla tavalla kuin aikuistenkin hyvinvointiin. Sekä lapset että aikuiset viihtyvät elämässään paremmin, jos heillä on tärkeää tekemistä, he nukkuvat tarpeeksi ja virkistäytyvät motivoivissa harrastuksissa.

Kerron niistä pakollisista kotiintuloajoista seuraavassa postauksessa!


8 kommenttia:

Mitä tuumaat?