Kas, on toinen syyskuuta. Syksy alkoi. Mutta tuntuu vielä ihan kesältä. Aurinko paistaa, nenä palaa ja villapaita päällä tulee kuuma. Syystuulikin on niin vaimea, että se tuntuu melkein puhallukselta. Oikeastaan vain laaksosta näkee ajankulun, siellä on vihreän seassa keltaisia, punaisia ja oransseja räiskäleitä. Ja kesän suureksi kasvattamia lampaita, joita nyt keräillään vuorilta takaisin tiloille.
Ensimmäinen päivä viikonmittaisesta syyshevosvaelluksesta on takana eikä paremmin oikein voisi olla. Tekeminen, kokeminen ja ihan vaan oleminen on rauhallista ja kiireetöntä. Vauhti hevosten kanssa voi olla nopea, mutta tunnelma on silti hidas. Tulee hiki, mutta ei tukala. Iltaisin on väsynyt, mutta ei rättipoikkipäänsärky.
Olenkohan muuten jo mahtanut kertoa, että tykkään valtavan paljon Kyllikki Villan runoista? Eilen viimeksi luin hänen kokoelmateostaan Ei eilistä, ei huomista (runoja vuosilta 1964-2004). Ei ole parempaa tapaa nukahtaa, kuin ajatella viimeisinä ajatuksina muutama runo.
Villan runoissa on isoja tarinoita muutamassa rivissä ja jokaisella rivillä leikkisä rytmi. Mutta ennen kaikkea tykkään hänen teksteistä siksi, koska niitä lukiessa tulee olo, että minua katsotaan ja joku on seurana. Katsoja on sellainen iloisesti virnistelevä mummo, joka juo kuohuviiniä, piereskelee vapautuneesti ja nyökkäilee hyväksyvästi sille, minne minä olen menossa, koska hän on jo itse ollut siellä ja tykännyt näkemästään.
Villan runoissa on isoja tarinoita muutamassa rivissä ja jokaisella rivillä leikkisä rytmi. Mutta ennen kaikkea tykkään hänen teksteistä siksi, koska niitä lukiessa tulee olo, että minua katsotaan ja joku on seurana. Katsoja on sellainen iloisesti virnistelevä mummo, joka juo kuohuviiniä, piereskelee vapautuneesti ja nyökkäilee hyväksyvästi sille, minne minä olen menossa, koska hän on jo itse ollut siellä ja tykännyt näkemästään.
Tässä muutama kokoelmakirjasta valikoitunut runonpätkä. Näitä maisemia vasten ei tule mieleen toista runoilijaa, joka yhtä hyvin tähän sopisi.
Medentuoksu
lehmuksen ja ruusun
sydänkesä
syksyn aavistus
Kun syvä matalan keskus Islannissa
lähettää viestejä
pikkuruisille verisuonille minun päässäni
en ole irrallani
olen mukana kivuliaasti
on yhteys luontoon
kenties kosmokseen
Miksi kiire
Hidastellaan vähän
katsellaan
En tahtoisi vielä
joutua perille
(Laukataan siis hieman lisää!)*
*) Tuon viimeisen rivin keksin itse.
*) Tuon viimeisen rivin keksin itse.