Ette muuten usko, mutta sain tänään vedettyä elämäni ensimmäisen leuan. Kaksi kappaletta, toisen myötäotteella ja toisen vastaotteella. Nyt...

Mikä tahansa harrastus vahvistaa itsetuntoa

25.5.19 Satu Kommentteja: 1

Ette muuten usko, mutta sain tänään vedettyä elämäni ensimmäisen leuan. Kaksi kappaletta, toisen myötäotteella ja toisen vastaotteella. Nyt on tunnelma ihan: bi-leet!


Olen harjoitellut noin kuukauden verran Hesarista löytämälläni "Tavoitteena yksi leuka" -ohjelmalla. Kaikki lähti lievästä ketutuksesta. Vaikka käyn treeneissä säännöllisesti ja tulokset nousevat etenkin voimaa vaativissa liikkeissä, staattisia leukoja en vain ole pystynyt vetämään. On ottanut ihan hirmuisesti päähän pusertaa ja pusertaa ilman, että tapahtuu mitään kämmenten hikoamista ihmeellisempää. Tuo Hesarin pääsiäislomalla lehdessä julkaisema ohjelma tuli siis todella mainiolla ajoituksella.

Treenasin ja tein kuten käskettiin, huudatin kuminauhaa ja tein punnerruksia. Kolmannen ohjelmaviikon jälkeen koitin taas, että jokohan nyt jaksaisin vetää leukani tangon yli.

Ja voi ihme ja kumma: kävin kiinni tankoon ja jännitin kropan kaikkia lihaksia niin lujasti kuin vain pystyin ja aloin vetää selällä ja koukistaa käsillä. Ja ihme tosiaan tapahtui: PÄÄSIN. Onnistuin!

Hitsiläinen, mutta onnistumisen tunne lävähti mahtavan ihanana lämpimänä aaltona koko kehon läpi ja alkoi naurattaa ihan hillittömästi. Ihan mielettömän mielettömän siistiä, että minä pystyin siihen. Olo tuntui samalta kuin silloin kerran kun voitin muutaman sata euroa huoltsikalta ostetussa rahapeliarvassa. Jea!

Se yksi leuka oli todellisen työn ja tuskan takana. Ensin en pystynyt. Turhauduin ja turhauduin, useita satoja kertoja. Sitten päätin vain harjoitella enkä antaa periksi tai antaa ohjelman vaipua unohdukseen. Leuanvetotreenit tuntuivat aivan hirvittävän kamalilta joka kerta. Joka puolelta poltteli. Hartioita särki ja lapojen välissä olevat pikkuruiset lihakset tuntuivat muuttuneen kuumaksi nakkimuusiksi. Venyttelin, lepäsin, tein lapapunnerruksia ja kokeilin taas treeniä uudestaan. Huudatin nappikuulokkeissa täysillä Dr Dretä ja roikotin 65-kiloista varttani tangossa ja yritin uhmata painovoimaa.

Jos urheiluharrastusaihe kiinnostaa, niin täällä voit lukea lisää juttuja sporttiharrastuksestani.



Tässä leuanvetopusertamisessa kyllä kirkastui taas se, miksi on todella tärkeää että ihmisellä on joku harrastus. Siis ihan mikä vain harrastus. Se voi olla vaikka kiinan kielen opiskelua, napatanssitreenejä, postimerkkien keräilyä, lukemista, miekkailua, painonnostoa tai suunnistusta. Ryhmälaji tai yksilötekeminen. Sisäharrastus tai ulkoiluun liittyvä. Kallis välinepainotteinen tai edullinen ulkona tehtävä. Kun on itsellä harrastus, jossa voi kehittyä ja oppia (koska kyllä: kaikissa harrastuksissa oppii jotain, kaikki tekeminen on aina oppimista), se siitä vapaaehtoisesta tekemisestä kertyvä pääoma on jotain, joka on vain meidän ihan oma aarre.

Ihmisellä voi olla hieno ura, rikkauksia, upea talo, lapsia, sisaruksia, puoliso, perheenjäseniä, mahtava ystäväpiiri. Mutta kaikki se, niin tärkeää ja arvokasta kuin se onkin, ei ole täysin riippuvainen vain meistä itsestämme. Työpaikka voi mennä alta. Lapset kasvavat ja muuttavat pois. Voi olla, että läheiseksikin luullut ihmissuhteet menevät syystä tai toisesta telakalle. Talo voi palaa, rikkaudet voi menettää. Kaikkea voi tapahtua, mihin ei voi vaikuttaa. Siksi pitää vaikuttaa siihen, mihin voi vaikuttaa.



Kun on itse opetellut itseään varten jonkin taidon, sitä ei voi kukaan ottaa pois. Kun ihmisellä on joku henkilökohtainen omalla tekemisellä hankittu taito, jossa voi kehittyä, omistaa valtavan voimavaran. Kun tietää että elämässä on jotain mitä ei voi rahalla ostaa ja suhteilla hankkia ja mitä kukaan ei voi sinulta viedä pois, tuntee olonsa paljon varmemmaksi ja vahvemmaksi.

Minulla itselläni jos on vähän huono työpäivä, epävarmuutta tai muuta ryönää tai ehkä jotain känää kotona ja mieli vähän maassa...lähden harrastamaan. Sieltä pois tullessa on aina parempi olo kuin sinne lähtiessä. Kun huomaa olevansa pitkäjänteisen tekemisen takia pikkuisen taas aikaisempaa parempi jossain, olo alkaa tuntua voittamattomalta.

Onnistumisesta purkautuva positiivisuus ja iloisuus on iso tunne. Väitänkin siis, että mikä tahansa harrastus vahvistaa itsetuntoa. Se että harrastaa ei ole "vain" terveyden  edistämistä tai sosiaalisten suhteiden ylläpitoa, vaan se on avain myös vahvempaan itsetuntoon ja itsetuntemukseen - ja myös kivempaan muuhun elämään.

1 kommentti:

  1. Näinhän se on, toisaalta tuollaisessa urheiluharrastuksessa on se kurja loukkaantumisriski, jolloin sekin voidaan "viedä pois". Nimim. Polvet paskana, vaikka olin siinä ennen niin hyvä. :/

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?