Kysyin taannoin instani storyssä asioita, joista haluaisitte että kirjoittaisin täällä blogin puolella. Juttutoiveita tuli älyttömän paljo...

Luotatko sinä minuun?

17.5.18 Satu Kommentteja: 41

Kysyin taannoin instani storyssä asioita, joista haluaisitte että kirjoittaisin täällä blogin puolella. Juttutoiveita tuli älyttömän paljon ja yksi niistä pysäytti todella. Kirjoita siitä, että olet roolimalli.  Roolimalli? Minä? Tuntui hurjalta.


Yksi instakaverini kertoi, kuinka esimerkiksi minun juttujani seuraamalla hän on nähnyt, minkälainen elämä on myös mahdollista. Että voi itse päättää, missä asuu, miten kasvattaa lapset, montako lasta saa haluta, että voi mennä töihin kodin ulkopuolelle... Hänen taustansa oli eräästä uskonnollisesta yhteisöstä. Minun insta-höptyksiä, kuvia ja näitä blogijuttuja seuraamalla hän on nähnyt esimerkin toisenlaisesta elämästä; että myös tälläinen elämä on mahdollista.

Tuo kommentti kosketti valtavan paljon. Siis ihan niin paljon, että sitä on vaikea kuvailla ilman että alan vaikuttaa pateettiselta. 

Blogiani, instaa ja podcastia seuraa kymmenet tuhannet ihmiset joka kuukausi. Kommenteista, tykkäyksistä ja sisällön jakamisesta toki näkee, mikä aihe on suosittu ja mikä ei, mikä kirvoittaa keskustelua ja mikä juttu taas hautautuu digikompostiin eikä ketään kiinnosta. 

Tajuan siis kyllä, että täällä on joukko ihmisiä, jotka näitä eritasoisia juttujani seuraavat ja kommentoivat.  Tiedän että äiti ja siskot lukevat, ja osa ystävistä. Myönnettävä on, että näiden jo valmiiksi tuttujen lisäksi en ole oikein aikaisemmin osannut konkreettisesti ajatella somekavereitani tietynlaisina yksilöinä. 

Siis sellaisina, että on vaikkapa Marjatta, jolla on neljä aikusta lasta ja kissaharrastus ja hän on jäänyt jumittamaan blogin lukijaksi, koska tykkää Islanti-aiheisista jutuista. Tai että siellä on Leena, joka miettii juuri muuttoa ulkomaille ja hakee täältä vertaitukea elämäntilanteeseen. Kaisa, jolla on hitonmoinen kiire töissä ja hän lukee näistä juttuja työpaikan vessassa miettien samalla, että mitäköhän muuta sitä voisi työkseen tehdä tai haluaisiko edes. Tai juuri koulusta valmistunut Katariina, joka suunnittelee puolisonsa kanssa pitkää ulkomaanmatkaa ja tuli tänne lukemaan vinkkejä Fidzille. Tai sitten Miia, jolla ei ole juuri mitään yhteistä minun elämäni kanssa, mutta hän seurailee ajanvietteenä kaikenlaisia blogeja. Tätä minunkin.


Näille kaikille minä saan kirjoittaa ja se on mielettömän hienoa. Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa, elämäntilanteensa, ilonsa ja surunsa. Jos miettisin erikseen jokaista mahdollista lukijaa ja sitä, mistäköhän hän pitäisi, kirjoittaisin luultavasti ympäripyöreää tuubaa, joka ei lopulta kiinnostaisi ketään. Niinpä kirjoitan juttuja omista lähtökohdistani. Siitä elämästä mitä nyt juuri elän ja sen elämäntilanteen läpi, mikä nyt on päällä. Kirjoitan ja puhun ennen kaikkea omana itsenäni omalle itselleni. 

Välillä mietin, miksi te olette siellä. Tai miksi minä olen jonkun toisen blogissa tai instatilillä keskustelemassa, tykkäämässä ja hakemassa uusia ajatuksia. Joku juttu meitä toisissa ihmisissä aina kiinnostaa.

On sydämestä ottavan hienoa huomata, kuinka samanlaisia rosoja ja elämäntilannemutkia meissä kaikissa on. Vaikka tämän blogin ympärillä pyörivä muutaman kymmenen tuhannen ihmisen porukka pitää sisällään keskenään tosi erilaisia yksilöitä, meissä on silti kaikissa jotain yhteistä. Tämän inhimillisyyden ja juttujeni merkitsevyyden ymmärtäminen on ollut todella hieno kokemus.

Yksi juttu tässä koko paletissa on kaikista tärkeintä. Kaikki erilaisuudet yhteenliimaava juttu on luottamus. Ja juuri siitä halusin puhua. 


Kaikki haluavat olla luotettavia. Ei kai kukaan haluaisi olla ei-luottamuksen arvoinen? llman luottamusta ei ole mitään. Ilman sitä mikään ei toimi. Ei perhe-elämässä, ystävyyssuhteissa, harrastuksissa, liikenteessä, teatteriesityksessä - tai täällä sosiaalisessa mediassa.

Miten minä itse sitten pyrin siihen, että minuun voisi luottaa? En tietenkään kerro täällä julkisesti koskaan kaikkea, mitä elämässä on meneillään. Eihän se olisi edes mahdollista. Mutta kaiken sen minkä kerron, kerron sen siten kuin se oikeasti on.

Yritän valita yhteistyömainosjutut siten, että niistä olisi oikeasti joku oikea mielipide. Voisinkin muuten joskus kirjoittaa jutun, jossa käyn läpi kaikki tähänastiset yhteistyöpostaukset ja kerron, kuinka ne vaikuttavat elämääni tällä hetkellä. Vieläkö käytän sitä samaa mobiiliapplikaatiota, jota vuosi sitten hehkutin?

Koitan näyttää julkaisemissani kuvissa siltä, kuin oikeasti näytän. Toki on kivaa pistää näytille itsestään nättejä kuvia, joihin on itse tyytyväinen. Valoitus on kohdallaan eikä suu ole hassussa asennossa. Mutta sitten on kivaa laittaa välillä myös sellaisia otoksia, joissa on omituinen ilme ja tahaton "muka virhe" (joka itse asiassa tekee kuvasta aidon, eikä virheellistä). Koska en meikkaa läheskään joka päivä, en meikkaa myöskään kaikkia kuvia tai instastoreja varten. Jos kulmakarvat eivät erotu, se ei haittaa minua. Joten en rupea niitä yhtä kuvaa varten korostamaan. 

Kun joku laittaa minulle viestin, haluan ehtiä vastaamaan. Melkein aina vastaankin. Ja jos en ole vastannut, on siihenkin ainakin useimmiten joku järkevä syy. Jäätävä kiire, pygivä netti tai se, että yksinkertaisesti unohdin. Minulle ei ole olemassa ihmisiä "joille kannattaa jutella" ja ihmisiä "joille ei kannata jutella". Koska eihän sitä koskaan tiedä etukäteen, kuka on kiva ja kuka ei, kenen kanssa juttuu lentää ja kenen ei. 


Olin viime viikolla mainioilla Ping Helsinki -festareilla (lue esim. Sannan hyvä juttu sieltä) ja yhtenä isompana aihekokonaisuutena oli juurikin luottamus. Kuinka luottamusta rakennetaan, mikä merkitys luottamuksella on vaikuttajamarkkinoinnissa ja ylipäätään yleisön suhteen? (Puhun itse mieluummin somekavereista kuin yleisöstä, mutta samaa asiaa tarkoitamme kuitenkin.)

Tärkeää, että tämä nostettiin festareille esiin pääaiheena. Ja kuvaavaa oli se, kuinka noiden festareiden yhdessä tilaisuudessa sain myös konkreettisen esimerkin siitä, kuinka luottamuksen voi menettää nopeasti.

Olin kuuntelemassa päivän aikana kahta esitystä, joissa ruotsalainen vaikuttaja Ebba puhui luottamuksesta ja brändinrakentamisesta.  Hänellä on takana pitkä ura toimittajana, kirjailijana ja bloggaajana ja instagrammissakin huimat 100 000 seuraajaa. Ensimmäisen esityksen päätteeksi kysyin häneltä, kuinka hän hoitaa yksityisviesteihin vastaamisen. Hänellä on niin paljon somefaneja, että viestejä tulee varmasti paljon. Hän kertoi yrittävänsä vastata kaikkiin, edes lyhyesti.

Kului pari tuntia ja sama henkilö esiintyi tilaisuuden viimeisenä pääpuhujana isolla lavalla ja esityksen aiheena oli luottamus. Puheenvuoron loppupuolella hän kertoi, kuinka häneltä kysyttiin aiemmin tänään toisessa esityksessä, että vastaako hän hänelle tuleviin viesteihin. "Kysymys oli minusta aika tyhmä. Tottakai minä vastaan, se on minun työtäni."


Kukaan muu ei luultavasti edes kiinnittänyt noihin kahteen lauseeseen sen suurempaa huomiota, mutta minusta se hajoitti jotain. Sen luottamuksen! Ensinnäkään minä en kysynyt asiaa noin. Toisekseen tyhmäksi kutsuminen ei tunnu kivalta, vaikka adjetiivi olisikin livahtanut suusta vahingossa.

Totta kai me kaikki joskus mokaamme, myös minä itse. Käytän harkitsematonta sanaa, sanon jotain hölmöä tai kerron jossain jutun, joka ei todellakaan olisi sopinut sellaiseen tilanteeseen. Enkä aina edes tajua pyytää anteeksi ja pahoitella mokaani. Megapahamoka.

Ehkä siksi joskus tarkoituksellakin julkaisen epätarkkoja kuvia, kiroilen postauksissa ja kerron mokista ja niistäkin jutuista, joissa olen loukkaantunut ihan tavattoman pienestä asiasta turhaan.  En glorifioi äitiyttä vaan kirjoitan siitä välillä sellaisellakin tyylillä, että kavereiltakin olen saanut myöhemmin kuulla, kuinka "olet kyllä tosielämässä paljon parempi äiti mitä annat blogissa olettaa". 

Haluan kai näyttää, että olen ihan tavallinen tyyppi vaan, joka joskus myös mokaa.  Kai ajattelen, että kun on valmiiksi vähän sotkuinen koti, se yksi sukka lattialla ei hyppää silmille vaan sulautuu osaksi arjen harmonista kauneutta. Kun on semmoinen kuin on, ei tarvitse uurastaa sen eteen, että saa rakennettua itsestään juuri oikeanlaisen kuvan. Ja jos antaa itsestään vähän vaatimattomamman kuvan jossain asiassa, ei tarvitse ponnistella niin paljoa onnistuakseen? En tiedä onko se loogista ollenkaan. Eipä kai. Onkohan se narraamista, epätoden puhumista? Hmm. Vaikea sanoa vaikeista asioista.


Tämä on kamalan vaarallinen kysymys, koska vastaukseksi voi saada mitä vaan. Mutta kysyn sen silti:

Luotatko sinä minuun?


Ylin ja alin kuva: Björgvin Hilmarsson.


41 kommenttia:

  1. Pakkohan suhun on luottaa, kun sulla on näköjään röntgen-katsekin ruudun toiselle puolelle!

    Terveisin Kaisa, jolla on vähän liian kiire töissä, ja joka sun juttujasi lukiessa ja muutenkin miettii, mitä kaikkea muutakin sitä voisi työkseen tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka siistiä! Röntgenkatse todellakin :D

      Niin, ja kiitos luottamuksesta.

      Poista
  2. Luotan. Älä kysy miksi, mutta luotan kuitenkin. Olen lukenut blogiasi jo vuosia, siitä kai se luottamus tulee. Fiiliksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuli hyvä fiilis - tästäkin! :)

      Poista
  3. Luotan joo noin yleisellä tasolla, ei ole mitään syytä olla luottamatta. Mutta tee jooko se listaus niistä yhteistyöpostausten tuotteista? Mä ainakin olen miettinyt tosi usein, miten tosissaan bloggarit oikeasti uskoo niihin tuotteisiin, joita mainostaa. Eli tunnustan esim. pohtineeni, käytätkö vielä Yogaiaa, vai oliko se vain hetken yhteistyöhuumaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin teen! Koska tämä on oikeasti tosi kiinnostava asia, josta haluaisin itsekin lukea. Mulla on joitain tuotteita ja palveluita, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta pois käytöstä (ja osa ihan siksi, että tuote ei ollutkaan ihan sitä, mitä ensin luulin) - yoogaian niskahartiajumpat on tosin edelleen vielä käytössä :D Ja sitten on niitä, jotka ovat jääneet osaksi omaakin arkea ja ostan uskollisesti sitä samaa brändiä jota kerran kokeilin. Näemmä oman mainontani uhri täällä, hehe.

      Kiitos luottamuksesta <3

      Poista
  4. Kyllä luotan! Luottamus on vaikea saavuttaa, mutta niin helppo menettää. Mutta kaikki mokaavat joskus, ja onneksi vilpitön pahoittelu yleensä pelastaa paljon. Kyllä blogien lukijana tuntuu tosi kivalta, jos blogin kirjoittaja jaksaa ja viitsii vastata kommentteihin, edes pienesti. Aina en sitä kyllä edes odota, etenkään "ison" tai siis suositun blogin kirjoittajalta, kun kommentteja kuitenkin tulee varmasti tosi paljon. Erityisen kivalta huomioiminen tuntuukin juuri silloin, kuin sitä ei odota. Muistan yllättyneeni iloisesti, kun vastasit lähettämääni fb-viestiin, jonka muotoilin kuitenkin tarkoituksella sillä tavalla, että siihen ei olisi tarvinnut vastata (ettei vaan vastaamisesta olisi tullut sinulle turhaan painetta) :)

    Ja aivan uskomattoman upeita nuo kuvat, mistä päin Islantia ne on otettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 <3 Kyllä mä aina vastaana, ei näitä viestejä kuitenkaan vuoden aikana tuhansissa lasketa, ehkä sadoissa. Mutta toisaalta se on just niin kivaa, vastailla ja jutella ihmisten kanssa, joita ei ehkä muuten kohtaisi ollenkaan. Tietysti jos on kova kiire on pakko priorisoida, mutta silloin en kyllä yleensä vastaa edes puhelimeen...

      Kuvat on otettu (siis nuo jutun alussa ja lopussa olevat rantakuvat) Islannin itärannikolta Stokksnesistä. Ja nuo muut kuvat ovat Länsivuonoilta pari viikkoa sitten.

      Poista
  5. Tottahan minä sinuun luotan! Olen seurannut blogiasi muutamia vuosia ja aina vaan tykkään. Blogisi on ihana juuri aitoutesi vuoksi. Pidän erityisesti siitä, että kirjoitat monipuolisesti erilaisista asioista. Jatka vain samaan malliin aitona, omana itsenäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on erityisen kivaa kuulla. Koska mullahan ei oikein ole mitään punaista lankaa tässä blogissa, eikä kyllä instassakaan. Kai tätä voisi kutsua rönsyileväksi lifestyleblogiksi. Mutta onneksi kategorisointipakkoa ei ole.

      Poista
  6. Luotan. Blogista ja sinusta välittyy kokonainen tunne. Kokonaiseen ihmiseen kun kuuluvat ne särötkin, mutta myös aidot ilot ja onnen hetket.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos Hilma! Niin kauniisti sanottu.

      Poista
  7. Luotan. Se perustuu varmastikin siihen että olet maalaisjärkisen jalat maassa -tyyppisen oloinen. Sinuun on helppo samaistua varmaan juuri siksi ettet luo itsestäsi mitään täydellistä kuvaa täällä blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä oli tosi tärkeä kommentti; kun just siihen olen pyrkinytkin. Etten olisi täällä mitään, mitä en oikeasti ole - ja samalla tulee varmistettua se, että en puhu täällä mitään sellaista, mitä en muutenkaan puhuisi.

      Poista
  8. Kyllä. Olet yksi harvoista bloggaajista, jotka herättävät luottamusta minussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi :-) Mukavaa kuulla, että näin.

      Poista
  9. Luotan, koska olen jo seurannut blogiasi historian synkästä menneisyydestä, siis vuosia. Monissa asioissa tuntuu mielipiteesi synkkaavan omien ajatusten kanssa. Erojakin tietysti on ja nekin vahvistaa luottamusta. Tykkään blogeissasi selväsanaisuudestasi, oli se sitten positiivista tai negatiivista. Siis ensisijaisesti seuraan värikästä ajatusvirtaasi ja toiseksi kuvaamaasi, ainakin minulle, tuntematonta ja eksoottista ympäristöä. Tuot esille sen todellisuuden joka meillä useimmilla on ja ne arkielämän kysymykset jotka voi vain ratkaista juuri sillä hetkellä, ei viikkoa ennen eikä jälkeen. Toinen mikä kiinnostaa paljon on värikäs persoonallinen ulosanti. Ja ne virheet, voi että nautin niistä, onneksi et yritä niitäkään piilotella. Joissakin blogeissa olet saanut valtavasti palautetta, negatiivistakin. Suorastaan nautin vastauksistasi, et lähde tuuliviiriksi vaan pysyt kannassasi. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä tarvitse. Odotan seuraavaa. Eemeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eemeli, kamalan kivasti sanottu kaikki tämä. Ihanhan tässä liikuttuu. Kiitos! Blogini aloitus tosiaan oli aika - heh - synkähkö. Välillä itsekin uskaltaudun lukemaan niitä juttuja ja välillä kyllä ihan hihittelen itselleni, että jaahas, tämmöisiäkin tilanteita sitä näköjään ollut. :-)

      Poista
  10. Luotan! Olen vakuuttunut arvomaailmastasi sen perusteella, mitä olet blogissa kirjoittanut. Inhimillisyystä, tasa-arvosta, aitoudesta, pienten puolella olemisesta.

    VastaaPoista
  11. Outo kysymys minusta. En luota tai toisaalta koe epäluottamustakaan, sillä viihdettä näiden blogien lukeminen on. Siis se on sama kuin kysyisit luotanko Onnelaan tai Selviytyjiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se mitään! Mutta kivaa, että viihdyt täällä kuitenkin. <3

      Poista
  12. Luotan kyllä. Tunnut todella aidolta ja suoralta tyypiltä. Sellaiselta tyypiltä, joka voisi oikeastikin olla kaverisi. Arvostan suuresti tätä omana olemistasi. Kiitos blogistani. Pidän suomenkieltäni yllä suomalaisia blogeja lukien ja tykkään sun jutuista.
    Nanna Santa Monicasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna! Terkkuja meren toiselle puolelle!

      Poista
  13. Hyvä kirjoitus. En ole niin montaa kuukautta seurannut sinua, mutta sen mitä olen niin olen vakuuttunut sun jutuista. Pointsit myös sille että oot aito kuvissa ja instasroreissa jopa ilman meikkiä. Se on hieno piirre, jota ei nykypäivänä niin näe somessa. Oon myös ollut häkeltynyt, että oot vastaillut mun viesteihin melkein aina vaikka oon välillä ollut turhan innokkaana kommentoimassa kaikkea. Kiitos, että tuotat sisältöä ja selvästi tykkäät mitä teet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ihanaa kuulla :D Ja siis: kiitos <3
      Musta on ihanaa kun saan viestejä instassa, se on niin välitön väline käydä keskusteluja ja helppo ja nopea vastata. Facebook-viestit hautautuu helposti, ja meileistä osa hukkuu väkisinkin mainosviesteihin. Mutta instan suoraviestit ovat ainakin toistaseksi tosi käyttäjäystävällisiä - tykkään!

      Poista
  14. Seurasin pidemmän aikaa blogiasi. Lähdin sitten vetämällesi ratsastusmatkalle ja huomasin, että olet livenä yhtä mutkaton, tavallinen (sori), hauska, osaava, suora, sanavalmis, inhimillinen jne kun blogissasi.
    Tyyppi, joka osaa ja voi näyttää myös sen, että ei ole kaikissa asioissa se pro menettämättä luottamusta.
    Nähdään taas kesällä :)
    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superii Anna, niin mahtavaa! Ja arvaa vaan, venaanko taas kesää ja issikkaretkiä. Se sun sukkahomma on niin loistava veto, aivan ihanaa <3

      Poista
  15. Luotan. Olen seurannut blogiasi vuosia ja aina vaan palaan tänne.
    Ja kiitos Unelma hommissa -kirjan, perustin oman sivutoimisen yritykseni viime syksynä. Olin jotenkin jumiutunut joko-tai -ajatukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa kivaa saada kirjasta palautetta, arvostan! Tosi mahtavaa kuulla, että kirjasta oli inpiraatiota yrittäjähommiin. Osa-aikaisuus on mun juttu oikeastaan kaikessa työssä, enpä tiedä löytyisikö mitään sellaista hommaa, jota jaksaisin tehdä joka päivä täyden työpäivän verran leipiintymättä. Tai ainakaan sellaista ei ole vielä löytänyt. Ehkä sitä ei koskaan löydykään, eikä se haittaa. Tsemppiä yrittäjähommiin - ja muutenkin tietysti!

      Poista
  16. Luotan. (ja "Miia" tässä hei! :D)
    Kiitos medialukutaidon ihmiset suhtautuvat kriittisesti lukemaansa ja näin pitääkin tehdä. Pääset kriittisyyden läpi, heittämällä. Toinen luottamuksen luoja on se, että olet tietokirjailija. Ei tietokirjailija voi julkaista mitä tahansa höpöhömppää. Varmaan kustantaja jyrähtäisi jotain kirjoittamisen tyylistä, jos hän ei luottaisi.

    Olen itse miettinyt blogia jo vuosia ja harrastan luovaa kirjoittamista paikallisessa kansanopistossa. Haluaisin jonkun kanavan tälle omalle maailmalleni, mutta nyt ollaan asian ytimessä. Kuinka olen uskottava/luotettava/järkevä/virallinen/oikea ihminen??? Pienellä paikkakunnalla anonymiteetti on mahdottomuus. Mietin paikallislehden avustavaksi toimittajaksi ryhtymistä ennemmin kuin bloggaamista! Niin että se tekstihän olisi uskottava ja minä uskottava ihminen, jos se teksti olisi siellä lehdessä, eikä siinä blogissa. Tämä on outo tilanne ja hajottaa ihan kympillä kun en saa ratkaistua tätä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, "Miia" :D
      Voisitkohan tehdä molempia? Jos blogin pitäminen mietityttää ja kiinnostaa, niin voisihan sellaisen laittaa pystyyn ja tehdä vaikka anonyyminä ainakin aluksi, jos se tuntuisi helpommalta. Ja haittaisiko tuo, jos sinut blogista tunnistettaisiin? Sehän voisi päinvastoin poikia lisääkin blogisi aihealueeseen liittyviä juttuja ja kontakteja. Hmm.

      Poista
  17. Tää on aika monitahoinen kysymys, tai ainakin vastaus on. Someminäni luottaa kyllä ”some-Satuun” - sun blogi on asiantunteva ja viihdyttävä, jutut asiaa ja ”laatuvaihtelu” olematonta eli teet sitä, mitä olet antanut ymmärtääkin. Luotan vaikkapa sun (matkailu)vinkkeihin ja tuotearvioihin, ja tykkään sun tavasta tehdä. Instassa vaikutat aidolta ja vilpittömältä, mikä tietysti luo luottamusta.

    Mutta luotanko minä ihmisenä sinuun ihmisenä? En tietenkään voi vastata, koska eihän me tunneta toisiamme, ja mulle se on yksi luottamuksen tärkeimmistä elementeistä. Jos tutustuttaisiin, uskon somessa näkemäni perusteella, että luottaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Siis sehän on just näin, meillä on monta roolia ja ne on eri"paksuisia" riippuen just siitä kuinka paljon toista ihmistä tuntee ja hänen kanssa on tekemisissä. Siksi mäkin usein haluan yhteistyön alkumetreillä, siis ihan työasioissakin, tavata ihmisen oikeasti, meilit ja puhelimet ja somekanavat ei kuitenkaan yksin riitä antamaan käsitystä toisesta ihmisestä.

      Poista
  18. Luotan monessa kohtaa. Jopa niin paljon että kerron sinusta opiskelijoilleni, kun puhumme Islannista. Kerron taustastasi ja kuinka elät monikulttuurisessa perheessä toisessa pohjoismaassa. Kerron siitä miten monipuolinen ja taitava kirjoittaja olet. Kerron myös kirjastasi Unelmahommissa siinä yhteydessä kun puhumme nykypäivän ja tulevaisuuden työelämästä.
    Ihan kenen tahansa bloggarin sanomisiin en todellakaan niissä ympyröissä viittaisi.
    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, olipa kerrassaan paljon kehuja, kiitos vilpittömästi kauniista sanoistasi. Ihanhan tässä hämmentyy...

      Poista
  19. Junttipulla Savosta5/21/2018 9:14 ip.

    Kirjoitat joskus kirjoituksia, joista heijastuu pyrkimys ihmisarvon kunnioitukseen, mutta toisaalta taas tuntuu, että kannatat markkinataloutta, joka on natsismiakin raaempaa ihmisvihaa ja tulevaisuuden ihmisten tuhoamista ja luonnon itseisarvon raiskaamista.

    Tämän vuoksi en oikein tiedä, miten suhtautua. Ristiriitaisuutesi herättää epävarmuutta.

    Niin kuin joku kirjoitti, vaikutat jalat maassa tyypiltä, mutta jalat maassa tyypit eivät voi mitenkään kannattaa markkinataloutta, jos samaan aikaan kannattavat ihmisoikeuksia.

    Markkinatalouteen on rakennettu sisään ympäristön tuho ja tulevien sukupolvien kurjuus, joten ei mene jakeluun.

    Taas ovat päästöt nousussa, eivätkä ihan vähänkään. Kun taloudella menee hyvin, ympäristöllä menee huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Mä olen yrittänyt joskus lokeroida itseäni tässä politiikka-akselilla eikä se ole ihan helppoa. Olen kai jonkin sortin vasemmistolainen, mutta avoimen mutta valvotun markkinatalouden kannattaja.

      Mä en tiedä, mikä toinen systeemi voisi toimia paremmin. Pohjois-Korea, Kuuba, Neuvostoliitto ym. on kyllä aika hyvin näyttäneet että ei sekään toimi että valtio omistaa kaiken ja kontrolloi kaikkea. Kiinassa on yksipuoluejärjestelmä ja valtio joka vahtii ja valvoo kaikkea eikä se ole avoin markkinatalous - ja silti siellä saastutetaan paljon ja tuhotaan ympäristöä ja loukataan ihmisoikeuksia.

      Poista
  20. Luotan kyllä että et suoranaisesti valehtele jutuissasi. Mainos- ja yhteistyöpostauksissa olen miettinyt, että miten iso osa hehkutuksesta on pakollista ja jonkun muun sanelemaa ("sisällytä nämä virkkeet/sanat"), enkä siksi yleensä lue niitä. Tiedostan sen, että työnkuvasi julkisuuden vuoksi blogi toimii tavallaan sinun mainoksenasi, etkä varmasti halua muutenkaan jakaa suurelle lukijakunnalle ihan kaikenlaisia juttuja, joten joudut selkeästi rajaamaan juttujesi sisältöjä ja näkökulmia. Sen vuoksi mielestäni sinusta blogissa muodostuva kuva ei ole täysin "rehellinen", koska se jättää niin paljon kertomatta. Aiemmista kommentoijista joku puhui "some-Sadusta" ja minäkin erottaisin sen aidosta sinusta, jota en ole koskaan tavannut. En silti väittäisi, etteikö some-sinussa olisi paljon myös aitoa sinua. On vaikeaa pitää yllä aidosta itsestä täysin poikkeavaa julkisuuskuvaa. Tällaisen asian pohtiminen ja kysyminen lukijoilta luo kyllä luottamusta! t. pitkäaikainen lukija myös, ph

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi hyvästä kommentista!

      Noista mainospostauksista pitää tehdä ihan oma juttunsa, koska aihe on minustakin todella kiinnostava.

      Mä en ole ikinä sisällyttänyt mitään pyydettyjä sanoja tai virkkeitä yhteistyöpostauksiini. En nyt halua tässä itseäni nostaa millekään jalustalle (no vähän ehkä ü), mutta osa bloggaajien tekemistä yhteistyöpostauksista on niin laiskoja, että ihan hävettää. Esim. yritysten antamaa tutkimustietoa siteerataan ilman mitään taustojen selvittelyä tai kritiikkiä, ja se on tosi noloa. Jos yritys haluaa ostaa tietyt virkkeet ja tietyn sanatarkan viestin blogistani, he voivat ostaa banneritilaa ja laittaa sen sinne. :-)

      Se on totta, että rajaan joitakin aiheita blogin ulkopuolelle ihan tietoisesti. Se johtuu muista ihmisistä. En kirjoita muiden asioista tai asioista, joihin tiiviistii liittyy muita ihmisiä. En hengaa omassa Islanti-arjessa juurikaan sometöissä olevien kanssa, eivätkä monet näistä ystävistäni eivät halua olla lainkaan näkyvissä somekanavissa. Ymmärrän ja kunnioitan tätä valintaa - enkä siksi näitä elämänalueita juuri blogissani käsittelekään.

      Suomalaisista ystävistäni taas iso osa on läsnä blogeissa ja videokanavilla ja siksi meidän yhteisistä tapaamisista ja jutuista on mukava kirjoittaa tänne bloginkin puolelle.

      Jäin ihan miettimään sitä oikean kuvan muodostamista ihmisistä. Mulla on muutama ystävä, joista tunnen tosi paljon eri puolia. Sitten on paljon hyviä kavereita, joiden elämästä en välttämättä tiedä ja tunne kuin pienen siivun - mutta silti luotan heihin. Tosin heidät olevan tavannut useampia kertoja kasvotusten. Netin välityksellä luottamuksen muodostuminen on kyllä paljon vaikeampaa.

      Poista
  21. Luotan sinuun bloggaajana ja sisällöntuottajana rehellisen tapasi viestiä vuoksi, sekä solidaaristen ja feminististen arvojesi. Olen seurannut Salamatkustajaa... Enpä edes muista kuinka kauan :D mutta kauan, koska herätät nimenomaan luottamusta. Tekemisesi blogissa on läpinäkyvää ja ammattilaisen työtä. Et pelkää herättää keskustelua vakavistakaan aiheista. Iso rispekt sulle!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?