Aihe, joka aiheuttaa ristiriitaisia fiiliksiä: juokseminen. Tiedän, että juoksu on helppo ja nopea tapa kuntoilla, hyvä keino treenata hape...

Kesäprojektina juoksukunnon nostaminen

12.7.19 Satu Kommentteja: 17

Aihe, joka aiheuttaa ristiriitaisia fiiliksiä: juokseminen. Tiedän, että juoksu on helppo ja nopea tapa kuntoilla, hyvä keino treenata hapenottokykyä ja pitää kroppa kuosissa ja mieli freesinä.

Mutta. MUTTA-MUTTA. Juokseminen on mielestäni kammottavan tylsää. Koen juoksemisen tylsempänä kuin lukea Forssan Lehden irtonumeroa vuodelta 1989.

Ihmiset yleensä tykkäävät asioista, joissa ovat hyviä. Minä en tykkää juoksemisesta, koska tiedostan olevani siinä niin huono. Ei ole kivaa lähteä tekemään asiaa, jossa jo valmiiksi tietää ettei pärjää.

Huonolla tarkoitan huonoa suhteessa muuhun kuntooni. Käyn säännöllisesti crossfitissä ja pyöräilen paikasta toiseen siirtyäkseni vähintään 40 kilometriä viikossa. Voimani ovat lisääntyneet crossfitin myötä reilusti. Olen oppinut uusia tekniikoita ja pystyn tekemään liikkeitä, joita en ole aikaisemmin voinut tehdä.

Kyllä minua vähän kismittää se, että jaksan nostaa maasta 105 kiloa, tehdä jo muutaman staattisen leuanvedon ilman kuminauhaa, pystyn tekemään niitä aikaisemmin kiroilemiani tuplanaruhyppyjäkin menee jo muutama putkeen, mutta sitten teen semipientä kuolemaa viiden kilometrin juoksulenkillä. Joka kerta kun treeneihin sisältyy juoksua, yritän keplotella itseni tekemään jotain muuta. Saako käyttää soutolaitetta juosun sijaan?

Nöyh.

Juoksukuntoa ei siis juuri ole. Hengästyn juostessa paljon ja se viisi kilometria tuntuu juuttaan pitkältä ajalta. Minua itseäni ärsyttää, että tämä juoksukuntoasia ei parane.

Tässä kohtaa voin ihan vain katsoa peiliin. Eihän se juoksukunto parane, jos sen eteen ei tee mitään. Ilman ponnisteluja kun ei kasva kuin kynnet, hiukset ja säärikarvat.

Pitää vääntää motivaationappulaa, ja itsenin tuntien tiedän, mistä innostun. Innostun "haasteista". Että jos en jotain osaa tai pysty tekemään, mutta haluaisin oppia ja pystyä, haluan ryhtyä opettelemaan. Pienin askelin kohti oikeaa suuntaa - ja sitten lopulta onkin maalissa. Se motivoi, jos tietää että omalla tekemisellään pystyy vaikuttamaan lopputulokseen.

Niinpä ostin itselleni viime viikolla kesälahjaksi sykemittarin. Sykemittarin hankkimiseen minut patisti kaksi lääkärikaveriani, joiden kanssa kävin todella kiinnostavia keskusteluja kuntoilusta ja urheilusta.

Olimme pari viikkoa sitten perheen kanssa kylässä Oslossa ystäväperheemme luona. Islantilaiset ystävämme muuttivat Osloon, koska toinen perheen aikuisista on erikoistuva lääkäri, eikä Islannissa voi tehdä erikoistumisjaksoa. Meidän kanssa yhtä aikaa oli kylässä tukku muita islantilaisia, sattumalta lekureita ja fysioterapeutteja hekin. Saakutin sporttista sakkia: kaikki harrastavat maastopyöräilyä, pitkänmatkanjuoksua, painonnostoa, triathlonia, kiipeilyä... Minun crossfit-jumppani vaikutti siinä mittakaavassa kotoisalta piperrykseltä.

Sporttisten lääkärien kanssa puhuttiin erityisesti siitä, millainen liikunta on kaikista terveellisintä oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta. Kun ikää alkaa olla neljäkymmentä ja yli ja jos aikaa on vain yhteen aktiiviharrastamiseen, parasta olisi kuulemma valita lihaksia vahvistava laji. Oman kehon kestävyyden ja hyvinvoinnin kannalta  kannattaa mieluummin kuulemma valita voimailu kuin vaikka pitkänmatkanjuoksu. Tämä puoli minulla onkin kunnossa: crossfitiin kuuluu paljon voimailua. Joka tiistai on painonnostotreenit, ja kyykkyä ja muita perusliikkeitä harjoitellaan crossfitissä omissa ohjelmissa pitkin vuotta.


Aloin kysellä samoilta tyypeiltä vinkkejä surkean kestävyyskuntoni parantamiseen. Olen vahva ja seminotkea, mutta herkästi hengästyvää tyyppiä. Kaikki - erityisesti ne juoksua enemmän harrastavat - sanoivat samaa: ala juosta, mutta ihan samperin hitaasti. 

Kestävyyskunto ei kuulemma nouse millään, jos vetää joka treenin tappiin asti sykkeet katossa. On pakko olla treenikertoja, jolloin urheilun jälkeen ei ole yhtään väsynyt olo. Kyllähän olen kuullut monia kertoja, että pitäisi pystyä hölkkäämään pitkiä lenkkejä sellaisella vauhdilla, että pystyy puhumaan treenikaverin kanssa ilman ongelmia. Noh, kun minä kuuntelen lenkeillä aina äänikirjoja, en ole oikein koskaan tajunnut keskusteluvauhdin merkitystä. Tänne tultiin juoksemaan eikä juttelemaan!

Hitaasti juokseminen ihan oikeasti tarkoittaa to-del-la hi-taas-ti juoksemista. Tai vaikka kävelyä. Tärkeintä on että syke ei nouse liian korkealle. Koska jos syke on liian korkea, ei jaksa juosta pitkää matkaa ja kehittää sitä kestävyyskuntoa. Triathlonisti kertoi omista juoksutreeneistään näin: kaikilta treenaavilta otetaan alussa sykkeet ja jokainen saa oman juoksuohjelman oman lähtötason mukaan. Siis ihan todella kovakuntoiset pyöräilijät ja uimarit saattavat joutua himmaamaan juoksutreeneissä etanavauhtiin, jotta pitkänmatkan juoksukunto nousee.

Kaikista vaikeinta on juosta tarpeeksi hitaasti, sanoi hän. 

Yeps.

Niinpä minä kävin ostamassa itselleni elämäni ensimmäisen sykemittarin. En halunnut mitään megatoiminnallista kallista kelloa, vaan mahdollisimman yksinkertaisen ja edes vähän kivannäköisen, jotta kello toimisi myös rannekellona. Ostin Turun keskustan Intersportista yksinkertaisimman ja edullisimman Polarin kellon (noin 200 euroa) ja sen kaveriksi rintakehän ympärille laitettavan sykemittausvyön (80 euroa), koska rannesykemittaus ei kuulemma näissä kelloissa ole ihan älyttömän täsmällinen. Ja nyt kun tämä tehdään, niin tehdään sitten kunnolla.


Tämän kesän aikana aion tehdä tunnin mittaisia todella hitaita juoksulenkkejä 2-3 kertaa viikossa. Sykkeiden pitäisi pysyä noin 120-130 tienoilla.  Se on tarkoittanut tälläkin viikolla sitä, että olen kävellyt kaikki ylämäet. Crossfitissä tehdään spurtteja, lyhyissä treeneissä sykkeet ovat todella korkealla ja ainakin kerran viikossa on jotain voimaa kehittäviä treenejä. Jos tämän kevyen juoksemisen yhdistää tuohon omaan lempparilajiini, voipi olla että lopputulos on aika hyvä!

Pohjimmiltaan kyse on tästä: motivoidun tekemään, kun minulla on päämäärä, tarpeeksi pienet askeleet päämäärän saavuttamiseksi ja välineet ja edes vähän tietoa, kuinka sinne pääsee. Siksi vetelen etanavauhtia tuolla pitkin hiekkateitä ja vilkuilen vähän väliä ranteessa molluttavaa mustaa mötikkää ja tiirailen sykkeitä. Kyllähän minä voisin vain juosta ilman näitä apuvälineitä, mutta koska juokseminen tuntuu niin tylsältä, tiedän, että motivaationi kuihtuisi nopeasti. Niin on käynyt joka kerta. Sitä paitsi olen nyt jo muutaman sykemittarijuoksukerran jälkeen huomannut, että tarpeeksi hitaasti juokseminen on todella vaikeaa ilman mittaria.

Elikkäs, mittailemisiin! Kerron syksymmällä, kuinka tässä juoksuhommassa kävi.

17 kommenttia:

  1. Moi. Itsellä sama homma. Eli hiljakseen hiivitään täälläkin. Enimmäkseen teen hiit-treenejä ja kehonpainotreenejä. Kaveri yllytti lokakuussa Vaatrojn maratonille Kolille, joten nyt on sit pääpaino ollut juoksussa. Hankalaa juosta hissukseen,mut sen oppii näköjään vaan juoksemalla��hissukseen. Nyt jo aika hyvä meininki itsellä hommassa. Tsemppiä ja kepeitä kilsoja. Terveisin Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Hitaasti harjoitteleminen on kyllä tosi vaikeaa, kun on tottunut vetämään sykkeet tappiin puoleksi tunniksi ja sitten taas lepäämään. Mua on alkanut nyt ihan hurjasti kiinnostaa myös se, miten noi maailman parhaat crossfitstarat treenaa kestävyyttä. Pakkohan niidenkin on vedellä välillä matalan sykkeen lenkkejä/uintia/pyöräilyä, eihän niiden kunto voi muuten kehittyä tollaiseksi. Tai sitten ne ei vaan koskaan tee insta-päivityksiä niistä "tylsistä" treeneistä.

      Poista
  2. Samassa veneessä! Paitsi kello/mittari puuttuu vielä! Polareita oon minäkin tutkaillut, niin saako udella mikä malli tuo on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli se mikä maksoi 199 € Intersportissa, eli se perusmalli. Mutta en muista yhtään mallin nimeä, taisi olla I-kirjaimella alkava. Oon mahdottoman toivoton näissä sinänsä ihan oleellisissa detaljiissa :D

      Poista
    2. Haha! Mitä noita nyt sitten onkaan. Toisaalta turhaan ehkä kysyn, koska luultavasti hankinta menee mulla niin, että menen johonkin kauppaan, ilmoitan budjetin ja ostan sen perusmallin jota saatavilla on ja joka tuntuu hyvältä :D

      Poista
  3. Ihan samanlaiset fiilikset juoksemisesta täälläkin! Juokseminen on aina tuntunut todella tuskaiselta, eikä juoksukuntoa tunnu olevan yhtään. Tänä kesänä olen kuitenkin onnistunut hiukan innostumaan hommasta, vaikka alkuinnostus tyssäsikin jalkojen kipuun, jota kesti muutama viikkoa, eikä sinä aikana juoksemisesta tullut mitään. Syynä oli luultavasti tottumattomuus ja liian kova vauhti. Aloitin sitten uudestaan hitaammalla vauhdilla, ja jaksoin ensimmäisellä lenkillä itselleni yllättävän pitkän matkan - siis reilun kilometrin :D

    Vaikka juoksukunto tuntuu aina olleen todella huono, niin kuitenkin jonkinlaista kehitystä on havaittavissa. Viiden kilometrin yhtämittainen juksu tuntuu vielä aika utopistiselta, mutta ei niin mahdottomalta kuin aluksi. Huomasin myös itse, että avain kehitykseen todella on se riittävän hitaasti aloittaminen. En omista mitään mittalaitteita, joten ihan oman fiiliksen mukaan menen, mutta jonkinlainen into on säilynyt edelleen.

    Tsemppiä siis projektiin ja olisi mukava lukea näitä kuulumisia jatkossakin innostuksen ylläpitämiseksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tsemppiä, samoin! Suunnitelmissa on tehdä jatkopäivitys syksymmällä ja esitellä vähän tarkemmin ton sykemittarin mulle tuomia etuja. Kaikkihan sitä eivät tosiaan tarvitse; omalta kannalta oon huomannut sen tosi tärkeäksi, että joku "ulkopuolinen" pyytää menemään hitaammin. Kun en ollenkaan tajunnut aluksi, että tässä on aloitettava NÄIN HITAASTI. :D

      Poista
  4. En myöskään aiemmin tykännyt juoksemisesta, mutta elämäntilanteen (pienet lapset jne.) johdosta päätin, että näin helposti saavutettavaa lajia on vain alettava harrastamaan kun muuhun ei aika riitä. Tajusin myös aina juosseeni liian lujaa, joten kun vaan aluksi malttoi hissutella, ei tullut verenmakuas Nykyään menee jo kymppi, ja vauhtikin on huomaamatta kasvanut. Vaikken ylipainoinen ennenkään ollut, niin viiden kilon tippuminen on tehnyt myös juoksusta nautinnollisempaa. Minusta se oli aluksi hyvä ohje, että aina lenkin lopuksi pitäisi vielä olla sellainen olo, että voisi juosta pidempäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tämä! Että pitää ikäänkuin vähän "jättää varastoon" juoksufiilistä ja omaa jaksamista. On uskomatonta, että mulla meni näin kauan tajuta tämä...

      Poista
  5. Kiitos postauksessa! Innostuin lähtemään tänään lenkille. Kävelin, hölkkäsin ja juoksin. Mun kunto on aivan nollassa, mut jostain pitää alottaa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauska kuulla, että postaus motivoi :) Hitaasti vaan, siitä se lähtee. Mäkin olen nyt alkanut kävellä lenkeillä kaikki ylämäet, että syke ei nousisi yli 150:n.

      Poista
  6. Hei! Tosi hyvä postaus! :) Itselläni on fiilikset juoksemisen suhteen täysin samat - olen Personal Trainer, joka rakastaa treenata todella kovaa salilla, liikkua luonnossa (kävellen vaikka verenmaku suussa ylämäkeen, mutta ei juosten) ja toisaalta joogaa & meditointia (eli osaan ottaa myös kevyemmin) mutta suorastaan vihaan juoksemista. Ei se ole siis aina helppoa liikunta-alan ammattilaisellekaan. Tuntuu, ettei mun kroppa ole vain tehty kestävyyslajeihin, en ole kovin jäntevä, enkä tunnu saavan juoksuun keveyttä. Usein saan myös selkäni kipeäksi. Yritän pitää itseäni siinä 5km kunnossa, jos vaikka pitää lähteä asiakkaan kanssa lenkille, mutta se on ollut ainut motivaattori :D Tästä sun postauksesta sain kuitenkin motivaatiota - asetan tavoitteen, otan sykemittarin messiin, ja alan taas myös juoksemaan! Annan juoksulle vielä ainakin yhden mahdollisuuden :D - Sini -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini, ihan mahtava kommentti! Oon supertyytyväinen näistä palautteista mitä jutusta on tullut. En ois osannut uskoakaan, että tämä oma kiirastuli juoksemisen kanssa motivoisi muitakin. Ihanaa, että näin on! Ja on todella lohdullista kuulla, että liikunnan ammattilaisillakaan ei jokainen laji ole suosikki ja sellainen, jossa on hyvä. Kiitos siis ihanasta kommentista!

      Poista
  7. Niin ja kovasti tsemppiä treeneihin! :) -Sini-

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa tutulta! Aloitin lenkkeilyn aivan samalla tavalla��‍♂️Nyt ei tulisi mieleenkään lähteä lenkille ilman kelloa��Tsemppiä treeneihin!��

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä!

    Heräsi sellainen kysymys, että missä vaiheessa tuon hitaan juoksemisen voi lopettaa? Mistä tietää, milloin sitä kestävyyttä on saanut kartutettua sen verran, että voisi jo kokeilla oikeasti vaikka hölkkälenkkiä?

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?