Kehuja keränneet thaimaalaiset salaattinyytit

Kyllästyttääkö grilliruoka? Tekisikö mieli kokata jotain, joka ei vaadi paistamista? Valmistin taannoin pöyristyttävän fiinin illallisen, jonka ruokalajeista yksi keräsi ylitse muiden kehuja. 


En ole ikänä maistanut mitään yhtä hyvää kasvisruokaa (toim. huom. kastikkeessa on kyllä kalakastiketta että ei ohje ihan vege ole). En ole ikinä aikaisemmin syönyt mitään, mikä maistuu tältä.  Järkyttävän hyvää. Vaadin reseptiä!

Siinä kehusateessa oli ruoanlaittajana mukava loistaa. Ja ruokalaji itsessään syntyi alle vartissa, ei vaadi mitään erityistaitoja, eritysiä välineitä ja se säilyy jääkaapissa ruokailijoita odottaen useammankin tunnin. 

Kyse on tietysti Miang Kham -salaattinyyteistä. Resepti on Kokit ja Potit -blogin Hannelelta, joka on kirjoittanut sen mahtavan Suupaloja-kirjan. Hannelen alkuperäisen salaattinyyttireseptin löydät hänen blogistaan.  Kannattaa katsoa alkuperäinen resepti sieltä, itse olen tuunannut sitä vähän raaka-aineiden saatavuuden ja oman viitseliäisyyden puutteen takia.

Poimin Kokit ja Potit -blogista usein ruokareseptejä. Esimerkiksi tämä mahtava talvinen taikametsä suklaakakku, jonka leipomisessa en olisi uskonut onnistuvani näin hyvin, syntyi saman blogin hyvistä neuvoista. Ihanan helppoja ja kekseliäitä ohjeita.


Miang Kham -salaattinyytit


Kastike

1 dl maapähkinöitä (käytin kuorineen, koska en löytänyt kaupasta kuorittuja enkä itse jaksanut alkaa kuorimaan)
1/2 dl kookoshiutaleita
1/2 sokeria (käytin itse fariinisokeria)
1/2 dl kalakastiketta
1/2 dl vettä
1 tl tuoretta inkivääriä


Muut täytteet

4 kpl shalottisipulia 
2 dl maapähkinöitä
1/2 dl kookoshiutaleita
2 rkl tuoretta inkivääriä
1 tuore chili
2 limeä

Salaatinlehtiä (valitse salaatti, jossa on isot lehdet)

Tein tämän reseptin tuplana ja se riitti viidelle aikuiselle nälkäiselle syöjälle, kun tarjolla oli myös paria salaattia. 

Teepä siis näin. Paista ensin pannulla maapähkinät ja kookoshiutaleet. Kauniin ruskeiksi vain, älä polta. Laita kulhoon yhdessä sokerin, veden, kalakastikkeen ja pilkotun tuoreen inkiväärin kanssa. Surauta mössöksi sauvasekottimella tai vastaavalla vempaimella. Laita kastike jääkaappiin maustumaan.

Valmista sitten muut täytteet. Ruskista pähkinät ja kookoshiutaleet kevyesti ja laita ne tarjoilukulhoon jäähtymään. Pilko sipulit pieneksi ja tee sama inkiväärille. Chilin voit viipaloida ohuiksi renkaiksi (juu äläkä hieraise omaa silmääsi samalla kädellä chilin käsittelyn jälkeen). Kuori lime ja leikkaa pieniksi paloiksi. Asettele täytteet kukin omalle lautaselleen.

Asettele kevyesti huuhdellut ja hellästi kuivatut salaatinlehdet isolle tarjoilulautaselle ja kanna kastike ja täytteet pöytään. Jokainen ruokailija saat tehdä salaattikääryleensä oman makunsa mukaan. 

Älyttömän hauskaa ja todella herkullista. Valmistin kääryleitä täällä Hangossakin perheelle ja kaikki tykkäsivät kovasti. Kerrassaan täydellistä helleruokaa.

Tunnisteet: