Matkailu näköjään herättää paljon tunteita. Vähän samaan tapaan kuin ruoka. Se miten matkustaa tai mitä syö, kertoo ihmisestä yllättävän paljon. Siis ei ihmisen kiinnostavuudesta tai hyvyydestä vaan elämäntyylistä, mieltymyksistä ja ajattelutavasta. Kun joku asia koskettaa lähes jokaista, siitä on jokaisella mielipide. Ihan ymmärrettävää.
Tämä Salamatkustajahan ei oudosta nimestään huolimatta ole matkablogi. Jos on pakko tägittää tälle paikallismedialle joku kategoria, se olisi varmaankin elämäntyyliblogi. Mutta onneksi elämäntyylissä ja matkailussa on todella paljon yhteistä.
Arkeni, kuten varmaan aika monen muunkin arki, on täynnä kompromisseja, "parhaiden mahdollisten" ja "vähiten vitutusta kasvattavien" päätösten tekemistä. Kun minä vietän vapaa-aikaani ja menen vaikkapa matkalle, haluan tehdä omina hetkinäni matkalla juuri sitä mitä minä haluan. Arvostan omaa aikaani niin pitkälle, että kun käsillä on sellainen vapaahetki, josta saan päättää ihan itse, en halua käyttää sitä yhtään mihinkään muuhun kuin siihen, mitä ihan oikeasti haluan.
Voin aivan hyvin mennä Pariisiin näkemäättä Eiffel-tornia. Viimekertaisella Pariisin-reissulla minua jopa otti päähän se, että puoliso halusi käydä tornilla ja Notre Damella. Minua ne eivät kiinnostaneet risun vertaa.
Asuin Barcelonassa pari vuotta ja olen käynyt siellä matkalla kymmenisen kertaa, mutta en ole kertaakaan mennyt Sagrada Familiaan sisälle. Koska en todellakaan aio käyttää aikaani jonottaakseni paikkaan, josta en ole niin kovin kiinnostunut.
Helsingissä menin Temppeliaukion kirkkoon kerran kuuntelemaan yhtä upeaa mieskuoron joulukonserttia. Mutta en menisi vain katsomaan rakennusta. Kun eivät rakennukset pahemmin hotsita.
Miksi tehdä tai suorittaa mitään asiaa - työtä, perhettä, harrastusta, lomamatkaa, kulttuuria, kävelylenkkiä tai museota - sen takia, että asian olettaa olevan suosittua ja tavoiteltavaa? Pahimmassa tapauksessa siinä hommassa vajoaa elämänmittaisten kompromissien suohon, ja kun siellä alkaa pyristellä, uppoaa ja muuttuu turpeeksi. Ja sen jälkeen päätyy Keskustan puolueohjelmaan.
Jos puutarhanhoito ei kiinnosta, ei kannata hankkia puutarhaa, kirjoitti kerran Anna-Leena Härkönen johonkin kolumniinsa ja oli tuolla virkkeellä atomin ytimessä. Pätee myös matkailuun. Ja elämään.