Tähän viikonloppuun sopii pieni kurkkaus islantilaisiin kevätperinteisiin: meillä ei nimittäin vietetä äitenpäivää. Huomisen kohdalla kale...

Meillä ei vietetä äitienpäivää

12.5.18 Satu Kommentteja: 14

Tähän viikonloppuun sopii pieni kurkkaus islantilaisiin kevätperinteisiin: meillä ei nimittäin vietetä äitenpäivää. Huomisen kohdalla kalenterissa lukee kyllä islanniksi äitienpäivä, mutta ei sitä oikein kukaan noteeraa.

Jos olet lukenut Islantilainen kodinonni -kirjani, tiedät ehkä jo, mitä aion seuraavaksi sanoa. Mutta tämä juttu on teille muille, jotka ette kirjaa ole (vielä) lukeneet. 


Islannissa ei ole äitienpäiväperinteitä. Ei poimita valkovuokkoja, osteta lahjaa, käydä äitienpäivälounaalla tai anneta äitien "nukkua" äitienpäivänaamuna pitkään. 

Näin ihan itseni puolesta ilmaisen, että en pistä tämän perinteen puuttumista lainkaan pahaksi. En tunne jääväni mistään paitsi. Minulla on ollut vähän sellainen ristiriitainen olo kaikista vanhemmuuteen liittyvistä juhlista. Ystäväni tunsivat minun niin hyvin, etteivät edes yrittäneet järjestää babyshowereita. Varpajaisten idea on minusta ihan 1950-luvulta. Minua ei kiinnosta tehdä vanhemmuudesta numeroa. Se nyt vaan on. Jotkut ovat vanhempia, jotkut eivät. Eikä biologisella vanhemmuudella ole välttämättä mitään tekemistä hyvän vanhemmuuden kanssa. Asiassa kuin asiassa ihmisen hyvyyden näyttävät teot, eivät määritelmät. 

Varpajaisten ja vauvasuihkujen lisäksi on sitten tämä äitien- ja isänpäiväasia. Phuuh. Tästä on vaikea sanoa mitään, ilman epäilystä siitä, että loukkaanko jotakuta. Esimerkiksi omaa äitiäni. Mutta kerrottakoon nyt, että se, etten pidä äitienpäivästä, ei kerro mitään omasta äitisuhteestani. Koska äitienpäivän tapoihin ja perinteisiin kuuluu täällä Suomessa äidin muistaminen, olen lapsillekin opettanut mistä on kyse ja me yhdessä ajoitamme yhden vuotuisen mummilahjan lähettämisen äitienpäivään. Laitamme pitkin vuotta piirustuksia ja valokuvia postin tuomina terveisinä, mutta myös äitienpäivänä. 

Lapsena perhepäivähoitajalla ja myöhemmin koulussa minäkin askartelin äitienpäiväkortteja, keräsin kukkia ja leivoin täytekakun. Se oli kiva päivä, meistä lapsistakin. Siitä tuli tapa. Tuntuisi pöljältä jättää tekemättä äitienpäivämuistaminen vain siksi, koska en itse vanhempana koe päivää millään tavalla merkittävänä tai koskettavana. Minulle se on päivä muistaa omaa äitiä, mutta ei omaa äityttäni. Minulle se on ihan sunnuntai vaan. 

Koska tulin vanhemmaksi ulkomailla, suomalaisesta äitienpäiväperinteestä ei ole muodostunut sellaista henkilökohtaista, vanhemmuusasioihin liittyvää ja tunteisiin menevää päivää.

Juhannuksen uupumista harmittelen, mutta äitienpäivää en kaipaa. Että ei tämä suomalaisille tärkeiden juhlapäivien merkitsevyys minulle mitenkään loogista ole. 


Itse en juhli äitienpäivää, mutta ei se minua haittaa, että sitä joku muu juhlii. Se minua haittaa, että omat tarpeet ja odotukset laitetaan toisten tarpeiden edelle. Case isänpäivä viime vuonna. Kraist.

Suomessa saatiin viime talvena aikaan karmea hässäkkä parin päiväkodin "poikkeuksellisesta isänpäiväjuhlinnasta". Silloin koin suurta myötähäpeää joidenkin ihmisten puolesta.

Kyse oli siis siitä, että pari helsinkiläispäiväkotia oli päättänyt kutsua päiväkodin perinteisiä isänpäiväkahveja läheisenpäiväksi: kahvitilaisuuteen olivat tervetulleita isien lisäksi myös lapsen muut läheiset. Päiväkodit halusivat ottaa näin paremmin huomioon myös ne lapset, joilla ei ole isää. Tämä oli joillekin syy raivostua:

Ei yhden isättömän lapsen takia voida vaatia, että muut eivät saisi juhlia isänpäivää.
Tällainen loukkaa kuolleen isäni muistoa.
Onkohan neutralisoiminen viety vähän liian pitkälle? 


"Isänpäivä-gate" tuntui ihan järjettömältä. En voi hyväksyä, että aikuiset ihmiset alkavat vinkua järjettömyyksiä, kun tarkoituksena oli käyttää isänpäivän ympärillä hieman toisenlaisia sanoja, jotta niille lapsille, joilla isää ei ole, olisi mukavampaa tulla sinä päivänä päiväkotiin.  Ymmärrän toki, että joillakin tämä asia menee luihin ja ytimiin, mutta rekatiot olivat ylimitoitettuja. 

Isän- ja äitienpäiviin liittyy Suomessa niin voimakas arvolataus, että pienikin keskustelu näiden juhlapäivien erilaisesta viettämisestä saa ihmisissä aikaan suuria tunnereaktioita. Ymmärrän mekanismin, mutta en voi hyväksyä sen aiheuttamaa hölmöilyä. 


Ei kai kenenkään tarvitse miettiä kovin pitkään päättääkseen, kumpi on tärkeämpää: tilaisuus, josta kaikille lapsille tulee kiva mieli, mutta kenellekään ei tule paha mieli, vai tilaisuus, jossa osalle lapsista tulee hyvä mieli ja muutamalle surullinen olo. Aikuiset olisivat voineet pitää mölyt mahassaan, koska  kyse oli lapsista ja päiväkotiympäristöstä. Kotonahan saa kuka tahansa juhlia tai olla juhlimatta. Mitäs se kenellekään kuuluu.

Itse en juhli äitienpäivää, mutta ei se minua tietenkään loukkaa, että sitä joku muu perhepiirissään juhlii. Samalla logiikalla: se että minä en koe äitienpäivää merkityksellisenä, ei pitäisi harmittaa ketään. 

Olen Suomessa matkalla vielä tämän viikonlopun ajan ja olenkin mielenkiinnolla tarkkaillut ympäristöäni viime päivinä. Äitienpäivää ei pääse julkisissa tiloissa pakenemaan: kukkakauppojen ja kahviloiden lisäksi se tulee hierontastudioihin, kirjakauppoihin, valotauluihin ja ratikan mainostarroihin. Tätä kaikkea mainossälää, ystävien kirjoittelemia hienoja äitienpäiväjuttuja ja koskettavia facebook-päivityksiä on mukava lukea. Niistä välittyy se, että monelle päivä on tärkeä juhlapäivä. Se on hienoa se. 


Se, miksi äitienpäivä ei merkitse minulle mitään, onkin mielenkiintoinen kysymys. Siitä pitää sanoa vielä muutama sananen.

Olen mielestäni tosi hyvä äiti. Lapset tykkäävät ja itsekin alan tässä vanhemman roolissa olla jo aika kotonani. 

Minulla on myös ruskea nätti tukka ja tykkään siitä tosi paljon. Aika monella muullakin kuin itselläni on ruskea tukka, joillakin pyytämättä ja yllätyksenä, osa on saanut purkista apua. 

En siis koe mielekkääksi nostaa äitiyden tai isyyden roolia millekään jalustalle. Joskus me juhlimme koko perheen voimin spontaanisti jotain mukavaa asiaa, ilman sen suurempaa, merkityksiä täyteen ladattua syytä. Jälkeläisten olemassaoloa tykkään juhlia lasten omina syntymäpäivinä, en äitien tai isien kunniaksi tehtyinä päivinä.


Mutta tykkään kyllä juhlia! Tykkään tavata itselleni tärkeitä ihmisiä ja tehdä heidän kanssaan mukavia asioita yhdessä. Tykkään siitä, että islantilaiset ovat railakasta porukkaa, jotka rakastavat bileitä, hauskanpitoa ja yhteislaulua. 

Äitien- ja isänpäivien sijasta täällä juhlitaan joka vuosi naisia ja miehiä. Naistenpäivän ja miestenpäivän bileiden juuret ulottuvat vuosisatojen päähän. Äidin ja isän päivä ovat vanhempien yksinoikeus. Naisten- ja miestenpäivät taas koskevat kaikkia.

Että siinä mielessä islantilaiset ovat tajunneet erään tärkeän seikan: mitä enemmän vieraita, sitä paremmat juhlat. 

Kivaa juhlapäivää kaikille, jotka sitä huomenna viettävät!

14 kommenttia:

  1. Komppaan niin syvästi! Mä olen aina hävennyt äitiyttäni, en täyttänyt niitä odotuksia jota sen sanan käyttö minuun latasi tai ladattiin.
    Trauma jäi myös isänpäivästä, isää ei ole koskaan ollut ja kerran yksi sijainen ala-asteella antoi noottia ja pisti tekemään kortin ja mitalin uusiksi, kun olin kirjoittanut onnea Papalle. Mun maailma hajos, kun piti koko luokan edessä väitellä opettajan kanssa, että onko mulla isää vai ei. Ei ollut kuulemma mahdollista, kaikilla on isä. No opinpahan lintsaan kolmannella luokalla, en koskaan enää mennyt isänpäivän alla kouluun kuvaamataidontunti päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala mikä kokemus koulusta isänpäivän alla... Argh. Nämä on just niitä tilanteita, joilta toivottavasti nykyään ja myös tulevaisuudessa säästytään. Onneksi asiat ovat menneet eteenpäin, ja tällaisiin sosiaalisiinkin taitoihin ja ylipäätään ymmärtämiseen ja empatiaan panostetaan nykyään enemmän kuin aikaisemmin. Toivon mä.

      Poista
  2. Sattuipa hyvin! Ostin nimittäin kirjasi tänään ja olen ahminut sitä vahingossa ihan muutaman sivun vain. Vaikka aihe sinänsä ei ole itselle ajankohtainen, niin bongasin sieltä jo tosi monta hyvää pointtia, jotka ovat ihan totta. Siis esimerkiksi tuo Wilma-sovellus. Vähän aikaa sitten luin sanomalehdestä opettajan kirjoittaman jutun siitä kuinka raskasta on keskittyä kirjoittamaan lasten vanhemmille viestejä. Jokaiselle pitäisi olla omanlaisensa - joku haluaa raportoinnin kaikista pikkuasioista ja toiset eivät ole kiinnostuneet mitä päivän aikana on tapahtunut. Ja jos tekee väärin niin opettaja saa haukut vanhemmilta Wilman kautta. Lisäksi minusta on hauskaa kun pikkuveljeni on tällä hetkellä työssäoppimassa paikallisessa eskarissa. Luin kirjaa hänelle ääneen ja yksi hänen kommenteistaan oli "Jaa, aika vapaata touhua siellä". :) En malta odottaa että saan luettua kirjan loppuun, se on älyttömän hyvä ja hauska, kiitos Satu taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heta tästä ilahduttavasta kommentista :-) Lukuiloa!!

      Poista
    2. Hä?! Eihän Wilma ole mikään raportointikanava koulupäivän tapahtumista (vrt. päiväkoti jossa yleensä saa paremmin tietoa miten lapsella on päivä mennyt). Wilman kautta infotaan asiat jotka muinoin kulkivat reiasuvihkossa tai sitten viestitään lapsen ongelmista / haasteista tms. Se on mielestäni oikein toimiva viestintäkanava. Opehan voi tehdä tai olla tekemättä siitä itselleen taakan. En ainakaan itse oleta opettajan raportoivan mitä päivän aikana on tapahtunut. Jos raporttia tulee niin yleensä jälkikasvu on jossain riidassa ollut osapuolena ja näistä toki on hyvä tietääkin.

      Poista
  3. Mäkään en niin äitienpäivästä piittaa. Se ei kiinnosta mua erityisesti, enkä odota siltä omalta osaltani mitään sen kummempaa.

    Mutta puolisolle isänpäivä onkin tärkeämpi. Voi pojat. Kun olen järjestänyt niitä sillä otteella, että ei tehdä nyt numeroa, on saatu aikaan parikin muhevaa perheriitaa. Nykyisin alan katsella brunssipaikkaa jo syyskuussa, mutta pakko sanoa, että ei tunnu luontevalta kun en saa yhtään kiinni siitä, miksi asia on niin tärkeä toiselle.

    VastaaPoista
  4. Kuuntelen täällä olkkarissa, miten isä ja lapset vääntåvät yhdessä kakkua. Kun äitienpäivä on heille tärkeä, niin on se sitä minullekin.

    En muista, missä kohtaa hokasin, että tässä ei ole kyse minusta, vaan lapsistani. Esikoinenkin lupasi kiukuttelematta siivota huomiseksi, kun sanoin sellaista toivovani lahjaksi (eikä koulussa enää lahjaa tehty).

    VastaaPoista
  5. Minä ihmettelin lapsena, miksi ei ole lastenpäivää. Koska ilman lapsia ei olisi isiä tai äitejä.
    Minusta olisi mukavampaa nykyisinkin juhlia lastenpäivää, naistenpäivää ja miestenpäivää enemmänkin. Äitienpäivä ja isänpäivä ei ole minulle kovin tärkeitä. Mutta mennään maan tavalla.

    Suloista on se, että nuorempi lapseni on yrittänyt minulta salaa piilotella koulussa kasvattamaansa pikku kukkasta. Olen vahingossa koko ajan törmäillyt tuohon pikkupurkkiin, jota lapsi yrittää pitää valossa ja piilossa yhtä aikaa.

    VastaaPoista
  6. Suomessa jos pelkää alatietä, niin kohtelu on aika karua - Ihan riippumatta siitä, että onko pelolle perustelut vai ei. Olen miettinyt, että onko äitienpäivän tärkeydellä jotain tekemistä alatiemaratoonin kärsimysten kanssa. Saako islannissa kuinka helpolla suunnitellun sektion?

    VastaaPoista
  7. Tuli vaan mieleen tuosta että olisi vain naisten- ja miestenpäivä niin siitäkin varmaan tulisi muheva riita koska mitä jos joku kokee olevansa kolmas sukupuoli. Yhdessä facebook ryhmässä oli riitaa siitä että kun siinä käsiteltiin naistentauteja niin se loukkasi jotain sellaista joka ei kokenut olevansa nainen muttei mieskään. Fyysisesti oli nainen ja keskustelu liittyi naistentauteihin. En osaa käyttää oikeita termejä. En nyt käytä niitä ettei mene väärin. Siitäkin riideltiin ihan hirveästi. Hirveästi riidellään nykyisin tämmöisistä. Selvyydeksi vielä että itse en loukkaantunut. Tuli vaan mieleen tuollainen asia kun on tullut vastaan.

    VastaaPoista
  8. Me ei myöskään vietetä äitien- tai isänpäivää juuri mitenkään, mutta yksi asiaan liittyvä perinne meillä on: valokuva. Äitienpäivänä minä ja lapset isänpäivänä mies ja lapset. Ihan vaan sellainen sinä päivänä otettu tavallinen räpsäisy niissä kamppeissa ja tilanteessa mikä sattuu olemaan, ei todellakaan mikään viimeistelty poseeraus. Aion koota jossain vaiheessa kaikki kuvat jollain tavalla katseltavaksi.

    Toki otan vastaan myös koulussa ja päiväkodissa tehdyt kortit ja lahjat mutta sen kummempaa numeroa asiasta ei tehdä.

    VastaaPoista
  9. meilläkään ei suuremmin vietetä äitienpäivää, lähinnä koska keväässä meillä on todellinen kahden kuukauden juhlaputki joka tapauksessa, ja yksi juhlista ovat omat synttärini.
    Äitiyteni arvostusta haluan (ja saankin) muulloin ja muilla tavoin kuin äitienpäivänä.
    Juhlista vietän mieluummin omia synttäreitä kotijoukkojen kanssa, kuin osallistun rituaalinomaiseen "pakkojuhlintaan".
    Omaa äitiäni muistan pienesti.

    Tänä(kin) äitienpäivänä vietämme yhden lapsukaisen syntymäpäiviä, eli olemme koolla laajennetulla perheellä, hyvällä mielellä ja juhlatuulella. Mutta juhlien tähti on kupeideni hedelmä, eivät minun kupeeni ;)

    VastaaPoista
  10. Olen myös sitä mieltä että äitien- ja isänpäivät on turhia. Toki kaikki ketkä haluaa vielävi sitä niin siitä vaan. En itsekään vietä äitienpäivää, sillä oma äitini on mikä on. Hänestä näkee, että vihaa lapsiaan ja alkoholi on kaikista tärkein asia vaikka oli muutenkin sairas. Äiti on aina ollu se pakollinen paha minulle ja sisarukselleni. Eikä sitä yleensä kukaan ulkopuolinen ymmärrä. Ilkeätä sanoa mutta odotan että pääsen äidistä eroon (ja hänen suvustaan).

    Ärsyttää se ainainen hehkutus että äidit sitä tätä ja tota, sillä tiedän että elämäni olisi paremmin jos äitiä ei olisi ja enkä olisi yrittänyt tappaa itseäni nuorempana.

    Monet (aikuisetkin) menevät heti äidilleen itkemään heti asiasta kun asiasta, mutta siitä olen ylpeä että olen pärjännyt ilman äitiä ja tulen pärjäämään.

    Sori tämä pitkä itkuvirsi, mutta piti jonnekin purkaa tunteitaan kun käy vituttamaan kun kaikkialla hehkutetaan äitejä eikä mietitä sitä toista puolta! :)

    VastaaPoista
  11. Minulle ja koko lähipiirilleni äitienpäivä on tärkeä... tai pitäisikö sanoa minulle "oli tärkeä". Nykyään sen olemassaolo alkaa kuristaa kurkkua jo huhtikuun alussa, terävät iskut kylkiluiden väliin toimivat muistutuksena siitä että minulla ei ole lasta ja KOKO lähipiirissäni neljä vuotta sitten alkanut lisääntymisbuumi vain kiihtyy. Mihin tahansa meneekin, joku muistuttaa että sinäpäs et kuulu tähän kerhoon, et ansaitse aamiaista sänkyyn, et hemmottelua, et hierontaa, et ole kellekään se elämää suurempi hahmo- etkä varsinkaan kuulu siihen joukkoon joka suunnittelee äitienpäivän juhlintaa jo vuoden vaihduttua. Etkä siihen jotka kirjoittavat facebookiin "äitiys on tärkein tehtävä mitä naisella voi olla" tai "ymmärsin elämän tarkoituksen vasta saatuani lapseni" tai "ennen äitiyttä olin vain tyhjä kuori".

    Olisi niin paljon lisää sanottavaa tähän aiheeseen.. mutta tiedänpä ainakin että jos joskus saan olla äiti lapselle, tiedän miten en aio äitienpäivää juhlistaa ja tiedänpä senkin että elämä ei ala vasta synnäriltä.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?