Ennakkovaroitus: tässä jutussa käsittelen aiheita, jotka saattavat olla herkemmille lukijoille liikaa. Jos lapsiin kohdistuva väkivalta, se...

Islannin Lastentalo auttaa väkivaltaa kokeneita lapsia

20.9.19 Satu Kommentteja: 3

Ennakkovaroitus: tässä jutussa käsittelen aiheita, jotka saattavat olla herkemmille lukijoille liikaa. Jos lapsiin kohdistuva väkivalta, seksuaalirikokset ja lasten rooli rikosasioiden selvittämisessä aiheuttavat liikaa ahdistusta, kannattaa jättää tämä juttu lukematta.


Kuulusteluhuone. Lapsi istuu vasemmalla, haastattelija oikealla.

Itsehän en ole nukkunut kunnolla moneen päivään. Olen ahdistunut, hajalla ja minusta tuntuu kuin olisin irrallaan kaikesta todellisesta. Leijuisin jossain ihmeellisessä tilassa, johon välähdyksittäin tunkeutuu vääryksien vääntämää tuskaa. Samaan aikaan olen kuitenkin valtavan kiitollinen ja rohkaistunut kuulemistani järjen äänistä. Vaikka kaikki olisi mahdollisimman huonosti, tilanteen eteen voi kuitenkin tehdä edes jotain.

Olen ollut tulkkina ja tapaamisten järjestäjänä lastensuojeluun liittyvässä projektissa täällä Reykjavikissa. Yksi vierailuista tapahtui "Lastentalossa" (Barnahús), jossa autetaan kaikkein kamalimpia asioita kokeneita Islannissa asuvia lapsia.



Islannissa on viimeiset 20 vuotta ollut olemassa valtion rahoittama palvelutalo, joka on erikoistunut rikosten uhreiksi joutuneiden lasten poliisikuulusteluihin,  todistajan lausuntoihin ja terapiaan.

Joka vuosi noin 300 lasta käyttää Lastentalon palveluja. Noin puolet tapauksista liittyy lasten kokemaan seksuaaliseen väkivaltaan, toinen puoli muuhun väkivaltaan (esimerkiksi perheen sisäiseen väkivaltaan). Lastentalon palveluiden pariin ohjataan lastensuojelusta tai oikeusistuimesta. 

Lastentalossa lasten kuulusteluun ja lasten terapiatyöhön erikoistuneet psykologit ja sosiaalityöntekijät ottavat vastaan lapsia. Haastatteluiden kautta pyritään selvittämään lapsen iästä riippuen se, mitä on tapahtunut, kuka on tehnyt, kuinka usein, missä ja niin edelleen. Osa haastatteluista on taustahaastatteuja, joiden avulla kartoitetaan tilanne ja sen taustat.

Tällaisten selvityshaastattelujen lisäksi Lastentalossa tehdään haastatteluja, joita käytetään todistajanlasuntona oikeudessa. Lapsi ja häntä haastatteleva psykologi istuvat erillisessä huoneessa keskustelemassa. Lapsi tietää mikrofonista ja kamerasta, mutta ei kuule tai näe toisessa huoneessa istuvaa tuomaria, syyttäjää, puolustusasianajajaa ja muita asianosaisia. Haastattelija kuulee korvanappiinsa tuomarin esittämät kysymykset, jotka hän sitten esittää lapselle tilanteen ja tapauksen sallimissa rajoissa. Jos puolustusasianajaja tai tai tuomari kysyisi asiaa, johon psykologi tietää että lapsi ei osaa vastata, kysymystä ei esitetä.



Haastattelujen lisäksi Lastentalossa järjestetään lapsille terapiaa, joka saattaa jatkua useita vuosia. Terapiavaihtoehtoja on muutamia, ja minun tässä kohtaa myönnettävä että ne eivät jääneet mieleen. Joka tapauksessa kyse on tieteenalan hyväksymistä ja tarkoin määritellyistä terapiakeinoista: mitään vaihtoehtohoitoja täältä siis ei saa.

Lastentalossa on myös lääkärin tutkimushuone (tässä kohtaa romahdin), jossa lapselle tehdään tarvittaessa lääketieteellinen tutkimus. Islannin ainoa pienten ihmisten sisätutkimuksiin soveltuva laite löytyy näistä tiloista. Tavanomaisissa sairaalatiloissa sellaista ei ole.

Reykjavikin keskussairaalasta lastenlääkäri, gynekologi ja sairaanhoitaja käyvät Lastentalolla kahden noin viikon välein tekemässä tutkimuksia - ja akuuteissa tapauksissa samana päivänä. Useinhan on niin, että jos rikoksesta on kulunut yli 72 tuntia, lääkärin tekemästä tutkimuksesta ei ole enää hyötyä sillä tavalla, että tutkimus tuottaisi todisteita esimerkiksi oikeutta varten. Lääkärintutkimus tehdään vain, jos siitä tiedetään olevan hyötyä. Mitään "varmuuden vuoksi" -tutkimuksia ei suoriteta, koska tutkimustilanne on lapselle luonnollisesti hyvin raskas.

Tutkimushuoneen nurkassa on se tavallisistakin lastenlääkäri- ja lastenhammaslääkärikäynneistä tuttu lelukori. Tapaamisen jälkeen lapsi saa valita itselleen palkinnoksi haluamansa pienen lelun tai tarravihkon (romahdin taas).



Lastentalon ideana on se, että lapsi, joka on kokenut kammottavia asioita, ei joutuisi kärsimään enää yhtään enempää. Että hän ei joudu käymään erikseen sairaalassa tutkimuksissa, sitten poliisilaitoksen tiloissa kuulustelussa ja lopulta vielä oikeussalissa kertaamassa kaikkea tapahtunutta, vaikka rikoksesta olisikin kulunut jo paljon aikaa.


Mahdollinen lääkärintutkimus, haastattelut, mahdollisen oikeudenkäynnin todistajanlausunto ja sen jälkeen vielä pitkäkestoinen terapia tehdään kaikki yhdessä ja samassa talossa Lastentalon työntekijöiden kesken. Talo ei sijaitse lähellä valtion virastoja tai yritysten toimistoja. Talo näyttää ihan tarkoituksella kodilta ja sijaitsee aivan tavallisella asuntoalueella.  Lattioilla on värikkäitä mattoja. Odotustilat ovat kuin leikkihuoneita. Pienten lasten terapiahuoneessa on hiekkalaatikko, taidevälineitä, leikkikaluja, leikkikeittiö, pieniä vaaleanpunaisia My Little Pony -nukkeja, autoja... Sekä aikuisille että lapsille on sisustettu kodinomaiset odotushuoneet.

Suomessa ja aika monessa muussakin paikassa rikoksen uhriksi joutunut lapsi voi joutua todistamaan oikeudessa pahantekijää vastaan. Oikeussaliin meno ensimmäistä kertaa ihan vaikka vain todistajankin roolissa on aikuisellekin vaikea tilanne - lapselle tilanne on vielä hirveämpi. Jos rikoksesta on kulunut pitkä aika - koska oikeusprosesseissahan kestää - lapsen todistajanlausunnon uskottavuus voi laskea, sillä kaikkea ei välttämättä muista enää samalla tavalla vuosi tapahtuman jälkeen. Vuosihan voi olla jopa viidennes lapsitodistajan koko elämästä!

Lastentalossa todistajanlausunnon  tekee mahdollisimman lapsien kuulusteluun erikoistunut asiantuntija rauhallisessa ja kodinomaisessa ympäristössä. Haastattelutilanne tallennetaan ja  näytetään oikeuden istunnossa. Lapsen ei tarvitse mennä oikeussaliin.


Todistajan kuulustelussa tuomari istuu pöydän päässä ja esittää kysymyksiä toisessa huoneessa lapsen kanssa istuvalle psykologille. 

Juttelin Lastentalon työntekijöiden kanssa ja aika pian minulle selvisi paljon muutakin positiivista.  Lastentalossa terapeutit näkevät oman työnsä jäljen selvästi: kaikkien yhteisenä päämääränä on saada aikaan mahdollisimman hyvä ja johdonmukainen todistajanlausunto, väärintekijät vankilaan ja uhrille hänen tarvitsemaansa apua. Lastentalon kuulustelijat tietävät, millaisiin kysymyksiin minkäkin ikäisen lapsi pystyy vastaamaan. Nelivuotias osaa kertoa kuka teki, mitä teki, missä ja milloin mutta ei vielä välttämättä osaa kuvailla miten. Ekaluokkalaisen ikäiset ymmärtävät jo miten- ja milloin-kysymykset mutta eivät välttämättä tapahtuman toistuvuutta tai sitä, missä järjestyksessä asiat ovat tapahtuneet. Vasta noin 11-vuotias osaa kuvailla tapahtumajärjestyksen loogisesti.

Viisivuotiaalta lapsiuhrilta ei voida kuulusteluissa tai oikeudessa kysyä esimerkiksi: kuinka usein henkilö X teki sinulle näin.  Niin pieni ihminen ei vielä ymmärrä, mitä "usein" tarkoittaa. Onko kerran usein?  Onko aina kun menin hänen autoon, usein? Vai miten monta kertaa se on?


Ikäohjeet lapsen kuulusteluun.

Kun samassa talossa tehdään sekä haastattelu, jossa selvitetään tapahtumien kulku, että annetaan terapiaa, parempaa "palvelua" saavat myös rikoksen selvitystyön parissa olevat asiantuntijat, jotka työn rankkuudesta johtuen saattavat tällaisissa töissä palaa helposti loppuun ja olla henkisesti aivan finaalissa.

Kun ne kamalimmatkin tapahtumat on lapsen kanssa keskustellen saatu selville, haastattelijan hyvin tuntema ja samassa talossa työskentelevä kollega ottaa lapsen terapia-asiakkaakseen. Näin haastattelija voi olla varma, että apua tarvitseva lapsi apua myös saa. Luottamus tuttujen kollegoiden kesken auttaa jaksamaan, koska he tietävät että heidän yhdessä tehty työ auttaa lapsia eikä vain siirrä ongelmaa "seuraavan laitoksen hoidettavaksi".

Erityisesti tätä ajatusta henkilökunta halusi korostaa: Vaikka lapselle olisi tapahtunut kuinka kamalia asioita tahansa, lapsi ei koskaan ole pilalla tai kykenemätön tavalliseen elämään. Uhriuden ei tarvitse määrittää loppuelämää. He tekevät töitä sen eteen, että lapsella olisi parempi tulevaisuus.


Terapiavälineitä.

Olin jo pitkään tiennyt Lastentalon olemassaolosta, mutta en ollut ihan kokonaan ymmärtänyt heidän työnsä merkittävyyttä ja roolia lasten oikeuksien puolustajana ja kokonaisvaltaisena auttajana. Tällainen väkivaltaa kokeneen lapsen tarpeisiin suunnattu yhden luukun periaate olisi todella tervetullut myös muualla maailmassa. Islannin mallin tyylisiä Lastentaloja onkin jo avattu ainakin Norjassa, Kyproksella ja Maltalla. Toivottavasti pian myös muualla.

Se on mielestäni ihmisen ja yhteiskunnan hyvyyden mitta, kuinka hyvin se kohtelee heitä, joilla on kaikista vaikeinta. 

3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tuntuuko sustakin, että aika töissä ei mitenkään "riitä kaikkeen"? Että kappas, siellä on taas alkuviikolle neljä palaveria j...

Karsi aikasyöpöt - kolmen kohdan ohjelma

15.9.19 Satu Kommentteja: 2

Tuntuuko sustakin, että aika töissä ei mitenkään "riitä kaikkeen"?



Että kappas, siellä on taas alkuviikolle neljä palaveria joissa pitää käydä näyttäytymässä (mutta kukaan ei oikein tiedä miksi), tukku cc-sähköpostiviestejä (joiden lähettäjäkään ei välttämättä tiedä, miksi viesti tulee MYÖS sinulle), asioistaan epävarmojen ihmisten lähettämiä FYI-pikaviestejä (kaikilla työasioilla ei tarvitse kuormittaa kaikkia, mutta tätä on joskus vaikea ymmärtää), matkalaskuselvityspyyntöjä ja kuuman pallon heittelyä ihmiseltä toiselle, joista kukaan ei suostu ottamaan koppia vaan jatkaa mieluummin ilmassa heittelyä kuormittaen kaikkia pelin keskelle joutuneita.

Ja tuota listaahan voisi jatkaa seuraavan vuosisadan puolelle.

Etenkin verkostomaisessa tietotyössä sälää helposti kasaantuu sälän päälle. Huomaan itse oman työni arjessa sen, että jos en ole jatkuvasti haukkana priorisoimassa omia asioitani, homma levähtää käsiin ja työpäivät venyvät infernaalisiin mittoihin, vaikka se rahaa tuovan työn määrä ei lisääntyisi lainkaan.

Olen noudattanut tällaista kolmen kohdan aikasyöppöjen muusausohjelmaa ja se todella toimii. Yritykseni liikevaihto on triplaantunut neljän vuoden aikana, vaikka en ole lainkaan kasvattanut työtuntien määrää. Päinvastoin: nykyään nukun pidempiä yöunia, minulla on säännöllinen harrastus ja silloin tällöin pidän myös ihan tavallisia vapaapäiviä ja lomia.

Lue toki myös tämä juttu, jossa mietin oppimiani "yksinkertaisia asioita" työelämästä:
Työelämän yksinkertaisten asioiden lista



Luin taannoin erästä kirjoittamaani artikkelia varten tutkimuksen (Harvard Business Review) johtajien ja itse omaa aikaansa hallinnoivien (freelancerit, tietotyöläiset, esimiesasemassa olevat) ajankäytöstä. Tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia kaikesta työajasta menee turhiin asioihin eli sellaisten asioiden tekemiseen, joista ei ole mitään hyötyä tai jotka eivät edistä yhtään mitään asiaa.

Siis melkein puolet! Hu-huu.

Tutkimuksessa esiteltiin kolmen kohdan metodi karsia omista töistä turhaa ryönää pois. Olen itse käyttänyt tätä keinoa ja suositellut sitä myös muille. Se on osoittautunut todella tehokkaaksi jätemyllyksi. Disclaimerina: tämä jätemylly toimii vain, jos sinulla on edes vähän valtaa vaikuttaa ajankäyttöön työpaikallasi ja työtehtäviesi sisältöön. Toisaalta tämän mallin avulla voi vääntää omalle esimiehelle rautalangasta, miksi jotkut asiat on alettava tehdä toisin.

Käytä aikasi töissä paremmin - kolmen siilon jätemylly


Tee lista kaikista niistä asioista, jotka mielestäsi sinun työssäsi ovat turhia. Tee lista täysin "lonkalta". Älä liikaa mieti tai analysoi vaan listaa kaikki ne pienetkin töissä eteen tulevat tehtävät, jotka tuntuvat sinusta täysin turhilta työnkuvassasi. Esimerkki: Jos työsi on edistää yrityksen myyntiä ja olet myyntihommissa hyvä, henkilöstölle menevän jokaviikkoisen uutiskirjeen kommentoinnin ei tarvitse kuulua työnkuvaasi.  Ellei sitten uutiskirjeessä esitellä uutta myynnin työkalua, jonka hienouksista sinä tiedät yhtiössä kaikkein parhaiten.

Jaa sen jälkeen nuo listalla olevat asiat kolmeen ryhmään: lopetettavat, delegoitavat ja ulkoistettavat. Laita jokainen sinun näkökulmastasi turha työtehtävä yhteen näistä ryhmistä. Jokainen tehtävä pitää laittaa johonkin näistä ryhmistä eli ei jätetä mitään löysiä häntää roikkumaan minnekään.

Lopetettavat asiat ovat sellaisia, joita ei yksinkertaisesti tarvitse tehdä ollenkaan. Ei sinun eikä kenenkään muun. Itselleni tällaisia työtehtäviä ovat esimerkiksi kutsut seminaareihin tai palavereihin, joissa en näe mitään oman työni kannalta järkevää kulmaa. Niistä pois jättäytyminen ei maksa minulle mitään enkä häviä mitään siitä, että jätän menemättä. On monia tilanteita, joissa pärjätään aivan mainiosti ilman minun läsnäoloani.



Delegoitavat ovat sellaisia tehtäviä, jotka on pakko tehdä mutta jotka joku muu kuin sinä voit tehdä.  Esimerkki omasta elämästäni. Saan järkälemäisen määrän Islannin-matkailuun liittyviä kysymyksiä ihmisiltä. Niitä tulee päivittäin erilaisista kanavista kymmeniä. Jos kyse on maksavan asiakkaan kysymyksistä, vastaan niihin tottakai. Sehän kuuluu työhöni. Jos ne ovat ilmaisia vinkkejä pyytäviltä ei-asiakkailta, en koskaan jätä vastaamatta, mutta en anna niihin sisältöä esimerkiksi henkilökohtaisesti sähköpostilla, koska siihen menee paljon aikaa. Delegoin kyselijät sellaisten sisältöjen pariin, joita olen jo luonut. Useimmiten on helpointa ohjata digi-sisältöihin: Tripsterin verkkomatkaoppaaseen, Tripsterin matkailuapplikaatioon karttoineen tai tämä henkilökohtaisen blogini sisältöihin.

Ulkoistettavat tehtävät ovat sellaisia, jotka ovat oman työn kannalta relevantteja ja joita ei voi delegoida eteenpäin, joko siksi että itsellä ei ole alaisia tai siksi, että yrityksessä kenelläkään muulla ei ole aikaa tai osaamista keskittyä niihin. Tällaiset asiat pitää  siis ostaa toisilta rahalla. Omassa työssäni olen esimerkiksi ulkoistanut kaikki käännöstöihin liittyvät projektit, kaiken kirjanpidon ja lainopillisen neuvonnan sekä visuaaliseen suunnitteluun liittyvät asiat. Jos joku asiakas haluaisi vaikkapa ostaa minulta hyvän esitteen oman yrityksensä tuotteelle, minä osaan konseptoida ja tuottaa sisällön ja projektimanageerata, mutta visuaalisen ilmeen ulkoistan ostamalla sen joltakin tuntemaltani graafikolta.



Siilotuksen jälkeen laita jätemylly päälle. Unohda ne kaikki tiputettavat asiat. Sen jälkeen keskustele esimiehesi tai työkavereidesi kanssa, jos tarvitset heiltä hyväksynnän toimillesi. (Minä en tarvitse, koska maksan palkkani itse ja olen yritykseni ainoa työntekijä, mutta useamman ihmisen työpaikoilla muutoksista pitää tottakai sopia yhdessä muiden kanssa.) Sen jälkeen delegoi rohkeasti asioita eteenpäin ja ulkoista tarvittavat asiat hyville yhteistyökumppaneille. Äläkä siinä kohtaa enää mikromanageeraa, vaan anna muiden hoitaa sovitut hommat ja sinä voit keskittyä juuri niihin asioihin, jotka ovat sinun oman osaamisesi ydintä.

Sitten vaan lihamylly jauhamaan!

Lue toki myös tämä juttu, jossa pohdin, mitä tehdä kun yrittäjää kohtaa kuiva kausi ja töitä ei ole:
Mitä tehdä, kun yrittäjällä ei riitä asiakkaita?

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Oletteko kuunnelleet Auta Antti -podcastia? Minä huomasin tällä viikolla, että toisen kauden jaksoista osa oli jäänyt kuuntelematta. Viet...

Podcast-suosikkini: alkoholismi itketti, luterilaisuus nauratti

13.9.19 Satu Kommentteja: 9

Oletteko kuunnelleet Auta Antti -podcastia? Minä huomasin tällä viikolla, että toisen kauden jaksoista osa oli jäänyt kuuntelematta.

Vietän tällä hetkellä yksinäistä home-away-from-home työviikkoa Reykjavikissa anopin kodissa asuen ja anopin autolla ajellen. Anoppi itse on sillä välin meillä kotona hoitamassa lapsia. Nyt kun on harvinaisen paljon hiljaista tilaa ympärillä, tekee mieli täyttää se jollain, millä en ole aikaisemmin ehtinyt.


Kaikkien hiljaisten ja toimeettomien hetkien aikana olen kuunnellut kaikki aikanaan kuuntelematta jääneet Auta Antti! -jaksot.

Ja tuumin tässä, että ei ole mikään ihme, että siitä tuli niin todella suosittu. Olisi ollut ihme, jos ei olisi tullut.

Suosittu mediahenkilö ja näyttelijä newyorkilaisessa ruokakomerossa puhumassa hammasharjoista ja kuolemasta. Taustalla kuuluu putkien lorinaa, koska naapuri käy välillä pissalla. Vai olikohan se suihkussa.

Vaikuttaa niin aidolta, että se kuulostaa jo käsikirjoitetulta. Mutta sitähän se onkin. Perusteellinen valmistautuminen näkyy lopputuloksessa. Ei soljuvan oloista yksinpuhelua saa aikaan laittamalla mikin päälle ja puhumalla "jotain asiaa" ja lisäämällä siihen "lennosta pari  Rosson-rentoa yksityiskohtaa".

Minua tässä podcastissa kiehtoo eniten se vilpittömyys ja uteliaisuus käännellä auki asioita, jotka ovat ihmisille tärkeitä. Minitarinat, esimerkit ja polveilevat pohdinnat auttavat ymmärtämään tätä kaikkea "jatkuvasti muuttuvaa, epävarmaa paskaa nimeltä elämä".

Tämä on ensimmäinen podcast, jota kuunnellessa minulle tulee olo, että seuraisin kahden hyvän ystäväni jutustelua vierestä. Toinen heittää pallon, toinen ottaa sen kiinni. Toinen kysyy, ja toinen sitten vastaa. Kun Antti Holma vastaa lukijoiden kysymyksiin, hän vastatessaan luo myös kysyjän.

Podcastin kuuntelijana saan nauttia kuulemastani ja osallistua kuuntelemalla, mutta minun itse ei tarvitse sanoa mitään. Mihinkään. Eikä minun ole pakko harmistua yhtään mistään tai uskoa yhtään mitään, koska "...kaikkia vinkkejä mitä tässä ohjelmassa annetaan, saa käyttää vain omalla vastuulla, sillä vinkkien antaja eli Meikä Murhaaja ei ole minkään alan ammattilainen."



Jutut vain naurattavat ja itkettävät. Räkätän ja nyyhkin sitä, että näen jutuissa itseni. Kuuntelen juttuja muista, mutta näen itseni mokailemassa, stressipeikkona sykkyrällä työtuolin reunalla, keräilemässä omia vaatteitani yllättävistä paikoista ja pohtimassa sitä, onko järkeä pohtia enää yhtään enempää mitään.

Suosikkijaksojani ovat kaikki. Eniten vollotin juomista käsittelevän jakson parissa (ylhäällä linkkaamani Miesjakso). Jaksoa kuunnellessa taisin ensimmäistä kertaa oikeasti ymmärtää vähän siitä, mitä alkoholismi on. Se herkisti.

Suurin käkätyskohtaus lenkkipolulla tuli muistaakseni silloin kun luureissa soi jakso, jossa selitettiin maailmanuskontojen olemassaolo, ja jakso, jossa avattiin luterilaisen kirkon silver-taso (alla oleva Menneisyys ja nykyisyys).



Tätä podcastia on niin kiva kuunnella, että minua ei ole sekuntin siivuakaan harmittanut se, että miksi minä en voinut keksiä tehdä tällaista sisältöä itse. (Koska jos nyt ihan rehellinen olen, niin näin media-alan sekatyöläisenä tämä ajatushan hipaisee mieltäni joka kerta, kun luen jonkun tosi hyvän kirjan, hyvin rakennetun kaupallisen blogiyhteistyöpostauksen, kouluttavan lehtijutun tai kekseliään IG-postauksen. Tietynlainen ammattisairaus tämmöinen varjovertailu.). Tämä podcast on niin hyvä, että minä olen kiitollinen siitä, että saan ihan vain nauttia kuuntelemalla sitä.

Onko täällä vielä joku, joka ei ole kuunnellut? Joka joka ei tykännyt? Sinä joka tykkäsit, mikä oli suosikkijaksosi?


9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Palautin edellisviikolla seuraavan Unelmahommissa-kirjan käsiksen. Nimikin saatiin jo päätettyä. Ja sehän on: Unelmaduunarin tilipäivä – 8...

Ole kiva - menestys on mukavuuden jälkituote

9.9.19 Satu Kommentteja: 2

Palautin edellisviikolla seuraavan Unelmahommissa-kirjan käsiksen. Nimikin saatiin jo päätettyä. Ja sehän on: Unelmaduunarin tilipäivä – 8 askelta, joiden jälkeen tienaat tarpeeksi.

Viimeinen luku, jota viimeistelin, muodostui itselleni kaikkein henkilökohtaisimmaksi. Käsittelin siinä muun muassa ihmisten kivoutta ja sitä, miksi kannattaa olla hyvis.


Kiitos kaikesta Hanne, Maiju ja Laura!

Kässärin alkuvaiheessa innostuin eniten konkreettisista hinnoitteluvinkeistä, jeesistä tarjousten tekemiseen, tuesta palkka- ja palkkioneuvotteluihin sekä siitä, että sain kannustaa miettimään, miten samalla tuotteella tai palvelulla voisi tehdä hieman enemmän massia ilman suunnatonta lisävaivaa.

Rahahommat sytyttivät ja sytyttävät edelleen, mutta sitten se hyvistelyn leipominen kuitenkin aiheutti isoimman roihun. Massiasioista tuli paljon enemmän sivuja, mutta ne kivoutta käsittelevät tekstit tuntuivat itselle silti painavemmilta. Enpä malta odottaa että kirja ilmestyy ja saan kuulla, mitä te ja kaikki muut kirjasta ajattelevat. Mikä oli hyödyllisintä, mikä ilostutti ja mikä sai ehkä ajattelemaan ja toimimaan toisin? Vai oliko se vain boooooring. (Paitsi että ei ole vaihtoehto tuo viimeinen.)

Hyvistelyn henkilökohtaisuus saattaa johtua tehtävistä, joita suunnittelin luvun loppuun. Innostuin yhdestä kohdasta ja sen hyvää tekevästä vaikutuksesta niin paljon, että raotan sitä pikkuisen jo nyt.

Yksi monien tehtävien alakohdista oli näinkin yksinkertainen:

Mieti, mitkä asiat tekevät sinusta itsestäsi mukavan ihmisen. Pyydä muutamaa luottoystävääsi kertomaan vähintään kolme ominaisuuttasi, joiden takia sinun seurassasi on mukava olla. Minä tein tehtävän malliksi. Pyysin sosiaalisten vahvuuksieni listaa muutamalta ystävältäni. Ja näin ihanasti he sanoivat:

Olet myötäelävä, avoin ja aina ystävällinen myös mulkeroille.
Tarkka ja paneutuva, joka ei tee mitään puolihuolimattomasti. Tai vaikka tekisitkin, sitä ei huomaa.
Sinussa on parasta se, että olet niin kannustava ja aidosti kiinnostunut siitä, mitä muille kuuluu.
Näet mahdollisuuksia oivaltavissa paikoissa. Tarjoat neuvoja ja tukea, mutta ilman, että se tuntuisi tuputtavalta.
Osaat olla tiukka ystävällisesti.
Olet hauska ja joustava luonne, joka sopeutuu moneen eikä valita mistään.
Olet hauska ja ennen kaikkea naurat myös itsellesi. Et ota asioita liian vakavasti.


Jösses, johan tässä ihan posket punoittaa. Muijat, mä hajoon edelleenkin kun luen näitä teidän kirjoittamia asioita (Hanne! Maiju! Laura!). Tämän tehtävän tekemisestä tulee itselle vastaanottajana mutta myös tehtävän tekijänä tavattoman hyvä mieli. Kokeilkaa tekin! Paskempikin alkuviikko lähtee terävämmin liikkeelle, kun joku muu oman peilikuvan lisäksi kertoo, kuinka hauska ja hyvä tyyppi oletkaan!

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ohhoh. Olipa jokseenkin hätkähdyttävä laskutoimitus. Olen ollut yli puolet elämääni yrittäjänä. Puolet! Siis noin 20 vuotta. Laskeskelin tä...

Noin 20 vuotta yrittäjänä - mitä on jäänyt käteen?

6.9.19 Satu Kommentteja: 2

Ohhoh. Olipa jokseenkin hätkähdyttävä laskutoimitus. Olen ollut yli puolet elämääni yrittäjänä. Puolet! Siis noin 20 vuotta. Laskeskelin tätä vuosilukua omaksi huvikseni eilen kun huomasin, että on yrittäjän päivä. En ehtinyt eilen ottaa päivään mitään  kantaa, koska olin - hehe - aamusta iltamyöhään töissä.


Eipä siinä. Tuskin olisin mitään sen ihmeempää yrittäjyydestä edes sanonut. Minulle kun on henkilökohtaisesti aivan sama, missä muodossa ihmiset töitään tekevät. Minulla ei ole vahvaa yrittäjän identiteettiä. (Eikä kyllä työntekijänkään identiteettiä.) En halua olla mikään EK:n tai yrittäjäjärjestöjen yrittäjyys-mannekiini.  Siksi minulle on tärkeää, että esimerkiksi näissä minun ja Hannen Unelmahommissa-kirjoissa ja podcastissa on aina pidetty mielessä se, että ei tehdä mitään yrittäjyyskanavaa tai yrittäjänopasta. Puhumme mukavan ja kannattavan työn puolesta. Emme nosta y-tunnusta jalustalle.

Yrittäjyys on työnteon muoto. Siinä kohtaa toisaalta enemmän riskejä kuin palkkatyöntekijänä, mutta saamapuolellakin on enemmän erilaisia asioita. On enemmän joustavuutta, itsemääräämistä, omien asiakkaiden hankkimista, kollegoiden valintaa ja mahdollisuus suurempiin tienesteihin.

Mutta eihän se työntekijänkään rooli mikään kiveen hakattu ole. Työ voi kuukausipalkkaiselta mennä alta paljon helpommin kuin yrittäjältä.  Yrittäjä huomaa omalla alallaan tapahtuvia muutoksia paljon nopeammin kuin työntekijä. Yrittäjä huomaa, kun asiakkaat alkavat ostaa vähemmän ja tinkiä enemmän hinnoissa. Työntekijöille markkinamuutokset eivät näy yhtä nopeasti. Sikäli puheet yrittäjän suuremmista riskeistä eivät kyllä aina pidä paikkansa. 


Minulle on aivan se ja sama, tekeekö joku töitä työntekijänä, friikkuna, vuokratyöntekijänä tai yrittäjänä. Mitä väliä! Muotoseikoista kiisteleminen on turhaa hapen hukkausta. Kannattaako olla yrittäjä vai palkkatyöntekijä? Vähän kuin kysyisi, kannattaako lukea runoutta vai proosaa.  Ei sellaiseen kysymykseen voi vastata. Voi olla hyvää ja huonoa proosaa, kekseliästä runoutta, pateettista runoutta, koskettavaa runoutta... Sisältö ratkaisee aina ensin, eikä se, millaiseen pakettiin se on kääritty.

Tärkeintä on se mitä saan tehdä ja se mitä siitä itse saan (myös massia) ja miten se mitä teen vaikuttaa muuhun ympäristöön. Ensin  siis valitaan se mitä ja miksi ja sen jälkeen valitaan siihen toimiva muoto eli vastataan miten-kysymykseen. 

Itselleni yrittäjyys on ollut luonnollinen tapa järjestää oma työelämä, koska ei tällaista työpaikkaa kukaan muu minulle pystyisi tarjoamaan. Olen tällainen päättäväinen tuuliviiri ja monista eri asioista kiinnostunut työhevonen. Ei yrittäjyydessä muuten ole mitään muuta työntekoa ylevämpää ja korkealentoisempaa. Sehän on hitsi soikoon vain y-tunnus ja arvonlisäveronumero! 

Noh, minä nyt kuitenkin olen yrittäjä. Sisältöni taipuu parhaiten myytäväksi yrittäjämuodossa. Mitä olen tämän 20 vuoden aikana oppinut mukavasta työnteosta? Ainakin sen, että menestys missään ei tule helpolla. Monta palasta täytyy loksahtaa kohdalleen, jotta hommat sutivat eteenpäin. Näistä asioista nyt ei ainakaan kannata tinkiä:

- Ensin pitää tietää, mitä haluaa ja miksi. Eli mieti se sisältö! Menestyminen on eri ihmisille erilaisia asioita.
- Opettele tuomaan itsesi nätisti tyrkylle eli saa ihmiset kiinnostumaan sinusta ja omasta osaamisesta.
-  Tämä on jatkuvaa vatkaamista. Jos joku käy tänään kaupaksi, se ei välttämättä ole hoteinta hottia enää ensi vuonna. Kehitä siis koko ajan itseäsi niissä asioissa jotka sinua eniten kiinnostavat.
- Opettele alasi bisnesmallit. Kuinka raha kulkee sinun alallasi? Muista myös hinnoitella oikein. Älä myy mitään kympillä, ellet voi myydä vähintään satoja kappaleita kerralla.
- Ole kiva. It pays off. Pahoittelut kielenkäytöstä, mutta tätä ei voi sanoa kiroilematta. Mulkkujen kanssa ei jaksa pidemmän päälle tehdä hommia. Jos olisi pakko valita, niin mieluummin itse valitsen vähemmän massia kuin kyrvät kollegat. 
- Hanki hyviä kavereita myös työpiireistä. Yksin ei selviä kukaan. Mistään. Älä kuitenkaan ole pöljä nuoleskelija, joka yrittää tutustua kaikkiin "tärkeisiin ihmisiin" vain hyötyäkseen heistä. Sellainen loistaa pitkän matkan päähän eikä herätä pätkääkään luottamusta. Ja luottamus on kuitenkin verkostoitumisessa tärkein valuutta.

Lisäksi! Lue Kalenterikarjun mainiot omakohtaiset vinkit ekaan yrittäjävuoteen. Myös Reloven Nooran näkemys yrittäjävuosien opeista on tosi hyvä ja konkreettinen. Vahva lukusuositus molempiin.


Ja sitten vielä yksi tärkeä: kehu itseäsi. Etsi ja löydä itsestäsi se kulma, joka on sinulla keskimääräistä terävämpi. Älä piilota sitä ainakaan itseltäsi. Me kaikki emme voi olla maailman parhaita joka asiassa, mutta jokaisella on joku työkalu, taito tai ominaisuus, joka on vahvuus ja reitti siihen että on vähän helpompi saada se, mitä haluaa.

Mulla itselläni se on tämä seuraava. Tämä on itse asiassa lainaus tämän tämän päivän Hesarista, jossa matikanopettaja sanoitti mielettömän hienosti lahjakkuuden, jota matikassa pärjätäkseen eniten tarvitsee. Tajusin, että tuohan on juuri se asia, joka mulla on hanskassa. En ole niin kovin kiinnostunut juuri matematiikasta, mutta tuo matikanopen vuolema tikku on se, jolla itse pistelen aukkoja avaruuteen ja työnnän itseäni eteenpäin paikkoihin, joihin haluan mennä:

”Merkittävin lahjakkuuden muoto on halu ja sinnikkyys harjoitella. On toki erikoislahjakkuuksia, kuten urheilussa Teemut Pukki tai Selänne, mutta heitä on vain pieni osa.”

Sitä minulla on. Kehtaan sanoa olevani siinä hyvä!  On perslihaksia ja sinnikkyyttä. En ole nopein, mutta en väsähdä ihan vähästä. Siitä on näissä hommissa etua. Teen välillä aivan liikaa töitä ja sanon monelle asialle joo, mutta olen huomannut, että jos tekee jatkuvasti kaiken vain omaa hyvinvointia suojellen, ei lopulta saavuta ihan niitä kaikkia hienoimpia asioita, joita haluaisi. Välillä pitää pusertaa ihan hitokseen - ja sitten välillä muistaa ottaa vähän lomaa ja antaa pulssin tasoittua.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Syksy-jee! Syyskuun eka eli aika jo melkein perinteeksi muodostuneen kuukauden aloitus -jutun. Kymmenen faktaa syyskuusta. Kuukauden...

Kuukauden kymmenen: syyskuu

1.9.19 Satu Kommentteja: 4

Syksy-jee! Syyskuun eka eli aika jo melkein perinteeksi muodostuneen kuukauden aloitus -jutun. Kymmenen faktaa syyskuusta.



Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:
Sataako-eikö sada-sataako? Teimme tänään 25 kilometrin mittaisen tölttirikkaan vaelluksen maaseudulla, jokasyksyisellä issikkaretkellä. Aamulla vähän ripsautti paksua sumua, joten kääräisin paksun villapaitani päälle kirkkaanoranssin megapaksun ja reisiin asti ulottuvan sadetakin.  Kannatti. Ei tullut kylmä.

Tämän kirjan aion lukea:
Luin aamulla Hesaria ja mm. tämän monenlaisia ajatuksia (lähinnä pohjatonta ärtymystä) herättäneen jutun (maksumuurin takana), jossa kerrottiin Suomen rikkaimmista ihmisistä tehdystä tutkimuksesta. Lehtijuttu antoi aika toivottoman kuvan kovatuloisempien ajattelumaailmasta. Haluan lukea tämän kuun alussa ilmestyvän kirjan Huipputuloiset - Suomen rikkain promille,  koska en vain voi uskoa, että tämä lehtijutussa kerrottu edustaa koko tutkimustulosta. Jos niin on, niin VOI MORJES.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Yksi asiakaslehti, jota olen ollut tekemässä, on lähdössä pian painoon. Tsäppädäppädää. TSÄPPÄDÄPPÄDÄÄ.

Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
Copy-peistaus viime kuulta, hahahaha:
Hih, tämä blogini visuaalinen uudistus. Se on loppusuoralla, mutta tässä kestää vielä hetki. Köh. Kun kuulenkin sanan uudelleenohjaus, suuhun nousee pikkuisen oksennusta. No, hoidettava se on silti. Luultavasti valmista on syyskuussa. 
(Sanotaanko, että lokakuun puolella?)

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:
Ei ole yhtään kiire. Vieläkään!

Ruoka, jota aion kokeilla:
Variksenmarjasmoothieta. Olemme poimineet niin hitosti marjoja, että pakastin tursuaa jo yli. Täytyy muistaa pitää kulutus oikealla tasolla, että päästään vielä poimimaankin.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu: 
Äsken mainittu asiakaslehti! Kolme ohjelmoimaani Islannin-matkaa asiakkaille! Tähän-vielä-joku-asia-mutta-en-nyt-muista-mikä-se-oli! Semmoinen perusvikkelä syksynaloitus.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
No ehkäpä havainto: Asuin Reykjavikissa 10 vuotta, eikä minua kutsuttu itsenäni kertaakaan yhteenkään islantilaisten omaan sosiaaliseen kerhoon, kuten ompelukerhoon, kirjakerhoon, ruoanlaittoklubiin tms. Pääsin aina jonkun siivellä, mutta en koskaan omana itsenäni. Sitten muutimme perheen kanssa pieneen kylään Länsivuonoilla. Ehdin asua siellä vähän yli viikonlopun, kun minut jo pyydettiin mukaan ensimmäiseen paikallisten omaan sosiaaliseen klubiin.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Yksi hyvä myyntiprese.

Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:
Pampulan synttärit uudessa kotikylässämme. Hän täyttää neljä ja ajattelimme kutsua kaikki päiväkotiryhmän mimmit meille kylään.

--

Olisi hauskaa lukea vastaavia listoja muiltakin. "Kuukauden kymmenen" saa siis vapaasti kopioida omaankin blogiin. Antaa palaa, tyypit!

Kuukauden kymmenen: elokuu
Kuukauden kymmenen: heinäkuu
Kuukauden kymmenen: kesäkuu
Kuukauden kymmenen: toukokuu
Kuukauden kymmenen: huhtikuu
Kuukauden kymmenen: maaliskuu

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallisessa yhteistyössä OP Koti kanssa Eräänä päivänä muutama vuosi sitten äitini soitti ja kertoi suunnittelevansa muuttoa Turkuu...

Loma-asukkaan rakkaat vinkit Turkuun

30.8.19 Satu Kommentteja: 11

Kaupallisessa yhteistyössä OP Koti kanssa

Eräänä päivänä muutama vuosi sitten äitini soitti ja kertoi suunnittelevansa muuttoa Turkuun juna-aseman ja upean rinteessä sijaitsevan Puolalanpuiston väliin. Sen myötä minusta sitten tuli osa-aikaturkulainen. Se oli siis hyvä uutinen!





Jos joku ei vielä ole huomannut, niin perheemme siis asuu arkisin Islannissa. Äitini kotikaupunki on meidän suomalainen kotikaupunki, jossa vietämme aikaa aina kun olemme Suomessa. Eli kesäisin vähintään kuukauden, lomilla muutoinkin ja joka toinen joulu.

Jälkeenpäin on helppoa oppia tykkäämään kaikesta tapahtuneesta, mutta Turun kanssa kävi kyllä oikeasti hyvä tuuri. Enpä nimittäin voisi kuvitella meille osuvampaa osa-aikakotikaupunkia. Julkiset liikenneyhteydet Turkuun ovat loistavat tällaisen reissuperheen näkökulmasta. Juna- ja bussilähtöjä on päivässä kymmeniä (luultavasti satoja) eri puolille Suomea. Kiitos Turku-kodin keskustasijainnin kävelemme perheen kanssa asemalta kotiin muutamassa minuutissa. Kaikki on sopivan lähellä, luontokin.



Ystävystyin Turun kanssa keski-ikäistyvänä aikuisena. Kun menin ensimmäisen kerran ”Turun-kotiin” mukanani kulki kaksi lasta ja paljon matkatavaroita. Turun opiskelijamenosta, bileistä ja yöelämästä tiedän yhtä vähän kuin larppauksesta.  Turku osaa saletisti hurmata monella tavalla, mutta eniten minuun vetoaa kaupungissa hyvinvointiin ja nautiskeluun keskittyvät asiat. Turun hyvin tuntevat OP Kodin kiinteistönvälittäjät haastoivat minut kertomaan teille parhaat Turku-vinkkini.  Kaupunki siis haltuun näillä vinkeillä!



Barkerin crossfit-sali melko lähellä joenrantaa ja noin viidentoista minuutin hitaan hölkkämatkan päässä juna-asemasta. Tunneille voi kuitenkin osallistua vain jos on käynyt crossfitin alkeiskurssin.
Reebok CrossFit Turku, Raunistulantie 25, Turku


Pure Move, hot jooga. Jos uintia ja tuplanaruhyppelyä ei lasketa, tämä on vetisin kokemani urheilulaji. Hiki virtaa pitkin kaikkia ruumiinosia kuin vesi jäätikköjoessa jo ensimmäisistä minuuteista alkaen. Noin puoli tuntia harjoituksen jälkeen kun hengitys on tasaantunut ja lämpötila laskenut, on mahtavan rentoutunut ja freesi olo. Hotjoogatunneille voi mennä myös aivan aloittelijana. Suosin itse niitä helpoimpia tunteja, esimeriksi Vinyasa Fusion (45 min). Sijainti on kätevä, ydinkeskustassa.
Pure Move, Eerikinkatu 7 B a, Turku

Sammakon kirjakauppa. Sammakko on turkulainen kustantamo, joka julkaisee mm. käännöskirjallisuutta, sarjiksia ja runoutta. Sammakolla oli tavattoman tunnelmallinen ja loistavan valikoiman kirjakauppa Helsingissä, jonne kulutin opintolainaani 2000-luvun alussa. Mutta Helsingin-kirjakauppa suljettiin muutama vuosi sitten… Onneksi tämä Turun kirjakauppa on edelleen ilahduttamassa meitä kivijalkakirjakauppojen ystäviä. Valikoima on todella hyvä ja palvelu on erinomaista – kuten Sammakon kirjakaupoissa on aina ollut. Plussaa natisevista lautalattioista ja rauhallisesta tunnelmasta. Täältä löydät paitsi mielenrauhan, myös taatusti hyvää luettavaa.
Sammakon kirjakauppa, Kauppiaskatu 3, Turku



Suosikkikahvilani on myös meidän kesäkodin lähikahvila eli upean Taidemuseon yhteydessä oleva Cafe Victor. Tunnelma on onnistunut sekoitus rentoa kahvilaa ja herraskaista museoympäristöä. Käymme täällä aina kun olemme Turussa. Lapsille limua, äidille pullaa. Hyvää kahvia, herkullisia leipomuksia. Viikonloppuisin tämä on mainio brunssipaikka. Kasvispainotteinen pöytään katettu myöhäinen aamiainen sisältää neljä pientä annosta ja alkoholittomat juomat (20 euroa).
Kahvittelun ja limujen jälkeen voi mennä käyskentelemään viereiseen Puolalanpuistoon.
Cafe Victor, Aurakatu 26, Turku



Myös OP Koti Turku laittoi likoon omat Turku-vinkkinsä.

"Gaggui kahvila valmistaa tuotteet alusta lähtien itse ja niitä on mukava nauttia tyylikkäässä miljöössä. Sokerihiiren ykköspaikka."
Humalistonkatu 15a, Turku.
– Heidi Tick, myyntineuvottelija, OP Koti Turku

Kyllä, minäkin annan pisteet tälle! Gaggui on nimittäin toinen Turun rakkaista suosikkikahviloistani. Ja tänne pätee sitten herkutteluvaroitus. Vaikka miten yrittäisi ennen kahvilaan menoa kieltäytyä kakuista ja ottaa ”vain kahvi”, eihän se tietenkään onnistu. Ikinä. Gagguin kakkupalat ovat aivan liian kauniita ja aivan liian herkullista minkään sortin kielloille.



“Kuhankuono. Todella mukava kohde päiväretkille. Kuhankuonon reitistöllä maisemat vaihtuvat ja reitin varrelta löytyy toinen toistaan mukavampia pysähdyspaikkoja eväiden syöntiin. Kuhankuonolla ollessaan on helppo unohtaa kuinka lähellä kaupunkia ollaan. Autolla vain puoli tuntia ja sinne pääsee tosi kätevästi myös bussilla.”
www.kuhankuono.fi
– Anne Konstari, kiinteistönvälittäjä, OP Koti Turku

Herää vai yksi kysymys: miksi en ollut kuullut tästä aikaisemmin? Kuulostaa juuri sellaiselta paikalta, jonne olisi mukava mennä kesäpäiväksi seikkailemaan. Molemmat tytöt ovat reippaita kävelijöitä ja useampikin tunti vilahtaa ohi, kun ympäristössä riittää tutkittavaa. Eväät mukaan!

“Jokirannan kätketyt patsaat. Etenkin lapsiperheelle mukavaa tekemistä. Kahden kilometrin mittainen reitti kulkee Martinsillan ja Turun linnan välillä.”
Kätketyt patsaat, jokiranta
– Esa Kaasilahti, kiinteistönvälittäjä, OP Koti Turku

Me olemme tehneet esikoisen kanssa geokätkentää Turun keskustassa – ja hän muistelee sitä vieläkin innoissaan. Meitä jäi molempia mietityttämään, missä ihmeessä se Läntisen Pitkäkadun kätkö oikein on. Haravoimme joka ikisen kiven, räystään ja portinpielen, mutta emme löytäneet. Emme vieläkään ole löytäneet. Ehkä se on poistettu kokonaan.

Kätkettyjen pikkupatsaiden etsiminen kuulostaa myös sellaiselta, josta lapset varmasti innostuisivat. Ensi kesänä kokeilemme tätä. Ja löydämme sen samperin läntisenpitkäkadunkätkön, jos se vielä on olemassa...



Mitäs tuumaat näistä talviloma-kesäloma-joululomaturkulaisen vinkeistä? Erityisesti kiinnostaisi, onko teistä joku käynyt tuolla pikkupatsaiden etsintäkierroksella. Olisi nimittäin hauska kuulla, minkä ikäisille se teidän mielestä sopii – onko 10-vuotias jo liian ”vanha”, säilyykö 3-vuotiaan mielenkiinto. (Ja jos joku tietää jotain sen Läntisen Pitkäkadun geokätkön kohtalosta, otan mielelläni vastaan sisäpiirintietoa.)

Yksi erityisen mukava paikka Turussa on tietysti pakko mainita: Turun Kuningattaren ei-vaatimaton residenssi!! Jos minä joskus muutan Turkuun vakituisesti, teen sen ainoastaan, jos voin muuttaa Kuningattaren kanssa samaan taloon tai välittömään naapurustoon. Jätän osoitteen ja ovikoodin nyt kuitenkin laittamatta, ettei tule turhia säröjä ystävyyssuhteeseen.



Nährään Turus kyl mar sit kesäl vai kummottos! Käytin kyl mar sit muuten täsä sitä ei sunkka sanken ärsyttävää palvelua Turkuraattoria. Pahoittelut siitä kaikil turkulaisil. Mut en voinut vastustaa kiusaust ku en keksiny tähän juttuun hauskempaakaan lopetust.

(Sori.)

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ruokakunnastamme puolet on hurahtanut maastopyöräilyyn. Puolisoni on harrastanut sitä jo vuosia ja yrittänyt houkutella minuakin mukaan. Mo...

Lapsen ja vanhemman yhteiset harrastukset - maastopyöräilyä Islannissa

26.8.19 Satu Kommentteja: 5

Ruokakunnastamme puolet on hurahtanut maastopyöräilyyn. Puolisoni on harrastanut sitä jo vuosia ja yrittänyt houkutella minuakin mukaan. Monelle idealle lämpenen, mutta en tälle. Kun en minä tykkää lajeista, jossa mennään kovaa ja alaspäin.




Heti siitä asti kun esikoinen oppi ajamaan pyörällä, puolisoni on suunnitellut yhteistä maastopyöräharrastusta. Hän aloitti vähitellen hivuttamalla. Ensin tavallisella pyörällä päiväkodin pihalla alas loivia rappusia. Pyöräilyä hiekassa, kumpareilla ja mutkittelua pienessä kivikossa. Sitten lyhyen matkaa ihan oikeaa maastopyöräreittiä. Viime viikolla he pyöräilivät yhdessä lähemmäs neljä tuntia ja tulivat kotiin kurassa, ravassa ja onnellisena.





Esikoinen  ei vaikuta lainkaan hurjastelija-rämäpäältä. Hän on aika hiljainen ja joustava, empaattinen. Sellainen tyyppi,  joka menee viimeisenä vessaan, koska on sitä mieltä että voi ihan hyvin odottaa jos muilla on enemmän kiire. Sovittelee pikkusiskon kanssa, eikä tykkää metelistä.

Tuon rauhallisen ja seesteisen ulkokuoren alla kuplii vauhdin riemu ja rohkeus. Hän haluaa keskittyä, pärjätä ja kokeilla vaikeitakin juttuja, jos läsnä on turvallinen aikuinen. Oli se sitten opettaja, valmentaja tai oma vanhempi.



Minullehan ei ihan kaikista kaatumisista ja pyörätreenien kuperkeikoista edes kerrota, koska olen kuulemma aika mamis. No olenhan minä! Mitä pyöräilyyn tulee, niin maantiepyöräily hitaasti äänikirjaa kuunnellen on enemmän se minun lajini.

Ja onhan minulla ja esikoisella myös yksi laji, joka ei puolisoani kiinnosta. Meillä on yhteinen harrastuksemme issikkaköpöttely.  Viimekertaisen ratsastusretken jälkeen mekin päätimme esikoisen kanssa yhdessä, että ei kyllä kerrota isälle ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että laukattiin. Kun oltiin luvattu mennä ihan kävelyä vaan, ettei sattuisi mitään haaveria.

Totuutta sopivasti annostellen.



Yksi syy miksi muutimme seikkailuvuodeksi juuri tänne Isafjörduriin on alueen loistavat maastopyörämaastot - jotka talviaikaan taipuvat erinomaisiksi murtomaahiihtomaastoiksi. Win-win.

Tämän ensimmäisen asuinviikkomme aikana jokaisena ei-niin-kovin-sateisena päivänä isä ja tytär ovat sutineet tuolla poluilla pyöriensä kanssa. Tunnin mittaisia pikkupyrähdyksiä, neljän tunnin mittaisia reittejä. Välillä helppoa, välillä niin vaikeaa että on tarvinnut ensin taluttaa, sitten mennä hitaasti pyörällä läpi pari kertaa ja sitten kovemmalla vauhdilla.

Tätä tekemisen riemua on ollut mahtavaa seurata sivusta.



Islannissa on maastopyöräharrastus yleistynyt viime vuosina paljon. Ei tämä mikään Ylläs vielä ole (Ylläksen älyttömän kattavat ja pitkät maastopyöräreitit ovat ihan omaa luokkaansa), mutta on täällä kuitenkin jonkin verran vaihtoehtoja. Ja maisemat ovat upeita ja ainutlaatuisia.  Jos täältä lukijoita löytyy maastopyöräharrastajia, joita kiinnostaa Islanti pyörälomakohteena, tässä muutama täsmävinkki ja -linkki.



Kolme kivaa maastopyöräilypaikkaa Islannissa


Ísafjördur ja koko Länsivuonojen alue. Tietysti! Tänne on viime vuosina laitettu todella paljon maastopyöräreittejä, joihin pääsee nopeasti ja ilman sen suurempia säätämisiä. Autolla vuoren rinteille, pyörät alas katolta ja siitä suoraan radalle. Pisin alamäkireitti on nimeltään Hnífar, noin kuusi kilometriä. 

Reilu 50 kilometrin mittainen Vesturgatan tekee lenkin laaksossa ja meren rannoilla, se siis kiertää yhden Länsivuonojen niemistä.




Laugavegur. Laugavegurin noin 50 kilometrin mittainen reitti on todella tunnettu kolmipäiväisenä vaelluskohteena. Laugavegurilla on nykyään suosittua myös maastopyöräillä. Välillä täytyy kantaa pyörää joessa ja kiivetä kalliota omin jaloin, välillä renkaiden alla rahisee laavahiekka, välillä maisemassa pulputtavat kuumat lähteet. Upea, upea reitti, niin kävellen kuin pyörälläkin.

Skálafell - maastopyöräilypuisto. Konsepti on helppo: hissillä ylös, pyörällä alas. Puolen tunnin ajomatka Reykjavíkista. Päiväpassi noin 25 euroa. Lisätietoja aukioloajoista löytyy Skálafell-pyöräpuiston Face-sivuilta.

Islannin maastopyöräkerhon sivuilta löytyy kiinnostuneille lisää infoa.
- Pakettimatkoja maastopyöräilijöille järjestää mm. Icelandic Bike Farm.



Kun aikuinen on oikeasti innostunut ja kiinnostunut siitä, mitä lapsi tekee, tekemisen suosio on taattu.  Tottakai se motivoi tekemään, siis ihan meitä aikuisiakin, kun huomaa että joku muu arvostaa ja innostuu samasta asiasta kuin itse.



Olen huomannut itsekin, että kun on joku yhteinen harrastus, joka kiinnostaa sekä lasta että aikuista eikä vanhemman rooli ole vain seistä kannustamassa kentän laidalla tai venailla lämpiössä, sitä lähtee itsekin innostuneempana mukaan lajiin ja harrastamaan.

Yhteiseen lajiin ei voi tietenkään pakottaa. Siihen voi ohjailla pienillä valinnoilla, vähitellen. Eikä se silti välttämättä aina tärppää. Voi olla ettei lasta kiinnosta pätkääkään aikuisen harrastukset. Mutta ainakin kannattaa kokeilla. Tarvitaan pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä ja aikuiselta aitoa kiinnostusta yhdessä tekemiseen. Lapsi nimittäin aistii vanhemman innostuksen.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Viikko uudessa pienessä kotikylässä Islannin Länsivuonoilla on nyt eletty ja koettu. Elämme edelleen alkuhurmaa, mutta se alkuhurma on anta...

Viisi ajatusta haja-asutusalueelta

23.8.19 Satu Kommentteja: 12

Viikko uudessa pienessä kotikylässä Islannin Länsivuonoilla on nyt eletty ja koettu. Elämme edelleen alkuhurmaa, mutta se alkuhurma on antanut meille ihan kymmenen pistettä ja vielä enemmänkin. Tämän vähäisenkin kokemuksen perusteella tekisi mieli kertoa vaikka mitä, mutta alkuun viisi havaintoa.




Aikaa kaikkeen on enemmän. Koska emme asu ja työskentele maatilalla (joka työllistäisi 24/7), voin sanoa, että maaseudulla on kaikkeen aikaa enemmän! Ehdimme töiden jälkeen poimimaan marjoja koko perheen kanssa, aamuisin ehditään leipomosta hakemaan leipää ilman kiireen tuntua, lapsilla on lyhyt matka päiväkotiin ja kouluun ja iltaisin ehditään uimaan ilman että täytyy suunnitella uimalakäyntiä mitenkään isommin etukäteen.

Toki valinnanvaraa tällaisessa pikkukylässä on vähemmän kuin pääkaupungissa Reykjavikissa, mutta silti tuntuu että mistään ei ole tarvinnut luopua. On sellainen maaseutu, että makkarinikkunasta näkyvät vuoret ja pilvet ja taivasta. Keittiöstä suikale Atlanttia ja suuri ja jyrkkä vuori. Päiväkotimatkalla voi kulkea merenrantaa, treeneihin kävellessä näkyy lumivyöryaidat ja toimistolle kävellessä lisää vuoria. On maaseutu ja lyhyet välimatkat, mutta on myös kahvila, pari ravintolaa, jäätelökioski (TOTTAKAI!!), paikallinen olutpanimo, elokuvateatteri ja tajuttoman kaunis kirjasto.





Asiat järjestyvät yhdellä puheenvuorolla. Pienessä paikassa kaikki tuntevat kaikki. Tiedustelin kahvilanomistajalta, mistä täältä kannattaisi kysellä paikkaa omalle työpöydälle. Haluaisin päästä tekemään töitä kodista erilliseen tilaan. No hänen aviomiehensä tunsi jonkun, jolle hän soitti.

Samana päivänä kuulin samasta työpaikasta kahdelta muulta, joista toinen työskentelee kaupunginkirjastossa ja toinen on samoissa tiloissa työskentelevän freelancekoodaajan vaimo. Ensimmäisestä tiedustelusta kului noin viisi tuntia ja sain avaimet toimistolle.



Se että kaikki tietävät ei haittaa. Lähes jokainen uusi ihminen johon olen täällä tutustunut ja jonka kanssa olen täällä jutellut, on tiennyt että joo te olette ne tyypit jotka muuttivat "siihen Messiönuhús-taloon" ja teidän lapsella taitaa olla sellainen maastopyörä. Minua ei yhtään haittaa, vaikka ihmiset täällä juttelisivat minusta tuntematta minua. Päinvastoin: koen sen imartelevana. Hauskaa olla se uusi asukas, joka kiinnostaa edes sen verran, että siitä tiedetään jo kaikenlaista. Se sitä paitsi lisää yhteenkuuluvuudentunnetta ja turvallista oloa.



Kylä on asukkaidensa kokoinen. Tarkoitan tällä sitä, että isokin paikka voi tuntua hiljaiselta ja yksinäiseltä, jos sen asukkaat eivät puuhaile paljoa ulkona, ota osaa yhteisiin kemuihin ja tee asioita yhteisön sosiaalisen elämän eteen.

Kun jokaisella on joku oma mielenkiinnon kohde, jota tuo aktiivisesti esiin, pienikin kylä tuntuu tosi suurelta. Täällä Isafjördurin kylässä on yksi Islannin parhaita maastopyörämestoja, koska paikalliset pyöräilijät ovat tehneet sellaisen. Täällä on yksi maan suurimpia musafestareita, koska paikalliset muusikot pistivät sellaisen pystyyn. Ja esimerkkejä on lisää!





Vastaanotto on avoin. Asuin Reykjavikissa yli kymmenen vuotta, mutta minua ei kertaakaan pyydetty mukaan yhteenkään islantilaisten ompelu-/kirja-/ruokakerhoon eli sellaiseen sosiaaliseen porukkaan, joka kokoontuu vuorotellen kerhon jäsenten kodeissa. Pääsin kyllä miehen sukulaisten siivellä moniin paikkoihin, mutta minua ihan vain minuna itsenäni ei koskaan kutsuttu mihinkään islantilaisten omaan inside-kerhoon mukaan. Olin asunut tässä nykyisessä maaseutukylässä reilun yhden päivän, kun kylän maastopyöräkerhon vetäjän vaimo tuli vetämään minua maastopyöräkisojen after partyssä hihasta. Hän oli kuullut että kirjoitan kirjoja ja että tykkään lukea. Että kai lähtisin mukaan hänen ja muiden naisten kirjakerhoon, joka kokoontuu kerran kuukaudessa jonkun kodissa.

Ensimmäinen kokoontuminen oli tällä viikolla, ja siellä minä juttelin muiden paikallisten kanssa islanniksi erilaisista kirjoista, Yrsan dekkareiden juonirakenteesta, lapsille lukemisesta ja Toni Morrisonista.

Eihän tästä ensihuumasta tarvitse koskaan herätä, eihän?

PS. Täällä yritän selittää, miten ihmeessä saimme ajatuksen muuttaa tähän paikkaan.

PPS. Jos et vielä seuraa Äidin Puheenvuoro -Youtube-kanavaa, kannattaa ottaa seurantaan jos maaseutuaiheet kiinnostavat. He ovat nimittäin juuri muuttaneet Helsingistä Sodankylään ja videoilla on tarinoita heidän perheensä uudenlaisesta arjesta maalla. Olemme Inarin kanssa kavereita ja ilman kalenterien synkkaamista huomasimme, että vietämme molemmat saman ajan maaseutuelämää kokeillen. Muutoksen tuulia ilmassa, jne. :-)

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: Storytel Kirjavuoteni menee jokseenkin tähän tapaan. Kesät voisin elää pelkillä dekkareilla ja letuilla. Syksyllä ...

Kirjojen saattelemana kohti syksyä

20.8.19 Satu Kommentteja: 6

Kaupallinen yhteistyö: Storytel

Kirjavuoteni menee jokseenkin tähän tapaan. Kesät voisin elää pelkillä dekkareilla ja letuilla. Syksyllä kirjamessujen aikaan hotkin joulumyyntikaudelle ajoitettuja romaaniuutuuksia. Keväällä innostun taas tietokirjoista ja mitä enemmän valoa, sitä enemmän janoan juonivetoista viihdettä. Nyt näin alkusyksystä, elokuun lopussa, minuuttia ennen koulujen alkua ja hetki ennen elokuun pimeitä öitä, elän hyvien tietokirjojen satokautta.


Päälle vyöryvä elokuu tuo mukanaan syksyn projektit, työhäslinkiä, tulevaisuuden suunnitelmia ja kuluneen vuoden virheiden korjailua. Meille tähän syksyyn osui vielä tämä muuttokin. Uusi kotikylä, uusi kylä, uusi koulu ja päiväkoti, uusi työtila ja uudet ihan kaikki. Perhe ei kuitenkaan vaihtunut, joten pohjimmiltaan kaikki on tuttua ja mukavaa, uuden ympäristön inspiroimana vain.


Tällaisina hetkinä, kun kesän melko huolettomat aikataulut ja hiljentynyt sähköposti ovat muisto vain, yritän tarjota pääkopalleni uusia asentoja. Koitan saada sen lämpenemään syksyn vauhteihin. Varmaan juuri tästä syystä alkusyksy on minulle tietokirjojen parasta aikaa. Kaikista palkitsevinta on lukea tietokirja, jonka aihepiiristä en tiedä ennalta mitään, mutta lukemisen jälkeen tajuan ymmärtäväni pikkuisen enemmän edes jostain. Yksi kirja ei ehdi opettaa avaruusraketin rakentamista, mobiiliapplikaation koodausta tai eurooppalaista kirjallisuushistoriaa pähkinänkuoressa, mutta se antaa näkökulman jonkun sellaisen ihmisen maailmaan, joka osaa.

On palkitsevaa laittaa aivot pureskelemaan jotain ihan muuta, mihin ne ovat tottuneet. Jos kirja on vetävästi kirjoitettu ja se viihdyttää ja herättää tunteita.... Ah, niin täydellistä. Sellaisen lukukokemuksen jälkeen tunnen itseni varmemmaksi, levänneeksi ja pikkiriikkisen fiksummaksikin. Erityispisteet myös siitä, että aivot saavat uusia ärsykkeitä.  Sillä jos aina katsoo asioita siitä samasta omasta tutusta näkökulmasta ja etsii sisältöjä samasta itselle tutusta laatikosta, omien aivojen toimintakin kapenee. Ajattelu urautuu eikä uusia ideoita saa enää niin helposti.



Eli nytpä siis aivot syysjumpalle tietokirjan avulla. Poimin viisi omaa suosikkiani. Muitakin on, mutta nämä tulivat ensimmäisenä mieleen tällä kertaa. Ja nämä kaikki löytyvät Storytelistä sähkökirjoina ja äänikirjoina. Jos ei ehdi lukea, laita äänikirja päälle ja kuuntele arkisen puuhastelun yhteydessä. Äänikirjan kuunteleminen on kirjallisuuden eduista nauttimista ihan samalla tavalla kuin lukeminenkin. Tässä viisi omaa suosikkiani, Instagramin storystä ja kohokohdista löytyy lisää vinkkejä.  Ja tuolla Storytelin valikoimassa vaihtoehtoja on kymmeniätuhansia...

5 tietokirjasuosikkiani syksyllä 2019


Matthew Walker: Miksi nukumme - Unen voima. Tietokirja nukkumisesta. Wow, miten silmiäsulkeva (olinpas nokkela, ehehe) kirja unen tarpeesta ja nukkumisesta. Siitä miksi unta tarvitaan, mitä sen aikana tapahtuu ja kuinka nukkua paremmin. Kirjoittaja on neurotieteen ja psykologian professori, eli tässä on tiukkaa asiaa takana mutta inspiroivasti kirjoitettuna! Suomennos (Heikki Eskelinen) on hyvä. Tämä kirja unettaa oikealla tavalla. 

Julia Thurén: Kaikki rahasta. Sijoituskirjoja ja massiaiheisia sometilejä alkaa olla markkinoilla jo kuin pipoa. Kun taksikuskit alkatavat antaa sijoitusneuvoja, tietää elävänsä nousukauden viimeisiä hetkiä. Tässä Julian kirjassa on hyvä draivi ja konkreettisia esimerkkejä ilman elitististä rahaglamouria. Kirja on miellyttävä lukuelämys, vaikka sijoittaminen, säästäminen ja raha ei voisi vähempää aiheina kiinnostaakaan. Plussaa tosielämän tarinoista ja kokemuksista.

Minna Knus-Galán: Tarkoin varjeltu. Tämä kirja avaa herkullisella tavalla tutkivan journalistin työtä sekä vapaan tiedonvälityksen periaatteita ja tärkeyttä. Sellaiset demokratian ja riippumattoman median kannalta ehdottoman tärkeät asiat kuin lähdesuoja ja tietovuoto perataan tarkasti ja käytännön esimerkkien kautta. Tietysti tässä kiinnostaa myös itse tutkimuksen kohteena oleva aihe: Panama-papereiden paljastamat veroparatiisit ja niiden hyödyntäminen jopa ihan jokapäiväisessä liiketoiminnassa. 

Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta. (Suomentaja: Ulla Lempinen) Joka sivulta mielenkiintoinen kirja aivokirurgin työstä. Teos kertoo arvostetun aivokirurgin Henry Marshin arkipäivästä. Jokaisessa luvussa käsitellään yksi potilas ja potilaan sairaus - ja mitä sitten tapahtui. Mielenkiintoinen, inhimillinen, hauska, itkettävä ja yhteiskunnallisesti kantaa ottava kirja. Aiheestaan huolimatta suosittelisin tätä vilpittömästi myös vakavasti sairaille.

Eva Wahlström: Rajoilla. Hikinen sukellus ammattiurheilijan elämään. Kirja näyttää, että ei ole ammattiurheilijan ammatti helpoimmasta päästä. Treenaamisen määrä on hirvittävä! Mutta niin täytyy olla tekemisen taustalla kupliva intohimokin. Tällaisessa työssä ei voi pärjätä, ellei ole tajuttoman lahjakas, vieläkin ahkerampi ja todella fiksu. En tajua nyrkkeilystä mitään, mutta tämän kirjan jälkeen olen katsonut matseja aivan uudenlaisesta näkökulmasta. Kertakaikkiaan hieno kirja!


Maksuton kuukausi äänikirjojen ja e-kirjojen parissa - Storytel


Sain Storyteliltä ilmaisen kuukauden tarjota teille kaikille, jotka ette vielä ole Storytelin asiakkaita. Klikkaa tästä maksuttomaan kuukauteen Storytelin ääni- ja e-kirjojen parissa. Tämä etu koskee siis (harmi kyllä) vain uusia asiakkaita. Eli jos Storytel ei vielä ole tuttu eikä ääni- ja sähkökirjahommat auenneet, nyt kannattaa kokeilla. Tämä tarjous on voimassa elokuun loppuun saakka, eli se kannattaa napata maksuton kuukausi käyttöön  än-yy-tee-heti.

Hyviä aivojumppia!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?