Pakko myöntää, että tämä alkukesä on sujunut vähän tahmeissa merkeissä. Tai no, täällä Islannissa pitäisi varmaankin puhua lopputalvesta e...

Kaipaan taas kirjoittamista

4.6.18 Satu Kommentteja: 2

Pakko myöntää, että tämä alkukesä on sujunut vähän tahmeissa merkeissä. Tai no, täällä Islannissa pitäisi varmaankin puhua lopputalvesta eikä mistään kesästä. Olen pukenut - ja vielä tänään aamullakin puin - kuopukselle päiväkotiin myssyn ja hanskat. Toukokuussa täällä Reykjavikissa on satanut enemmän vettä kuin koskaan aikaisemmin koko maan historian toukokuissa. Hitsi soikoon, minäkin käyn vielä lenkillä samoissa kamppeissa kuin talvisin: pitkähihainen alusvillapaita takin alla. Että sellaisia rantakelejä meillä päin. 


Okei. Ei ole siis ihan kesätunnelmat korkeimmillaan. Toisaalta sää ei ole kyllä viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut itselle mikään onnellisuuden ja hyvinvoinnin mittari. Islannissa kun ei koskaan voi luottaa siihen, että on hyvä ilma. Jos joskus on, se voi kuitenkin muuttua todella nopeasti. Täällä se tuttu hokema on vuosien saatossa iskostunut mieleen: sää todella on pukeutumiskysymys.

Ongelma on suurimmilta osin liittynyt töihin. On tuntunut siltä, kuin työhommat etenisivät kivirekeä vetämällä. Hommat kyllä liikkuvat eteenpäin, mutta tekemisestä on puuttunut sellainen jokapäiväinen rento riemu. Se on vähän samanlainen kuin se tunne, joka tulee pitkällä hiihtolenkillä, kun sukset luistavat, sydän hakkaa sopivan lujaa ja välillä tulee korkeitä ylämäkiä ja sitten loivia alamäkiä, mutta vauhti pysyy hyvänä maastosta huolimatta. 

Olen yrittänyt miettiä, että mikä juttu tässä nyt oikein on meneillään. Ei se tosiaankaan tämän ilman vika ole, eihän se aikaisempinakaan vuosina ole ollut. Sataa jos sataa, sitten vaan sadetakki päälle. Ei ole ollut mitään henkilökohtaisen elämän kriisiä tai kuoppaa, joka olisi aiheuttanut ajatustyön hidastumista. Ei minua kamalasti väsytäkään, olen onnistunut pitämään yöunet siellä 7-8 tuunnissa. Ei oikeastaan olekaan mitään isoa näkyvää syytä siihen, että on tällainen vähän nuutunut ja tahmainen olo.


Otin viime viikonloppuna oikein asiakseni mittiä tätä juttua. Lasten mentyä nukkumaan mies teki remonttia ja minä hengasin sohvalla viinilasin kanssa. Luin kirjaa ja välillä seurasin kavereiden sometilejä. Sitten huomasin, että Project Maman Katjan Kirjapodcastin uusi jakso oli ilmestynyt. Siis se jakso, jossa minä olin vieraana. Juttelin Katjan kanssa puolituntisen kirjoista, kirjoittamisesta ja kahden maan kansalaisuudesta. Kuuntelin jakson.

Merkillinen on maailma, mutta sitä jutusteluamme kuunnellessani se takku alkoi aueta. Tämä minun kuukausia jatkunut kivireken vetämisfiilis on hyvin todennäköisesti johtunut siitä, että en ole kirjoittanut mitään pitkäjänteistä pitkään aikaan. En ole saanut kirjoittaa. Ei kukaan ole estänyt, mutta ei ole ollut aikaa, ei ole ollut päämäärää jota kohti kirjoittaa.

Kirjoittaminen on kuitenkin asia, josta nautin ihan valtavan paljon. Koska kirjoittaminen on sitä kivempaa, mitä enemmän sitä tekee, on olo luonnollisesti vetämätön jos sitä riemua ei saa kokea.

Islantilainen kodinni ilmestyi helmikuussa. Tammikuun jälkeen kun päästin kirjan pdf:n käsistäni, en ole kirjoittanut mitään omaa lehtijuttujen ja tämän blogin ohella. Pitäisi päästä kirjoittamaan jotain, minkä pituus lasketaan kymmenissätuhansissa merkeissä eikä sadoissa tai tuhansissa. Fiilis on kai vähän sama kuin pitkänmatkan juoksijalla, joka joutuu olosuhteiden takia vetelemään pelkkiä neljän sadan vetoja.

Saada luoda pitkiä tekstipätkiä, kymmensivuisia word-tiedostoja, päästä pyörittämään isoja tekstimassoja, luoda uusia lauseita ja järjestellä valmiita kappaleita uusiksi. Se on niin järjettömän siistiä, siitä saa niin valtavan hyvät fiilikset. Ja juuri sitä tunnetta taidan nyt kaivata.



Minullahan on tässä pari kirjaprojektia aluillaan, mutta en ole vielä päässyt löytämään niille aloitusajankohtaa. Kirjoitan oppimateriaalia digitaalisesta markkinoinnista ja sisällöntuotannosta keskiasteelle eli merkonomiopiskelijoille. Tavattoman kivaa ja motivoivaa päästä kirjoittamaan asiantuntijatekstiä nuorelle ja vaativalle yleisölle. Siinä on tosiaankin haastetta. Sitten olemme Lähiömutsin Hannen kanssa pohtineet jatko-osaa reilu vuosi sitten ilmestyneelle Unelmahommissa-kirjalle. 

Nyt pitäisi vain alkaa raivata kalenteria ja paikoittaa kirjoitusajat. Kiskaista moottori käyntiin ja tehdä suunnitelmat. Taidankin ryhtyä siihen hommaan nyt heti tällä viikolla. Syksy lähtee varmasti liukkaasti käyntiin kun pääsee aloittamaan sen kirjoittamalla.

Jos kirjailijan työ ja kirjat kiinnostavat, kannattaa käydä kuuntelemassa Katjan Kirjapodcastia. Siinä kirjoittajat kertovat omista töistään ja teoksistaan ja Katja kyselee mukavia ja vähän hankaliakin. Tästä pääset omaan jaksooni ja sieltä Kirjapodcastin alta löytyy myös podin muut jaksot.



2 kommenttia:

  1. Hei Satu! Kiitos hyvästä blogista ja Islanti-vinkeistä :) Olemme siskoni kanssa tulossa Islantiin viikon päästä ja satumme siis olemaan sillä itsenäisyyspäivänä! Onko silloin jotian erityistä mielestäsi joka pitäisi kokea? Kiitos jo etukäteen :) Lina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lina :-) Itsenäisyyspäivänä kannattaa tulla kaupungin keskustaan puolenpäivän tienoilla, ainakin menneinä vuosina on ollut ohjelmaa parlamenttitalon edustalla, on paraatia jne. Paljon Islannin lippua heiluttelevia paikallisia perheitä ja sellaista päiväkarnevaalimeininkiä.

      Poista

Mitä tuumaat?