Muutimme tänä syksynä vuodeksi maalle. Yksi tärkeimpiä konkreettisia muutoksia, joita itse halusin saada arjessani muuton myötä aikaan oli ...

Iltakävelyllä työpäivän jälkeen

12.10.19 Satu Kommentteja: 0

Muutimme tänä syksynä vuodeksi maalle. Yksi tärkeimpiä konkreettisia muutoksia, joita itse halusin saada arjessani muuton myötä aikaan oli se, että menisin useammin vuorille enkä vain katselisi niitä. Täällä uudessa kotikylässä, Islannin Länsivuonoilla Isafjördurissa, yksi upeimpia juttuja onkin se, että vuoret ovat kosketusetäisyydellä kodistamme.




Kun aamulla herään vanhan puutalomme matalakattoisesta makuuhuoneesta ja katson ulos, näen vain palan taivasta ja jyrkät vuoret. Joskus käy tietysti niin, että sumua on paljon eikä vuoria pysty paksun pumpulin takaa erottamaan. Mutta niiden läheisyys tuntuu silti.

Erityistä riemua arkeen on tuonut se, että vuorille mennäkseen ei tarvitse lainkaan nähdä vaivaa. Voin tehdä lyhyen pikahölkän kotoa, käydä vuorenrinteillä lumivyöryesteillä ja ehtiä takaisin puolessa tunnissa. Tai voin tehdä parin tunnin mittaisen hitaan hölkkälenkin ja kulkea tampattua reittiä vuorilla astumatta kahta kertaa samalle polulle.



Tai sitten voimme tehdä perheen yhteisen kävelylenkin. Esikoinen oli tehnyt koulussa luokkansa kanssa puolipäiväisen kävelylenkin lähivuoren rinteille. Oppilaat ja opettajat olivat pakanneet lounaseväät mukaan ja sujauttaneet reppuun lämmintä vaatetta tauolle. Maisemat muutaman sadan metrin korkeudesta olivat kuulemma olleet tosi hienot. Ylhäällä reitin kääntöpaikalla oli hauska välitasanne, jossa lepäsi kymmeniä ihmistä suurempia kivenmurikoita. Niiden takana takana leikittiin kuulemma koulukavereiden kanssa piilosta.



Retkipäivä koulusta oli ollut niin kiva, että  päätimme perheporukalla tehdä saman reissun uudestaan. Kiipesimme puoli tuntia keskihaastavaa ylämäkeä. Pampula pysähteli välillä syömään syksyn viimeisiä mustikoita. Esikoinen halusi juoda vettä vilkkaasti virtaavasta vuoristopurosta. Ylhäällä näkyi sumuiset vuoret, alhaalla Isafjördurin kylä ja kylän pikkuruinen lentokenttä. Suurten kivien takaa kuului silloin tällöin hätkähdyttävän voimakkaita naurunräkätyksiä. Riekkojahan siellä oli.





Paikkaa voi kutsua trollintuoliksi, sillä mies oli kuullut paikan synnystä kertovan kansantarinan. Isopyllyinen kävelymatkalla yön pimeydessä ollut trolli oli istahtanut vuoristoon taukoa pitämään. Se oli laittanut jalat maahan ja asettanut pyllynsä kahden vuoren väliin. Se lepäsi aikansa ja lähti takaisin omille teilleen. Trollin pyllyn kohdalle jäi suurta laakeaa kuoppaa muistuttava laakso, polun päätepisteen tasanko. Trollin toinen jalka upposi Isafjördurin kylän kohdalle ja muodosti sinne kylänkeskustan hassun muodon, kaarelle taipuvan nimen.



Pampula kuunteli juttua ja keksi saman tien isokokoisten kivien tarkoituksen. Trollinpieruja!

Kun ilta alkoi hämärtyä, käännyimme takaisin alas. Kotiin päästyämme oli jo säkkipimeää. Pesimme nopeasti hampaat ja menimme saman tien nukkumaan.  Aamulla herätessäni näin makuuhuoneen ikkunasta, että yön aikana oli satanut ensilumi.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?