Mielenkiintoinen kysymys, joka nousi mieleeni, kun luin Julia Thurénin mainiota kirjaa Kaikki rahasta.  Kirja on tosi lukijaystäväl...

Voiko taloustaitoja periä?

28.10.18 Satu Kommentteja: 8

Mielenkiintoinen kysymys, joka nousi mieleeni, kun luin Julia Thurénin mainiota kirjaa Kaikki rahasta. 

Kirja on tosi lukijaystävällinen ja helposti ymmärrettävä opus säästämisestä, taloudenhallinnasta ja vaurastumisesta. Siinä on pikkuisen huumoriakin, mikä on iso plussa, sillä talousoppaissa harvemmin vitsaillaan. Vaikka pitäisi kyllä! Kaikki nyt vaan on ainakin minun mielestä piirun verran kiinnostavampaa, jos voi välillä vetäistä naurahduksen mittaisen lepotauon.

Thurénin omakohtaiset kokemukset tuovat kirjaan sopivasti tarttumapintaa, mutta juttu ei pyöri kuitenkaan liikaa oman navan ympärillä. Ääneen pääsee moni muukin. Eikä kirja lässytä pienituloisille tai muutoin tiukassa rahatilanteessa olevalle. Se sangen raivostuttava ”kerää metsästä ilmaista ruokaa ja laitat sitten vaan säästyneet rahat puskurirahastoon” -russutus puuttuu kokonaan. Upeaa.

Koska olen opiskellut kauppiksessa numeroita ja raha-asioita seitsemän vuotta ja työskennellyt aina oman firman kautta, sijoitusasiat ja kannattavuuslaskelmat ovat tuttuja. Tunnen itseäni ja markkinoita jo jonkin verran ja tiedän, minne minun kannattaa tämänhetkisellä kärsivällisyys- ja tulotasolla sijoittaa. Kirjasta saa kuitenkin pidemmälle ehtinyt ja ihan aloittelijakin hyviä vinkkejä näihin asioihin. 

Se mikä minuun itseeni kirjassa eniten kolahti oli tekstit, jotka liittyivät perheen ja muun lähipiirin antamaan malliin puhua raha-asioista. Minun oma taustani on aika samanlainen kuin Thurénilla; ei meillä kotona puhuttu sillä tavalla rahasta, että siitä olisi jotain järisyttävää oppinut. Lamasta jäi mieleen lähinnä se, että rahaa ei ollut ja kaikki mikä liittyi rahaan tai pankkiin oli jotenkin kamalan vaikeaa ja tuskaista. Niitä lama-ajan sotkuja korjaillaan tuhansissa suomalaisperheissä vieläkin.


Tässä omakohtainen esimerkki asioiden kerroksellisuudesta.

Keksin kaksvitosena vastavalmistuneena ekonomina loistoidean! Frendini lapsella oli synttärit. Ehdotin kaverilleni, että voisin avata hänen avustuksellaan lapselle säästötilin ja laittaa sinne viisivuotissynttäreiden kunniaksi rahaa tavaranoston sijasta. Saman voisin toistaa joka vuosi. Kerroin tästä mielestäni ainutlaatuisesta ideasta kaverilleni, joka kohteliaasti kiitti hyvästä ideasta, mutta sanoi lapsella olevan jo rahastosijoituksia. Tili oli avattu heti lapsen syntyessä. 

Niin. Jotkut tosiaan osasivat ajatella näitä asioita jo ennen kauppatieteen maisterin papereita.

Jos minulle olisi kerrottu korkoa korolle -periaatteesta kotona, näytetty miksi todellakin kannattaa säästää 50 markkaa joka kuukausi rahastoon tai korkeakorkoiselle pankkitilille, kannustettu asunnonostoon tai avattu osakesijoittamisen logiikkaa, voi olla että olisin nyt paljon nykyistä varakkaampi. Tai sitten en. Olisi voinut ihan hyvin käydä niinkin, että olisin nyt varattomanpi: jos asiat olisi tarjoiltu valmiiksi pilkottuna lautaselta, voi olla etten olisi itse koskaan kiinnostunut näistä asioista. 

Viisitoista vuotta sitten minulla ei ollut omaisuutta mutta ei kyllä velkaakaan (paitsi opintolainaa). Koska ei ollut omaisuutta, ei saanut lainaakaan. Ei voinut hankkia velkavivulla asuntoa, koska ei ollut säännöllisiä tuloja, säästöjä tai takaajaa. Tässä samassa tilanteessa on varmasti moni muukin: asiat pitää tehdä alusta asti itse. Eikä siinä mitään, kyllä niinkin voi päästä hommissa alkuun.


Omista raha-asioista puhuminen tuntuu pikkuisen omituiselta, jotenkin se vieläkin ujostuttaa. Vaikken tiedä oikein, miksi. Olenhan puhunut täällä blogissa omista menkoista, synnytyksestä, lapsenkasvattamisesta, parisuhteesta, remontista - kamalan henkilökohtaisia asioita kaikki. Juliakin avasi omassa kirjassaan omaa taloudellista tilannettaan ja sitä, kuinka hän on saanut asiat sille tolalle, että kymppitonnin säästäminen vuodessa on ihan mahdollista. 

No, niin ne tilanteet sitten muuttuivat. Opiskelijaelämän jälkeen tuli työelämä ja pääsin heti kiinni töihin. Olin onneksi kouluttautunut alalle, joka ei kärsinyt työttömyydestä. Keksin heti perustaa firman ja myydä asiantuntijapalveluitani eri yrityksille sitoutumatta yhteen ja ainoaan. Sitten sain pienen perinnön edesmenneeltä ukiltamme. Tilanteet tosiaan muuttuivat.

Tällä hetkellä minulla on omaa lainaa (opintolainaa on vielä hieman jäljellä), omia säästöjä (kolmen suomalaisen firman osakkeita, yksi indeksirahasto, pieni määrä virtuaalivaluuttoja jotka tuovat minulle sen casino-arpajännityksen ja pieniä osuuksia pienissä listaamattomissa yrityksissä, joista ehkä joskus tulee rahaa jos ilmestyy jostain iso sijoittaja tai sitten ei), yhteistä lainaa muutaman läheisen kanssa (asuntolainat ja yrityslainaa), yhteisiä säästöjä (niitä tarvitaan tällä hetkellä siihen ikuisuusremonttiin, koska remonttilainaa en näillä Islannin-koroilla suostu ottamaan, on taloudellisesti parempi rempata tulo- kuin lainarahoituksella, jos ei vitutusmarginaalia lasketa). Yritän säästää kuukausittain myös lapsille - porvarillisesti käsirahaa ensiasuntoon. Mihinkään reilausreissuihin niitä rahoja ei aikanaan käytetä. 

Ootteko te jo lukeneet tätä kirjaa tai jotain muuta uutta sijoitus-/säästöopasta? Näitähän on ilmestynyt viime aikoina useampia hieman eri näkökulmasta. Rahablogeja ja -podcastejakin löytyy nykyään suomen kielellä. Tosi kivaa, että moni näistä on myös naisten tekemiä, eli rahamaailman miehisyys alkaa pikku hiljaa muuttua heterogeenisemmäksi. Se on hieno juttu se! 

Kuvat: Julia Thurén.

8 kommenttia:

  1. Aioin kysyä tätä ensin Julia Thurenilta, mutta sitten huomasin Sinun kirjoittaneen samasta raha-aiheesta, ja jotenkin päädyin siihen, että kysyn sittenkin täällä.

    Okei, eli kysyn asiaa, joka on mietityttänyt minua siitä saakka, kun olen tullut tietoiseksi siitä, että osa ihmisistä ajattelee enemmän vasemmistolaisesti kuin toiset.

    Oikeistolaisten ja vieläpä rikkaiden oikeistolaisten logiikka raha-asioissa on ollut minulle aina vesiselvä, vaikka en ole siihen ryhmään kuulunutkaan: he omistavat usein jonkun yrityksen, ovat varakkaita ja yrittävät maksimoidan rahan määrän myös jälkikasvulleen. Eli haluavat pienentää veroprosenttia, muuttaa Kauniaisiin ja välttää perintöverot. Se saattaa kuulostaa töykeältä ideologilta, mutta ainakin se on ollut aina todella selkeää ja läpinäkyvää - näin he haluavat elää. Joskus olen äänestänytkin kokoomusta juuri siksi, että se on tuntunut tässä asiassa rehelliseltä: avoimesti omia etuja tavoittelevalta ryhmältä.

    Vasemmistolaisempi versio vanhemmuudesta sen sijaan hämmentää minua sikana. Miten on mahdollista olla yhtä aikaa 1) rakastava vanhempi, joka rakastaa sitä omaa lasta enemmän kuin ketään muut lasta, ja toisaalta 2) haluaa tasata varallisuuseroja ja jakaa yhteisestä kakusta kaikille.

    Eikö tästä seuraa väistämättä jonkinlainen konflikti? Miten vasemmistolainen vanhempi voi laittaa oman lapsen tilille 20 euroa kuussa, ja olla antamatta jokaiselle lapsen kaverillekin 20 euroa samalla? Eikö tunnu ristiriitaiselta haluta parasta juuri omien geenien tuotokselle ja haluta juuri oman lapsen loistavan tulevaisuudessa, kun siinä väistämättä tulee ohittaneeksi monta sellaistakin lasta, jotka ovat huonommassa asemassa? Onko oman lapsen etujen ajaminen tavallaan muiden, huono-osaisempien lasten aseman heikentämistä entisestään? Jos selostat lapselle rahasta, taloudesta ja koulutuksen tärkeydestä, mutta et kerro samoja asioita viereisen talon syrjäytyneen perheen lapselle, oma lapsi saa paljon pääomaa, toinen ei mitään.

    En pääse irti tästä dilemmasta, varsinkin nyt kun rahasta puhutaan blogeissa entistä enemmän, ja se liittyy postauksissa entistä suuremmin myös vanhemmuuteen. Lisäksi minulla on jostain syystä huono omatunto niistä säästöistä, joita omille lapsille pystyn kerryttämään - ehkä olen siinä mielessä siellä vasemmalla ideologisesti, tiedä häntä. Siksi arvelin, että saattaisit olla oikea henkilö, jolta tätä voisin kysyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tämä on hiton hyvää pohdintaa! Kiitos kun kysyit. Eikä mulla tietenkään ole tähän yhtä oikeaa vastausta, mutta voin yrittää avata kuinka itse asiaa mietin. Olen arvoiltani liberaali, ja mun poliittisissa näkemyksissä on enemmän yhtäläisyyksiä vasemmiston kun oikeiston kanssa, mutta en silti osaa lokeroida itseäni minkään tietyn puolueen kannattajaksi saati jäseneksi. Mutta kai mä sitten oon vähän vasemmistolainen - ja siinä ohessa yrittäjä, harrastussijoittelija ja kirjailija, osa-aikaisesti kutakin...

      Tärkeintä on läpinäkyvyys ja se, että ei käytä omaa asemaansa väärin. Mitä enemmän ihmisellä on valtaa, tulee se sitten rahan, perhetaustan, oman henkilökohtaisen osaamisen tai vaikka someseuraajien määrän kautta, sitä enemmän on myös vastuuta siitä, että tekee asiat oikein ja on päämääriensä kanssa avoin.

      Mulla on ehkä vain noin hyttysen verran valtaa, mutta silti yritän itse toimia näiden samojen arvostamieni periaatteiden kautta. Siksi tämä sun kysymys on musta tosi tärkeä ja haluan siihen vastata.

      Mä en näe sitä niin, että omien lasten etujen ajaminen välttämättä heikentää muiden asemaa entisestään. Se riippuu täysin siitä, miten sen etujen ajamisen tekee ja mitä muuta lapselle opettaa. Esim. mun oma taloustilanne ei huonontunut siitä, että luokkakaverini sai tukea ensiasunnon ostoon, mutta minä en. Se itse asiassa paransi mun asemaa, koska tämä sama kaveri pystyi paremman rahatilanteensa takia lainaamaan mulle parikymppisenä rahaa ensimmäisen tietokoneeni ostoon, jonka mä sitten pystyin maksamaan hänelle osamaksulla takaisin opintorahoista. En olisi tietokonetta muutoin pystynyt hankkimaan.

      Eli sillä, miten sen tukemisen tekee ja minkälaisia asioita lapselleen opettaa, on se, millä on mun mielestä eniten väliä.

      Säästän lapsilleni rahaa joka kuukausi pienen summan verran. Samaan aikaan lahjoitan rahaa Planin kautta tyttöjen koulutusta tukevaan työhön ja teen välillä hyväntekeväisyyslahjoituksia suomalaisille perheille (jouluapua on tullut tutuksi joulun alla ja Natan instasta bongasin Venner ruokakassit -palvelun).

      Jos mä en säästäisi lapsilleni rahaa, se raha menisi johonkin muuhun, jäisi ehkä pankkitilille tai sillä ostettaisiin jotain, matkustettaisiin yms. Jos omilla mukeloilla on vähän jo rahaa taskussa kun ne aloittavat opinnot ja työelämässä, niillä on valmiiksi resursseja tehdä tekoja hyvien asioiden eteen. Toivottavasti ne ovat niitä, jotka pystyvät sitten lainaamaan omalle kaverilleen rahaa ensimmäisen läppärin ostoon tai opiskelijakämpän vuokratakuun maksamiseen.

      Voihan tämä mun suunnitelma mennä ihan poskelleenkin, mutta tämä on mun tahtotila.

      Poista
    2. Olipa tosiaan kiinnostava kommentti ja mielenkiintoinen näkökulma! Itselläni ei ole vielä sen enempää lapsia kuin varallisuuttakaan, mutta aika vasemmistolainen näkemys politiikasta kyllä. Näistä lähtökohdista en näkisi väistämätöntä konfliktia siinä, että rakastaa omaa lastaan enemmän kuin muita ja toisaalta haluaa taloudeltaan mahdollisimman tasa-arvoisen yhteiskunnan.

      Se, että haluaa lapsilleen parasta, ei nimittäin liene sama asia, kuin että heille haluaisi enemmän varoja kuin muille. Ainakin itse kannatan mahdollisimman laajaa taloudellista tasa-arvoa (eli esim. melko korkeita veroprosentteja, joilla mahdollistetaan hyvinvointivaltio ja ehkäistään varojen keskittyminen) siksi, että se on paras kaikille. Siinä mielessä siis, että se tekee yhteiskunnasta vakaamman ja, noh, miellyttävämmän :D

      Eli ehkä itse voisin esittää oikeistolaisille samalla tavalla kysymyksen, että eikö ole ristiriitaista tukea jälkeläisten varallisuuden kertymistä jopa keinoilla, jotka horjuttavat vakaata yhteiskuntaa heidän ympäriltään? Onko näiden jälkeläisten tosiaan paras olla aikuisina rikkaita yhteiskunnassa, jossa taloudelliseen epätoivoon ajautuneet ihmiset aiheuttavat vaaraa (esim. terrorismi) tai vähintäänkin epämiellyttävää oloa (esim. kerjäläiset) muille kuin ehkä köyhänäkin yhteiskunnassa, jossa kaikille on kuitenkin turvattu perustoimeentulo ja osallisuus?

      Eli ehkä taustalla onkin perimmiltään ero siinä, minkä koetaan olevan "parhaaksi lapselle": halutaanko lapsen tosiaan loistavan ja pärjäävän paremmin kuin muut, vai onko hänen onnellisuutensa olennaisempaa? Koska oma näkemykseni on myös, että hyvin vähälläkin varallisuudella voi olla oikein onnellinen, jos vain osaa käyttää vähät varansa oikein.

      Toki tämänkin voi nähdä ristiriitaisena siten, että tarjotaan omalle lapselle hyvät edellytykset elämään (oli mittari mikä hyvänsä), eikä samoja asioita tarjota muille - epätasa-arvoista ja epäloogista siis! Mutta siinä missä oikeistolaiset tuntuvat usein ajattelevan, että miksi auttaa yhtäkään, jos koko maailmaa ei voi pelastaa, vasemmistolaisuuteen kuuluu ehkä ajatus siitä, että autetaan niitä, joita voidaan. Oman lapsen lisäksi tähän kuuluu usein myös lapsen kaverit ja muut lähipiirin lapset, tai kuten Satu on tehnyt, hyväntekeväisyyden kautta auttaminen. Lisäksi, kannattamalla veroja ja hyvinvointivaltiota (eli kaikille tasavertaista koulutusta, sosiaalitoimea ja terveydenhoitoa) vasemmistolaiset edistävät ainakin Suomessa myös monien heikommassa asemassa olevien lasten hyvinvointia.

      Niin, ja jos jonkun mielestä on epärealistista laskea jälkeläisten hyvinvointi suomalaisen hyvinvointivaltion varaan, koska muun maailman pahoinvointi puskee väistämättä tännekin, niin olen tosiaan niin vasemmistolainen, että tavoittelisin mahdollisimman tasa-arvoista maailmaa, en vain Suomea. Ja kyllä, tämä tarkoittaa valitettavasti sitä, että meidän suomalaisten on luovuttava joistakin saavuttamistamme eduista (mm. päivittäisestä lihansyönnistä, Thaimaan matkoista ja turhan tavaran keräämisestä), koska maapallo ei kestä sitä, että kaikki eläisivät kuten me. Mikäli minulla on joskus lapsia, pidän tärkeämpänä, että he saavat elää maapallolla, jossa jokaiselle riittää puhdasta vettä, ilmaa ja ruokaa kuin että he saavat lihaa, ulkomaanmatkoja ja sen himotuimman uutuuslelun jouluksi.

      Pahoittelen jäsentymätöntä lounastaukokommenttia. Päässäni lähti kyllä nyt niin isot pyörät pyörimään näiden kommenttien myötä, että en saa niitä ehkä ikinä kiinni ja järjestykseen :D

      Katri

      Poista
  2. Raha. Vain neljä pientä kirjainta mutta sen takana on kaikki. Koko elämä ;D Minut on verorahoilla köyhästi elätetty, kukaan sukulainen ei tainnut olla edes töissä yksityisellä puolella. Kaikki on pitänyt itse opetella rahasta, miten sitä hankitaan, ja oikeastaan sekin miten sitä käytetään. Ainoa "sijoitusneuvo" mitä kotoa on irronnut on ollut kielteinen asenne sijoittamiseen sen epäeettisyyden vuoksi. Kuten edellinen kommentoija, samaa teemaa olen itsekin pyöritellyt tuskaisena: jos sijoitan osakkeisiin ja yritys vähentää työvoimaa jotta sijoittajana saan paremman tuoton, sitten kuitenkin veronmaksajana osallistun työttömyyskorvausten maksuun ja inhimillinen kärsimys päälle. Olen päässyt huonon omantunnon karistelussa sille asteelle että hyväksyn sen, että tämä nyt vaan on meidän talousjärjestelmä, ja yritykset myös tarvii pääomaa ja se tärkein pointti, mulle kyllä kelpaa eläke.
    Edelleenkään en silti sijoita, koska ei vaan jaksa kiinnostaa... sen eteen joutuisi nähdä vaivaa. Enkä voi sietää sensuuntaisia sijoitusneuvoja, että kannattaisi elää askeettisesti jotta voisi harrastaa sijoittamista. Vähän kuin ruuanlaitto: jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Indeksirahasto ehkä...

    Thurenin kirja on lukematta mutta mielenkiinnolla olen kyllä lukenut lisääntynyttä rahapuhetta. Siitä mielestäni hyötyvät kaikki että tietoa on tarjolla, se jos mikä tasaa eroja joita lähtötilanteessa. Se mikä osassa naisten kirjoittamassa rahapuheessa nostaa piikit pystyyn on turha stereotyypittely. Esimerkiksi mitä jokaisen kotiäidin tulisi tietää rahasta sisälsi paljon tietoa helpossa muodossa, mutta kirja meinasi jäädä lukematta kun heti alussa täräytettiin niin muhevat yleistykset kotiäideistä ja perheistä rahankäyttäjinä että oksat pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mäkään en pidä yhtään niistä stereotyypittelyistä. Tilastotietojen avaaminen on todella mielenkiintoista ja niistä tehtävät päätelmät, mutta liiat yleistykset ei yleensä toimi edes tehokeinona. Thurenin kirjassa oli kyllä se hyvä, että siinä ei hirveästi yleistetty. Uskoisin sen johtuvan siitä, että kirja oli rakennettu kirjoittajan oman tarinan ja myös hänen haastattelemiensa ns. tavisten ja muutaman julkkiksen tarinoiden kokemusten ympärille.

      Poista
  3. Vasemmmistolaiskysymyseen: Ei "vasemmistolainen" politiikka tarkoita, että pitää jakaa omat rahat tasan kaikille. Vasemmistolainen politiikka noin yleisesti ottaen tähtää siihen, että yhteiskunnassa varallisuus jakautuisi tasaisemmin. Esimerkiksi progressiiinne verotus toimii tälä lailla. Lisäksi mahdollisuuksien tasa-arvoa pyritään esimerkiksi julkisella (laadukkaalla) terveydenhuololla ja ilmaisella koulutuksella, jotka verovaroin kustannetaan. Oikeistolainen politiikka tähtää usein esimerkiksi tuloverotuksen pienetämiseen, tai yritysverotuksen pienentämiseen: Nykyään myös Suomessa on kovasti painetta esimerkiksi lukuakusimaksuihin.

    Toki voisi ajatella, että vasemmistolainen, joka pyrkii varallisuuden tasaisempaan jakautumiseen ei osallistuisi etenkään spekulatiiviseen sijoittamiseen tai finanssikapitalismiin ja tyytisi vaikka sukanvarteen sijoittamiseen.

    Tehokaammin kuin antamalla 20-euroisia naapurin lapsille voisi varallisuutta pyrkiä jakamaan tasaisemmin vaikkapa ajamalla finanssikapitalismille säädöksiä tai vastustamalla tasaveroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan progressiota :) Ja mun mielestä se saisi ulottua myös esim. lapsilisiin. On ihan järjetöntä, että lapsilisistä osa menee suoraan sijoitusrahastoihin.

      Poista
  4. Olet käsitellyt blogissasi ja podcasteissasi paljon rahaan, tienaamiseen, ansaintalogiikkaan, oman työnsä hinnoitteluun ja vaurastumiseen liittyviä aiheita. Kiitos siitä. Näkökulma aiheisiin on ollut yrittäjän ja omalla työllään ehkä jopa vaurastuvan ja oman työnsä ja kykyjensä rahallisen arvon tuntevan, mikä toki on luonnollista, koska itse olet yrittäjä jne. Olisi mielenkiintoista jos joku lähestyisi aihetta myös sellaisen työn näkökulmasta, jossa omat kyvyt tai työpanos eivät vaikuta maksettavaan korvaukseen tai uralla etenemiseen.

    Avaan hieman...olen suomalainen korkeasti koulutettu opettaja. Minulla on sekä luokanopettajan että aineenopettajan pätevyys. Pidän työstäni ja kehtaan sanoa, että olen tosi hyvä siinä. Olen sitoutunut työhöni, kehitän ja päivitän osaamistani ja pyrin myös kehittämään työyhteisöä. Kuitenkin omalla sitoutumisellani, osaamisellani ja kehittymiselläni ei ole mitään vaikutusta tuloihini. Palkkani määräytyy taulukon mukaan opetusvelvollisuuteni mukaan. Työkokemus nostaa palkkaa jonkin verran, mutta työkokemuksen laadulla ja tuloksilla ei ole mitään merkitystä. Korotukset tulevat kaikille tietyt määrävuodet opettaneille riippumatta työmotivaatiosta ja työotteesta. Riittää kun olet jaksanut roikkua mukana vaikka eds minimipanostuksella. Jotain pieniä lisiä palkkaan voi toki saada, jos ottaa perustyönsä lisäksi hoitaakseen jonkun ylimääräisen lisätehtävän.

    Saan työstäni kiitosta, sitä en kiistä. Mutta...minäkin haluaisin, että hyvä työotteeni ja hyvät tulokseni, sitoutumiseni ja kehittymiseni toisivat minulle jotain näkyvää lisää, esim. vaikka palkkaa. Voisin kysyä, miksi muuten tekisin yhtään mitään ylimääräistä (toki tällä hetkellä teen, koska koen moraalisesti oikeaksi olla mahdollisimman hyvä ope). Mutta jossain vaiheessa seinä voi tulla vastaan. Opettajan työssä ei ole edes mahdollista ylöspäin kehittyvään urapolkuun, jossa huiput pääsevät etenemään enemmän vastuuta sisältäviin paremmin palkattuihin töihin. Ainoa tie ylöspäin on rehtoriksi ja se on siinä. Olenko yksin tässä maailmassa pohtimassa tätä dilemmaa? Onko ammatinvalintani blokannut minulta tien omalla osaamisella vaurastumiseen? Opehommissa en ikinä,pääse edes esittämään palkkatoivetta, saati hinnoittelemaan omaa työpanostani tai osaamistani. Minulle tuleva ”hyvä” on aina sama vaihdoinpa työpaikkaa, teinpä työni hyvin tai huonosti. Voiko tätä dilemmaa edes ratkaista? Julkiselle puolelle tulospalkkauskin kun istuu aika huonosti.

    Itselläni on myös kaupallisen alan korkeakoulutus, joten olen vakavasti harkinnut yrityksen perustamista, jotta opetyön ohella voisi myös konkreettisesti tavoitella näkyvää tulosta (siis itselle tulevaa) omalla osaamisellaan. Mutta en rehellisesti tiedä, jaksaisinko pyörittää sellaista kuviota. Tämä on nyt aika sekavaa tajunnanvirtaa näin yömyöhään. Mutta tiivistettynä haluaisin ehkä pohtia sitä, kuinka kauan pelkkä hyvä mieli ja oman osaamisen kehittäminen jaksaa motivoida, jos samalla tietää, että minkäänlaista itselle tai omalle perheelle näkyvää ekstrahyvää siitä erittäin hyvin tehdystä työstä ei tule koskaan seuraamaan.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?