Tämän kirjan ilmetymistä odotin malttamattomana. Ja siitä ainoasta syystä, että pidän valtavasti Kari Hotakaisen tuotannosta ja hänen edel...

Katsoitko sinäkin niitä?

18.10.18 Satu Kommentteja: 8

Tämän kirjan ilmetymistä odotin malttamattomana. Ja siitä ainoasta syystä, että pidän valtavasti Kari Hotakaisen tuotannosta ja hänen edellisestä kirjastaan oli kulunut jo kolmisen vuotta. 


Suhteeni Kimi Räikköseen on hyvin samankaltainen kuin Hotakaisella. Hän kun oli jo heti kirjoitusprosessin alussa sanonut, että ei tiedä formula ykkösistä yhtään mitään.

Juu en minäkään.

En tosiaan ymmärtänyt, miksi kaverit katsoivat niitä. Liimantuivat viikonloppuisin tuntikausiksi katsomaan pienikokoisia autoja, jotka kelluivat nopeaa vauhtia eteenpäin kaltevalla radalla. Katsomaan pärinää. Ilmeisesti ne kaverit tekevät sitä samaa vieläkin. Islannissa formuloita ei niin kovin suurella kansankiihkolla seurata, joten viime vuosien aikana olen tipahtanut moottoriurheilun uloimmalta laidalta jo kauas reunan yli.  

Mutta Hotakaisesta olen aina tykännyt paljon ja lukenut lähes kaikki hänen kirjoittamansa kirjat. Juoksuhaudantie, Ihmisen osa, Iisakin kirkko... Kaikki aivan mahtavan traagisia, hauskoja ja elämää läheltä katsovia kirjoja. Oma suosikkini on 1990-lopulla julkaistu Klassikko, jonka luin parikymppisenä yhdellä bussimatkalla Helsingistä Forssaan. Muistan vieläkin, että Karkkilan pysäkillä oli pakko jalotella hetki ulkona, koska nauratti niin kamalasti. Yhä edelleen kun näen käytettyjen autojen myymälän, läikähtää suuhun vähän naurua. Klassikko kuvaa autoja ja autolevia suomalaisia niin ilmeikkäästi. Ja kun sama kirjailija sitten kirjoittaa kirjan Suomen tunnetuimmasta autoilijasta, niin, pakkohan se oli lukea.


Hotakainen onnistuu kertomaan formuloista ja Kimi Räikkösestä niin, että kiviäkin totta vie alkaa kiinnostaa. Sen kirjan kohdan, jossa esitellään formula-auton moottoria, luin kahteen kertaan, koska innostuin. Innoistuin auton moottorista! Voi että niin.

Tarinat Kimin sisävessattomasta lapsuudesta ja toisaalta aikuisuuden Sveitsin luksuskodista, mökeistä ja hulppeasta veneestä eivät piirrä kuvaa tajunnanräjäyttävästä luokkahypystä tai yritä rakentaa ryysyistä rikkauksiin -menestystarinaa. Erilaiset faktat nyt vaan kertovat, miten hommat menivät ja mikä merkitys milläkin tapahtumalla on yhden moottoriurheiluun hurahtaneen ihmisen elämässä ollut.

Enkä muuten ollut aikaisemmin kunnolla tajunnut, kuinka älyttömän monta kerrosta formuloihinkin liittyy. Niin monessa työssä on "tähtihetkiä" ja sen päällä ryönää, joka on pakko kestää, että pääsee tekemään myös sitä siisteintä juttua. Formulamiljonäärit ja toimistotyöläiset painivat ihan saman ongelman kanssa. Räikkönen haluaisi eniten vain ajaa. Kaikki muu lehdistötilaisuuksista mannekiiniposeerauksiin ottaa isosti päähän.

Kysymys: "Mikä oli jännittävin tilanne juuri päättyneen kisaviikonlopun aikana?"
Kimi: "Startti."
Kysymys: "Entä tylsin?"
Kimi: "Tämä."



Jos olisi mainittava yksi asia, mikä kirjassa mättää, niin se olisi se sama, mikä minut kirjan pariin alunperin innosti. Hotakaisen kerronta. Hänellä on niin omintakeinen lause, jossa huumori ei nouse sanoista vaan sanojen väleistä. Rytmistä, vastakkainasettelusta ja yllättävistä pysähdyksistä. En tiedä osaanko sitä sen tarkemmin selittää, mutta Hotakaista aikaisemmin lukeneet ymmärtävät kyllä. Tähän tapaan:

Varakkaan ei ole helppo puhua varallisuudesta. Suuret tulot, pienet puheet. Isoot eleet, vähät rahat.

Nyt kun kirjailija tekee tietokirjaa, hän voi kyllä edelleen luoda kieltä mutta ei luoda tarinan tapahtumia tai henkilöhahmoja. Koska tarinaa ei voi kirjoittaa totuudesta toisenlaiseksi, kielen on pakko antaa leikkiä vain faktojen rajaamalla alueella. Siksi Kimi-kirjaa lukiessa tulee välillä ainakin minulle itselleni olo, että voihan hittolainen sentään jos tämä kirja nyt olisiksin fiktiota, niin tässä olisi ollut niiiiiin täydellinen aukea jatkaa tarinanhäntää vaikka mihin. Hotakainen jossain kirjaa koskevassa haastattelussa mainitsikin, että ensimmäisen tietokirjan kirjoittaminen ei ollut mikään helppo rykäisy. Ymmärrän hyvin.

Tuntematon Kimi Räikkönen (2018, Siltala) on mainiota luettavaa melkeinpä kenelle tahansa. Formulafanille, Räikkös-faneille, elämänkertojen ystäville ja Hotakaisen kerronnasta syttyville. Aika takuuvarma isänpäivälahja ja joululahja myös heille, joille kirjaa ei yleensä tule annettua.

Postauksen lainaukset ovat kirjasta.

8 kommenttia:

  1. Jos menee Helsingistä Forssaan, ja päätyy Humppilan pysäkille, on tullu jo ajettua pahasti ohi. Mutta jos oli tosi hyvä matkalukeminen niin voi niinkin käydä, kokemusta on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saakutti, sehän olikin Karkkila se pikkukylä siinä matkan varrella. Humppilaan mentiin junalla :D Kiitos tarkkasilmäisyydestä korjasin tekstiin. Forssan-vuosista on näköjään ehtinyt kulua jo aika pitkä aika.

      Poista
  2. Oliskohan siellä minusta mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukaista, sillä se selviää :-)

      Poista
  3. Ei taida olla formuloissa kaltevia pintoja tai tulisi liikaa ruumiita. (Rata-autoilun ovaaliradoilla kukaties.) Kirja kiinnostaa kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo se voi muuten hyvin olla! olen näissä asioissa ihan noviisi. kirja oli kyllä hyvä, siellä ne faktat ovat oikein...

      Poista
  4. Luin myös tämän kirjan. Hotakaisen tyyli sopii mielestäni tähän elämänkertaan tosi hyvin. Innostuin niin, että luin kirjan yhdellä istumalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kirja oli tosiaan hemaisevan nopealukuinen; olisin voinut hyvin lukea vielä parisataa sivua moottoreista ja formularatojen eroista :D

      Poista

Mitä tuumaat?