Parisuhteen osapuolten erot - mikä ihana puheenaihe! Sain siitä kunnolla ajatusmöyhennettävää edellisviikolla, kun eräs asia otti ihan kun...

Miksi et kirjoita päätoimittajalle?

3.4.18 Satu Kommentteja: 19

Parisuhteen osapuolten erot - mikä ihana puheenaihe! Sain siitä kunnolla ajatusmöyhennettävää edellisviikolla, kun eräs asia otti ihan kunnolla päähän. Mitä minä silloin teen? Noh tietenkin murisen jonkun aikaa vittusaatanaa ja toivon, että aika kuluisi nopeasti. Sillä vain aika on tavannut korjata vitutukseni. Puolisoni taas on toista ihan maata. No eihän se ole ihme: onhan hän syntyperäinen islantilainen.


Vitutuksen aihe liittyi työhön. Islantilainen kodinonni julkaistiin muutama viikko sitten. Ja kuten kirjailijat aina, totta kai myös minä halusin ja haluan sille paljon julkisuutta. On tosi tärkeää, että kirjasta ja sen aiheista puhutaan paljon. 

Ei siksi, että oma naama olisi mahdollisimman paljon näkyvillä vaan siksi, että kirjasta kuulisi ja sen näkisi mahdollisimman moni. Että se saisi kirjakaupoissa hyvän myyntipaikan, että se tarttuisi mukaan myös heräteostona, että siitä otettaisiin lisäpainoksia, että saisi tulojakin. Kirjailijan tulot kun ovat apurahojen lisäksi yksistään riippuvaisia siitä, kuinka paljon kirjaa ostetaan kaupoista ja lainataan kirjastoista.

Koska kirjoitan kirjoja aiheista, joista tykkään itse tosi paljon, tuntuu omista kirjoista puhuminen luontevalta ja se on aidosti kivaa. En ajattele sitä vain myyntityönä, joka on pakko tehdä, vaan myyntityönä, jota saan tehdä. 


Kustantajan kanssa yhteistyössä saatiinkiin aika kivasti mediassa juttuja aikaan. Kävin Radio Helsingissä (ohjelman voi kuunnella päivän 21.3. kohdasta) ja Yle Puheessa (puolituntisen haastattelun voi kuunnella täältä). Maaseudun Tulevaisuudessa oli kiinnostava juttu perhe-elämästä ja Ilta-Sanomissa lapsenkasvatuksesta (otsikko on makuuni vähän liian iltapäivälehtimäinen, mutta menköön kontekstissaan). KaksPlussan jutussa käsitellään perheen ja työn yhteensovittamista - ja sitä, miksi meillä on aina siistiä miehen palatessa työmatkalta. Joitakin muitakin juttuja on vielä tulossa. Puhumattakaan kaikista ihanista blogeista ja instapostauksista, joissa kirjaa on sivuttu. Olen joka jutusta ihan mielettömän kiitollinen, onnellinen ja fiiliksissä. Samoin niistä henkilökohtaisista palautteista, joita olette laittaneet. Ihan parasta!

Tieytysti toivoin, kuten jokainen kirjailija toivoo ja jos sanoo ettei toivo niin uskon että narraa, että myös Hesari kirjoittaisi kirjasta jotain. Vaikka edes jotain ihan pientä. 

No pari viikkoa sitten yhtenä aamuna herättyäni huomasin, että olin saanut tukun viestejä kavereilta ja tutuilta. Ootko nähnyt päivän lehden? Hesarissa on iso juttu islantilaisten onnellisuudesta. 

No jee, ajattelin. Siellä on siis joku tarttunut tähän. Paitsi ettei ollut. Useammassakin viestissä tuli sama lukijapalaute:

Mutta sun kirjaa ei mainita!

Voi perse. Tosi taitavan ja kokeneen ulkomaantoimittajan hyvin kirjoitettu juttu - joka käsittelee tosi monia niistä aiheista, joista kirjoitin kirjassakin. Pitkä artikkeli niin sanotusti tyhjensi pankin. Eihän samasta aiheesta kahta kertaa peräkkäin tehdä juttua.

Ei ollut ajoitus nyt puolellani, ei ollenkaan. Otti suunnattoman paljon päähän.  Se tuntui maalipaikalta, mutta en päässyt edes potkaisemaan palloa. Hitto soikoon.

Olin tosi kiukkuinen koko päivän. Illalla puolison palatessa töistä mökötin edelleen mustaakin synkemmän pilven alla, koska näytin kuulemma ihan siltä, että jotain todella vakavaa olisi tapahtunut. Vieläkö sä mietit sitä juttua, se kysyi.


– Meinaatko jäädä tärisemään tuohon sun vitutukseen moneksi päiväksi vai aiotko tehdä asialle jotain? Kirjoita päätoimittajalle ja sano, että sua harmittaa!

Niin islantilaista. "Kirjoita päätoimittajalle". Sehän on ihan sama kuin että "Soita presidentille". Ihan kuin siitä olisi jotain apua. Ihan hölmön hommaltahan sellainen tuntuisi. Paitsi täällä Islannissa presidentille kai voisikin soittaa ja kertoa että harmittaa. Päätoimittajalle voisi murista, että kirjoittakaa nyt heti juttu mun uudesta yrityksestä/leffasta/kirjasta/vaatemallistosta. Mutta ei se Suomessa toimi noin, väitin.

– No ei sulla paljoo ole muita vaihtoehtoja. Joko sä teet tuolle asialle jotain tai päätät että et tee, mutta ei tuosta yksinään kihisemisestä mitään hyötyä ole.


Mietin asiaa vähän aikaa ja toki ymmärsin, että puoliso on oikeassa. Huonossa fiiliksissä hiljaa yksin jupisten ei ole mitään hyötyä. Se vain syö omaa hyvää mieltä ja tekemisen fiilistä. Tottakai itseään harmittavan asian eteen kannattaa tehdä jotain, joka nostaisi olon pois pakkaselta. Edes vähän.

Ja niinpä kirjoitin viestin jutun kirjoittaneelle toimittajalle. Sitten hän vastasi, ja minä kirjoitin takaisin. Siitä jäi sitten loppujen lopuksi hyvä mieli kaikille. Eikä minuakaan enää vituttanut. Paljoo.

PS: Kannattaa kuunnella Valeäidin nauhoitusten uusin jakso, siellä ruoditaan pitkien parisuhteiden salaisuuksia. Ihan sairaan hauska puolituntinen!







19 kommenttia:

  1. No voihan kökkö, mutta hyvä kuitenkin että jäi loppujen lopuksi hyvä fiilis. Luin jutun mielenkiinnolla ja mietin kyllä sun kirjaa. Toivottavasti kirjakin saa näkyvyyttä Hesarissa! Tiedän itse kuinka paljon sitä toivoo sitä näkyvyyttä ja kuinka tärkeä jokaikinen myyty kirja on. Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Michaela! Ja joo, tosiaankin jäi hyvä fiilis, oli ihan mahtavaa että tuo juttu tehtiin ja Heikin jutut on aina niin hyviä että niitä on ilo lukea. Myös se jäätikköjuttu joka oli pari viikkoa sitten - tosi mielenkiintoinen!

      Poista
  2. Kun luin sen onnellisuusjutun, kelasin tismalleen samaa kuin sun kaverisikin: ei hitto, miten sitä sun kirjaa ei oo yhdistetty tohon juttuun? Miten s u a ei oo hastateltu siihen juttuun ja sit bai tö vei, mainittu kirjasta.

    Ja miten niin kirjasta ei silti vois tehä esim kirjallisuusjuttua?

    Siitä on samaa mieltä, että sun puolison neuvo on hyvä! Kerran jupisin pää täynnä savua, kun HS uutisoi osana edellisen hallituksen ministerikierrätystä Jutta Urpilaisen painonpudotusprojektista. (Wiskityynefaarao!!!) Hesarin Marko Junkkari vastasi mun lukijapalautteeseen, ja se sai sillä kyllä mut paljon ymmärtäväisemmäksi sille, että moga mikä moga, viestinnällä lukijoille voi saada hommaa edes inan takas haltuun.

    Ja sekin on välillä käynyt Hesaria lukiessa mielessä, että millä kiireellä siellä juttuja tahkotaan - mitä jää uutisoinnin ulkopuolelle ja miten sitäkin fokusoidaan, mitä julkaisuihin päätyy. Ei aina sitä timanttisinta journalismia, hmm.

    Sulla on Satu helkkarin kiinnostavaa sanottavaa, itsearvostusta ja naseva ulosanti - oot mun esikuva! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos tästä ihanasta kommentista! Kävi vaan tosi huono mäihä ajoituksen takia; välillähän samat aiheet pyörii eri ihmisten työpöydillä ja se on ihan normaalia. Mä olen aina tykännyt Heikin reportaaseista tosi paljon, ja hänen kirjat on kans superhyviä. Nämä Islanti-jututkin ovat olleet tosi hyviä, ajoitus vain harmitti, koska kirja on uusi vain yhden kevään eikä yhden kevään aikana tehdä montaa juttua samoista aiheista. Mutta tällaista tämä on välillä :)

      Poista
  3. No minäkin kihisin tosta Hesari-jutusta, voi hyvää päivää! Miehes asenne on tavallaan musta ihan raivostuttava - haluan pitää oikeuden vain valittaa enkä aina tehdä kypsästi asioiden eteen jotain :D No ei ihan oikeassahan se on. Niin kuin miehet muutenkin harmillisen usein.

    Ps. Kävin lisäämässä podiin vielä sen kuuluisan naurukohtauksen. Kolme minuuttia pelkkää naurua kohdasta 25 eteenpäin, lämmin suositus :) Ihana kun mainitsit meidät, kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli niin hyväntuulinen jakso, että nauroin ihan kippurassa koko ajan. Niin herkullinen aihekin!

      Poista
  4. Mä oon ehkä sisäisesti islantilainen. Oon kanssa aina pätemässä, että "tee asialle jotain, tai lopeta se valitus suosiolla". Olipa sitten kyse selkävaivasta, mokasta kaupankassalla tai kaverin sanomisesta.

    Aina voi yrittää. Toki mäkin kihisen vitutuksesta, mutta en tykkää jäädä vellomaan siihen. Ennemmin isken takaisin :)

    Ja hitto, tarvii ajaa kaupunkiin ostamaan tuo kirja nyt viimein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sä! Mä yritän vielä opetella tätä :D

      Poista
  5. Mun mielestä toi ei kerro suomalaisten ja islantilaisten välisistä eroista, vaan ihan vain susta ja sun miehestäsi. Itsekin olisinsanonyr, että lopeta kitinä ja toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin paljon just näin. Mutta se oletus, että kenelle tahansa voi soittaa tai laittaa meiliä (ja oletuksena että ne vastaa), on kyllä hyvin islatilaista.

      Poista
  6. Mun lappalaismieheni on justiinsa samanlainen, että ihan hyvin otetaan samantien yhteys kunnanjohtajaan, kun itse ottaisin toimistovirkailijaan. Pienellä paikkakunnalla on tottunut hoitamaan asiat suoraan kenen kanssa haluaa ja jatkaa valitsemaansa linjaa muuallakin. Ja arvaa vaan, kummalla meistä on enemmän kavereita ja vaikutusvaltaa... ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Jotenkin sitä itse uskoo asioiden hoitamiseen nokkimisjärjestyksessä; ei bosseilla ole aikaa hoitaa sen seuraavan organisaation askelman asioita. Pitäisi varmaan itsekin olla vähän röyhkeämpi - enkä nyt tarkoita tätä lehtijuttukeissiä vaan sellaisia asioita, joissa on oikeasti oikeutettu valittamaan. (Nythän mua vain harmitti, vaikka kukaan ei ollut tehnyt mitään väärää.)

      Poista
  7. Luin jutun ja lopussa ihmettelin ettei ollut mitään susta. Jotenkin automaattisesti oletin että olis. Hyvä että kirjoitit toimittajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minähän olisin kovasti kans halunnut sinne sen kirjamaininnan. Mutta onhan se oikein pätevä artikkeli ilman sitäkin ;-) Minusta oli kivaa ottaa yhteyttä toimittajaan, koska tiedän hänet reiluksi ja ammattitaitoiseksi tyypiksi; kiitin samalla hyvästä jutusta.

      Poista
  8. Hei Satu!
    Tykkään paljon blogistasi ja kirjoistasi, ja näkökulmistasi Islantiin. Aion kuitenkin antaa hieman negatiivista, mutta toivottavasti myös rakentavaa ja järkeen käypää, palautetta hyvässä hengessä. Pahoittelen, että olen sen verran selkärangaton, että annan palautteen nimettömänä.

    Ensiksi. Tietenkin, kirjalle on saatava näkyvyyttä ja se on tärkeää. Olisi mahtavaa jos Hesarikin tekisi siitä esimerkiksi kirja-arvostelun.

    Mutta, tuntuu hieman jännältä olettaa, kun kokenut ulkomaantoimittaja tekee Islannista juttua, että hän olisi automaattisesti yhteydessä sinuun. Koska olen lukenut kauttasi niin paljon asuinmaastasi (myös mediasta), on oikeastaan virkistävää saada maahan muitakin ikkunoita. Se on monipuolisen median hyviä puolia, ettei aina kuulla samoja ääniä ja lähteitä, vaan mennään ja etsitään itse paikallisia ihmisiä, erilaisia näkökulmia ja tarinoita, eikä aina mennä sen maassa asuvan suomalaisen luokse. Haluaisin lukea Hesaria jatkossakin, ja tietää, että juttujen tekijät tekevät journalismia, eivätkä sorru piilomainontaan tai mene sinne minne muutkin.

    Toivottavasti toin pointtini esiin ymmärrevästi.

    Ja koska ajattelin noudattaa palautteessani hampurilaismallia, sanottakoon vielä, että pidän tosi paljon suoruudestasi, jolla kirjoitat, ja nautin tekstiesi lukemisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! No siis mähän en olettanut tietenkään, että hän olisi yhteydessä minuun. Se minun harmistus johtui _ajoituksesta_: kun kokenut ulkomaantoimittaja kirjoittaa ihan sairaan hyvän jutun joka liippaa juuri ilmestyneen kirjani aihetta, niin toki minua harmittaa, että nämä asiat osuivat samaan kahteen viikkoon. Koska silloinhan tulee selväksi jo, että aihetta ei tulla samassa mediassa käsittelemään enää uudestaan vähään aikaan... Aiheiden kautta tehtyjä kirjaesittelyjä näkee nykyään paljon (kirjailjahaastatteluja on lehdissä tosi paljon, ja jutut käsittelevät kirjan aihetta eivät niinkään ole kritiikkejä kirjasta).

      Perinteinen kirja-arvostelu on toki vielä mahdollinen, mutta ne ovat niin random-juttuja (kirja-arvioita julkistaan tosi vähän ja kirjoja ilmestyy jäätävä määrä joka kuukausi), että sen varaan en laske mitään odotuksia.

      Poista
  9. Hei Satu ja kiitos uudesta kirjastasi! Olen isoäiti-ikäinen ja elän kahdenkulttuurin perheessä Inarissa . Sain kirjasta paljon tietoa ja hauskoja yhtymäkohtia oman perheemme elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla. Kiitos Auli :)

      Poista
  10. Kiitos. Mä tarvitsin just tätä tänään. Teen ehkä huoneentaulun tuosta "Meinaatko jäädä tärisemään tuohon sun vitutukseen..." -lauseesta. :D :D Pitää (uskaltaa) mennä ja näyttää mistä kana pissii!!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?