Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi Miksi hyväntekeväisyysjärjestöt tekevät sitä mitä tekevät? Miksi ne omistautuvat tietyi...

Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus

19.11.19 Satu Kommentteja: 1

Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi

Miksi hyväntekeväisyysjärjestöt tekevät sitä mitä tekevät? Miksi ne omistautuvat tietyille asioille? Mistä toiminnan oikeutus haetaan?

Nämä ovat oleellisia kysymyksiä. Harvemmin niitä päämääriä ihan hihasta ravistetaan. 

Ihmisoikeustyötä tekevien järjestöjen työ perustuu usein kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Niin myös Plan Internationalin, jonka toiminnassa olen itse mukana.


Tähän alkuun pieni paljastus hämyisiin opiskelijavuosiin... Opiskelin kauppisaikana kansainvälistä ihmisoikeusjuridiikkaa täällä Islannissa. Miksi ihmeessä, voisi joku kysyä. Koska aihe kiinnosti. Ja koska kansainvälisen oikeuden professorimme oli niin rautainen luennoitsija, että hän osasi vääntää vaikeimmatkin asiat ymmärrettävään muotoon ja lempeästi pakotti meidät opiskelijat lukemaan satoja sivuja ihmisoikeussopimuksia ja vastamaan niistä kertyneen tietämyksen kautta tunneilla esitettyihin case-kysymyksiin. Ne olivat tiukkoja ja hikisiä paikkoja, mutta niistä oppi.

Ihmisoikeusjuridiikasta ei koskaan tullut minulle työ enkä opiskellut sitä puolikasta vuotta enempää. Olen kuitenkin yhä edelleen todella tyytyväinen, että pinnistelin opintojen kanssa, koska kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tuntemisesta ja kansainvälisen oikeuden perusteiden hahmottamisesta on ollut itselle konkreettista apua vapaaehtoisessa maailmanparannustyössäni ja toisaalta myös toimittajan ja somevaikuttajan ammatissa.

Maailmassahan ei ole olemassa mitään sellaista asiaa kuin yksien kansien väliin kirjoitettu kansainvälinen lainsäädäntö tai maailman jokaisessa maassa toimivaa kansainvälistä tuomioistuinjärjestelmää, jossa rangaistaan väärintekijöitä.


Kyse on enemmänkin yhden sateenvarjon alle kootusta sopimusten verkostosta. Esimerkiksi ihmisoikeuksiin liittyvät sopimukset kaikenlaisine lisäosineen muodostavat kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön. Sopimukset eivät automaattisesti koske jokaista maailman maata, vaan jokaisen maan pitää ratifioida sopimus (eli saattaa voimaan) omassa maassaan. Se tarkoittaa, että maa sitoutuu muuttamaan oman lainsäädäntönsä ja toimintansa sopimusta vastaavaksi.

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää huomenna 30 vuotta. Se hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20. marraskuuta vuonna 1989. Suomessa se on ollut voimassa vuodesta 1991 asti.

Tämä sopimus on siellä sateenvarjon alla yksi suurimpia: se on maailman laajimmin voimaansaatettu ihmisoikeussopimus. On vain yksi maa, joka ei ole ratifioinut sitä: Yhdysvallat (häpeä heille ja pari paksua kirosanaa tähän).

Myös Plan Internationalin työ perustuu lasten oikeuksien yleissopimukseen. 


Plan on lastenoikeusjärjestö, eli se tekee työtä lasten oikeuksien toteutumisen puolesta ja keskittyy sillä saralla muun muassa tyttöjen kouluttamiseen, koska sen työn kautta korjataan pahimpia epäkohtia ja parannetaan tehokkaimmin kaikkein köyhimpien asemaa. Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin, joten jos aihe kiinnostaa syvällisemmin, käy lukemassa juttuni tyttöjen koulutuksen tärkeydestä perusteluineen.

1. Kun tyttöjen koulutustaso nousee, he saavat parempia ammatteja ja tienaavat enemmän rahaa.
2. Kun naiset tienaavat enemmän rahaa, he käyttävät rahan perheen lasten koulutukseen ja paremman ruoan hankintaan. Perheen elintaso nousee.
3. Kun naiset käyvät töissä kodin ulkopuolella, syntyvyys laskee.
4. Kun lapsia on vähemmän, perheen lapset ovat terveempiä ja hyvinvoivempia.
5. Kun on enemmän rahaa ja terveemmät lapset, lasten koulutustaso nousee ja seuraava sukupolvi aloittaa paria askelmaa korkeammalta kuin heidän vanhempansa.
6. Kun satsataan tyttöjen koulutukseen, koko kansakunnan koulutustaso ja tulotaso nousevat. Köyhyys vähenee.

Lapsen oikeuksien sopimuksessa puhutaan myös koulutuksesta. Siellä sanotaan mm. seuraavaa (28 artikla):

Sopimusvaltiot tunnustavat jokaisen lapsen oikeuden saada opetusta, ja toteuttaakseen tämän oikeuden asteittain ja yhtäläisesti kaikille ne erityisesti; a) tekevät pakolliseksi perusasteen koulutuksen, jonka tulee olla maksutta kaikkien saatavilla.

Lapsen oikeudet ovat minulle tärkeitä, koska lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus ja maailman tulevaisuus riippuu siitä, kuinka pienimpiä kohdellaan. Siksi olen mukana myös Planin toiminnassa.

(Kuva: Mikko Toivonen / Plan)

Tässä lopuksi vinkkaan vielä Planin haasteesta, jossa kannustetaan meitä kaikkia jakamaan omia ajatuksiamme lasten oikeuksien tärkeydestä.

Koska lasten oikeuksien sopimus on Planin työn perusta, Plan haluaa sopimuksen merkkipäivän kunniaksi tällä viikolla nostaa lasten oikeudet keskusteluun myös sosiaalisessa mediassa ja järjestää yhteistyötahonsa kanssa arvonnan. Kerro omin sanoin jossain somejulkaisussasi (esim. Instagramissa), miksi lasten oikeudet tai tyttöjen koulutus ovat sinulle tärkeitä. 

Jotta voit osallistua arvontaan, tulee sosiaalisen median julkaisusi olla julkinen, ja siinä tulee käyttää tunnisteita #lapsenoikeudet #plankummi/#tyttösponsori sekä @plansuomi. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan Body Shopin Kamomilla-kasvolahja. 

Jos mietit, miksi juuri Body Shop, syy on se, että kyseinen yritys rahoittaa Planin kanssa Brasiliassa ja Indonesiassa projekteja, joissa tuetaan nuoria naisia kouluttautumaan ja pääsemään elämässään eteenpäin. Lisää Body Shopin ja Planin välisestä yhteistyöstä voit lukea täällä

1 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Millaiset kotiintuloajat teidän lapsillanne on? Omamme ovat 9- ja 4-vuotiaat. Kuopus ei käy itsenäisesti vielä kyläilemässä, vaan joko me t...

Lasten sopivat kotiintuloajat?

15.11.19 Satu Kommentteja: 4

Millaiset kotiintuloajat teidän lapsillanne on? Omamme ovat 9- ja 4-vuotiaat. Kuopus ei käy itsenäisesti vielä kyläilemässä, vaan joko me tai kavereiden vanhemmat vievät tai hakevat. Esikoinen on saanut kulkea ekaluokkalaisesta asti itsenäisesti myös kavereiden luona ja on kotona talvisin ennen iltakahdeksaa, kesäisin ennen kymmentä. Siis viimeistään.


Kotiintuloajoista ei ole tarvinnut koskaan sen enempää neuvotella, koska ne ovat Islannissa määritelty laissa. Jep! Täällä on lainsäädäntö, joka määrittelee, mihin aikaan alaikäisten lasten kuuluu olla kotona eikä ulkona.

Kun Islannissa ryhdyttiin päättäväisesti vähentämään nuorten alkoholin- ja huumeidenkäyttöä, aivan ensimmäisenä säädettiin nämä valtakunnalliset kotiintuloajat.

Talvisin alle 16-vuotiaiden pitää olla kotona ennen iltakymmentä, ja alle 12-vuotiaiden ennen kahdeksaa. Kesäisin on valoisampaa myöhäiseen iltaan asti eikä ole varhaisia kouluaamuja Niinpä ulkonaliikkumisaika on toukokuusta elokuulle kaksi tuntia pidempi.

Näitä kotiintuloaikoja seurataan tarkasti. Kun esikoinen on ollut kävelymatkalla kaverinsa luota kotiin muutamaa minuuttia ennen kahdeksaa, monet vastaantulevat islantilaiset ovat kysyneet, että kai olet jo matkalla kotiin tähän aikaan.  Myös ohiajanut poliisiauto on pysähtynyt ja kysynyt, onhan ala-asteikäisen näköinen lapsi menossa tähän aikaan jo kotiin. Huippumahtavaa yhteistoimintaa!


Kun kotiintuloajat on määrätty laissa, niihin on helppo vedota. Helpottaa ala-asteikäistenkin kanssa arkea, kun kotiintuloajoista ei tarvitse vääntää joka kerta erikseen, vaan ne ovat kaikilla samat. Jokainen lapsi tietää, että jos on ulkona ilman vanhempia, kahdeksalta pitää olla kotona.

On tässä sekin etu, että lakiin kirjatut kotiintuloajat helpottavat myös poliisin työtä. Järjestyspoliisi voi puuttua kaupungilla yöllä hengailevien teinien toimintaan ennen kuin mitään häiriötä edes syntyy, koska kotiintuloajat ovat yksiselitteiset ja kaikille samat. Reykjavikissa ei näy nuoria viikonloppuisin kaupungilla kaljakassien kanssa haahuilemassa. Minua vanhemmat ja täällä ennen minua asuneet ihmiset sanovat, että 1990-luvulla meno oli kovinkin toisenlaista. Näkyvää kaupunkidokailua oli paljon.

Tottakai nuoret pitävät keskenään hauskaa ja välillä menee överiksi. Kotibileet lähtevät käsistä ja niin edelleen. Eikä täällä huumeongelmiltakaan olla vältytty. Kaukana täydellisestä, siis. 

Mutta se, että kotiintuloajat ovat laissa, mahdollistaa sen, että poliisilla on keino ohjata liian myöhään kaupungilla aikaa viettävät nuoret sisätiloihin. Se vähentää esimerkiksi hankeen sammumisen riskiä.

Tietenkään pelkät kiellot eivät auta. Jos nuorille ei tarjota kaupungilla hengaamisen lisäksi mitään muuta tekemistä, sääntöjä keksitään kyllä kiertää. Siksi olikin ihan mestariliike, että kotiintuloaikojen asettamisen aikaan alettiin kehittää myös vapaa-ajan toimintaa lisäämällä koulujen, kotien, harrastekerhojen ja urheiluseurojen välistä yhteistyötä ja antamalla harrastustoimintoihin rahaa. 


Reykjavikin kaupunki käytti vuonna 2016 noin sata miljoonaa euroa nuorten vapaa-ajanviettomahdollisuuksien kohentamiseen. Kun lapsilla on koulun jälkeen motivoivaa tekemistä, jota ohjaavat oman alansa ammattilaiset, ei kaduilla kuljeksimiseen jää aikaa tai kiinnostusta. 

Kirjoitin näistä islantilaislasten harrastusmahdollisuuksista aikaisemmin oman juttunsa ja kerroin, mitä tuo rahallinen satsaaaminen käytännössä tarkoittaa.

Ja näistä toimista on ollut hyötyä, sen näkee tilastoistakin.

Eurooppalaisen nuorisotutkimuksessa vielä parikymmentä vuotta sitten 15–16-vuotiaista islantilaisnuorista 42 prosenttia oli ollut kuukauden aikana humalassa. Vuonna 2016 sama luku oli enää kuusi prosenttia. Kuusi!! Nuorten tupakointi väheni samalla ajanjaksolla 23 prosentista viiteen prosenttiin ja huumeiden kokeilu 17 prosentista viiteen prosenttiin.
Niih. Ei tosiaan mennyt hukkaan tämä kokeilu.

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kuulin äsken mukavan jutun itseeni liittyen. Tai itse asiassa useammankin jutun. Kävin yhden uuden kaverini kanssa lounaalla ja vertailimme...

Mistä löytää aikuisena ystäviä?

11.11.19 Satu Kommentteja: 10

Kuulin äsken mukavan jutun itseeni liittyen. Tai itse asiassa useammankin jutun. Kävin yhden uuden kaverini kanssa lounaalla ja vertailimme siinä tähän kylään kotoutumista. Hän kertoi, että kun minä olen tullut puheeksi (uusista tulokkaistahan tämmöisissä pienissä paikoissa puhutaan aina), melkein jokainen on kysynyt häneltä: Onko se Satu tavannut ketään? Onko se löytänyt uusia kavereita? Kai sitä on kutsuttu paikkoihin?


Mistä löytää aikuisena ystäviä? Se ei ole mikään läpihelppo juttu eikä kiinni pelkästään omista sosiaalisista taidoista tai aktiivisuudesta. Aika usein kuulee neuvoja, että etsi itsellesi joku harrastus tai liity Facebookissa johonkin ryhmään. Ne ovat kyllä hyviä vinkkejä, mutta eivät yksin riitä. Sillä sosiaalisella kontekstilla, joka ottaa kopin uudesta tulijasta, on myös iso rooli siinä, että kavereita löytyy. Kaveriutuminenkin on kahdensuuntaista viestintää.

Tässä uudessa kotikylässä on paljon vähemmän asukkaita kuin Reykjavikissa, jossa ehdimme pitää kotia melkein kymmenen vuotta.  Tällä kaksi kertaa Uudenmaan kokoisella alueella, jossa asuu 6 000 ihmistä, voisi kuvitella, on aika hiljainen meininki, mutta mitä vielä. Täällä on ollut todella paljon nopeampaa ja helpompaa saada uusia kavereita, eikä se tosiaan ole vain minun ansiotani vaan tämän yhteisön. Olen todella päässyt kokemaan sen, että muita ihmisiä kiinnostaa uusien tulijoiden viihtyminen. Taas yksi todiste lisää siihen, mistä aikaisemmin syksyllä kirjoitin: kylä on asukkaidensa kokoinen.

Vieraanvaraista porukkaa täällä Länsivuonoilla. Mutta minä kyllä luulen, että siinä vieraanvaraisuudessa on kyse myös omista tarpeista. Me tarvitsemme muita ihmisiä. Taajamassa asuu muutama tuhat ihmistä. Sääolosuhteet ovat rajut ja sulkevat välillä maan sisäisten lentojen kentän ja laittavat tiet kiinni. Monta kuukautta vuodessa asutaan hämärässä varjossa. Kai sitä alkaisi päässä helistä, jos ei olisi sosiaalisia suhteita ja ketään kenen kanssa olla ja tämän pimeyden jakaa. Uusien tulokkaiden viihdyttäminen ei ole vain epäitsekästä hyvistelyä vaan myös omien sosiaalaisten tarpeiden täyttämistä. Mikäs sen kivempaa, tällaisessa ilmapiirissä kaikki voittavat!


Kyselin instan puolella teiltä kokemuksia siitä, kuinka olette saaneet uusia  ystäviä. Sain yli sata vastausta (kiitos!!) ja nämä viisi teemaa toistuivat kaikista eniten.

Harrastusten kautta. Etenkin joukkueharrastusten (tai omien lasten joukkueharrastusten) sekä kuoron tärkeydestä mainittiin usein. Lenkkeily koiran kanssa on myös luonteva paikka tutustua muihin koiraihmisiin. 

Työpaikka. Opiskeluaikana oli älyttömän helppoa tutustua uusiin ihmisiin, koska kaikki olivat samassa tilanteessa samaan aikaan: aamuisin luennoilla, iltapäivisin lounaalla ja viikonloppuisin baarissa. Kyllä työelämässäkin tutustuu, vaikkakin vähän hitaammin. Moni vastaajista kertoi, että työpaikan kautta saadut kaverisuhteet ovat säilyneet, vaikka työpaikka on vaihtunut. Minullakin on paljon työkavereita, mutta ne ovat kaikki etänä, eli juttelemme päivittäin netissä. Sekin on kivaa ja oman mielen hyvinvoinnin kannalta todella tärkeää.

Nettiyhteisöt. Keskustelufoorumit ja paikkakuntakohtaiset facebook-sivut ensimmäisen kontaktin mahdollistajina mainittiin usein. Tinderistäkin oli joku löytänyt kavereita, mahtavaa!


Järjestötyö. Vapaaehtoistyön kautta tulee tehtyä jotain itselle merkityksellistä ja samalla tutustuttua muihin samanhenkisiin ihmisiin. Järjestö-ja yhdistysjutuista mainittiin muutamaan otteeseen Mothers in Business, joka on työorientoituneiden äitien verkosto, joka järjestää tapaamisia suurimmissa kaupungeissa. Ammattiyhdistys ja nuorkauppakamaritoiminta saivat myös muutamia mainintoja.

Lapset. On niin totta, että lapsettomien aikuisten on vaikeampi solmia uudella paikkakunnalla kaveruussuhteita kuin lapsellisten aikuisten, koska lapset tuovat arkeen niin monia luontevia tapaamisia vanhempien välille. Päiväkodin eteisessä, lasten harrastuksissa ja koulukavereiden leikkiessä koulun jälkeen myös vanhempien tulee pidettyä yhteyttä toisiinsa. Meilläkin on täällä uudessa kotikylässä ollut illallisella pari esikoisen koulukaverin vanhempaa lapsineen. Kun lapset viihtyvät keskenään, aikuisetkin yleensä löytävät jotain puhuttavaa. Sitä paitsi kukapa kieltäytyisi tarjouksesta tulla illalliselle syömään! Olemmekin ottaneet täällä tavaksi kutsua viikonlopun aikana ainakin kerran vieraita: perjantaina pitsaillalliselle, lauantaina banaanileipäkaffelle tai sunnuntaina myöhäiselle lounaalle. 

Oma aktiivisuus kaverisuhteiden luomisessa auttaa, mutta ei kannata missään nimessä ottaa pelkästään omille harteille, jos kavereita ei löydy. Jos joku ei lämpene tuttavatunnusteluille, ei auta kuin siirtyä eteenpäin. Ja kun omille tutuille huudeille tulee joku uusi ihminen, tuntuu siitä uudesta tyypistä valtavan kivalle tällainen positiivinen seläntakanapuhuminen. Tunne siitä, että muita kiinnostaa, miten meillä menee. Kai sitä on pyydetty paikkoihin?

Kuvat: otoksia alkusyksyltä / Björgvin Hilmarsson

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Heijaheija, ensi kesän islanninhevosvaellukset ovat tulleet myyntiin! Tiedot reissuista löytyvät tämän jutun loppupuolelta. Jos et vielä ti...

Islanninhevosvaellus - kesän 2020 Islanti-matkat nyt myynnissä

8.11.19 Satu Kommentteja: 0

Heijaheija, ensi kesän islanninhevosvaellukset ovat tulleet myyntiin! Tiedot reissuista löytyvät tämän jutun loppupuolelta. Jos et vielä tiedä, mistä ihmeen issikkareissuista tässä oikein on kyse, niin minäpä kerron.



Olen innokas maastoratsastaja. Tykkään vaeltaa hevosten kanssa luonnossa, rymytä ylämäkiä, mennä tasaisella, joskus hitaampaa, välillä nopeampaa. En luultavasti osaa istua ihan täydellisessä asennossa, mutta ei se haittaa. Maastossa kukaan ei katsele sellaisia juttuja, vaan siellä nautitaan ulkonaolosta, hevosen liikkeistä ja tauoista, joiden aikana voi rapsutella pörröisen islanninhevosen harjaa ja syödä voileipiä. Kesä ja vapaus!

Erityinen horse chush minulle ovat aikuisiällä olleet islanninehevoset. Ne ovat ihmisrakkaita, tarpeeksi pieniä, kuitenkin vahvoja, ketteriä maastokavereita ja tavattoman lempeitä.



Olen jo vuosia käynyt nauttimasta kesästä ja vapaudesta ja hevosista ja hyvästä seurasta yhdellä ja samalla tallilla pohjoisen Islannin upeissa maastoissa. Huomasin yhä useammin antavani Islannista ja hepoisat kiinnostuneille neuvoja hyvistä talleista ja kivoista matkoista. Sitten ajattelin, että hittolainen sentään, miksi en alkaisi järjestää sellaisia itse. Noh, tässä sitä ollaan!

Useita vuosia sitten aloin yhteistyössä suomalaisen matkatoimiston Saga-Matkojen kanssa järjestää tälle pohjoisislantilaiselle vaellustallille pakettimatkoja Suomesta.





Halusin sellaisen reissun, jossa matkanteko olisi osallistujille mahdollisimman vaivatonta mutta aitoa. Sellaisen reissun, johon olisi paketoitu mukaan aivan kaikki. Lentokoneesta islanninhevosen selkään ja upeisiin maastoihin ja viikon jälkeen takaisin Suomeen kaikki on stressivapaata. Ei säätöä, ei aikataulujen muistamista, ei erikoisjärjestelyjä. Matkan maksamisen jälkeen rahaa ei mene reissussa mihinkään muuhun paitsi matkamuistoihin ja viimeisen illan illalliseen. Mukana reissussa on suomenkielinen matkanjohtaja - siis meikämandariini, joka tietää Islannista täällä asuttujen vuosien ja lukuisten kirjojenkirjoitusprojektien jälkeen aika paljon kaikenlaista. Minä pidän huolen siitä, että reissu toimii kuten sen kuuluukin toimia.



Paikkana tämä tuttujeni hevostila on paras mahdollinen. Majoitumme isohkolla hevostilalla, jossa ei kuitenkaan meidän lisäksemme ole lomalla samaan aikaan muita ryhmiä. Rauhallinen ympäristö, muutama mökki majoittumista varten, suuri lauma hevosia kaikentasoisille ratsastajille ja aikaa tehdä kaikkea muutakin kivaa. Minulle tärkeää on myös se, että tallilla omistajat itse ovat mukana toiminnassa päivittäin. Kun omistajilla on itsellä ohjakset ja keittokauha käsissä, voi olla varma siitä, että asiat toimivat kuten niiden kuuluukin toimia. Ja tällä tilalla pidetään huolta eläinten hyvinvoinnista: hevoset saavat tarpeeksi vapaapäiviä, varusteista pidetään huolta ja turvallisuus on kaiken a ja o. Niin hevosten, ratsastajien kuin työntekijöidenkin.

Vaikka nämä ovat islanninhevosmatkoja, viikkoon mahtuu kaikkea muutakin Islannista. Lähimaastoissa riittää vaellettavaa. Matkan aikana käydään uimassa kuumavesialtaissa. Ohjelmaan on reissusta riippuen laitettu mukaan myös visiittejä museoon, vesiputoukselle, tulivuorille ja pierunhajuisille kuumille lähteille.

Kokonaisvaltainen, ulkoilua korostava Islanti-kokemus. Sellainen reissu siis, jolle itsekin haluaisin lähteä. Ja haluankin: enhän näitä matkoja muuten järjestäisi.

Matkatoimisto kokoaa palautteita kävijöiltä reissun jälkeen ja melkein joka reissulta saan palautetta myös henkilökohtaisesti meilin ja some-kanavien välityksellä. Onhan näitä nyt aivan tavattoman upeaa lukea...

"Supermahtava reissu, jossa parasta antia hyvin valitut kohteet ja rennot oppaat. Rusinat Islannin pullasta. Kiitos kulttuuriluennoista ja viihdyttävistä tarinoista bussin kyydissä."
"Rento fiilis ja porukka, ei minuuttiaikataulua, loma joka vei kauas arjesta. Tutustuminen oikeaan, paikalliseen elämään ja arkeen, ei keinotekoista, "järjestettyä" fiilistä."
"Jokaisen heppatytön unelmamatka, joka ylitti kaikki odotukset!"
"Unohtomaton unelmamatka! Ihana paikka ja ihania ihmisiä."



En ole enää ihan varma onko vuosi 2020 kuudes vai seitsemäs hevostyökesä, mutta kukapa näitä nyt laskee... Ensi vuoden kesälle on tarjolla kaksi matkaa.

Kesäkuun puolivälin issikkareissu (8.-15.6.2020)  on suunnattu sellaisille, jotka eivät ole ratsastaneet kovin paljoa jos ollenkaan. Ratsastusretket ovat lyhyempiä ja vauhti hitaampi. Tälle matkalle voi lähteä mukaan myös ihan ensikertalainen. Ratsastusretkien lisäksi tehdään paljon muutakin: päiväretki luonnonnähtävyyksiä tutkien, pari vuoristovaellusta ja uintia kuumavesialtaissa. Toki kokeneemmatkin saavat osallistua. Voimme tarvittaessa jakautua ratsailla kahteen tasoryhmään.



Syyskuun islannninhevosreissulla  (2.-9.9.2020) ratsastetaan enemmmän. Päiväohjelmaan mahtuu viisi 5-6 tunnin islanninhevosvaellusta. Yksi retkistä kestää kaksi päivää: lähdemme liikkeelle aamulla hevostilalta, vaellamme vuoristossa, ylitämme pieniä puroja, ehkä jotain kumparelaukkaakin on tiedossa... Yövymme vuoristomajassa, jonne nelivetomaasturi on tuonut meille ruoat ja makuupussit. Seuraavana aamuna syödään aamiainen ja nautitaan aamukaffet ja palataan ratsastaen hieman eri reittiä takaisin. Tälle reissulle osallistujilta edellytetään ratsastuskokemusta sen verran, että kokee jaksavansa pitkät päivät hevosen selässä ja oma olo tuntuu hyvältä myös laukassa.



Kesän 2020 issikkareissut ovat myynnissä Saga-Matkojen verkkosivuilla. Varaukset tehdään heidän kauttaan. Minulta voi toki kysellä kaikkea reissuun liittyvää joko täällä blogissa, Instassa tai sähköpostitse.

Matkatoimistosta kerrottiin, että muutamia ennakkovarauksia on kuulemma jo kesän reissuille tehty. Yleensä nämä matkat on myyty loppuun tammikuun tienoilla, mutta tilanne tietysti vaihtelee vuosittain. Ihan viime tippaan ei kannata varaamista jättää, sillä ainakin viime vuosina reissut ovat täyttyneet nopeasti.

Islanninhevosretkistä ja issikoista kiinnostuneille suosittelen myös näitä juttuja:

Mitä kannattaa pakata mukaan islanninhevosvaellukselle?
Kiellettyjen tavaroiden lista eli mitä Islantiin ei saa tuoda ulkomailta?
Omituisia islantilaisia hevosenhoitotapoja 

Ai niin! Käykää toki lukemassa myös tämä mahtava juttu. Marjukka oli mukana viime kesän heppareissulla ja kirjoitti upeasti reissukokemuksistaan blogiinsa. Ja vau, miten kivoja kuvia!

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Toivepostaus! Tästä aiheesta kysytään usein, joten nyt seuraa ihan  oma juttunsa aiheesta islantilaislasten harrastaminen. Sivusin tätä aih...

Islannin malli sovittaa lasten harrastukset arkeen soljuvasti

6.11.19 Satu Kommentteja: 8

Toivepostaus! Tästä aiheesta kysytään usein, joten nyt seuraa ihan  oma juttunsa aiheesta islantilaislasten harrastaminen. Sivusin tätä aihetta yhden luvun verran myös kirjassani Islantilainen kodinonni, mutta ehkä teistä kaikki eivät vielä ole lukeneet sitä kirjaa :-)

Muuten! Jos tuo kirja kiinnostaa, sen saa e-kirjana ja äänikirjana Storytelistä. Tästä linkistä voit ladata kuukauden maksuttoman kokeilun.(Affilinkki, eli saan muutaman euron per kokeilu.)


Elikkäs.

Tähän mennessä kertyneen vanhemmuuskokemuksen valossa väittäisin, että työn ja perheen yhdistämisessä yksi kinkkisimpiä aikakausia on lasten ala-asteikä. Pienten lasten koulupäivä on täällä meillä Islannissakin vain muutaman tunnin mittainen. Useimpien työssäkäyvien vanhempien päivät kestävät kuitenkin viiteen iltapäivällä, ja melkein kaikki lasten vanhemmat käyvät töissä.

Islannissa työllisyysaste on ollut jo pitkään maailman korkeimipia.  Islannin tilastokeskuksen mukaan  25–54-vuotiaista naisista 90 prosenttia käy töissä ja miehillä vastaava luku on 95 prosenttia. Miehet tekevät keskimäärin 46 tuntia viikossa töitä, naiset 38 tuntia.

Koska melkein kaikki vanhemmat ovat töissä, minne pienet lapset laitetaan koulun jälkeen iltapäivien ajaksi? Yksin kotiin? Yleensä ei ennen nelosluokkaa. Islantilaiset 1–4-luokkaliset menevät koulun yhteydessä järjestettävään iltapäiväkerhoon, joka maksaa noin 150 euroa kuukaudessa. Tai sitten he menevät harrastamaan suoraan koulusta. 

Ei ole yksinäisiä iltapäiviä kotona. Ei ole harrastuskuskausrumbaa päivällisen jälkeen joskus iltakasin tienoilla, kun lasten pitäisi olla jo matkalla unten maille.



Jos lapsi harrastaa jotain joukkuelajia kuten jalkapalloa, koripalloa tai käsipalloa, hän menee  koulusta suoraan harjoituksiin. Pienemmissä kylissä lapset kävelevät treeneihin itse, isommissa asutuskeskuksissa urheiluseurat ovat järjestäneet lapsille kyydit treeneihin. Esimerkiksi Reykjavikissa jalkkis- ja korisseurat hakivat nassikat koulusta koulunpäivän loputtua ja ajoivat treeneihin. 1-4-luokkalaisille suunnattu iltapäiväkerho ja joukkuelajitreenit loppuvat päiväkotien tapaan neljän viiden maissa eli samaan aikaan kuin suurin osa vanhemmista pääsee töistä.

Ta-daa! Säästyy aikaa, säätöä ja kuskausta. Arki helpottuu. Viiden jälkeen iltapäivällä mennään yhdessä kotiin. Tosi kätevää!


Vanhempien arki-illat eivät siis täyty jalkapallotreeneihin kuljetuksesta ja kentän laidalla seisomisesta, sillä lapset harjoittelevat ammattivalmentajien johdolla sillä välin kun vanhemmat ovat vielä työssä. On ajankäytön kannalta fiksua, että lapset ovat treeneissä silloin, kun vanhemmat ovat tienaamassa rahaa. Harrastuksessa viihtymisen kannalta on fiksua, että valmentamisesta huolehtivat ammattilaiset. 

Kaikki kunnia vapaaehtoistyölle, mutta koulutuksen saanut jalkapallovalmentaja osaa varmasti valmentaa ryhmää paremmin kuin jalkapalloa fanittava ja joskus fudista pelannut vanhempi. 

Kyse ei ole vain jalkapallotietämyksestä tai pelaajataidoista. Lasten valmentamisessa pedagogisilla taidoilla on iso merkitys.


Eikä siinä vielä kaikki! Lasten harrastamista myös tuetaan rahallisesti. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kunta antaa kullekin 6–18-vuotiaalle lapselle noin 400 euron suuruisen harrastetukimaksun, jonka voi käyttää vaikkapa urheiluseuran kausimaksuihin tai tanssikurssiin tai taidekouluun. Jokaisella lapsella voi siis olla ainakin yksi harrastus. Harrastustukea ei saa rahana tilille, eli sitä ei voi käyttää mihinkään muuhun. Tuki on sidottu lapsen sosiaaliturvatunnukseen ja kun lapsen harrastusmaksuja hoitaa netissä, osa maksusta tai maksu kokonaan kuittautuu harrastustuella.

Jokainen kunta ei tällaista etua lapsille tarjoa, mutta esimerkiksi Reykjavikissa ja ympäryskunnissa tämä on käytössä. Saattaa olla muissakin paikoissa.

Täällä Isafjördurissa, jossa nyt asumme, on lasten harrastamiseen panostettu vähän eri tavalla. Paikallinen erikoisuus on keskellä koulupäivää oleva harrastustunti. Kello 11 ja 12 välillä ei ole koulua, mutta koulualueelta ei silti saa poistua esimerkiksi kotiin. Tuon tunnin aikana paikallinen musiikkikoulu (joka sijaitsee ihan koulun vieressä) pitää kuoroharkkoja, pianotunteja, viulutunteja ja niin edelleen. Lapset voivat käydä hoitamassa harrastuksensa kesken koulupäivän  - ja tunnin harrastamisen jälkeen palataan vielä muutamaksi tunniksi koululle. Sitten on pallokoulua, talvisin laskettelukoulua ja sen sellaista.


Jos lapsella ei ole mitään sellaista harrastusta, joka tarjoaa harrastusaikaa puoliltapäivin, koulun vapaa-ajantoimisto hoitaa maksutta aktiviteetteja, joista voi valita mieleisensä. Seikkailuryhmä käy retkillä lähiympäristössä. Joogaryhmässä joogataan, kirjastoryhmässä rauhoitutaan kirjastossa ja luetaan kirjoja ja tarjolla on myös ulkonaleikkimistä, askartelua ja jumppaa. 

Esikoinen käy tällä hetkellä neljättä luokkaa ja harrastuksina on tanssi kerran viikossa, kuoro kahdesti viikossa, piano kahdesti viikossa ja musiikkitiede kerran viikossa. Kuoro ja piano järjestetään keskellä päivää. Musiikkitieteen luento on heti koulupäivän loppumisen jälkeen. Samoin tanssitunti paikallisella tanssikoululla (jota muuten pitää ihana suomalaisopettaja!).

Vaikka harrastuksia on hänellä jo aikamoinen määrä, hän ei koskaan ole harrastuksissa viittä pidempään. Meillä jää tehdä perheenä kaikkea kivaa yhdessä. Ja esikoinen ehtii isänsä kanssa yhteisiin harrastuksiin kuten kiipeilemään, josta nämä tämän jutun kuvatkin ovat peräisin. Puolisoni, hänen paikallinen ystävänsä ja esikoinen lähtivät etsimään boulderointipaikkoja ja löysivät tämän parin kilsan päästä kotoamme. Jaiks!


Eikä tässä ole kyse pelkästään aikuisten helpommasta arjesta tai islantilaisten pallonpotkijoiden loistavasta jalkapallomenestyksestä maailmalla.

Urheiluseurojen ja koulujen tiiviin yhteistyön takia on onnistuttu vähentämään kaikenlaista säätöä ja lisäämään lasten hyvinvointia.

Koska treenit ovat lasten iltaohjelmaa ajatellen täydelliseen kellonaikaan, päivän viimeiset valveillaolotunnit vietetään perheen kanssa yhdessä. Ei puhettakaan, että täällä lasten treenivuoro alkaisi kello 20. Treeneistä mennään kotiin, tehdään läksyt, syödään ja mennään nukkumaan. 

Islantilaisista lapsista noin 95 prosenttia harrastaa jollakin tasolla liikuntaa. Harrastukset ovat tarjonneet kiinnostavamman vaihtoehdon kaljoittelulle. Teinien juopottelu, huumekokeilut ja tupakointi ovat vähentyneet dramaattisesti kahdessa vuosikymmenessä.

Nämä asiat eivät tapahtuneet itsestään ja sattumalta, vaan ne ovat tulosta siitä, että nuoriin on panostettu samalla tavalla kuin aikuistenkin hyvinvointiin. Sekä lapset että aikuiset viihtyvät elämässään paremmin, jos heillä on tärkeää tekemistä, he nukkuvat tarpeeksi ja virkistäytyvät motivoivissa harrastuksissa.

Kerron niistä pakollisista kotiintuloajoista seuraavassa postauksessa!


8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallisessa yhteistyössä: Storytel Ensi sunnuntaina on isänpäivä. Ja arvatkaas vaan, mistä itse tykkäisin lahjana kakun ja kaffien kylj...

Isälle lahja, joka tuo iloa ihan joka päivä

4.11.19 Satu Kommentteja: 0

Kaupallisessa yhteistyössä: Storytel

Ensi sunnuntaina on isänpäivä. Ja arvatkaas vaan, mistä itse tykkäisin lahjana kakun ja kaffien kyljessä? Aikaa kuunnella ja lukea kirjoja. Ihan parasta! Joten mieleeni juolahti tällainen isänpäivälahjaidea (ja olin  iloinen että Storytel innostui ajatuksestani myös). Anna siis isälle - omalle, lasten isälle, hyvälle isäystävälle, vaarille - lahjakortti Stotryteliin!

Upea aineeton lahja, joka tuo iloa ihan joka päivä.



Kuukaudenmittainen lahjakortti antaa kuukauden kuuntelu- ja lukuaikaa Storyteliin ja maksaa reilu 16 euroa. Lahjakortti ostetaan Storytelin sivuilla ja se lunastetaan siellä. Lahjakortin lunastaminen ei tee lahjansaajasta tilaajaa, eli mitään ei tarvitse jälkikäteen perua tai pysäyttää. Riskitön, helppo ja taatusti elämyksellinen lahja. Jos lahjansaaja tykästyy palveluun, hän voi itse halutessaan tilata Storytelin uudestaan. Tosi helppo homma.

Mutta miksi äänikirja-aikaa lahjaksi? Noh. Ensinnäkin äänikirja on mainio tapa tehdä työmatkoista mukavampia. Kun kajareissa menee Max Seeckin älyttömän jännä jännäri tai ex-poliisin vetävät tarinat poliisin työn arjesta, kilometrit vilahtavat ohi nopeasti eikä liikenneruuhkakaan enää niin kovasti ota päähän.





Tai ehkä isäsi tykkää käydä koiran kanssa lenkillä? Sauvakävellä? Lenkkeillä? Äänikirja tuo rauhallisiin omiin liikuntahetkiin ihan uuden ulottuvuuden.

Ehkä työelämä on jo ohi ja on aikaa olla rauhassa kotona? Äänikirjaa voi kuunnella vaikka olohuoneen kaikista kajareista.

Osan meistä isät tai vaarit ovat jo sen verran iäkkäämpiä, että lukeminen ei välttämättä oikein enää onnistu, mutta kirjojen tarinat silti kiinnostavat. Silloin äänikirja on ihan mahtava vaihtoehto. Luurit korville ja uutuustietokirja soimaan.

Äänikirjalahjassa on myös se etu, että lahja on juuri sellainen, mistä lahjansaaja pitää. Storytelissä on yli 150 000 ääni- ja sähkökirjaa, joista voi valita omat suosikkinsa.



Lahjakortin antamisen yhteydessä voi synttärikorttiin halutessa jo etukäteen listata muutaman kuunteluvinkin. Esimerkiksi tähän tapaan:

Jessika Aro. Putinin trollit. Tiedän, että sua kiinnostaa (koska näistä aiheista me aina väitellään) politiikka, journalismi ja kaikenmoiset yhteiskunnalliset aiheet. Tämä kirja on silloin ykkösvalinta. Journalistinen jännityskertomus modernin informaatiosodan toimintatavoista. Kesto noin 15 rauhallista hölkkälenkkiä (13,5 tuntia).

Max Seeck. Uskollinen lukija. Viihdettä kuunneltavassa muodossa. Max on Suomen nykyhetken parhaita trilleristejä. Jos et vielä ole tutustunut, niin tutustu nyt! Psykologista jännitystä ja taitavaa juonenkieputusta. Kesto 10 kävelylenkkiä (reilu 11 tuntia).

Jo Nesbö. Veitsi. Mä muistan, että tykkäsit viime jouluna siitä Harry Hole -dekkarista. Siksi tämä uusin on aivan ehdoton! Tämä on saanut Storytelissä lukijoilta ja kuuntelijoilta yli neljä tähteä, eli uutuudesta siis todella tykätään. Ihanan pitkä! Hyvää kuunneltavaa monen arkiaamun työmatkapyöräreissulle (20 tuntia).



Juha Rautaheimo. Hermo. Ja niitähän sulla riittää! Katselet usein niitä poliisisarjoja, joten ex-poliisipamppu Rautaheimon muistelmateos voisi kiinnostaa. Tämän kautta  kautta pääsee kurkistamaan murharyhmän ex-pomon työn arkeen. Kirja ei ole pelkkää rikoksilla mässäilyä, vaan  ennen kaikkea kiinnostava kurkkaus poliisityön arkeen. Hieno katsaus poliisityöhön 1970-luvulta tähän päivään. Kesto kolme edestakaista junareissua Helsingistä Turkuun (12 tuntia).

Heidi Holmavuo & Harri Gustafsberg.  Karhuryhmä. True crime -kirjat ovat nyt kovassa huudossaja true crimeä tämäkin! Kirja kertoo poliisin erikoisryhmän arjesta. Vetävää kerrontaa ihmismielen suorituskyvystä. Kesto 14 koirankusetusreissua (reilu 7 tuntia).

Kari Hotakainen. Tuntematon Kimi Räikkönen. Kyllähän tämä pitää lukea tai kuunnella, vaikka formulat eivät sua edes kiinnostaisi. Nasevasti kirjoitettu tarina huippu-urheilusta, vähäsanaisesta suomalaisjuipista ja yhden ihmisen luokkahypystä. Kesto muutama lento Ouluun ja takaisin (noin 6 tuntia).



Lahjakorttiostoksille pääsee tästä. Lahjakortti lunastetaan Storytelin nettisivulla. Lahjakortin lunastaminen ei tee lahjansaajasta tilaajaa, eli mitään ei tarvitse jälkikäteen perua tai pysäyttää. Riskitön, helppo ja taatusti elämyksellinen lahja. Kuukauden saa noin 16 eurolla, kolmen kuukauden lahjakortti 47 euroa.

Lahjakortin voi antaa myös sellaiselle isälle, joka on  jo Storytelin käyttäjä. Silloin lahjakortin lunastaminen antaa lahjakortin verran maksutonta käyttöaikaa palveluun. Oma tilaus keskeytyy lahjakortin voimassaolon ajaksi ja jatkuu lahjakortin umpeutumisen jälkeen.

Lahjakorttia ei muuten tarvitse käyttää heti: se on voimassa 2 vuotta ostamisesta. Huom! Storyteliä käyttääkseen täytyy olla joko älypuhelin tai tabletti.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Satoi ensilumi, se suli, sitten satoi toinen lumi. Arjessa ollaan nyt varjossa: auringonsäteet eivät enää nouse vuorten ylitse. Eikä tätä v...

Kuukauden kymmenen: marraskuu

1.11.19 Satu Kommentteja: 0

Satoi ensilumi, se suli, sitten satoi toinen lumi. Arjessa ollaan nyt varjossa: auringonsäteet eivät enää nouse vuorten ylitse. Eikä tätä vuosikymmentä ole enää kuin yksi täysi kuukausi jäljellä. Melkomoista!

Tänään on kuukauden ensimmäinen päivä eli on aika perinteeksi muodostuneen kuukauden aloitus -jutun. Siispä: kymmenen faktaa marraskuusta.



Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:
Näin unta treeneistä. En yleensä näe unia enkä varsinkaan urheiluhenkisiä. Mutta nyt nostin unissani kahdensadan kilon painoisen tangon pään yläpuolelle. Eipä ihme, että oli herätessä hartiat hieman kipeinä!

Tämän kirjan aion lukea:
Aloitin lokakuun lopussa Suvi Vaarlan Westendin. Kirja on aivan mieletön lukukokemus varsinkin juuri minulle. Siinä on päähenkilönä mimmi, joka aloitti kauppiksen pari vuotta ennen minua. Hänkin koki olonsa koulussa hieman ulkopuoliseksi. Hänkin eli laman. Hänenkin perhettään lama kosketti. Hänenkin perheessä rakennettiin nousukauden lainarahalla matkailualuetta metsään. Tässä kirjassa on niin monta omaa elämää liippaavaa asiaa, että ihan selkänahka kutisee. Kerron tästä kirjasta vielä lisää täällä blogissa. Muutama luku on nimittäin vielä jäljellä! Mutta nyt jo voin sanoa, että pirun vetävä teksti, vahva tunnelma ja uskottavat henkilöhahmot. Tämän kirjan kuuluu saada joku palkinto. Ihan mikä tahansa palkinto.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Teen yhtä brändäysprojektia, marraskuussa se on valmis! Kuten myös uusi verkkosivustoni, siinä on enää niin vähän säätämistä jäljellä! Tavoitteeni on tehdä siirto uuteen pohjaan joulun ja uudenvuoden tienoilla. Sen jälkeen Salamatkustajalle sanotaan heipat - sama meininki jatkuu mutta päivitetyllä ulkoasulla ja päivitetyn nimen alla.

Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
Nyt luultavasti maalaan pirua olohuoneen seinään kun sanon tämän. En usko, että mikään sellainen, mikä on tällä hetkellä pahasti kesken on vielä joulukuussakin pahasti kesken. Katsotaanpa vaan, mikä tilanne on 30 päivän kuluttua. Tirsk.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:
Tee välillä vasemmalla kädellä. Koska vasenkin käsi on käsi! (Tämä heitto on niin mahtava, ja se on peräisin Asikaiselta.)

Ruoka, jota aion kokeilla:
Taateli-sipuli-chorizo-tuorejuustopitsaa. Täydellistä!! Teen sitä tänään, kun puolisoni maastopyöräkaveri perheineen tulee meille syömään. Ruokajuomana aikuisille: tietysti brut naturale cavaa.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu:
Luonnonkosmetiikkapostaus! Olen testannut urakalla erilaisia edullisempia luonnonskosmetiikkatuotteita ja etenkin kosteuttavia kasvoseerumeita (koska olenhan vähän Paperi T eli paperinen talvi-iho). Pian pääsen kertomaan löydöksistäni, alekoodin kera!

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:

Se, että haluaisin tulevaisuudessa asua kahdessa paikassa yhtä aikaa: täällä Isafjördurissa ja Reykjavikissa.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Aion kokeilla tätä luottograafikkoni (Satu Kontinen on nainen Vuoden mutsien, Unelmahommissa-kirjojen ja Islantilainen-kirjasarjan visuaalisen ilmeen takana) leuanvetotekniikkaa. Olisiko VÄHÄN siistiä osata tehdä tämmöinen leuanveto. En usko, että pystyn tuohon suoritukseen ihan kuukaudessa, mutta ajattelin aloittaa harjoittelemisen.

Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:
Kaikki olivat kotona koko kuukauden. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, ja juuri se oli se koko kuukauden hienoin juttu.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?