Suomessa on nykyään vauvamyönteisiä sairaaloita. Jep. Meinasi mennä sunnuntaiaamukahvi väärään kurkkuun ja palata roiskeina nenän kautta t...

Nänni meidän joka olet paidan alla piilossa

26.8.18 Satu Kommentteja: 40

Suomessa on nykyään vauvamyönteisiä sairaaloita. Jep. Meinasi mennä sunnuntaiaamukahvi väärään kurkkuun ja palata roiskeina nenän kautta takaisin kuppiin. Luin Ylen tekemää kattavaa juttua imetysmyönteisyydestä, vauvamyönteisistä sairaaloista ja yhdestä esimerkkilapsesta, joka oli joutua hengenvaaraan sillä hänelle ei annettu ajoissa lisäravintoa. Koska rintamaidon tärkeys.

Ei muuten ehkä kannata lukea tätä juttua pidemmälle, jos pahastut kiroilusta tai imetysaihe on vaikea. 

Myönteinen ihminen. 

Koska: voi jumalauta mitä PASKAA.

Tässä asiassa on niin monta asiaa pielessä, että on vaikea valita, mistä aloittaa.

No ihan vaikka siitä nimestä. Vauvamyönteinen sairaala. Jos imetykseen voimakkaasti kannustava sairaala on vauvamyönteinen, niin mitä sairaaloita ne muut sitten mahtavat olla. Vauvakielteisiä, joissa on ovivahtina pyöveliksi naamioitu lastenruokavalmistaja? Sellaiseen onkin varmasti tosi mukava mennä synnyttämään.

Samalla idealla voisi re-brändätä muutaman muunkin palveluntarjoajan. Potilasystävällinen hammaslääkäri (erotukseksi niistä muista, joissa hammaslääkäri nauttii potilaan kärsimyksestä). Kokemusta hiustenleikkuusta -kampaaja (erotukseksi niistä muista, joissa saksilla osataan tehdä lumitähtiä ikkunoihin). Syöpävihamielinen syöpäsairaala (erotukseksi niistä muista, joissa järjestetään etäpesäkebileitä). 

Tätä artikkelia varten haastatellut lääkärit pitävät vaarallisena ajatuksena ideologian sitomista lääketieteeseen. (Lähde: Yle:n juttu)

No niinpä. Kaiken lääketieteen ja terveydenhuollon tarkoitus on edistää terveyttä ja auttaa potilaita. Jos vauvalla on nälkä ja rintamaitoa ei tule, ei pitäisi olla yhtään mitään syytä viivyttää lisämaidon antamista siksi, että "täysimetys olisi kuitenkin se paras vaihtoehto". 

Sairaala saa siis kutsua itseään vauvamyönteiseksi, jos se sitoutuu imetyksen edistämiseen. Kansainvälisen sertifikaatin takana on WHO. Tavoitteena on pitää lapsi täysimetettynä ensimmäisestä päivästä aina puolen vuoden ikäiseksi saakka.

Tällainen otos löytyi kolmen vuoden takaisesta kotialbumista.

Imetyksen edistäminen on hyvä asia. Maailmassa on aivan liikaa maita ja paikkoja, joissa vauvoja rintaruokitaan aivan liian vähän vaikka edellytyksiä olisi. Jos imetys sujuu, maitoa tulee ja imetykselle ei ole muita esteitä, on paljon järkevämpää imettää kuin pelata pullomaidon kanssa. Jo ihan hygieniasyistäkin. On hyvä, että Suomessakin, jossa lapsia imetetään jo paljon, imetyksestä kerrotaan, annetaan tietoa ja siinä tuetaan niitä jotka tukea tarvitsevat ja haluavat.

Tämän ohjelman toteutus kuitenkin epäilyttää pahasti. 

Tuossa Ylen jutussa kerrotaan esimerkiksi lisämaidonantolomakkeesta, joka on hoitajilla käytössä vauvamyönteisyyssertifikaatin saaneissa sairaaloissa. Siihen kuuluu kirjata, jos vauva on saanut lisämaitoa, kuinka paljon, milloin, miten ja miksi. Kun tavoitteena on minimoida pulloruokintaa ja lisätä rintaruokintaa ja jokaista hörppyä seurataan, syntyy helposti kilpailutilanne. 

Motivoituneet työntekijät haluavat tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Me ihmiset olemme sellaisia. Me haluamme pärjätä ja hoitaa hommamme hyvin. Haluamme saada kiitosta esimiehiltä ja kokea onnistumisia työssä. Kilpailuhenki synnyttää aivan jokaisella työpaikalla vertailua työntekijöiden välillä ja kannustaa entistä parempiin suorituksiin. Siksi on aivan saakelin paljon väliä sillä, miten suorituksia mitataan eli miten omia onnistumista verrataan muiden suosituksiin. Siksi tällainen lisämaidonantolomake ei ole ihan yksinkertainen juttu. Kun tavoitteena on mahdollisimman korkea rintaruokinta ja siitä palkitaan sertifikaatilla, kuka haluaa tai edes uskaltaa olla porukasta se, joka kaivaa lisämaidon kaapista ja pistää nimikirjaimet alle? Se ei varmasti ole ihan helppoa.

Saarikoski yritti imettää puolitoista päivää. Vauva oli jo kiukkuinen ja Saarikosken rintoja aristi. Kätilö pohti, onko vauva muuttumassa keltaiseksi. Keltaisuutta voi ehkäistä varmistamalla, että lapsi saa riittävästi maitoa.
– Siinä vaiheessa sanoin ukolle, että nyt tuot maitoa tai tuo kuolee. Mutta jäin kiinni. Hoitajat näkivät mun oman pullon ja ottivat sen pois, Saarikoski kertoo. (Lähde: Yle:n juttu)

Olen suhtautunut imetykseen käytännönläheisesti. Tiedän kyllä, että se on lapselle hyväksi, jos lapsi sietää rintamaitoa, maitoa tulee ja sitä tulee tarpeeksi niin, ettei lapselle jää nälkä. Meillä oli tuuria tässä: lapset joivat rintamaitoa, eivät saaneet siitä vatsanväänteitä enkä minä juurikaan kärsinyt eli saanut esimerkiksi rintatulehduksta. 

Silti molemmat lapset saivat lisämaitoa jo ihan muutaman viikon ikäisestä. Esikoinen oli syntymän jälkeen vähän keltainen ja lisämaitoruokinta aloitettiin heti. Siitä eteenpäin elämä jatkui sekaruokavaliolla. Kuopus taas on ollut alusta energiapakkaus, joka suhtautuu syömiseenkin kaikella mahdollisella rakkaudella ja innolla. Ei se rintamaito mihinkään riittänyt. Jokaisella ruokailuhetkellä alkoi kitinä, koska maitoa ei vain tullut tarpeeksi ja lapsi tuntui jatkuvasti nälkäiseltä. Aloimme antaa lisämaitoa ja vauva muu perhe mukaan lukien pysyi tyytyväisenä. 


En todellakaan ole imeytysvastainen. Mutta jos imetysmyönteisyys on tällaista fanaattisuutta, jossa vastasyntyneen lapsen isän pitää salakuljettaa lisämaito sairaalaan, pysyn mielelläni kaukana siitäkin sakista.

Tähän loppuun sopii muuten ihan täydellisesti rakastamani runoilijan Kyllikki Villan runo:

Äitiys
ettei sitä vain
sekoitettaisi pyykkiin ja tiskaamiseen
ja sitten heitettäisi
lasta pois pesuveden mukana!


40 kommenttia:

  1. Asiaa! Mun esikoinen on jo lahes parikymppinen, mutta edelleen tulee kyyneleet, kun mietin meidan alkuaikoja.Ei tullut maitoa, ja jouduin heti alussa lisamaitoon, josta aika pian pelkastaan korvikkeelle. Joka kerran neuvolassa tentattiin imetyksesta ja korostettiin sen tarkeytta - niinkuin en j...alauta olisi sita tiennyt ja itkua tirhustaen epatoivoisesti yrittanyt oin ja paivin. Vuokrasin lypsykoneen, hieroin nanneja ja jopa palkkasin jonkun ihmeen imetysterapeutin (joka osoittautui imetysfanaatikoksi). VMP. Mitapa jos olisin vain keskittynyt nauttimaan vauvasta ja pessyt ilolla tuttipulloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Täysin samaa mieltä.

      Poista
    2. Sama kokemus täällä. Kiitos tästä ja myös blogistille omasta kannanotostaan. Näitä vertaistukikertomuksia saa jotenkin nähdä niin harvoin.

      Poista
    3. Kiitos tyypit, on tosi tärkeää minullekin lukea näitä teidän kokemuksia. Ihanaa kun jaatte. <3

      Poista
  2. Kiitos tästä kirjoituksesta!
    Yhtä järkyttyneenä luin tänään tämän Ylen jutun. Oma "epäonnistunut" imetysura lapsen kanssa kummittelee mielessä edelleenkin. Lainausmerkit koska täydellisen terve ja hyvin kasvanut hänestä pulloruokinnasta huolimatta kasvoi. Sairaalassa imetykseen toki kannustettiin, mutta kun ei onnistu niin ei onnistu. Tällaista fanaattisuutta en onneksi kohdannut, nälkäänsä huutava lapsi oli jo tarpeeksi raskas. Omalla kohdalla kuitenkin neuvola oli se paikka josta vasta sain täyden tuen. Tilanne ymmärrettiin ja todettiin, että täysimetystä tärkeämpää on hyvinvoiva äiti ja ravintoa saava vastasyntynyt kuin imetyssuositukset. Hetkeäkään en ratkaisua ole katunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "....täysimetystä tärkeämpää on hyvinvoiva äiti ja ravintoa saava vastasyntynyt kuin imetyssuositukset."

      Siinä se tärkein tulikin. Kiitos! Se on ihan valtavan raskasta sekä vanhemmille että sitä kautta lapselle, että imetyksestä tehdään ainoa paras vaihtoehto ja sitten se toinen vaihtoehto (korvike) on se MUTTA siellä virkkeen perässä.

      Etkä sinä millään tavalla "epäonnistunut", usko pois <3 Vanhemmuus ei ole kilpailua edes itsensä kanssa ja isossa kuvassa sillä onko vauva saanut tissimaitoa vai puhtaasta tuttipullosta korvikemaitoa ei ole merkitystä.

      Poista
  3. Ylen uutisen kommenttiosiossa on paljon vastaavia tarinoita ja Iltalehti kerää myös lukijoiden kokemuksia. Sertifikaatti on naurettava, varsinkin kun se ei mitenkään ota huomioon vauvojen vointia. Jos kriteereihin lisättäisiin vastimus vauvan verensokerista ja painosta, voisi kätilöille tulla tervettä painetta huolehtia vauvan riittävästä ravinnonsaannista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä tarinoita on ollut tosi raastavaa lukea.. Myös monen kaverin fb-seinillä on ollut useita. Mä en tiedä sen jutussa mainitun sertifikaatin sisällöstä Ylen juttua enempää. Mua jäi siinä eniten huolettamaan niiden kontrollipapereiden täyttäminen. Koska kuka nyt haluaisi olla se työntekiä porukasta, joka toimii sertifikaatin vaatimusten vastaisesti.

      Poista
  4. Poikani söi hyvin rintaa ja maitoakin riitti, imetin vuoden. Mutta ilmeisesti en voi sanoa hänen olleen täysimetetty kuin ekat kuusi viikkoa, koska siihen sattui sitten se tiheän imunpäivä. Reissasin päivän junassa vanhempieni luota kotiin, imetin käytännössä sen 5h putkeen. Kotona en sit enää jaksanut, itku tuli. Ja annoin sit pullosta ehkä desin maitoa ja jes, poika oli tyytyväinen! Ja mitäpä sitten seuraavassa neuvolassa, "tää ei ole sit täysimetyksessä"... Ihan naurettavaa!!!! No itse tiedän, että kyllä on täysimetetty sinne jonnekin lähemmäs vuoden ikään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän täysimetykseen ripustautuminen kuulostaa ihan joltain todella tiukkaan säännellyltä uskonkultilta: että jos teet kerran väärin, niin se oli sitten siinä. Toivottavasti sellainen näkemys ei ole pro-imetysihmisten keskuudessa yleistä, koska se on ihan kamalan väärin.

      Poista
  5. Mietin pitkään, olenko ainoa, jota Kätilöopiston valitsema linja ahdisti ja mietitytti. Imetys ei alun alkaenkaan ollut itselleni mikään läpihuutojuttu, mietin miten se tulee sujumaan ja arastelin sitä. Tietysti tiesin kaikki äidinmaidon hyödyt vauvalle ja halusin imettää, mutta silti ajatus imetyksestä vähän ahdisti. Sairaalan seinät oli teipattu täyteen imetysaiheisia julisteita ja välillä tuntui, että henkilökunta suorastaan paasasi asiasta. No kiltisti noudatin neuvoja ja imettämällä imetin, vaikka rinnat vuosivat verta monta viikkoa ja se sattui ihan helvetillisesti. Lopulta sain imetysohjaajalta "luvan" lopettaa ja ottaa korvikkeen mukaan osaan syötöistä, jotta rinnat vähän palautuisivat. Ja sitten homma alkoikin sujua, kun puolet paineesta katosi ja kivut helpottivat rintojen saadessa lepoa.

    Tutuksi tuli myös vauvan vieressä nukkuminen, josta artikkelissakin kirjoitetaan. Synnytin sektiolla valvottuani ensin vuorokauden ja yritettyäni alatiesynnytystä, ja leikkauksen jälkeen olisi pitänyt nukkua vauvan kanssa. Ensimmäisen vuorokauden pidinkin vauvaa sylissä koko yön, enkä nukkunut silmänräpäystäkään. Toisena yönä luovutin ja laitoin vauvan omaan sänkyyn nukkumaan kätilöiden kommenteista huolimatta. Haava oli todella kipeä, olin poikki ja pelkäsin kuollakseni, että rutistan vauvan kun en hallitse kroppaani leikkauksen jäljiltä.

    Imetys on superhyvä juttu, mutta on tosi kurjaa, että siitä tuntuu tulleen "ismi", joka pahimmillaan jakaa äidit kahteen eri leiriin, korvikemutseihin ja täysimettäjiin. Eikä tätä jaottelua myöskään helpota se, jos jo synnytyssairaalassa pitää nolostellen ja piilossa ruokkia lastaan tuttipullosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä! En missään nimessä ole imetystä vastaan, imetin itsekin vaikka en siitä yhtään tykännyt, mutta en voi sietää sitä puusilmäistä meininkiä, jonka mukaan täysimetys on ainoa oikea vaihtoehto ja pulloruokinta tuohoaa sen koko homman. Eikä lasta sitten voi enää kutsua "täysimetetyksi". Huh.

      Mäkään en olisi uskaltanut nukkua vauvan vieressä, etenkään leikkauksen jälkeen kun on itsekin ihan puolipihalla kaikista puudutusaineista ja oman vartalon hallinta ihan viturallaan kipeän haavan takia. Olisin itse kokenut sen niin, että todellista turvaa lapselle tuo se, että hän saa nukkua turvallisesti omassa sängyssään, vanhemman lähellä.

      Poista
  6. Kyllä se taitaa olla niin, että jos äiti ei tajua pyytää lisämaitoa, ei sitä tarjotakaan. Olen seitsemän lasta Oulussa saanut. Viides lapsi ei vaan suostunut rinnalle. Eivät meinanneet hoitajat sitä uskoa, vaan kirjamellisesti "nännistä pitäen" tulivat sitä mulle opettamaan. Minulle, joka olin neljä lasta jo kasvattanut. Kyllä hänelle aina lopulta se pullo tuotiin, kun olin ensin aikani taistellut.
    Kahden nuorimman kohdalla on tarkkailu verensokereita plus ovat olleet tosi isoja vauvoja ja siksi sitä lisämaitoa on saanut herkästi. Toki saattaa olla jotain vaikutusta omalla vauvatuntemuksellakin. Mutta uskon, että ensimmäisen lapsen kohdalla saa itse olla aika topakkana, että sitä lisämaitoa saa. Mutta on näitäkin äitejä, jotka itse haluaa täysimetyksen ja kokee lisämaidon uhkana sille. Siinäkö sitten ihmettelee kun vauva huutaa ja selittää kuinka täysimetystä on ajateltu. Ei muuten ole kovin mukava kuunnella samassa huoneessa kun naapurin vauva huutaa nälkäänsä. Onneksi tajusi heittää periaatteensa romukoppaan kun vauva alkoi kellastua. Alkoi lisämaito kelvata ja vauva oli tyytyväisempi.
    Ne imetyksen seurantalaput olen kokenut lähinnä raivostuttavina. Välillä vauva on koko ajan rinnalla eikä tiedä mistä se imetys alkaa ja mihin loppuu jne. Paperit kuulemma liitetään vauvan papereiden joukkoon arkistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä. Se että lapsi saisi myös korvikemaitoa ei tarkoita sitä ettäkö se ei joisi sitä rintamaitoa myös. Miksi on pidettävä kynsin ja hampain ja jopa lapsen terveydellä pelaten (viittaan tässä niihin ylen jutun esimerkkeihin) kiinni täysimetyksen ihanteesta, kun se ei edistä lapsen todellista hyvinvointia.

      Kun tarpeeksi lujaa katsoo yhtä puuta, ei enää näe metsää.

      Poista
  7. Näitä lueskellessani totean, että itselläni kävi tuuri.. synnytin sairaalassa, jossa kyllä tuettiin imetyksessä, mutta lisämaito ei ollut pannassa. Imetys oli minulle heti tosi tärkeä juttu, mutta tunsin olevani vähän pihalla kaikesta sektio synnytyksen jälkeen. Vauva oli hirvittävän uninen ja sai maanitella rinnalle. Minä olin tosi kipeä, huolestunut ja ennen kaikkea.. kaiken yhteis summana en nukkunut koko 3vrk aikana sektion jälkeen sairaalassa kuin 3h. Onneksi maitoa alkoi tulla ja lapsi sitä vaatia. Tukea sain imetyksen alkuvaiheessa paljon. Mutta minut ja kotiutumispäivän pelasti kätilö, joka tajusi nukkumattomuuden ja tarjosi apuaan: hän pitäisi vauvasta huolta kätiloden tilassa pari tuntia ja saisin nukkua. Vauva sai tuona aikana hieman lisämaitoa, enkä koskaan unohda sitä itkua, kun hän palasi kätilön kanssa huoneeseen �� mutta ilman tuota en olisi jaksanut olla niin järjissäni, mitä tuo vajaa 3h unta minulle antoi tuossa hetkessä. Sittemmin imetys jatkui kotona melko mukavasti ja jatkuu yhä taaperon kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea kätilö <3 MInulle sattui myös tosi hyvät ja mukavat kätilöt synnytysosastolla ja kotikäynneissä (täällä Islannissa kätilö käy lapsen kotona katsomassa muutaman päivän ajan synnytyksen jälkeen), ja imetyksestä kyllä keskusteltiin ja siitä pystyi kysymään, mutta neuvoivat myös miten korvikkeen kanssa toimitaan.

      Poista
  8. Minäkin olen jo kauan ihmetellyt suomalaisten fanaattista asennetta ja kiivailua imettämisestä. Mieluiten imettämistä pitää näytellä joka hetki ja joka paikassa ja siitä saa melkein pyhimyskehän päänsä päälle. Kansanterveyslain perusteella holhoaminen saa groteskeja ja ,kuten näkyy myös vaarallisia muotoja.(Veronmaksajat maksavat, ja kaikki saavat vaatia, kaikkien alistumista besserwissereitten määräyksiin.) Ei häiritse minua,jos vaikka kaikki naiset imettävät missä tahansa. Illalla ravintolassa asetelma kylläkin hiukan naurattaisi. En kehtaa sanoa, että minun kolmesta lapsestani tuli ihan normaaleja ihmisiä tuttipullollakin. Tuosta "Babyfriendly Hospital" -setifikaatista luin englanninkielisestä wikipediasta ja samalla hurjaa pelottelua, mitä kaikkia kauheita sairauksia äti ja lapsi saavat, jos äiti ei imetä. Kukaan terveystutkija maailmassa ei pysty näyttämään toteen, että lapsistani olisi tullut parempia, täydellisempiä, virheettömiä ja ilman mitään sairauksia tai käytöshäiriötä äidinmaidolla. Simppeliä lääketiedettä olisi, jos imettäminen olisi rinta-, munasarja- ja kohdunkaulasyövän varma profylaksi. En elä agraariyhteiskunnassa, eikä täällä Saksassa verorahoista makseta "äidinpalkkaa" tai maidontuotannosta kotirouville.Periaatteessa minullakin oli oikeus päivittäin 2 x 30 min.imetystaukoon. Mutta kun ne rinnat olivat kasvaneet kiinni ja mukanani - ja lapsi puolen tunnin ajomatkan päässä niistä.Olisiko pitanyt palkata joku kuskaamaan vauvaa rintojen luo?
    Muuten tuossa ruotsinkielisessä kyltissä lukee "Amnigsvänligt sjukhus", eikä se herätä groteskeja assosiaatioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höösäys täysimetyksestä aiheuttaa harmistusta silloin kun se menee älyttömyyksiin; en voi ymmärtää sitä, miksi on pidettävä kiinni täysimetyksen ihanteesta jopa silloin, jos lapsi ei voi hyvin (ylen jutun esimerkit). Toivottavasti ne ovat poikkeustapauksia...

      Poista
  9. Omien imetyskokemusten pohjalta tuota Ylen juttua lukiessa tulee mieleen pari asiaa: ensinnäkin, imetys sattuu ihan helvetisti aluksi, kun nännit ei ole tottuneet siihen. Tästä ei kukaan kertonut etukäteen, ja se kyllä säikäyttää. Kukaan ei kertonut myöskään siitä, että se kipu lakkaa muutaman viikon päästä ja sen jälkeen homma sujuu todella paljon helpommin.

    Toinen juttu on sitten se, että uskon korvienvälin vaikuttavan aika paljon imetyksen onnistumiseen. Tuossakin jutussa se yksi toteaa että ei heidän suvussaan kellään ole tullut maitoa. Aikamoinen geeniperimä, jos näin on. Voisiko olla todennäköisemmin niin, että kun kertoo itselleen varmana tietona tarinaa että "maitoa ei tule" niin sitä ei sitten tulekaan? Sisäisellä puheella on valtava merkitys monessa muussakin asiassa. Kun odotin toista lasta, odotin paljon myös sitä hetkeä että pääsen imettämään. "Psyykkaus" vaikutti niin, että maitoa alkoi nousta jo ennen kuin vauva oli syntynyt. Tähän imetyskeskusteluun kuuluu myös se, että jos imetys sujuu ja jos siitä tykkää itsekin, niin sitä ei saisi sanoa, koska aina joku pahoittaa mielensä. Pulloruokinnassa olevien vauvojen äidit usein kuvittelevat, että imettävät äidit syyllistävät heitä, mutta olisiko sekin taas enemmän ihan omaa kuvitelmaa. Itse en ole kiinnittänyt mitään huomiota muiden ruokintaratkaisuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään mitään syyllistymistä tai syyllistämistä ole kokenut; eipä se mulle edes kuulu, vaikka joku taaperoimettäisi esikouluikäistä tai ei olisi koskaan imettänyt. Syitä voi olla monia, eikä niistä aina voi tietää.

      Imetys sattui ihan hitokseen aluksi, enkä siitä koskaan oppinut tykkäämään. Olin iloinen kun se vaihe oli ohi; mutta jotkut kokevat sen eri tavalla ja sekin on tottakai ihan ookoo.

      Eniten minua harmittaa tässä täysimetysasiassa ne puritaanisimmat esimerkit, joiden mukaan pienikin määrä korviketta rikkoo täysimetyksen. Ihan kuin jotain olisi mennyt rikki tai hajalle tai jäänyt saavuttamatta.

      Poista
  10. Musta ongelmallisinta on, mitä imetyskeskusteluita olen käynyt ja seurannut, että argumentaatio ei pelaa. Kenenkään kokemuksia en väheksy, enkä glorifioi. Me ei vain voida jäädä sille tasolle, että yleistämme omasta kokemuksesta yleispätevän selityksen. Siksi imetyskeskustelut on usein pielessä, koska terveellisyys + pieni vauva herättää tottakai tunnekuohun, jossa on vaikeaa miettiä, että kyse on vauvan ravitsemuksesta JA hyvinvoinnista, mikä voidaan järjestää varmasti kokonaisuus arvioiden, ei ideologia - rintaruokinta only - edellä. En käsitä miten monien näkökulmien huomioonottaminen ei suju tässä asiassa, vaan yhden metodin ehdotonta lähenevä noudattaminen nousee ykkösvaateeksi. Siis juuri synnyttäneille, hormonimyrskyisille naisille. Miten se menikään, naisetkin ovat ihmisiä.
    Ja kun nyt kuitenki kiinnostaa, että millä kokemuksella se muija horisee, tällanen tausta itselläni: sektion jäljiltä täysin tilt 3vrk, kipulääkkeet ja ei unesta tietoakaan, yritin kyllä imetellä juu ja pumpatakin, heti kun tokenin. Tottakai (Nkl:llä) annettiin luovutus- ja korvikemaitoa, mitä se isä ois muuten voinu enää tehdä. Vastoin kaikkea Imetyksen tuen imetystukihenkilöiden paasausta (kollegani töissä ja mutsituttuni), tuttipullo pelasti koko perheen ahdistukselta, vauvan nälältä ja vauvan ja mutsin itkuraivareilta. Yli 2kk osittaisimetyksen, pumppauksen, imetyksen, korvikkeen jälkeen imetys alkoi sujua. Tässä välissä luin yhden Duodecimin Onnistunut Imetys -hoitoalan ammattilaisten oppaan, josta luin myös tosta sertifikaatista, ja kelasin, että johan alkoi selittyä ero Kätilöopiston ja Nkl:n välillä. Ekassa kävin lapsivesitestissä ja testituloksen venailuvaiheessa alotettiin Mites imetys -keskustelu. No, se kirjan lukeminen autto ymmärtämään, että kaikki rintamaito on kotiin päin ja imetyksen onnistumineb on niin monimutkainen ilmiö ja monesta tekijästä kiinni (kielijänteistä ja mutsin tissistä lähtien, temperamentista ja fyysisestä toipumisesta puhumattakaan, faijaa unohtamatta), että siitä on turha itselleen ristiä ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis juuri tämä!! Että kaikki rintamaito on kotiinpäin imetyksessä - se imetyskokemus tai lapsi tai kukaan muukaan ei mene siitä pilalle se rintaruokinta että lapsi saa myös korvikemaitoa. "No se oli sitten siinä" tokaisu kun lapsi on saanut rintamaidon sijasta korviketta on se sokea piste, jonka edessä olen vailla ymmärrystä.

      On täysimetettyjä, sekaruokailijoita, korviketta saaneita ja kaikkia niiden välimuotoja, eikä niistä mikään tee toisesta parempaa vanhempaa kuin toisesta. Jos lapsella on kiljuva nälkä, sen on saatava syödä.

      Poista
  11. Valitsin aikoinaan Helsingin kahdesta synnytyssairaalasta sen, joka vaikutti neutraalimmalta ja vähemmän ideologiselta. Onneksi, sillä molemmilla kerroilla imetys on onnistunut hyvin. Vaikka molemmilla kerroilla tapahtui kaikki imetykselle haitaksi väitetyt "virheet", eli jouduin sektioon, vauvat saivat yhden kerran lisämaitoa ensimmäisenä vuorokautena, vauvat eivät olleet koko ajan ihokontaktissa ja vauvat saivat jo sairaalassa tutit. Silti maitoni nousi nopeasti ja täysimetys onnistui. Kukaan ei tuputtanut tai arvostellut vaan naistenklinikalla tunnuttiin luottavan minun omiin vaistoihini. Olen itsekin muuten ihmetellyt, että mitä ne muut sairaalat sitten ovat, joita ei mainosteta baby friendleinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo pelkästään noiden asioiden nimeäminen virheiksi saa mut voimaan pahoin. Tuohon voi lisätä myös alatiesynnytyksessä annetut kipulääkkeet. Nekin kuulemma haittaa imetystä. Voi helkkari sentään...

      Poista
  12. Kun tein valintaa synnytyssairaalasta, oli valinta Kättärin (vauvamyönteinen) ja NKL:n välillä selvä, Naikkarille! Valinta ei kaduta. Vauva pääsi rinnalle heti synnyttyään ja oli paljon ihokontaktissa. Vauva myös sai lisämaitoa ekoina päivänä, no problem. Maito nousi ja jatkettiin (täys)imetyksellä (tekisi mieli sanoa, että no problem, mutta lapsen allergia (joka diagnosoitiin vasta 1v. iässä) aiheutti hyvin paljon ongelmia, mutta jos siis mun maito (allergeeneineen) oli ongelma, ei imetys/rinnasta syöminen ollut koskaan ongelma ja allergiankin kanssa pärjättiin kun vaihdettiin korvikkeeseen). Mutta anyhow, imetysfanaatikkojen mielestä toki ollaan feilattu täysin (koska ekat vieraat maidot jo sairaalassa). Mä ihmettelen oikeasti kun julkisissa keskusteluissa paasataan, että Suomi on imetysvihamielinen. Suosittelen vaan menemään mihin tahansa vauva-aamuun (vauva-jumppaan) tms. kokoontumiseen ja kaivamaan korviketetran esiin, kun muut läiskii tissit vauvojensa suuhun. Ne katseet kanssaäideiltä, voi huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä muuten sait tietää noiden synnytyssairaaloiden eroista? Mulle ei olisi ainakaan ekan lapsen kanssa tullut mieleen edes kysyä. Kai joku olisi kertonut tai vinkannut, ainakin toivon niin...

      Siis Suomiko imetysvihamielinen? Mä en tiedä imetetäänkö missään maassa yhtä pitkään ja yhtä julkisesti ja yhtä suurella tunteella kuin Suomessa... Islannissa julkinen imetys on tosiaankin ookoo, mutta täällä ei imetetä keskimäärin yhtä kauaa ja taaperoimetys on paljon harvinaisempaa.

      Poista
    2. Nuo Naikkarin ja Kättärin erot tuli esiin monissa nettikeskusteluissa, kun tein valintaa synnytyssairaalan väliltä. (minkä jälkeen sit tankkasin sit noiden viralliset sivut ja kyllä se Kättärin vauva ensin ideologia paistoi sieltä läpi). Mua ei tuossa vaiheessa kiinnostanut niinkään imetys, vaan synnytys. Halusin selvitä siitä hengissä ja järjissäni ja koin että Naikkarilla mulla oli siihen paremmat mahikset (mm. kivunlievitys tarvittaessa). Tiivistettynä Kättäri on vauvamyönteinen (äidin kustannuksella) ja Naikkari äitimyönteinen (mm. kivunlievitys, siellä uskotaan etttä myös vauva voi hyvin kun äiti voi hyvin).

      Ja kyllä, Suomea säännöllisesti mainostetaan imetysvihamielisenä maana. Propagandana käytetään mm. "vain 1% suomalaisista vauvoista on täysimetettyjä" (toi 1% kuulin eilen Marja Hintikka showssa ja sehän johtuu siitä naurettavuudesta, että jos pisaraakaan tulee muulta kuin oman äidin tissistä, niin ei oo täysimetetty vauva, hohhoijaa). Ja sit imetyksen tuki paasaa että imetystä ei tueta tarpeeksi (eipä, se määrä neuvoja jota mulle imetyksen sujumiseksi annettiin ihan pyytämättäkin, oli huomattava, sen sijaan kun koitin löytää infoa kuinka yhdistää korvike ja imetys (eli onnistunut osittaisimetys) niin vähässä oli tietolähteet (vaan onneksi löytyi Väestöliiton Pullonpyörittäjien opas, jossa jaettiin kiihkottomasti tietoa juurikin tästä).

      Poista
  13. https://imetys.fi/yhdistys/ajankohtaista/vauva-aiti-ja-perhemyonteisyys-kulkevat-kasi-kadessa-vastine-ylen-artikkeliin-26-8-2018-imetyksen-nimeen/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainaus tuosta "Imetyksen tuki ry korostaa, että niin vauvoilla kuin äideillä on oikeus riittävään ja yksilölliseen tukeen synnytyksen jälkeen. Pienen vauvan hyvinvoinnin ja kehittymisen edellytys on ympärivuorokautinen hoiva. " Joo ei ympärivuorokautinen hoiva riitä mihinkään, yksi hyvin hyvin olennainen lähtökohta pienen vauvan hyvinvoinnille on että se saa ravintoa. Siinä voi hoivata ihan niin paljon kuin haluaa, mutta ilman ruokaa vauva ei voi hyvin. Yksikään vauva ei elä pyhällä hengellä ja siitä on vauvamyönteisyys kaukana kun lapselta kielletään ruoka luonnollisuuteen vedoten.

      Poista
    2. Ei ollut kyllä yhtään äitimyönteinen kokemus se Kättärin vauvamyönteinen lapsivuodeosasto. Aivan hirveä paikka jossa tuntui että vanhempien hyvinvoinniolla ei ole mitään väliä. Lapsen imuotteessa ongelmia ja hankalan muotoiset rinnat, niin vaikeuksia oli vaikka maito nousikin. Kiireiset kätilöt antoivat keskenään ristiriitaisia neuvoja ja kävivät kiinni rintaan ja tunkivat sen vauvan suuhun kysymättä edes ensin. Mistään neuvoista ei ollut oikein mitään hyötyä, vauva itki koko ajan, ei saatu nukuttua eikä omaan toipumiseen riittänyt aikaa. Sektiohaava tulehtui kun haudoin sitä tuntikausia nojatuolissa yrittämässä imettää, kun siinä se sentään joskus vähän onnistui. No vauvan paino laski liikaa ja sitten annettiin sitä lisämaitoa, mutta hyödytön imetysjankkaus jatkui. Maito nousi ja pumppasin sitä siloin kun imetysyrityksiltä ehdin. Ruokittiin ne lisämaidot lääkeruiskulla, ettei imetys vaan vaarantuisi (hahaha). Kotiutettiin eikä edes huomattu miten kipeä olin, imetyksestä vaan oltiin huolissaan. Itse sitä taas ei tiennyt miten kipeä sektion kälkeen "kuuluu" olla. No vajaan kotona nukutun yön jälkeen sitten takaisin sairaalaan, delirium päällä ja sektiohaava ratkenneena ja märkää valuen. Hyödyttömiä imetysneuvoja jaettiin edelleen ja itsekin sitä tietysti stressattiin, nyt vielä kaiken muun lisäksi antibioottien vaikutusta vauvaan ja vatsanpurujahan siitä tuli.

      Erillisestä imetyspolista ja vauvan kasvamisesta oli hyötyä ja omassa kodissa ja rauhassa päästiin sitten hiljalleen 1kk mennessä pumpatuista maidoista ja korvikkeista täysimetykselle, joka jatkui yli vuoden. Mutta en kyllä vieläkään tiedä oliko se sen arvoista. Ensimmäiset 3 viikkoa vauvan elämästä oli sellaista helvettiä etten juuri onnellista hetkeä muista. Toivottavasti imetyksen hyödyt kompensoivat sen vauvalle aiheuttamat psyykkiset vauriot.

      Pyysin muuten imetyksen tuestakin apua jossain vaiheessa kotiin päästyämme, kun meinasi pää hajota siihen pumppauksen, imetysharjoittelun vauvan huutaessa pää punaisena ja ruiskuruokinnan työläyden seurauksena. Sieltä kehotettiin vaan jatkamaan samaa rataa eikä ainakaan käyttämään tuttipulloja. Alettiin siitä huolimatta, ja niistä tuntui lähinnä olevan apua imetyksen sujumiseen.

      Poista
    3. Voi ei miten ikävä kokemus sulla jäänyt Kättäriltä. Kun se vauvan saaminen ylipäätään on yksi iso tunnemyrsky ja fyysisestikin todella raskasta (tai noh, ainakin mulle oli), on ihan tosi surullista että siihen päälle tulee vielä kaikki tämä.



      Poista
  14. Olin jo aloittamassa kommenttia kertomalla, miten pitkään imetin ja miten tärkeänä imetystä pidän.... Mutta sitten aloin miettiä, miksi ihmeessä tuntuu aina siltä, että täytyy ensin vakuuttaa olevansa hyvä, imettävä äiti, ennen kuin voi kommentoida mitään korvikemaidosta?

    Jätän siis imetyshistorian vähemmälle, ja kerron kokemuksestani synnytyssairaalassa täällä Sveitsissä. Imetyshaluja kysyttiin jo ennen synnytystä, ja siihen tuettiin, jos äiti halusi imettää. Imetysneuvontaa sai vakuutuksen piikkiin, ja sairaalan kätilöt auttoivat otteissa jne. Vauvan paino kuitenkin putosi paljon, joten lopulta lisämaitoa tuli lastenlääkärin määräyksestä. Ja hyvä että tuli - en oikeasti olisi välttämättä siinä tilanteessa tajunnut itse pyytää!

    Koin itse hirveän hyvänä tämän kannustuksen ja käytännöllisyyden yhdistelmän. Annettiin eväät onnistua (neuvot ja tuki), mutta samalla ei tuputettu täysimetyksen onnea. Ylipäätään en juuri ole kuullut puhetta TÄYSimetyksestä: se lasketaan ihan yhtä lailla, jos ylipäätään imettää jonkin verran. Esimerkiksi vakuutukseni maksoi kuukauden imetyksestä parinsadan palkkion, vaikka lisämaito oli käytössä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toihan meni tosi hyvin sairaalan puolesta, kuulostaa hyvältä! Että saa oikeasti juuri sitä tukea mitä se tilanne vaatii.

      Ja sun kommentin aloitus: todella hyvä.

      Poista
  15. Minä koen imettäneeni lapsiani kumpaakin lähes vuoden vaikka molemmat ovat saaneet iltaisin aina pullollisen korviketta. En todellakaan koe että pelkällä rintamaidolla lapseni olisivat saaneet jotain "enemmän" kuin meidän toimintatavalla. Enkä halua kuulla kenenkään väittävän että äidiltä tulee maitoa riittävästi omalle lapselle. Ei muuten tule. Vietettiin aikanaan ihan pari päivää lastenosastolla viikon vanhan vauvan kanssa kun se oli väsähtänyt eikä jaksanut syödä sitäkään vähää kun ei ollut saanut riittävästi sapuskaa mun rinnoista. Imetyksen tuen puhelinneuvonnassa vaan vakuuteltiin että kun vaan imettää niin sieltä tulee maitoa riittävästi.

    Toki meillä meni mukavasti sen suhteen että molemmille lapsille kelpasi sekä rinta että tuttipullo. Ja olipahan helppo jättää vauva isänsä kanssa kun lähdin itse vaikkapa iltalenkille, kun ei tarvinnut kantaa huolta vauvan ravitsemustilanteesta.

    Imetys on useimmille äideille aika herkkä paikka ja jos sen suhteen toteutus ei kohtaa suunnitelmia, on tuloksena helposti suuri pettymys. Siinä kohtaa kun äitiyttä on takana vaikkapa pari viikkoa tai kuukautta niin eihän sitä halua kokea jotenkin epäonnistuneensa jo alkumetreillä. Ei ole vielä niitä muitakaan mokia vanhemmuuden polulla tullut vastaan, joten tuosta imetyksestä saattaa kasvaa vähän liiankin iso juttu. Tai näin ainakin olen jälkikäteen analysoinut omalla kohdallani. Nyt kun on jo isommat lapset niin on ymmärrys siitä että ne merkityksellisimmät vanhemmuuden epäonnistumiset ja onnistumiset ovat ihan muihin asioihin liittyviä kuin siihen mistä eläimestä pikkulapsen ravinto on peräisin. Haluaisin itse kovasti että tällaista itsellänikin toteutunutta sekä-että -mallia imetyksen ja korvikkeen suhteen pidettäisiin julkisestikin oikein kelpo asiana ja normaalina tapana ruokkia vauva. On aika kauheaa jos äiti ei vaikka pysty lähtemään illaksi mihinkään kun pitää olla koko ajan ruokkimisvalmiudessa jos vaikka esim. pumppaaminen ei ole onnistunut (ei muuten onnistunut mulla koskaan) tai vauva ei ole ollenkaan tottunut tuttipulloon ja hylkii sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se epäonnistumisen stigma pitäisi saada kitkettyä pois, koska se ei ole totta. Jokainen vauva ja jokainen vanhempi on erilainen; se että "vain rintamaito on parasta muuten tulee riskejä" ja "kyllä sitä tulee tarpeeksi vauvalle, luonto hoitaa", on mutuilua. Joku vauva tarvitsee enemmän maitoa kuin toinen, jos se ei sitä saa se huutaa nälkäänsä ja voi huonosti.

      Poista
  16. Tässä kokemus 6 vkn ikäisen ipanan tuoreelta äidiltä. Synnytyksen jälkeen sain lapsen lähes samantien syliin ja siitä alkoi sitten kätilöiden kehotukset alkaa imettää. Osastolla ollessa itkin ja imetin kun se alkuun sattui niin maan perhanasti. Lapsi alkoi 2 pvn ikäisenä muuttua keltaiseksi ja jäätiin sen takia vielä seurantaan osastolle. Edelleen itkin ja imetin vaikka olin varma, että lapselle jää nälkä sen verran itkuiseksi muuttui. Kysyin jo silloin hoitajilta pitäisikö antaa lisämaitoa mutta nuoret hoitajat ei olleet sitä mieltä, että tarttee. Lapsi itki yhä useammin ja keltaisuus paheni. Vihdoin sittenkun tyyppi oli 3 pvn ikäinen, yöhoitaja aikansa meidän itkua kuunneltuaan tuli kysymään, että olenko koittanut imettää. Kerroin, että kyllä olen ja silti lapsi karjuu. Hoitaja (vähän vanhempi rouvasihminen) tuli hetken kuluttua lisämaidon kanssa ja sanoi, että anna tosta jos sitten rauhoittuisi. Kappas vaan ipana joi pullon tyhjäksi ja nukahti! Seuraavana aamuna painokontrollissa, ipanan paino oli pudonnut niin paljon, että lääkäri määräsi lisämaidot. Vasta sitten uskoi ne nuoremmatkin hoitajat, että oltaisiin päästy paljon helpommalla ja nopeammin kotiin jos ne lisämaidot ois aloitettu heti kun niitä kysyin. Keltaisuuskin hävisi muutamassa päivässä lisämaitojen aloituksesta. Täysimetykselle päästiin kun päästiin kotiin sairaalasta ja oma maito lähti kunnolla nousemaan. Nyt ollaan kokonaan täysimetyksellä. Mutta en kuitenkaan stressaa jos tulee tilanne, jossa joutuu antamaan korviketta. Ei se lapsi siitä rikki mene!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei tosiaan! Korvikemaito on hyvää maitoa ja kun hygienia on hyvä, siinä ei ole mitään riskejä vääränlaisista bakteereistakaan. Ihanaa että teillä päätyi hyvin ja harmi tietysti että jouduitte niinä alun herkkinä päivinä kestämään.

      Kovasti tsemppiä myös jatkoon :)

      Poista
  17. Esikoisen paino ehti aikoinaan laskea liikaa, kun minulla on molempien synnytysten jälkeen noussut oma maito vasta kolmantena päivänä. Olin kysellyt pitäisiköhän antaa jotain kun poika tuntuu nälkäiseltä ja tyytymättömältä. Aina tuli joku puristamaan tissistä (!) jolloin sieltä tuli se kolme tippaa ja käski jatkaa harjoituksia. No toisena päivänä olivat paino ja verensokeri laskeneet eikä vauva enää jaksanut herätä syömään. Silloin 2000-luvulla kättärillä oli luovutettua äidinmaitoa, eli ei tarvinnut antaa edes korviketta. Seuraavan kanssa olin viisaampi ja vaadin (aika monta kertaa sain perustella) lisämaitoa ajoissa. Nuorempi oli kovin allerginen eikä sopivaa korviketta meinnnut löytyä, joten täysimetin kitudietillä 6kk. Ei siihen parin ensimmäisen päivän lisämaidot vaikuta. En ymmärrä miksi vastasyntyneen pitäisi antaa kuivua ja nääntyä kun nykyään on hyviä korvikkeita tarjolla. Lisäksi imetyksen onnistuminen on kahden kauppa, joskus edellisistä onnistumisista huolimatta seuraava vauva ei vain opi imuotetta.

    Olen päättänyt etten ikinä neuvo tai kommentoi kenenkään tapoja ruokkia lastaan ellei erikseen kysytä. Muistan ikuisesti kun ruokin esikoista kuivumisen jälkeen kahden tunnin välein, ensin rinnalla, sitten pullosta, sitten minä lypsykoneella että maito nousisi. Tällaisen yön jälkeen appiukko kommentoi että kannattaa vaan antaa tissiä.. Toisen kanssa säästyttiin tältä rumbalta lisämaidon avulla. Ymmärrän että ammattilaiset kannustavat imettämään, mutta kohtuus kaikessa ja toisinaan pullo on paras vaihtoehto.

    VastaaPoista
  18. Tyksissä reilun kahden vuoden aikana kaksi lasta synnyttänyt, tosi asiallista meininkiä molemmilla kerroilla!

    Imetykseen tuettiin, lupaa kysyen opetettiin kädestä pitäen miten se tissi suuhun laitetaan jne. Lisämaitoa sain molemmilla kerroilla kun pyysin, kaikki apu ja tuki tuli mitä tarvitsin imetykseen ja pullomaitoon liittyen!

    6viikkoa kärvistelin molempien tyttöjen kanssa itku silmässä ennenkuin imetys oli kivutonta (rintatulehduksia useampia -ah mikä kokemus x3), lisämaitoa alettiin antaa parin viikon iässä ihan jo senkin takia että isä pääsee hommaan mukaan ja mun tissit sai levätä välillä!
    Imetys ei ole mukavaa, mutta teen sitä kun se on hyväksi lapselle. Huonomutsi -viittaa en ole harteillani kantanut, kun äiti voi hyvin niin lapsikin voi hyvin.

    VastaaPoista
  19. Tässä kommenttiboksissa kuuluisi vissiin kauhistella imetysfanaatikkoja? Kertomatta jää nyt ne tarinat, joissa vastasyntyneille vauvoille on tuupattu maha täyteen korviketta ilman mitään lääketieteellistä syytä vaikka äiti haluaisi imettää, pahimmillaan äidin suihkun aikana äidille kertomatta. Kyllä, 2010-luvun Suomessa.

    Ei varmaan ole sellaista sairaalaa, jossa ei jollain potilaalla olis mennyt sukset ristiin hoitohenkilökunnan kanssa. Kunpa jatkossa hoitohenkilökunnalla olisi aikaa kuunnella vanhempien huolia rauhassa ja ottaa ne vakavasti. Aikaa ohjata sitä imetystä rauhassa ja aikaa tarkkailla imetyksen turvamerkkejä, että lapset varmasti pysyvät hyvävoimaisina. Myös toki kunnioitusta perheiden valintoja kohtaan ja opastusta niihin asioihin, joita perhe haluaa.

    Ylen juttu oli mielestäni kauhisteleva ja erittäin imetysvastainen. Vauvamyönteisyysohjelma perustuu tutkittuun tietoon, eikä sen ole tarkoitus olla ideologia, vaan edistää vauvan ja äidin hyvinvointia. Eipäilemättä välillä käy niin, että se fokus katoaa, mutta ei se ohjelmasta itsessään huonoa tee.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?