Kun kuvittelen itselleni arjen ja elämän, jossa minulla ei ole enää koskaan kiire, se ajatus tuntuu pöyristyttävältä valheelta ja itsepeto...

Haluan naiseksi, jolla ei ole enää koskaan kiire

10.1.19 Satu Kommentteja: 13

Kun kuvittelen itselleni arjen ja elämän, jossa minulla ei ole enää koskaan kiire, se ajatus tuntuu pöyristyttävältä valheelta ja itsepetokselta. Elämä on jo vuosia ollut sellaista tämmöistä. Että jatkuvasti on joku dedis oven takana, muuttuva kalenteritilanne, kokouksen ajankohta vaihtuu lennosta, työmatkojen aikataulutus, tulevat suunnitelmat, menneiden raportoinnit, taskulamppupäivä päiväkodissa, esikoisen kiipeilytreenit ja ai niin - ne kuitit pitäisi toimittaa kirjanpitoon aina juuri tänään, kun ei olisi kertakaikkiaan yhtään aikaa.


Ajatus siitä, että kiireetön elämä tuntuisi turhalta lässytykseltä, valheelta ja itsepetokselta on ainakin osittain vain ajattelun laiskuutta, väitän. Havahduin tähän havantoon ihan äsketttäin.


mun elämä, sen jokainen hetki, on kolmen kokonaisen ihmisen lapsuus. He kasvavat näissä päivissä, meillä on nämä päivät. Eikä yhtään mikään ole tärkeämpää. Se on ihme, haluan muistaa sen aina.

Siksi mun uudenvuodenlupaus on, että enää ei ole kiire. Kun ajattelen nyt alkanutta kevättä, mua vähän sattuu vatsaan, se näyttää täydeltä, mutta olkoon sitten. Minusta tulee nainen jolla ei ole kiire, se on nyt ohi. Haluan jokaisen hetken, haluan että lapseni saavat ne. Ajan ja toivon ja maapallon.

Lasten tilalle voi kukan tahansa laittaa mitä tahansa, eikä tarinan opetus muutu. Terveyden, joka vaatii huolenpitoa. Ystävän, joka kaipaa tukea. Oman harrastuksen, joka antaa energiaa ja jolle haluaa antaa aikaa. Järjestötyön. Vapaaehtoistyön. Lemmikkieläimet. Tai sitten oman palkkatyön, josta pitää kreisin paljon ja jota voi haluta tehdä hyvin paljon ja työaikoja sen enempää katselematta. 


Mikään itselle tärkeistä asioista ei saa jäädä kiireen alle. Siinä ei ole yhtään mitään järkeä, ei niin puolikkaan karvan vertaa. Koska:

Kiire ei säästä aikaa, vaan vie sitä. Kiireestä valittaminen kuluttaa happea ja vie aikaa. Kiire laittaa hutiloimaan ja se on myrkkyä etenkin suunnittelutaidoille ja suurten kokonaisuuksien hallinnalle.

Kiire ei saa tekemään enemmän, vaan vähemmän, koska tunne kiireestä ja siitä että ei ehdi, laskee vatsaan metallisen olon, nostaa otsalle pienen hien tai saa oman käytöksen poukkoilemaan ja kädet nykimään. Sama tauti, oireet ovat jokaisella vähän erilaiset. Kiire näennäisesti hoputtaa mutta oikeasti se jarruttaa, koska energiaa menee ihan muuhun kuin siihen itse tekemiseen ja juttujen edistämiseen. Joku ehkä tykkää tehdä töitä aggressiivisessa tunnekuohussa, mutta sellaisen saa aikaan myös ilman kiirettä. Mä esimerkiksi itse kuuntelen aina vihaista musiikkia kovalla, kun kirjoitan. 

Kiire ei tee ihmisestä tärkeää muiden silmissä, vaan vähän hölmön. Kiire ei lisää sosiaalista statusta millään tavalla, vaan se vähentää sitä. Mitä paremmin osaa organisoida ja priorisoida eli mitä paremmin handlaa omat hommansa, sitä harvemmin kiire tulee kylään.

Kiire ei tuo lisää rahaa, vaan kuluttaa sitä. Typerimmät päätökset tehdään kiiressä ja nälkäisenä. Harkitsevuus, loogisuus ja kriittinen ajattelu vaativat aikaa. Kiire on silloin täysin väärä tunnetila.

Kiire ei ole luonteenpiirre, vaan tunnetila. Koska kiireestä ei ole iloa, siitä voi hyvillä mielin yrittää opetella pois. Kiire kun ei ole luonteenpiirre, jota vain pitää sietää, vaan se on toimintatapa ja tunnetila, jonka voi työskennellä itsestään pois.


En siis keksi yhtäkään syytä sille, miksi kiire olisi hyvä asia. Ja jos joku asia ei ole itselle hyväksi, siitä pitää hankkiutua eroon. Siirtymävaihe voi olla vaikea. On tylsää, jos tulee luvanneeksi enemmän kuin mihin pystyy. Ei ole mukavaa ottaa puhelin käteen, soittaa ja pyytää anteeksi myöhästymistään ja luvata olla ensi kerralla realistisempi. Tärkeintä tässäkin kohtaa on kuitenkin se, että muistaa antamansa lupauksen, eikä myöhästy toista kertaa. 

Niinpä minäkin nyt lupaan, että minulla ei enää ole minnekään kiire. Ikinä. Tekemistä voi olla paljon, ja joskus sitä voi olla jopa liikaa, mutta kiire ei jumaleissön saa olla enää koskaan. Saan enemmän aikaan tärkeitä asioita, kun teen nopeasti mutta ilman kiirettä. Olen aivan varmasti myös uskottavampi, kun en jatkuvasti vilkuile kelloa. Sitä paitsi on kivaa keinutta venettä ja vastata kysymykseen "sulla on varmaan just nyt kiire, mutta ehtisitköhän tehdä...." ihan toista, mitä kysyjä ehkä odottaa: 

Ehei, ei minulla ole yhtään mihinkään kiire. Ehdin hyvin kuunnella, ja jos asia kiinnostaa tai jos voin olla avuksi, aikaa saattaa järjestyä enemmänkin. Minkäslaista asiaa sinulla olikaan?

Haluan olla kiireetön ja tehokas nainen, joka voi jättää kahvikupin kesken mutta ei kiireen takia.

Uuh. Tämä kaikki kuulostaa ihanan vallankumoukselliselta.

Kuvat: random-kahvihetki Reykjavikissa, Björgvin Hilmarsson

13 kommenttia:

  1. Anna Perhollahan oli muistaakseni teidän podcastissa hyvää asiaa arjen hallinnasta mikä tietysti sivuaa kiirettäkin. Olen yrittänyt aikatauluttaa projekteja ja vielä todella löysällä kädellä, mutta silti tuntuu että hommat kasaantuu välillä.

    Osin siksi, kun asiakkaat pyytävät yllärinä uusia juttuja lyhyellä varoajalla. Osin siksi, että itse alan säätää jotain muuta mielenkiintoista ja aikataulut löysyydestä huolimatta paukkuu. Osin siksi, koska flunssaepidemia päiväkodissa. Suurin syy on kuitenkin varmasti se, etten osaa tai uskalla sanoa ei tarpeeksi usein. Sitä harjoitellaan tänä vuonna lisää.

    Hintojen nosto ja parempi palvelumuotoilu on kyllä auttanut kiireen tunteen voittamisessa. Kun ei ole pakko ehtiä niin paljoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura! Kyllä, juuri näin! Se Anna Perhon podijakso oli ihan mahtava ja suosittelen lämpimästi Annan kirjoja, jotka käsittelevät tätä samaa asiaa.

      Satunnaismuuttujat aiheuttaa häikkää rasvatussa koneessa tämän tästä, se on välillä aika ärsyttävää. Olen yrittänyt päästä siitä ärsytyksestä yli ajattelemalla ja asennoitumalla siihen, että kun tulee yllättävä tilanne, se koskee kaikkia. En voi yksin olla suodattimena tai kuminauhana, joka klaaraa hommat, vaikka 80 % muista resursseista on poissa pelistä. Usein asiakkaat tajuaa tämän, kunpa vaan itse tajuaisin vielä suoremmin sanoa tämän heille. Tänä vuonna harjoittelen :)

      Poista
  2. Mielenkiintoisia pointteja! Oon itse miettinyt paljon tuota kiire-puhetta ja sitä, miksi ihmeessä on niin trendikästä/hyväksyttävää pitää sitä yllä. Se liittynee tuohon mitä kirjoitit, että omasta kiireestä puhumalla on helppo yrittää tehdä itsestään tärkeä, vaikkei kiireen määrä kuljekaan millään lailla käsi kädessä ihmisen tärkeyden kanssa.

    Kirjoittelin samasta aiheesta ajatuksia blogiimme ennen joulua osoitteeseen https://kaleidoskooppi.net/2018/11/19/onko-sulla-kiire/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Ja kiitos kun linkkasit teidän juttuun, kävin lukemassa. Hyvä teksti!!

      Poista
  3. Mä luin tämän vuoden vaihteessa ja päätin varastaa lupauksen:

    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005950088.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YesYesYes! Juuri tämä juttu pyöri mielessäni tätä juttua kirjottaessani. Muistelin että olin lukenut ihan hiton hyvän tekstin aiheesta tuon nyt mainitsemani lisäksi, mutten saanut mieleeni, mikä se oli. Sehän oli TÄMÄ.

      Poista
  4. Kiitos, ajatuksia herättävä kirjoitus! Jäin tähän liittyen pohtimaan metatyöasiaa. Olen selvästi itse nyt tuoreen toisen lapsen myötä alkanut ahdistua entistäkin enemmän metatöistä, koska niiden määrä vain lisääntyy kaiken aikaa. Etenkin ne miljoonat muistettavat vaihtuvat pikkuasiat (tyyliin päiväkodin taskulamppupäivä, vessapaperien ostamisen muistaminen, passihakemus ajoissa jne.) kuormittavat jatkuvasti ja lisäävät sitä tunnetta että asiat eivät ole hallussa. Voisikohan tähänkin jotenkin soveltaa tuota kiireajatusta tyyliin 'jatkossa kaikki metatyö on hallussa ja hoidossa' (yhdessä puolison kanssa tietty). Ja jotta tämä toimisi, pitäisi kehittää joku systeemi siihen metatyön hallintaan. Exceliin emme ole vielä päätyneet emmekä ehkä päädykään mutta jotain vastaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niin samaa mieltä. Se metatyön määrä on ihan jäätävä välillä. Koitan suhtautua siihen kuten muuhunkin työhön, tehdään asia kerrallaan ja priorisoidaan. Eihän se aina ihan kivuttomasti mene (hehheh), mutta ei se nykyimine ja kiireestä stressaantuminen ainakaan edesauta tilannetta. Lapsetkin pysyy paremmalla tuulella, kun en itse ole järkky jännääjä. Ja sitten ne siirtymiset eri paikkojen välillä sujuu nopeammin, kun yrittää itse pysyä mahdollisimman rentona.

      Poista
  5. Kaunis ajatus, mutta haluaisin tietää miten se käytännössä onnistuu pikkulapsiperheessä, jossa molemmilla vanhemmilla on vaativa kokopäivätyö? Mun nähdäkseni kiire ei ole tunnetila, vaan monesti ihan vaan fakta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peikon kysymys on niin totta. Usein myös töissä työtehtävät määräytyvät ylhäältä päin, ja erityisesti niiden määrä, joihin liittyy kontrollointi tulosvaateena. Kyllä, kiire on faktaa - ota tai jätä. Näin sitten voi käydä, että työhyvinvointikin on loppupeleissä sanahelinää, jolla ei saada hyvinvoinnille todellista vastetta. Kuten tekstissä nimettiin, kiire ei tuo lisää rahaa, miten se tavan rivimiehelle toisikaan? Ellei sitten tee kahta tai useampaa työtä päällekkäin. Kiire ei tuo lisää rahaa, mutta se tuo rahaa, joka jatkaa matkaansa. Ja todella, vain yksi 8 tunnin työ on mahdollista, kun on perhe, joka tarvitsee toisiaan ja aikuisten käsiä kiireen keskellä. Jollakin tavalla täsmäsuunnittelulla on vielä mahdollista, että molempien vanhempien kokopäivätyön ohella toinen opiskelee, mutta kiirettä pitää. Harrastuksena voi olla mättäällä istuminen ja tähtien tuijottelu toivoen olevansa ajoittain kahtiajakautunut ehtiäkseen kiireen edelle. Tuonkaltaisessa (ja monen muunkaltaisessa) elämäntilanteessa näkisin myös ettei kiire ole niinkään tunnetila, mutta se aiheuttaa monenlaisia tunnetiloja.

      Poista
    2. Meidän perheessä on molemmilla vaativa ja aikaavievä kokopäivätyö ja harrastukset ja muu sälä, ja hermot välillä aika pinkeenä. Mun pointti tässä oli se, että se että kiirehdin ja stressaannun siitä että "en varmana ehdi" ei auta mitään. Se ei auta hallitsemaan sitä arkikaaosta. Kuitenkaan ei ole kuin se rajattu määrä aikaa tehdä erinäisiä asioita; se aika on parasta käyttää asioiden tekemiseen mahdollisimman hyvin ja turhaa jännittämättä.

      Se että on paljon tekemistä ja velvollisuuksia ja toiveita ja pakkoja, voi olla elämäntilanne, jolle ei juuri silloin voi mitään, vaikka haluaisi. Jos siitä yrittää selvitä ilman kiirettä eli ilman sitä ahdistavaa tunnetta siitä että ei pysty, ehdi, homma kaatuu päälle, ei ehdi nukkua jne, se luultavasti menee paremmin.

      Tai siis näinhän minä arvailen ja omaa totuuttani sormissa pyörittelen.

      Poista
  6. Minä olen saanut karistettua kiireen tuntua liittyen kotona olemiseen. Jos minulla on 5 minuuttia aikaa käydä kotona, saada lapsi mukaan ja lähteä viemään lasta treeneihin, on omalla ajatuksella väliä. Se 5 min ei vähene eikä lisäänny, on itsellä kiireen tuntu tai ei. Kun ei hätäile (koe kiireen tuntua) saa ajan riittämään siihen, mitä sillä kertaa ehtii. Kun siirrytään seuraavaan paikkaan ilman kiireen tuntua, tuottaa aivot ratkaisun seuraavaan ongelmaan: missä välissä ehdin itse syödä, käydä vessassa tms. Ja on leppoisempaa seuraa omalle lapselle.
    Mutta paletti on isompien lasten kanssa helpompaa. Lapsi ymmärtää ajan, eikä vedä ylläriuhmiksia. Pakkaa itse treenikamat ja pystyy puhelin/WhatsApp-ohjauksella laittamaan itsensä valmiiksi jne.

    Koen,että olen pienten lasten äitinä tehnyt todella kiireisiä siirtymiä töihin/töistä. Kun aikaa joskus olikin minuutteja enemmän siirtyä työpaikalta päiväkodille, jouduin uudestaan harjoittelemaan tavallista kävelyä pikakävelyn tai harppomisen sijaan. Kiire on sekä fakta, mutta se on myös tila. Kiireen tuntu voi nimittäin olla myös silloin, kun ei vaan saa jäsennettyä tekeillä olevia asioita. Kokee kiirettä, mutta ei tee käytännössä mitään.
    Lasten tuottamaan metatyöhön meillä on pakko olla seinällä perhekalenteri, monia muistutuksia puhelimessa ja isommilla lapsilla jo tiettyjä vastuita hoitaa itse tietyt aikataulunsa. Ja monissa perheissä tämä sälä kaatuu helposti vain toiselle vanhemmalle. Joissain perheissä tuntuu molemmat vanhemmat olevan perillä säännöllisistä harrastusajoista, muuttuvista harrastusajoista, kaikista koulupoikkeuksista, lääkäreistä, pieneksi jäävistä vaatteista jne. Meillä sitä sälää organisoin pääasiassa minä. Onneksi lapset alkavat ottamaan rakkaista harrastuksistaan itse vastuuta myös aikaisessa vaiheessa. Ja tosi monista koulujutuista. Joskus jokin asia lipsahtaa ohi kaikilta ja siitäkin selviää. Vaatii kuitenkin mm hyviä yöunia, että ei tarvitse ratkoa aikatauluylläreitä väsyneenä. (Ehkä siksi meillä ei ollut kovin kiireisiä iltoja, kun lapset olivat pieniä ja olin aina univajeessa.)

    Töissä taas voi pitää kiireen loitolla samalla tavalla, mutta jos työaika ei riitä työn hoitamiseen, silloin työtä on liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo: "kokee kiirettä, mutta ei tee käytännössä mitään", niin hyvin sanottu. Mulle erittäin tuttu tilanne - ja kaikenlisäksi että se kiire skidisti ahdistaa se myös harmittaa suunnattomasti siksi, että energia menee siihen märehtimiseen ja asian ahdistamiseen eikä siihen, että tekisi asioita sen olotilan poistamiseksi. Just tätä mä yritin tällä puheenvuorolla tavoittaa. Kiitos kun autoit :-)

      Poista

Mitä tuumaat?