Onko oikein sijoittaa lapsilisiä? Vastaan tähän että kyllä ja ei. Toisaalta on, toisaalta ei ole. Riippuu, kysytkö yksittäisen vanhemman v...

Saako lapsilisiä sijoittaa?

30.10.18 Satu Kommentteja: 45

Onko oikein sijoittaa lapsilisiä? Vastaan tähän että kyllä ja ei. Toisaalta on, toisaalta ei ole. Riippuu, kysytkö yksittäisen vanhemman vai yhteiskunnan näkökulmasta.


Edelliseen rahaa ja säästämistä käsittelevään postaukseen tuli muutama todella mielenkiintoinen kommentti liittyen siihen, eriarvoistavatko lapsille tehdyt sijoitukset yhteiskuntaa. Kun toisilla on varaa säästää lapsilleen ja toisilla ei, voiko se, että itse säästää lapsilleen, olla jollain tavalla väärin kokonaiskuvaa ajatellen. 

Minun mielestäni ei suoranaisesti. Se, että jonkun kaverini vanhemmat säästivät aikanaan lapselleen sata markkaa kuukaudessa 18 vuoden ajan, ei ollut minulta pois. No ehkä sen kautta, että tuo raha ei mennyt kulutukseen ja kasvattanut sitä kautta taloutta ja hyödyttänyt sitä samaa yhteiskuntaa, missä minäkin elin, vaan ne menivät säästötilille. Jos iso osa ihmisiä alkaa säästää yhtä aikaa eikä kuluta, taloudellinen hyvinvointi laskee; ne niin sanotut kerranaisvaikutukset voivat lopulta johtaa  esimerkiksi työpaikkojen vähenemiseen ja palkkatason laskuun. Lapsille säästetyt summat ovat kuitenkin tyypillisesti niin pieniä, että lapselle säästäminen ei ole iso uhka sille, että taloudessa raha ei enää liiku kuluttajilta vaikka pienyrittäjille.

Mutta tässä lapsille säästämisessä on yksi kuuma piste, joka nostaa omia ärsytyskierroksia. Nimittäin lapsilisien säästäminen.

On aika kummallista, että lapsilisä ei ole Suomessa progressiivinen etuus. Monissa perheissä on niin hyvä tulotaso, että lapsilisät eivät mene kulutukseen vaan säästötileille, rahastoihin ja muihin sijoituksiin. Miksi ihmeessä sellaiset lapsiperheet ovat oikeutettuja yhteiskunnan tukeen? En ihan ymmärrä.

En syytä perheitä, joilla on varaa laittaa lapsilisät sijoituksiin - tottakai niin kannattaa tehdä, jos se on mahdollista. Niin minä varmaan itsekin tekisin rahan napsahtaessa tilille kerran kuukaudessa. Sisään käyttötilille ja samana päivänä suoraveloituksella ulos sijoitusrahastoon. Korkoa korolle pari vuosikymmentä ja  käsissä on lopulta ihan muhkea käsiraha ensiasuntoon. Jea!

Syytänkin järjestelmää. On ihan pim-pom-pimeää, että verorahoista kustannetaan hyvätulosten perheiden kersojen säästöt. Sitten käytöntä perustellaan sillä, että lapsilisät kuuluvat lapsille huolimatta vanhempien tulotasosta. Että on edes joku tukimuoto, jota progressio ei leikkaa tai vedä nollille, kun muutenkin maksan niin paljon veroja ja elätän muita ja blaablaablaa. 

Niin. Voisihan sen tietysti ajatella noinkin ja minäkin voisin hyväksyä logiikan, mutta vain, jos se sama logiikka koskisi myös alimman tuloluokan perheen lapsia. Nimittäin samaan aikaan kun keski- ja hyvätuloisten perheiden lapset rahastoivat "ylimääräiset lapsilisät", ne kaikista pienituloismpien perheiden lapset eivät saa käytännössä lainkaan lapsilisää. Sillä kun hakee toimeentulotukea, lapsilisät otetaan huomioon perheen tuloina, jotka vähentävät toimeentulotuen määrää. 

Saakutti sentään, tämähän on ihan todella epäreilua. 

45 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Mielenkiintoinen kysymys, joka nousi mieleeni, kun luin Julia Thurénin mainiota kirjaa Kaikki rahasta.  Kirja on tosi lukijaystäväl...

Voiko taloustaitoja periä?

28.10.18 Satu Kommentteja: 8

Mielenkiintoinen kysymys, joka nousi mieleeni, kun luin Julia Thurénin mainiota kirjaa Kaikki rahasta. 

Kirja on tosi lukijaystävällinen ja helposti ymmärrettävä opus säästämisestä, taloudenhallinnasta ja vaurastumisesta. Siinä on pikkuisen huumoriakin, mikä on iso plussa, sillä talousoppaissa harvemmin vitsaillaan. Vaikka pitäisi kyllä! Kaikki nyt vaan on ainakin minun mielestä piirun verran kiinnostavampaa, jos voi välillä vetäistä naurahduksen mittaisen lepotauon.

Thurénin omakohtaiset kokemukset tuovat kirjaan sopivasti tarttumapintaa, mutta juttu ei pyöri kuitenkaan liikaa oman navan ympärillä. Ääneen pääsee moni muukin. Eikä kirja lässytä pienituloisille tai muutoin tiukassa rahatilanteessa olevalle. Se sangen raivostuttava ”kerää metsästä ilmaista ruokaa ja laitat sitten vaan säästyneet rahat puskurirahastoon” -russutus puuttuu kokonaan. Upeaa.

Koska olen opiskellut kauppiksessa numeroita ja raha-asioita seitsemän vuotta ja työskennellyt aina oman firman kautta, sijoitusasiat ja kannattavuuslaskelmat ovat tuttuja. Tunnen itseäni ja markkinoita jo jonkin verran ja tiedän, minne minun kannattaa tämänhetkisellä kärsivällisyys- ja tulotasolla sijoittaa. Kirjasta saa kuitenkin pidemmälle ehtinyt ja ihan aloittelijakin hyviä vinkkejä näihin asioihin. 

Se mikä minuun itseeni kirjassa eniten kolahti oli tekstit, jotka liittyivät perheen ja muun lähipiirin antamaan malliin puhua raha-asioista. Minun oma taustani on aika samanlainen kuin Thurénilla; ei meillä kotona puhuttu sillä tavalla rahasta, että siitä olisi jotain järisyttävää oppinut. Lamasta jäi mieleen lähinnä se, että rahaa ei ollut ja kaikki mikä liittyi rahaan tai pankkiin oli jotenkin kamalan vaikeaa ja tuskaista. Niitä lama-ajan sotkuja korjaillaan tuhansissa suomalaisperheissä vieläkin.


Tässä omakohtainen esimerkki asioiden kerroksellisuudesta.

Keksin kaksvitosena vastavalmistuneena ekonomina loistoidean! Frendini lapsella oli synttärit. Ehdotin kaverilleni, että voisin avata hänen avustuksellaan lapselle säästötilin ja laittaa sinne viisivuotissynttäreiden kunniaksi rahaa tavaranoston sijasta. Saman voisin toistaa joka vuosi. Kerroin tästä mielestäni ainutlaatuisesta ideasta kaverilleni, joka kohteliaasti kiitti hyvästä ideasta, mutta sanoi lapsella olevan jo rahastosijoituksia. Tili oli avattu heti lapsen syntyessä. 

Niin. Jotkut tosiaan osasivat ajatella näitä asioita jo ennen kauppatieteen maisterin papereita.

Jos minulle olisi kerrottu korkoa korolle -periaatteesta kotona, näytetty miksi todellakin kannattaa säästää 50 markkaa joka kuukausi rahastoon tai korkeakorkoiselle pankkitilille, kannustettu asunnonostoon tai avattu osakesijoittamisen logiikkaa, voi olla että olisin nyt paljon nykyistä varakkaampi. Tai sitten en. Olisi voinut ihan hyvin käydä niinkin, että olisin nyt varattomanpi: jos asiat olisi tarjoiltu valmiiksi pilkottuna lautaselta, voi olla etten olisi itse koskaan kiinnostunut näistä asioista. 

Viisitoista vuotta sitten minulla ei ollut omaisuutta mutta ei kyllä velkaakaan (paitsi opintolainaa). Koska ei ollut omaisuutta, ei saanut lainaakaan. Ei voinut hankkia velkavivulla asuntoa, koska ei ollut säännöllisiä tuloja, säästöjä tai takaajaa. Tässä samassa tilanteessa on varmasti moni muukin: asiat pitää tehdä alusta asti itse. Eikä siinä mitään, kyllä niinkin voi päästä hommissa alkuun.


Omista raha-asioista puhuminen tuntuu pikkuisen omituiselta, jotenkin se vieläkin ujostuttaa. Vaikken tiedä oikein, miksi. Olenhan puhunut täällä blogissa omista menkoista, synnytyksestä, lapsenkasvattamisesta, parisuhteesta, remontista - kamalan henkilökohtaisia asioita kaikki. Juliakin avasi omassa kirjassaan omaa taloudellista tilannettaan ja sitä, kuinka hän on saanut asiat sille tolalle, että kymppitonnin säästäminen vuodessa on ihan mahdollista. 

No, niin ne tilanteet sitten muuttuivat. Opiskelijaelämän jälkeen tuli työelämä ja pääsin heti kiinni töihin. Olin onneksi kouluttautunut alalle, joka ei kärsinyt työttömyydestä. Keksin heti perustaa firman ja myydä asiantuntijapalveluitani eri yrityksille sitoutumatta yhteen ja ainoaan. Sitten sain pienen perinnön edesmenneeltä ukiltamme. Tilanteet tosiaan muuttuivat.

Tällä hetkellä minulla on omaa lainaa (opintolainaa on vielä hieman jäljellä), omia säästöjä (kolmen suomalaisen firman osakkeita, yksi indeksirahasto, pieni määrä virtuaalivaluuttoja jotka tuovat minulle sen casino-arpajännityksen ja pieniä osuuksia pienissä listaamattomissa yrityksissä, joista ehkä joskus tulee rahaa jos ilmestyy jostain iso sijoittaja tai sitten ei), yhteistä lainaa muutaman läheisen kanssa (asuntolainat ja yrityslainaa), yhteisiä säästöjä (niitä tarvitaan tällä hetkellä siihen ikuisuusremonttiin, koska remonttilainaa en näillä Islannin-koroilla suostu ottamaan, on taloudellisesti parempi rempata tulo- kuin lainarahoituksella, jos ei vitutusmarginaalia lasketa). Yritän säästää kuukausittain myös lapsille - porvarillisesti käsirahaa ensiasuntoon. Mihinkään reilausreissuihin niitä rahoja ei aikanaan käytetä. 

Ootteko te jo lukeneet tätä kirjaa tai jotain muuta uutta sijoitus-/säästöopasta? Näitähän on ilmestynyt viime aikoina useampia hieman eri näkökulmasta. Rahablogeja ja -podcastejakin löytyy nykyään suomen kielellä. Tosi kivaa, että moni näistä on myös naisten tekemiä, eli rahamaailman miehisyys alkaa pikku hiljaa muuttua heterogeenisemmäksi. Se on hieno juttu se! 

Kuvat: Julia Thurén.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallisessa yhteistyössä: Vuokkoset ja Suomen Blogimedia Tämä tanko kertoi just ihan ookoo vitsin. Lapsena minulla ei ollut ...

Jokaisen päivän hyvät jutut

25.10.18 Satu Kommentteja: 6


Kaupallisessa yhteistyössä: Vuokkoset ja Suomen Blogimedia

Tämä tanko kertoi just ihan ookoo vitsin.

Lapsena minulla ei ollut liikuntaharrastuksia. En juuri urheillut. Koulun yleisurheilupainotteiset liikuntatunnit tuntuivat neljän tunnin mittaiselta painajaiselta. Kuusitoistavuotiaana muutin pois kotoa lukio-opintojen takia ja yksinäisiin iltoihin piti keksiä jotain tekemistä. Lenkkeily oli ilmaista, eikä pikkukaupungissa kuntosalikortin kuukausimaksukaan mahdoton. Tuntui hyvälle: kun yritti tarpeeksi monta kertaa tehdä jotain asiaa, jossain kohtaa alkoi jo mennä vähän sinne päin. Kun tuloksia alkoi tulla, innostuin lisää.

Treenin jälkeinen zen.

Nykyään liikunta on osa arkea ja lomia. Urheilen arkipäivisin puolenpäivän aikaan crossfit-treeneissä ja viikonloppuisin jos on kaunis sää, käyn lenkillä. Työmatkoilla valitsen hotellin tai airbnb-asunnon siten, että muutaman sadan metrin päässä on joku liikuntapaikka. Parhaat lomat ovat nykyään sellaisia, joissa voi tehdä jotain hauskaa ulkona kuten murtomaahiihtää, ratsastaa tai vaeltaa. Liikunta on yhtä normaali osa päivää kuin syöminen, en sen kummemmin mieti, että jaksaako tai viitsiikö. Siitä on tullut yhtä normaalia kuin nukkumisesta ja hiusten kampaamisesta.


Siis tältähän liikkuva ihminen oikeasti näyttää.

Liikun, koska se tuntuu hyvältä. Tuntuu kivalta nukahtaa fyysisesti väsyneenä, herätä aamupalanälkäisenä ja huomata että vaikka mittarissa on kohta neljäkymmentä, olen paremmassa kunnossa ja tyytyväisempi itseeni nyt kuin kolmekymppisenä. Joku muu saattaa saada tämän tunteen tekemällä jotain ihan muuta, ja siinähän ei ole mitään väärää tai enemmän oikeaa. Minulle se hyvä perusfiilis, joka tasoittaa muita elämän pomppuja, tulee liikunnasta.

Kuntopiiriharjoitukset menossa.

Pidän raskaammasta liikunnasta kuukauden mittaisen tauon kesäisin lasten kesälomien aikaan, mutta muutoin urheilen joka viikko. Myös silloin, kun on menkat.

En kärsi minkäänlaisista menkkaoireista. Tämän kuulostaa varmasti todella inhottavalta teistä, jotka joudutte kärvistelemään säryssä, vitutuksessa ja kolotuksessa. Niistä minä en tiedä mitään, mutta kuullut sen verran paljon, että sympatiani ovat täysin teidän puolella. Mutta koska omat menkkani ovat kivuttomat, on jokainen päivä kuukaudesta ihan samanlainen liikunnankin kannalta.

Salipose.

Esikoisen syntymän jälkeen asensin hormonikierukan. Ehkäisykeino sopi minulle: ei tullut sivuoireita, en huomannut kierukkaa millään tavalla ja menkatkin loppuivat. Kuopuksen jälkeen jatkoin samalla hyväksi koetulla vempaimella. Kaikki oli kuten ennenkin, paitsi että menkat palasivat viiden vuoden tauon jälkeen. Niukkoina, mutta kuitenkin. Oli siis taas aika palata terveyssidehyllylle.

Ostan Suomessa ollessani aina Vuokkosia (koska suomalaisuus, Allergia-, Iho- ja Astmaliiton takaama ihoystävällisyys ja Joutsenmerkillä varmistettu ympäristövastuullisuus) ja usein paketti tai pari tulee työmatkalta laukussa mukana kotiin. Nyt muutaman viime kuukauden ajan olen testannut niitä ihan kunnolla. 


Treenikassi edestä.

Ratsastusvaelluksilla, juoksutreeneissä, voimistelutreeneissä (pakko kertoa, että sain ensimmäisen kerran elämässäni tehtyä varpaat tankoon –vatsalihasliikkeen kolme kertaa peräkkäin ja vaikka se nyt ei minusta vielä tee mitään telinevoimistelijaa, riitti iloisesta arkitapahtumasta riemua useampaan päivään, wo-haa!), kuntopiirissä (julmettu hiki ja syke joku 500+ mutta jäin henkiin) ja voimannostotreeneissä (treenasimme kyykkyjä, ja silloinhan oli muuten tosi hyvä idea laittaa menkkojen aikaan vaaleat jumppatrikoot, mutta jäin tahrattomasti henkiin). Side ei mennyt rullalle, kasaan eikä irronnut. Pysyi paikallaan kuin takiainen.

Treenikassi takaa.

Käytän useimmiten Vuokkoset Normal Wingsejä, mutta ratsastusreissulle valitsin herkkäihoisille suunnatut Vuokkoset Cotton Normal Wingsit, joiden pinta on 100 %:sta luomupuuvillaa. Kun tarakka hikoaa kiinni satulassa seitsemän tuntia päivässä, terveyssiteen varmuudella mutta myös käyttömukavuudella on aika paljon merkitystä.


En ole ihan varma, mitä tuolla salin seinälle kiinnitetyllä tsemppilauseella haetaan, mutta se sopii hyvin tähän kahvakuula-asetelman väritykseen. Kiva!

Vuokkosilla on vaihtoehtoja myös runsaisiin menkkoihin, biohajoavia siteitä ja uusimpana luomupuuvillasta (!) valmistettuja tamponeja. Terveysside on yllättävän tekninen tuote ja on kyllä hurjan hienoa, että tällaista tuotetta valmistetaan onnistuneesti yhä edelleen myös Suomessa.


6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Jes, ensi viikonloppuna vietetään Helsingin Kirjamessuja. Ja minä pääsen paikalle, wohaa! Olen lauantaina kello 12:30 kertomassa Islantil...

Helsingin Kirjamessujen omat suosikit

23.10.18 Satu Kommentteja: 0

Jes, ensi viikonloppuna vietetään Helsingin Kirjamessuja. Ja minä pääsen paikalle, wohaa! Olen lauantaina kello 12:30 kertomassa Islantilainen kodinonni -kirjastani Esplanadi-lavalla ja sen jälkeen hengailen jonkun aikaa WSOY:n osastolla laittamassa omistuskirjoituksia. 


Kun tuota ohjelmaa pläräilee niin käy kyllä selväksi, että kirjamessuilla menisi kevyesti koko päivä, tai itse asiassa kokonainen viikonloppukin, jos aikataulut sallisivat. Satoja kirjailijoita, puheenvuoroja, valtavan paljon ohjelmaa ja kuulemma tekemistä lapsillekin, mikä on hyvä, sillä tälle työmatkalle tulee mukaan myös toinen lapsista. Ehdimme kuitenkin valitettavasti olla Helsingissä vain lauantain, mutta yritän ottaa siitä kaiken kivan irti. Tiirailin lauantain ohjelmaa etukäteen ja tein pienen to do -listan itseäni varten. Tuon oman esitykseni lisäksi yritän olla paikalla myös näissä hetkissä.

Lauantain tärppini Kirjamessuille


Kello 10:30
Pikku Kakkosen satuhetket. Meillä katsotaan kotona todella paljon Pikku Kakkosta. Se on Muumi-piirrettyjen ja Onneli & Anneli -elokuvien ohella lapsille viihdettä ja samalla myös arvokasta suomen kielen opetusta. Tiedän, että esikoinen tulee tykkäämään tästä!

Kello 11
Dekkarilauantain Poliisi hoitaa homman. Poliisin ja dekkarikirjailijan ammatteja yhdistelevät kertovat poliisihahmon rakentamisesta dekkareissaan. Älyttömän mielenkiintoista, tänne täytyy ehtiä. 

Kello 11:30
Kun kumppani satuttaa. Luin tänä vuonna järjettömän hyvän mutta järkyttävän kirjan Kaikki anteeksi (Laura Manninen). Tällaisia kirjoja todella tarvitaan.  Mannisen lisäksi samassa keskustelussa on mukana Riina-Maria Metso ja hänen teoksensa Miksi se ei vai lähde. 

Kello 12:30
Oma esiintyminen, Esplanadi-lavalla. Siellä nähdään!

Kello 13
Menen tänne jos suinkin ehdin, sillä minua kiinnostaa, Mistä löytyy Suomen 2018 kirjastokunta. Kerrassaan ihana kilpailu!

Kello 14
Kari Hotakainen kertoo Kimi Räikkösestä ja Kimi-kirjan kirjoittamisesta. Villi veikkaukseni on, että täällä on ihan saakelin täyttä. Saattaa olla, että iso osa ihmisistä saa istua presidentillisesti rappusilla.

Lue täältä, mitä mieltä minä olin Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjasta.

Kello 15
Puolituntinen businesasiaa eli: Kirjan markkinoinnin mahdollisuuksia. Aihe on superkiinnostava ja omaa työtä lähellä, eli mentävähän se on.

Kello 16:30
Dekkarin arkkitehdit. Ihanan monta dekkariaihetta mahtuu lauantaille. Tämä esitys pitää mennä kuuntelemaan ihan siksikin, että haastattelijana on kirjabloggaaja Kirsi Hietanen. Luen Kirsin blogia säännöllisesti ja sieltä olen poiminut itselleni tosi monta hyvää kirjavinkkiä. Kirsi haastattelee Antti Tuomaista ja Marko Kilpeä. 

Kello 18:30
Ina Westman kertoo uudesta kirjastaan Henkien saari. Luin kirjan kesällä ja pidin siitä valtavasti. Tästä kirjasta on ollut aikomus kirjoittaa blogiin jo useaan otteeseen, joten nyt on kyllä paikallaan ryhdistäytyä ja julkaista se juttu luonnoksista blogiin vielä lokakuun aikana. Kirjan tapa kertoa ilmastonmuutoksesta, mielen sairastumisesta ja toipumisesta ja toisaalta myös parisuhdekriiseilystä on kerrassaan upea. Hieno, hieno lukukokemus! Inaa haastattelee Katja Lahti. Jeees! 

Kello 19:00
Anna-Leena Härkönen kertoo kirjastaan Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia. Ihan sama vaikka hän puhuisi luupilla päivän sään, mutta koska se on Anna-Leena Härkönen, tämän aion ehtiä kuuntelemaan ennen kotiinlähtöä. 

No niin. Nyt ihan tässä viimeisessä kappaleessa tuli mieleeni, että miten mahtaa olla, ehdinkö ollenkaan lounaalle. Kersalle pitää ainakin pakata varmuuden vuoksi eväät mukaan reppuun.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: VR Lapin-kuume nousee kun talvi lähenee. Laskeskelen juuri partasuun kanssa aikatauluja ja budjetteja, että ehdi...

Matkalla Lappiin: juna, auto, lentokone vai autojuna?

22.10.18 Satu Kommentteja: 17

Kaupallinen yhteistyö: VR

Lapin-kuume nousee kun talvi lähenee. Laskeskelen juuri partasuun kanssa aikatauluja ja budjetteja, että ehditäänkö ja raaskitaanko tulevana talvena perinteiselle Ylläksen-reissulle. Tekisi nimittäin ihan kamalasti mieli hiihtämään perheen kanssa. Esikoinen haluaisi kokeilla taas laskettelua, minua kiinnostaisi pitkät rauhalliset murtsikkalenkit latukahviloineen ja tunnelmallinen issikkaretki suomalaisessa talvimetsässä paksun lumen keskellä. Vaikka tropiikissa on mukavaa, Lapin-reissuilta palaan rentoutuneempana ja liikkuneempana. Hyvinvointia ruumille ja sielulle.


Joulun vietämme tänä vuonna Islannissa, joten jos Lappiin mennään, se olisi joululoman jälkeen mutta ennen Suomen hiihtolomasesonkia. Silloin talvimatkustaminen Lappiin on halvinta; etenkin mökkien vuokrat ovat alhaisimmillaan lomasesonkien välillä. Toivotaan, että reissu järjestyy. Jos ei järjesty, niin ensi vuonna sitten viimeistään.

VR kysyi, kiinnostaisiko minua pohtia Lappiin matkustamisen eri muotoja ja vertailla niitä keskenään. Julkaisin samasta aiheesta jutun reilu vuosi sitten. Tämä on nyt sille tekstille jatkopäivitys. Varoitan jo etukäteen että tämä juttu on penteleen pitkä, mutta asiaa on niin paljon, että kill your darlings ei tällä kertaa tullut kyseeseen. Pidä siis tässä kohtaa pieni venyttelytauko ja hae vaikka kuppi kahvia. Sitten lentokoneen, auton ja junan kyytiin. Wo-haa!

Olemme siis viettäneet perheen kanssa Ylläksellä joululomia kolmesti. Joka kerta olemme hoitaneet logistiikan eri tavalla.


 

Ylläkselle lentäen: nopeaa mutta kallista


Viime vuonna otimme Lappiin lennot ja ihan aikataulullisista syistä. Saavuimme Islannista Suomeen vasta aatonaattona iltapäivällä, ja jotta ehdimme jouluaattoaamuksi perheen luo Ylläkselle, oli lentäminen ainoa vaihtoehto. Tiesin tämän onneksi jo kesällä. Tosin vaikka ostin liput puolta vuotta etukäteen, eivät ne mitenkään halvat olleet: neljälle meno-paluuliput Helsingistä Kittilään ja takaisin: noin 1 100 euroa. (Islannista Suomeen ja takaisin pääsi edullisemmalla hinnalla.)

Väysynyt pieni matkaaja. 

Edut näkyivät kellossa: reilu tunti koneessa, lasi mustikkamehua ja oli jo melkein monot jalassa ladulla. Kittilästä lentokenttäbussi vei mökkialueelle alle tunnissa. Kätevää!

Lentäminen on vaihtoehdoista nopein, jos ei joudu sumplimaan jatkolentoja. Meidän lentomme Islannista Suomeen laskeutui yhden aikaan iltapäivällä. Koska lensimme Icelandairilla, en saanut kirjoitettuja Lapin- ja Islannin-lentoja samalle lipulle. Sen takia otin tarpeeksi pitkän vaihtoajan, jotta aivan varmasti ehtisimme hakea matkatavarat, tsekata itsemme sisään ja nousta jatkolennolle, vaikka Islannin-lentomme olisi jostain syystä hieman myöhässä. No tällä kertaa se ei ollut myöhässä, mutta lentomme Kittilään lähti vasta puoli yhdeksän illalla. Maleksimme siis lentokentällä melkein kahdeksan tuntia. Ajansäästöä junailuun tuli "hurjat" neljä tuntia.


Lentäminen on usein kallein vaihtoehto myös ympäristön kannalta. Vertailin eri matkustusmuotojen päästöjä (lähde: VTT), eikä se nyt tullut suurena yllätyksenä, että lentokone (suihkukone) on kaikista suurin päästöiltään. Se mikä yllätti, oli junan CO2-päästöjen pienuus. Junamatkan päästöt ovat lentokoneen hiilidioksidipäästöistä vain murto-osan. Tuo alla oleva kuva tiivistää olennaisen. Kuvan kulkuneuvojen polttoaineenkulutus perustuu siis VTT:n tietokantaan. Polttomoottoriautossa on VTT:n mukaan käytetty pohjana Suomen ajoneuvokannan keskimääräistä ikää. Laiva on autolautta ja lentokoneiden täyttöasteeksi on oletettu 60 prosenttia.




Junan pienet päästöt johtuvat siitä, että sähkövedolla ajaessa ei CO2-päästöä synny, koska VR käyttää energiana vesivoimaa. Sähkövedolla ajetaan aina, kun se on mahdollista. Kolariin mennessä juna kulkee sähkövedolla eli päästöttömästi Helsingistä Ouluun asti, mutta Oulusta Kolariin (noin 300 km) joudutaan ajamaan diesel-veturin avulla, jolloin päästöä syntyy arviolta noin 9 kg per matkustaja.

Hauska pikkudetaljii ja itselleni täysin uutta tietoa on energian kierrätys junan liikkuessa. Uusissa sähkövetureissa ja -moottorijunissa jarrutuksen liike-energia voidaan hyödyntää syöttämällä jarrutuksessa tuotettu sähköenergia takaisin verkkoon. Eli junassa matkustamon puolella voi ladata läppäriä tällaisella kierrätetyllä energialla.

Lue täältä: Vastuullisia reissuja – voisinko vähentää lentämistä?


Ylläkselle omalla autolla: halpa ja joustava


Autolla ajaminen on selkeästi edullisin vaihtoehto, jos autossa kulkee vähintään pari ihmistä. Bensat Helsingistä Ylläkselle ja takaisin maksoivat meiltä viimeksi noin 250 euroa. Matkanteko on huomattavasti kivempaa, jos yöpyy yhden yön vaikkapa Oulussa. Autolla reissatessa yövyimme Oulun Sokos-hotellissa. 2 hh maksaa siellä alkaen noin 110 €. Lomasesongilla hinta saattaa olla huomattavasti kalliimpi.

Joustavat aikataulut, podcastit, äänikirjat, vaihtuvat maisemat ja randomit huoltoasemakahvipaussit tekevät autoilusta kivan tavan matkustaa. Kun ollaan samassa tilassa koko porukka ja kaikki matkustajat osallistuvat kuskin viihyttämiseen, tulee juteltua matkan aikana paljon kaikkia hauskoja juttuja. Huonolla ilmalla, autopahoinvoivien lasten kanssa ja suurella matkatavaramäärällä autoilu on se tylsin vaihtoehto. 

Meidän reissuporukalla on jouduttu joka kerta tekemään niin, että äitini on ajanut perille omalla autolla, jotta olemme saaneet auton käyttöön Ylläksellä olon ajaksi. Auton vuokraaminen esimerkiksi suoraan Kittilän lentoasemalta tai Kolarin juna-asemalta on tietysti mahdollista, mutta etenkin sesonkiaikaan melko kallista. Auto on kohteessa aika välttämätön, ellei mökki sijaitse aivan ruokakaupan kupeessa tai julkisen bussiliikenteen pysäkin vieressä ja harvoinhan se sijaitsee.



Ylläkselle yöjunalla: parasta jos koko hytti tykkää


Yöjuna Lappiin! Ai että. Tämä on aivan ihana tapa matkustaa, mutta vain jos koko yöhytti on samaa mieltä. Teimme junamatkan Ylläkselle ja takaisin pari vuotta sitten, kun kuopus oli vasta muutaman kuukauden ikäinen. Sillä reissulla ei hirveästi nukkunut kukaan. Kuopus heräili usein junan ääniin ja tutin puuttumiseen ja piti koko hytin hereillä. Nythän tilanne saattaa olla ihan toinen. Minulle itselleni junayö on elämys ja osa lomalla oloa. On nautinnollista uppoutua vaikka lukemaan kirjaa ilman kiirettä junan puksuttaessa halki suomalaisten pelto- ja metsämaisemien.


Junassa osuu niin moni asia kohdalleen: on aikaa valvoa myöhäiseen iltaan ja nukkua sopivan pitkään ja saada silti riittävät yöunet, koska Kolarin yöjuna ei saavu Kolariin kamalan aikaisin. Hytissä voi syödä matkaeväitä ja katsella ikkunasta öisiä peltomaisemia. Ei ole minnekään kiire. Ei tarvitse jonottaa turvatarkastuksissa. Bussi Kolarista Ylläkselle lähti heti suoraan juna-asemalta ja kesti reilun puoli tuntia. 

Kolmen sängyn perhehytti maksoi molempiin suuntiin pari vuotta sitten 600 euroa. Se oli melko edullinen hinta joululomasesongin aikaan omasta hytistä, jossa olimme perheen kesken. Hyvä hinta selittyy sillä, että olin ostanut liput neljä kuukautta ennen matkaamme. Jos junalippujen oston jättää lomakaudella viime tinkaan, saattaa olla, että omia hyttejä ei enää ole, tai jos on, hinnat ovat korkeat. 

Ja hei huomio yksinmatkaajat! Kannattaa muistaa yksi juttu: jos matkustaa yksin ja ottaa vain istumapaikkalipun, saattaa junassa saada ostettua itselleen edullisen makuupaikkalipun, jos sänkypaikkoja on jäänyt tyhjiksi. Kannattaa kysäistä konduktööriltä!

Junamatkailun miinus lentämiseen verrattuna on se, että junassa köröttely vie aikaa. Itse matkanteko vie lomapäivistä kaksi. Mutta jos ei ole kiire, niin pari päivää ei tunnu missään.

Lue myös: Vinkit Kolarin yöjunaan (käytännön havaintoja matkasta; sopii etenkin heille jotka ovat kokeilemassa yöjunamatkailua ensimmäistä kertaa)

 

Junalla oman auton kanssa


Miksi, oi miksi, en ole tajunnut tätä vaihtoehtoa aikaisemmin!? Vasta tätä blogijuttua tehdessä syvennyin tarkemmin VR:n autojunavaihtoehtoihin ja nehän sopisivat meidän porukalle ihan loistavasti. Kenellekään ei napsahtaisi ajajan arpaa, mutta silti saisimme oman auton käyttöön matkan ajaksi. Eikä tarvitsisi raahata matkatavaroita pitkin junankäytäviä ja hyttejä, vaan ne kulkisivat purkamatta autossa perille asti. Lastaisimme auton yöjunaan Pasilassa, nukkuisimme yön junan makuuvaunussa ja aamupäivällä Kolarissa ajaisimme omalla autolla ruokakauppaan ja suoraan mökille. 


Autojunailua penkoessani kirjoitin ylös muutaman faktan, jotka kannattaa ottaa autojunamatkaa suunnitellessa huomioon. Lista saattaa hyvinkin olla vajaa, eli kokeneemmat, täydentäkää ihmeessä!

- Autojunapaikat myydään nopeasti, joten liput kannattaa ostaa mahdollisimman varhain. Yhdessä vaunussa on kymmenisen autopaikkaa ja junassa on mukana 1-5 autovaunua. Sesonkiaikana yhdelle junavuorolle mahtuu siis 50 autoa, ja ne paikat myydään nopeasti. 
- Lomasesonkiaikojen myynnin aloituksesta ilmoitetaan VR:n nettisivuilla ja Veturi-asiakasohjelmaan rekisteröityneille sähköpostitse. Tänä vuonna joululomien yö- ja autojunat tulivat myyntiin elokuun kolmannella viikolla, ja suurin osa paikoista myytiin kuulemma heti. Ensi vuoden hiihtolomien ja pääsiäisen yö- ja autojunat tulivat myyntiin syyskuun lopussa ja nekin on melkein kaikki jo myyty.


- Perussääntö on, että autojunapaketin hinnan saa vain silloin, kun henkilömatkustajat ja auto kulkevat samalla junalla. Mutta joskus tehdään poikkeuksia! Eli auton voi lähettää muutamaa päivää ennen päämäärään, jos halutussa junassa kaikki autopaikat on jo myyty, mutta istuma- ja makuupaikkoja on vapaana. Näitä diilejä kannattaa kysyä suoraan VR:n asiakaspalvelusta, sillä nettikaupassa ne eivät ole myynnissä.
- Autojunaa varatessa pitää olla tieto oman auton korkeudesta, leveydestä ja pituudesta: näiden mittojen mukaan autolle varataan paikka. Jos ilmoitat mitat väärin, voi olla että auto ei mahdukaan mukaan.
- Autojunaan autot lastataan Helsingissä Pasilan asemalla (eli ei päärautatieasemalla) ja Etelä-Suomessa myös Turussa ja Tampereella. Jos ei itse uskalla ajaa autoa junan vaunuun, VR:n tyypit avustavat.
- Tämän hetkinen tarjous yöjuniin: Säästölipulla makuupaikan voi saada edullisillaan 29 eurolla ja autopaketin 99 eurolla. Tarjous on voimassa tietyillä vuoroilla 12. joulukuuta asti. Eli jos pystyt matkustamaan joululomasesongin ulkopuolella, tässä on tilaisuutesi.

Tälle sivustolle on koottu tiedot VR:n autojunista ja siellä voi tiirailla tarkemmin myös hintatietoja.


Huh, tulipas tästä tosiaan pitkä juttu. Eli loppuun vielä executive summary:

Jos ei ole kamala kiire, juna on omasta mielestäni mukavin matkustusvaihtoehto, koska siellä voi ruokailla, nukkua, liikkua, tehdä töitä ja rentoutua paremmin kuin muissa kulkuneuvoissa. Ja koska tällä ilmastoasialla todellakin on väliä, niin jos se vain mitenkään on mahdollista, kannattaa hiilijalanjäljen takia ehdottomasti hypätä junan kyytiin.

17 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kirja-aiheet pörräävät korvissani. Se taitaa johtua siitä, että kirjamessut lähenevät. (Ensi viikonloppuna siis Helsingin kirjamessut, min...

Kuka on oikea kirjailija?

21.10.18 Satu Kommentteja: 33

Kirja-aiheet pörräävät korvissani. Se taitaa johtua siitä, että kirjamessut lähenevät. (Ensi viikonloppuna siis Helsingin kirjamessut, minäkin esiinnyn siellä lauantaina, jee!)

Kirjailijan ammatti ja kirjailijuus ovat aiheita, joista minultakin kysellään usein. Kuinka kirja kirjoitetaan, miten aloitetaan, kuinka löytää kirjalle kustantaja, voiko kirjailijan työllä elää. Kerron omista kokemuksista mielelläni, ja suunnitteilla itse asiassa onkin pitämäni verkkokurssi tähän aihepiiriin liittyen. Mutta palaan siihen joku toinen kerta.

 Kuva: Atena kustannus.

Juuri nyt minua nimittäin kiinnostaa aika paljon se, kenellä on oikeus ja asema määrittellä kirjailija. No itse ajattelen sen niin, että kirjan ilmestyminen kustantajan julkaisuohjelmassa tekee ihmisestä kirjaiijan. Jos kirjakauppiaat laittavat teoksen hyvin esille ja ihmiset sitä ostavat, niin aina vain parempi. 

Suomessa on yksi kaunokirjailijoille tärkeä taho, jonka kirjailijan määrittelyyn liittyvä toiminta herättää välillä kulmakarvojen nostelua. Se on tuo ah niin perinteinen Suomen Kirjailijaliitto. Sen jäseneksi pääsee, jos on julkaissut vähintään kaksi tasokasta kaunokirjaa (minä en ole edes hakenut jäsenyyttä, kuulun sen sijaan Suomen tietokirjailijoihin). Tarkalleen ottaen määritelmä menee näin.

Vuosijäseneksi hyväksyminen edellyttää pyrkijän julkaisseen vähintään kaksi sellaista, itsenäisesti luotua alkuperäistä suomenkielistä kaunokirjallista teosta, että häntä tuotantonsa taiteellisen ja ammatillisen tason perusteella voi pitää kirjailijana.

Eli kirjoittamalla A4-arkeille lyhyt, nopeasti sutaistu tarina ei vielä tee kenestäkään Kirjailijaliiton vuosijäsentä. Ihan ymmärrettävää, että ihan jokainen lauseita dokumenttiin peräkkäin pistänyt ei ole liiton silmissä kirjailija.

Mutta se sen sijaan ei ole ymmärrettävää, että jäseneksi ei hyväksytty esimerkiksi Henriikka Rönkköstä. Siis  Mielikuvituspoikaystävä- ja Bikinirajatapaus-Rönkköstä. Molemmat kirjat ovat keikkuneet myydyimpien suomalaisten kaunokirjojen listoilla pitkään, niitä on myyty yhteensä kymmeniätuhansia kappaleita ja kirjastossa ne ovat jatkuvasti lainassa. Molemmat teokset sisältävät paitsi järkyn hyvää huumoria myös teräviä havaintoja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten käyttäytymisestä, seksuaalisuudesta, yksinäisyydenpelosta ja epävarmuuden tunteista.

Tapasimme Henriikkan kanssa kesällä ja juttelimme muun ohessa kirjoistamme ja niiden lukijoista. Henriikkan kirjoja lukee ja hänen mahtavaa Instaansa seuraa valtava määrä murrosiän ohittaneita ja vähän vanhempia mimmejä, jotka eivät juuri muuten kuulemma lue kirjoja. 

Julistamme kirjailijakokoontumisen alkaneeksi.

Samaan aikaan Suomessa on suuri huoli siitä, että nuoret eivät lue tarpeeksi. Vapaa-ajasta kilpailee moni houkute, ja kirja yhä useammin häviää sen taistelun. Suomessa yritetäänkin ahkerasti muuttaa suuntaa ja tehdä lukemisesta uudelleen suosittu harrastus myös nuorten keskuudessa. Lukutaitofoorumiin laitettiin miljoona euroa julkista rahaa. Suomen kulttuurirahasto ja Kopiosto pyörittävät Lukuklaania. Lukemiseen kannustavia lukutaitokampanjoita on käynnissä useita.

Ja sitten tulee kirjailija, joka kirjoittaa hyvin ja jonka kirjoja lukevat etenkin ne, jotka kirjoja eivät juuri muuten lue. Eikä sitä päästetä Kirjailijaliiton jäseneksi.

Kuva: Atena kustannus.

Kirjoitin tämän postauksen, koska olen hämmentynyt, pihalla ja vähän vihainenkin. En voi mitenkään ymmärtää, missäköhän v*dussa liitto on tässä tyrinyt, Varmaankin siinä äsken mainitussa. Kun kirjan sivuilla sanotaan pillu tai perse tai puhutaan panemisesta, johtokunta on kai ajatellut, että ei semmoinen sisältö tasokasta kirjallisuutta voi olla. Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä kummallisemmalta tuntuu, että kirjailija on Suomessa etujärjestönsä ansainnut kirjailija, jos hän on kirjoittanut liiton johtokuntaa miellyttäneitä kirjoja. Ihan friikkiä.

Tai siis PERSEILYÄ, jos suoraan sanon.

33 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tämän kirjan ilmetymistä odotin malttamattomana. Ja siitä ainoasta syystä, että pidän valtavasti Kari Hotakaisen tuotannosta ja hänen edel...

Katsoitko sinäkin niitä?

18.10.18 Satu Kommentteja: 8

Tämän kirjan ilmetymistä odotin malttamattomana. Ja siitä ainoasta syystä, että pidän valtavasti Kari Hotakaisen tuotannosta ja hänen edellisestä kirjastaan oli kulunut jo kolmisen vuotta. 


Suhteeni Kimi Räikköseen on hyvin samankaltainen kuin Hotakaisella. Hän kun oli jo heti kirjoitusprosessin alussa sanonut, että ei tiedä formula ykkösistä yhtään mitään.

Juu en minäkään.

En tosiaan ymmärtänyt, miksi kaverit katsoivat niitä. Liimantuivat viikonloppuisin tuntikausiksi katsomaan pienikokoisia autoja, jotka kelluivat nopeaa vauhtia eteenpäin kaltevalla radalla. Katsomaan pärinää. Ilmeisesti ne kaverit tekevät sitä samaa vieläkin. Islannissa formuloita ei niin kovin suurella kansankiihkolla seurata, joten viime vuosien aikana olen tipahtanut moottoriurheilun uloimmalta laidalta jo kauas reunan yli.  

Mutta Hotakaisesta olen aina tykännyt paljon ja lukenut lähes kaikki hänen kirjoittamansa kirjat. Juoksuhaudantie, Ihmisen osa, Iisakin kirkko... Kaikki aivan mahtavan traagisia, hauskoja ja elämää läheltä katsovia kirjoja. Oma suosikkini on 1990-lopulla julkaistu Klassikko, jonka luin parikymppisenä yhdellä bussimatkalla Helsingistä Forssaan. Muistan vieläkin, että Karkkilan pysäkillä oli pakko jalotella hetki ulkona, koska nauratti niin kamalasti. Yhä edelleen kun näen käytettyjen autojen myymälän, läikähtää suuhun vähän naurua. Klassikko kuvaa autoja ja autolevia suomalaisia niin ilmeikkäästi. Ja kun sama kirjailija sitten kirjoittaa kirjan Suomen tunnetuimmasta autoilijasta, niin, pakkohan se oli lukea.


Hotakainen onnistuu kertomaan formuloista ja Kimi Räikkösestä niin, että kiviäkin totta vie alkaa kiinnostaa. Sen kirjan kohdan, jossa esitellään formula-auton moottoria, luin kahteen kertaan, koska innostuin. Innoistuin auton moottorista! Voi että niin.

Tarinat Kimin sisävessattomasta lapsuudesta ja toisaalta aikuisuuden Sveitsin luksuskodista, mökeistä ja hulppeasta veneestä eivät piirrä kuvaa tajunnanräjäyttävästä luokkahypystä tai yritä rakentaa ryysyistä rikkauksiin -menestystarinaa. Erilaiset faktat nyt vaan kertovat, miten hommat menivät ja mikä merkitys milläkin tapahtumalla on yhden moottoriurheiluun hurahtaneen ihmisen elämässä ollut.

Enkä muuten ollut aikaisemmin kunnolla tajunnut, kuinka älyttömän monta kerrosta formuloihinkin liittyy. Niin monessa työssä on "tähtihetkiä" ja sen päällä ryönää, joka on pakko kestää, että pääsee tekemään myös sitä siisteintä juttua. Formulamiljonäärit ja toimistotyöläiset painivat ihan saman ongelman kanssa. Räikkönen haluaisi eniten vain ajaa. Kaikki muu lehdistötilaisuuksista mannekiiniposeerauksiin ottaa isosti päähän.

Kysymys: "Mikä oli jännittävin tilanne juuri päättyneen kisaviikonlopun aikana?"
Kimi: "Startti."
Kysymys: "Entä tylsin?"
Kimi: "Tämä."



Jos olisi mainittava yksi asia, mikä kirjassa mättää, niin se olisi se sama, mikä minut kirjan pariin alunperin innosti. Hotakaisen kerronta. Hänellä on niin omintakeinen lause, jossa huumori ei nouse sanoista vaan sanojen väleistä. Rytmistä, vastakkainasettelusta ja yllättävistä pysähdyksistä. En tiedä osaanko sitä sen tarkemmin selittää, mutta Hotakaista aikaisemmin lukeneet ymmärtävät kyllä. Tähän tapaan:

Varakkaan ei ole helppo puhua varallisuudesta. Suuret tulot, pienet puheet. Isoot eleet, vähät rahat.

Nyt kun kirjailija tekee tietokirjaa, hän voi kyllä edelleen luoda kieltä mutta ei luoda tarinan tapahtumia tai henkilöhahmoja. Koska tarinaa ei voi kirjoittaa totuudesta toisenlaiseksi, kielen on pakko antaa leikkiä vain faktojen rajaamalla alueella. Siksi Kimi-kirjaa lukiessa tulee välillä ainakin minulle itselleni olo, että voihan hittolainen sentään jos tämä kirja nyt olisiksin fiktiota, niin tässä olisi ollut niiiiiin täydellinen aukea jatkaa tarinanhäntää vaikka mihin. Hotakainen jossain kirjaa koskevassa haastattelussa mainitsikin, että ensimmäisen tietokirjan kirjoittaminen ei ollut mikään helppo rykäisy. Ymmärrän hyvin.

Tuntematon Kimi Räikkönen (2018, Siltala) on mainiota luettavaa melkeinpä kenelle tahansa. Formulafanille, Räikkös-faneille, elämänkertojen ystäville ja Hotakaisen kerronnasta syttyville. Aika takuuvarma isänpäivälahja ja joululahja myös heille, joille kirjaa ei yleensä tule annettua.

Postauksen lainaukset ovat kirjasta.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Suhteeni kosmetologeihin ei ole ollut aina ihan mutkaton. Avoin kirjeeni kosmetologeille  neljän vuoden takaa on edelleen yksi blogihistor...

Kuivaihoinen herkkäsielu

16.10.18 Satu Kommentteja: 10

Suhteeni kosmetologeihin ei ole ollut aina ihan mutkaton. Avoin kirjeeni kosmetologeille neljän vuoden takaa on edelleen yksi blogihistoriani luetuimpia juttuja. Tuo juttu syntyi tuohtumuksesta. Minua oli nimittäin jo pidempään harmittanut vikojen esiin kaiveluun perustuva myyntitapa. Ehdin istua hoitotuolissa keskimäärin vartin, kun myynti alkoi. Ihossani oli jatkuvasti jotain pientä vikaa ja korjattavaa, johon kempparinhyllyn tuotteista löytyisi ratkaisu. Ja minä kun halusin vain ihonpuhdistuksen ja nauttia hoidosta.


En koe olevani hankala asiakas. Tykkään hyvästä myynnistä ja minusta on ihanaa olla taitavan myyntityön kohteena. Jos joku onnistuu löytämään minulle sen täydellisen jutun, jota olen vailla, olen hurjan tyytyväinen.

Mutta olen kuitenkin aika herkkä. En minä halua kuulla vieraalta ihmiseltä, että olen jostain kohtaa hieman vajaa. Ostan parhaiten silloin, kun minulla on itse havaitsemani tarve, enkä silloin, kun joku ulkopuolinen alleviivaa minussa olevaa kuoppaa, jonka voisi hänen tuotteellaan tai palvelullaan täyttää. Asiakkaan vikojen etsiminen ja epävarmuuksien luominen on vanhanaikaista markkinointia.

Noh, ne olivat huonoja kokemuksia, eikä niiden perusteella voi tietenkään yleistää tällaisen toiminnan koskevan kaikkia kosmetologeja.

Sitä paitsi neljän vuoden takaiseen verrattuna näkemykseni ihonhoitotuotteita kohtaan on muuttunut. Kyllä minä nykyään koen tarvitseni ihonhoitoon muutakin kuin marketin suihkusaippuan. Laitanhan silmätippoja kuiviin silmiini. Yritän syödä hyvin, että sisäelimet voisivat hyvin. En tupakoi, etten pilaa keuhkojani. Pesen kädet vessassakäynnin jälkeen, ettei ruoansulatussysteemiin menisi vääränlaisia pöpöjä. Urheilen, että sydämeni jaksaisi paremmin. Ihonikin on elin, joten senkin eteen olen alkanut tehdä juttuja. Oma ihoni on kuivunut iän myötä ja superkosteuttavat tuotteet ovat todella olleet iloksi.

Vähänpä silloin neljä vuotta sitten tiesin, millaiseksi omat ihonhoitorutiinini tulisivat muuttumaan. Löysin Nooran Kemikaalicocktailin kautta luonnonkosmetiikan ja tutustuin siihen lisää blogiyhteistöiden kautta. Olen testannut tuotteita, löytänyt suosikkeja ja huomannut, että ihoni ei enää ole niin kuiva ja kutiseva kuin joitakin vuosia sitten. Taidan vain olla sellainen asiakas, jonka piti löytää tarpeensa itse eikä jonkun toisen luoman epävarmuuspuheen  kautta.

Tähän näkemyksenmuutokseen on varmasti eniten vaikuttanut myös se, että löysin erilaisia tapoja puhua ihonhoitotuotteista. Tutustuin erilaisiin myyjiin ja kyselin itse. Löysin tuotteita, joita en enää vaihtaisi pois. Kuka tietää, ehkäpä kohta uskaltaisin taas sinne kosmetologillekin.


Jos olet samanlainen herkkis asiakkaana kuin minä, joka haluaa ostamisen lähtevän omista tarpeista, tämä voisi olla sinun juttu: Biodellyn verkkokaupasta (olen siis osakkaana yrityksessä; ajatella, enpä olisi neljä vuotta sitten uskonut!) on Ihoanalyysi-työkalu. Sinne voi ladata oman naamakuvan ja ruksittaa omaa ihoa kuvailevia vaihtoehtoja. Näiden tietojen ja kuvan pohjalta saa suosituksen, jossa kerrotaan tuotteista, jotka sopisivat iholle ja siihen ilmanalaan, jossa asuu.

Islannin talvisää, ylläoleva kasvokuva minusta ja toteamukset kuivasta ihosta ja pienestä iän mukanaan tuovien juovien määrästä pullautti listan suositeltavista tuotteista eri hintakategorioissa. Olipas todella hauska huomata, että melkein puolet niistä keskihintaisista tuotteista löytyy jo kylppärimme kaapista.

PS. Lauran blogissa on käynnissä arvonta I love me -messuille, joissa Biodellylläkin on oma ständi. Vaikka tuo kauneus- ja hyvinvointimessujen nimi on vähän ällövaahtokarkki, on se kuitenkin viestiltään oikea. Tykkää itsestäsi, älä yritä jatkuvasti korjata siinä jotain.

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Joulu tulee, näköjään. Luin ensimmäiset joulusesonkimainokset lehdestä pari viikkoa sitten. Pari islantilaisravintolaa mainosti jouludinn...

Design-ale: R/H:n pupukorvamekko

15.10.18 Satu Kommentteja: 0

Joulu tulee, näköjään. Luin ensimmäiset joulusesonkimainokset lehdestä pari viikkoa sitten. Pari islantilaisravintolaa mainosti jouludinnereitä ja muutama päivää myöhemmin mainoksessa roikkuivat Ikean jouluvalotarjoukset. Pian on omassakin myymälässämme joulukoristeet hyllyissä ja täysi tohina päällä. En taas kyllä tajua, minne tämä syksy on livahtanut, kun nyt jo jouluun valmistaudutaan.


Joulu on kauppiaan kannalta onnellista aikaa: silloin korjataan koko vuoden aikana tehdyn työn suurin sato. Joulun suunnittelu on tarkkaa hommaa: pitää optimoida hyllytila, muistaa tehdä tilaukset ajoissa ja huolehtia kassavirrasta. Ostoja eli laskuja tulee kerralla paljon.

Joulun alta hyllyt pitää saada hajakoot myytyä. Meillä jäi syksyn alesesongista yli vain ihan pari vaatetta. Kuinka ihanaa!

Poimin sieltä yhden XS-kokoisen pupukorvamekon tänne blogin puolelle myyntiin. Tässä olisi siis tarjolla pilkuin ja kaninkorvin ryhditetty R/H:n mekko. Itselläni on samanlainen, vain isomassa koossa. Koska yläosa on läpikuultava ja käytän rintsikoita ja olen vähän ujo, laitan tämän alla mustan tai valkoisen hihattoman topin. Mutta kyllä tämä siis sopii ihan vaan rintsikoidenkin kanssa tai ihan ilman mitään. Hinta on 80 € (alkuperäinen hinta myymälässä noin 200 €). Näyttää tosi kivalta mustien ohuiden sukkahousujen ja värikkään laukun kanssa. Juhlamekko, joka on päällä mukava.


0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallisessa yhteistyössä Ikast Etiketin kanssa. No niin, sieltähän se sitten tuli: syksy ja sen hännillä talvi. Kuopus huomasi erään...

Lastenvaatteiden manageriassari

13.10.18 Satu Kommentteja: 10

Kaupallisessa yhteistyössä Ikast Etiketin kanssa.

No niin, sieltähän se sitten tuli: syksy ja sen hännillä talvi. Kuopus huomasi eräänä aamuna tällä viikolla herättyään, että on muuten vielä aika pimeää. Sama havainto toistui, kun käveltiin päiväkodista kotiin. On aika pimeää. Jep-jep. Mutta eipä se juuri haittaa.


Minun mielestä talvi on ihanaa, kylmyys on ihanaa ja pimeys on ihanaa – ei näy edes lika ikkunoissa. Huono sääkään ei haittaa enää. Olen ihan yhtä energinen tai väsynyt marraskuussa ja heinäkuussa. Täällä jääpalalla on ollut pakko tottua siihen, että sää on jatkuvasti pukeutumiskysymys. Heinäkuussa ja lokakuussa voi olla lämpömittarissa ihan samat lukemat, että välillä on jopa ihan sama, mitä kuukausikalenteri näyttää.

Syksy tuo tullessaan kuravaatteet, talvivaatteet, pipot, hanskat, kaulurit, villakalsarit, villapaidat, kypärämyssyt ja villasukat.


Eniten syksyn ja talven tulo lisää säätöä lasten vaatetuksessa, sillä vaihteluväli kasvaa. Välillä on niin lämpimiä ja aurinkoisia päiviä, että ulkoleikkeihin riittää sisävaatteiden päälle villatakki ja ohuet sadevaatteet. Sitten on niitä päiviä, kun ulkona tuulee navakasti ja pakkanen laskee viitoseen. Kuution eteisessä tilaa vievä megapaksu talvihaalari on siihen ilmaan ainoa vaihtoehto.

Eikä sovi unohtaa hanskoja, joita on laatikossa ainakin parikymmentä. Sormikkaita, villalapasia, kurahanskoja ja topattuja hiihtohanskoja. Muutama parillinen, liian monta paritonta. Pipoja, kaulureita, kypärämyssyjä ja kaulaliinoja. Saappaita leutoihin ja märkiin päiviin, topattuja saappaita märkään ja viileään ja pakkaskengät todella kylmään keliin.


Esikoinen käy kolmatta luokkaa ja selviää onneksi kuopusta pienemmällä vaatearsenaalilla, sillä välitunnit ovat lyhyitä ja liikuntaa on vain tiettyinä päivinä.

Kotoa ulos lähtevien tavaroiden ja vaatteiden katoamisen vaara on kuitenkin molemmilla olemassa. Joskus unohtuu takki keinuun, housut syyslomaksi koulun narikkaan ja lapaset liikuntasalin eteiseen. Päiväkodin eteisen nurkkaan plaseeratussa tuntemattomien vaatekappaleiden laatikossa on jatkuvasti pari kuormallista sukkahousuja, paitoja, sukkia ja villatakkeja.


Olen ratkaissut vaatteiden merkkaamisen tähän asti tussilla. Ohuella kynällä niskalappuun, isolla tussilla sadevaatteiden sisävuoreen selkäpuolelle. tussimerkkaamisessa on kuitenkin harmittanut vaatteiden pienenevä houkuttavuusarvo. Käytetyistä lastenvaatteista on helpompi päästä eroon, jos niissä ei lue parin sentin paksuisilla kirjaimilla oman lapsen nimeä.

Meillä ei ole ompelukonetta eikä silitysrautaa, eli perinteisiä ommeltavia tai silitettäviä nimilappujen en ole edes harkinnut.



Tarranimilaput irtoavat helposti kulmasta vetämällä, kokeilin sekä muovisesta eväsboksista että tekstiilistä. (Nimitarrat täyttävät lelujen turvallisuusstandardin EN 71-3, eli tarroista ei irtoa haitallisia aineita, jos lapsi vaikka imeskelee niitä.)

Tänä syksynä tilasin tukun tarranimilappuja. Nämä kiinnitetään vaatteen pesuohjelappuun tai vaatteen niskassa olevaan merkkilappuun, ja se käy ihan yhtä helposti kuin postimerkin kiinnitys kirjekuoreen. Nimitarroja voi liimata vaatteiden lisäksi myös tavaroihin. Tarroitimme saman tien  myös juomapullot ja eväslaatikot. Eväsbokseissa kannattaa tarroittaa sekä kannet että laatikot, koska vaikka se kuulostaa mahdottomalta, että kokonaisena kouluun lähteneestä eväsboksista palaa kotiin vain kansi, se on kyllä ihan realistinen skeanaario.

Nimitarrat suunnitellaan netissä ja ne lähetetään Tanskasta kirjeessä tilaajalle muutamassa arkipäivässä.

Lasten mielestä hauskinta tässä hommassa oli nimitarrojen suunnittelu. Ikast Etiketin tilaussivulla voi itse valita nimitarraan tulevan kuvion (tai lapsen oman kuvan), tarran värin ja tekstin fontin. Tilasin molemmille lapsille 60 nimitarraa, joista puolet lapsen omalla valokuvalla ja puolet kuviolla, jonka he saivat valita itse. Muutama päivä tilauksesta nimitarrat saapuivat postissa kotiin ohuessa kirjekuoressa.

Lastentavaroiden manageriassari käy kiinni myös kirjan kanteen.

Nimitarroilla lastenvaatteiden merkkaaminen käy nopeasti ja ilman neulanpistoja. Minimitilausmäärä on 30 kpl (11,25 €) ja kappalehinta laskee, mitä enemmän tilaa. 90 kappaletta saa alle 16 euron. Alekoodilla Satu20 nimitarrojen verkkokaupasta saa 20 prosentin alennuksen yli 17 euron ostoksista ja koodi on voimassa 21. lokakuuta asti. Nimitarrojen lisäksi siellä on myös silitettäviä tarroja, heijastintarroja ja muuta merkkauskamaa. Näitä voi tilata myös Suomen ulkopuolelle. Islannissakin on oma verkkokauppa.

Nimitarrat kestävät pesua pesukoneessa (vähintään 30 pesua 40 asteessa) ja astianpesukoneessa. Älä kuitenkaan lykkää tavaraa tai vaatetta pesuun heti tarroituksen jälkeen. Kannattaa odottaa 24 tuntia ennen ensimmäistä pesua.

Ai niin! Kun suunnittelet omia nimitarroja, siihen kannattaa ehdottomasti laittaa oma kännykkänumero tai sähköpostiosoite. Ei se väärään kotitalouteen eksynyt pipo soita hakemaan, jos se ei tiedä numeroa.

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olimme viime viikolla puolison kanssa cavan huuruisella reissulla Barcelonassa , entisessä kotikaupungissamme. Asuinvuosistamme Katalonian...

Parhaat vinkkini Barcelonaan

12.10.18 Satu Kommentteja: 2

Olimme viime viikolla puolison kanssa cavan huuruisella reissulla Barcelonassa, entisessä kotikaupungissamme. Asuinvuosistamme Katalonian pääkaupungissa on vierähtänyt kohta vuosikymmen, mutta yhä vaan sinne on mahtava palata. Jos nyt olen ihan rehellinen, niin kaupunki on minulle arkea varten liian iso, äänekäs, talvisin liian kylmä ja kesäisin liian kuuma, mutta kaupunkilomakohteena se on mitä parhain, koska rakastan kaupunkilomilla sitä, missä Barcelona on paras: kulinaarisia nautintoja kohtuuhinnoilla. Muutamien reissujen kokemuksella tässä omat vinkkimme onnistuneeseen Barcelonan-matkaan.


Barcelonan turistiruuhkista puhutaan paljon. Ja on ihan totta, että ydinkeskusta Ramblan seutuineen on aivan sietämätöntä olkapääjenkkaa. Mutta eihän sinne kannata edes mennä. Arkkitehtuurista kiinnostuneille kaupungissa on tietysti läähättävän upeita kohteita, Gaudin rakennukset, Sagrada Familia ja monet muut. Ne ovat kuitenkin turkasen täynnä turisteja. Katson ne mieluummin valokuvista ja käytän kaupunkimatka-ajan siihen meille tärkeimpään: hyvään ruokaan ja juomaan ja tunnelmallisilla hiljaisilla kauduilla kävelyyn.


Barcelonassa on tosin muuttunut monta hyvää asiaa myös parempaan suuntaan. Melkein joka baarissa, kahvilassa ja ravintolassa puhutaan nykyään englantia. Se yllätti. Kymmenisen vuotta sitten englantia ei osannut palveluammateissa oikein kukaan - se toki vauhditti omaa espanjan kielen oppimista, mutta aika usein myös turhautti. Ja toisekseen: korteilla voi maksaa ihan missä tahansa, jopa cava-festarien kioskeissa. Aikaisempina vuosina oli useita paikkoja, joissa kelpasi vain käteinen. Matkailijan näkökulmasta seikkailu Barnassa on siis helpottunut.

Varaa ravintolat etukäteen



Kuulun suunnittelijakoulukuntaan. Hyvä kaupunkiloma on minulle sitä, että tiedän etukäteen kaikki ne ravintolat, joissa aiomme syödä lounasta ja illallista. Nälkäisenä ravintoloiden vertailu on tuskanhikistä puuhaa ja sitten sitä kuitenkin päätyy pureskelemaan ylihinnoiteltua paellaa muiden turistien sekaan. Kaupunkilomilla kannan mukana päiväkohtaista suunnitelmaa ravintoloista ja baareista, joissa haluan käydä. Näin kaikki reissun tunnit voi käyttää vain nautiskeluun.

Aamiaisen haluan syödä Barcelonan-matkalla hotellissa, koska kunnollisia aamiaispaikkoja on yhä edelleen kaupungissa verraten vähän. Illallisia (kello 21) ja lounaita (kl 14) varaan pöydät etukäteen. Koska ruoka ja juoma ovat kaupunkilomilla keskisintä antia, panostan niihin eniten. Suunnittelen, vertaan ja varaan. Varaan ravintolat etukäteen senkin takia, että niihin suosituimpiin ja parhaimpiin on vaikea saada pöytää sisään kävelevänä asiakkaana.


Kalleimmista ravintoloista varaan mieluumin lounaan, koska ruoka on yhtä hyvää kuin illallisellakin, mutta edullisempaa. Tasokkaan lounasmenuun voi saada viidelläkympillä juomineen, kun illallismenu saattaa olla hinnaltaan kolminkertainen. Sitä paitsi lomalla voi juoda viiniä huoletta vaikka keskellä päivää! Ja kun nauttii sekä tukevan lounaan että tukevan illallisen, pääsee nauttimaan kaupungin annista kaksin verroin enemmän. Barcelonan kiinnostavimpia hienoimpia mutta myös kalleimpia ravintoloita ovat tällä hetkellä esimerkiksi Disfrutar, Enigma, La Barra, Alkimia, Spoonik ja Hoja Santa. 


Yksi suosikkitapasravintoloistani on Pacomeralgo. Se on aina täynnä, mutta onneksi sinnekin voi tehdä pöytävarauksen. Edullisempia tapaksia saa varmasti monesta paikasta, mutta täällä ne ovat maultaan vertaansa vailla. Tykkään myös ravintolan herraskaisesta tunnelmasta: tarjoilijat ovat iäkkäämpiä paikallisia, samoin kokit. Läppä lentää ja vakkariasiakkaita tervehditään etunimeltä.


Jos ravintolassa on tarjolla valmis menu, otan aina sen (viineineen), koska uskon henkilökunnan tietävän minua paremmin, mikä ravintolassa on juuri sillä hetkellä parasta. 

Mene 60 euron brunssille


Tämä on niin tärkeä asia, että se pitää nostaa otsikkoon. Nimittäin! Paras koskaan nauttimani luksusbrunssi. Ja nyt en liioittele yhtään.


Kuudenkympin brunssi kuulostaa järjettömän kalliilta, mutta kun ottaa huomioon ympäristön (Barcelonan hienoin luksushotelli), tarjoilun (mieletön valikoima buffet-herkkuja tempurasta lampaankyljyksiin, sushiin, juustoihin, laajaan jälkkärivalikoiman ja pöytiin kannettuja lämpimiä aterioita ja rajaton cava-tarjoilu) ja loistavan palvelun, hinta on itse asiassa todella kohtuullinen. Mandarin Oriental -hotellin Blanc-ravintolassa on viikonloppuisin tarjolla niin upea brunssi, että  sukat pyörivät jaloissa monta päivää ravintolasta ulos kävelemisen jälkeen. Pöytävaraus on välttämätön. Pukukoodia ei ole, mutta pääosin hotellin asiakkaat pukeutuvat aika fiinisti, joten minäkin laitoin kivan mekon päälle.


Valitse kaupunginosa oikein

Barcelona on iso kaupunki ja sen jokainen kaupunginosa on ihan eri maailmansa. Pääkatu Ramblan lähettyville minua ei saa kuin uhkailemalla. Tykkään sen sijaan paljon Bornista, mutta vain niistä kapeista sivukaduista, joilla ei ole autoliikennettä. Bornissa on kivaa shoppailla pienissä liikkeissä, pysähtyä juomaan lasi viiniä tai käydä jätskillä. Ravintoloissa on suurimmilta osin turisteja ja hinnat ovat laatuun nähden korkeahkot. Bornin pikkukujat ovat paras paikka luuhaamiselle, jos tykkää kävellä ja aistia tunnelmaa liikkeessä.


Eixamplessa on leveät kadut ja paljon autoliikennettä, mutta täällä liikkuu myös suhteessa paljon enemmän paikallisia kuin muualla ja alueella on paras valikoima ravintoloita ja baareja. Parhaimmat ravintolat ja kivoimmat rauhalliset istuskeluviinibaarit ja fiineimmät cocktail-baarit löytyvät täältä. Alue on iso ja autojen melu melkoinen, joten kannattaa tosiaankin minimoida kadulla laahuilu ja tehdä varaukset ja suunnitelma etukäteen.


Poble Secin kaupunginosa on oma suosikkini, koska onhan se vanhaa asuinseutuani. Kadut ovat kapeita ja yksisuuntaisia on paljon. Airbnb-asuntoja on jonkin verran, mutta hotelleja aika vähän. Pääosin seudun asukkaat ovat edelleen ei-matkailijoita. Täältä löytyy Barcelonan edullisimmat tapakset (alkaen euron kappale, wow!). Niiden perässä kannattaa suunnata Blai-kadulle. Siellä kannattaa keskittyä tapaksiin ja simppeliin maalaisruokaan. Fiinejä ravintoloita ei tältä alueelta juuri löydy, mutta paikallistunnelmaa riittää: katalaanimummoja, lapsia leikkimässä talojen välisillä aukioilla ja pikkuruisia baareja ja kahviloita vieri vieressä. Ehdoton ravintolasuosikkini täällä on Cerveseria Jazz. Se on tavallaan jazz-baari, mutta minulle se on paikka, josta saa Barcelonan parhaat hampurilaiset. Siellä on aina ruuhkaa, mutta sekaan vaan!


Montjuicin vuori on Poble Secin vieressä ja sinne pääsee kävellen tai metrontapaisella "funicularilla" Paral-lelin metropysäkiltä. Montjuic tuli tutuksi meille lenkkeilymaastoistaan, sillä asuntomme sijaitsi ihan vuoren vieressä. Alueelta löytyy myös ratsastuskoulu, suuri uimala, kiipeilykeskus ja valtava ulkokiipeilyseinä La Fuxiarda, jossa hengailee kiipeilyhippeäjä perheineen. 



Ja onhan täällä myös Miron museo, olympiastadion ja paljon puistoalueita. Jos kaupungin melu alkaa ahdistaa ja kaipaa hiljaisuuteen, kannattaa mennä päiväksi käppäilemään Montjuicille. Ota omat eväät mukaan: alueen kioskit ovat törkeän kalliita.

Varo taskuvarkaita


Barcelonassa en ole koskaan törmännyt väkivaltarikollisuuteen, mutta taskuvarkaita riitti ja muutaman ystävämme kotiin tehtiin kilikali-keikkojakin. Kannattaa siis pitää todella hyvää huolta laukustaan ja repustaan eli pitää lompakot, kännykät ja muut arvoesineet repun sisällä, ei uloimmassa taskussa. Naisten kannattaa pitää käsilaukkua olkavarren yli ja ruuhkassa siitä on hyvä pitää kiinni kaksin käsin. Ravintoloissa ja kahviloissa kannattaa laittaa laukun hihna oman jalan ympäri, muuten se lähtee viekkaan ohikulkijan matkaan. Varkaat ovat nimittäin hiljaisia ja todella ovelia. 

Hyvin syönyt ja juonut. ;-)

Ai niin! Lisää Barcelona-vinkkejä löytyy Tripsterin Barcelona-oppaasta. Sieltä saa loistavia vinkkejä esim. hotelleista.

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?