Ja niin me sitten muutimme maalle! Talo on 200 vuotta vanha, suihku on kellarissa ja sinne mennään keittiön lattiassa olevan luukun kautta...

Kaipuu seikkailuun

16.8.19 Satu Kommentteja: 9

Ja niin me sitten muutimme maalle! Talo on 200 vuotta vanha, suihku on kellarissa ja sinne mennään keittiön lattiassa olevan luukun kautta ja naapurissa asuu huonojalkainen mies, joka pitää silmällä lähitaloissa asuvia ihmisiä. Länsivuonot Islannin luoteisnurkassa on kooltaan yli kaksi kertaa Uudeenmaan läänin kokoinen alue, mutta asukkaita täällä on vain reilu 6 000. Tilaa siis on. 



En kummastele jos mietitte, että mitä ihmettä me täällä oikein teemme. En minäkään vielä ole ihan varma. Emme tulleet tänne töiden takia tai sukulaisten takia. Tai siksi, että olisi ollut pakko. Kunhan vaan lähdimme, koska miksipä ei. 




Meille tuli viime vuonna sellainen fiilis, että olisipa mukava kokea jotain hieman uutta. Tehdä jotain vähän eri tavalla kuin nykyään, hypätä jonkinsortin seikkailuun. Ensiksi ajattelimme, että pitäisikö tehdä toistamiseen joku oikein pitkä matka. Pakata kamat rinkkoihin ja kiertää muutamassa maassa, tällä kertaa kahden lapsen kanssa. Viisi vuotta sitten teimme maailmanympärimatkan esikoisen kanssa



Hylkäsimme ajatuksen aika alkuunsa. Sukellus viidakkoon Thaimaassa tai asuntoautolla jonkun kauniin ja lämpimän maan kiertely ei kuitenkaan juuri nyt tuntunut siltä, mitä haimme. Matkailu on ihanaa mutta myös ihan pirun raskasta. Antaa paljon, mutta on myös todella työlästä. Meistä molemmista tuntui, että jäisimme siinä hommassa miinukselle, jos nyt lähtisimme. Paikasta toiseen siirtyminen laukkujen kanssa ei inspiroinut.


No mitä sitten? Emme keskustelleet lemmikistä tai kolmannesta lapsesta - meidän pikkuperheemme on molempien mielestä kokonsa puolesta nyt tässä.

No sitten taphtui yksi jännä työhomma. Viime keväänä ja kesänä teimme lehtijuttua matkailulehti Mondolle Länsivuonoilta ja tykästyimme seutuun entistä enemmän. Huomasimme yhä useammin sanovamme Miltäköhän tuntuisi asua täällä? 



No sehän ei selvinnyt kuin kokeilemalla! Kun eräs Länsivuonojen pääkaupungissa Isafjördurissa asuva tuttavapariskunta kertoi muuttavansa vuodeksi Australiaan yliopisto-opintojen takia ja etsivänsä vanhaan puutaloonsa vuokralaisia, tiesimme, että tässä se tilaisuus nyt olisi. Teimme vuokrasopimuksen pääsiäisenä. Oman Reykjavikin-kotimme vuokraaminen eteenpäin jäi hieman viime tippaan: allekirjoitimme vuokralaisten kanssa sopimuksen eilen.



Paitsi että täällä Länsivuonoilla Isafjördurissa on kaunista, hiljaista ja kalustettu söpö pieni puutalo, kylässä on paljon asioita, jotka vetoavat meihin. Maastopyöräreitit ovat huikean hyvät. Ylihuomenna on ensimmäiset maastopyöräkisat, joihin miehenikin aikoo osallistua. Täällä on Islannin parhaat murtomaahiihtoladut ja talvisin aina lunta. Välillä niin paljon, että matalimmista taloista pitää öisen pyryn jälkeen kaivaa lapiolla reitti ulos.

Tanssikoulu, jossa on suomalainen tanssiope. Jea! Crossfit-sali viiden minuutin kävelymatkan päässä kodistamme. Elokuvateatteri, kirjasto, kirjakauppa, kaksi leipomoa ja kahvila. Viiden minuutin kävelymatka kaikkeen. Musiikkikoulu, jonne esikoinen voi hipsiä kuoroharkkoihin kesken koulupäivän (hyvitetään musiikintunneilla). Ympärillä vuoria, joiden rinteille voin kävellä kotoa.



Siis: seikkailu, jonka kutsua ei voinut vastustaa.

Täällä me nyt olemme! 

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Haastattelin kerran kirjailija Juha Itkosta yhteen lehtijuttuun. Puhuimme luovuudesta ja oman tien ja äänen löytymisestä. Hän sanoi, että o...

Ratsastusvaellus Islannissa - säkenöiviä mutapaakkuja

12.8.19 Satu Kommentteja: 3

Haastattelin kerran kirjailija Juha Itkosta yhteen lehtijuttuun. Puhuimme luovuudesta ja oman tien ja äänen löytymisestä. Hän sanoi, että omassa elämässään ei voi oikein saavuttaa mitään merkittävää, jos aina pyrkii ensisijaisesti suojelemaan itseään ja omaa hyvinvointiaan. Joskus pitää vain uskaltaa ja katsoa, kuinka käy. Toteamuksessa ei ollut hitustakaan pätemistä tai yritystä rakentaa suurta sankaritarinaa. Se oli vilpitön havainto omasta elämästä.


Tukka-Goddess.

Pilvimeri yläilmoista.

Minä ymmärrän hyvin mitä hän tarkoitti. Minusta tuntuu usein siltä, että pakkoa saattaa hajota hetkenä minä hyvänsä ja että jännittää niin kamalasti että onko ihan pakko. Hetkeä ennen lähtöä sitä huomaa miettivänsä, että mitä helkkaria minä teen taas tällaisessa tilanteessa, jossa ei voi hallita mitenkään kaikkea ja päässä pyörii ajatus, että en kyllä sittenkään taida uskaltaa.


Yksi noin 15 hevosesta, jolla ratsastin: Verðanði, Þýrnirós, Bremsa, Lúkas, Hesting, Höttur, Morgan...

Ja juuri sillä hetkellä päästää hieman ohjista, kääntää hevosen pään menosuuntaan ja kiskaisee itse syvään henkeä. Taas laukataan. Tai jotain tölttiä se kai oli, ehkä ravia kenties. En sitä alussa huomaa koskaan. Hiekka ropisee kypärään, lantio lukittuu satulaa vasten ja paino hakeutuu päkijöille. Polvilla puristan välillä satulaa, että suusta herkkä hevonen vähän hiljentäisi tiukassa kurvissa.


Reissumme hurjapää: 72-vuotias mummo, joka ratsasti melkein koko matkan ilman jalustimia.


Rannikoilla näkee välillä puusta tehtyjä aitoja. Nämä puut ovat peräisin Siperiasta, huuhtoutuneet merivirran tuomina Islannin pohjoisrannikolle.


Seuraavan päivän seikkailu valmistellaan edellisenä iltana.

Ihanan kamalan jännittävää! Ja joka kerta se korvissa kaikuva vauhti, hevosen puolelta toiselle keikkuva harja, 75 hevosen kavioista lähtevä sisuksiin menevä rummutus ja  omalle naamalle roiskuvat multakökkäreet tuntuvat ihan tavattoman hyviltä.


Noin 40 kilometrin mutasateen jälkeen ei voi kuin hymyillä.


Yksi upeista ratsastusoppaistamme (Katha) otti tämän kuvan - minulla pysyi molemmat kädet tiukasti ohjaksissa.


Lauman pienikokoisin ratsu on nimeltään Pelle (Trúður). Ulkonäkö pettää, koska tämä on lauman ketterin ja rohkein. Yllätyksiä täynnä. Erään kerran, heti ruunauksen jälkeen se kävi astumassa tamman kantavaksi.


Kun ratsusi mätsää maan väreihin.

Ei hittolaine, miten hienoa. Tein sen, mikä aina vähän jännittää. Jaksoin pidellä hevosta, pysyä kyydissä, satuloida, poistaa satulan, satuloida ja poistaa satulan. Kiristää turparemmin oikein ja muistaa laittaa satulan tarpeeksi taakse. Kiristin vyön, muistin tehdä aamulla lähtiessä eväsleivät. Ja laitoin niihin sentin kerroksen paprikasulatejuustoa, ainakin neljä siivua arkijuustoa ja pinon mausteista makkaraa.


Joko mentäisiin, ne kysyvät?


                                                         Joko mentäisiin, me kysymme?

Ja sitten ne kaikki ihanat ihmiset siinä ympärillä. Ihmiset, jotka jakavat tämän saman riemun ja ehkä vähän jännityksen. Sekä ne kymmeniätuhansia kilometrejä ratsastaneet islantilaiset maatilojenomistajat ja ratsastusoppaat, jotka laulavat ratsastustauoilla hauskoja lauluja ja laskeutuvat kaikki samaan kuumavesialtaaseen, heitti potturiin. Islantilainen lihasoppa parhaimmillaan. Kaikenikäistä ja -kokoista kyljystä siellä vieri vieressä kypsymässä.


Varustehuoltoa elikkä vesiletkua ja juuriharjaa. Islantilaisen mutarallin jälkeen ei sienestä ja satulasaippuasta ole juuri hyötyä.

Ei mistään muusta saa samanlaisia kiksejä kuin sellaisesta tekemisestä, joka pikkuisen välillä myös kauhistuttaa. Jokainen viikko en jaksaisi tällaista adrenaliiniryöppyä, mutta muutaman kerran kesässä on justiinsa passeli. Varastot täynnä säkenöivää energiaa syksyä ja pimeää talvea varten.


Iltakaffetauko. 

Kiinnostaako islanninhevosvaellusjutut? Suosittelen klikkaamaan myös näihin juttuihini:

Q&A ratsastusvaelluksesta vapaan hevoslauman kanssa Islannissa
Pakkauslista ratsastusvaellukselle Islantiin
Tunnelmia issikkavaellukselta Islannissa
Islantilainen hevosarki - 10 outoa asiaa

3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: Ikast Etiket Teimme tänään aamukahvipöydässä listaa asioista, joita tarvitsemme seuraavan vuoden aikana Länsiv...

Valmiina uuteen arkeen - thetta reddast!

4.8.19 Satu Kommentteja: 4

Kaupallinen yhteistyö: Ikast Etiket



Teimme tänään aamukahvipöydässä listaa asioista, joita tarvitsemme seuraavan vuoden aikana Länsivuonoilla, siellä Islannin perukoilla. Olemme seuraavaksi vuodeksi vuokranneet talon kalusteineen. Vuokraamme oman kotimme pois kalusteineen. Sohvat, sängyt, tuolit, pyyhkeet, lakanat ja astiat pikkulusikoineen saavat jäädä paikoilleen. Otamme mukaan vain sen, mitä käytämme. Helpompi näin, mutta ei se silti ihan kamalan helppoa ole.

Pyörät? Joo.
Kumisaappaat? Joo.
Syysvaatteet, vaellusreleet ja sukat plus pikkikset. Jees, jees, jees.
Reput, kynät, penaalit? Jep, jep ja jep.
Printteri? Ikävä kyllä, pakko ottaa mukaan.
Talvivaatteet? Ei vielä, otetaan ne vasta loppusyksystä.

Me emme aio tehdä mitään isoa muuttoautomuuttoa, koska ei ole pakko ja koska muutot ovat ihan kamalia. Otamme mukaan laukuissa sen, mitä tarvitsemme arjessa.



Täytyy priorisoida lempivaatteet, välttämättömät harrastusvälineet ja koulussa tarvittavat jutut  ja sitten mahdollisimman vähän sellaista, mistä ei ole aivan varma. Pakkaan itse vaatteista mukaan sporttikamat, vaelluskengät, yhden kuorikerroksen, juoksulenkkarit, vapaa-ajan lenkkarit, parit farkut, pari takkia, pitkähihaisen kerraston, pipon, hanskat, uintikamat, muutaman paidan ja alusvaatteita. Jätän kaikki hienommat vaatteet kotiin. Silkkipaidat, pitkät mekot, sukkahousut ja businesoutfitit jäävät autotalliin. Jos niitä tarvitsen työmatkoilla, joudun joka tapauksessa tulemaan Reykjavikin kautta.

Oman mausteensa tähän vaatekimaraan tuo lasten uusi koulu ja päiväkoti. Jätetäänkö ulkovaatteet koko koulun yhteiseen eteiseen vai onko joka luokalla oma eteinen? Onko päiväkodissa omat korit jokaiselle lapselle vai pelkästään naulakot? Onkohan kengille oma koppa vai jätetäänkö ne lattialle? Edellisten vuosien kokemuksella on pikkuisen pystynyt ennustamaan tulevan vuoden vaatehävikkiä.



Oli miten oli, hanskoista tippuu varmasti toinen pari hiekkalaatikolle ja takki jää vahingossa uintitunnin jälkeen uimahallin naulakkoon.  Nyt kun on edessä uusi paikkakunta, uudet käytännöt ja molemmilla lapsilla edellistä vuotta isompi vaatekoko, tänä viikonloppuna on ahkerasti laputettu vaatetta.

Viime vuonna tutustuin kaupallisen yhteistyön kautta vaatteisiin ja varusteisiin kiinnitettäviin nimitarroihin. Ne ovat olleet käytössä aivan täydellisiä. Jokainen nimitarra, jonka viime vuonna kiinnitin takin pesulappuun, kumisaappaan sisävarteen tai pipon sisäpuolelle on yhä paikallaan. Ne ovat kestäneet kurat, vedet, tuiskut ja pesukoneen linkoukset. Tilasin tarroja viime vuonna reilusti, joten niitä riitti vielä tähänkin syksyyn.





Tänään pistimme lappua kaikkeen tarvittavaan: pyöräilykypäriin, rullaluistimiin, polvisuojuksiin, uusiin uikkareihin, koulureppuun, sukulaislapsille pieneksi jääneiden syysvaatteiden pesulappuihin... Pampula olisi mielellään tarroittanut koko eteisen. Tai siis talon, yksi tarra löytyi nimittäin vessanpöntön kannen alta. Rapsutin sen kynsileikkurin kärjellä irti.

Koska nämä nimitarrat ovat kestäneet niin älyttömän hyvin käytössä, todella mielelläni suosittelen niitä eteenpäin. Pyysin tarrafirmalta alekoodia ja tässäpä se: alekoodilla Satu20 saat 20 % alennuksen ostoksista. Alekoodi on voimassa elokuun loppuun asti.



Ei tarvitse ommella mitään, silittää mitään eikä tarvitse enää laittaa mustaa tussia niskalappuun. Lastenvaatteita edelleen myyvien on hyvä tietää, että merkit saa tarvittaessa irti. Täytyy vain rapsuttaa yksi kulma irti ja nylpyttää sen jälkeen napakasti, niin tarra irtoaa.



Tarrojen ulkonäön saa päättää itse. Viimevuotisessa postauksessani käyn tarkemmin läpi tarrojen suunnittelua, mutta ei siihen sen kummempia ohjeita tarvita. Ikast Etiketin verkkosivujen suunnittelutyökalua on yksinkertainen käyttää. Kirjoitat haluamasi tekstin halutulla fontilla ja voit lisätä tarroihin halutun valokuvan tai kuvion ja kuorruttaa väreillä.

Meillä on lasten naamakuvat, lapsen koko nimi ja vanhempien puhelinnumero, jotta kadonneet tavarat on helppo palauttaa oikealle omistajalle. Tarrat tilataan verkkokaupasta (minimitilausmäärä 30 kpl), ja ne saapuvat kirjekuorissa kotiin muutamassa päivässä. Tarrat täyttävät lelujen turvallisuusstandardin EN 71-3, eli jos lapsi päättää imeskellä hanskan vuoreen kiinnitettyä tarraa, ei huolta.

Helppouttava arvostava kiittää.


Tästä pääset suunnittelemaan ja tilaamaan tarrat ja tällä alekoodilla saat 20 prosenttia hinnasta pois: Satu20

Ja sitten vaan tsemppiä tähänkin metatyöhön. Meillä on syksyä varten pakkaaminen jo  "lähes loppusuoralla". Thetta reddast, eli se järjestyy kyllä!

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kirjoitan joka kuukauden ensimmäinen päivä tulevan kuukauden mietteitä ylös. Kymmenen asiaa, jotka liittyvät tähän kuluvaan kuukauteen. Ky...

Kuukauden kymmenen: elokuu

2.8.19 Satu Kommentteja: 16

Kirjoitan joka kuukauden ensimmäinen päivä tulevan kuukauden mietteitä ylös. Kymmenen asiaa, jotka liittyvät tähän kuluvaan kuukauteen. Kysymykset ovat joka kerta samat. Tämä on siis sellainen ihana, vanhanaikainen blogipostaus, jossa höpisen ihan vain kuulumisia ilman sen suurempaa aihevalintaa tai näkökulmittamista.



Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:
Ei helkkari, mehän muutetaan ihan just! Eikä meillä ole vielä varmistunutta vuokralaista eikä mitään hajua siitä, minä päivänä tarkalleen ottaen muutamme. Thetta reddast. Kaikki järjestyy.

Tämän kirjan aion lukea:
Tässä kuussa en ehdi lukea yhtäkään kirjaa, joten en yritä esittää edes suunnittelevani sellaista. Mutta kuuntelussa minulla on kirjoja. Tällä hetkellä yksi hyvä dekkari: Kristina Ohlssonin Varjelijat, lukijana Heljä Heikkinen. Sain hevosmatkalaiselta vinkin Kristinan Fredrika Bergman -dekkarisarjasta, ja nyt menossa on sarjan kirjoista jo kolmas osa.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Unelmahommissa-kirjan käsikirjoitus on valmiina elokuun vimeinen päivä. Se on siis pakko saada omalta osaltani plakkariin tulevina viikkoina. Viimeisestä luvusta puuttuu vielä viitisen sivua. Sitten pari viikkoa aikaa käsitellä tehtyjä lukuja ja 31.8. pärähtää liitetiedosto WSOY:hyn. Tsäppädäppädää.

Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
Hih, tämä blogini visuaalinen uudistus. Se on loppusuoralla, mutta tässä kestää vielä hetki. Köh. Kun kuulenkin sanan uudelleenohjaus, suuhun nousee pikkuisen oksennusta. No, hoidettava se on silti. Luultavasti valmista on syyskuussa.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:
Tässähän on vielä ihan hyvin aikaa.

Ruoka, jota aion kokeilla:
Syksy tulee pian elikkäs keittovuodenaika. Aion valmistaa jossain kohtaa suosikkilihakeittoani eli rasvaista lampaanlihasoppaa. Yritän muistaa laittaa reseptin blogiinkin.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu:
Muutto Länsivuonoille. Iik!

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Se, että saimme remontin kutakuinkin valmiiksi kotona - ja sitten muutamme hetkeksi pois. Ihan tavallinen perusoire kesken remontin.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Tööt, tööt. Päässä on nyt sen verran ruuhkaa, että en keksi tähän MITÄÄN. Paitsi ehkä sen, että aion edelleen viimeiseen asti pitää kiinni siitä, että minulla ei ole eikä tule kiire. 

Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:Uudet kaverit uudella kotikadulla. Uusi harrastus uudessa kotikylässä. Tässä kuussa tapahtuu heidän elämässään niin paljon ja jännittävää. Syntyy paljon muistoja! 

--

Olisi superkivaa lukea vastaavia listoja muiltakin. "Kuukauden kymmenen" saa siis vapaasti kopioida omaankin blogiin. Antaa palaa, tyypit!

Kuukauden kymmenen: heinäkuu

16 kommenttia:

Mitä tuumaat?