Vastausta siihen, mitä haluan työkseni tehdä, ei välttämättä löydä miettimällä unelma-ammattia. Ei sellaista välttämättä ole olemassakaan! ...

Tehtäviä oman unelmatyön löytämiseen

22.3.19 Satu Kommentteja: 0

Vastausta siihen, mitä haluan työkseni tehdä, ei välttämättä löydä miettimällä unelma-ammattia. Ei sellaista välttämättä ole olemassakaan! Tässä jutussa pohdin unelma-ammattiin ripustautumisen riskejä. Nyt haluaisin jakaa teille muutaman hyväksi kokemani tehtävän sen oman unelmatyön etsintää varten.


Oma suosikkityö tai työnkuva ei välttämättä löydy ollenkaan seuraamalla unelma-ammattia. Eihän sellaista ammattia välttämättä vielä edes ole, mikä vastaisi omia toiveita ja taitoja.

Miten ja mistä sellainen oma suosikkityö tai työnkuva olisi mahdollista löytää?

Voit lähteä liikkeelle miettimällä vastauksiasi näihin seuraaviin tehtäviin:

Ensimmäinen tehtävä. Haali unelmalistalle sisältöä.

Mikä tekee sinut arjessa tyytyväiseksi, jopa onnelliseksi, ihan tavallisen työpäivän aikana? Yritä tehdä sitä enemmän. Edes vähän! Silloin olet jo vähän lähempänä unelmahommiasi.

Toinen tehtävä. Katso jokainen listan asia läpi rahalinsseillä.

Ennen kuin alat toteuttaa niitä arkesi kivoja asioita, mieti, saako siitä rahaa. Tai jos ei vielä saa, voisiko siitä saada? Eli mieti, kenelle sinun tekemäsi jutut tuottavat arvoa eli kuka niistä olisi valmis maksamaan. Kannattaa tutustua myös tähän muokkaamaani unelmaduunimatriisiin, josta on ollut itselleni paljon apua oman työelämäni suunnittelussa.


Kaikkia työelämän valintoja pitää pohtia myös rahalinssin läpi, koska aiheena on nimenomaan työ. Työn kuuluu tuoda tekijälleen rahaa. Erilaisista työtehtävistä maksetaan erilaisia rahasummia. Vaikka todennäköisen kuukausiansion suuruus ei olisikaan itselle se tärkein motivaatio tietyn työn tekemiseen, on silti hyvä tiedostaa realiteetit, ettei joudu pettymään. Kun katsot asioita rahalinssien läpi, kannattaa kiinnittää huomiota ainakin näihin kolmeen asiaan. 

Ensinnäkin: Onko jaossa rahaa? Jos alalla X pyörii vuosittain sata miljoonaa euroa rahaa ja se työllistää 100 ihmistä ja alalla Y liikkuu rahaa vuosittain 20 miljoonaa euroa ja se työllistää 500 ihmistä, on ihan selvää, että alalla Y on todennäköisempää päästä hyville liksoille. 

Toisekseen: Mihin kohtaa ruokaketjua haluat itsensi sijoittaa? Arvostatko mieluummin vakaita ja ennustettavia työtehtäviä ja tuloja? Jos pidät itse työn tekemisestä niin paljon, että haluat tehdä sitä mahdollismman paljon etkä esimerkiksi suunnitella, hankkia tekemiselle rahoitusta tai johtaa muita, kannattaa hakeutua työtehtävään, jossa pääset tekemään sitä haluamaasi asiaa, etkä manageroimaan sitä. Kääntöpuolena on usein matalampi palkka. 

Yksinkertainen esimerkki koodaamistyöstä. Jos rakastat koodaamista ja inspiroidut siitä, on ymmärrettävää, että silloin haluat vain koodata. Koodausfirman  johtajan työ on johtaa koodaajia, myydä asiakasprojekteja ja pitää kulut kurissa. Hän ei pääse enää itse koodaamaan - mutta hän saa todennäköisemmin paljon enemmän palkkaa kuin yksittäinen koodaaja, koska hänellä on isompi vastuu ja hän tuottaa enemmän rahaa firmalle kuin yksittäinen koodaaja. 

Kolmanneksi: Mieti, kuinka nopeasti pääsisit "ruokaketjussa" siihen kohtaan, mihin haluat. Puuttuuko sinulta osaamista? Opettele lisää. Puuttuuko sinulta verkostoja? Tutustu rohkeasti alan verkostoihin ja tapahtumiin. Aloita käymällä vaikka yhdessä tapahtumassa puolen vuoden aikana. Kuuntele, tutustu ja kerro rohkeasti itsestäsi ja siitä, mitä olet tekemässä.


Kolmas tehtävä. Karsi listalta asioita. 

Muista, että kaikki ideat eivät totisesti ole yhtä hyviä. Ehkä ne ensimmäiset "ihanat asiat" eivät olekaan niin ihania, jos niitä joutuu toistamaan päivittäin. Mitä jos kukaan ei olekaan valmis maksamaan tekemistäsi jutuista sellaista rahamäärää, joka riittää sinulle elämiseen, säästämiseen, hauskanpitoon tai mihin ikinä oletkaan aikonut rahasi laittaa? Kokeile ja karsi ne, jotka eivät toimi.

Päivässä, kuukaudessa tai vuodessakaan ei tarvitse tulla valmista. Eihän maailma ikinä ole! Moni suunnitelma päivittyy matkan varrella ja oma suuntakin saattaa vaihtua. Mutta mitäs siitä sitten; pääasia onkin se pyrkimys yrittää muuttaa omaa elämää mukavammaksi ja hakeutua vähitellen niitä kivempia sekä energiaa (ja rahaa) antavia juttuja kohti. Sehän voi tarkoittaa vaikka vain yhtä päivää viikossa. Yhtä asiakasta kaikkien muiden asiakkuuksien seassa. Yhtä supermahtavaa työtuntia päivän aikana. Pari sataa euroa rahaa enemmän kuukaudessa. Kolmen tuhannen euron palkankorotus. Superhyvä tiimi. Työ, jota voi tehdä kotona. Työ, jota tehdessä saa jatkuvasti matkustaa.

Oma unelma on oma, sen ei kuulu olla samanlainen kuin jonkun toisen. Jos joku toinen räjäytti koko vanhan duunikuvionsa palasiksi ja siirtyi täysin uusien juttujen pariin ja on siellä tosi onnellinen, ei se tarkoita, että samanlainen ratkaisu olisi välttämättä oikea juuri sinulle.

Kahdenkymmenen yrittäjävuoden jälkeen minäkin edelleen päivitän omaa unemahommalistaani. Paljastan ensi viikolla oman listani ja sen miten se on vuosien saatossa elänyt. 

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tammikuun jälkeen olen saanut älyttömän paljon kyselyjä mahdollisuudesta päästä työharjoitteluun/töihin islantilaiselle hevostilalle. Koska...

Harjoitteluun ja töihin islantilaiselle hevostilalle

18.3.19 Satu Kommentteja: 10

Tammikuun jälkeen olen saanut älyttömän paljon kyselyjä mahdollisuudesta päästä työharjoitteluun/töihin islantilaiselle hevostilalle. Koska en ehdi vastata perusteellisesti kaikille, päätin kirjoittaa tämän tietopaketin ja jaan sitten tähän linkkiä. Kätevää myös siksi, että kommentikentässä voi esittää lisäkysymyksiä, eivätkä ne katoa sähköpostin pullistelevan inboxin syövereihin.

Tässä postauksessa on siis tietoa erilaisista islanninehevostalleista Islannissa, miten niihin pääsee töihin ja mitä kannattaa töitä hakiessa muistaa. Tarkoitukseni ei ole jaapattava negatiivinen ikääntyvä akka, vaan haluan vain kertoa myös niistä riskeistä ja kompastuskohdista avoimesti.


Islannissa on todella paljon hevostiloja. Käyskenteleehän täällä saarella yli 80 000 hevosta, eli noin yksi neljää ihmistä kohden. Työ- tai harjoittelupaikkaa hakiessaan kannattaa muistaa, että talleja on paljon erilaisia. Mitä paremmin ottaa selvää etukäteen, sitä vähemmän tulee yllätyksiä. Toisaalta: onhan seikkaileminenkin mukavaa. Jos ei ole itsellä kiire, voi kokeilla yhtä tallia, vaihtaa ja mennä toiselle.

Issikkatalleja on monenlaisia

Monilla maatiloilla on issikoita lemmikkeinä, perheen omassa ratsastuskäytössä, vuokrapaikoilla tai ihan vaan oleskelemassa.

Islannissa on todella paljon oleilupolleja, jotka vain ovat eikä niillä välttämättä tehdä mitään. Ne laiduntavat talvet ja kesät, talvella paksussa talvikarvassa, kesällä kevyemmissä vetimissä. Talvisin niille viedään ulos heinää ja pidetään huolta vedensaannista. Kesäisin ne  laiduntavat heinää ja juovat vettä kirkasvetisistä joista. Osa niistä päätyy ruoaksi itsekin. Lihan takia hevosia pitäviä maatiloja en tunne itse yhtäkään, mutta koska hevosia on niin valtavan paljon, kynnys laittaa sairastunut tai loukkaantunut tai vain hyvin vanhaksi elänyt hevonen teuraaksi on aika matala. Tällaisilla maatiloilla voi siis olla kymmeniä hevosia, mutta itse työ on hyvin vähän hevosten kanssa puljaamista, koska ne vain ovat laitumella. Näillä maatiloilla varsinainen työ liittyy tilan pääelinnkeinoon eli esimerkiksi lampaiden tai lehmien hoitoon, kasvihuoneissa tehtävään työhön, perunapelloilla kyykkimiseen jne. 

Sitten toisena tallityyppinä tulevat turistitallit, jotka itse tunnen omien töideni kautta kaikista parhaiten. Turistitallien hevoset ovat pääosin rauhallisia ja säyseitä, koska suurin osa talleilla käyvistä matkailijoista on ensikertalaisia tai aloittelijoita. He käyvät yhden parin tunnin mittaisen lenkin upeissa maastoissa ja rapsuttelevat hevosia iloisena hienosta kokemuksesta - mikä sen ihanampaa! Tämä matkailuporukka on liiketoimintamielessä se kaikkien tärkein paikalliselle hevostalleille ja näillä talleilla onkin eniten töitä tarjolla. Työnkuvat vaihtelevat paljon. Ratsastusoppaan töiden lisäksi tarjolla on paljon muuta hommaa taidoista riippuen: siivoustöitä, majatalojen siistimistä, keittiötöitä, hevostenhoitoa, hevosten koulutusta, muiden maatilan eläinten hoitoa, maatilanomistajaperheen lasten hoitoa...


Kolmas tallityyppi ovat ne ratsastuspainotteiset paikat, joissa ei käy turisteja. Tällaisilla talleilla kasvatetaan issikoita, treenataan, tähdätään kilpailuihin, keskitytään issikoiden ostoon ja myyntiin ja kouluttamiseen.

Erilaisilla issikkatiloilla tarvitaan erilaista osaamista. Jos haluaa päästä kouluttamaan islanninhevosia, täytyy olla hyvä ratsastaja ja kokemusta koulutushommista. Turistitalleilla arvostetaan ratsastustaidon lisäksi etenkin hyviä asiakaspalvelutaitoja, reippautta, kielitaitoa ja oma-alotteisuutta. Maatiloilla on hyötyä kaikesta mahdollisesta traktorinkäsittelystä ruoanlaittoon.

Miten pääsee islanninhevostallille töihin?


Kun tiedät, minkätyyppiselle tallille haluat töihin, kannattaa keskittyä hakemaan työpaikkaa oikeasta paikasta. Kannattaa siis ehdottomasti ottaa selvää etukäteen, millaista hevostoimintaa kyseisellä tilalla on eli millaisia työtehtäviä siellä oikeasti pääsisi tekemään. Monelle issikkatallille töihin menneelle on tullut pettymyksenä se, kuinka "vähän siellä sai ratsastaa". Hevostilalla kun ei välttämättä ole ollut yhtäkään ratsukelpoista issikkaa.


Turistitalleille on helpointa laittaa suoraan sähköpostilla oma ansioluettelo ja esittely. Yhteystiedot löytyvät tallien nettisivuilta.

Maatilat (hevostilat ja muut maatilat) ilmoittelevat työpaikoista esimerkiksi Workaway-sivustolla.

Tieto kilpa- ja kasvatustallien vapaista työpaikoista liikkuu usein alan sisäisissä kanavissa - joista en itsekään kamalan paljoa tiedä. Kannustan kysymään esimerkiksi suomalaisilta issikkatalleilta. Suomalaisten issikkaharrastajien kesken on olemassa erilaisia Facebook-ryhmiä, joista yksi tosi kiva on sellainen kuin Issikkahöpinää. Siellä varmasti joku tuntee jonkun, joka tuntee jonkun. Jos on potentiaalinen työpaikka mielessä, mutta itse tallista on vaikea saada tietoja, kannattaa etukäteen kysäistä vaikkapa noilla issikka-aiheisilla sivustoilla, olisiko jollakin kokemuksia ko. paikoista.

Kaverini vinkkasi myös tällaisesta kansainvälisestä Facebook-sivustosta: Work with ICELANDIC horses in Iceland. Siellä ilmoitellaan issikkatallien avoimista työpaikoista ja sivustolla voi myös itse kertoa hakevansa työtä. Vastaavia fb-sivuja ja -ryhmiä on varmasti muitakin.

Mistä tietää, että issikkatalli on mukava työpaikka?

Tämä on se kaikista vaikein ja riskialtein juttu. Koska talleja on paljon, koska työvoima on Islannissa kallista, koska eläminen ylipäätään on täällä kallista ja koska todella moni hevosihminen haluaa tulla Islantiin töihin (en ihmettele sitä yhtään), mahtuu niin sanottujen työnantajien sekaan kaikenlaista sekoilijaakin, valitettavasti.


Viime aikoina täällä on puhuttanut lehdissä asti se, kuinka monet islantilaiset hevostilat käyttävät ilmaista työvoimaa hyväkseen kiertääkseen työnantajan sivukulut ja verot. Monet ulkomaalaiset hevosihmiset tulevat töihin ylläpitoa vastaan mutta ilman rahapalkkaa. Tällaista vempulointia ja harmaalla alueella käyskentelyä on ollut aina, mutta viime aikoina matkailun kasvaessa siitä on valitettavasti tullut yleisempää. 

Kun hakee Islantiin issikkatallille töihin, kannattaa itse tehdä itsellen heti alussa selväksi se, mitä työltä haluaa. Haluaako palkkaa? Vai onko valmis tulemaan niin sanotusti "lomalle mutta töihin"? Minkälaisia töitä ja kuinka paljon on valmis tekemään pienellä korvauksella? 

Ilmaisen työn teettäminen ei ole oikein. Viranomaiset yrittävät valvoa sääntöjen noudattamista ja tekevät tarkastuksia talleille. Verottaja haluaa varmistua, että kaikilla töissä olevilla on paikalliset sotut, yrittäjä maksaa työntekijöilleen palkkaa ja palkoista vaadittavat verot. Matkailuelinkeinoa valvova viranomainen tekee välillä tarkastuksia, että yrityksessä on tarvittavat luvat niihin palveluihin, joita se myy asiakkailleen. Ammattiliitot tekevät tarkastuksia, joiden tarkoitus on varmistaa, että kaikki saavat työstään oikean määrän palkkaa.

Silti on paljon sellaisia työnantajia, jotka jotenkin luikertelevat näistä tarkastuksista, eivät jää kiinni ja jos jäävät, jatkavat samaa menoa. Eikä tämä siis koske missään nimessä vain hevostalleja, vaan on ihan iso ongelma tällä hetkellä myös muun matkailuliiketoiminnan kuten myös rakennusbisneksen parissa.

Jos molemmat osapuolet ovat samaa mieltä siitä, että majoitus ja ruoka ja rajaton määrä ratsastustunteja ovat tarpeeksi hyvä korvaus tietystä määrästä kevyttä työtä, kannattaa silti muistaa, että mitä jos jotain huonoa tapahtuu. Jos loukkaantuu vakavasti vaikka ratsastusoppaana työskennellessään, mutta ei ole virallisesti työsuhteessa, kuka maksaa vakuutuskorvaukset? Ei ainakaan työnantajan vakuutusyhtiö. Eikä välttämättä myöskään oma matkavakuutus, jos sille selviää, että onnettomuus on tapahtunut "ikään kuin työajalla". On paljon turvallisempaa lähteä seikkailuun tietäessään, että asiat tehdään oikein ja jos jotain sattuu, on joku taho, jonka velvollisuus on auttaa.

Tässä on kokoamajuttuni Töihin Islantiin. Löydät sieltä vinkkejä asunnonetsintään, työnhakuun, Islantiin sopeutumiseen jne. Kannattaa tutustua!

Ennen kuin menet Islannissa tallille töihin, mieti nämä jutut:


- Teetkö harjoittelun osana opintoja? Jos, niin mitä se vaatii vastaanottavalta talliyrittäjältä? Tietäähän talliyrittäjä velvollisuutensa harjoittelijaa kohtaan?
- Menetkö virallisesti töihin, eli veroamaksavana työntekijänä? Tarjotaanhan sinulle työsopimusta ja asiallista palkkaa ylityö- ja vuorolisineen?
- Menetkö hevoshommiin ruokaa ja majoitusta vastaan? Oletko valmis kantamaan riskit pimeänä työntekijänä? Kuka auttaa, jos sattuu onnettomuus? Kuinka paljon töitä olet valmis tekemään tällaisella diilillä?
- Ennen kuin paikka valikoituu, yritä ottaa selvää, millainen paikka on kyseessä. Kysele issikka-aiheisilla foorumeilla ja koita löytää edes pari tyyppiä, jotka ovat olleet kyseisellä tallilla töissä tai  asiakkaina. Etukäteisselvittely kannattaa aina. Islannissa hevosia kouluttava kaverini Heidi Koivula kirjoitti aiheesta kattavan jutun Facebook-sivuillaan, suosittelen!
- Jos olet Suomen Ratsastajainliiton jäsen, olet vakuutettu hevoshommissa myös ulkomailla (kannattaa etukäteen selvittää vakuutusyhtiöltä, kattaako vakuutus myös tilanteet, joissa ollaan ulkomailla työsuhteessa hevoshommissa).
- EU:n sairasvakuutuskortti (se sininen luottokortin kokoinen läpyskä, jonka saa Kelasta) kannattaa olla mukana Islannissa. Sen turvin saat Islannista hoitoa samoilla liksoilla kuin islantilainenkin. Esimerkiksi ensiavussa pelkän röntgenen ottaminen ilman tätä korttia maksaa monta sataa euroa. Jos kortti on mukana, selviää ensiavusta muutaman kympin kustannuksilla.
- Tämän viimeisen vinkin sain isskoita täällä Islannissa kouluttavalta kaveriltani ja se on todella hyvä: Jos yksi ja sama talli ilmoittelee jatkuvasti eri kanavissa tarvitsevansa lisää työntekijöitä, se saattaa olla merkki siitä, että kukaan ei halua mennä kyseiselle tallille tai kukaan ei viihdy siellä. Eli älä tartu ensimmäiseen vastaantulevaan mahdollisuuteen heti, vaan tee aina pientä taustaselvittelyä. Se kannattaa.

Kysyttävää? Vastaan mielelläni, esimerkiksi tämän postauksen kommenteissa tai Instagramin puolella.

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallisessa yhteistyössä Plan International Suomen kanssa. Pampula on tajunnut eron päiväkodin ja koulun välillä. Koulussa ei saa olla ...

Minäkin tahdon kouluun

16.3.19 Satu Kommentteja: 0

Kaupallisessa yhteistyössä Plan International Suomen kanssa.

Pampula on tajunnut eron päiväkodin ja koulun välillä. Koulussa ei saa olla yhtä pitkään kuin päiväkodissa eikä koulumatkan varrella ole kahvilaa, jonne poiketa. Päiväkodin kävelyreitin varrella sijaitsee hänen kaksi suosikkikahvilaansa. Siis ne kaksi, missä me välillä pysähdymme kaksistaan syömässä lettuja tai kakkua.



Vaikka päiväkodilla on selkeät etunsa, Pampula on kuitenkin tavattoman kiinnostunut koulusta. Isosiskolla on hieno reppu, eväät, oma penaali ja läksyjä, joita tehdään keittiönpöydän ääressä ennen illallista. Yksi päivä hän kyllästyi huomiovajeeseen, kävi ottamassa toimistohuoneeni printteristä kasan paperia, kaivoi kynätelineestä kasan kyniä, istahti siskonsa viereen, otti samanlaisen asennon (toinen jalka koukussa takapuolen alla) ja alkoi vetää viivoja paperiin.

"Minulla on myös näitä heimaverkefnejä."

Kolmen vuoden kuluttua hänkin pääsee kouluun. Totta kai hän pääsee. Hänen maailmassaan kouluunmeno on kaikille lapsille itsestäänselvyys.

Kolmevuotias on siis ymmärtänyt eron päiväkodin ja koulun välillä. Esikoinen ymmärtää ikänsä puolesta enemmän. Hän tietää esimerkiksi, että koulussäkäynti ei ole itsestäänselvyys ja että monet joutuvat keräämään pulloja voidakseen käydä ruokakaupassa. Maailman epäoikeudenmukaisuus on avautunut hänelle pienin askelin.

Teidän blogilukijoiden tuen avulla ostetut koulukirjat, jotka veimme Ugandassa Planin-yhteistyökouluun. 

Suomessa käydessämme hän on nähnyt kaduilla kerjäläisiä. "Eikö heillä ole makuuhuonetta? Mitä he syövät? Missä niiden lapset ovat? Missä ne säilyttää vaatteita?"

Ulkomaanmatkoilla hän on nähnyt ihmisiä nukkumassa ulkona pahvilaatikoissa. "Jos ihan kaikki antaisi rahaa, voisivatko he ostaa kodin?"

Kun asuu yhdessä maailman turvallisimmista ja rikkaimmista maista eikä rajua köyhyyttä juuri näe, voi olla vaikea ymmärtää, mitä se oikeasti tarkoittaa. Siksi yritän vastata kaikkiin kysymyksiin, koska koen, että yksi tärkeimpiä tehtäviäni vanhempana on selittää asioita. Selittää ihan kaikkea, mitä ne vain keksivät kysyä.

Uskon, että samalla kun tiedon lisääntyminen lisää yleistä viisautta, se lisää myös kysyjän omaa itsevarmuutta. Kun tietää, kuinka monipuolinen ja mutkikas paikka maailma on, on varustautunut sen kohtaamiseen paremmin.

Luulen, että tiedon lisääntyminen on minulle itsellenikin perimmäinen syy tehdä työtä juuri kansalaisjärjestö Planin kanssa. Haluan itse varmistua jatkuvasti enemmän siitä, millaisten asioiden eteen kannattaa laittaa aikaa ja millaisten asioiden puolesta haluan puhua. Mitä enemmän itse tiedän, sitä enemmän minulla on pokkaa ja uskottavuutta puhua niistä asioista, joihin haluan vaikuttaa.


Koulu Ugandassa.

Eikö tyttöjen oikeuksista ole jo puhuttu tarpeeksi? EI OLE.
Tytöillä on sukupuolensa takia poikia heikommat lähtökohdat toteuttaa oikeuksiaan ja mahdollisuuksiaan. 12 miljoonaa tyttöä joutuu joka vuosi naimisiin alle 18-vuotiaana, siis lapsena.

Eikö tämä tyttöjen oikeus koulutukseen ja sen vaikutukset köyhyyden vähentämiseen ole jo kaluttu aihe? EI OLE.
Maailmanlaajuisesti yli 130 miljoonaa 6–17-vuotiasta tyttöä ei pääse kouluun. Siinä on 130 miljoonaa ratkaisua huutavaa ongelmaa.

Eikö ole epätasa-arvoista keskittyä tyttöjen kouluttamiseen (eikä poikien). EI OLE.
Tämä ei ole valikoivaa auttamista, vaan pahimpien epäkohtien korjaamista ja koko yhteiskunnan tilanteen parantamista. Tyttöjen koulutukseen satsaaminen on dominoefekti, joka etenee näin:

1. Kun tyttöjen koulutustaso nousee, he saavat parempia ammatteja ja tienaavat enemmän rahaa.

2. Kun naiset tienaavat enemmän rahaa, he käyttävät rahan perheen lasten koulutukseen ja paremman ruoan hankintaan. Perheen elintaso nousee.

3. Kun naiset käyvät töissä kodin ulkopuolella, syntyvyys laskee.

4. Kun lapsia on vähemmän, perheen lapset ovat terveempiä ja hyvinvoivempia.

5. Kun on enemmän rahaa ja terveemmät lapset, lasten koulutustaso nousee ja seuraava sukupolvi aloittaa paria askelmaa korkeammalta kuin heidän vanhempansa.

6. Kun satsataan tyttöjen koulutukseen, koko kansakunnan koulutustaso ja tulotaso nousevat. Köyhyys vähenee.



Tässä on vielä pari tärkeää faktaa (tarkemmin talousnäkökulmalla juttua näistä aiheista & lähteet löydät täältä aikaisemmasta tyttöjen koulutusta käsittelevästä jutustani).

Kehittyvän maan talouskasvu lisääntyi 5–12 prosenttia jokaista lisättyä koulutusvuotta kohden. Naisten koulutustaso vaikutti talouskasvuun eniten: sekä naisten tuottavuuden kannalta suoraan että laskevan syntyvyyden kautta.

Kun toisen asteen opinnoista valmistui prosentti lisää naisia, maan talous kasvoi 0,3 prosenttia.


Tyttöjä ja poikia koulussa Ugandan maaseudulla.


Planin lahjoitusvarojen avulla kouluun yhteyteen rakennettu wc-tila, jossa saa ovet lukkoon.

Kun tytöt saadaan kouluun, hyviä asioita alkaa tapahtua.

Mitä tyttöjen koulutukseen satsaaminen käytännössä tarkoittaa ja miten tällainen hyvinvointivaltion kasvatti siihen pystyy vaikuttamaan? Tyttöjen koulutukseen panostaminen tarkoittaa aivan ensiksi sitä, että poistetaan niitä esteitä, jotka estävät tyttöjä käymästä koulua.

Tällaisia esteitä ovat esimerkiksi tyttöjen kokema väkivalta koulumatkoilla, lapsiavioliitot, lapsiäitiys ja yhtenä hyvin konkreettisena asiana puutteelliset kuukautissuojat. Esimerkiksi Ugandassa kuukautiset ovat yleisin koulupoissaolojen syy. Siksi Plan satsaa Ugandassa esimerkiksi kuukautishygieniaan liittyvään koulutukseen ja kunnollisten vessatilojen rakentamiseen.

Olen käynyt Ugandassa katsomassa kummityön tuloksia, työttöjen oikeuksien eteen tehtävää työtä ja mm. juurikin näitä kuukautishygieniaan liittyviä projekteja. Siellä karulla koulupihalla seistessäni vasta konkreettisesti ymmärsin, kuinka iso vaikutus niinkin pieneltä kuulostavalla asialla kuin kestositeiden ompelutunnilla ja lukittavilla vessatiloilla on tyttöjen arkeen. Voit lukea tästä Planin kenttämatkastani Ugandaan, jossa olin yhdessä mahtavien ystävieni Laura Satamon ja Hanne Kettusen kanssa.



Ihminen on aika huono kuvittelemaan mitään muuta elämää, kuin sitä jota itse elää. Siksi tarvitaan tiedonjakoa ja asioiden toistoa, toistoa, toistoa.

Siksi haluan olla mukana Planin tekemässä työssä ja jatkaa näistä asioista puhumista. Minulla on Planin kautta kummilapsi Ugandassa ja teen kuukausittaisen kummilahjoituksen lisäksi silloin tällöin satunnaisia lahjoituksia.

Minun vankkumaton mielipiteeni on, että jos haluaa tehdä jotain oikeasti pitkäkestoista maailman parantamiseksi, kannattaa sijoittaa tyttöjen kouluttamiseen ja tukemiseen.

Yksi helppo tapa on tehdä se Plan International Suomen kautta. Planin Tyttösponssi on kuukausilahjoitusmuoto, jonka kautta tukee maailman heikoimmassa asemassa olevia tyttöjä. Sen avulla raivataan esteitä tyttöjen koulutuksen tieltä ja edistetään sitä kautta parempaa maailmaa.


Meillä kaikilla on kummilapset Planin kautta. Tyttösponssi on myös kuukausilahjoitus, mutta se ei sido kummiuteen ja kk-lahjoituksen määrän voi säätää kummimaksua pienemmäksi.

Tyttösponssin kuukausisumman saa itse valita (vähintään 10 €). Tämä on hyvä lahjoitusmuoto silloin, jos yksittäiseen kummilapseen sitoutuminen tuntuu liian henkilökohtaiselta asialta ja kuukausittainen kummimaksu liian suurelta summalta.

Ymmärrätte varmaan, että tämä on minulle tärkeä aihe. Ilahdun, jos lähdet mukaan. Oikeastaan vasta silloin tässä minun omassa työssänikin on joku järki.

Ryhdy siis Tyttösponssiksi. Jos et nyt pysty lahjoittamaan, mutta pidät asiaa tärkeänä, jaa tämä juttu kanavissasi. Sekin on teko, jolla on väliä. Ehkä joku toinen elää nyt elämänvaihetta, jossa kympin kuukausilahjoitussumma on mahdollinen.

Pitkäjänteinen työ asioiden muuttamiseksi vaatii onnistuakseen toistoa, toistoa, toistoa.

Kiitos kun luit!

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Mistä sen tietää, mikä on oma haaveammatti? Kuinka sen voi löytää ja saada? Nämä ovat kysymyksiä, jotka ovat olleet minulle itselleni kamal...

Miksi haaveammatista haaveilu voi olla myös virhe?

13.3.19 Satu Kommentteja: 4

Mistä sen tietää, mikä on oma haaveammatti? Kuinka sen voi löytää ja saada? Nämä ovat kysymyksiä, jotka ovat olleet minulle itselleni kamalan tärkeitä aikuisiän elämässä. Ajatus Unelmahommissa - tee työ itsellesi siitä mistä pidät -kirjaan lähti nimittäin juuri näistä pohdinnoista. Kirjoitin kirjan yhdessä Hanne Valtarin kanssa - ja nyt työn alla on kirjalle kakkososa. Se ilmestyy ensi vuoden alussa ja voitte uskoa, että kerron siitä varmasti myöhemmin lisää. Jeijj!


Mutta nyt ensin tuohon alun kysymykseen. Se pitäisi itse asiassa muotoilla uudelleen. Vastausta siihen, mitä haluaa työkseen tehdä, ei välttämättä enää löydä miettimällä unelma-ammattiaan. Ei sellaista välttämättä ole olemassakaan!

Mietinpä vaikka itseäni. Kun joku kysyy ammattiani, ja jos erehdyn vastaamaan, änkytän aina vähän aikaa jotain epämääräistä puuroa kaikesta siistä mitä elämässäni teen. Joo on näitä islanninhevosvaelluksia, konseptisuunnittelua, liiketoiminnan kehityshankkeita, digimarkkinointia ja kirjoja kirjoittelen ja mainostekstejä ja tuota välillä luennoin ja mentoroin ja otan osaa kaikenlaisiin yhteistyötiimeihin.

Blöö. Pirun sekavaksihan se menee. "Varsinen ammatti!" "Muija ei osaa päättää, mitä se haluaa tehdä."



On parempi skipata koko ammattikysymys ja vastata jotain ympäripyöreää, että olen yrittäjänä luovalla alalla.

Älä siis ota mitään stressiä, jos et tiedä mikä haaveammattisi on. Melkein jokaisella on sellainen lapsuudessa, mutta ei "haaveammattini on" -vakiovastauksesta ole mitään syytä enää aikuisena kiinni, jos ei ole siitä palavan varma. Koska esimerkiksi:

Ensinnäkin yksi ammatti ei välttämättä riitä kuvaamaan kaikkea sitä kapasiteettia, joka ihmisessä on luoda arvoa jollekin, joka siitä on valmis maksamaan. Rajaamalla itselleen tiukan haaveammatin, asettaa samalla itsensä aitaukseen, jonka sisäpuolella on luvallista liikkua mutta sen ulkopuolelle ei tule lähdettyä.

Toisekseen: preferenssit muuttuvat. Analyytikko voi pitää työstään todella paljon, mutta jossain kohtaa kyllästyä siihen ja haluaa siirtyä vaikka strategiseen suunnittelutyöhön. Intohimojen talonrakentaja tajuaakin joku päivä, että itse asiassa koirahotellin pitäminen olisi paljon kivempaa ja sille näyttäisi olevan kysyntääkin. Jos rajaa itselleen tiukan haaveammatin, siitä voi tulla ansa. Jos on haaveillut samasta ammatista pitkään, siitä voi olla vaikea päästää irti, vaikka omat mielenkiinnonkohteet olisivatkin hieman muuttuneet. Ja ainahan ne muuttuvat.



Kolmanneksi: maailma muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Jo ensi vuonna saattaa olla olemassa ammattinimike, josta me emme vielä edes tiedä mitään. Jos ripustautuu tiukasti yhteen ammattihaaveeseen, saattaa vahingossa sulkea itsensä pois siitä joukosta, joka pääsee korjaamaan tulevaisuuden kypsyttämää satoa.



Jos et siis vielä tiedä, mikä haavemmattisi on, tai jos tuskailet sillä, että et tiedä mistä sen löytäisi, kannattaa aloittaa olemalla tyytyväinen. Iloitse häkittömyydestä - se ei tarkoita, että et tiedä mitä haluat tehdä, vaan se tarkoittaa, että edessä on paljon polkuja, joista valita.

Ensi viikolla aion palata tähän samaan aiheeseen. Haluaisin kertoa vähän tarkemmin siitä, kuinka siellä aitaamattomalla laitumella kannattaa käyskennellä. Että mistä sellainen oma suosikkityö tai työnkuva olisi mahdolista löytää. Luvassa saattaa olla unelmatyöjuttuihin aktivoivia tehtäviäkin.

Palataan! Nyt takaisin sorvin ääreen, tänään on kirjanpidon palautuspäivä. (Anti-jee.)

Nämä kuvat ovat parin vuoden takaisesta Unelmahommissa-kirjan julkkareista. Kuvat otti Arttu Mustonen.

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Islanissa vieraan kielen (useimmiten englanti) opinnot alkavat randomisti koulusta riippuen joko ekalla, tokalla, kolmannella tai neljännel...

Kaksikielistä melko sekavaa menoa

11.3.19 Satu Kommentteja: 9

Islanissa vieraan kielen (useimmiten englanti) opinnot alkavat randomisti koulusta riippuen joko ekalla, tokalla, kolmannella tai neljännellä. Esikoisen koulussa englanti alkaa vasta neljännellä luokalla. Oppitunteja tulee siis kerralla intensiivisemmin, mikä on oppimisen kannalta tietysti hyvä asia. Mutta olisin ollut kyllä mielissäni vähän varhaisemmastakin aloituksesta.


Mitä nuorempana vieraan kielen opettelemisen aloittaa, sitä helpommin se sujuu. Sitä paitsi tarve englannin kielen auttavalle taidolle olisi kuitenkin jo nyt, esimerkiksi harrastusten takia.

Esikoinen laulaa Reykjavikin tyttökuorossa. Joka joulu ja joka kevät järjestetään konsertti, jossa esitetään lukukauden aikana harjoiteltuja lauluja. Tämän kevään konsertissa lauletaan englanniksi, koska kuoro esiintyy teatterissa lasten musiikkinäytelmän biisiosuuksissa.

Tilanne on tietysti lasten kannalta vähän hankala ja epätasainen, koska osa lapsista on opiskellut englantia jo kolme vuotta, osa ei päivääkään.

Kuoroltakin tuli vanhemmille kannustavan käytännönläheinen sähköposti: katsokaa lastenne kanssa YouTubesta kyseisen elokuvan biisiosuudet, siinä ne oppivat.

Eeeeh. Ai ne englanninkieliset sanat vai? Epäilen.



Islantilainen "kyllä tämä järjestyy - þetta reddast" -asenne jaksaa yllättää edelleen. Miten ihmeessä joku voi olettaa, että alle 10-vuotiaat lapset opettelevat vieraskielisen laulun sanat katsomalla YouTubesta suhruisia pätkiä elokuvasta? Vaikka olisi miten positiivinen ja ratkaisukeskeinen ja yltiötoiveikas ihminen, ei voi olettaa, että lapsille voi lykätä edes sanoja käteen, kun ne eivät osaa vielä edes lausua englantia.

Mutta eipä siinä mitään. Tilanteen edistämisessä ei valitus tai voivottelu auttanut, vaikka molempia kyllä tykkään säännöllisesti harrastaa ja etenkin tällaisissa makes no f*cking sense at all -henkisissä tilanteissa.

Avasin googlen. Etsin aloitusbiisin sanat netistä ja "käänsin" ne lausutuksi islanniksi. Siis siten, että esimerkiksi sana "you"  muuttui sanaksi "jú", joka lausutaan suomeksi "juu".

Tässä lisälukemista aiheeseen: Näin lapseni oppivat suomen


Eli mietin ensin, miten englanninkielinen sana äännetään islanniksi ja sen jälkeen yritin kirjoittaa sen siten, kuten islantilainen vastaava äänne kirjoitettaisiin. Esimerkiksi tuota sanaa "you" (suomeksi "juu") ei voi kirjoittaa islaniksi júú, koska täällä ei ole tuplavokaaleja. Esimerkiksi sana "ja" on islanniksi "og", mutta se lausutaan oog, koska yksi vokaali ennen yhtä konsonanttia lausutaan pitkänä. Tai jotain sinne päin.

Kävin biisin läpi sana sanalta ja taivuttelin kieltäni parhaani mukaan.

Ei tuosta minun englannin islanninnoksesta nyt ihan täydellinen tullut eikä se tarkemmin katsoen edes noudata kaikkia islannin kielen foneettisisa sääntöjä, mutta kyllä se nyt tarpeeksi lähelle osuu. Ainakin lähemmäs kuin se YouTube-videopätkä.

Lue myös viime kuukausien suosituin juttu: Kaksikielisen perheen Q&A



No tästä englanninkielisestä tekstistähän tuli sitten lopulta ihan hulvattoman hauska. En voi välttyä naurunpyrskähdyksiltä kun luen sitä itse ääneen. Puolisoltakin petti pokka. Lapsi tosin kertoi tästä olevan kovasti apua. Nyt hän pystyy opettelemaan sanat ulkoa, kun tietää suunnilleen miten ne pitäisi lausua. Käy järkeen!

Þö sbring konsert is koming sún. Lúking forvart tú itt.

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Juttu sisältää saatuja palveluja. Yksi kaverini kertoi "vitsin". Mitä yhteistä on aikuiseksi kasvaneella lapsella ja ulkosu...

Painu Hiiteen ja nuku hyvin

7.3.19 Satu Kommentteja: 4

Juttu sisältää saatuja palveluja.



Yksi kaverini kertoi "vitsin". Mitä yhteistä on aikuiseksi kasvaneella lapsella ja ulkosuomalaisella? 

Kun aikuiseksi kasvanut lapsi palaa lapsuudenkotiinsa, se valtaa vuodesohvan, tyhjentää jääkaapin ja kyselee jatkuvasti langattoman wifin salasanaa.

Kun ulkosuomalainen tulee kylään kotimaahansa, se valtaa kaverin vuodesohvan, tyhjentää jääkaapin ja kyselee jatkuvasti langattoman wifin salasanaa.

Noooooooh, aika huono vitsi.



Käyn töideni takia säännöllisesti Suomessa. Yritän paukuttaa työmatkoilla kalenterin niin täyteen, että aika tulee käytettyä mahdollisimman tehokkaasti ja että olen enemmän kuin oikeutettu firmaltani nostamiini meheviin päivärahoihin.

Työpyrähdykseni ovat niin täysinäisiä myös siksi, koska en haluaisi olla kotoa poissa liian pitkiä aikoja. Mitä tiivimpiä työpäivät Suomessa ovat, sitä nopeammin pääsen kotiin.

Tästä Suomi-työpäivien hektisyydestä johtuen en juurikaan kerro ihmisille olevani tulossa Helsinkiin. Niin mahtavan ihanaa kuin olisikin tavata ystäviä, kavereita ja tuttuja, totuus on, että melkein aina suunnitellut tapaamiset kosahtavat johonkin palaverin ja pitkäksi venyneen projektin väliin. On tylsää olla se tyyppi, joka joutuu aina perumaan, pyytämään anteeksi ja selittämään.



Työmatkoilla on välillä kivaa yöpyä kavereiden luona, etenkin viikonloppuisin tai arkipyhinä. Mutta silloin kun työkalenteri on monta päivää tuutattu täyteen aamuysistä iltakuuteen, tarvitsen iltaisin ja aamuisin omaa aikaa ja hiljaista tilaa. En halua aamulla liikkeelle lähtiessäni herättää ketään enkä halua, että öinen koneennaputteluni saksii kenenkään muun kuin minun omia yöunia.

Koska en halua syyllistyä tai olla tylsä vieras, suuntaan pidemmillä työmatkoilla yöksi omiin oloihin.



Olen yleensä napannut tarjouksesta halvan hotellihuoneen ja välillä Airbnb-asunnon. Suosikkisijainteja on kaksi: Kamppi tai Kurvi. Kamppiin pääsee nopeasti lentokentältä.

Kurvi taas kiehtoo tuttujen huudien takia. Asuin useita vuosia Vaasankadulla ja Aleksis Kiven kadulla. Kurvista pääsee jäätävän nopeasti metrolla itään ja länteen, sporalla Pasilaan ja bussillakin ihan minne vain.

Edellisellä Helsingin-reissulla majoitusta googlatessani törmäsin Hiiteen. Kyse on asuntojen lyhytaikaisesta vuokrauspalvelusta. Hiisi Homes -itsepalveluasunnot ovat hotellin ja Airbnb-kämppien välimuoto ja ne tarjoavat majapaikan kaltaisilleni työmatkailijoille tai kaupunkiin tulleille turisteille.

Diiliin kuuluu oma huoneisto, mukavat sängyt, siistit huoneet ja kaapissa astiat, tiskiaineet ja muut tarvittavat käyttötavarat. Televisio löytyy ja maksuton wifi. Lakanat ja pyyhkeet kuuluvat hintaan, samoin loppusiivous. Hiisi on siisti ja kodinomainen asunto ilman tunnetta siitä, että asuu jonkun toisen asunnossa, jonkun toisen tavaroiden keskellä. Asuntoja löytyy kahdeksalta eri paikkakunnalta.



Avaimet saa avainboksista tunnusluvulla. Arvostan kovasti, kun vältyn "missä nähdään, mihin aikaan, jätän avaimet läheiseen parturikampaamoon" -viestittelystä. Yöpymisen hinta vaihtelee huoneiston suuruuden ja kaupungin mukaan, minä maksoin Sörnäisissä sijaitsevasta asunnosta noin satasen yö. Ainakin Helsingin seudulla Hiisi on hinnaltaan hotellia edullisempi.



Toiseen kertaan painuessani Hiiteen yövyin maksutta. Koska olen tällainen säännöllinen työreissaaja, teimme Hiisi-asuntojen kanssa lähettiläsdiilin. Helsinkiin mennessä painun Hiiteen, nukun hyvin ja vilauttelen yökokemuksista somekanavissani.

Hiisille Sörnäisissä vahva plussa. Kurvin vilkkaasta elämästä huolimatta asunnoissa oli hiljaista eikä liikenteen melu kuulu asuntoihin. Metro- ja sporapysäkeille on asunnolta viiden minuutin kävelymatka, ja samassa korttelissa on kaikki elämän kannalta keskeinen: Crossfit-sali, Fafa'sin kebab ja ruokakauppa, josta voi ostaa lähempänä puoltayötäkin buffet-illallisen pahvilaatikkoon.

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kai jo saa ajatella vähän kesää? Ulkona ainakin tuntuu jo ihan siltä. Tulppanit ovat nousseet parikymmentä senttiä ja nurmikko vihertää. Au...

Kuvia kesäparatiisista

6.3.19 Satu Kommentteja: 4

Kai jo saa ajatella vähän kesää? Ulkona ainakin tuntuu jo ihan siltä. Tulppanit ovat nousseet parikymmentä senttiä ja nurmikko vihertää. Aurinko paistaa iltakuuteen asti. Lämpötila edellyttää lapasia ja lämpimiä sukkia, mutta niin kyllä tekee Islannin heinäkuukin välillä.


Kokemus tosin sanoo, että joku takatalvi tässä vielä tulee. Pari vuotta sitten maaliskuussa aivan samanlaisen kevätfiiliksen vallitessa tuli yksi yö, jolloin taivas tuntui revenneen maailman lumivaraston kohdalta. Aamulla ei saanut ajettua edes nelivetojeeppiä ulos pihasta, kodin ulko-ovea oli hankala saada auki ja koko kotikatu oli yhtä lumikinosta. Tulppaanit käpertyivät lumen alle piiloon.

Mutta silti haluan ajatella jo kesää. Olemme suunnitelleet kesäloman Suomessa. Päivämäärät Suomen-reissulle on varattu ja käytännön järjestelyt on tehty, lentoliput ostan pikapuoliin.

Aiomme olla koko kesäloman mökillä Turun saaristossa Sauvossa. Se on meidän perheemme uusi kesäkoti ja tukikohta.



Meidän jokakesäinen Hanko-reissu jää tänä vuonna ja ehkä tulevinakin kesinä väliin, koska siskoni osti itselleen hetki sitten oman mökin. Tai no, talo se kyllä taitaa omalla mittapuullani olla. Joka tapauksessa; aivan vallan ihana kesäparatiisi merimaisemissa. 

En olisi osannut edes unelmoida tällaisesta paikasta. Saati että sellainen voisi joskus olla "vähän kuin oma". Perhemökki, kesäpaikka ja lasten kesämuistoissa se paikka, joka tarkoittaa Suomen kesää.

Pikkusiskoni, joka noin 25 vuotta sitten paljasti keskikaljakätköni äidilleni ja saattoi minut (ansaittuihin) hankaluuksiin, hankki huikean ihanan kesäpaikan, jossa me kaikki pääsemme nauttimaan suomalaisesta kesästä. Vasikointi anteeksi annettu ja unohdettu. (No olin kyllä aikaisemminkin jo.)


Makuuhuoneita on kolme ja rantasaunan mökissä on lisää nukkumatilaa. Voimme siis yöpyä siellä ilman patjoja lattialla koko porukka: meidän Islanti-perheen lisäksi myös äitini ja siskoni. Mökiltä näkyy meri ja kallioinen mäntymaisema. Pitkiä portaita pitkin pääsee mökiltä rantaan ja puilla lämmitettävään rantasaunaan. 


Tässä paikassa on vain kaikki niin hitsin nättiä. Saadapa aamulla juoda kahvia ulkoportailla, lukea koko päivän lukea hyvää kirjaa terassilla, käydä illalla lenkillä Sauvon hiekkateillä ja yötä vasten lämmmittää sauna ja hypätä laiturilta mereen uimaan. Nukkua pitkään ja herätä kärpästen surinaan ja linnun lauluun.



Jonain toisena päivänä on aikaa kierrellä lähiseudun käytetyn tavaran liikkeitä. Tällä seudulla niitä muuten riittää. Yksi mahtavimpia aarreaittoja on Alles Gute Vintage -kirppis joka sijaitsee kapoisen hiekkatien varressa keskellä suomalaista pelto- ja metsämaisemaa. Monta piharakennusta ja valtavankokoinen piha täynnä aivan kaikkea mahdollista: 1950-luvun mekkoja, vanhoja kankaita, astioita, kahvipurkkeja, työkaluja, huonekaluja, vanhoja lehtiä, pullonavaajia ja 1990-luvulta tuttuja hajuvesipulloja. 

Mylläsimme paikkoja tuntikausia ja löysin Reykjavikin kotimme keittiöön esimerkiksi hyvän kasan retrohenkisiä säilykepurkkeja. Ja tämän mekon! Puolisoni osti sata vuotta vanhan ompelukoneen, tosin se ei pöytineen ihan mahtunut matkalaukkuun. Vempula jätettiin toistaiseksi Sauvoon.



Kirppispäivän jälkeen voi taas lämmittää saunan yötä vasten, hypätä laiturilta mereen uimaan. Nukkua pitkään ja herätä kärpästen surinaan ja linnun lauluun. 

Ihanaa, että arviolta yhden lumimyräkän, pääsiäisen ja parin pienen kevätväsähdyksen jälkeen alkaa kesä. Ja pääsee levähtämään paratiisissa.



PS. Koska siskoni asuu ulkomailla, hän vuokraa poissa ollessaan tätä taloa mökkikäyttöön. Lisätietoja voi kysellä minulta.

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallisessa yhteistyössä Glowdian ja SBM Kipinän kanssa. Oumaigaad, olen nyt ensimmäisen kerran käyttänyt sisustusuunnittelijan pal...

Helppoa ja edulllista sisustussuunnittelua - löysin täydellisen sohvan

4.3.19 Satu Kommentteja: 0


Kaupallisessa yhteistyössä Glowdian ja SBM Kipinän kanssa.

Oumaigaad, olen nyt ensimmäisen kerran käyttänyt sisustusuunnittelijan palveluita. Fiilis on yhtä hyvä, kuin perusteellisen kotisiivouksen jälkeen (silloin, kun siivouksen on tehnyt joku muu).

Ostimme meille "jonkun sohvan" yli viisi vuotta sitten. Se oli ensimmäinen uusi sohva, jonka olimme puolisoni kanssa täällä Islannissa yhdessä hankkineet. Huonekalu näytti tilavassa myymälässä kivalta ja siinä oli mukava istua. Sohva tuotiin kotiin ja se mahtui olohuoneeseen ihan kivasti.



Ongelma kulminoitui kahteen sanaan: ihan kivasti.

Aikaa kului ja se ihan kivasti alkoi muuttua siedettäväksi ja lopulta sohva alkoi ottaa aivoon jo siinä määrin, että en ole oikein enää edes istunut siinä. Olen kuullut, että on olemassa sellaisia sohvia jotka kutsuvat istumaan ja miellyttävät silmää ja luovat olohuoneeseen mukavan tunnelman. No tämä meidän yksilö ei ole sellainen.

En osannut itse oikein sanoa, missä hiersi. Mikä on se syy, joka teki tästä huonekalusta epäsopivan möhkäleen olohuoneeseemme. Viiden vuoden jossittelun jälkeen ja remppamme loppusuoralla ajattelimme yksissä tuumin, että nyt kyllä vaihdetaan tämä. Myydään tämä hyväkuntoinen sohva pois tai annetaan se jollekin, jolle sopii ja hommataan uusi. Sellainen, joka on täydellinen ja joka huutaa meitä upottamaan pehvamme siihen ilta toisensa jälkeen seuraavien vuosien ajan.



Aloitin hetki sitten yhteistyön sisustussuunnittelufirma Glowdian kanssa. Olen yhtiössä mukana osaomistajana ja teen osuuttani vastaan heille markkinointiviestintää esimerkiksi kertomalla palveluista täällä blogissa. Glowdiassa minut vakuutti yrityksen perustajien tapa katsoa sisustussuunnittelua ihan uudesta näkökulmasta. Glowdialla sisustussuunnittelu toteutetaan kokonaan netin kautta. Se laskee suunnittelukustannuksia ja tekee suomalaisten sisustussuunnittelupalveluiden ostamisen mahdolliseksi ihan missä vain. Esimerkiksi täällä tuulisella laavakökkäreellä.

Klik, klik.

Kokeilin netissä tapahtuvaa sisustussuunnittelua nyt itse käytännössä ensimmäistä kertaa. Olin älyttömän positiivisesti yllättynyt, kuinka nopeaa ja helppoa palvelun tilaaminen oli ja kuinka lopputulos oli nopeudesta huolimatta erittäin asiantunteva ja perusteellinen.




Näin se tapahtui:

Klikkasin itseni Glwodiaan, klik.


Valitsin huoneen, johon tarvitsisin sisustussuunnitteluapua. Olohuone, klik.

Valitsin palvelupaketin suuruuden. Koska halusin apua oikeanlaisen sohvan valinnassa, valitsin paketeista Minin, 49 €, klik.

Valitsin sisustussuunnittelijan toteuttamaan tilaukseni. Valitsin Petra Alasen, koska hänen rosoinen tyylinsä tuntui sopivan hyvin meidän kodin retromaiseen tunnelmaan. Klik.

Sen jälkeen minulle näytettiin palvelussa erilaisia valokuvia huoneista, väreistä ja materiaaleista. Klikkasin niitä, joista pidin, klik.

Kerroin tarvittavat yksityiskohdat sohvanpaikasta - esimerkiksi nykyisen korvattavan sohvan mitat - ja latasin kuvat olohuoneestamme, klikelti klik.


Ruutukaappaus sisustussuunnittelun ostamisesta.

Tähän kaikkeen meni aikaa noin 10 minuuttia.

Muutaman päivän kuluttua sain sähköpostiini ilmoituksen, että omalla Glowdian sivullani olisi nyt sisustussuunnittelijan tekemä ehdotus valmiina.

Suunnitelmassa sisustussuunnittelija ensin kertoi, minkä tyyliseltä asuntomme hänen silmissään näyttää ja miksi nykyinen sohva ei luultavasti miellytä meitä asukkaita tällä hetkellä. Se on tilaamme liian jötikkä: sohvassa on lyhyet jalat ja sen reuna on lähellä lattiaa.

"Kun sohva on alta auki, sen painopiste on korkeammalla ja ilme kevyt ja ilmava."

No niin!

Ehdotuksessa oli määrittelemäni budjetin mukaiset kolme sohvaa, joista jokaisesta suora linkki myymälään, josta sen voi ostaa. Olin kertonut suunnittelijalle, että asun Islannissa eikä minun kannata tilata sohvaa Suomesta korkeiden kuljetuskustannusten takia, mutta haluaisin häneltä silti näkemyksen sohvan tyylistä, koosta, mallista ja linkit suomalaisten myymälöiden sivuille kuvia katsomaan. Voisin sitten näiden speksien avulla mennä kiertelemään pariin huonekalukauppaan.

Mutta hei, sain myös ostoskauppavinkit! Olin superiloinen ja yllättynyt siitä, että suunnittelija oli nähnyt niin paljon vaivaa, että oli etsinyt minulle Islannista myymälän, joissa osa näistä hänen ehdottamistaan sohvista on myynnissä.

Täydellistä.

Kyseinen sohva ei ole vielä saapunut meille, koska tilausaika paikallisen kaupan kanssa on pitkä. Mutta kun se on kotiutunut olkkariin, päivitän kuvan uudesta tilanteesta tähän postaukseen.

Glowdia tarjoaa erilaisia sisustusuunnittelupaketteja ja tämä, jota minä nyt testasin, Mini, maksaa 49 euroa. Oikeanlaisen sohvan löytämisestä se ei ole mielestäni paljon. Se ei-niin-sopiva sohvamme maksoi uutena 1 400 euroa, eikä siitä varmasti käytettynä saa kuin pari hunttia. Sillä 1 200 eurolla olisi saanut vaikka mitä muuta. Argh. Enää en tee vastaavaa virhettä ainakaan sellaistan huonekalujen kanssa, jotka ovat melko hintavia ja joiden tarkoitus olisi kuitenkin kestää kotona käytössä useita vuosia, vuosikymmeniäkin.



Elämäni ensimmäistä kertaa käytin sisustussuunnittelijaa ja siitä jäi tosi hyvä mieli. Kiitos!

Kannattaa muten tilata Glowdian uutiskirje. Uutiskirjeissä on yksinkertaisia ja helppoja sisustusniksejä maksutta. Uutiskirjeen voi tilata tästä.


0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Leppoisa sunnuntai-iltapäivä sai ansaitsemansa sokerihumalapäätöksen, kun päätimme poiketa kotikadulla suosikkileipomoomme. Sieltä sai jo...

Lakritsitäytteinen pullapäiväpulla

3.3.19 Satu Kommentteja: 2

Leppoisa sunnuntai-iltapäivä sai ansaitsemansa sokerihumalapäätöksen, kun päätimme poiketa kotikadulla suosikkileipomoomme. Sieltä sai jo pullapäiväpullia.


Islantilainen "laskiaispullaperinne" eroaa suomalaisesta jonkin verran. Täällä pääpullapäivä on huomenna maanantaina. Päivää kutsutaan pullapäiväksi (bolludagur). Suomessa syödään pullataikinaan tehtyjä leivonnaisia, täällä laavakökkäreellä nautitaan pääasiassa tuulihattutaikinasta valmistettuja kämmenen kokoisia leivonnaisia.

Perinteinen pullapäiväpulla on syönyt kermavaahtoa ja hilloa ja sen päälle on valutettu reilusti suklaata. Nykyään näkee kaikenlaisia virityksiä. Meidän naapurileipomossamme oli tarjolla ainakin vadelma- ja kermatäytteisiä, lakritsitäytteisiä, kinuski- ja pähkinätäytteisiä pullia. Otimme kaikkia yhden.



On aika hassua, kuinka vaikeaa täällä on löytää pienikokoisia leivonnaissia, sellaisia sivistyneitä pikkuisia suupaloja. Pullat ovat lautasenkokoisia, viineripala on kymmensenttinen. Kookoskuula ei totisesti ole kuula, vaan tennispallo.

Sama juttu näiden pullapäiväpullien kanssa. Leipomon pullat olivat niin isoja, että ihan vain yhdestä olisi hyvin riittänyt neljälle. 

Eikä siinä vielä kaikki. Näitä myös ostetaan niin käsittämätön määrä.

Tämä pullahullutus sopii isoon kuvaan. Eihän Islannissa juuri koskaan tehdä asioita pikkusievästi. Tunne ja into voittaa järkevyyden.



Harva ostaa leipomosta yhden pullapäiväpullan. Niitä ostetaan neljä, kymmenen - tai viisikymmentä! Valkoiset take away -laatikot odottavat huojuvana tornina saapuvia asiakkaita.

Firmat ostavat henkilöstölleen ja sukulaiset toisilleen. Erään paikallisleipomon sivuilla on meneillään arvonta, jossa viisi voi voittaa pullapäiväpullat itselleen ja kaikille työkavereilleen. Ne tuodaan kai sitten rekalla perille, jos sattuu olemaan esimerkiksi töissä muutaman sadan ihmisen firmassa.

Viikkoa ennen pullapäivää lapset askartelevat koulussa ja päiväkodissa paperista bolluvöndurin eli niin kutsutun pullapiiskan. Sillä läpsitään vanhempia takapuolelle pullapäivän aamuna. Niin monta pullaa saa päivän aikana, kuinka monta läiskäystä ehtii huitaista ennen vanhempien heräämistä.



Lapsetkin osallistuvat näihin pullabakkanaaleihin - tottakai! Esikoisen opettaja muistutti meitä oppilaiden vanhempia perjantaina sähköpostitse, että muistattehan sitten maanantaina lähettää lapset kouluun pullan kanssa. Pullat syödään aamutunnilla ennen lounasta.

Juu, eikä tämä tähän jää.

Huomenna maanantaina on pullapäivä. Sitä seuraa lampaanlihakeittopäivä, jolloin kuuluu syödä niin paljon keittoa, että vatsa on pamahtaa. Turvotuspäivää seuraa öskudagur, jolloin lapset kiertävät naamaisvaatteissa islantilaisissa yrityksissä ja kodeissa keräämässä karkkia säkkeihinsä. Ja sitten ihan pian onkin pääsiäinen ja päästään syömään näitä kilonkokoisia páskamunia. 

Islanti, rakastan hulluuttasi!

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ajattelin aloittaa kuukausittaisen postaussarjan. Kirjoitan joka kuukauden ensimmäinen päivä tulevan kuukauden mietteitä ylös. Koska minull...

Kuukauden kymmenen: maaliskuu

1.3.19 Satu Kommentteja: 9

Ajattelin aloittaa kuukausittaisen postaussarjan. Kirjoitan joka kuukauden ensimmäinen päivä tulevan kuukauden mietteitä ylös. Koska minulla ei ole päiväkirjaa, laitan ajatukseni tänne blogiin.

Joka kuukausi juttu myötäilee samaa rakennetta. Kerron kymmenen asiaa, jotka liittyvät seuraavaan neljään viikkoon. Kysymykset ovat joka kerta samat. Uskon, että näihin postauksiin on mukava itsellenikin palata myöhemmin ja kurkata, mitä tulikaan ajateltua.

Helmikuun viimeisenä päivänä pulahdus Blue Lagoonissa, monen vuoden tauon jälkeen.


Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: 
Heräsin viisi minuuttia ennen herätyskelloa. "Saatans, olen saletisti nukkunut pommiin!"

Tämän kirjan aion lukea:
Katja Kettu: Rose on poissa

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Teen yhdelle islantilaiselle it-firmalle digitaalista mainoskampanjaa. Odotan grafiikkaa graafikolta, sitten tämä valmistuu!

Työasia, jonka tiedä roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
No suoraan sanottuna: isantilaisten aikataulut tuntien tuo digimainoskampanja on kesken vielä pääsiäisenäkin.

(Siksi olisikin pitänyt vastata edelliseen: Yhden lehden konseptisuunnitelma valmistuu; se on realistisempaa koska tiimi on suomalainen.)

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni: 
Nyrkkeilijä voi olla taidemaalari ja toisinpäin.

Ruoka, jota aion kokeilla:
Makrillia Tokiossa.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu: 
Matka Tokioon! Se on pitkään suunnittelemani matkahaave, jonka toteutin järjestämällä sen syntymäpäivälahjana puolisolleni.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Matka Tokioon. Koska sinne pitää lentää. Vaikka olen viimeisen 12 kk aikana vähentänyt lentämistäni huomattavasti, tämä tuntuu silti semi-ilkeältä.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Viisi tuplanaruhyppyä putkeen treeneissä. Viime viikolla meni nimittäin jo kolme. Jesh!

Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:
Yhteisen peli-illan. Pelasimme viikko sitten Afrikan-tähteä, minä hävisin kolme kierrosta putkeen ja kuopus pureskeli yhden pelin pahvinappuloista mössöksi. Kaikkia nauratti. Olisi mukava ottaa sama uusiksi, nyt kun nappuloitakin on vielä jäljellä.

--

Tästä tuli mielestäni niin kutkuttavan hauska, että olisi superkivaa lukea vastaavia muiltakin. "Kuukauden kymmenen" saa siis vapaasti kopioida omaankin blogiin. Antaa palaa, tyypit!

Nyt sen voi jo sanoa: ihanaa kevättä.

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?