Juttelin eilen lasten kanssa messengerissä. Pakkasin Helsingissä vaatteitani matkalaukkuun, pesin käsienpesualtaassa sukkaaparin seuraaval...

Paluu pitkältä työmatkalta

31.1.19 Satu Kommentteja: 6

Juttelin eilen lasten kanssa messengerissä. Pakkasin Helsingissä vaatteitani matkalaukkuun, pesin käsienpesualtaassa sukkaaparin seuraavalle päivälle ja survoin tuliaisia kangaskasseihin. Reykjavikissa Pampula kysyi murokulhon äärestä, että ootko äiti vielä elämässä. Ihanan tarkka sanakirjakäännös islannnin kielestä. Toisella kotimaisella toisen hengissä oloa tiedustellaan kysymällä Ertu á lífi (líf = elämä).


Ymmärrän kuopuksen huolen. Olenhan ollut nyt pari viikkoa poissa kotoa ja se kieltämättä on aika pitkä aika, etenkin lapsille. 

Omalla kohdalla pariviikkoinen hujahti nopeasti,  kun vauhti oli päällä jo Suomeen tullessa. Päivä ennen lentokentälle lähtöä olin mukana laittamassa pakettiin seitsemän vuotta kestänyttä kauppayritystä. Lepo ennen pitkää työreissua jäi hyväksi suunnitelmaksi, joka ei toteutunut. 

Listasin äsken omaksi huviksi, mitä kaikkea viimeiseen kahteen viikkoon on mahtunut. Mutta asiaa tuli niin paljon, että en kehdannut kirjoittaa sitä tänne. Kun ei tarkoitukseni ollut selittää paljonko olen tehnyt vime aikoina töitä vaan todeta tämä:

Periaatteeni on, että kun ollaan työmatkalla, tehdään paljon töitä. Muutoinhan voisin olla kotona, missä toki mieluiten olisin. Koska yritän lentää harkitummin ja harvemmin, olin päättänyt yhdellä kerralla hieman pidempään ja heittää kaksiviikkoisen palaveriputken kahden lyhyemmän visiitin sijaan.

Tammikuu meni siis vähän jalka kaasulla. Siksi aion ottaa muutaman seuraavan päivän happea, järjestää vaatekaappia ja tarttua johonkin uuteen hyvään kirjaan.

Nyt istun täällä lentokenttäbussissa ja köröttelen lumen peittämän laavapeltomaiseman läpi kohti kotia, halimaan lapsia ja miestä. Elossa ollaan.

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Uih, olen tosi innoissani yhdestä kivasta työjutusta, jota pääsen kokeilemaan ensimmäisen kerran keskiviikkona. Minut kutsuttiin pitämään ...

Webinaari kohti onnellista työpäivää

28.1.19 Satu Kommentteja: 5

Uih, olen tosi innoissani yhdestä kivasta työjutusta, jota pääsen kokeilemaan ensimmäisen kerran keskiviikkona. Minut kutsuttiin pitämään webinaari. Hauskaa ja pirullisen jännittävää! Noin tunnin mittaisen session aikana kerron omat vinkkini onnellisempaan ja mukavampaan työpäivään ja  vaikka ajatuksia voi soveltaa monella alalla, käytän esimerkkinä sitä, kuinka bloggaamisesta voi tehdä itselleen työn tai osa-aikatyön. 


Minähän en siis vielä vuosi sitten kunnolla edes tiennyt, mikä on webinaari. Olen pitänyt säännöllisesti esiintymisiä, luennoinut työntekemisen muodoista, kouluttanut matkakirjoittamisesta ja tietokirjojen kirjoittamisesta ja vetänyt keskusteluja, mutta netissä luennoinnista ei ole pahemmin ollut käryä.

Syksyllä UP! Partners lähestyi ja kysyi, haluaisinko tulla pitämään heille verkkoluennon luovuudesta ja digityöstä. Mukavan työn saavuttamisesta, työssä onnellistumisesta ja siitä, kuinka löytää oma "unelmiensa työ" ja pärjätä siiinä. Oli totta kai kerrassaan pakko suostua, koska nämähän ovat ihan lempiaiheitani.

Toiveena oli, että käsittelisin myös sitä, kuinka rakentaa menestyksekäs some-kanava ja kuinka sosiaalisesta mediasta pystyy muokkaamaan itselleen mielenkiintoisen työn tai osa-aikatyön. Luvassa myös paljon konkreettisia esimerkkejä ja vinkkejä, joita voi soveltaa eri aloilla. Keskustelua käydään osallistujien kanssa chatissä.

Tämän viikon keskiviikkona eli 30.1. pääsen kokeilemaan, miltä tuntuu puhua tunti kameran kautta ihmisille eikä suoraan ihmisille. Ja siinä piileekin tämän koko homman suurin jännitystekijä. Kuinka vuorovaikutus mahtaa roihahtaa verkossa?

Kuva: Janita Autio.

Pelkään, että tuntuu omituiselta jutella yksinään jossain huoneessa ja katsoa yleisöä, jota ei kuitenkaan näe. Yleensä minulle se ihmisten läsnäolo on eniten esiintymisjännitystä helpottava tuki. Poimin eri puolilta yleisöä kahdet tai kolmet kasvot - sellaiset, jotka näyttävät kuuntelevan eivätkä vilkuile puhelinta tai ota torkkuja - ja katson heitä vuorotellen pitkin esitystä. En tiedä, onko kukaan luottokuuntelija vielä huomannut rooliaan tukihenkilönäni, mutta iso apu heistä on kuitenkin joka kerta ollut.  

Nyt pitää sitten vain katsoa kameran linssiä ja kuvitella itselleen se kiinnostuneenoloinen kuulija.  Eikä tätäkään hommaa opi, jos ei harjoittele, valmistaudu, kokeile ja testaa. 

Elikkäs tämä siis tiedoksi teillekin: Jos kuulut johonkin näistä ammattiliitoista, pääset katsomaan tätä(kin) webinaaria. 

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Aika kääntää uusi sivu. Kaikki loppuu aikanaan. Sulje ovi, niin toinen avautuu. Tunnistatte varmaan nämä paulokohelo-henkiset lohdutuksen ...

Kaikki loppuu aikanaan

24.1.19 Satu Kommentteja: 6

Aika kääntää uusi sivu. Kaikki loppuu aikanaan. Sulje ovi, niin toinen avautuu. Tunnistatte varmaan nämä paulokohelo-henkiset lohdutuksen sanat, kun joku asia tulee päätökseen ja sitä pitäisi jotenkin tsemppihenkisesti kuvata?


Noh. Mulla on tähän parempi: Yksi tärkeimpiä taitoja on kyky lopettaa oikeaan aikaan tai vähintään ajoissa. Ei mielellään kamalan paljoa yli sen. Pätee niin työelämässä kuin yksityiselämässäkin. Se, mitä ei voi muuttaa halutunlaiseksi, pitää jättää historiaan.



Me pistimme yhden aikajanan päähän viivan tammikuussa, kun päätimme vuodenvaihteessa sulkea suomalaisuuden epävirallisen suurlähetystön Islannissa. Finnska Budin -myymälä ja verkkokauppa on nyt suljettu. Seitsemän vuoden jälkeen oloni on skidisti haikea, mutta toisaalta isosti helpottunut. Nyt oli aika lopettaa.



Kivijalkakauppojen nihkeästä taloustilanteesta on kirjoitettu viime aikoina paljon. Leluketjujätti meni konkkaan viime vuonna.

Suomalaiset muotimyymälät ovat vetäneet samat, lopettamista puoltavat johtopäätökset: Ajatar, Gaudete ja Nina's ovat lähdössä tai lähteneet. 

Myymälöihin tullaan sovittamaan, mutta yhä useampi ostaa verkosta. Tasokas asiakaspalvelu ehdottomasti paikkaa tilannetta, mutta ei se yksinään riitä. Ne, ketkä kuluttavat vastuullisesti, ostavat nykyään vähemmän. Ne, ketkä suosivat edullisempia vaatteita, ostavat edullisemmista ketjukaupoista. Kaikki kyttäävät aleja, joita pidetään nykyään aivan liian usein. "Onks mitään alessa", on aika tyypillinen kaupassa työskentelevän kuulema kysymys. Jos vastaus on kielteinen, aika moni asiakas kääntyy ulos saman tien.



Esimerkiksi Black Friday -alennuspäivät söivät  hurjasti vuoden tärkeintä myyntisesonkia. Kun joulu ostetaan 40 prosentin alennuksella marraskuun lopussa, ei tietenkään ole maailman suurin ihme, että joulumyynti tippuu reilusti.

Näissä jutuissa ei ole mitään vikaa tai väärin. Liiketoimintaympäristö vain on muuttunut. Eikä minua  - tai siis meitä - huvita pysyä kaupanpitäjinä siinä muutoksessa mukana.



Ymmärrän hyvin My o My -liikkeen perustajan mielipidettä siitä, että ei verkkokauppa yksinään kiinnosta: ei hyvä kauppias halua taipua pahvilaatikoita pakkaavaksi varastomieheksi. Mieluummin sitä tekee sitten ajallaan jotain ihan muuta.



Ynnäilimme kaupan mimmien kanssa yhteen toimialamuutoksia, lähestyvää hitaamman laskun kautta (ihmiset ostavat nyt varovaisemmin kuin vuosi tai kaksi sitten) ja noita joulua edeltänetä alepäiviä ja  Islannin jatkuvasti nousevia kustannuksia ja heikkenevää kruunua (eli tavaran tuonti ulkomailta on pirun kallista) ja sitä tosiasiaa että mistään ei voida enää säästää penniäkään. Lopputulos: oli kaikkein fiksuinta lopettaa heti. 



Yrittäjän yksi tärkeimpiä taitoja onkin siis kyky lopettaa oikeaan aikaan. Eihän tämä tai mikään muukaan työ ole elämä, joten siksi tämä päätös ei tunnu surkealta tai menetykseltä tai laastarinrepäisyltä. Sehän on kuitenkin vain pelkkä y-tunnus, eivät ne taidot ja osaaminen sen mukana minnekään katoa. Itse asiassa minähän vähän jopa iloitsen, ja etenkin yhdestä asiasta: tänä vuonna saan valmistella joulua kotona ja pitää kunnon joululoman

Lue toki myös aiheeseen liittyvät:

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Terveisiä Joensuusta! Tulin tänne maakuntamatkailemaan ja kertomaan Islannista, islannin kielestä ja kirjoistani. Matkustin Pohjois-Karjal...

Neljätoista asiaa, jotka yllättivät hyvyydellään

21.1.19 Satu Kommentteja: 14

Terveisiä Joensuusta! Tulin tänne maakuntamatkailemaan ja kertomaan Islannista, islannin kielestä ja kirjoistani. Matkustin Pohjois-Karjalaan junalla Helsingistä. Päivä oli mitä parhain maan tasalla matkustamiseen. Juna pyyhälsi läpi talvisen maiseman ja lumi pölisi. Aurinkoinen sää sai maiseman ja vauhdilla singahtelevat lumihiutaleet kimmeltämään. Luulin tulleeni Arendeliin. Mutta päädyin Joensuuhun. Aika hyvä juttu sekin!


Kirjoitin junamatkan erästä lehtijuttua, johon haastattelin Juha Itkosta. Hänhän on aivan ihana haastateltava, ja hänen kirjansa ovat mahtavia. (Kun juttu ilmestyy, lupaan linkata.). Tuota haastattelua kirjoittaessa mieleeni karkasi monta ajatusta, joista päällimmäiseksi taisi jäädä elämän sattumanvaraisuus.

Mistään ei voi varmaksi sanoa mitään etukäteen paitsi sen, että se on epävarmaa. Siksi myös pieniä ihmeitä tapahtuu koko ajan. Listasin viime päivien aikana tapahtuneita pieniä ihmeitä eli niitä asioita, jotka yllättivät hyvyydellään.

1. Menin Helsingissä katsomaan elokuvan, mistä en tiennyt etukäteen mitään ja se oli tavattoman hyvä. The Green Book. Suosittelen.

2. Sain jälleen yöpyä Suomenlinnassa Doritin luona. Kävimme Cafe Silossa mielettömän hyvillä laskiaispullilla ja söin kaksi. Kolmannen olisin halunnut, mutta vatsaan ei mahtunut.

3. Join ensimmäistä kertaa tuoreista veriappalsiineista puristettua mehua. Se maistui terveydeltä, mutta ei siis sillä tavalla terveelliseltä kuin terveelliset asiat välillä maistuvat.



4. Tulin junalla Joensuuhun. Juna oli ajoissa ja siellä oli väljää ja supermukava konduktööri.

5. Menin crossfit-treeneihin Joensuun Pajalle. Oli kyykkytreenit, sain olla hyvä. Jess! Jos olisi ollut hyppynarua tai köysikiipeilyä.... No, onneksi ei ollut.

6. Tapasin viikonloppuna baarissa uusia tyyppejä, joista tuli heti mukava olo. Olin siis baarissa. Hiphei!

7. Näin miehen, joka on soittanut Björkin rumpalina ja hän oli mukava. (Ei ollut siellä baarissa kuitenkaan.)



8. Menin Suomenlinnassa saunavuorolla saunaan. Se oli melko lämmin. Ja kaunis!

9. Maistoin matkamessuilla Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan tekemää basilikajäätelöä. Uu-la-laa! Miten voikin jäätelö olla näin hyvää olematta makeaa? Veisin kotiin, jos voisin.

10. Löysin televisiosarja The Good Doctorin. Se toi heti ensimmäisestä minuutista hyvän mielen. 


11. Katsoin suomalaisen rikossarjan Karpin loppuun. Viimeinen jakso oli yllättävä, vaikka olinkin ihan pikkiriikkisen epäillyt syyllistä syylliseksi jo sarjan alussa. Ilostuin suunnattomasti nokkeluudestani.

12. Matkamessuilla kerroin eräälle Islantiin suuntavalle yksinmatkaajalle, mistä löytyy Länsivuonojen paras kuuma lähde ja parhaat turskanposket. Parhaat vinkit pitää aina laittaa jakoon.


13. Hauskat aamiaistreffit Kurvin Picnicissä. Söin paahtopaistipatongin (syön aina sen saman) ja juteltiin islanninhevosista ja apinoista ja mielensäpahoittajista ja rokotuskorteista ja esim. Kirjailijaliitosta. Parhaat naurut evör.

14. Menen tänään Joensuussa luennoimaan ruotsin kielen tunnille enkä osaa yhtään ruotsia. Se vähän hymyilyttää! 

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Islannissa on mielestäni yksi lomakohdealue ylitse kaikkien muiden - siihen tilanteeseen, kun haluan rauhaa, hiljaisuutta, vaellusmaastoja...

Vuoden paras luontomatkakohde: Islannin Länsivuonot

16.1.19 Satu Kommentteja: 7

Islannissa on mielestäni yksi lomakohdealue ylitse kaikkien muiden - siihen tilanteeseen, kun haluan rauhaa, hiljaisuutta, vaellusmaastoja, kapeita teitä ja pikkuruisiä kyliä. Sinne minä menen silloin. Islannin Länsivuonoille. 


Olen käynyt siellä varmaan parikymmentä kertaa. Olen käynyt yksin, puolison kanssa ja koko perheen kanssa useamman kerran. Takana on ikimuistoinen talvipurjehdus Länsivuonojen tuulisilla merialueilla, islanninhevosretki, kuumia kylpyjä luonnossa, maailman luultavasti paras kala-ateria ja eräs mieleenpainuva telttaretki, kun tuuli vei telttamme ja autosta pakoputken. 



Länsivuonot on oma maailmansa, erilainen ja erillään muusta Islannista. Alueen mahtipontinen historia rikkaine maanomistajineen ja pimeän aikakauden noitavainoineen, nykypäivän tyhjenevät kylät ja autiot kalatehtaat sekä vuoriston, jäätikön ja meren luomat maisemat kiehtovat. Massaturismi ei löydä Länsivuonoille syrjäisen sijainnin takia (alueelle ajaa Reykjavikista lähes kokonaisen päivän), eli tämä on mainio paikka heille, jotka tulevat etsimään Islannista luonnonkokemuksia ja hiljaisuutta.


Olosuhteet Länsivuonoilla ovat karut: tiet ovat kesäisin ajettavia, mutta talvisin osa teistä on kokonaan suljettu eikä kaikkien kylien välillä pääse kulkemaan.  Kännykkä toimii satunnaisesti ja nettiyhteydetkin ovat hitaanlaiset. Huonojen sääolosuhteiden aikaan posti ei välttämättä kulje lainkaan, ja talvisin lumimyrsky saattaa katkaista sähköt useiksi päiviksi. Länsivuonoilla todella ollaan luonnon armoilla.  


Kirjoitin Länsivuonoista tähän tapaan Islanti Tripsteri -matkaoppaaseen, ja sanottu pitää edelleen paikkansa:


Ehkä juuri siitä syystä Länsivuonoista on vuosien saatossa tullut oma suosikkialueeni Islannissa. Joku päivä ostan täältä itselleni kesämökin. Tai talon! Sellaisen vanhan ja rapistuneen, joka seisoo pienen kylän laitamilla. Sellaiselta rannalta, jossa hylkeet viihtyvät.

Kaikesta tästä johtuen olen niin peijakkaan iloinen siitä, että matkailulehti Mondo valitsi Länsivuonot vuoden 2019 parhaaksi luontokohteeksi. Ja nyt kyllä vähän retostelen: valinta tehtiin sen jälkeen, kun he olivat lukeneet heille Länäreiltä kirjoittamani matkarepparin. Laaja juttu julkaistaan helmikuun alussa ilmestyvässä lehdessä. Olen niin onnellinen! Länsivuonot ansaitsee tämän. Kaikki ne pienet ja muutaman ihmisen pyörittämät matkailualan yritykset siellä ansaitsevat tämän. Ja etenkin kaikki luontomatkailijat ansaitsevat tämän.


Muuten! Jos olet tulossa matkamessuille, olen siellä tavattavissa koko sunnuntain eli 20.1. Esiinnyn kello 12 Norwegian-lavalla, jossa kerron Islannissa matkailusta lasten kanssa. Esityksen jälkeen saa tulla kyselemään kaikkea mahdollista Islannista reissaamisesta. Hengailen myös Icelandairin osastolla ja kello 15 signeeraan kirjoja Onnelan kirjamyyntipaikassa.

Toivottavasti nähdään!

Kuvat 1 ja 6 Björgvin Hilmarsson, loput omia.

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Vietin synttäreitä viime viikolla. Synttärit tammikuussa jäävät vähän lähiviikkojen juhlakauden jalkoihin. Kuka jaksaa juhlia vielä viikk...

Pyysin syntymäpäivälahjaa ja sain sen - hotelliloma Islannissa

14.1.19 Satu Kommentteja: 30

Vietin synttäreitä viime viikolla. Synttärit tammikuussa jäävät vähän lähiviikkojen juhlakauden jalkoihin. Kuka jaksaa juhlia vielä viikko uuden vuoden jälkeen? No, näköjään minä ainakin. Olen ollut viime vuosina salaa vähän suivaantunut ja äreällä tuulella syntymäpäivänäni, kun en ole mielestäni saanut mitään kivaa erityiskohtelua puolisolta. Olen aina  itse valinnut ravintolan, soittanut sinne, varannut ja ilmoittanut kotona muille, koska mennään.


Sitten ihan näin neljänkympin korvilla havahduin siihen yksinkertaiseen tosiseikkaan, että harvemmin mitään saa, jos ei mitään pyydä. Ainakaan, jos ei satu olemaan parisuhteessa juhlia ja erityisyllätysten järjestämistä rakastavan puolison kanssa. 

Tänä vuonna sanoin suoraan hyvissä ajoin syntymäpäiviäni, että haluaisin sitten jotain erityistä. En aio tehdä sinä päivänä ruokaa, en aio järjestää itse mitään enkä hankkia itselleni mitään. Eli jos et aio tehdä mitään, unohdetaan koko syntymäpäivä.


Lapset alkavat onneksi olla jo siinä iässä, että heitä kiinnostaa kovasti kaikenlainen juhliminen, korttien tekeminen ja yllätysten kehittely. Esikoinen sattui kuulemaan tämän minun ja puolisoni välisen synttärikeskustelun ja intti sen jälkeen monta päivää peräkkäin, että äidille pitää järkätä jotain kivaa syntymäpäivänä.  Hahaa, lapset tajuaa! 

Puolisokin tajusi asian tärkeyden ja organisoitui. Kävimme yhdessä nelisin syntymäpäiväni iltana illallisella ravintolassa, jossa minä en ollut aikaisemmin käynyt ja joka sijaitsi parin korttelin päässä kotoa. Meistä kaikista se oli ihanan hauska ilta. Lapselta sain lahjaksi itse askarrellun hevostallin (se on upea, ja kerron siitä varmasti myöhemmin) ja puoliso oli varannut hotelliloman meille kahdelle hotellista, jota joku oli suositellut mutta meistä kumpikaan ei vielä ollut käynyt katsomassa.



Täydellistä. Kaksin! Kaksi kokonaista vuorokautta! Holtitonta elämää ihan kuin joskus alle kolmekymppisenä, kun kaikki tapahtui vain meidän kahden ehdoilla ja aikatauluissa. Ajelimme perjantaina kuplivat viikonloppulaukussa ja kihelmöivä olo sormenpäissä viemään lapset anopille viikonloppukylään, jonne he juoksivat riemuiten. Aikuisessa seurassa suuntasimme autolla kohti Länsi-Islantia, parin tunnin ajomatkan päähän Stykkishólmurin satamakylään, joka on matkaajien keskuudessa parhaiten tunnettu Länsivuonoille vievän lauttayhteyden satamana.



Ja voi mikä nukkuva pikkupariisi meitä siellä odottikaan. Kylässä asuu noin tuhat ihmistä, mutta näimme viikonlopun aikana heistä noin 30, joista puolet paikallisella uima-altaalla. Hotellin vieressä kulki tie, mutta autoja ei juuri näkynyt.

Olimme kymmenen huoneen butiikkihotellin ainoat vieraat. Saimme itse päättää, milloin syömme aamiaisen, koska se katettiin vain meitä varten. Saimme isoimman huoneen, koska muitakaan vieraita ei ollut. Saimme itse valita aulassa soitettavan musiikin ja saimme hotellinomistajan henkilökohtaisen puhelinnumeron, jotta soittaisimme, jos tarvitsisimme jotain ja hän ei olisikaan juuri silloin paikalla.  

Ja tämä oli se uskomattomin yksityiskohta: hotellinomistaja kaivoi viinikaapista alkuviinejä, kun pyysimme lasit valkkaria. Olin varautunut huoneenlämpimään JP Chenetiin, mutta saimmemkin jotain aivan muuta. Sen verran kaukana täällä laavakökkäreellä vielä ollaan ravintolamaailman trendeistä, että alkuviinejä laseittain on tähän mennessä löytynyt vain kahdesta islantilaisbaarista, ja ne ovat molemmat siis Reykjavikissa. Sitten tuli tämä pieni, yli 100 vuotta vanhaan taloon kunnostettu ajan patinoima design-hotelli ja yllätti.



Sänkyjen patjoissa oli kookosta ja huoneissa odottivat kylpytakit. Hotellin vastaanotossa roikkui Artekin lamppuja ja kajareista tulvi vanhaa jazzia. Aamiaisella tarjottiin hapanleipää ja oikeaa voita. Miten voi olla tällainen uniikki paikka avoinna tammikuussa ja vain meille kahdelle? 


Eikä siinä edes vielä kaikki. Stykkishólmur tunnetaan kahdesta erinomaisesta ravintolastaan: Sjávarpakkhúsid ja Narfeyarstofa tarjoilevat erinomaisia kala- ja äyriäsruokia - kuinkas muutenkaan, kalastusteollisuuden sydänmailla kun ollaan - ja mielettömän hyviä jälkiruokia, itseleivottua leipää ja annoksia, jotka ovat pienintä yksityiskohtaa myöten täydellisiä. Ja ne molemmat olivat auki keskellä kylmintä ja pimeintä tammikuuta. Molemmissa paikoissa aterioi lisäksemme neljä muuta ihmistä. Söin lounaalla loistavan päivän kalan (turskanposkia) ja illallisella tähänastisen elämäni parhaan äyriäisrisoton. 



Aivan kuin olisimme olleet tyhjässä Pariisissa jossain unohdetussa korttelissa, joka oli auki vain meille kahdelle. 

Palasimme kotiin rentoutuneena, iloisina ja edelleen hämmästellen, kuinka tämä on mahdollista. Että silloin kun kaiken pitäisi olla järjen mukaan tuollaisessa pikkupaikassa kiinni, kaikki tarvittu ja ylikin olikin mahdollista. Hurjan ihanaa.

Lue toki myös:
Vastaavanlaisia viikonloppuhotellipyrähdyksiä olemme tehneet aikaisemmin. Parisuhdepalaveri reilun kolmen vuoden takaa vietettiin Hraunsnefin maaseutuhotellissa, mikä oli varsin kiva paikka sekin. 

Matkamessut - pääsylippuarvonta



Sain kaksi lippua arvottavaksi Matkamessuille, jotka pidetään ensi viikonloppuna Helsingissä Messukeskuksessa. Olen itsekin tulossa messuille töiden takia ja kavereita moikkaamaan. Kerropa, mikä lähimatkakohde on yllättänyt sinut viime vuoden aikana. Joku kiva kahvila, hotelli, museo tai luontopolku. Joku sellainen, joka on melko lähellä, mutta jonka olemassaolon ja hienouden vasta äsken huomasit. Nyt kaikki paikalliset timantit jakoon! Arvon kaikkien vastanneiden kesken ne kaksi lippua (digitaalisia e-lippuja, laitan sähköpostilla). Vastausaikaa on tiistai-iltaan 15.1. asti.  Ilmoitan voittajan nimet sen jälkeen täällä.

30 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallisessa yhteistyössä: Glowdia ja SBM Kipinä No nyt on niin jännät asiat tulilla, että halkean ihan innosta jakaa tämän muidenk...

Ura blogisijoittajana jatkuu – nyt uudistetaan Glowdian kanssa sisustussuunnittelu!

11.1.19 Satu Kommentteja: 2


Kaupallisessa yhteistyössä: Glowdia ja SBM Kipinä

No nyt on niin jännät asiat tulilla, että halkean ihan innosta jakaa tämän muidenkin kanssa. Pääsen mukaan kehittämään Suomen ensimmäistä digitaalista sisustussuunnittelupalvelua.


Tätä on tunnusteltu ja valmisteltu kohta vuosi ja nyt tuntuu tosi hienolta, kun on saatu homma siihen pisteeseen, että asiat alkavat edetä ja vauhdilla.

Kyse on suomalaisesta sisustussuunnitteluyrityksestä Glowdiasta, jonka kotipaikka on Oulussa. Glowdian missio on se, että kaunis koti voi olla kaikkien saatavilla. Glowdia haluaa tehdä sisustussuunnittelusta arkipäiväisempää.


Monella – myös minulla – on mielikuva sisustussuunnittelusta melko kalliina ja jopa vähän porvarillisena palveluna, joka tuo raakasilkkivaatteisiin pukeutuneen suunnittelijan pyörimään moneksi päiväksi omaan kotiin, maksaa maltaita ja jossa suositellut huonekalut ja tekstiilit ovat alkaen parin tonnin luokkaa.

En minä kaipaa hopeisia paahtoleipäpihtejä tai tosissani haaveile kymmenen tuhannen euron hintaisesta Eero Aarnion tuolisetistä. Tykkään siististä ja harmonisesta kodista, jossa jokaisella asialla on paikkansa ja jossa arki toimii hyvin ja helposti. Toimivuus, väljyys ja kestävyys ovat minulle kauneutta. Se, että on sohva, jossa on hyvä istua ja johon ei törmää kävellessään, on kauneutta. Tai eteinen, jossa on paikka ihan jokaiselle kenkäparille.


Olisi kiva, jos joku ideoisi miten lamput kannattaa kotona sijoittaa, tai kuinka työhuoneen pieni tila kannattaa järjestää, jotta voi ahtaista neliöistä huolimatta saavuttaa tilan ja väljyyden tunteen. Tai miten sata vuotta vanhan talon keittiön hyllyratkaisut ja kierrätyspiste kannattaa suunnitella? Millaista sohvaa meidän olohuoneeseen kannattaa ajatella ja miksi? Miksi sohva näytti huonekalukaupassa / kirppiksellä hyvältä idealta, mutta lopputulos näyttää ahtaalta ja pölyisen tunkkaiselta?

En halua tehdä virhehankintaa, jonka huomaa vasta kun norsun on raahattu keskelle olohuonetta. Olisin kiitollinen sisustusvinkeistä, joiden avulla hankkisin kotiin asioita oikein ja harkitusti ja sellaisia huonekaluja, jotka oikeasti sopivat juuri meidän kotiin, väreihin ja omaan makuun.


Kun istuin ensimmäisessä palaverissa Glowdian mimmien kanssa, tajusin, että herranjestas sentään, tämä on juuri semmoinen palvelu, jonka moni tulee kokemaan hyödylliseksi, vaikka kukaan ei vielä ole osannut sitä kaivata, koska sellaista ei ole ollut aikaisemmin olemassa. Sanotaan, että menestyvän liikeidean tunnistaa siitä, että se ratkaisee jonkin asiakkaalle olevan ongelman.

Ja tässä sitä nyt ollaan!

Glowdian ajatuksena on tehdä sisustussuunnittelulle niin sanotusti freskat eli tehdä sisustussuunnittelusta arkisempi palvelu, joka on monien ulottuvilla. Vielä 10 vuotta sitten siivoojia kävi lähinnä vain rikkaissa kodeissa tai jotain erityisen suurta juhlaa ennen. Kotisiivouspalvelun ostaminen tuntui melkein pröystäilevältä. Vaan ei enää: nykyään freskat ja muut siivouspalveluyritykset näkyvät arjessa yhtä tavallisena asiana kuin suutarilla käynti tai kampaajalle meno.



Sisustussuunnittelussa on tapahtumassa ihan samaa. Palvelua on ainakin ihmisten mielikuvissa ostaneet ne, kenellä on ollut varaa ostaa kahden miljoonan euron koti Westendistä ja tilata sisustussuunnittelijan ideoimat käsin veistetyt puukalusteet harvinaisesta eteläafrikkalaisesta puulajista. Vaan ei sen tarvitse olla niin! Ihan tämmöinen peruskivassa asunnossa asuva keskiluokkainen keski-ikäinen ja vähän tylsä muija voi saada sisustussuunnittelijan ammattitaidon avulla kodistaan paljon viihtyisämmän ja toimivamman. Ja ennen kaikkea välttää ne virtahepomaiset virhehankinnat.

Glowdian avulla voi sisustaa oman kotinsa vaikka yksi huone kerrallaan. Kaikki sisustussuunnitelmat toteutetaan etäsuunnitteluna netin välityksellä. Suunnitelmia tekevät kokeneet ammattisuunnittelijat, joihin voi tutustua Glowdian verkkosivuilla. Palvelun hinta on alkaen 49 euroa.


Minä uskon, että aika Glowdian kaltaiselle yritykselle on tullut. Kotoilu, sisustaminen, kodin laittaminen, pintaremontointi ja ylipäätään kotiin panostaminen on kasvanut viime vuosina todella paljon. Sen näkee jo ihan sisutuslehtien ja etenkin sisustusblogien ja sisustus-instatilien suurena suosiona.

Kerroin aikanaan täällä blogissa blogisijoittamisesta eli siitä, kuinka keksimme kollegoiden kanssa liittää sosiaalisen median vaikuttajat sijoittajiksi: teemme sopiviksi katsomillemme suomalaisille yrityksille vaikuttajamarkkinointia, mutta rahasuorituksen sijaan saamme yrityksen osakkeita. Tämä on siis sijoitustoimintaa, jossa panoksena on oma työ. 


Hommassa menee kaikki mielestäni niin kohdalleen. Saan tehdä mielekästä työtä yritysten kanssa, jotka koen kiinnostaviksi ja joiden idea ja liiketoimintasuunnitelma tuntuvat fiksuilta, kannattavilta ja kestäviltä. Saan ottaa yrittäjäriskiä ja nähdä työni kautta tapahtuvat muutokset. Kaikilla yrityksillä, yleensä niillä pienimmillä ja alkukuopissa olevilla, ei ole isoa markkinointibudjettia, vaikka liikeidea olisikin timanttinen ja menestys tuntuisi realistiselta vaihtoehdolta. Hyvä markkinointi on kuitenkin erittäin tärkeää bisneksessä onnistumiselle. Yksikään hyvä tuote tai palvelu ei myy itseään, vaan markkinointia tarvitaan aina.

SBM Kipinä pyrkii kuromaan kiinni tätä markkinoinnin tarpeen mutta pienen markkinointibudjetin epäsuhtaa: teemme markkinointiviestintää osakkeita vastaan. Tämä on myös vaikuttajamarkkinoinnin tekijän kannalta äärimmäisen palkitsevaa: oman omistuksen haaliminen ja puunaaminen ja siitä kertominen on todella motivoivaa. Se sitouttaa ja tuntuu hyvältä eri tavalla kuin satunnaisen projektin tekeminen jollekin ulkopuoliselle.


On hervottoman siistiä päästä mukaan edistämään tällaista täysin uutta digipalveluyritystä, joka keskittyy siihen, mikä meille kaikille on kuitenkin loppupeleissä tärkeää ihan joka päivä: toimivaan ja viihtyisään kotiin, jossa sen asukkailla on mukava olla.

Glowdiasta kuulette pian lisää. Minun lisäkseni tässä mainiossa projektissa ovat mukana Project Maman Katja, Muita Ihania -blogin Tiina ja ihana Esko E2O:sta.

Glowidaan voit tutustua tarkemmin täällä. Tilaamalla uutiskirjeen osallistut arvontaan, jossa voit voittaa maksuttoman 30 minuutin sisustuskonsultoinnin suunnittelijan kanssa.

SBM Kipinästä löytyy tarkempi enemmän juttua täältä. Onko sinulla yritys, joka voisi olla kiinnostunut SBM Kipinän tarjoamasta yhteistyömallista? Siinä tapauksessa kannattaa jättää yhteydenottopyyntö. Pidämme tuntosarvet auki, eihän sitä koskaan tiedä, mistä se seuraava nyhtökaura puskee kohti auringonvaloa.

Nämä kuvat ovat viime kesältä, pikkusiskoni ihanalta ja kauniilta mökiltä Turun saaristosta. 

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kun kuvittelen itselleni arjen ja elämän, jossa minulla ei ole enää koskaan kiire, se ajatus tuntuu pöyristyttävältä valheelta ja itsepeto...

Haluan naiseksi, jolla ei ole enää koskaan kiire

10.1.19 Satu Kommentteja: 13

Kun kuvittelen itselleni arjen ja elämän, jossa minulla ei ole enää koskaan kiire, se ajatus tuntuu pöyristyttävältä valheelta ja itsepetokselta. Elämä on jo vuosia ollut sellaista tämmöistä. Että jatkuvasti on joku dedis oven takana, muuttuva kalenteritilanne, kokouksen ajankohta vaihtuu lennosta, työmatkojen aikataulutus, tulevat suunnitelmat, menneiden raportoinnit, taskulamppupäivä päiväkodissa, esikoisen kiipeilytreenit ja ai niin - ne kuitit pitäisi toimittaa kirjanpitoon aina juuri tänään, kun ei olisi kertakaikkiaan yhtään aikaa.


Ajatus siitä, että kiireetön elämä tuntuisi turhalta lässytykseltä, valheelta ja itsepetokselta on ainakin osittain vain ajattelun laiskuutta, väitän. Havahduin tähän havantoon ihan äsketttäin.


mun elämä, sen jokainen hetki, on kolmen kokonaisen ihmisen lapsuus. He kasvavat näissä päivissä, meillä on nämä päivät. Eikä yhtään mikään ole tärkeämpää. Se on ihme, haluan muistaa sen aina.

Siksi mun uudenvuodenlupaus on, että enää ei ole kiire. Kun ajattelen nyt alkanutta kevättä, mua vähän sattuu vatsaan, se näyttää täydeltä, mutta olkoon sitten. Minusta tulee nainen jolla ei ole kiire, se on nyt ohi. Haluan jokaisen hetken, haluan että lapseni saavat ne. Ajan ja toivon ja maapallon.

Lasten tilalle voi kukan tahansa laittaa mitä tahansa, eikä tarinan opetus muutu. Terveyden, joka vaatii huolenpitoa. Ystävän, joka kaipaa tukea. Oman harrastuksen, joka antaa energiaa ja jolle haluaa antaa aikaa. Järjestötyön. Vapaaehtoistyön. Lemmikkieläimet. Tai sitten oman palkkatyön, josta pitää kreisin paljon ja jota voi haluta tehdä hyvin paljon ja työaikoja sen enempää katselematta. 


Mikään itselle tärkeistä asioista ei saa jäädä kiireen alle. Siinä ei ole yhtään mitään järkeä, ei niin puolikkaan karvan vertaa. Koska:

Kiire ei säästä aikaa, vaan vie sitä. Kiireestä valittaminen kuluttaa happea ja vie aikaa. Kiire laittaa hutiloimaan ja se on myrkkyä etenkin suunnittelutaidoille ja suurten kokonaisuuksien hallinnalle.

Kiire ei saa tekemään enemmän, vaan vähemmän, koska tunne kiireestä ja siitä että ei ehdi, laskee vatsaan metallisen olon, nostaa otsalle pienen hien tai saa oman käytöksen poukkoilemaan ja kädet nykimään. Sama tauti, oireet ovat jokaisella vähän erilaiset. Kiire näennäisesti hoputtaa mutta oikeasti se jarruttaa, koska energiaa menee ihan muuhun kuin siihen itse tekemiseen ja juttujen edistämiseen. Joku ehkä tykkää tehdä töitä aggressiivisessa tunnekuohussa, mutta sellaisen saa aikaan myös ilman kiirettä. Mä esimerkiksi itse kuuntelen aina vihaista musiikkia kovalla, kun kirjoitan. 

Kiire ei tee ihmisestä tärkeää muiden silmissä, vaan vähän hölmön. Kiire ei lisää sosiaalista statusta millään tavalla, vaan se vähentää sitä. Mitä paremmin osaa organisoida ja priorisoida eli mitä paremmin handlaa omat hommansa, sitä harvemmin kiire tulee kylään.

Kiire ei tuo lisää rahaa, vaan kuluttaa sitä. Typerimmät päätökset tehdään kiiressä ja nälkäisenä. Harkitsevuus, loogisuus ja kriittinen ajattelu vaativat aikaa. Kiire on silloin täysin väärä tunnetila.

Kiire ei ole luonteenpiirre, vaan tunnetila. Koska kiireestä ei ole iloa, siitä voi hyvillä mielin yrittää opetella pois. Kiire kun ei ole luonteenpiirre, jota vain pitää sietää, vaan se on toimintatapa ja tunnetila, jonka voi työskennellä itsestään pois.


En siis keksi yhtäkään syytä sille, miksi kiire olisi hyvä asia. Ja jos joku asia ei ole itselle hyväksi, siitä pitää hankkiutua eroon. Siirtymävaihe voi olla vaikea. On tylsää, jos tulee luvanneeksi enemmän kuin mihin pystyy. Ei ole mukavaa ottaa puhelin käteen, soittaa ja pyytää anteeksi myöhästymistään ja luvata olla ensi kerralla realistisempi. Tärkeintä tässäkin kohtaa on kuitenkin se, että muistaa antamansa lupauksen, eikä myöhästy toista kertaa. 

Niinpä minäkin nyt lupaan, että minulla ei enää ole minnekään kiire. Ikinä. Tekemistä voi olla paljon, ja joskus sitä voi olla jopa liikaa, mutta kiire ei jumaleissön saa olla enää koskaan. Saan enemmän aikaan tärkeitä asioita, kun teen nopeasti mutta ilman kiirettä. Olen aivan varmasti myös uskottavampi, kun en jatkuvasti vilkuile kelloa. Sitä paitsi on kivaa keinutta venettä ja vastata kysymykseen "sulla on varmaan just nyt kiire, mutta ehtisitköhän tehdä...." ihan toista, mitä kysyjä ehkä odottaa: 

Ehei, ei minulla ole yhtään mihinkään kiire. Ehdin hyvin kuunnella, ja jos asia kiinnostaa tai jos voin olla avuksi, aikaa saattaa järjestyä enemmänkin. Minkäslaista asiaa sinulla olikaan?

Haluan olla kiireetön ja tehokas nainen, joka voi jättää kahvikupin kesken mutta ei kiireen takia.

Uuh. Tämä kaikki kuulostaa ihanan vallankumoukselliselta.

Kuvat: random-kahvihetki Reykjavikissa, Björgvin Hilmarsson

13 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tättärää, minulla on tänään syntymäpäivät! Täytän 39. Melkein nelkyt. Melko melkoista. Ihanaa!  Vielä yhdet juhlat tähän pikkujoulujen, vu...

Ahkeraa syntymäpäivää minulle

6.1.19 Satu Kommentteja: 6

Tättärää, minulla on tänään syntymäpäivät! Täytän 39. Melkein nelkyt. Melko melkoista. Ihanaa!  Vielä yhdet juhlat tähän pikkujoulujen, vuosijuhlien, itsenäisyyspäivän, joulun, välipäivien, uudenvuodenbileiden ja loppiaisen hännille. 

Meillä on nuoremman pikkusiskoni kanssa vuodenvaihteen perinne, että hän katsoo Taroteistaan fiiliksiä menneestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta (Instagramini storien kohokohdista löytyy tämän vuoden leikkimielinen ennustus). Tästä intoutuneena kävin vähän netin syövereissä tutustumassa myös luonnehoroskooppiini. Olen syntynyt vuoden pimeimpään, kylmimpään ja lumisimpaan aikaan. Eli silloin kun minä synnyin, kaikki oli jäässä. Astro.fi:n luonnehoroskooppikin oli aika jäätävää kamaa.


Kauriit ovat ihmisiä, jotka osaavat arvostaa pieniä asioita elämässään. He ovat valmiita tekemään pyyteettömästi töitä saavuttaakseen oman päämääränsä. Kauris haluaa tehdä kaiken mahdollisimman hyvin ja perusteellisesti, sillä hänellä ei ole varaa hukata energiaa erehdyksiin puhumattakaan laiskottelusta, joka on myrkkyä tälle merkille.

Parisuhteessaan Kauris on hyvin velvollisuudentuntoinen ja valmis tekemään paljon töitä perheensä hyväksi. Valitettavan usein tämä piirre ennemminkin rikkoo perheitä kuin pitää niitä kasassa, sillä huonosti kotona viihtyvä työnarkomaani ei useimmiten lainkaan vastaa muun perheen todellisia tarpeita isästä tai äidistä.

Seksuaalisesti Kauris on kaikista merkeistä herkin ja aistillisin sikäli kun hän löytää aikaa tälle omassa tarvehierarkiassaan melkein viimeisenä olevalle asialle.

Kauris on muita merkkejä alttiimpi tekemään enemmän kuin mihin voimat riittävät ja siksi myös herkempi sairastumaan jopa kroonisiin sairauksiin. Kauriiden tulisi oppia elämään vuodenaikansa mukaisesti ja säästämään omaa energiaansa myös huomisen varalle.

Kirjaimellinen loppupäätelmä: Olen maaninen ja masentuvainen eunukki, joka laiminlyö perhettään.

Se oikea loppupäätelmä (koska kaikesta materiaalista pitää aina valikoida se oleellisin, eihän kauris ehdi mitenkään lukea kaikkea, koska sillä on aina vähän kiire): Olen perusteellinen, aistillinen, velvollisuudentuntoinen ja päämärätietoinen. Vähän kuten kauris-kollegani Jeesus:
Kuva: @zodiacmjl


Riemukasta päivää!

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

En saanut viime yönä unta ennen kahta, koska mietin yhtä lehtijuttua. Olin aikaisemmin illalla lukenut tämän onnellisuustutkijasta tehdyn...

Onnellisuus on menestymisen korkein muoto

4.1.19 Satu Kommentteja: 10

En saanut viime yönä unta ennen kahta, koska mietin yhtä lehtijuttua. Olin aikaisemmin illalla lukenut tämän onnellisuustutkijasta tehdyn haastattelun ja se todella pysäytti. Jutun teemat nimittäin osuvat justiinsa kohdalleen omien pohdintojen kanssa.



Menestyminen tarkoittaa minulle sitä, että olen onnistunut saamaan juuri sen, mitä olen halunnut saavuttaa. Verbikin siitä jo vihjaa: kun onnistuu, tulee onnelliseksi.

Salaisuus on tässä kohtaa kuitenkin vasta puoliksi paljastettu. Vielä pitää nimittäin tajuta kysyä itseltään, mitä se jokin on, mitä haluaa saavuttaa. Mikä on tavoittelemisen ja onnistumisen arvoista?

Aloitin pohtimisen mielestäni helposta päästä kelailemalla, mikä minut tekee omassa arjessani itsekkäästi onnelliseksi? 

No ainakin hyvän sarjan katsominen, kirjan lukeminen, karkkipussi ja pullo skumppaa.

Paitsi että eivät tee. Hyvän Netflix-sarjan katsominen tuntuu supermahtavalta. Se on heittäytymistä ihanan välinpitämättömyyden tilaan. Tilaan, jossa tuntee itsensä kevyeksi, ja hetkeen, jossa arjen täysinäiset työpäivät häviävät savuna horisonttiin. Hyvää tarinaa seuratessa olen vapaa. Mutta totta puhuen ei yhdenkään Narcosin, Sporanosin tai The Crownin jakson katsominen tee minusta onnellista.

Sama koskee karkkipussin tyhjentämistä ja jääkylmää skumppaa. Törkeän kivoja juttuja jotka rentouttavat ja tuntuvat hauskoilta, mutta eivät ne lisää onnellisuuttani pätkän vertaa. 

Tuossa Hesarin jutussa puhuttiin juuri tästä dilemmasta. Se, että asia tuntuu kivalta, ei riitä tuomaan elämään mielekkyyttä. Me haluamme myös tehdä asioita ja saavuttaa päämääriä.

”Jotta elämässä olisi jotain mieltä tai tarkoitusta, täytyy tavoitella ja toteuttaa asioita, jotka ovat muulla tavalla arvokkaita: esimerkiksi luoda jotain kaunista, edistää oikeudenmukaisuutta, keksiä jotain hyödyllistä tai leikkiä lasten kanssa. Jos tällaisessa hankkeessa onnistuu, usein sivutuotteena on onnellisuutta ja mielihyvää.”

Sopranosin tekijät - ne, ketkä vielä ovat tekijäkaartista elossa - ovat varmasti kokeneet itsensä tuon työprojektin tiimoilta onnellisiksi. He tekivät televisiosarjojen historiaa. Heillä oli saletisti töissä myös kivaa ja tuntui varmasti pirun mielekkäältä, kun niin moni ihminen itseni mukaanlukien halusi viettää arjessaan vapaan hetken katsomalla heidän rakentamaansa tarinaa.

Minä itse taas rakastan kirjoittamista. Jos pelkkä kirjoittaminen tekisi minut onnelliseksi, kirjoittaisin vain tekstiä ja sulkisin sen salaiseen dropbox-kansioon ja olisin siitä onnellinen. Mutta kun en ole. 

Kirjojen kirjoittamisen perimmäinen mielihyvän tunne tulee minulle siitä, kun muut lukevat sen, mitä olen ajatellut, kirjoittanut ja uudelleenmuotoillut, ja he saavat lukemastaan jotain. Vinkin vaellusreitille Pohjois-Islantiin, ajatuksen uudesta ammatista tai rohkeuden yhdistää lämpimään riisipuuroon sisäelinmakkaraa. Ei minun tarvitse saavuttaa Finlandiaa (vaikka oishan se kiva)  tai muttaa miljoonan ihmisen elämää (en vastustelisi sitäkään) tullakseni onnelliseksi. Ihan tällaiset tavalliset sosiaalisen median kautta tulleet viestit saavat minun kokemaan järkyttävän isoa mielihyvää kirjoittamisestani. Olen poistanut viesteistä osia, jotta niiden lähettäjiä ei voi tunnistaa:




Jokainen kiitos ja jaettu kokemus on minulle todella arvokas, ja ne tuovat mukanaan ison onnellisuuden tunteen. Sillä on tosiaankin väliä minulle, kun sillä on väliä jollekin toiselle. 

Jotta joku asia voi tehdä onnelliseksi, siitä pitää siis kaivaa esiin merkityksellisyys. Kun tavoittelee jotain asiaa, joka oman tekemisen riemun lisäksi antaa jotain myös muille, voi tulla onnelliseksi. 

Tämä seuraava havainto iski lujasti tietoisuuteen lukiessani tuota linkkaamaani Hesarin juttua. Kun jokaisen tylsältäkin tuntuvan rutiinin miettii siten, että siitä on iloa ja hyötyä jollekin, ihan tavallisesta arjesta tulee merkityksellistä ja onnellista. Parhaimmillaan rutiineista tulee rituaaleja.

En ole ihan varma, missä vuodenvaihteen onnellisuushöyryissä nyt parhaillani piehtaroin, mutta tämä havaintohan tarkoittaa sitä, että roskien vieminenkin voi tehdä onnelliseksi. Lasten pukeminen talvivaatteisiin joka juuttaan päivä ja pahimmassa tapauksessa monta kertaa päivässä, voi tehdä onnelliseksi. Ruokakaupassakäynti samoin. 

Kyllähän minä vaan silti edelleen enemmän nautin kirjoittamisesta kuin tiskaamisesta, vaikka tiskaamisestakin voi ajatella samalla tavalla merkityksellisenä hommana kuin kirjoittamista. Mutta pientä helpotusta ja onnea arjen rutiineihin ja siihen pian päälle vyöryvään to do -listojen suorittamiseen saa siitä, kun miettii omaa arkeaan merkityksellisyyden kautta. Prismassa käynti on merkittävää! Ja vessan peseminen! Pyykinpesu! Alv-ilmoituksen täyttäminen. Ou-jee! On merkityksellistä maksaa veroja.

Noin.

Nyt minun pitäisi vaan pystyä pitämään tämä ajatusmalli aktiivisena, eikä vaipua siihen "ainako mun täytyy", "koskaan en ehdi kuitenkaan", "voi perse taas ollaan tässä samassa hikisessä tilanteessa" -ärsyyntymiseen. Lupaan ainakin yrittää.


Eihän kalastajaakaan tee onnelliseksi se kala (fisun kun voisi ostaa kaupastakin), vaan kalassaolo ja se, mitä pyydetyllä kalalla voi myöhemmin tehdä. 

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?