Kaupallinen yhteistyö: Swiss Clinic ja Suomen Blogimedia Pari vuotta sitten kokeilin ensimmäisen kerran mikroneulausta. Kaikki alkoi...

Kasvojen ihon rullaus ja 25 %:n alekoodi

9.6.19 Satu Kommentteja: 1

Kaupallinen yhteistyö: Swiss Clinic ja Suomen Blogimedia

Pari vuotta sitten kokeilin ensimmäisen kerran mikroneulausta. Kaikki alkoi rapsakan kuivasta talvi-ihostani, joka oli ollut pienenä ja kasvavana kiusana jo jonkin aikaa. Kesäisin iho oli hyvässä kunnossa, mutta talvisin se alkoi kutista, kiristää ja jokseenkin lerpsahtaa. Vähitellen ihoni talvi alkoi valua reippaasti syksyn ja kevään puolelle.


Aloin ottaa selvää tuotteista, käyttötarkoituksista ja vertailla tuloksia. Blogin kautta tarjottiin mainosyhteistyönä mahdollisuutta kokeilla Swiss Clinicin kotiolosuhteisiin kehitettyä mikroneulaushoitoa (täältä voit lukea juttuni ensimmäisestä mikroneulaustestistä).

Olin täysi noviisi (kuulin silloin ensimmäistä kertaa sanan mikroneulaus) ja myös aika skeptinen (neuloja, mitä himmeetä?). Muiden kokemukset kuitenkin houkuttelivat kokeilemaan, koska olihan kyseessä kuuriluontoinen juttu. Jos siitä ei olisi mitään iloa, sitten ei olisi.


Arkiset ihonhoitorutiini perustuvat luonnonkosmetiikkaan, ja tässä kohtaa onkin hyvä todeta, että Swiss Clinic ei ole luonnonkosmetiikkaa. Mitään valmistajan tuotteista ei kuitenkaan ole testattu eläimillä ja suurin osa tuotteista - kuten tuo kuvissa näkyvä kasvoseerumi - ovat vegaanisia.

Olette joskus näiden aikaisempien rullausjuttujen yhteydessä kysyneet, voisikohan mikroneulauksen jälkeen iholle laittaa luonnonkosmetiikkaa eikä tuota saman valmistajan kasvoseerumia. Olen itse käyttänyt rullauksen yhteydessä vain valmistajan kasvoseerumia, joten en osaa sanoa, kuinka luonnonkosmetiikan tuotteet tähän hommaan sopisivat. Swiss Clinicin omilla sivuilla sanotaan, että neulauksen yhteydessä voi käyttää myös omia vakkarituotteita, mutta luulenpa että kannattaa olla varovainen koska rullauksen jälkeen iho on aika herkkänä, eli testaa ensin vaikka pienelle ihoalueelle.

Tällainen kuurimuotoinen kotona tehtävä kasvohoito sopii minulle. Ehdin hierontaan kerran kuussa ja kampaajalle kahdesti vuodessa – ja nekin tuntuvat kalenterissa jo pieniltä saavutuksilta. Kotona tehtävä kasvojenhoito on nopea, helppo ja turvallinen, jos sen tekee oikein.


Homma toimii siis niin, että mikroneulausrullan pienenpienet terävät neulat tekevät ihoon pieniä reikiä, mikrokanavia. Mikroneulaus saattaa kuulostaa brutaalilta toimenpiteeltä, mutta ne neulat ovat oikeasti tosi tosi pieniä. Omalla ihollani rullat lähinnä vain kutittavat.

Rullauksen jälkeen levitän iholle saman valmistajan kasvoseerumia, joka kosteuttaa ihoa ja edesauttaa ihon uusiutumista.



Olen verrannut mikroneulauksen periaatetta urheiluun aikaisemminkin ja toistan saman, koska se on niin konkreettinen. Treenaamisen jälkeen pitää levätä, että treeneistä on hyötyä. Treenatessa lihakset menevät vähän rikki, levossa ne korjaantuvat ja lopputuloksena on vahvempi lihas. Jos vain treenaa ja treenaa eikä ollenkaan lepää, keho menee rikki.

Niinpä onnistuneen mikroneulauksenkin juju ja tehokkuus piilee siinä, että kasvoja ei rullata joka päivä vain ainoastaan kuureittain.

Swiss Clinic suosittelee kasvojen rullausta viitenä peräkkäisenä päivänä ja sen jälkeen viiden päivän lepoa. Tämä kymmenen päivän sykli toistettaisiin sitten kuusi kertaa eli yhteensä kahden kuukauden ajan. Sen jälkeen rulla pitää vaihtaa uuteen.

Minä itse en tee mikroneulausta niin usein. Teen nykyään setin (noin 5 rullauspäivää + 5 lepopäivää) kaksi kertaa ja sitten odottelen kuukauden tai pari, näin kesäaikaan enemmänkin, ja toistan kuurin, kun alkaa itsestä tuntua siltä.

Tulokset eivät näy heti samana iltana. Itselläni huomaan kasvojen ihon kirkastuneen ja virkistyneen kymmenen päivää aloituksen jälkeen.


Mikroneulauksessa on syytä muistaa muutama juttu:

1. Rullaus kannattaa tehdä illalla ennen nukkumaanmenoa. Rullaus + seerumi + nukkumaan. Jos jaksaa valvoa (tai ei jätä rullausta ihan kamalan myöhäisiltaan), voi lisätä yövoiteen/öljyn ennen nukahtamista, mutta ei siis suoraan seerumin päälle.

2. Tämä on tärkein: Kasvojen ihon pitää olla puhdas ennen rullausta. Älä levitä ennen rullausta iholle mitään, edes kasvovettä. Olen saada hepulin joka kerta kun näen "nättejä" IG-kuvia ihmisistä testaamassa rullausta täydessä meikissä. Niin ei saa tehdä – lopputuloksena voi olla vakava ihotulehdus.

3. Skin Roller pitää desinfioida ihan jokaisen rullauksen jälkeen ja jokaista rullausta ennen. Desinfiointiin voi käyttää Swiss Clinicin omaa desinfiointisuihketta tai jotain muuta desinfiointiainetta.

4. Skin Rollerin rullapää on helppo vaihtaa ja se kannattaa vaihtaa säännöllisin väliajoin. Swiss Clinicin verkkokaupasta voi ostaa muutaman kymmenen euron hintaisia vaihtorullia ja suosituksena on, että uusi rulla vaihdettaisiin kahden kuukauden (noin 25-30 käyttökerran) käytön jälkeen. Minä olen vaihtanut rullan sen jälkeen kun olen rullannut kaksi kertaa viisi päivää taukoineen. Kun laitan rullauksen tauolle, poistan vanhan rullan roskikseen. Se menee ikävä kyllä sekajätteeseen, koska rulla sisältää sekä muovia että metallia. Kierrätettävyydessä olisi valmistajalla kyllä ehdoton tuotekehityksen paikka.

5. Skin Roller on parasta säilyttää suojamuovilaatikossaan eikä sitä saa antaa lainaan muille.


Swiss Clinicin Face
-hoitosetti sisältää Skin Rollerin (0,5 mm) ja kasvoseerumin eli ne tuotteet, mikä itselläni on juuri nyt käytössä. Face-paketin hinta on 125 €.

Swiss Clinic 3+1 sisältää Skin Rollerin ja kolme vaihtoterää. Lyhyimpien neulojen Skin Roller 0,2 mm soveltuu ensikertalaiselle, herkälle iholle ja ohuelle silmänympärysiholle. 0,5 mm neulapää on se, jota itse käytän. Leveärullainen 0,5 mm neulapää on kehitetty vartalon isommille ihoalueille kuten vaikka raskausarpien tms. hoitoon. 3+1 setti maksaa 79 €.

Alekoodilla Satu25 saa 25 %:n alennuksen verkkokaupassa tästä jutussa esittelemästäni Face-hoitosetistä, 3+1-vaihtorullasetistä ja suuremmille ihoalueille tarkoitetusta Body-setistä.  Alekoodi on voimassa toistaiseksi.

1 kommentti:

  1. Hei, haluan jakaa ihanan todistukseni Kun olisin ollut suhteissa aviomiehen kanssa vuosia, hän hajosi kanssani, tein kaiken mahdollisen, jotta hänet saataisiin takaisin, mutta kaikki oli turhaan, halusin hänet takaisin niin paljon rakkauden vuoksi Hänelle, minä rukoilin häntä kaikella, lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani ystävälleni ja hän ehdotti, että ottaisin pikemminkin yhteyttä oikeinkirjoituskoneeseen, joka voisi auttaa minua saamaan loitsun tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei koskaan uskonut loitsuun, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, minä postitettu oikeinkirjoitin, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolmea päivää, että minun ex palaa minulle ennen kolme päivää, hän heitti loitsun ja yllättäen toisella päivänä, se oli noin neljätoista. Minun ex soitti minulle, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki hän sanoi, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palata hänen luokseen, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänelle, että aloimme elää yhdessä onnellisesti uudelleen. Siitä lähtien olen luvannut, että joku tiedän, että minulla on suhdeongelma, olisin apua tällaiselle henkilölle viittaamalla häneen ainoaan todelliseen ja voimakkaaseen oikeinkirjoittajaan, joka auttoi minua omalla ongelmallani. sähköposti: babaidadawiseman01@gmail.com
     voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apuaan suhdettasi tai muussa tapauksessa.

    Rakkauden loitsuja
    Ansaitse hyvää rahaa tai voittaa arpajaiset.
    Saavuta menestys liiketoiminnassa.
    Hengelliset ongelmat.
    Voita oikeustapausta.
    Etsi elämäsi kumppani.
    Hanki hyvin palkattu työ.
    Valvonta avioliittoosi.
    Vastaanottaminen ja houkutteleminen ihmisiltä.
    Palaa menettää rahaa.
    Paranna sinua kaikista sairauksista. sekä parantuva että parantumaton.
    Ratkaise raskausongelmia ja siunaa teitä vauvoilla jne.

    Ota yhteyttä tähän hienoon miehen kanssa, jos sinulla on ongelmia kestävän ratkaisun kanssa
    kautta babaidadawiseman01@gmail.com
    WhatsApp: +2348136951551

    Kiitä minua myöhemmin

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?