Kuukauden kymmenen: lokakuu

Ilmat kylmenevät, valon määrä pienenee. Kohta ei enää aurinko ylety kotivuoren yli. Naapuri tiesi kertoa, että muutaman viikon valoa vielä riittää, mutta sitten kylän ylle lankeaa muutaman kuukauden mittainen hämärä. Lokakuu on jo ehtaa syksyä, ja siitähän minä tykkään. Tänään on kuukauden ensimmäinen päivä eli on aika perinteeksi muodostuneen kuukauden aloitus -jutun. Siispä: kymmenen faktaa lokakuusta.


Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:
Ai että mutta nukuin hyvin! Me toimme syyskuun lopussa Reykjavikin kodista Porin Villan ja Peitteen paksut petarit mukanamme ja laitoimme ne muutoin koko lailla surkean vuokrasänkymme päällimäiseksi kerrokseksi. Heti auttoi. En enää herää yöaikaan siihen, että nukun kuopassa käteni päällä, eikä aamulla olo tunnu nihkeältä ja hikiseltä vaan tuuletetun levänneeltä.

Tämän kirjan aion lukea:
Jessika Aron Putinin trollit. Heittämällä yksi tämän syksyn kiinnostavimmista tietokirjoista. Olen seurannut Aron uutisointia (ja myös niitä Arosta itsestään tehtyjä juttuja). Tämän kirjan haluan lukea tärkeän aiheen mutta myös ihan itse kirjoittajankin takia.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Unelmaduunarin tilipäivä -kirjan ekan käsisversion kommentit ovat saapuneet kustantajalta minun ja Hannen työpöydille. Lokakuun aikana tehdään ensimmäinen editointikierros ja sitten ollaankin jo ison askeleen verran lähempänä maalia. Jes-jes-jes.

Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:En halua enää mainita samaa asiaa kuin viimeiset kuukaudet, koska jo pelkkä aihepiirin ajatteleminen saa poskilihakset kiristymään. (Sivustouudistus - auts, puraisin juuri kieltäni.) Niinpä sanon tähän, että matkailuaiheisen Tripsteri.fi-sivuston Islanti-opas. Se on hyvällä mallilla ollut jo jonkin aikaa, mutta nyt haluaisin päivittää opasta ja lisätä sinne juttuja etenkin täältä Isafjördurin seudulta.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:Keitetään nyt ihan ensin kahvit!

Ruoka, jota aion kokeilla:Erään kaupallisen yhteistyön puitteissa sain tehtäväksi kehitellä sokerittomia herkkuja. Olen jo mielessäni tuunannut lempijälkkäreistäni sokerittomat versiot - enää puuttuu testiannosten valmistaminen. Blogipostaus tästä kokeilusta tulee julki tämän kuun puolella.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu:
Tjaa-a. Mitään megaisoja dediksiä ei lokakuuhun ole ajoitettu, mutta paljon on kaikkea pientä ja pitkäkestoisempaa.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Että ystäväni kauppisvuosien takaa on monen vuoden jälkeen tulossa käymään Islannissa Reykjavikissa, mutta me emme luultavasti ehdi tavata, koska me olemme täällä maaseudulla seitsemän ajotunnin päässä pääkaupungista...

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:Jaksan nylkyttää eteenpäin kahden tunnin oikein hitaan juoksulenkin. Nämä peruskunnon kasvattamistreenit ovat niin tylsiä. Niin tylsiä! Onneksi on podcastit ja äänikirjat, niin aika kuluu edes hieman nopeammin.

Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:

Että mutsi oli kaksi viikkoa työmatkalla, mutta ei se kyllä haitannut yhtään, koska faijan kanssa oli (tietysti) niin kivaa.

--

"Kuukauden kymmenen" saa vapaasti kopioida omaankin blogiin. Antaa palaa, tyypit!

Kuukauden kymmenen: syyskuu
Kuukauden kymmenen: elokuu
Kuukauden kymmenen: heinäkuu
Kuukauden kymmenen: kesäkuu
Kuukauden kymmenen: toukokuu
Kuukauden kymmenen: huhtikuu
Kuukauden kymmenen: maaliskuu

Kuva: Björgvin Hilmarsson

Tunnisteet: ,