Kaupallisessa yhteistyössä Adlibris Tuntuu itsestään selvältä sanoa tämä ääneen: aika on tasan sille, mille aikaa antaa. Liian usein...

Anna kirjalle aikaa

14.10.19 Satu Kommentteja: 6


Kaupallisessa yhteistyössä Adlibris

Tuntuu itsestään selvältä sanoa tämä ääneen: aika on tasan sille, mille aikaa antaa. Liian usein tuo yksinkertainen ajatus vain pääsee unohtumaan. Luiskahtaa muistista. Plop. Jopa ne itselle tärkeät ja oman hyvinvoinnin kannalta oleelliset asiat.



Itselleni yksi tällainen asia on lukeminen. Ajatella, jos oma arki olisikin enemmän hetkiä kirjojen parissa. Mitä jos lukisin enemmän? Se ajatus tuntuu kerrassaan riemastuttavalta. Kyse on oikeastaan myös muusta kuin vain lukemisen riemusta. Lukeminen on minulle välttämätöntä.

Jokainen työpäiväni on erilainen. Välillä kirjoitan kirjaa, sitten lehtijuttua, suunnittelen mainosta, proikkaroin, luennoin, oikoluen, opastan. Maisemien vaihtuessa nopeasti oma pääkoppani lähtee helposti koville kierroksille. Silloin lukeminen auttaa. Kirja kourassa ankkuroidun hetkeksi jonnekin ihan muualle kuin omaan tekemistä täynnä olevaan työarkeeni. Lukeminen on kuin sulkeutuisi kovan metelin keskellä äänieristettyyn huoneeseen, jossa kuulee kuiskauksenkin.

Lukeminen viihdyttää ja pitää aivoistani huolta. Uskallanpa jopa väittää, että lukeminen on monipuolistanut ajatteluani. Kun eläytyy toisten ihmisten näkökulmiin ja elää hetken aikaa jonkun toisen kuin oman itsensä todellisuutta, joutuu väkisinkin tilanteisiin, joissa tarvitaan empatiaa. Ilman empatiaa ei lukemastaan mitään ymmärrä. Lukeminen siis auttaa ymmärtämään paremmin muita ihmisiä.

Tarvitsen lukemista myös ihan työni takia. Omasta päästä on mahdotonta ammentaa juttuja, tarinoita, näkökulmia ja mielipiteitä, jos sinne päähän ei koskaan laita mitään. Muistan, kuinka Antti Tuuri eräällä kirjallisuuden luennolla kehotti meitä, jotka halusimme kirjoittamisesta itsellemme ammatin, lukemaan mahdollisimman paljon.

"Päästä ei voi ottaa, jos ei sinne anna."

Ja vielä yksi itselleni tärkeä pointti lukemisen puolesta: Asun ja elän vieraskielisessä ympäristössä. Minulle lukeminen on oman kielitaidon ylläpitämistä. En olisi näin hyvä suomen kielessä, suomeksi kirjoittamisessa ja suomeksi luomisessa, jos en lukisi paljon suomenkielisiä tekstejä ja katselisi suomenkielisiä sarjoja ja elokuvia.

Lukeminen ei siis ole minulle enempää tai vähempää kuin lepoalue, rentoutumispaikka, työväline ja ajattelun edellytys.



Ja silti! Silti huomaan usein havahtuvani siihen ajatukseen, että voi pahus. Olisipa kivaa lukea enemmän. Mutta en nyt juuri ehdi.

Pöh. Tekosyy.

Sille on aikaa, mille antaa aikaa. Tänä syksynä olen tietoisesti siirtänyt lukemista arkeni keskikentälle. Olen järjestänyt sille aikaa. Nykyään teen joka viikko yhden sellaisen työpäivän, jolloin työskentelen vain aamun. Puoliltapäivin menen treeneihin ja sitten lounaalle. Lounaan jälkeen kävelen kirjastoon, joka aukeaa kotikylällämme kello 12. Otan omat kirjat mukaan ja menen sinne lukemaan. Luen kolme tuntia ja haen sen jälkeen Pampulan päiväkodista.

Lukuhetkeni aikana laitan kännykän äänettömälle, enkä ota mukaan läppäriä tai edes muistiinpanovälineitä. Ainoastaan kirjani. Mutta miksi juuri kirjastoon? Kirjasto on hiljainen paikka. Siellä on hyvä valo lukemiseen ja muhkeita nojatuoleja. Siellä ei voi puhua kännykkään eikä vetäytyä kahville läppärin kanssa. Sitä paitsi kirjasto sijaitsee aivan päiväkodin naapurissa, eli lukemisen jälkeen kävelen kaksi minuuttia päiväkodin pihalle, haen Pampulan ja kuljemme yhdessä kotiin.



Yhteistyö Alibriksen kanssa osui siis ihan maaliin. Olen ostanut heidän suuresta valikoimasta ison läjän kirjoja jo monen vuoden ajan. Useimmiten ohjaan kirjoittamiani kirjoja tiedustelevat ostoksille juuri Adlibrikseen, koska siellä on oman kokemukseni mukaan usein kaikkein edullisimmat hinnat.

Adlibriksen syksyn kaunokirjallisuuden tarjousuutuuksista valitsin luettavakseni kaksi kirjaa. Keskenään erilaisia, mutta molemmat sellaisia, joista en etukäteen tiennyt oikein mitään. Halusin yllättyä.

Leila Slïmanin Adèle (kääntäjä Lotta Toivanen). Muutamat teistä ehkä muistavatkin Slïmanin tämän hetken tunnetuimman teoksen, sen järkyttävän mahtavan bestsellertrillerin nimeltään Kehtolaulu. Adèle ilmestyi ennen Kehtolaulua. Se on kirjailijan esikoisteos ja aihepiiriltään  hyvin erilainen. Yarinan päähenkilö Adèle kärsii itseensä kohdistuvasta tuhoamisenvimmasta. Kirjan takakansitekstissä olotilaa kuvaillaan seksiriippuvuudeksi, mutta minulle se termi luo vääriä ennakko-odotuksia.

Kirjan Adèle ei hanki uusia seksikokemuksia jatkuvasti siksi, että hän tavattoman paljon pitäisi hyvästä seksistä. Hän hakeutuu lukuisten satunnaisten seksikumppaneiden seuraan, koska hän tuntee olonsa riivatuksi ja riittämättömäksi. Itseinho, horjuva itsetunto, pako omasta elämästä. Raskaita aiheita kaikki. Mitä pidemmälle lukija etenee kirjassa, sitä vaikeammaksi käy päähenkilön tilanne. Slïmanin kerronta luo tunnelman, joka käy painavammaksi ja painavammaksi tarinan edetessä. Lopussa on lukijankin vaikea hengittää.

Tämä kirjassa parasta on voimakas ja taitava kerronta, monimutkaisen maailman suoraviivainen kuvaus ja se, kuinka menneisyys kulkee mukanamme, vaikka emme sitä pystyisi kestämään. Emmekä kestäkään.




Slïmanin syvissä vesissä etenevän tarinan rinnalle otin täysin erityyppisen romaanin, joka ei vie Adèlen tavoin sielujen syvyyksiin vaan monipolviseen seikkailuun Afrikkaan. Petina Gappahin Pimeydestä loistaa valo (suomentanut Aleksi Milonoff) alkaa siitä, kun tutkimusmatkailija David Livingstone kuolee. Valkoihoisen länkkärin palvelijat lähtevät vaaralliselle matkalle kohti merta, jotta löytöretkeilijän ruumis saataisin rannikolle ja sieltä veneeseen kohti Englantia. Livingstonen ruumiin matka halki Afrikan vie lukijan kriittiselle reissulle löytöretkeilyn ja kolonialismin aiheisiin.

Kirjan päähenkilö ei ole kuollut Livingstone vaan hänen saattojoukkonsa. Afrikkalaiset, muslimit, kristityt, vapaana elävät ihmiset ja orjat. Vaikka saattomatkan tapahtuvat ovat fiktiota, ne perustuvat todellisuuteen. Romaanin lopussa onkin poikkeuksellisen pitkä lähdeluettelo. Pimeydestä loistaa valo on upea suuri seikkailu, joka vie mukaansatempaavalle matkalle. Ja sen aikana - viimeistään - aukeaa myös löytöretkeilyn ja kolonialismin järjettömyys.

Adlibriksellä on nyt menossa tarjouskampanja eli muheva valikoima uutuuskirjoja ja myös vanhempaa tuotantoa alennetuilla hinnoilla. Adlibriksestä löytyy usein myös ne kirjat, joita ei kivijalkakaupasta välttämättä enää saa. Olen huomannut tämän, sillä olen sen verran utelias, että googlaan säännöllisesti, missä kirjakaupassa omia kirjojani milläkin hetkellä on myynnissä ja mihin hintaan. Katsoin tilanteen äsken Adlibriksestä ja ilokseni huomasin, että heiltä saa mm. Vuoden mutsi 2:sta, jota ei ole saanut kivijalkakaupoista enää aikoihin. Myös takavuosien suosikki ja tähänastisen tuotantoni ainoa bestseller Islantilainen voittaa aina on edelleen Adlibriksen valikoimissa - ja näköjään alennushinnassa sekin. Kivaa!



Kirjat ovat kuin tärkeät ihmissuhteet. Jos niille ei koskaan anna aikaa, ne häipyvät elämästä ja jälkeenpäin kaduttaa. Nauttikaa siis kirjoista, järjestäkää aikaa lukemiselle! Adlibriksen uutuustarjouskampanja on voimassa 3. marraskuuta asti.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Muutimme tänä syksynä vuodeksi maalle. Yksi tärkeimpiä konkreettisia muutoksia, joita itse halusin saada arjessani muuton myötä aikaan oli ...

Iltakävelyllä työpäivän jälkeen

12.10.19 Satu Kommentteja: 0

Muutimme tänä syksynä vuodeksi maalle. Yksi tärkeimpiä konkreettisia muutoksia, joita itse halusin saada arjessani muuton myötä aikaan oli se, että menisin useammin vuorille enkä vain katselisi niitä. Täällä uudessa kotikylässä, Islannin Länsivuonoilla Isafjördurissa, yksi upeimpia juttuja onkin se, että vuoret ovat kosketusetäisyydellä kodistamme.




Kun aamulla herään vanhan puutalomme matalakattoisesta makuuhuoneesta ja katson ulos, näen vain palan taivasta ja jyrkät vuoret. Joskus käy tietysti niin, että sumua on paljon eikä vuoria pysty paksun pumpulin takaa erottamaan. Mutta niiden läheisyys tuntuu silti.

Erityistä riemua arkeen on tuonut se, että vuorille mennäkseen ei tarvitse lainkaan nähdä vaivaa. Voin tehdä lyhyen pikahölkän kotoa, käydä vuorenrinteillä lumivyöryesteillä ja ehtiä takaisin puolessa tunnissa. Tai voin tehdä parin tunnin mittaisen hitaan hölkkälenkin ja kulkea tampattua reittiä vuorilla astumatta kahta kertaa samalle polulle.



Tai sitten voimme tehdä perheen yhteisen kävelylenkin. Esikoinen oli tehnyt koulussa luokkansa kanssa puolipäiväisen kävelylenkin lähivuoren rinteille. Oppilaat ja opettajat olivat pakanneet lounaseväät mukaan ja sujauttaneet reppuun lämmintä vaatetta tauolle. Maisemat muutaman sadan metrin korkeudesta olivat kuulemma olleet tosi hienot. Ylhäällä reitin kääntöpaikalla oli hauska välitasanne, jossa lepäsi kymmeniä ihmistä suurempia kivenmurikoita. Niiden takana takana leikittiin kuulemma koulukavereiden kanssa piilosta.



Retkipäivä koulusta oli ollut niin kiva, että  päätimme perheporukalla tehdä saman reissun uudestaan. Kiipesimme puoli tuntia keskihaastavaa ylämäkeä. Pampula pysähteli välillä syömään syksyn viimeisiä mustikoita. Esikoinen halusi juoda vettä vilkkaasti virtaavasta vuoristopurosta. Ylhäällä näkyi sumuiset vuoret, alhaalla Isafjördurin kylä ja kylän pikkuruinen lentokenttä. Suurten kivien takaa kuului silloin tällöin hätkähdyttävän voimakkaita naurunräkätyksiä. Riekkojahan siellä oli.





Paikkaa voi kutsua trollintuoliksi, sillä mies oli kuullut paikan synnystä kertovan kansantarinan. Isopyllyinen kävelymatkalla yön pimeydessä ollut trolli oli istahtanut vuoristoon taukoa pitämään. Se oli laittanut jalat maahan ja asettanut pyllynsä kahden vuoren väliin. Se lepäsi aikansa ja lähti takaisin omille teilleen. Trollin pyllyn kohdalle jäi suurta laakeaa kuoppaa muistuttava laakso, polun päätepisteen tasanko. Trollin toinen jalka upposi Isafjördurin kylän kohdalle ja muodosti sinne kylänkeskustan hassun muodon, kaarelle taipuvan nimen.



Pampula kuunteli juttua ja keksi saman tien isokokoisten kivien tarkoituksen. Trollinpieruja!

Kun ilta alkoi hämärtyä, käännyimme takaisin alas. Kotiin päästyämme oli jo säkkipimeää. Pesimme nopeasti hampaat ja menimme saman tien nukkumaan.  Aamulla herätessäni näin makuuhuoneen ikkunasta, että yön aikana oli satanut ensilumi.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi Suurin motivaatio asioiden tekemiseen mulla itsellä on se, että tekemisessä on joku järki...

Kaikkeen et voi ikinä vaikuttaa, mutta tähän voit

11.10.19 Satu Kommentteja: 0

Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi

Suurin motivaatio asioiden tekemiseen mulla itsellä on se, että tekemisessä on joku järki. On päämäärä, sitten tehdään asioita, että siihen päämäärään päästään. En varmasti ole näkemykseni kanssa yksin. On nihkeän vaikeaa tsempata itsensä tekemään asioita, joista tietää jo etukäteen, ettei tekemisessä ole mitään järkeä.



Työn puolesta tällaisia tilanteita tulee välillä vastaan. Väsätään jotain turhaa markkinatutkimusta viikko ja sitä tehdessä jo tietää, ettei ei työssä ole mitään järkeä. Mutta koska "meidän osastopäällikkö käski, niin nyt tehdään". Työstä luvattu palkkio eli raha motivoi tekemään luvatun homman loppuun, mutta kyllä siinä saa turhautuneena pureskella poskiaan. Samalla tulee lupaa itselleen, että saman asiakkaan hommia ei tule priorisoimaan enää seuraavalla kerralla.

Tämä täsmälleen sama tekemisen järki liittyy hyväntekeväisyyteen. Mä olen jo pitkään ollut Planin tyttöjen oikeuksien tukija. Täältä voi lukea jutun siitä, miksi lahjoitan juuri Planille ja teen Planin kanssa yhteistyötä myös töissä Jos et ehdi lukea nyt, tässä sen jutun tärkein sisältö yhdessä lauseessa: Plan tukee tyttöjen koulutusta ja sillä on isoin merkitys köyhyyden vastaisessa työssä.

Iso osa Planin avustustyötä on kummilapsitoiminta. Tiedän siitä työstä aika paljon, koska olen itsekin kummi ja olen käynyt paikan päällä katsomassa, kuinka paljon Planin läsnäolo alueella vaikuttaa ei vain sen yhden lapsen elämään vaan koko yhteisön hyvinvointiin. Täältä voi lukea jutun Planin kummilapsitoiminnasta ja mun omista kokemuksistani kummina. Täältä blogista löytyy myös juttua kenttämatkasta Ugandaan. Tuolla reissussa näin itse sen, kuinka suuri vaikutus esimerkiksi Planin kaltaisten toimijoilla on köyhyyden vastaisessa työssä.



Maailman monimutkaisuus iskee päin näköä joka päivä. On saatanallisen suuria ongelmia ja kriisejä ja kaaoksia, eikä  niitä voi ratkaista yhdellä puhelinsoitolla.  Kun poistat yhden nappulan kasasta, koko pino kaatuu. Kun laitat sinne yhden ainesosan lisää, kokonaisuus muuttuu ihan toiseksi.

Mutta! Näissä asioiden välisissä riippuvuussuhteissa on myös se ratkaisun avain. Kun löytää sen oikean hyvän pääpalasen, vaikutat moneen hyvään asiaan. Kun alkaa liikutella pääpalasta, vaikutukset leviävät laajalle. Ei tarvitse ratkaista jokaista pientä asiaa erikseen, jos osaa ratkaista sen yhden ison ja työskennellä sen kimpussa. Juuri tästä "yksi muuttuja vaikuttaa suunilleen kaikkeen" -syystä fanitin aikanaan kansantaloustieteen opintoja. Kun korkotaso täällä nousee, noille tulppaaninviljelijöille tuossa maassa tulee tällaisia vaikutuksia.

Kun panostaa tyttöjen kouluttamiseen, köyhyys maailmassa vähenee.

Eikä tämä ole mikään mainostoimiston ideointipalavereissa syntynyt slogan, vaan se perustuu makrotaloustieteen tutkimukseen. Kirjoitin tästä aiheesta lähdeviitteineen jutun: Tyttöjen koulutus on paras investointi köyhyyttä vastaan.



Ja aina oppii vanhakin lisää. Nimittäin. Olen nyt viime viikolla syventynyt tutkimusmateriaaleihin, jotka näyttävät selvän linkin ilmastonmuutoksen, köyhyyden ja tyttöjen aseman välillä. En ala niitä kaikkia tutkimuksia nyt tähän referoida (tulisi liian pitkä juttu), mutta tässä ovat löydösteni pääpointit ja lisää voi halutessaan lukea kootusti esim. täältä Planin verkkosivuilta.

Ilmastonmuutoksen seurauksista, kuten lisääntyneistä tulvista, myrskyistä ja kuivuuskausista, kärsivät erityisesti kehittyvien maiden heikoimmassa asemassa olevat ihmiset, vaikka he ovat vähiten vastuussa ongelman aiheuttamisesta.

Erityisen heikossa asemassa ovat köyhien maiden tytöt. Yksi käytännönläheinen esimerkki on pahenevasta kuivuudesta johtuva vedenhakumatkojen piteneminen. Koska tyttöjen rooli yhä edelleen - valitettavasti - on osallistua kotitöiden tekoon koulunkäynnin kustannuksella, pidentynyt vedenhakumatkat tarkoittavat työtunteja lisää päivään, jolloin aikaa koulunkäyntiin ei ole. Koulu väistyy veden edeltä. Ja jos tyttöjä ei kouluteta, köyhyydestä ei päästä ikinä eroon. Köyhyyden kierre vain kiihtyy.



Toinen esimerkki: lapsiavioliittojen yleistyminen. Kun perheen ruokaturva heikkenee ja päivittäinen selviytyminen käy yhä vaikeammaksi, tytöt naitetaan yhä nuorempina pois kotoa, koska naimakaupassa tytön perhe saa myötäjäiset. Avioliitto voi näyttäytyä keinona taata perheen tyttölapselle ruokaa. Esimerkiksi maataloudesta riippuvaisessa Malawissa on kärsitty vuosikymmeniä luonnonmullistuksista. Vuoden 2015 tulvat hankaloittivat jo entuudestaan vaikeaa tilannetta. Tulvia seurannut kuivuus heikensi etenkin ruokaturvaa. Sään ääri-ilmiöiden syventämän köyhyyden vuoksi lapsiavioliittojen määrä on lisääntynyt. Arviolta 30–40 prosenttia Malawin lapsiavioliitoista on seurausta ilmastonmuutoksesta (lähde löytyy tämän linkin takaa).

Fak, miten epäreilua!

Tyttöjen koulutus, ilmastonmuutos ja köyhyys muodostavat kokonaisuuden, jota täytyy tarkastella yhdessä.  Tyttöjen kouluttaminen nimittäin tukee ilmastonmuutoksen hillintää. Jokainen tyttöjen koulussa viettämä vuosi parantaa valtion kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen (lähde: Three platforms for girls’ education in climate strategies. Brookings Institute, 2017).



Tässä monimutkaisessa ja tsiljoonien eri näkökulmien välittämän uutisvirran keskellä ahdistuneena on toisaalta helpottavaa myöntää itselleen se, että kaikkeen ei voi yksi ihminen tai edes kokonainen kansa mitenkään vaikuttaa. Mutta jos osaa vaikuttaa siihen pääpalaseen, ketjureaktion kautta vaikutus laajenee isolle alueelle. Sellaisiinkin juttuihin, joita ei aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi. Siksi on tärkeää auttaa oikein.

Aina pelkkä auttamisen halu ei riitä, koska  väärinkin voi auttaa. Ei ole paljoa järkeä kerätä miljoonaa euroa ja mennä rakentamaan kaivo ja viedä maatalouskoneita köyhyydestä kärsivään paikkaan, jättää tavarat sinne ja häipätä takaisin kotiin ja kääriytyä villasukat jalassa peiton alle takkatulen ääreen hyvillä mielin siitä, että tulipas autettua maailman köyhiä. Sellainen auttaminen ei auta pitkällä aikavälillä yhtään mitään eikä ketään. Paitsi auttajan omaatuntoa.

Mutta jos tökkäisee oikeaa palikkaa, ei tarvitse lahjoittaa miljoonaa euroa traktoreihin, vaan ihan vaikka viisi euroa, kymppi tai pari ja kohteena tyttöjen koulutus. Se on köyhyyden vastaista työtä ja se on ilmastotyötä.



Anteeksi kun nyt saarnaan (pelkään että alan kohta kuulostaa automaattiselta äänitteeltä), mutta kun tämä on ihan älyttömän tärkeä juttu. Pieni lahjoitus tyttöjen koulutusta edistävään työhön ehkäisee köyhyyttä. Se on myös avuksi ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön.

Siksi tänään  perjantaina 11.10. Tyttöjen päivän teemana on nimenomaan ilmastonmuutos. Lahjoita siis Planin Tyttöjen päivän keräykseen. Tämä on nyt sitä pääpalan heiluttelua. Tyttöjen koulutusta edistävää työtä. 

Lahjoita sen verran kuin pysyt. Vaikka vitonen! Neljälläkymmenellä eurolla tuetaan yhden tytön koulutusta, mutta viitosestakin on jo iso apu.

Lahjoittamaan pääset tästä. Lahjoitan kerran kuussa 30 euroa Planin kummilapsityöhön. Tähän keräykseen lahjoitin koko meidän perheen puolesta, laitoin viisikymppisen.


PS. Pohdin pitkään, millaisia kuvia haluaisin tämän postauksen yhteyteen laittaa. Ugandan kenttämatkalla vahvistui niin moni oma ennakko-oletus tämän avustustyön tärkeydestä, että haluan puhua siitä matkasta myös kuvien kautta. Saan kuitenkin päänsäryn ja oksureflektin, kun näen kuvia, joissa hyvinvoivat valkoiset länkkärit ovat menneet auttamaan Afrikan ja Aasian köyhiä ja sitten siellä poseerataan puhtaissa vaatteissa, arskat silmillä, tonnin kengissä ja Rolex ranteessa lasten kanssa, jotka käyttävät öisin makuualustana omia vaatteitaan. Jos haluat nähdä tätä pohdintaani tästä white saviour -teemasta, IG storyn puolella on kohokohdissa tuo pätkä. Noiden pohdintojen ja teiltä tulleen ihan mahtavan runsaan palautteen myötä (kiitos niistä ihan jokaiselle!), päädyin näihin kuviin.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Meillä oli viime viikolla esikoisen uudessa koulussa ensimmäinen vanhenpainhaastattelu, jossa  luokanope tapasi meidät vanhemmat ja lapsen....

Sosiogrammi näyttää, jääkö joku luokassa yksin

9.10.19 Satu Kommentteja: 19

Meillä oli viime viikolla esikoisen uudessa koulussa ensimmäinen vanhenpainhaastattelu, jossa  luokanope tapasi meidät vanhemmat ja lapsen. Juttelimme yhdessä kuluneesta koulusyksystä, lukemisnopeuden kehityksestä (täällä tehdään sellaisia "näin monta sanaa minuutissa" -testejä kahdesti vuodessa) ja mikä tärkeintä: suurin osa haastattelun ajasta käytettiin kaveriasioihin ja koulussa viihtymiseen.


Esikoisen luokanope esitteli todella kiinnostavan työkalun, jota hän on käyttänyt luokkansa oppilaiden kaveritilanteen selvittämiseen. Hän oli antanut jokaiselle oppilaalleen tehtäväksi kirjoittaa paperille niiden oppilaiden nimet, joiden kanssa hän mieluiten viettää aikaa välitunneilla ja koululuokassa ryhmä- ja paritehtävissä.

Oppilaiden kirjoittamia papereita ei anneta tiedoksi kenellekään muulle, sillä ne ovat ainoastaan opettajan luettavaksi tarkoitettu. Vastausten perusteella opettaja näkee, kenen nimeä ei mainita kovin usein tai kertaakaan. Vastauksien avulla opettaja osaa jeesiä tukea tarvitsevia lapsia kaveripiiriin liittyvissä asioissa. Hän voi ottaa luokan sosiaaliset suhteet huomioon jakaessaan lapsia ryhmiin, liikunta- ja uintiryhmiin tai koulun ulkopuolella oppilaiden vanhempien vastuulla oleviin kaveriryhmiin, jotka tapaavat koulupäivien jälkeen ja tekevät jotain kivaa, vanhempien organisoimaa tekemistä yhdessä.

Opettaja vilkaisi kaverikyselyn papereita lapsemme osalta ja sanoi, että lapsi oli maininnut muutamia nimiä ja nämä samat lapset olivat maininneet lapsemme nimen. Hän vielä erikseen kysyi esikoiselta, mitä hän tekee koulun jälkeen, onko ollut helppoa saada uusia kavereita uudessa kylässä ja tuntuuko hänestä mukavalta tulla kouluun.



Kerroin tästä hienosta havainnostani Instan storien puolella ja siellä muutama opettaja kertoikin minulle, että kyseessä on työkalu, joka on viralliselta nimeltään sosiogrammi, ja että se on käytössä muutamissa suomalaisissakin kouluissa. Hienoa!

Sosiogrammi tehdään siis niin, että opettaja tekee oppilaille kaverikyselyn ja kirjoittaa kaikkien vastanneiden oppilaiden nimet paperille. Jos Jenna mainitsee Marian, opettaja vetää Jennasta Mariaan nuolen. Jos Mariakin on nimennyt Jennan, nuoli on kahdensuuntainen.

Nuolipiirrosten jälkeen open edessä on kartta, josta näkee luokan sosiaalisesti suosituimmat kaverit, yksinäisemmät ja he, jotka eivät saaneet mainintoja tai jotka eivät itse maininneet ketään. Sosiogrammi siis kertoo luokan ryhmäytymisestä. Se näyttää, ketkä ovat "suosittuja johtohahmoja" ja kenellä on luokassa vähemmän kavereita.

Tällainen opettajan tekemä luokan kaveripiirin analysointi on älyttömän tärkeää kiusaamista ennaltaehkäisevässä työssä. Kun opettaja tietää, ketkä luokassa haluavat olla keskenään, ketä kukaan ei nimeä suosikkityypikseen tai kenellä ei ole paperissaan yhtäkään mainintaa, on helpompi suunnitella lasten sosiaalisten taitojen kehittämistä ja ohjata esimerkiksi ryhmänjakotilanteissa ryhmäytymistä siten, että kukaan ei jäisi yksin.

Sosiogrammi vaikuttaa ainakin näin maallikon näkökulmasta todella fiksulta välineeltä, joka tekee  ongelmat näkyviksi. Ongelmat kun pitää ensin löytää ennen kuin niihin voi vaikuttaa. Opettaja tai aikuinen kun ei tavallisessa arjessa välttämättä huomaa lapsen yksinäisyyttä ja kaverittomuutta. Siksi on hyvä, että asiasta kysytään suoraan mutta nimettömästi.

Onkohan tämä sosiogrammi käytössä Suomessa yleisesti? Olisi tosi kiinnostavaa kuulla! Millaisia kokemuksia teillä on sen käytöstä? Onko siitä ollut hyötyä lapsen kaverisuhteiden parantamisessa ja yksinäisyyden kitkemisessä?


Lue toki myös:
Islantilaisen peruskoulun iltapäiväkerhotoiminta

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

19 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: Teva Finland Kuinkas täällä jaksellaan? Syksy etenee, työpäivät pitenee, päivänvalo vähenee. Vastoin kaikki...

Arkea joka ei väsytä

9.10.19 Satu Kommentteja: 0


Kaupallinen yhteistyö: Teva Finland


Kuinkas täällä jaksellaan? Syksy etenee, työpäivät pitenee, päivänvalo vähenee. Vastoin kaikkia odotuksia: todella mahtavasti! Syksy rullaa kohti tämän vuosikymmenen viimeisiä kuukausia hämmästyttävän iisisti.

Huolimatta siitä, että kesälle ja syksylle ropisi aika paljon kaikkea. Muutto, ne tavalliset työt, ne ylimääräiset ja yllättävät työt, muutama viikon mittainen työmatka, esikoisen uusi koulu, kuopuksen uusi päiväkoti, molempien lasten uudet harrastukset, meidän aikuisten uusi työntekoympäristö, uusia tuttavuuksia, sosiaalisen elämän käynnistelyä uudella paikkakunnalla, uusi vakkariuimala ja hei, ostin jopa uudet lenkkarit. Jestas.



On siis ollut asiaa ihan riittämiin. Mutta ei yhtään väsytä eikä uuvuta, vaikka ne lenkkaritkin menivät heti käytössä rikki. Mrr. (Reklamaatio on vielä kesken, katsotaan miten siinä käy.)

Arki muuttui isosti. Energiaa on pitänyt singota sielusta ulkomaailmaan aika moneen ilmansuuntaan. Silti kaikki on mennyt - saako tätä nyt edes sanoa ääneen - älyttömän helposti. Mutkatonta ja melkein jopa simppeliä. Kuin hyvin öljytty kone, joka ei hankaa tai rahise.

Tämä entistäkin säätövapaampi arki on varmasti osittain tehnyt tehtävänsä. Vähemmän säätöä, enemmän aikaa niihin oikeasti tärkeisiin juttuihin.

Fiilikseen vaikuttaa varmasti myös se, että olen saanut nukuttua kunnolla. Vähintään sen seitsemän ja puoli tuntia joka yö.



Olen syönyt hyvin ja huomattavasti vähemmän lihaa kuin aikaisemmin. Alkusyksystä asti olen lisännyt myös B12-vitamiinin ja foolihapon saantia purkista. Betolvex Strong sisältää B12-vitamiinin ja foolihapon lisäksi myös mm. B6-vitamiinia.

Siis mikä juttu tämä on?

Mahdoton tietysti sanoa, mikä osa jaksamista johtuu mistäkin.  Mutta jos B-vitamiineja, kuten B12-vitamiinia, saa liian vähän, pidempään jatkuneen puutoksen tyypillisiä oireita ovat mm. lihasheikkous, väsymys sekä muistin ja tunnon häiriöt. B12 edistää hermoston normaalia toimintaa, foolihappo ja B6-vitamiini vähentävät väsymystä ja uupumusta.

Koska B12-vitamiinia saa vain eläinperäisestä ravinnosta, kannattaa etenkin vegejen ja vegaanien huolehtia B12-vitamiinin saamisesta. En ole itse vaihtanut täysin kasvisperäiseen ruokavalioon, mutta lihan syöminen on vähentynyt viimeisen vuoden aikana huomattavasti.



Yksi Betolvex Strong nassuun joka aamu aamiaisen jälkeen muiden ravintolisien kanssa. Se on vähän sama juttu kuin läppärin laturin kanssa. Jos en heti aamulla hoida hommaa, se unohtuu ottaa / pakata laukkuun.

Omia virkeydenlisääjäsuosikkejani on myös tämä: raitis ulkoilma heti aamulla. Kävelen joka aamu näissä maisemissa kuopuksen kanssa päiväkodille. Hän sutii potkupyörällä eteenpäin, minä pikakävelen tai hölkkään perässä. Joinakin aamuina, jos olemme erityisen aikaisin liikkeellä, esikoinen ehtii mukaan pyöräilemään ennen koulun alkua.



Kuljemme rantaa pitkin seuraavaa kevyen liikenteenväylää ja ihmettelemme kaikkea kivaa, mitä matkan varrelle sattuu. Vanha rannalle nostettu puuvene. Merivirtojen mukanaan tuomista tukeista rakennetut keinut. Yhden hassun naapurin pihalle laittamat pyllymenninkäispuutarhatontut.

Laskuveden aikaan vaihdamme reittiä. Kierrämme läheisen rannan kautta katselemassa lintuja ja kuuntelemassa laineiden liplatusta.



Tällaisten eväiden turvin on hyvä fiilis lähteä purkamaan omaa arkipäivää. Aamurutiinien jälkeen sormenpäissä sihisee into käynnistää läppäri ja aloittaa työpäivä.

Arki on hyvää just nyt!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson


0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olemme asuneet täällä Ísafjördurin kunnassa reilun kuukauden ajan. Eihän tämä arjelta vielä tunnu: edelleen on sellainen olo, kuin olisimme...

Kuluuko maalla vähemmän rahaa kuin kaupungissa?

2.10.19 Satu Kommentteja: 15

Olemme asuneet täällä Ísafjördurin kunnassa reilun kuukauden ajan. Eihän tämä arjelta vielä tunnu: edelleen on sellainen olo, kuin olisimme kivalla pitkällä matkalla. Kirjanpitoa täälläkin tosin pitää tehdä ja kotitalouden laskuja maksella, ja niiden hommien parissa vietin viikonloppua.

Makselin kaikenlaisia kuun lopussa erääntyviä laskuja ja selasin samalla verkkopankin tiliotteita. Huomasin, että penteles! Meillä menee täällä maalla todella paljon vähemmän rahaa kuin kaupungissa ja säästöönkin jää siis enemmän. Miksi näin on?


Ennen niitä syitä ensin hieman taustaa. Muutimme siis Islannin pääkaupungista Reykjavikista tänne Länsivuonoille Ísafjörduriin noin 7 tunnin ajomatkan / puolen tunnin lentomatkan päähän Reykjavikista. Olemme siis pääkaupungista katsoen totaalisen landella. Kyllä syrjemmäksikin pääsisi. On täällä kyliä, jonne ajaa Reykjavikista vähintään yhdeksän tuntia. Kyliä, joihin ei talvella edes pääse kuin veneellä tai moottorikelkalla. Emme ole ihan viimeisen kinttupolun päässä, mutta maaseudulla nyt joka tapauksessa.



Ensimmäinen syy kasvaneisiin käytettävissä oleviin tuloihin on varmasti se, että meidän tulot eivät laskeneet, koska emme joutuneet vaihtamaan työpaikkoja. Pk-seudulla noin keskimäärin maksetaan hieman parempia liksoja kuin maaseudulla, koska esimerkiksi asuminen on kalliimpaa. Toki tästä on poikkeuksia: jos syrjäiseen paikkaan on pakko saada tietyn alan osaajaa, korkeampi palkka on hyvä houkuttelukeino.

Toinen syy tulikin jo mainittua: pääkaupunkiseutua edullisempi asuminen. Elokuussa laitoimme Reykjavikin kodin vuokralle ja vuokrasimme meille kodin täältä maaseudulta. Vuokrataso täällä nykyisessä kotikunnassa on todella paljon alhaisempi kuin pääkaupungin ytimessä. Kun saamistamme vuokratuloista vähennetään juoksevat kulut ja pääomaverot, sillä maksetaan asuntolainan lyhennykset ja iso siivu tätä nykyisenkin kodin vuokraa - joka on todella pieni. Sen hinnalla saisi Reykjavikista noin 20 neliön huoneen jaetulla keittiöllä. Sick.



Ja kolmanneksi: ei täällä maalla ole oikein mitään ostettavaa. Ei ole vaatekauppoja, smoothiebaareja, urheiluvarusteliikkeitä (yksi on, mutta sielläkin on menossa loppuunmyynti), monia leffateattereita (yksi pieni on, en ole vielä ehtinyt käydä), suurta valikoimaa lounasravintoloita (kaksi tai kolme löytyy, vuodenajasta riippuen) tai monta kivaa olutbaaria (pari löytyy, joista toinen panimobaari). Kun ei ole niin paljoa kokeiltavaa ja ostettavaa, ei tule ostettua niin paljoa.

Ihan jo valikoima ruokakaupassakin on paljon suppeampi kuin pääkaupunkiseudulla, mutta ei sekään kyllä haitannut ole. Nimittäin meidän jääkaappikin täällä on alle puolet Reykjavikin kodin jääkaapin suuruudesta, joten ihan kamalasti ei tule kerralla ostettua ruokaa, koska ei se mahtuisi mihinkään. Viikon ruokaostosten arvo on tippunut melkein 50 prosenttia ihan itsestään. Kreisiä!



Edelliseen kohtaan liittyy myös menojen keskittyminen. Kun palveluntarjoajia on vähän, on aika tyypillistä, että yksi yritys pyörittää montaa toimintoa. Se taas tarkoittaa paljousalennuksia. Minä esimerkiksi vuokraan toimistotilaa freelance-yhteisöstä, jonka omistajan perheenjäsen omistaa viereisen kahvilan, lounasravintolan ja kaurahiutaleiden itsepalvelumyymälän. Toimistovuokraajat saavat tuntuvan alen kahvila-ravintola-hiutalemyymälän hinnoista, koska käymme siellä niin usein.

Vaikka syön lounaan ulkona arkisin melkein joka toinen päivä, siihen menee vähemmän rahaa kuin Reykjavikissa, jossa söin ulkona todella harvoin.



Neljäs syy on erilainen elämäntyyli. Maalla autoillaan yleensä paljon enemmän kuin kaupungeissa, koska julkista liikennettä ei juuri ole ja välimatkat ovat pitkiä. Meillä tämä meni ihan päinvastoin. Arkisin meidän ei tarvitse ajaa autolla yhtään minnekään. Ovathan ne välimatkat pitkiä tällä seudulla, missä me nyt asumme, mutta halusimme vuokrata kodin nimenomaan kylän keskustasta, että jokaiseen arkiseen paikkaan (siis uimaan, kouluun, päiväkotiin, töihin, ruokakauppaan ja treeneihin ja kirjastoon) pääsee kävellen.

Käynnistämme auton noin kahdesti viikossa. Yleensä silloin, kun menemme jonnekin maastopyörien kanssa tai suuntaamme vaeltamaan kauemmas kotoa. Tai käymme naapurikylän uimalassa, jossa on lapsille vesiliukumäki. Auton diesel-kulut ovat laskeneet noin 80 %. Luulenpa, että minun kannattaa kohta siirtää auto pois firman nimistä omille nimilleni, koska firman autosta maksettava autoetuvero (onkohan se noin suomeksi?) ylittää reilusti auton todelliset käyttökustannukset.

Suurin osa tutuistamme ja lasten kavereista asuu tässä kävelymatkan päässä. Lapset pääsevät kaikkiin harrastuksiin kävellen tai pyörillä. Oma toimistotilani sijaitsee noin 200 metrin päässä kotiovelta. Puoliso tekee etätöitä kotona.

Lähdimme tänne Länsivuonoille seikkailemaan ja viettämään arkea lähempänä luontoa. Ensisijaisena tavoitteena ollut säästää rahaa, mutta oli kieltämättä todella ilahduttavaa huomata, että me siis tosiaan säästämme seikkailemalla.

Lue myös:
Viisi havaintoa haja-asutusalueelta

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ilmat kylmenevät, valon määrä pienenee. Kohta ei enää aurinko ylety kotivuoren yli. Naapuri tiesi kertoa, että muutaman viikon valoa vielä ...

Kuukauden kymmenen: lokakuu

1.10.19 Satu Kommentteja: 2

Ilmat kylmenevät, valon määrä pienenee. Kohta ei enää aurinko ylety kotivuoren yli. Naapuri tiesi kertoa, että muutaman viikon valoa vielä riittää, mutta sitten kylän ylle lankeaa muutaman kuukauden mittainen hämärä. Lokakuu on jo ehtaa syksyä, ja siitähän minä tykkään. Tänään on kuukauden ensimmäinen päivä eli on aika perinteeksi muodostuneen kuukauden aloitus -jutun. Siispä: kymmenen faktaa lokakuusta.


Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:
Ai että mutta nukuin hyvin! Me toimme syyskuun lopussa Reykjavikin kodista Porin Villan ja Peitteen paksut petarit mukanamme ja laitoimme ne muutoin koko lailla surkean vuokrasänkymme päällimäiseksi kerrokseksi. Heti auttoi. En enää herää yöaikaan siihen, että nukun kuopassa käteni päällä, eikä aamulla olo tunnu nihkeältä ja hikiseltä vaan tuuletetun levänneeltä.

Tämän kirjan aion lukea:
Jessika Aron Putinin trollit. Heittämällä yksi tämän syksyn kiinnostavimmista tietokirjoista. Olen seurannut Aron uutisointia (ja myös niitä Arosta itsestään tehtyjä juttuja). Tämän kirjan haluan lukea tärkeän aiheen mutta myös ihan itse kirjoittajankin takia.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Unelmaduunarin tilipäivä -kirjan ekan käsisversion kommentit ovat saapuneet kustantajalta minun ja Hannen työpöydille. Lokakuun aikana tehdään ensimmäinen editointikierros ja sitten ollaankin jo ison askeleen verran lähempänä maalia. Jes-jes-jes.

Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:En halua enää mainita samaa asiaa kuin viimeiset kuukaudet, koska jo pelkkä aihepiirin ajatteleminen saa poskilihakset kiristymään. (Sivustouudistus - auts, puraisin juuri kieltäni.) Niinpä sanon tähän, että matkailuaiheisen Tripsteri.fi-sivuston Islanti-opas. Se on hyvällä mallilla ollut jo jonkin aikaa, mutta nyt haluaisin päivittää opasta ja lisätä sinne juttuja etenkin täältä Isafjördurin seudulta.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:Keitetään nyt ihan ensin kahvit!

Ruoka, jota aion kokeilla:Erään kaupallisen yhteistyön puitteissa sain tehtäväksi kehitellä sokerittomia herkkuja. Olen jo mielessäni tuunannut lempijälkkäreistäni sokerittomat versiot - enää puuttuu testiannosten valmistaminen. Blogipostaus tästä kokeilusta tulee julki tämän kuun puolella.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu:
Tjaa-a. Mitään megaisoja dediksiä ei lokakuuhun ole ajoitettu, mutta paljon on kaikkea pientä ja pitkäkestoisempaa.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Että ystäväni kauppisvuosien takaa on monen vuoden jälkeen tulossa käymään Islannissa Reykjavikissa, mutta me emme luultavasti ehdi tavata, koska me olemme täällä maaseudulla seitsemän ajotunnin päässä pääkaupungista...

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:Jaksan nylkyttää eteenpäin kahden tunnin oikein hitaan juoksulenkin. Nämä peruskunnon kasvattamistreenit ovat niin tylsiä. Niin tylsiä! Onneksi on podcastit ja äänikirjat, niin aika kuluu edes hieman nopeammin.

Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:

Että mutsi oli kaksi viikkoa työmatkalla, mutta ei se kyllä haitannut yhtään, koska faijan kanssa oli (tietysti) niin kivaa.


2 kommenttia:

Mitä tuumaat?