Lomalla voi tehdä just mitä huvittaa. Sporttailuun on kerrankin aikaa ilman aikataulusäätöjä, joten siitä ilosta on otettu nyt kaikki irti...

Mökkitreenit ulkona x 3

31.7.18 Satu Kommentteja: 2

Lomalla voi tehdä just mitä huvittaa. Sporttailuun on kerrankin aikaa ilman aikataulusäätöjä, joten siitä ilosta on otettu nyt kaikki irti. Olemme käyneet siskojen kanssa puisto- ja rantajoogassa täällä Hangossa ja sen lisäksi olen vetänyt meille muutamia mökkitreenejä. Hyvät ulkoilmatreenit saa kasaan ilman mitään välineitä. Tässä katsaus meidän sporttailuviikkoon. Ja muista juoda tarpeeksi vettä pitkin päivää ja etenkin treenien jälkeen.


Lyhyet ja hikiset juoksutreenit


24 min
E2MOM
200 m x 12

Idea on helppo, toteutus on helppo, suoritus itsessään vähän hikinen, jos päästää kilpailuvietin itseään vastaan valloilleen. Tässä treenissä on ideana jakaa treeni kahden minuutin slotteihin. Jokaisen kahden minuutin aikana juostaan 200 metrin matka (niin kovaa kuin jaksaa ja tuntuu suhteellisen siedettävältä) ja sitten levätään niin kauan että kaksi minuuttia on mennyt täyteen. Sen jälkeen aloitetaan alusta. Näitä kahden minuutin settejä tehdään yhteensä 12, eli treeni kestää 24 minuuttia.

Hyvä sääntö on se, että aikaa tasoittaa hengitystä ja levätä jää vähintään minuutti. Eli jos 200 metrin matkaan menee yli minuutti, kannattaa lyhentää juoksumatkaa esimerkiksi 150 metriin.

Ja huom! Kun lepäät, älä seiso paikallaan vaan jatka kävelyä tai kevyttä hölkkää. Hengitys tasaantuu helpommin eikä lihakset tule niin kipeiksi.

After workout blizz.

Kuntopiiri nurmikolla


22 min
AMRAP

5 punnerrusta (kevennetty versio: polvet maassa)
20 haara-perus-hyppyä
5 burbee-perusliikettä (googlaa, jos liike ei ole tuttu)
20 kyykkyä
10 ojentajalihasten taitot eli dipit  (käytä vaikka mökin terassia tai tukevaa puutarhatuolia)

Aloita punnerruksista ja etene listaa alaspäin kunnes tulet viimeiseen liikkeeseen. Sen jälkeen: aloita alusta ja jatka 22 minuutin ajan. Me teimme tämän treenin toissapäivänä ja pääsimme vähän yli 10 kierrosta. Olin todella poikki. Kahdeskankin kierrosta olisi riittänyt.

Jopot ja Hanko. <3


Pyöräillen tai juosten + lihaskunto


5 kilometrin juoksu tai 20 kilometrin pyöräily
Jokaisen 1 juoksukilometrin tai 5 pyöräkilometrin jälkeen seuraavat liikkeet:
30 kyykkyä
10 punnerrusta
10 burbee-perusliikettä
15 askelkyykkyä oikealla jalalla
15 askelkyykkyä vasemmallla jalalla

Jos mökillä on käytössäsi pyörä, lähde pyörälenkille ja pysähdy jokaisen viiden kilsan kohdalla tekemään lihaskuntosarja. Saman treenin voi tehdä myös juosten, eli lähde lenkille ja valitse nopeus (juoksu, hölkkä, kävely) oman kunnon ja fiiliksen mukaan. Jokaisen kilometrin jälkeen tee lihaskuntosarja.

PS. Pyörälenkillähän on oleellista pysähtyä tankkaamassa. Neljän tuulen tuvalla Hangossa on muuten todella, todella hyvät voisilmäpullat.


Vaikka ulkona on lämmin, muista lämmitellä ennen jokaista treeniä. Vähintään 10 minuutin lämmittely esimerkiksi toistaen treenien liikkeitä hitaasti, lyhyt venyttely ja sykkeen nostamiseksi esimerkiksi muutamia haaraperushyppyjä tai paikallaan juoksua. 

Jokaisen treenin jälkeen jos jaksaa, voi tehdä viitisen minuuttia keskivartaloharjoituksia pyyhkeen päällä. Esimerkiksi seuraavia liikkeitä hitaasti ja hallitusti niin kauan että 5 minuutia tulee täyteen:

20 alaselännostoa
20 russian twistiä (googlaa, jos liike ei ole tuttu)
3 x 30 sekunnin lankku

Treenien jälkeen loppuvenyttely eli vähintään kymmenen minuuttia venyttelyä nurmikolla. Ja sitten se kaikkein tärkein mökkitreenien juttu: lasillinen jääkylmää valkkari, olut tai suosikkilimpparia. Pullo kannattaa laittaa ennen treeniä pakkaseen, niin juoma on lasiinkaatohetkellä täydellisen kylmää.

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Instaan piippasi postauspyyntö: mitä islantilainen puolisoni ajattelee suomalaisista ja suomalaisista tavoista. Olemme nyt täällä Suomi-kl...

Mitä islantilaismies ajattelee suomalaisista

29.7.18 Satu Kommentteja: 16

Instaan piippasi postauspyyntö: mitä islantilainen puolisoni ajattelee suomalaisista ja suomalaisista tavoista. Olemme nyt täällä Suomi-kliseiden keskellä aurinkoisessa, kesäisessä Hangossa eli on mitä parhain tilanne tehdä tämä postaus nyt saman tien.


Kun muu perhe oli mennyt eilen illalla nukkumaan, korkksimme miehen kanssa yhdet suomalaiset oluet, istahdimme vuokratalomme sohvalle ja aloitin kyselyn.

"Aika paha. Tosi vaikeaa tehdä yleistyksiä."

Joo, mutta nyt on pakko, vastasin.

"Sen haluan kyllä sanoa, että jos kritisoin Suomea tai suomalaisia jostain asioista, niin kritisoin kyllä monesta asiasta myös islantilaisia."

Selvähän se. Tehdään niistä sitten kokonaan oma postauksensa myöhemmin, lupasin.


Taustaksi on varmaan hyvä tietää, että ennen kuin me kaksi tapasimme, puolisoni Björgvin oli ehtinyt aikanaan asua Suomessa reilun vuoden. Hän oli vaihto-opiskelijana Arkadan ammattikorkeakoulussa, missä muista opiskelijoista suurin osa oli suomenruotsalaisia. Sieltä se ensimmäinen suomalaisuushavainto sitten löytyikin.

Björgvinin mielestä Suomessa on paljon selkeämpiä eroja yhteiskunnan eri kerrosten välillä kuin Islannissa. Yksi tällaisia erilaisia kerroksia tekevä muuttuja on kieli. 

Suomenruotsalaisiin opiskelijoihin oli kuulemma vaikea saada kontaktia ja he tuntuivat olevan aika omissa porukoissaan ja kaukana siitä suomalaisuudesta, jota hän oli odottanut. Sekin yllätti, että jotkut opiskelijoista suhtautuivat jopa vähän vähätellen suomenkielisiin suomalaisiin eivätkä välttämättä olleet niin paljoa tekemisissä muiden kanssa. 

"Meillä Islannissakin on tottakai erilaisia yhteiskuntaluokkia esimerkiksi tulotason kautta, mutta niinhän joka maassa on. Suomenruotsalaisuus ja suomensuomalaisuus ovat juttuja, joita vastaavia ei löydy Islannista."

Tämä on muuten minunkin mielestäni ihan totta! Koska Islannissa ei ole sukunimiä, sukunimestä ei voi päätellä yhtään mitään. Koska islantilaiset ovat aika liikkuvaa porukkaa ja maassa on vähän väkeä, ei ole syntynyt myöskään tietynlaisia alueisiin sidoksissa olevia tapoja olla islantilainen. Ei ole pohjoisislantilaisuutta ja länsirannikon islantilaisuutta, vaan tunnelma ja ilmapiiri ovat kaikkialla aika samanlaiset.


Kerropa sitten, millaisia suomalaiset noin keskimäärin ovat?

"Hieman sulkeutuneempia kuin islantilaiset. Se toisaalta sopii minulle hyvin. Minusta on kivaa, kun ei tarvitse heti alkaa höpöttää kaikkia asioitaan, vaan voi vaan olla hiljaakin ja tarkkailla tilannetta. Tykkään skannata ihmiset tavattuani ja havainnoida millaisia he ovat ennen kuin tiedän, voiko heihin luottaa."

(Toim huom: Huomasin tämän kyllä. Tavattuamme meni noin puoli vuotta, ennen kuin hän suostui lisäämään minut messenger-chattiinsä. Väännän siitä edelleenkin välillä "vitsiä".)

Pyysin kertomaan joistakin suomalaisista, joita hän on tavannut itse, ei minun kauttani. 

Arkadassa Björgvin tapasi suomenruotsalaisen opiskelijan, josta tuli heti hänen hyvä ystävänsä. 

"Hän oli aika erilainen  kuin ne muut tapaamani suomenruotsalaiset. Hän puhui tosi hyvin suomea, halusi hengata myös suomenkielisten kanssa, tunsi tosi paljon suomenkielisiä suomalaisia ja liikkui samanlaisissa paikoissa jotka minuakin kiinnostivat. Toisaalta hän ei kuitenkaan ollut sellainen geneerinen hiljainen akikaurismäkeläinen suomalainen."  

Eräs toinen tuleva ystävä tuli ensitapaamiseen kirves kädessä. 

"Olimme kavereiden kanssa kiipeilemässä ja yövyimme leirintäalueella. Sitten siihen käveli suomalainen mies, jolla oli toisessa kädessä take away -pitsaa ja toisessa kirves. Hän tuli juttelemaan, tarjosi pitsaa ja tuli fiksaamaan nuotiomme kuntoon. Meistä tuli sitten kavereita välittömästi."  

Entä mikä Suomessa ihmetyttää? No ainakin se, että suomalaista musiikkia ei tunneta maailmalla laajemmin. 

"Suomessa on ihan älyttömän paljon todella hyvää musiikkia. Rakastan sitä! Esimerkiksi Nuspirit Helsinki, The Five Corners Quintent, 22 Pistepirkko, Jimi Tenor, Kukka, Keuhkot, Disco Ensemble, Kapteeni Ääni... Tuntuu niin epäreilulta, että ruotsalaista musiikkia tunnetaan maailmalla paremmin, vaikka suomalainen musiikki on ihan järjettömän hyvää."

En tiedä, onko tämä ajatus jo vanhentunut, koska emme ole asuneet Suomessa vuosiin. Mutta niiltä vuosilta kun puolisoni seurasi suomalaista musiikkiskeneä tarkemmin, häntä kummastutti todella paljon se, että suomalaiset eivät ole saaneet vietyä musiikkiaan ulkomaille yhtä hyvin kuin vaikka islantilaiset tai ruotsalaiset.


Ruoka! Ikimuistoisimmat - eli ne, jotka minua eniten naurattivat - suomalaisen ruokaperinteen muistot liittyvät jouluun. 

"Ne suomalaiset joululaatikot. Voi että sentään. Kun vietin Suomessa ensimmäistä joulua, olin joulupöydässä hieman hämmentynyt. Tarjolla oli vauvanruokaa foliovuokalaatikoissa. Se tuntui islantilaiseen jouluun verrattuna kovin arkiselta."

Suomessa juodaan myös aika paljon viinaa ja se näkyy kaduilla, on armas puolisoni huomannut. 

"Kun näin ensimmäistä kertaa sellaisen tavallisen työssäkäyvän keski-ikäisen pukumiehen yrjövän jossain kadunnurkassa Helsingissä, olin todella yllättynyt. Juoko kaikki näin paljon, siis ihan tavallisen oloiset, työssäkäyvät ihmiset? Se tuntui ihan järjettömältä. Islannissa alkoholia ei saa ruokakaupoista, ja minusta se on ihan ookoo niin. On minusta ajanhukkaa valittaa siitä, että ruokakaupasta ei voi ostaa viiniä."


Sitten muutamia timantteja, joita Islannista ei löydy.

Ensimmäisenä hän haluaa mainita kierrätyksen.

"Suomalaiset ovat todella hyviä kierrättämään ja etenkin islantilaisiin verrattuna. On tosi upeaa nähdä, kuinka helppoa kierrättäminen Suomessa on. Melkein kaikkea voi kierrättää, siis pulloja, tölkkejä, biojätettä, muovia, lasia, metallia ja kaikkea muuta mahdollista. Kirpputorit ja antiikkikaupat ovat osa tätä samaa juttua. Suomessa on ihan todella mahtavia kirppiksiä!"

Sitten pari sanaa lainkuuliaisuudesta: 

"Suomessa seurataan paremmin liikennesääntöjä. Ihmiset todella pysähtyvät punaisiin liikennevaloihin. Se on ihan mielettömän hieno juttu."

Julkinen liikennekin saa kehuja:

"Helsingissä on aivan mielettömän toimiva julkinen liikenne. En voi sitä tarpeeksi kehua. Siellä pääsee aivan joka paikkaan ilman omaa autoa. Olisipa meilläkin näin, edes Reykjavikissa."

Eikä tällaista "ulkomaalainen kommentoi Suomea" -juttua voi tietenkään kirjoittaa ilman saunaa:

"Suomalaiset osaavat rakentaa aivan pirun hyviä saunoja. Minulle parhaat saunakokemukset ovat niitä, kun mennään vanhan kesämökin vanhaan puusaunaan läheisten ihmisten kanssa järven tai meren rannalla. Sellaista fiilistä ei voi kokea missään muualla."

Kun kysyn, mikä yksittäinen juttu suomalaisissa on yllättänyt hänet, vastaus yllättää ainakin minut: englannin kielen taito.

Suomalaiset eivät kuulemma puhu yhtä hyvin englantia kuin islantilaiset. 

"Islannissakaan kaikki vanhemmat ihmiset eivät välttämättä osaa englantia, mutta kaikki nuoret osaavat. On hämmentävää tavata suomalaisia nuoria ja nuoria aikuisia, jotka eivät osaa juuri lainkaan englantia. Ehkä he osaavat sitten ruotsia?"

Ja se toinen yllätyskortti, jolle Antti Holma antoi nimenkin: maakuntatukka. 

"Suomessa on hämmentävän yleistä värjätä hiukset kirkkailla väreillä. Neonpunainen plus ruskea juurikasvu on hyvin suomalainen tukkailmiö  ja tämä hiusmuoti on ollut minun mielestäni yhtä yleinen 20 vuoden ajan mitä olen Suomessa käynyt. En oikein ymmärrä sitä." 

Entä mikä suomalaisuudessa eniten riepoo? Tähän tulee vastaus nopeasti. Kansallismielisyys.

"En siedä sellaista ylitsepursuavaa kansallismielisyyttä, jossa oma kansalaisuus nostetaan toisten kansalaisuutta paremmaksi. Se mitä olen vaikka tietyistä poliittista puolueista Suomessa lukenut (viittaa tässä mm. persuihin) on ihan käsittämätöntä. Miten sellaisilla ajatuksilla voi saada niin ison kannatuksen? Tällainen kansallismielisyys on Suomessa paljon vahvempaa kuin Islannissa, ja se on mielestäni tosi ikävää. On meillä Islannissakin sellaisia kansallismielisiä, joiden ajatusmaailmaan liittyy oman kansalaisuuden paremmuuden korostaminen ja rasismikin, mutta he eivät tosiaan keiku suurimpien puolueiden kärjessä."

"Ja vaikka olen tosi ylpeä Islannista, niin en todellakaan voisi ajatella että Islannin kansalaisuus olisi parempi asia kuin jonkun muun maan kansalaisuus. Minulle ylpeys kotimaasta on esimerkiksi sitä että olen ylpeä meidän hienosta luonnosta ja islantilaisesta musiikista, eikä niin että islantilaiset olisivat jotenkin parempia tai jalompia ihmisiä kuin muut. Meissä on nimittäin myös todella paljon aivan täysiä idiootteja."


No kerropas sitten tähän lopuksi, millainen olisi täydellinen maa:

"Sellainen, jossa on yhdistettynä islantilainen luonto ja suomalaiset vuodenaikavaihtelut."

Hyväksyisin tämän! (Lue toki, mitä mieltä olen islantilaisesta kesäsäästä)

16 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Huomenna trooppiseen Suomeen, kuinka vallattoman ihanaa! Kun laukut oli melkein pakattu ja kaikki mukaan tulevat vaatteet melkein kuivina ...

Säätäjä lähtee kesälomalle

26.7.18 Satu Kommentteja: 8

Huomenna trooppiseen Suomeen, kuinka vallattoman ihanaa! Kun laukut oli melkein pakattu ja kaikki mukaan tulevat vaatteet melkein kuivina narulla, lähdimme illalliselle anopin luokse.  Hänellä on tapana tarjota matkaan lähtijöille paistettua kalaa lähtöä edeltävänä iltana. Se on ihana perinne. Ehditään vaihtaa kuulumiset ennen reissuun lähtöä eikä reissuun lähtijöiden tarvitse kokata ja tiskata viimeisenä iltana.

Tämä kuva viime kesän Hangon-matkalta on ollut jääkaappimme ovessa koko vuoden muistuttamassa seuraavasta kesästä.

Ajellessamme kotiin selasin pelkääjänpaikalla vimmatusti kännykkääni. Meilit, facebook, insta, meilit, facebook, hesari, insta, meilit, facebook, tekstarit, insta, muistilaput. Puolisoni katseli meininkiäni sivusta ja tokaisi kotiin tultuamme, että vaimon käytös näyttää hieman huolestuttavalta. Että olisikohan aikaa ottaa pikkuisen kännykkätaukoa lomalla, kännykkää vaan puoli tuntia päivässä. Se oli sellainen muka puolihuolimaton heitto, jonka kepeydessä saattoi aistia päättäväisen huomion, jota on mietitty pitkään.

Jep. Ymmärrän kyllä. Välillä minun on vähän vaikeaa keskittyä ja karsia ja rauhoittua tunnelman tiivistyessä. Etenkin juuri ennen vapalle laskua selaan vimmatusti kaikkia mahdollisia viestikansioita, muistilappuja, meilin draft-kansiota, jotta varmasti olen varmistanut, etten ole unohtanut vastata mihinkään tulenpalavaan viestiin ennen lomalle lähtöäni. Eihän minun vastaamisestani kenenkään elämä kiinni ole, mutta jotenkin sitä silti välillä uskottelee itselleen niin.

Kun kaikki digitaaliset muistiinpanovälineet ja somekanavat oli selattu puhtaaksi (siis akku loppui puhelimesta), käänsin huomioon itseeni. Eli kaivoin kylppärin laatikosta kaikki mahdolliset rentouttavat detox-naamiot, jotka laskevat kasvojen turvotusta, saavat ihon hehkumaan, pienentävät silmienympärysihon juovia ja kosteuttavat hiuksia ja virkistävät jalkoja ja saavat olon tuntumaan miljonääriltä. Ne ovat niitä pakkauksia, mitä en ole tänä vuonna ehtinyt vielä kaikkia käyttää, vaikka joka ilta kaappia avatessa on käynyt mielessä että nyt ehkä voisi kaivaa nestemäiset kurkut esiin ja RENTOUTUA.

Bioeffectin Eye Maskin olen aikaisemmin kokenut todella tehokkaaksi; ilme virkistyy, silmäpussit laskevat ja juovatkin ainakin näyttävät pienemmiltä.

Onneksi ennen lomalle lähtöä ehtii tehdä tämänkin. Kyllä vaan vähän itsekseni hymyilin tälle omituiselle toiminnalleni. Lomanhan voisi vain aloittaa olemalla ihan hiljaa ja unohtamalla kaiken muun paitsi perheenjäsenet, passin, lompakon, luurit ja äänikirjat.

Mutta en minä muka voi. Olen yrittämättä zen ehkä noin puoli minuuttia kerrallaan ja enempää en yritä, koska se tuntuisi pakotetulta. Siinä  alkaa kuitenkin vasemman jalan jalkapöytä vispata ja kertoa että voisi kyllä pikku hiljaa alkaa tapahtua jotain. 

Tökkään nyt koneen lataukseen siihen kännykän viereen ja kaivan naamiot pakkauksistaan. Sohvan vierellä on myös kynä ja vihko, koska ajattelin kirjoittaa muistiin suunnittelemani kuntopiiriohjelman. Tein nimittäin itselleni ja siskoilleni mökkitreenit seuraavaksi kahdeksi viikoksi. 

Anteeksi perhe, koittakaa kestää. Täältä me kohta tullaan!

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

"Sinä sait sen." Kuulin ne sanat puhelimessa ja romahdin onnesta lattialle mykkyrälle. Oli tämän vuoden juhannusaatto. ...

Painajainen joka päättyi hyvin

25.7.18 Satu Kommentteja: 12

"Sinä sait sen."


Kuulin ne sanat puhelimessa ja romahdin onnesta lattialle mykkyrälle. Oli tämän vuoden juhannusaatto.

Ne sanat eivät olleet tarkoitettu minulle, vaan ystävälleni, joka puristi puhelinta kädessään olohuoneessa. Kun puhelin oli hetkeä aikaisemmin soinut, minä ja toinen ystäväni olimme jähmettyneet hiiren hiljaa kuuntelemaan, mitä luurin toisessa päässä sanottiin. Siellä soitti oikeustalolta tullut asianajaja, joka aikoi kertoa asiakkaalleen, kuinka huoltajuusriita oli ratkaistu. Olimme tulleet tilanteeseen ystävämme turvaksi ja avuksi. Olo oli kuin nuorallantassijalla. Vaikka järki sanoi, miten siinä tulee käymään, se olisi silti voinut kääntyä ihan millaiseksi vain.


Olen elämässäni kaksi kertaa aikaisemmin kokenut sellaisen tuskaisen tunnetilan, jonka päättymistä toivoo ja toivoo ja samalla toivoo enemmän kuin mitään koskaan, että se lopputulos olisi hyvä ja oikein. Kun omat lapset tekivät syntymää, tuntui kuin vajoaisin mustaan leväpuuroon, josta halusi hengissä pysyäkseen päästä nopeasti ylös hengittämään, juosta pois riskeistä ja onnettomuuksien mahdollisuudesta siihen hetkeen kun kätilö ojentaa lapsen ja sanoo että kaikki on hyvin.

Tänä kesänä, sinä juhannusaaton iltapäivänä tunne oli hyvin samankaltainen. Epämiellyttävä epävarmuuden tunne jäyti sisuskaluja, hengitys oli lyhyttä ja katkonaista ja ilmansuunnat tuntuivat sekavilta. Ajoin ystäväni luo kotoani pyörällä, eikä pyörän ajaminen aikuisella iällä ole koskaan tuntunut yhtä vaikealta. En meinannut löytää oikeaa osoitetta, vaikka se oli ihan naapurissa. Sekoilin kadun väärässä päässä, lukitsin pyörän sata metriä liian aikaisin ja sitten kannoin sitä lukittua pyörää kädessäni loppumatkan perille, kun en muka viitsinyt enää räveltää lukkoa auki. Käsivarret pyörän painosta ja jännityksestä täristen menin sisään odottamaan sitä soittoa.

Kun se puhelin viimein pirahti ja kuulin ne kolme sanaa puhelimen mikrofonista, menetin muutamaksi sekunniksi aivan kaikki voimani. Kummallista, miten terve jaloillaan seisova ihminen voi niin nopeasti löytää itsensä lattialta konttaamasta, vaikka kukaan ei edes tönäissyt. Stressistä ja jännityksestä äkkisiirtymä suuren suureen helpotukseen vei kaikki voimat kuin ilmat ilmapallosta.


Mietin jälkikäteen sitäkin, että se ei edes ollut minun lapseni tai minun vanhemmuuteni tai minun vapauteni. Jos minustakin kaikki tuntui niin kamalan suurelta ja voimakkaalta ja nännyttävältä, niin en voi mitenkään edes kuvitella, miltä se on ystävästäni tuntunut. Hänen on ollut pakko olla aivan käsittämättömän vahva.

Niihin kolmeen sanaan päättyi yksi painajainen hyvin ja oikein. Olen lukenut oikeuden päätöksen, seurannut tapausta alusta asti ja vaikka kyse on ystävästäni, olen silti vilpittömästi sitä mieltä, että oikeus teki oikean päätöksen ja tapaamisoikeudet tuntuvat tilanteeseen nähden reiluilta. Ystäväni pääsi lapsensa kanssa kotiin, josta heitä pidettiin poissa melkein vuosi. En halua enkä voikaan päätöstä tässä enempää avata, koska asian käsitelly on luonnollisesti edelleen kesken. Toisen osapuolen aloitteesta tapaus menee vielä seuraavan oikeusasteen käsittelyyn.


Tämä koko tapaus on ollut niin kammottavan solmuinen ja ahdistava, että oli suurista suurin helpotus kun se yhdellä tasolla saatiin päätökseen. Samalla tämä tapaus on ihan jäätävän kaamea esimerkki siitä, mitä voi melkeinpä pahimmillaan käydä, kun lapsella on kaksi eri maista  kotoisin olevaa vanhempaa ja eteen tulee syystä tai toisesta ero ja vanhempien välinen asiallinen kommunikointi ei ole mitenkään mahdollista. En aio tässä sen enempää sanoa tai ketään tiettyä ihmistä luonnehtia, mutta jos haluaa ymmärtää paremmin tietynlaisten ihmisten käyttäytymistä ja varoa heitä, kannattaa lukaista ruotsalaisen Thomas Eriksonin uusin kirja. Kaikkea sitä maailmassa onkin, mistä en ole aikaisemmin mitään tiennyt tai en ole sellaista ymmärtänyt varoa.

Tiedän, ettei tämä tilanne ole ainoa laatuaan, ei lähellekään. Näitä on paljon ihan koto-Suomessa mutta myös Suomi-ulkomaat-piireissä. En osaa oikein mitään neuvoja tällaisiin tilanteisiin antaa enkä osaa sanoa, miten tällaisista tilanteista pääsisi helpoiten ulos tai miten tällaisiin tilanteisiin päätymistä voi välttää. En minä tiedä. Parisuhde voi pahimmillaan viedä ihan kammottavan helvetillisiin onkaloihin  ja umpikujiin, joita on vaikea ulkopuolisen nähdä tai niissä olevienkaan ymmärtää ja niistä voi olla todella vaikeaa päästä pois.

Ehkä eräs asia, jota olen viime aikoina kovasti miettinyt on se, että olipa kyseessä mikä tahansa sopimista vaativa asia, siitä pitää aina sopia tarkasti ja aina kirjaimellisesti ja mahdollisimman selkeästi.

Jos toinen vanhemmista jää kotiin ja jättää työuran ja toinen lupaa huolehtia perheen elatuksesta ja kotiin jääneen puolison eläkkeistä, siitä kannattaa tehdä kirjallinen sopimus.

Jos toinen puolisoista omistaa ennen avioliittoa asioita, joita ei halua mahdollisen tulevan avioeron yhteydessä jakaa toisen kanssa, pitää avioehto tehdä kirjallisena.

Jos kaverukset perustavat yhdessä yrityksen, osakassopimuksen pitää olla jämpti ja selkeä. 

Jos toinen lupaa yhtään mitään, millä on toiselle iso merkitys, pitää aina olla kirjallinen sopimus.

Lupauksen pitää olla kirjallinen, allekirjoitettu, selkeä ja kaikkien muotoseikkkojen mukainen. Eihän sellainen paperilappunen toisen käytöstä muuta, korjaa hädän hetkellä pahaa mieltä hyväksi tai suojaa hyväksikäyttöyrityksiltä, mutta se on tärkeää valuuttaa silloin, jos aletaan riidellä. Jos toinen ei halua tehdä kirjallista sopimusta, hälytyskellot saavat soida ja lujaa. Ikävä kyllä on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka saavat energiaa siitä että ajavat muita nurkkaan, hankkiutuvat valta-asemaan ja nauttivat siitä. 

En meinaa, että pitäisi alka pelätä ja kyynistyä. Kyllä minä ainakin haluan yrittää ajatella uusista tuttavuuksista lähtökohtaisesti hyvää. Eihän elämästä tulisi mitään, jos kaiken alussa itäisi epäilys ja epäluulo ja pohdinta siitä, mitä tuo toinen ihminen noin niin kuin ihan oikeasti minusta haluaa. 

Mutta kun nevuottelupöydässä on oman hyvinvoinnin kannalta keskeinen ja omaan elämään pitkäaikasiesti vaikuttava asia (lapsi, koti, vapaus, yritys, taloudellinen toimeentulo jne.) kannattaa pitää mielessä se, että ikinä ikinä ikinä ei voi luottaa kenenkään yhtä paljoa kuin itseensä. Siksi kaikki tärkeät asiat aina paperille. 


Paperiläjät eivät ole kaikelta suojaava kilpi, mutta ne tekevät toisen ihmisen umpisolmuun vetämien asioiden selvittämisestä piirun verran helpompaa ja vaikeissa tilanteissa pienikin suoraksi saatu mutka voi olla iso helpotus.


Tästä voit lukea lisää:
Ystäväni kirje hänen tilanteestaan, julkaisin kirjeen täällä blogissa keväällä

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Luin juuri tosi hyvän jutun Suomi-kesän kipupisteistä. Cocoa etsimässä -blogissa oli kiinnostavaa pohdintaa kotimaanmatkailusta ja siitä,...

Aikuisena rakennetut kesäperinteet

24.7.18 Satu Kommentteja: 1

Luin juuri tosi hyvän jutun Suomi-kesän kipupisteistä. Cocoa etsimässä -blogissa oli kiinnostavaa pohdintaa kotimaanmatkailusta ja siitä, kuinka ne tosi lähellä olevat, ikoniset Suomi-asiat kuten riippukeinu koivujen alla tai mökkisaunan tunnelma vihdan tuoksuineen ovat joskus yllättävän kaukaisia ja vaikeita saavuttaa myös meille suomalaisille.


Ymmärrän tämän niin kamalan hyvin! Tunne näiden suomalaisten Suomi-juttujen kaukaisuudesta itselleni oli läsnä jo silloinkin kun pysyvä osoitteeni oli vielä Suomessa, Helsingissä.

Meillä ei ollut sukumökkiä, missä olisi ollut tapana kokoontua isolla porukalla. Ei ollut mökkeilyyn liittyviä juhannusperinteitä, puusaunaa järven rannalla tai niitä vanhoja mökkieteisiä kumisaappaineen, joita Arna niin hyvin blogissaan kuvaa. Lapsuuden perheeni asui siihen asti kun minä asuin Suomessa, maalla. Kun asui maalla, ei ollut ainakaan siihen aikaan vielä ovin yleistä omistaa vielä erikseen kesämökkiä maalla.

Kesäisin kaipasin kuitenkin sinne "kesä-Suomeen", minkä tiesi olevan lähellä, mutta jonne ei sitten kuitenkaan koskaan oikein päässyt. Aikuisena kaupinkiasunnossani haaveilin aina kesälomien koittaessa kesäpäivistä riippukeinussa, maljakkoon pystyynkuivuneista niittykukista ja narisevista mökinovista. 


Aikuisuudessa on todella paljon hyviä puolia ja muun muassa se, että voi itse päättää ja toteuttaa omat perinteensä. Nyt voi itse poimia parhaat mansikat kakusta ja toteuttaa sellaiset Suomen kesämuistot kuin itse haluaa. Ei ole pakko olla sukumökkiä vuosikymmenten takaa tai pitkään samalle perheelle kuulunutta kesäpaikkaa, jossa ne Suomien kesä -mielikuvat tulevat lihaksi. Tätä kesämuistojen juureettomuutta voi käyttää myös voimavarana: kun vanhoja tapoja ei ole, ei tarvitse kesälomapäivinään tehdä mitään, mikä ei kiinnosta tai minne ei halua ”perinteiden velvoittamana” mennä. Saa ihan itse päättää. Kannattaa miettiä se vapautena eikä sellaisena asiana, josta on jäänyt paitsi.

Arna kysyi blogissaan, mistä sen Suomi-kesän voi löytää ja miten niihin kivoihin paikkoihin pääsee (Helsingistä, jos ei ole autoa). 


No minä olen ratkaissut tämän Suomi-kesän kaipuun muutamalla triksillä, jotka ovat osoittautuneet meille toimiviksi. 

Meillä ei ole Suomessa autoa eikä autonvuokraaminen koko loman ajaksi oikein kiinnosta. Tärkeää on, että sinne paikkaan, minne mennään, pääsee julkisilla ja mieluiten junalla. Junamatkustaminen on minun mielestä helppoa ja mukavaa ja lapsille ei tule siellä matkapahoinvointia. Reissu alkaa jo asemalaiturilta. 


Koska omaa mökkiä tai kesäpaikkaa ei ole, me vuokraamme lomiemme ajaksi sellaisen. Aivan ilmaistahan se ei ole  vaan itse asiassa pirullisen kallista. Mutta meitä on iso porukka laskua jakamassa, joten se tekee isommankin vuokrahuvilan hankkimisesta siedettävän hintaista. Eikä se lomailu ulkomaillakaan ilmaista ole, joten ihan ymmärrettävästi myös Suomessa joutuu kivoista majoituspuitteista pulittamaan.

Asuntovaihtoa Islannin-kotimme kanssa on mietitty, mutta vielä sellainen ei ole onnistunut. Ideana kotivaihto olisi kyllä tosi hyvä. Vielä joku vuosi varmasti toteutamme sen, jos löydämme sopivan vaihtaripuoliskon, joka haluaa tulla perheensä kannsa Reykjavikin keskustaan asumaan ja he asuvat paikassa, joka sopisi meidän perheellemm kesäpaikaksi.

Yleensä vuokraan kesän mökit jo tammikuussa (ja joulun mökin elokuussa), koska parhaat ja suosituimpien kohteiden majoituspaikat menevät tosi nopeasti. Yritän kesämökkivalinnassa korostaa kotoisuutta. On iso plussa, että etenkin se kesätalo on jonkun koti tai runsaasti vierailtu mökki, josta löytyy niitä elämisen jälkiä eriparilautasista kirjaviin keittiöpyyhkeisiin.

Me tykkäämme kovasti Hangosta ja vuosi vuodelta se tuntuu yhä vain kivemmalta kesälomakohteelta. Siitä on tullut minulle aikuisiällä minun kesäkaupunki ja yritämme päästä sinne joka kesä. Haluan, että siitä tulee myös lapsillemme Suomi-kesien muistojen paikka. Tuntuu mukavalta ajatella, että kun tytöt ovat isoja, heille tulee Suomen-kesistä mieleen nämä minun ja Suomi-perheeni yhdessä järkkäämät jutut. Hangossa on niin monta asiaa kohdallaan: meri, kalliot, uimarannat, lenkkipolut, upeat pyöräilypolut, palvelut lähellä, juna-asema ja kivoja kahviloita ja joogaa. Se on minusta upea esimerkki urbaanista landesta. 


Tänäkin kesänä olemme Hangossa yhden mökkiviikon. Se on aivan törkeän ihanaa! Junalla suoraan lentokentältä Hankoon ja asemalta taksilla vuokramökille, ruokakaupan kautta. Mökin pihalla on tramboliini lapsille ja merinäköala kaikista huoneista. Kuvista olen katsonut, että keittiössä näkyy eletty elämä.

Hangosta menemme viikoksi Turun seudulle ja tämä onkin iso juttu minulle: menen ensimmäistä kertaa elämässäni yöksi Turun Saaristoon. Luultavasti sieltäkin tarttuu mukaan kesämuistoja, joita tekee mieli kerätä lisää.

Lue myös nämä vinkit Suomen kesään:




Lappeenrannan 3 parasta (Matkakuume-blogi)

Junalla Kaakkois-Suomeen, Imatra ja Lappeenranta (Lähiömutsi-blogi)

1 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Saanko esitellä hieman islantilaista rantapukeutumismuotia? Suomessa on kuulemma rantakelit ja tuulettimet kaupoista loppu. Muahha...

Rantamuotia 66 leveysasteelta

23.7.18 Satu Kommentteja: 6

Saanko esitellä hieman islantilaista rantapukeutumismuotia?


Suomessa on kuulemma rantakelit ja tuulettimet kaupoista loppu. Muahhaa, meillä kaivetaan kauppojen hyllyiltä viimeisiä käsinepareja. Talviset säät nimittäin jatkuvat vaan, ikuinen kevät ei millään ota vaihtuakseen kesäksi... Tänään automme digilämpömittari nousi kaksinumeroisille lukemille: 11 astetta. Jihaa!

Ja nyt niihin rantatamineisiin. Pysähdyimme tänään vaalealla hiekkarannalla Länsivuonoilla: pitkä, pitkä biitsi eikä ketään muita lähimaillakaan. Ihan saimme kahdestaan auringosta nauttia.

Tämä ylimmäinen keltainen toppatakki on mukavan ohut viileään, ikään kuin kesäiseen vireeseen. Pitää mukavasti tuulta ja ympäriinsä lentelevät hiekanmurut poissa iholta. Kevyt kantaa, ei hikoiluta vaikka aurinko sattuisikin vähän paistamaan. Halutessaan tästä voi taitella vaikka tyynyn ja pistää rannalle pitkäkseen.

Entäs sitten tämä valkoinen villainen ihanuus? Kun yllä on islantilainen villapaita, olo on yhtä mukava kuin lampaalla vuoristossa. Ei kastu sateessa, jäädy lumessa eikä tunnu tukalalta, vaikka aurinko vähän sattuisikin paistamaan. Vaalealle hiekkarannalle se sopii yhtä hyvin kuin varvassandalit. Tai siis kyllähän se paremmin lämmittä kuin jotkut kumiset jalkoihin vedettävät läpyskät. Eli hankintana ehdoton.


Sitten on tietysti ne bikinit. Ihan kätevä ranta-asu muutoin, mutta kyllä ne vaativat kaveriksi pitkähihaisen villapuseron, ellei halua kalisuttaa hampaitaan halki ja kaupanpäälliseksi keuhkokuumetta.

Miten minusta jotenkin tuntuu siltä, että perjantaina on korkea aika tulla viettämään kesälomaa Suomeen? Tiedän että siellä on monelle aivan liian kuuma, mutta minä niin kovasti ja itsekkäänä toivon, että voisi mennä uikkarit päällä laiturille ilman villapaitaa, edes yhden kerran tänä kesänä.


Hanko ja Turku ja Suomen-perhe, täältä tullaan, ihan pian! Villapaita jää Islantiin.

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kerroin Insta-storyssä, kuinka tosirakkauden määrän voi päätellä siitä, että tietää, kuinka paljon maitoa toisen kahviin kuuluu laittaa. S...

Kahvia ennen auringonlaskua

22.7.18 Satu Kommentteja: 7

Kerroin Insta-storyssä, kuinka tosirakkauden määrän voi päätellä siitä, että tietää, kuinka paljon maitoa toisen kahviin kuuluu laittaa. Sain sen jälkeen kymmeniä ilahtuneita "JUST NIIN!" -viestejä. Hittolainen, tämähän on ihan selkeästi aihe, joka kaipaa lisäkäsittelyä. Ja sehän sopii, sillä kahvi ja kahvikupit ovat asioita, jotka lisäävät omaa syljeneritystä ja saavat sormenpääni kihelmöimään.


Kun tiedät nämä jutut puolisosi kahvinjuonnista, tunnet hänet hyvin. Ja tämä seuraavahan perustuu täysin omiin näkemyksiini yhteisen 12 vuoden jälkeen.

Kahvia ennen auringonnousua. Milloin kahvin voi ottaa ensimmäistä kertaa puheeksi? Voiko tarjota heti herättyä vai odottaa? Puolisoni juo ihan ensiksi aamuisin kahvia. Minä taas otan monta lasia kylmää vettä. Kahvia kannattaa tarjota vasta noin puoli tuntia aamiaisen syönnin jälkeen.

Kahvia ennen auringonlaskua. Eli otetaanko iltapäivä- tai iltakahvit? Kun aikuiset ovat tulleet töistä ja lapsetkin tulleet arkipäivän jälkeen kotiin, katseeni hakeutuu kahvinkeittimeen. Kello on jo sen verran, että lounaskahvista on kulunut paljon aikaa, mutta illalliseen on vielä tunti tai pari. Niinpä kysyn aina: Otatko kahvia? Viltu kaffi? Kysyn tätä, vaikka tiedän vastauksen. Kyllä, kuppi vahvaa kahvia heti töiden jälkeen ennen päivällistä. 

Maidon määrä. Tämä on hyvin tarkkaa hommaa. Minun kahvini on kuulemma maitoa kahvilirauksella, kun taas puolisoni haluaa maitoa vain muutaman tipan eli sellaisen määrän, että kahvi vähän värjääntyy, mutta ei missään nimessä muutu vaaleanruskeaksi.

Vahvaa vai laimeaa? Mieheni alkoi juoda kahvia vasta aikusella iällä, yli kolmekymppisenä. Nykyään hän ottaa kiinni menetettyjä vuosia ja juo törkeän vahvaa kahvia. Yhtä vesikupillista kohden hän saattaa laittaa kaksi (!!) kahvimittalusikallista vastajauhettua kahvia. Hyytävää. Siinä liemessähän seisoo jo lusikkkakin. Vaikka sellaisen myrkkyliemen valmistus tekee huonoa, minäkin keitän ihan samanlaista. Omaa kupillistani varten lämmitän myös hieman vettä mikrossa, jolla sitten laimennan oman kahvini sopivaksi.

Kahvikuppi. Minulle joko sellainen paksureunainen Brooklynin tuliainen johon mahtuu yli kolme desiä laihaa maitokahvia. Tai sitten juon niistä laavapäällysteisistä kupeista. Puolisolle kelpaa mikä tahansa kuppi, kunhan siinä on korva, josta pitää kiinni, ja tilavuus ylittää 2 desilitraa. 

Kahvinkeitin. Tämäkään ei ole mikään pikkujuttu, jos taloudessa on vaihtoehtoja. Meillä on kotona kerääntynyt vuosien varrella aikamoinen arsenaali kahvinkeittovälineitä. Kaapista löytyy mutteripannu, pressopannu ja aeropresskann. Pöydällä on vain yksi: Moccamaster. Käytämme 99,99 prosenttia kahvinjuontikerroista Moccamasteria. Saimme sen häälahjaksi reilu kahdeksan vuotta sitten, ja siitä asti se on surissut keittiössämme vähintään kaksi kertaa päivässä eli yhteensä kunnioitettavat 5 840 kertaa (plus ne kerrat, kun kahvia on keitetty kolmesti päivässä miinus matkapäivät). Puolisoni tykkää mutteripannusta ja minullakin sihen liittyy Barcelonan-vuosiimme liittyviä mukavia muistoja. Siltikin paras kahvi tulee Moccamasterilla ja tästä olemme onneksi molemmat samaa mieltä.

Kuinka käsitellä eteen tullut kahvikriisi? Eli se, jos kaapissa ei ole yhtään maitoa? Korvataanko sokerilla? Vesilirauksella? Vai jätetäänkö keittämättä? Kyllä sen voi mustanakin juoda jos ollaan ulkona telttailemassa, mutta kotikeitintä ei maidonpuutteessa käynnistetä. On lähdettävä kioskille.

Toimintaohjeet kun käsillä on täydellinen katastrofi. Eli kahvi on LOPPU. Finito. Búið. Finished. Meillä ensiksi herännyt lähtee käymään lähikioskilla, joka on onneksi auki 24/7, myös joulupäivänä. Kerran olimme telttamatkalla kun kahvi pääsi loppumaan. Siinähän sitten laskimme yhdessä kilometrejä seuraavaan vuoristomajaan, jossa tiesimme olevan pienen kioskin. Koska se oli islantilainen kioski, luotimme siihen, että sieltä aivan varmasti saa jossain muodossa kahvia.

Kun haluat hemmotella toista. Useimmiten se on pieni teko arjessa, mutta iso juttu parisuhteessa. Kahvilla voi hemmotella toista viemällä siipalle kupin hänen lempikahviaan. Minä käyn joskus viikonloppuaamuisin ostamassa meille molemmille take away lattet meidän naapurikahvilasta, josta saa meidän molempien mielestä Islannin parasta kahvilakahvia. Silloin tällöin arkisin nipistämme meille hetken omaa kahvila-aikaa ja käymme viemässä lapset kouluun ja päiväkotiin ja pysähdymme sen jälkeen siinä samassa naapurikahvilassa yksillä ennen töihin kiirehtimistä.

Ja yksi juttu on täysin varma: keittimeen ei koskaan, ei ikinä laiteta kofeiinitonta kahvia. 


Juodaanko teillä teetä? Sitten en kyllä osaa sanoa mitään muuta paitsi lipton.  Jos teillä on puolisoina intohimoisia teenjuojia, niin pistäkää toki vinkkinne jakoon.

Lue myös:

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Pakkasimme aamulla lasten ja omat kolmen päivä kamat laukkuihin. Lapsille oma laukku, sillä he jäivät muutamaksi päiväksi Islannin-mummola...

Kahdestaan reissuun

21.7.18 Satu Kommentteja: 2

Pakkasimme aamulla lasten ja omat kolmen päivä kamat laukkuihin. Lapsille oma laukku, sillä he jäivät muutamaksi päiväksi Islannin-mummolaan. Minun ja puolison isoon yhteiseen säkkiin pakattiin lämpimien ulkoiluvaatteiden (untuvatakki, check!) teltta ja makuupussit. Siihen päälle on sitten pari laukullista kaikenmoista kameratavaraa, johtoja, akkuja ja kahvitermari. 


Läksimme muutamaksi päiväksi kaksin työreissuun Länsivuonoille. Lapsia ei kiinnostanut monen tunnin automatka Reykjavikista ja toisaalta meistä oli kamalan kivaa mennä matkalle pitkästä aikaa ihan kahdestaan (terkut vaan Kaitsulle täältä nykyajan työelämästä; Katja tästä muutaman sanan jo kirjoittkin, kannattaa tsekata). Reissumme tarkoituksena on kiertää valokuvaamassa muutamat paikat tulevaisuuden tarpeita varten. Mutta koska tämä oman vapaa-ajan ja työn tekemisen yhdisteleminen nyt on tavallaan muodostunut vuosien saatossa kiinteäksi osaksi arkea, tuntuu tämäkin reissu oikeastaan enemmän vapaa-ajalta kuin työltä. 

Emme välttämättä olisi lähteneet Länsivuonoille muutamaksi päiväksi juuri nyt: Palasin reilu vuorokausi sitten pitkältä hevosvaellustyömatkalta. Vuorokausi kotiinpaluumme jälkeen lähdemme Suomeen kesäloman viettoon. Tahti on vähän turhan liian tiivis, mutta tällaista tämä arki nyt välillä on. Epätäydellistäkin ja sellaista johon kuuluu satunnaista pinnistelyä ja venymistä. 

Onneksi pesukoneesta löytyy tarpeeksi nopea pikaohjelma, niin saamme pyykit pestyä ennen kuin ne pitää puhtaina pakata uudestaan laukkuun. 


Koska aikataulut pakottivat lähtemään juuri tänään, niin sittenhän me lähdettiin. Ja voi että tuntuu kivalta tämä autossa istuminen, maisemien katselu ja aikuisten välinen juttelu ilman, että pitää miettiä mitään muuta. Voi syödä etupenkillä suklaarusinoita kahvin kanssa ilman että kukaan tiedustelee, mitä te rapistelee ja pyytää pussia takapenkille. 


Tällä reissulla täytyy kulkea aistit valppaina ja tulevaisuus mielessä. On nimittäin aika usein käynyt niin, että kun on lähdetty puolison kanssa yhdessä Islantia työhommissa kiertämään, siitä on työrintamalla seurannut jotain pitkäkestoista. 

Kiersimme Islantia matkaopaskirjantekohommissa vuonna 2007 ja 2008. Siitä Islanti-pläjäyksestä alkoi työura Islannin, matkailun ja niin kutsutun lifestyle-yrittämisen saralla. Muutaman kuukauden materiaalinkeruumatka sytytti kipinän, josta on seurannut monta tuhatta keskenään erilaista työpäivää. 

Kului muutama vuosi ja vuonna 2011 lähdimme yhdessä tekemään Mondo-lehdelle juttua issikkavaelluksista (olipa muuten hauska lukea omia, vuosikausia vanhoja blogijuttuja) Löysin sattuman, tuttavien ja ystävien kautta eräälle hevostilalle Pohjois-Islantiin. Siellä on sen syksyn jälkeen tullut käytyä kymmeniä kertoja satojen eri ihmisten kanssa, nämä kuvat ovat ensimmäiseltä issikkavaellukselta. Suomeksi opastettavien issikkavaellusten matkanjohtajahommat ovat olleet työhommieni ehdotonta aatelia jo kuuden kesän ajan. 


Ja nyt me menemme kahdestaan Länsivuonoja kouluamaan. Mitäköhän sieltä tarttuu mukaan tuleville vuosille? Ihan jo jännittää. Jos näkisi tulevaisuuteen, minun tekisi kovasti mieli hieman kurkistaa.

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Vietin juuri viikon vaelluksella hevosten kanssa. Pistin kaviokavereista merkille muutaman jutun, josta on iloa meille kaksijalkaisillekin...

Mitä voimme oppia hevosilta?

20.7.18 Satu Kommentteja: 0

Vietin juuri viikon vaelluksella hevosten kanssa. Pistin kaviokavereista merkille muutaman jutun, josta on iloa meille kaksijalkaisillekin.


Luota luonnolliseen viehätysvoimaasi. Olet suloisimmillasi tukka vähän pystyssä ja semisti hönönä.

Älä pelkää huonoa säätä. Jos tuulee, käännä pylly tuulen tulosuuntaan. Problem solved.

Kaupalla on aina vähintään kaksi osapuolta. Jos kaverisi rapsuttaa selkääsi, diiliin kuuluu, että rapsutat takaisin.

Jos kompastut ja joku jää alle, nouse hitaasti takaisin pystyasentoon ja pyydä anteeksi, vaikka sitten katseellasi.


Jos astut ruuhkassa jonkun varpaille, älä astu toista kertaa.

Muista ettei ruoho ole aina vihreämpää naapurilaitumella. Siinä saattaa olla petollinen piikkilanka välissä.

Kun olet saanut tukan kammattua ja hipiän puhtaaksi, hyppää alasti kuralammikkoon pyörimään. Mikään ei ole sen riemukkaampaa.

Tuuleta, tuuleta, tuuleta. Kulje ulkona niityllä ja anna pippelin heilua tuulessa. 

Jos ketään ei juttusi kiinnosta mutta janoat silti huomiota, haukottele oikein nautinnollisesti: venytä kaulaa, vilauta hampaita ja laita silmät kiinni. Saat kaikkien ympärilläolijoiden huomion ja kaikki haluavat sinusta kuvan soussal meediaan. Toimii ihan joka kerta.


Jos kaikki sanovat, että tule puron yli oikealta puolelta, mutta sinä olet varma että vasen puoli on kuivempi ja turvallisempi, tee oman pääsi mukaan, vaikka muut väittäisivät vastaan. Sataan kertaan tallottuun märkään polkuun on nimittäin helpompi jämähtää kiinni kuin vähän kuljettuun ja tuntemattomaan. Kyllä hevonen tietää, ettei elämässä kannata jämähtää jumiin vanhoihin juttuihin.

Jos ohitse pyyhältää monen tonnin säiliörekka, hävittäjälentokone tai Trump ja Putin kurpitsavaunuissa, voit jatkaa sitä mitä ikinä olitkaan tekemässä ihan kaikessa rauhassa. Jos näet hämähäkin tien varressa, on ihan ymmärrettävää säikähtää niin lujasti, että otsatukka nousee pystyyn.

Jos juokseminen ei jonain päivänä kiinnosta yhtään, ala puhista ja hikoilla (esim. ojasta saa hyvät pärskeet rinnuksille) jo ensimmäisen kilometrin aikana. Lenkkiseura menee vaihtoon yleensä viimeistään silloin, kun alat roikottaa jompaa kumpaa jalkaasi ilmassa.


Kaikkia ei tarvitse miellyttää, mutta läheisille ole kiva. Läheisintä ystävää älä heitä selästä ellei ole ihan mahdoton pakko hetkeksi erkaantua (esim. vetävä tamma läheisellä baanalla). Jos tammalta tulee pakit, läheisin ystävä odottelee kyllä kotipihassa, putsaa reissutomut yltäsi ja ymmärtää. 

Kun ystäväsi esittelee sinulle innostuneena jotain asiaa, josta olettaa sinun olevan kiinnostunut, voit vilkaista ohimennen, riiputtaa alahuulta tavallista alempana ja henkäistä syvään ulos. Se tekee toisen tosi onnelliseksi.


Jos tilassa on epämiellyttävän kireä ja hermostunut tunnelma, pieraise äänekkäästi. Se helpottaa. Saletisti myös porukan ärtsyin tyyppi antaa periksi hihitykselle.

Näillä eväillä toivotamme täältä kesälaitumilta hyvää kesää! Rapsutelkaa tosianne.

Lue myös:

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Takana on mielettömän upea issikkavaellus Koillis-Islannin maastoissa. Kuuden päivän aikana ratsastimme yli 200 kilometriä pitkin autiota ...

Issikkavaellus ja varusteet

19.7.18 Satu Kommentteja: 7

Takana on mielettömän upea issikkavaellus Koillis-Islannin maastoissa. Kuuden päivän aikana ratsastimme yli 200 kilometriä pitkin autiota rannikkoa, vehreitä laaksoja, mutaisia mäkiä ja mutkaisia hiekkateitä. Oli niiiiiiin hienoa, että sitä on melkein hankala sanoiksi pukea. Kunhan olen vähän sulatellut kaikkea tapahtunutta, kirjoitan reissusta aikanaan oma postauksensa. Mutta nyt ihan ensin pieni katsaus aiheeseen issikkavaellus ja varusteet. Muutamat ovat nimittäin kyselleet, mitä tällaiselle muutaman päivän mittaiselle issikkavaellukselle kannattaa pakata mukaan. Tässäpä siis omat käytännön vinkkini.

Aurinkoisena kesäpäivänä hevosretkellä. Vähemmästäkin hymyilyttäisi. Hihii. Jihaa!

Islanti on saari keskellä aavaa merta. Saari on eristyksessä muusta maailmasta ja siksi paikallisilla issikoilla ei juuri ole vastustuskykyä vaikkapa Euroopassa melko viattomia hevosnuhia vastaan. Tavallinen nuha voi olla islantilaiselle issikalle kuolemaksi. Siksi tänne saarelle ei saa tuoda esimerkiksi mitään käytettyjä hevos- tai ratsastusvarusteita puhdistamatta niitä kunnolla. Osaa varusteista - kuten käytettyjä ratsastushanskoja - ei saa tuoda ollenkaan, vaikka ne olisi miten hyvin desinfioitu. Olen kirjoittanut hevostavaroiden tuontirajoituksista jutun Tripsterin Islanti-matkaoppaaseen; juttu löytyy tuosta oheisesta linkistä. 

Siten ne varusteet. Aloitetaan ihan alusta eli alusvaatteista. Pitkillä maastolenkeillä on syytä olla todella hyvät ja tukevat urheilurintsikat. Satsaa siis näihin. Useamman päivän mittaisella reissulla kannattaa ottaa mukaan vähintään kolmet, sillä hikiset on kiva vaihtaa uusiin ja puhtaisiin. Jos rinnat ovat isohkot, kannattaa miettiä, onko ekstratuelle tarvetta. Ravin tahdissa hyppivät tissit on nimittäin melko epämielyttävän tuntuista. Yksi hyvä tapa hillitä rintojen pomppimista ratsastaessa on käyttää niin sanottua rintateippiä eli rintojen päälle tulevaa tukevaa, joustavaa ja noin kymmenisen senttiä leveää Boobuddy-joustonauhaa, jonka voi tarrasäädöllä kiristää sopivan tiukaksi. Sen voi kiinnittää joku urheilupusakan tai -liivien päälle tai liivien alle. Se toimii tukena ratsastuksen lisäksi myös muissa liikuntaharrastuksissa.

Alushousuissa kannattaaa muistaa mukavuus. Olen huomannut, että parhaiten toimivat niin sanotut mummokalsarit, eli korkeavyötäröiset ja hieman pitkälahkeiset puuvillapikkarit, jotka ovat vähän löysät. Liian tiukat kiristävät ja stringit, jos ne vähääkään hankaavat, tuntuvat muutaman tunnin satulassa istumisen jälkeen kammottavilta jalassa. Kireistä urheilushortsialushousuista en tykkää, koska ne alkavat helposti kiristää herkistä paikoista.

Jos on herkkä takamus, saattaa satulan hankaaminen saada aikaan kipeitä kohtia. Pehmustetut ratsastusalushousut suojaavat naisten herkkiä paikkoja satulan hankaamiselta. Jos tämä vaiva on sinullekin tuttu, kannattaa miettiä saumattomien pehmustettettujen ratsastuspikkareiden hankintaa. Vastaavia alkkareita löytyy miehillekin tuosta samasta hevosaiheisesta verkkokaupasta.

Vaellussukat, vaelluskengät ja kompressio"pintelit". Erinomainen kombo pitkille maastoratsastuslenkeille.

Alusvaatteiden päälle puen Islannissa lähes joka säällä pitkähihaisen alusasukerraston. Suosin villaa tai villasekotteita, koska ne pysyvät pidempään raikkaampina ja puhtaantuoksuisina kuin tekokuituiset alusasut. Tykkään käyttää muun muassa Ruskovillan silkkivillasekoitteesta valmistettuja pitkiä kalsareita ja aluspaitaa.

Sitten sukat ja pintelit eli kompressio"sukat". Ohuehkot villaiset mutta elastaania sisältävät vaellussukat toimivat hyvin myös ratsastussukkina. Ne pitävät jalat lämpimänä, vaikka kengät vähän hörppäisivätkin kosteutta vaikka jokea ylittäessä. Ne eivät paina eivätkä purista. Elastaani tekee niistä kuitenkin jämäkät jalkaterän ympärille eikä sukka mene makkaralle. 

Tänä kesänä olen käyttänyt vaelluksilla kompressiosukkia (sukanvarsia eli pohkeenpuristajia eli siis pinteleiksiköhän näitä pitäisi kutsua). Ne ovat täydelliset pitkien kalsareiden ja sukkien alla. Jos housunlahje hinaantuu ratsastaessa ylöspäin, tukisukkalahje pitää pohjelihan piilossa ja lämpimänä. Se lisää ratsastusmukavuutta ja vähentää hankaumien syntymistä. Aivan mahtava varuste etenkin pitkille ratsastusvaelluksille! Tällaisia pohkeenpuristimia saa varmasti kaikista laajemman valikoiman urheiluvarustekaupoista. Ratsastusliikkeet myyvät myös erityisiä ratsastussukkia, joissa yhdistyy vaellussukan ja tuollaisen kompressiopintelin ominaisuudet. Minä tykkään kuitenkin pitää ne erillään, sillä käytän vaellussukkia myös tavallisilla kävelyvaelluksilla ja noita kompressiolahkeita esimerkisi lenkillä ja crossfitissä laatikkohyppypäivinä.

Seuraavaksi päällikerros eli ratsastushousut ja villapaita. Kehuin näitä Fjällrävenin vaellustrikoita taivaisiin alkukesästä, ja nyt kun olen käyttänyt niitä joka päivä myös pitkällä hevosvaelluksella, en voi kuin jatkaa hehkutusta. Kerrassaan upeat ratsastushousut! Saumat eivät paina, materiaali joustaa ja pohje- ja pyllypaikat suojaavat housuja satulan rasitukselta ja tuovat lisää kitkaa istuntaan. Vaellustrikoot yhdessä pitkien kalsareiden kanssa pitävät tuulen loitolla ja antavat suojaa tihkusadetta vastaan. Ja niitä molempiahan Islannin säässä riittää. Leveä vyötärönauha lisää housujen istumismukavuutta satulassa. Kännykkä ja pari eväspatukkaa mahtuu housujen reisitaskuihin ongelmitta.

Vaellustrikoot  ja ratsastushousut samassa setissä.

Islantilainen villapaita eli lopapeysa on luottovaatteeni Islannin luonnossa. Ratsastaessa se riittää pitkähihaisen kalsaripaidan päällä, jos ei tuule todella kovaa ja sada. Se pitää lämpimänä, mutta ei tee olosta tukalan kuumaa. Se kestää pienen kosteuden ja on helppo puhdistaa roikottamalla paitaa illalla ulkona muutama tunti. Ilman lopapeysaa en lähde Reykjavíkin ulkopuolelle.

Ratsastuskenkiä ja -saappaita on monenlaisia ja vaihtoehtoja on runsaasti. Minä suosin maastoratsastuksessa tavallisia vaelluskenkiä. Ne pitävät kosteutta eli ovat hyvä kaveri jokien ylityksillä. Ne ovat tukevat ja lämpimät. Kenkien kanssa on turvallista puljata hevoseten kanssa, koska kova kärki suojaa mahdollisilta varpaille astumiselta. Leveä vaelluskenkä voi tietysti jäädä sutjakkaa ratsastussaapasta helpommin kiinni jalustimeen, mutta jos maastossa käyttää turvajalustimia, ei vaelluskengän käyttö ratsastuskenkänä ole mitenkään ongelmallista. Tykkään vaelluskenkien monikäyttöisyydestä: jokaista ulkoiluharrastusta varten kun ei välttämättä tarvita erillisiä kenkiä.

Muista VPE, niin jaksat etkä jäädy. Villapaita, Proteiinipatukka ja Energiageeli.

Lopulta se viimeinen kerros eli sateen ja tuulen pitävät kuorivaatteet. Märät vaatteet saavat olon tuntumaan kylmältä ja vievät nautinnon ulkoilusta ja ratsastamisesta. Koska Islannissa sataa aika usein, ovat hyvät sadevaatteet todella oleellinen osa pukeutumista. Käytän kevyellä sadesäällä vedenkestävää takkia. Esimerkiksi tälläista ympäristöystävällistä Mamaliten sadetakkia  (se toimii raskaustakin lisäksi myös ihan tavallisena ulkoilutakkina) tai vähän hevimpää goretex-takkia, josta kerroin esimerkiksi Islannin pakkausvinkit  -jutussa.

Jos sataa rankasti eli kaatamalla - eli siten kuin Islannissa useimmiten sataa - kannattaa vetäistä niskaan hevostallin omat sadevaatteet/-haalarit. Jokainen maastoretkiä järjestävä talli tarjoaa ainakin täällä Islannissa asiakkailleen paksut ja panssarimaiset sadevaatteet. Minäkin pidin tällä tänään päättyneellä retkellä mukana hevostilan omia sadehousuja ja -takkia, mutta niitä ei onneksi tarvinnut vetää ylle kuin kerran.

Sitten on kaikki se pikkusälä. Vaikka Islanissa on kesäisinkin aika viileää, aurinko paistaa voimakkaasti. Aurinkorasvaa täytyy siis laittaa naamaan joka aamu etenkin näin kesäaikan. Taskuun kannattaa varata evästä; suklaata, pähkinöitä, proteiinipatukoita ja miksei myös suomalaisia Sinni-energiashotteja. Itse ainakin tykkään niiden tarjoamasta energiasta ja raikkaasta mausta. Vesipulloksi on hyvä hankkia joku pieni, esimerkiksi parin desin suuruinen muovinen mehupullo, joka mahtuu sutjakkaasti takin taskuun. Siitä kannattaa juoda aina mahdollisuuden tullen. Ratsastus on rankkaa urheilua eli vettä täytyy juoda tarpeeksi. Nestehukka päänsärkyineen on inhottava seuralainen ja se voi yllättää nopeastikin.

Tällä sadeasulla selviää säästä kuin säästä. Se on panssari, joka ei päästä läpi ei niin yhtään mitään.

Pätevät, paksut nahkaiset tai muuten sopivan kitkaiset ratsastushanskat on oltava mukana myös kesällä: hanskattomalle ohjat voivat tehdä sormiin muutaman tunnin nykimisen jälkeen hyvin kipeät rakot. Vaikka hanskat olisivat hyvät, kannattaa silti pakata mukaan myös rakkolaastareita. Ne ovat hyviä nimettömän ja keskisormen väliselle ihoalueelle, jos ohja pääsee hankaamaan haavan.

Tuubihuiveja minulla on käytössä aina kaksi: toista pidän kaulalla, josta voin vetäistä sen suun ja nenän eteen esimerkiksi silloin, kun ylitämme vetistä jokialuetta, missä on paljon kärpäsiä. Toinen tuubihuiveista toimii hattuna. Se on sopivan ohut kypärän alle ja suojaa korvia tuulelta. Islannissa ei ole hyttysiä, mutta pikkuisia ärsyttäviä kärpäsiä riittää sisävesistöjen alueilla. Tämänkertaisella matkalla menimme paljon merenrantoja pitkin ja silloin kärpäset eivät haitanneet. Sisämaanretkille kärpässuoja on ehdoton. Useimmiten sellaisen saa tallilta lainaan - varmista kuitenkin asia etukäteen tallilta.

Yhteismajoituksia varten kannattaa ottaa mukaan korvatulpat (aina joku kuorsaa) ja silmille laitettavat suojat (kesäisin paistaa aurinko yölläkin).

Eikä koskaan, ikinä eikä missään tilanteessa saa ratsastaa ilman kypärää. Minä käytän aina tallilta lainaksi saataavaa kypärää, en omista omaa. Islannissa issikkatallit antavat ratsastajille aina lainaksi kypärän eikä sen lainaamisesta tarvitse maksaa erikseen. Kypärä ei saa hölskyä eikä toisaalta puristaa. Sopiva kypärä istuu tukevasti päähän, mutta ei paina.

Sitten vain hitokseen hyvää mieltä. Pitkä tukka takana ponnarilla ja elämän paras issikkareissu edessä. Hyviä ratsastusreissuja!

Lue myös: 
Mitä pakata Islantiin luontomatkalle?
Issikkavaellus vapaan lauman kanssa Q&A - kysymyksiä ja vastauksia

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Opashommissa voi joskus olla vähän raskasta. Tässä työssä on hirveän isot hyvät puolet, mutta on sitten niitä haasteitakin.  Siis esim...

Sanot yhtä ja tarkoitat toista

16.7.18 Satu Kommentteja: 8

Opashommissa voi joskus olla vähän raskasta. Tässä työssä on hirveän isot hyvät puolet, mutta on sitten niitä haasteitakin. 

Siis esimerkiksi sellaisia haasteita, että yrität kovasti puhua jonkun asian puolesta, mutta jotenkin se menee sitten vähän kallionkoloon se homma. Uskottavuus valahtaa sormien välistä kuin liukkaan satulavyön vastinhihna.


Kuten esimerkiksi sillä hetkellä, kun yrität kovati vakuutella, kuinka hyvää retkievästä kuivattu turska on. Tiedättehän, sellaista proteiinirikasta, kevyttä kantaa mukana, ei pilaannu helpolla eli ihan tosi mallikelpoinen eväs.

Ja sitten kuitenkin mietit syvällä sisimmässäsi, että hyi hemmetti kun tämä eväs tuoksahtaa samanlaiselle kuin pimpero, jota on hauduteltu neljä päivää ilmatiiviissä lateksihousuissa*, mutta paikallinen erikoisuus on paikallinen erikoisuus, joten pitäähän sitä tarjota. Koitat näyttää tosi asiantuntevalta ja avoimelta ihmiseltä, mutta lopputulos on tässä:


Haa, mutta tiedättekö mitä? Melkein kaikki maistoivat!

*) Ihan tarkennan vain, että en kylläkään tiedä käytännössä siitä lateksihousujutusta, ihan mielikuvitukseeni luotan tässä. Ja nuo kuvan sadehousut eivät siis liity tähän asiaan mitenkään.

Kiitokset kuvista totuuden hetken todistaneelle Anna L:lle.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olen tämän viikon issikkavaelluksessa Koillis-Islannissa. Täällä tuoksuu meri-ilma, kostea sammal, hiki, hevonen ja höyryävä kahvi. Puhumm...

Kuin kaksi marjaa

14.7.18 Satu Kommentteja: 7

Olen tämän viikon issikkavaelluksessa Koillis-Islannissa. Täällä tuoksuu meri-ilma, kostea sammal, hiki, hevonen ja höyryävä kahvi. Puhumme muiden ratsastajien hevosista ja ratsastamisesta, varusteista ja askellajeista joka päivä monta tuntia, mutta silti illalla hiljaisuuden laskeutuessa tulee  itselle vielä sellainen olo, että kerrottavaa riittää. Mikä tarkoittaa sitä, että tänne blogiin satelee ainakin vielä tämän viikon ajan juttua kavioeläimistä ja kokemuksia matkaratsastuksesta. Koittakaatte kestää. 


Tänään haluan kertoa teille suosikkihevosestani, koska olen sellaisenkin tässä vuosien saatossa  löytänyt. Lapsena hevoystäviä oli useampia, joten aloitetaan sieltä.

Lapsena hoidin paljon shetlanninponeja. Ratsastin niillä jukuripäillä ilman satulaa pitkin sänkipeltoja ja metsäpolkuja. Ponien äkkijarrutukset, pukittelut ja railakkaat sivuttaishyppelyt päätyivät lähes joka kerta hienoon mahaplätsiin. Alle metrin korkuisen ponin selästä tiputtiin matalalta, joten koskaan ei sattunut mitään mustelmia ja mutakylpyjä vakavampaa. Kaksi poniratsua minulle on jäänyt erityisesti mieleen, ne olivat meidän omat shettisratsumme Lilli ja sen varsa Sabrina. Tammavarsan syntyessä Boys, Boys, Boys oli kesän soitetuin radiohitti,  joten siitä sai sitten paksumahainen ponikin nimen.

Reilua vuotta myöhemmin Lilli-tammalle vielä toinenkin tammavarsa. Se sai nimekseen Samantha. Kuinkas muutenkaan. Samantha jäi niin pieneksi, että sitä ei koskaan opetettu ratsuksi, mutta sen äiti ja isosisko olivat minun ja siskojeni maastoratsastuskavereina, kunnes kasvoimme niille liian pitkiksi.

Näiden mainioiden shettisponien jälkeen pidin monta monta vuotta ratsastutaukoa. Löysin harrastuksen uudestaan täällä Islannissa. Monen issikan nimi jäi mieleen ja unohtumattomia maastoreissuja tuli useampia. Sellaista uutta hevossuosikkia ei kuitenkaan syntynyt. Ajattelin jo, että semmoinen henkilökohtaisuuteen ja tiettyyn hevoseen kanavoitunut kiintymys eli hevoshulluus olisi kiistatta ohi ja jäänyt sinne 1990-luvun alkuvuosiin, shettisponeihin ja pystymetsien mutkikkaille ratsastuspoluille. 

Vaan sitten tapasin Hötturin. Ja taas vei islantilainen sydämen. Tämän postauksen kuvat ovat juurikin tästä herrasmiehestä. Höttur on suomeksi Huppu eli siis eräänlainen Hattu. Valkomusta hevonen, jolla on iso, mustan hupun peittämä pää. Muutaman yhteisen ratsastuskerran jälkeen tajusin, että tässä on nyt se lapsuusvuosien Lilli, roteva poni, jonka kanssa uskalsi mennä minne vain ja missä säässä tahansa.


Tässä hevosessa minuun vetosi yhtäläisyydet. Me ollaan molemmat aika rotevia. Ei mene XS-koon kamppeet kummallekaan, pylly on aika lihaksikas ja aina kun voi syödä jotain, syödään jotain. Meistä ei kumpikaan ole enää ihan nuori. Hyvällä tuurilla molemmilla on yhtä paljon elämää edessä kuin takana. Kynteni eivät ole kovin vahvat, hänellä ekstrahuoltoa vaativat kaviot. Olemme molemmat aika varmoja ja tasaisia tapauksia, jaksavaisia ja meillä on riittoisa polttoainetankki. Mutta emme ikinä ole ryhmän nopeimpia tai ketterimpiä. Meitä ei kumpaakaan pelota ihan pikkuasiat, paitsi häntä katuviemäreiden kannet ja minua pimeät kylpyhuoneet, sisään eksyneet ampiaiset, hämähäkit, koppakuoriaiset, raatokärpäset ja liian matalalla lentävät linnut. 

Että meillä menee hommat tosi hyvin yksiin. Höttur on mun aikuisiän hevosystävä. 

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Viimeisen 24 tunnin aikana työpaikalla on sattunut kaikenlaista. Näin lentokoneen ikkunasta Pohjois-Islannin upeat vuoristomaisemat. Ensim...

Terveisiä toimistolta!

13.7.18 Satu Kommentteja: 1

Viimeisen 24 tunnin aikana työpaikalla on sattunut kaikenlaista. Näin lentokoneen ikkunasta Pohjois-Islannin upeat vuoristomaisemat. Ensimmäistä kertaa kunnolla tajusin, kuinka isoja ja päältä litteitä vuoret täällä päin maailmaa ovatkaan.

Tapasin sattumalta islantilaisen lääkärin, joka osasi yhden lauseen suomea ja halusi sanoa sen ääneen: Minä en ole hammaslääkäri. 



Ratsastin kahdella islanninhevosella reilu 20 kilometriä. Kymmenen kilometriä suosikkikatujyrälläni Hötturilla ja toisen kympin sirommalla tasaisesti askeltavalla Drómilla, joka oli minulle uusi hevostuttava. Välillämme ei ollut vaivaannuttavia tilanteita, vaan meistä tuli heti hyvät kaverit. 

Ratsastutauolla kuulin tilan isännältä jutun Islantia asuttaneesta viikingistä, jonka pää sahattiin 900-luvulla irti ja pistettiin mättään päälle näytille. Sitten irtisahattu pää alkoi liikkua ja murhamiehet pelästyivät niin, että pakenivat taakseen katsomatta Norjaan. Irtonainen puhuva pää jäi niille sijoilleen ja antoi alueelle nimen, jota en enää muista, mutta jotenkin se liittyi heiluvaan päähän.


Ratsastin hiekkateillä, poluilla ja silloilla sellaisissa maisemissa, joissa en ollut koskaan aikaisemmin käynyt. Vastaan tuli päivän aikana neljä autoa ja niistä kaksi kuljetti meidän tavaroita, kahvitermareita ja kleina-munkkipusseja. Siellä ei olllut ketään, vaikka siellä oli valtavan paljon kaikkea kaunista. 

Tultiin yöksi hostelliin, jossa on hyvät sängyt, lattialämmitys ja tien toisella puolella kuumavesialtaat, jossa on uintivalvojana ja kassanhoitajana kitaraa soittava partainen mies. Hän lupasi pitää meille sunnuntaina uimapaikkaa auki tavallista pidempään, että ehtisimme ratsastuksen jälkeen istahtamaan kuumavesikylpyyn.


Sitten harjasin kypärän alla ja uima-altaan vesissä muotoillun tukkani, laitoin rasvaa kasvoihin, söin puoli kiloa kalaa ja jälkiruoaksi ananaskauramaissihiutalesokerivoipaistosta, jonka päälle kaadoin erittäin ihan hiton paljon paksua kuohukermaa. Röyhtäisin tyytyväisenä. 

Välillä on kivoja työpäiviä. Ja sitten on tällaisia työpäiviä, jolloin tuntuu siltä kuin leikkisät oravat vetäisivät ilorallia selkärankaani pitkin.


Tällaiset hetket, tarinat verisistä viikinginpäistä, innosta puhisevat islanninhevoset  ja pysähtyneet minuutit autiolla hiekkarannalla saavat loman, työn, vapaa-ajan ja työtyntien väliset raja-aidat lakoamaan tuulessa ja ne kaikki sekoittuvat yhdeksi hienoksi kokonaisuudeksi, josta ei voi erottaa osia ilman että ilmaisuvoima kärsisi. Terveisiä siis täältä kesäloman ja työn välimaastoista, laavapeltojen pientareilta.


Lue myös:

1 kommenttia:

Mitä tuumaat?