Viiden tunnin työpäivä

Tämä syksy on työkuvioiden osalta aika mielenkiintoinen. Jos siis mielenkiintoista käyttää synonyymina kauhukiireen tasapainoille. On niin monia asioita, jotka kiinnostavat ja joita olisi mukava tehdä. Tekisi mieli antautua ihan kaikkeen, mitä kysytään, mutta eihän se tietenkään ole mahdollista. Puhujakeikkoja, uusia kirjaideoita, webbikaupan kehitystä, blogiyhteistöitä, issikkavaelluksia ja podcast-juttuja. Ja hei, olisi myös ihan sairaan hauskaa laittaa pystyyn oma verkkokurssi. Yeah!


Mutta eihän tähän kaikkeen tietenkään ole mitenkään aikaa. 

Vaikka tätä freelanceryrittäjän elämää on takana jo yli 15 vuotta, joudun yhä edelleen muistuttamaan itseäni siitä, että työpäivässä ei ihan oikeasti ole kuin korkeintaan viisi tehokasta tuntia, joiden aikana pitää saada asioita aikaan. 

Viidessä tunnissa on päivän aikana tehtävä kaikki se, josta voi laskuttaa. Eli siis se työ, jolla maksetaan laskut, kämpät, ruuat, harrastukset ja lomamatkat.

Joku saattaa ehkä pohtia, että mihin se loppuaika menee. Normaalistihan työpäivä on noin kahdeksan tunnin mittainen ja kuopuskin on päiväkodissa puoli ysistä puoli viiteen. Että miten niin viisi tuntia?

Niinpä. Se menee "vähän kaikkeen". Käyn postissa noutamassa paketteja ja lähettämässä niitä. Teen kirjanpitoa. Vastaan puheluihin ja sähköposteihin ja tarpeellisiin some-keskusteluihin. Keitän kahvia. Pidän lounastunnin, jonka aikana hoidan päivän urheilut. Avaan postin. Suunnittelen tulevaisuutta. Hankin seuraavan työmatkan lentoliput. Päivitän koneen tietoturvaa. Menen kirjakauppaan ostamaan printteriin paperia. Keitän taas kahvia. Sovin Doodlessa palavereja. Hups, sinnehän se meni, eikä edes riittänyt.


Sälään menee hirvittävän paljon aikaa, ja se vaan pitää hyväksyä ja muistaa ottaa huomioon. Ei kukaan maksa siitä, että käyn printtipaperiostoksilla tai maksan firman laskuja. Siksi niiden viiden oikean työtunnin aikana pitää tehdä asiat, joista maksetaan.

Välillä on siis aivan pakko sanoa ei kivoillekin jutuille. Sellaisille huippuhauskoille, joissa saattaisi olla mahdollisuus saada rahaakin, mutta joista ei välittömästi saa tuloja. Viidestä tehokkaasta työtunnista ei voi lohkaista loputtomasti sellaisten asioiden tekemiseen, joista ei voi lähettää laskua. 

Työntekijänä tilanne olisi tietysti toinen: kuukausipalkka olisi kiinteä ja siihen joskus bonuksia päälle. Joinain päivinä tulee paljon tulosta, joinakin päivinä valmistellaan. Tiimit ovat isoja ja kaikkia tarvitaan, mutta kukaan ei ole ihan yksin vastuussa ihan kaikesta.

Unelmatyömatriisi eli miten freelancerin kannattaa valita työnsä?


Esittelin Unelmahommissa-kirjassa kehittelemäni unelmatyömatriisin. Saattaa kuulostaa kuivalta, mutta tämä on oikeasti ihan älyttömän kätevä ajattelutyökalu kaltaisilleni friikuille ja oman yrityksen pyörittäjille. Lainaan kirjasta tähän pienen pätkän.

Lue myös: Tällainen on Unelmahommissa-kirja

Entä jos ei tiedä, mistä pitää eniten? Tai mitä jos niistä ihanista töistä ei saa tarpeeksi rahaa? Omia intohimojaan kannattaa pohtia järjestelmällisesti. Olen kehittänyt, tai tarkemmin sanottuna pöllinyt ja muokannut (kiitos BCG-matriisi), kätevän nelikentän omien työintohimojen luokittelua varten. 
Erityisen hyödylliseksi unelmatyömatriisi on osoittautunut silloin, kun töitä on ollut pakko rajata ajanpuutteen takia tai kun joku työ on alkanut kyllästyttää.
Pystyakseli kuvastaa rahasummaa, jota markkinat eli asiakkaani ovat tekemistäni työprojekteista valmiita maksamaan. Vaaka-akseli kuvastaa kokemaani intohimoa kyseistä työtehtävää kohtaan. 
Matriisissa on neljään laatikkoon jaettu neliö, jossa on neljä kohtaa: tähti, lehmä, koira ja kysymysmerkki.

Lypsylehmä on työ, joka menee aina kaupaksi, mutta sitä on hieman tylsä tehdä. Se on lievää pakkopullaa, jota ilman kuukausilaskutus jäisi liian pieneksi ja laskuja ei makseta. Raha pitää usein ottaa sieltä, missä sitä on saatavilla ja siksi myös näitä pitää välillä tehdä. Jos pelkästään raha tekisi ihmisen onnelliseksi, hän tyytyisi tekemään “lypsylehmähommia” eli tylsiä mutta rahakkaita tehtäviä.

Koirat (toim. huom. koirat ovat valloittavan suloisia eläimiä ja perheenjäseniä mutta tässä matriisissa niillä on erilainen merkitys) on projekti, joista ei juuri saa rahaa ja jota ei haluaisi edes tehdä. Minulle koiran hommaa on esimerkiksi kirjanpito. Koska en saa kirjanpidon tekemisestä rahaa enkä tykkää sitä tehdä, olen ulkoistanut työn kirjanpitotoimistolle. Heidän unelmatyömatriisissaan pienen firmani kirjanpidon pyörittäminen on luultavasti lypsylehmä: eli tylsää peruskauraa, mutta kuukausilaskutus juoksee. Maksan kirjanpitäjälleni vuodessa noin 4 000 euroa.

Tähti on paras mahdollinen paikka: se on työ, jota rakastan ja josta pystyn myös laskuttamaan hyvin. Kysymysmerkki on työtehtävä, jota on mahtava tehdä, mutta siitä ei juuri kukaan halua sillä hetkellä maksaa rahaa.

Työssään menestyvällä on aina joitakin lypsylehmiä, jotka takaavat mielenrauhan eli kuukausilaskutuksen. Kun kutakuinkin säännöllinen tulovirta on olemassa, voi loppuenergian suunnata tekemään kysymysmerkeistä tähtiä.

Jos omassa matriisissa on vain koiria ja lypsylehmiä, työntekeminen on luultavasti todella inhottavaa. Silloin on aika pysähtyä miettimään: mikä asia toisi minulle iloa, mikä voisi olla uusi kysymysmerkki ja myöhemmin tähti?


Niinpä niin. Kun yhtenä iltapäivänä alkoi mieltä kivistää syksyn pienimuotoinen työkaaos, oli pakko keittää ne kuuluisat kahvit ja luppoutua. Eli uppoutua tekemään jotain suoraan töihin liittymätöntä. Aloin laittaa asioita paperille; kaikki se, mikä pitäisi saada valmiiksi, mihin olen lupautunut ja mitä muuta haluaisin tehdä tässä tulevien kuukausien aikana.

Huomasin heti, että minulla on omassa matriisissani juuri nyt aivan liian monta kysymysmerkkiä. Saakelin kiinnostavia ja kivoja hommia, joista osasta varmasti tulee tähti eli innostava työ ja mukavasti tuloja. Mutta ei niitä tietenkään kaikkia pysty muuttamaan tähdiksi. Ei ole aikaa. Eikä jokainen idea, jonka saa, ole hyvä. Toinen vaihtoehto on vetää kysymysmerkit rastilla hiljaisiksi ja ottaa tilalle pari lypsylehmää.

Argh. Voi tätä valinnan vaikeutta välillä. Jädekiskallakin tekisi mieli ottaa ihan kaikkea, mutta jos tötteröön ottaa yli kaksi palloa, se läsähtää katuun tai sulaa käsiin. Joten on pakko valita.

Tähän vaivaannuttavan mainioon kielikuvaan onkin varmaan hyvä lopettaa. 

Tsemppiä työviikkoon!

Tunnisteet: ,