Kaupallisessa yhteistyössä OP Koti kanssa Eräänä päivänä muutama vuosi sitten äitini soitti ja kertoi suunnittelevansa muuttoa Turkuu...

Loma-asukkaan rakkaat vinkit Turkuun

30.8.19 Satu Kommentteja: 11

Kaupallisessa yhteistyössä OP Koti kanssa

Eräänä päivänä muutama vuosi sitten äitini soitti ja kertoi suunnittelevansa muuttoa Turkuun juna-aseman ja upean rinteessä sijaitsevan Puolalanpuiston väliin. Sen myötä minusta sitten tuli osa-aikaturkulainen. Se oli siis hyvä uutinen!





Jos joku ei vielä ole huomannut, niin perheemme siis asuu arkisin Islannissa. Äitini kotikaupunki on meidän suomalainen kotikaupunki, jossa vietämme aikaa aina kun olemme Suomessa. Eli kesäisin vähintään kuukauden, lomilla muutoinkin ja joka toinen joulu.

Jälkeenpäin on helppoa oppia tykkäämään kaikesta tapahtuneesta, mutta Turun kanssa kävi kyllä oikeasti hyvä tuuri. Enpä nimittäin voisi kuvitella meille osuvampaa osa-aikakotikaupunkia. Julkiset liikenneyhteydet Turkuun ovat loistavat tällaisen reissuperheen näkökulmasta. Juna- ja bussilähtöjä on päivässä kymmeniä (luultavasti satoja) eri puolille Suomea. Kiitos Turku-kodin keskustasijainnin kävelemme perheen kanssa asemalta kotiin muutamassa minuutissa. Kaikki on sopivan lähellä, luontokin.



Ystävystyin Turun kanssa keski-ikäistyvänä aikuisena. Kun menin ensimmäisen kerran ”Turun-kotiin” mukanani kulki kaksi lasta ja paljon matkatavaroita. Turun opiskelijamenosta, bileistä ja yöelämästä tiedän yhtä vähän kuin larppauksesta.  Turku osaa saletisti hurmata monella tavalla, mutta eniten minuun vetoaa kaupungissa hyvinvointiin ja nautiskeluun keskittyvät asiat. Turun hyvin tuntevat OP Kodin kiinteistönvälittäjät haastoivat minut kertomaan teille parhaat Turku-vinkkini.  Kaupunki siis haltuun näillä vinkeillä!



Barkerin crossfit-sali melko lähellä joenrantaa ja noin viidentoista minuutin hitaan hölkkämatkan päässä juna-asemasta. Tunneille voi kuitenkin osallistua vain jos on käynyt crossfitin alkeiskurssin.
Reebok CrossFit Turku, Raunistulantie 25, Turku


Pure Move, hot jooga. Jos uintia ja tuplanaruhyppelyä ei lasketa, tämä on vetisin kokemani urheilulaji. Hiki virtaa pitkin kaikkia ruumiinosia kuin vesi jäätikköjoessa jo ensimmäisistä minuuteista alkaen. Noin puoli tuntia harjoituksen jälkeen kun hengitys on tasaantunut ja lämpötila laskenut, on mahtavan rentoutunut ja freesi olo. Hotjoogatunneille voi mennä myös aivan aloittelijana. Suosin itse niitä helpoimpia tunteja, esimeriksi Vinyasa Fusion (45 min). Sijainti on kätevä, ydinkeskustassa.
Pure Move, Eerikinkatu 7 B a, Turku

Sammakon kirjakauppa. Sammakko on turkulainen kustantamo, joka julkaisee mm. käännöskirjallisuutta, sarjiksia ja runoutta. Sammakolla oli tavattoman tunnelmallinen ja loistavan valikoiman kirjakauppa Helsingissä, jonne kulutin opintolainaani 2000-luvun alussa. Mutta Helsingin-kirjakauppa suljettiin muutama vuosi sitten… Onneksi tämä Turun kirjakauppa on edelleen ilahduttamassa meitä kivijalkakirjakauppojen ystäviä. Valikoima on todella hyvä ja palvelu on erinomaista – kuten Sammakon kirjakaupoissa on aina ollut. Plussaa natisevista lautalattioista ja rauhallisesta tunnelmasta. Täältä löydät paitsi mielenrauhan, myös taatusti hyvää luettavaa.
Sammakon kirjakauppa, Kauppiaskatu 3, Turku



Suosikkikahvilani on myös meidän kesäkodin lähikahvila eli upean Taidemuseon yhteydessä oleva Cafe Victor. Tunnelma on onnistunut sekoitus rentoa kahvilaa ja herraskaista museoympäristöä. Käymme täällä aina kun olemme Turussa. Lapsille limua, äidille pullaa. Hyvää kahvia, herkullisia leipomuksia. Viikonloppuisin tämä on mainio brunssipaikka. Kasvispainotteinen pöytään katettu myöhäinen aamiainen sisältää neljä pientä annosta ja alkoholittomat juomat (20 euroa).
Kahvittelun ja limujen jälkeen voi mennä käyskentelemään viereiseen Puolalanpuistoon.
Cafe Victor, Aurakatu 26, Turku



Myös OP Koti Turku laittoi likoon omat Turku-vinkkinsä.

"Gaggui kahvila valmistaa tuotteet alusta lähtien itse ja niitä on mukava nauttia tyylikkäässä miljöössä. Sokerihiiren ykköspaikka."
Humalistonkatu 15a, Turku.
– Heidi Tick, myyntineuvottelija, OP Koti Turku

Kyllä, minäkin annan pisteet tälle! Gaggui on nimittäin toinen Turun rakkaista suosikkikahviloistani. Ja tänne pätee sitten herkutteluvaroitus. Vaikka miten yrittäisi ennen kahvilaan menoa kieltäytyä kakuista ja ottaa ”vain kahvi”, eihän se tietenkään onnistu. Ikinä. Gagguin kakkupalat ovat aivan liian kauniita ja aivan liian herkullista minkään sortin kielloille.



“Kuhankuono. Todella mukava kohde päiväretkille. Kuhankuonon reitistöllä maisemat vaihtuvat ja reitin varrelta löytyy toinen toistaan mukavampia pysähdyspaikkoja eväiden syöntiin. Kuhankuonolla ollessaan on helppo unohtaa kuinka lähellä kaupunkia ollaan. Autolla vain puoli tuntia ja sinne pääsee tosi kätevästi myös bussilla.”
www.kuhankuono.fi
– Anne Konstari, kiinteistönvälittäjä, OP Koti Turku

Herää vai yksi kysymys: miksi en ollut kuullut tästä aikaisemmin? Kuulostaa juuri sellaiselta paikalta, jonne olisi mukava mennä kesäpäiväksi seikkailemaan. Molemmat tytöt ovat reippaita kävelijöitä ja useampikin tunti vilahtaa ohi, kun ympäristössä riittää tutkittavaa. Eväät mukaan!

“Jokirannan kätketyt patsaat. Etenkin lapsiperheelle mukavaa tekemistä. Kahden kilometrin mittainen reitti kulkee Martinsillan ja Turun linnan välillä.”
Kätketyt patsaat, jokiranta
– Esa Kaasilahti, kiinteistönvälittäjä, OP Koti Turku

Me olemme tehneet esikoisen kanssa geokätkentää Turun keskustassa – ja hän muistelee sitä vieläkin innoissaan. Meitä jäi molempia mietityttämään, missä ihmeessä se Läntisen Pitkäkadun kätkö oikein on. Haravoimme joka ikisen kiven, räystään ja portinpielen, mutta emme löytäneet. Emme vieläkään ole löytäneet. Ehkä se on poistettu kokonaan.

Kätkettyjen pikkupatsaiden etsiminen kuulostaa myös sellaiselta, josta lapset varmasti innostuisivat. Ensi kesänä kokeilemme tätä. Ja löydämme sen samperin läntisenpitkäkadunkätkön, jos se vielä on olemassa...



Mitäs tuumaat näistä talviloma-kesäloma-joululomaturkulaisen vinkeistä? Erityisesti kiinnostaisi, onko teistä joku käynyt tuolla pikkupatsaiden etsintäkierroksella. Olisi nimittäin hauska kuulla, minkä ikäisille se teidän mielestä sopii – onko 10-vuotias jo liian ”vanha”, säilyykö 3-vuotiaan mielenkiinto. (Ja jos joku tietää jotain sen Läntisen Pitkäkadun geokätkön kohtalosta, otan mielelläni vastaan sisäpiirintietoa.)

Yksi erityisen mukava paikka Turussa on tietysti pakko mainita: Turun Kuningattaren ei-vaatimaton residenssi!! Jos minä joskus muutan Turkuun vakituisesti, teen sen ainoastaan, jos voin muuttaa Kuningattaren kanssa samaan taloon tai välittömään naapurustoon. Jätän osoitteen ja ovikoodin nyt kuitenkin laittamatta, ettei tule turhia säröjä ystävyyssuhteeseen.



Nährään Turus kyl mar sit kesäl vai kummottos! Käytin kyl mar sit muuten täsä sitä ei sunkka sanken ärsyttävää palvelua Turkuraattoria. Pahoittelut siitä kaikil turkulaisil. Mut en voinut vastustaa kiusaust ku en keksiny tähän juttuun hauskempaakaan lopetust.

(Sori.)

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ruokakunnastamme puolet on hurahtanut maastopyöräilyyn. Puolisoni on harrastanut sitä jo vuosia ja yrittänyt houkutella minuakin mukaan. Mo...

Lapsen ja vanhemman yhteiset harrastukset - maastopyöräilyä Islannissa

26.8.19 Satu Kommentteja: 5

Ruokakunnastamme puolet on hurahtanut maastopyöräilyyn. Puolisoni on harrastanut sitä jo vuosia ja yrittänyt houkutella minuakin mukaan. Monelle idealle lämpenen, mutta en tälle. Kun en minä tykkää lajeista, jossa mennään kovaa ja alaspäin.




Heti siitä asti kun esikoinen oppi ajamaan pyörällä, puolisoni on suunnitellut yhteistä maastopyöräharrastusta. Hän aloitti vähitellen hivuttamalla. Ensin tavallisella pyörällä päiväkodin pihalla alas loivia rappusia. Pyöräilyä hiekassa, kumpareilla ja mutkittelua pienessä kivikossa. Sitten lyhyen matkaa ihan oikeaa maastopyöräreittiä. Viime viikolla he pyöräilivät yhdessä lähemmäs neljä tuntia ja tulivat kotiin kurassa, ravassa ja onnellisena.





Esikoinen  ei vaikuta lainkaan hurjastelija-rämäpäältä. Hän on aika hiljainen ja joustava, empaattinen. Sellainen tyyppi,  joka menee viimeisenä vessaan, koska on sitä mieltä että voi ihan hyvin odottaa jos muilla on enemmän kiire. Sovittelee pikkusiskon kanssa, eikä tykkää metelistä.

Tuon rauhallisen ja seesteisen ulkokuoren alla kuplii vauhdin riemu ja rohkeus. Hän haluaa keskittyä, pärjätä ja kokeilla vaikeitakin juttuja, jos läsnä on turvallinen aikuinen. Oli se sitten opettaja, valmentaja tai oma vanhempi.



Minullehan ei ihan kaikista kaatumisista ja pyörätreenien kuperkeikoista edes kerrota, koska olen kuulemma aika mamis. No olenhan minä! Mitä pyöräilyyn tulee, niin maantiepyöräily hitaasti äänikirjaa kuunnellen on enemmän se minun lajini.

Ja onhan minulla ja esikoisella myös yksi laji, joka ei puolisoani kiinnosta. Meillä on yhteinen harrastuksemme issikkaköpöttely.  Viimekertaisen ratsastusretken jälkeen mekin päätimme esikoisen kanssa yhdessä, että ei kyllä kerrota isälle ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että laukattiin. Kun oltiin luvattu mennä ihan kävelyä vaan, ettei sattuisi mitään haaveria.

Totuutta sopivasti annostellen.



Yksi syy miksi muutimme seikkailuvuodeksi juuri tänne Isafjörduriin on alueen loistavat maastopyörämaastot - jotka talviaikaan taipuvat erinomaisiksi murtomaahiihtomaastoiksi. Win-win.

Tämän ensimmäisen asuinviikkomme aikana jokaisena ei-niin-kovin-sateisena päivänä isä ja tytär ovat sutineet tuolla poluilla pyöriensä kanssa. Tunnin mittaisia pikkupyrähdyksiä, neljän tunnin mittaisia reittejä. Välillä helppoa, välillä niin vaikeaa että on tarvinnut ensin taluttaa, sitten mennä hitaasti pyörällä läpi pari kertaa ja sitten kovemmalla vauhdilla.

Tätä tekemisen riemua on ollut mahtavaa seurata sivusta.



Islannissa on maastopyöräharrastus yleistynyt viime vuosina paljon. Ei tämä mikään Ylläs vielä ole (Ylläksen älyttömän kattavat ja pitkät maastopyöräreitit ovat ihan omaa luokkaansa), mutta on täällä kuitenkin jonkin verran vaihtoehtoja. Ja maisemat ovat upeita ja ainutlaatuisia.  Jos täältä lukijoita löytyy maastopyöräharrastajia, joita kiinnostaa Islanti pyörälomakohteena, tässä muutama täsmävinkki ja -linkki.



Kolme kivaa maastopyöräilypaikkaa Islannissa


Ísafjördur ja koko Länsivuonojen alue. Tietysti! Tänne on viime vuosina laitettu todella paljon maastopyöräreittejä, joihin pääsee nopeasti ja ilman sen suurempia säätämisiä. Autolla vuoren rinteille, pyörät alas katolta ja siitä suoraan radalle. Pisin alamäkireitti on nimeltään Hnífar, noin kuusi kilometriä. 

Reilu 50 kilometrin mittainen Vesturgatan tekee lenkin laaksossa ja meren rannoilla, se siis kiertää yhden Länsivuonojen niemistä.




Laugavegur. Laugavegurin noin 50 kilometrin mittainen reitti on todella tunnettu kolmipäiväisenä vaelluskohteena. Laugavegurilla on nykyään suosittua myös maastopyöräillä. Välillä täytyy kantaa pyörää joessa ja kiivetä kalliota omin jaloin, välillä renkaiden alla rahisee laavahiekka, välillä maisemassa pulputtavat kuumat lähteet. Upea, upea reitti, niin kävellen kuin pyörälläkin.

Skálafell - maastopyöräilypuisto. Konsepti on helppo: hissillä ylös, pyörällä alas. Puolen tunnin ajomatka Reykjavíkista. Päiväpassi noin 25 euroa. Lisätietoja aukioloajoista löytyy Skálafell-pyöräpuiston Face-sivuilta.

Islannin maastopyöräkerhon sivuilta löytyy kiinnostuneille lisää infoa.
- Pakettimatkoja maastopyöräilijöille järjestää mm. Icelandic Bike Farm.



Kun aikuinen on oikeasti innostunut ja kiinnostunut siitä, mitä lapsi tekee, tekemisen suosio on taattu.  Tottakai se motivoi tekemään, siis ihan meitä aikuisiakin, kun huomaa että joku muu arvostaa ja innostuu samasta asiasta kuin itse.



Olen huomannut itsekin, että kun on joku yhteinen harrastus, joka kiinnostaa sekä lasta että aikuista eikä vanhemman rooli ole vain seistä kannustamassa kentän laidalla tai venailla lämpiössä, sitä lähtee itsekin innostuneempana mukaan lajiin ja harrastamaan.

Yhteiseen lajiin ei voi tietenkään pakottaa. Siihen voi ohjailla pienillä valinnoilla, vähitellen. Eikä se silti välttämättä aina tärppää. Voi olla ettei lasta kiinnosta pätkääkään aikuisen harrastukset. Mutta ainakin kannattaa kokeilla. Tarvitaan pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä ja aikuiselta aitoa kiinnostusta yhdessä tekemiseen. Lapsi nimittäin aistii vanhemman innostuksen.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Viikko uudessa pienessä kotikylässä Islannin Länsivuonoilla on nyt eletty ja koettu. Elämme edelleen alkuhurmaa, mutta se alkuhurma on anta...

Viisi ajatusta haja-asutusalueelta

23.8.19 Satu Kommentteja: 12

Viikko uudessa pienessä kotikylässä Islannin Länsivuonoilla on nyt eletty ja koettu. Elämme edelleen alkuhurmaa, mutta se alkuhurma on antanut meille ihan kymmenen pistettä ja vielä enemmänkin. Tämän vähäisenkin kokemuksen perusteella tekisi mieli kertoa vaikka mitä, mutta alkuun viisi havaintoa.




Aikaa kaikkeen on enemmän. Koska emme asu ja työskentele maatilalla (joka työllistäisi 24/7), voin sanoa, että maaseudulla on kaikkeen aikaa enemmän! Ehdimme töiden jälkeen poimimaan marjoja koko perheen kanssa, aamuisin ehditään leipomosta hakemaan leipää ilman kiireen tuntua, lapsilla on lyhyt matka päiväkotiin ja kouluun ja iltaisin ehditään uimaan ilman että täytyy suunnitella uimalakäyntiä mitenkään isommin etukäteen.

Toki valinnanvaraa tällaisessa pikkukylässä on vähemmän kuin pääkaupungissa Reykjavikissa, mutta silti tuntuu että mistään ei ole tarvinnut luopua. On sellainen maaseutu, että makkarinikkunasta näkyvät vuoret ja pilvet ja taivasta. Keittiöstä suikale Atlanttia ja suuri ja jyrkkä vuori. Päiväkotimatkalla voi kulkea merenrantaa, treeneihin kävellessä näkyy lumivyöryaidat ja toimistolle kävellessä lisää vuoria. On maaseutu ja lyhyet välimatkat, mutta on myös kahvila, pari ravintolaa, jäätelökioski (TOTTAKAI!!), paikallinen olutpanimo, elokuvateatteri ja tajuttoman kaunis kirjasto.





Asiat järjestyvät yhdellä puheenvuorolla. Pienessä paikassa kaikki tuntevat kaikki. Tiedustelin kahvilanomistajalta, mistä täältä kannattaisi kysellä paikkaa omalle työpöydälle. Haluaisin päästä tekemään töitä kodista erilliseen tilaan. No hänen aviomiehensä tunsi jonkun, jolle hän soitti.

Samana päivänä kuulin samasta työpaikasta kahdelta muulta, joista toinen työskentelee kaupunginkirjastossa ja toinen on samoissa tiloissa työskentelevän freelancekoodaajan vaimo. Ensimmäisestä tiedustelusta kului noin viisi tuntia ja sain avaimet toimistolle.



Se että kaikki tietävät ei haittaa. Lähes jokainen uusi ihminen johon olen täällä tutustunut ja jonka kanssa olen täällä jutellut, on tiennyt että joo te olette ne tyypit jotka muuttivat "siihen Messiönuhús-taloon" ja teidän lapsella taitaa olla sellainen maastopyörä. Minua ei yhtään haittaa, vaikka ihmiset täällä juttelisivat minusta tuntematta minua. Päinvastoin: koen sen imartelevana. Hauskaa olla se uusi asukas, joka kiinnostaa edes sen verran, että siitä tiedetään jo kaikenlaista. Se sitä paitsi lisää yhteenkuuluvuudentunnetta ja turvallista oloa.



Kylä on asukkaidensa kokoinen. Tarkoitan tällä sitä, että isokin paikka voi tuntua hiljaiselta ja yksinäiseltä, jos sen asukkaat eivät puuhaile paljoa ulkona, ota osaa yhteisiin kemuihin ja tee asioita yhteisön sosiaalisen elämän eteen.

Kun jokaisella on joku oma mielenkiinnon kohde, jota tuo aktiivisesti esiin, pienikin kylä tuntuu tosi suurelta. Täällä Isafjördurin kylässä on yksi Islannin parhaita maastopyörämestoja, koska paikalliset pyöräilijät ovat tehneet sellaisen. Täällä on yksi maan suurimpia musafestareita, koska paikalliset muusikot pistivät sellaisen pystyyn. Ja esimerkkejä on lisää!





Vastaanotto on avoin. Asuin Reykjavikissa yli kymmenen vuotta, mutta minua ei kertaakaan pyydetty mukaan yhteenkään islantilaisten ompelu-/kirja-/ruokakerhoon eli sellaiseen sosiaaliseen porukkaan, joka kokoontuu vuorotellen kerhon jäsenten kodeissa. Pääsin kyllä miehen sukulaisten siivellä moniin paikkoihin, mutta minua ihan vain minuna itsenäni ei koskaan kutsuttu mihinkään islantilaisten omaan inside-kerhoon mukaan. Olin asunut tässä nykyisessä maaseutukylässä reilun yhden päivän, kun kylän maastopyöräkerhon vetäjän vaimo tuli vetämään minua maastopyöräkisojen after partyssä hihasta. Hän oli kuullut että kirjoitan kirjoja ja että tykkään lukea. Että kai lähtisin mukaan hänen ja muiden naisten kirjakerhoon, joka kokoontuu kerran kuukaudessa jonkun kodissa.

Ensimmäinen kokoontuminen oli tällä viikolla, ja siellä minä juttelin muiden paikallisten kanssa islanniksi erilaisista kirjoista, Yrsan dekkareiden juonirakenteesta, lapsille lukemisesta ja Toni Morrisonista.

Eihän tästä ensihuumasta tarvitse koskaan herätä, eihän?

PS. Täällä yritän selittää, miten ihmeessä saimme ajatuksen muuttaa tähän paikkaan.

PPS. Jos et vielä seuraa Äidin Puheenvuoro -Youtube-kanavaa, kannattaa ottaa seurantaan jos maaseutuaiheet kiinnostavat. He ovat nimittäin juuri muuttaneet Helsingistä Sodankylään ja videoilla on tarinoita heidän perheensä uudenlaisesta arjesta maalla. Olemme Inarin kanssa kavereita ja ilman kalenterien synkkaamista huomasimme, että vietämme molemmat saman ajan maaseutuelämää kokeillen. Muutoksen tuulia ilmassa, jne. :-)

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: Storytel Kirjavuoteni menee jokseenkin tähän tapaan. Kesät voisin elää pelkillä dekkareilla ja letuilla. Syksyllä ...

Kirjojen saattelemana kohti syksyä

20.8.19 Satu Kommentteja: 6

Kaupallinen yhteistyö: Storytel

Kirjavuoteni menee jokseenkin tähän tapaan. Kesät voisin elää pelkillä dekkareilla ja letuilla. Syksyllä kirjamessujen aikaan hotkin joulumyyntikaudelle ajoitettuja romaaniuutuuksia. Keväällä innostun taas tietokirjoista ja mitä enemmän valoa, sitä enemmän janoan juonivetoista viihdettä. Nyt näin alkusyksystä, elokuun lopussa, minuuttia ennen koulujen alkua ja hetki ennen elokuun pimeitä öitä, elän hyvien tietokirjojen satokautta.


Päälle vyöryvä elokuu tuo mukanaan syksyn projektit, työhäslinkiä, tulevaisuuden suunnitelmia ja kuluneen vuoden virheiden korjailua. Meille tähän syksyyn osui vielä tämä muuttokin. Uusi kotikylä, uusi kylä, uusi koulu ja päiväkoti, uusi työtila ja uudet ihan kaikki. Perhe ei kuitenkaan vaihtunut, joten pohjimmiltaan kaikki on tuttua ja mukavaa, uuden ympäristön inspiroimana vain.


Tällaisina hetkinä, kun kesän melko huolettomat aikataulut ja hiljentynyt sähköposti ovat muisto vain, yritän tarjota pääkopalleni uusia asentoja. Koitan saada sen lämpenemään syksyn vauhteihin. Varmaan juuri tästä syystä alkusyksy on minulle tietokirjojen parasta aikaa. Kaikista palkitsevinta on lukea tietokirja, jonka aihepiiristä en tiedä ennalta mitään, mutta lukemisen jälkeen tajuan ymmärtäväni pikkuisen enemmän edes jostain. Yksi kirja ei ehdi opettaa avaruusraketin rakentamista, mobiiliapplikaation koodausta tai eurooppalaista kirjallisuushistoriaa pähkinänkuoressa, mutta se antaa näkökulman jonkun sellaisen ihmisen maailmaan, joka osaa.

On palkitsevaa laittaa aivot pureskelemaan jotain ihan muuta, mihin ne ovat tottuneet. Jos kirja on vetävästi kirjoitettu ja se viihdyttää ja herättää tunteita.... Ah, niin täydellistä. Sellaisen lukukokemuksen jälkeen tunnen itseni varmemmaksi, levänneeksi ja pikkiriikkisen fiksummaksikin. Erityispisteet myös siitä, että aivot saavat uusia ärsykkeitä.  Sillä jos aina katsoo asioita siitä samasta omasta tutusta näkökulmasta ja etsii sisältöjä samasta itselle tutusta laatikosta, omien aivojen toimintakin kapenee. Ajattelu urautuu eikä uusia ideoita saa enää niin helposti.



Eli nytpä siis aivot syysjumpalle tietokirjan avulla. Poimin viisi omaa suosikkiani. Muitakin on, mutta nämä tulivat ensimmäisenä mieleen tällä kertaa. Ja nämä kaikki löytyvät Storytelistä sähkökirjoina ja äänikirjoina. Jos ei ehdi lukea, laita äänikirja päälle ja kuuntele arkisen puuhastelun yhteydessä. Äänikirjan kuunteleminen on kirjallisuuden eduista nauttimista ihan samalla tavalla kuin lukeminenkin. Tässä viisi omaa suosikkiani, Instagramin storystä ja kohokohdista löytyy lisää vinkkejä.  Ja tuolla Storytelin valikoimassa vaihtoehtoja on kymmeniätuhansia...

5 tietokirjasuosikkiani syksyllä 2019


Matthew Walker: Miksi nukumme - Unen voima. Tietokirja nukkumisesta. Wow, miten silmiäsulkeva (olinpas nokkela, ehehe) kirja unen tarpeesta ja nukkumisesta. Siitä miksi unta tarvitaan, mitä sen aikana tapahtuu ja kuinka nukkua paremmin. Kirjoittaja on neurotieteen ja psykologian professori, eli tässä on tiukkaa asiaa takana mutta inspiroivasti kirjoitettuna! Suomennos (Heikki Eskelinen) on hyvä. Tämä kirja unettaa oikealla tavalla. 

Julia Thurén: Kaikki rahasta. Sijoituskirjoja ja massiaiheisia sometilejä alkaa olla markkinoilla jo kuin pipoa. Kun taksikuskit alkatavat antaa sijoitusneuvoja, tietää elävänsä nousukauden viimeisiä hetkiä. Tässä Julian kirjassa on hyvä draivi ja konkreettisia esimerkkejä ilman elitististä rahaglamouria. Kirja on miellyttävä lukuelämys, vaikka sijoittaminen, säästäminen ja raha ei voisi vähempää aiheina kiinnostaakaan. Plussaa tosielämän tarinoista ja kokemuksista.

Minna Knus-Galán: Tarkoin varjeltu. Tämä kirja avaa herkullisella tavalla tutkivan journalistin työtä sekä vapaan tiedonvälityksen periaatteita ja tärkeyttä. Sellaiset demokratian ja riippumattoman median kannalta ehdottoman tärkeät asiat kuin lähdesuoja ja tietovuoto perataan tarkasti ja käytännön esimerkkien kautta. Tietysti tässä kiinnostaa myös itse tutkimuksen kohteena oleva aihe: Panama-papereiden paljastamat veroparatiisit ja niiden hyödyntäminen jopa ihan jokapäiväisessä liiketoiminnassa. 

Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta. (Suomentaja: Ulla Lempinen) Joka sivulta mielenkiintoinen kirja aivokirurgin työstä. Teos kertoo arvostetun aivokirurgin Henry Marshin arkipäivästä. Jokaisessa luvussa käsitellään yksi potilas ja potilaan sairaus - ja mitä sitten tapahtui. Mielenkiintoinen, inhimillinen, hauska, itkettävä ja yhteiskunnallisesti kantaa ottava kirja. Aiheestaan huolimatta suosittelisin tätä vilpittömästi myös vakavasti sairaille.

Eva Wahlström: Rajoilla. Hikinen sukellus ammattiurheilijan elämään. Kirja näyttää, että ei ole ammattiurheilijan ammatti helpoimmasta päästä. Treenaamisen määrä on hirvittävä! Mutta niin täytyy olla tekemisen taustalla kupliva intohimokin. Tällaisessa työssä ei voi pärjätä, ellei ole tajuttoman lahjakas, vieläkin ahkerampi ja todella fiksu. En tajua nyrkkeilystä mitään, mutta tämän kirjan jälkeen olen katsonut matseja aivan uudenlaisesta näkökulmasta. Kertakaikkiaan hieno kirja!


Maksuton kuukausi äänikirjojen ja e-kirjojen parissa - Storytel


Sain Storyteliltä ilmaisen kuukauden tarjota teille kaikille, jotka ette vielä ole Storytelin asiakkaita. Klikkaa tästä maksuttomaan kuukauteen Storytelin ääni- ja e-kirjojen parissa. Tämä etu koskee siis (harmi kyllä) vain uusia asiakkaita. Eli jos Storytel ei vielä ole tuttu eikä ääni- ja sähkökirjahommat auenneet, nyt kannattaa kokeilla. Tämä tarjous on voimassa elokuun loppuun saakka, eli se kannattaa napata maksuton kuukausi käyttöön  än-yy-tee-heti.

Hyviä aivojumppia!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ja niin me sitten muutimme maalle! Talo on 200 vuotta vanha, suihku on kellarissa ja sinne mennään keittiön lattiassa olevan luukun kautta...

Kaipuu seikkailuun

16.8.19 Satu Kommentteja: 22

Ja niin me sitten muutimme maalle! Talo on 200 vuotta vanha, suihku on kellarissa ja sinne mennään keittiön lattiassa olevan luukun kautta ja naapurissa asuu huonojalkainen mies, joka pitää silmällä lähitaloissa asuvia ihmisiä. Länsivuonot Islannin luoteisnurkassa on kooltaan yli kaksi kertaa Uudeenmaan läänin kokoinen alue, mutta asukkaita täällä on vain reilu 6 000. Tilaa siis on. 



En kummastele jos mietitte, että mitä ihmettä me täällä oikein teemme. En minäkään vielä ole ihan varma. Emme tulleet tänne töiden takia tai sukulaisten takia. Tai siksi, että olisi ollut pakko. Kunhan vaan lähdimme, koska miksipä ei. 




Meille tuli viime vuonna sellainen fiilis, että olisipa mukava kokea jotain hieman uutta. Tehdä jotain vähän eri tavalla kuin nykyään, hypätä jonkinsortin seikkailuun. Ensiksi ajattelimme, että pitäisikö tehdä toistamiseen joku oikein pitkä matka. Pakata kamat rinkkoihin ja kiertää muutamassa maassa, tällä kertaa kahden lapsen kanssa. Viisi vuotta sitten teimme maailmanympärimatkan esikoisen kanssa



Hylkäsimme ajatuksen aika alkuunsa. Sukellus viidakkoon Thaimaassa tai asuntoautolla jonkun kauniin ja lämpimän maan kiertely ei kuitenkaan juuri nyt tuntunut siltä, mitä haimme. Matkailu on ihanaa mutta myös ihan pirun raskasta. Antaa paljon, mutta on myös todella työlästä. Meistä molemmista tuntui, että jäisimme siinä hommassa miinukselle, jos nyt lähtisimme. Paikasta toiseen siirtyminen laukkujen kanssa ei inspiroinut.


No mitä sitten? Emme keskustelleet lemmikistä tai kolmannesta lapsesta - meidän pikkuperheemme on molempien mielestä kokonsa puolesta nyt tässä.

No sitten taphtui yksi jännä työhomma. Viime keväänä ja kesänä teimme lehtijuttua matkailulehti Mondolle Länsivuonoilta ja tykästyimme seutuun entistä enemmän. Huomasimme yhä useammin sanovamme Miltäköhän tuntuisi asua täällä? 



No sehän ei selvinnyt kuin kokeilemalla! Kun eräs Länsivuonojen pääkaupungissa Isafjördurissa asuva tuttavapariskunta kertoi muuttavansa vuodeksi Australiaan yliopisto-opintojen takia ja etsivänsä vanhaan puutaloonsa vuokralaisia, tiesimme, että tässä se tilaisuus nyt olisi. Teimme vuokrasopimuksen pääsiäisenä. Oman Reykjavikin-kotimme vuokraaminen eteenpäin jäi hieman viime tippaan: allekirjoitimme vuokralaisten kanssa sopimuksen eilen.



Paitsi että täällä Länsivuonoilla Isafjördurissa on kaunista, hiljaista ja kalustettu söpö pieni puutalo, kylässä on paljon asioita, jotka vetoavat meihin. Maastopyöräreitit ovat huikean hyvät. Ylihuomenna on ensimmäiset maastopyöräkisat, joihin miehenikin aikoo osallistua. Täällä on Islannin parhaat murtomaahiihtoladut ja talvisin aina lunta. Välillä niin paljon, että matalimmista taloista pitää öisen pyryn jälkeen kaivaa lapiolla reitti ulos.

Tanssikoulu, jossa on suomalainen tanssiope. Jea! Crossfit-sali viiden minuutin kävelymatkan päässä kodistamme. Elokuvateatteri, kirjasto, kirjakauppa, kaksi leipomoa ja kahvila. Viiden minuutin kävelymatka kaikkeen. Musiikkikoulu, jonne esikoinen voi hipsiä kuoroharkkoihin kesken koulupäivän (hyvitetään musiikintunneilla). Ympärillä vuoria, joiden rinteille voin kävellä kotoa.



Siis: seikkailu, jonka kutsua ei voinut vastustaa.

Täällä me nyt olemme! 

22 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Haastattelin kerran kirjailija Juha Itkosta yhteen lehtijuttuun. Puhuimme luovuudesta ja oman tien ja äänen löytymisestä. Hän sanoi, että o...

Ratsastusvaellus Islannissa - säkenöiviä mutapaakkuja

12.8.19 Satu Kommentteja: 3

Haastattelin kerran kirjailija Juha Itkosta yhteen lehtijuttuun. Puhuimme luovuudesta ja oman tien ja äänen löytymisestä. Hän sanoi, että omassa elämässään ei voi oikein saavuttaa mitään merkittävää, jos aina pyrkii ensisijaisesti suojelemaan itseään ja omaa hyvinvointiaan. Joskus pitää vain uskaltaa ja katsoa, kuinka käy. Toteamuksessa ei ollut hitustakaan pätemistä tai yritystä rakentaa suurta sankaritarinaa. Se oli vilpitön havainto omasta elämästä.


Tukka-Goddess.

Pilvimeri yläilmoista.

Minä ymmärrän hyvin mitä hän tarkoitti. Minusta tuntuu usein siltä, että pakkoa saattaa hajota hetkenä minä hyvänsä ja että jännittää niin kamalasti että onko ihan pakko. Hetkeä ennen lähtöä sitä huomaa miettivänsä, että mitä helkkaria minä teen taas tällaisessa tilanteessa, jossa ei voi hallita mitenkään kaikkea ja päässä pyörii ajatus, että en kyllä sittenkään taida uskaltaa.


Yksi noin 15 hevosesta, jolla ratsastin: Verðanði, Þýrnirós, Bremsa, Lúkas, Hesting, Höttur, Morgan...

Ja juuri sillä hetkellä päästää hieman ohjista, kääntää hevosen pään menosuuntaan ja kiskaisee itse syvään henkeä. Taas laukataan. Tai jotain tölttiä se kai oli, ehkä ravia kenties. En sitä alussa huomaa koskaan. Hiekka ropisee kypärään, lantio lukittuu satulaa vasten ja paino hakeutuu päkijöille. Polvilla puristan välillä satulaa, että suusta herkkä hevonen vähän hiljentäisi tiukassa kurvissa.


Reissumme hurjapää: 72-vuotias mummo, joka ratsasti melkein koko matkan ilman jalustimia.


Rannikoilla näkee välillä puusta tehtyjä aitoja. Nämä puut ovat peräisin Siperiasta, huuhtoutuneet merivirran tuomina Islannin pohjoisrannikolle.


Seuraavan päivän seikkailu valmistellaan edellisenä iltana.

Ihanan kamalan jännittävää! Ja joka kerta se korvissa kaikuva vauhti, hevosen puolelta toiselle keikkuva harja, 75 hevosen kavioista lähtevä sisuksiin menevä rummutus ja  omalle naamalle roiskuvat multakökkäreet tuntuvat ihan tavattoman hyviltä.


Noin 40 kilometrin mutasateen jälkeen ei voi kuin hymyillä.


Yksi upeista ratsastusoppaistamme (Katha) otti tämän kuvan - minulla pysyi molemmat kädet tiukasti ohjaksissa.


Lauman pienikokoisin ratsu on nimeltään Pelle (Trúður). Ulkonäkö pettää, koska tämä on lauman ketterin ja rohkein. Yllätyksiä täynnä. Erään kerran, heti ruunauksen jälkeen se kävi astumassa tamman kantavaksi.


Kun ratsusi mätsää maan väreihin.

Ei hittolaine, miten hienoa. Tein sen, mikä aina vähän jännittää. Jaksoin pidellä hevosta, pysyä kyydissä, satuloida, poistaa satulan, satuloida ja poistaa satulan. Kiristää turparemmin oikein ja muistaa laittaa satulan tarpeeksi taakse. Kiristin vyön, muistin tehdä aamulla lähtiessä eväsleivät. Ja laitoin niihin sentin kerroksen paprikasulatejuustoa, ainakin neljä siivua arkijuustoa ja pinon mausteista makkaraa.


Joko mentäisiin, ne kysyvät?


                                                         Joko mentäisiin, me kysymme?

Ja sitten ne kaikki ihanat ihmiset siinä ympärillä. Ihmiset, jotka jakavat tämän saman riemun ja ehkä vähän jännityksen. Sekä ne kymmeniätuhansia kilometrejä ratsastaneet islantilaiset maatilojenomistajat ja ratsastusoppaat, jotka laulavat ratsastustauoilla hauskoja lauluja ja laskeutuvat kaikki samaan kuumavesialtaaseen, heitti potturiin. Islantilainen lihasoppa parhaimmillaan. Kaikenikäistä ja -kokoista kyljystä siellä vieri vieressä kypsymässä.


Varustehuoltoa elikkä vesiletkua ja juuriharjaa. Islantilaisen mutarallin jälkeen ei sienestä ja satulasaippuasta ole juuri hyötyä.

Ei mistään muusta saa samanlaisia kiksejä kuin sellaisesta tekemisestä, joka pikkuisen välillä myös kauhistuttaa. Jokainen viikko en jaksaisi tällaista adrenaliiniryöppyä, mutta muutaman kerran kesässä on justiinsa passeli. Varastot täynnä säkenöivää energiaa syksyä ja pimeää talvea varten.


Iltakaffetauko. 

Kiinnostaako islanninhevosvaellusjutut? Suosittelen klikkaamaan myös näihin juttuihini:

Q&A ratsastusvaelluksesta vapaan hevoslauman kanssa Islannissa
Pakkauslista ratsastusvaellukselle Islantiin
Tunnelmia issikkavaellukselta Islannissa
Islantilainen hevosarki - 10 outoa asiaa

3 kommenttia:

Mitä tuumaat?