Unelmaduunarit-podcast: Oletko uupunut vai väsynyt?

Kenelle tahansa voi käydä niin, että työ menee raatamiseksi, elämä suorittamiseksi ja pinna kiristyy pienestäkin. Uupuminen ei ole tyypillistä tietylle alalle, tietyn ikäisille ihmisille tai juuri tiettyä elämänvaihetta eläville.


Se voi iskeä freelancerille, joka lupautuu liian moneen, nipistää yöunista että saa kaikkien asiakkaiden kaikki asiat ajoissa valmiiksi. Tai opettajaan, joka ei mitenkään pysty tekemään työtään kunnolla, koska aikaa ei vain ole. Voimattomuuden tunnne ja stressi lisääntyvät, hallinnan tunne vähenee ja lopulta puuro palaa kattilan pohjaan. Uupumukseen voi sairastua yhtälailla kovatuloinen liiketoimintajohtaja kuin korttelin rakastetuin leipuri.

Mä en itse ole kokenut uupumusta, eli en suoraan sanoen edes tiedä, millaista se on ja miltä se tuntuu. Siksi en siitä itse osaa edes määritellä. Monet kaverini ovat uupuneet työssään ja heidän kanssa keskusteltuani olen oppinut, että uupuminen ei ole ainakaan sitä, että harmittaa joskus lähteä töihin. Tai että aika ei tunnu riittävän tai että joskus harmittaa laittaa kone kiinni kesken kaiken ja kiirehtiä päiväkodille ennen sulkemisaikaa. Tai että silloin tällöin vähän väsyttää tai haukotuttaa.

Uupuminen tuntuu kuulemma koko kropassa. Se saattaa ajaa koko vartalon ja ajatukset tukkoon, olo tuntuu vieraalta, eivätkä ennen niin tutut asiat tunnu enää oikein miltään. Uupumuksen oireet pitäisi ottaa vakavasti, sillä toipuminen vie aikaa. Se ei lähde pois "nukkumalla viikon kunnolla". 

Saimme Unelmaduunareihin vieraaksi Jani Toivolan, joka on kansanedustaja ja kirjailija ja työskennellyt myös mm. näyttelijänä. 

Minä ja Hanne juttelemme niistä asioista, jotka meitä tällä hetkellä työelämässä hiertävät. Sen jälkeen me ja Jani keskustelemme siitä, voiko kaiken saada: kiinnostavan työn, perheen, ystävät ja harrastuksia. Entä mistä erottaa uupumuksen ja tavallisen väsymyksen? Kuinka uupumuksesta voi selvitä? 

Näillä eväillä maanantaihin!



Aikaisemmat Unelmaduunarit-jaksot taustajuttuineen löytyvät täältä:

Antti Holma ja näin löytyy luovuus
Janita Autio: Opiskelu ei ole ainoa reitti unelma-ammattiin
Ilkka Halava: Elämme ihmiskunnan jännittävintä ajanjaksoa
Jenni Rotonen: Pupulandia ja bloggaaminen työnä
Marjut Rahkola: Kotiäitivuosina perustettu lastenvaatemerkki kasvoi miljoonabisnekseksi
Jari Oinonen: Uratykki ja koti-isä kertoo, kuinka yhdistää hyvä työura ja onnellinen lapsiperhe
Maria Löfgren: Onnellisena töissä
Joonas Laurila: Pätevät vinkit motivaatioon
Elina Lepomäki: Näin paljon työstä kuuluisi saada palkkaa
Johanna Pawli: Kun jooga-harrastuksesta tuli työ
Marko Kilpi: Marko Kilpi on sekä poliisi että kirjailija
Anna Perho: Parhaat vinkit ajanhallintaan
Jare Tiihonen: Milloin on oikea aika lopettaa?
Katariina Alftan: Voiko käsitöitä tekemällä elää?
Maaret Kallio: Oletko erilainen töissä ja siviilissä?


Tunnisteet: , ,