Islannin hintataso ja sadan euron urheiluhieronta

Viime viikolla kirjoittamani juttu päiväkotien henkilökunnan palkkatasoista levisi netissä hurjasti. Ymmärrän hämmästyksen hyvin: lastentarhanopettajan neljän tonnin kuukausipalkka kuulostaa hurjalta verrattuna siihen Suomen kahteen tonniin ja muutamaan sataseen. Mutta ei se ole ihan niin paljon rahaa, miltä se saattaa ensikuulemalta tuntua. Islannin hintataso on nimittäin todella korkea.


Tässä muutamia esimerkkejä paikallisista hinnoista.

Kaikista kalleinta on asuminen. Reykjavikissa pelkän huoneen vuokrasta 800 euroa ei ole mitenkään poikkeuksellisen korkea. Se sisältää siis yhden oman huoneen. Olohuone, keittiö ja kylppäri jaetaan muiden kanssa. Kaksion saa Reykjavikissa reilulla 2 000 eurolla, isoista perheasunnoista joutuu maksamaan rutkasti enemmän.

Järkkyä. Tähän hulluun vuokratasoon on muutamia syitä. Vuokra-asuntomarkkinat ovat aina olleet todella pienet: on ollut paljon tavallisempaa ostaa asunto kuin vuokrata sellainen. Kunnollisia vuokra-asuntomarkkinoita ei ole oikein koskaan ollut. Nekin harvat vuokrakämpät, joita oli, hävisivät, kun sijoitusasuntojen omistajat tajusivat saavansa paljon parempaa tuottoa kämpälleen laittamalla sen airbnb-palvelun kautta matkailijakäyttöön. Isotuloisimmat airbnb-vuokraisännät tekevät asunnollaan keskimäärin 8000 euron kuukausiliikevaihdon. (Ja silti airbnb tulee monelle matkaajalle halvemmaksi kuin hotelli tai majatalo.)


15 vuotta sitten maksoin Reykjavikissa vuokrahuoneesta noin 280 euroa. Kymmenen vuotta sitten saimme vuokrakaksion merinäkymillä noin 700 eurolla. Hinnat ovat moninkertaistuneet vuosien aikana.

Vuokrat ovat nousseet niin hurjasti, että ne, jotka eivät ole pystyneet ostamaan itselleen asuntoa vuosia sitten tai jotka eivät saa tällä hetkellä taloudellista jeesiä esimerkiksi vanhemmiltaan, jäävät vuokra-asuntoloukkuun: melkein koko palkka menee vuokraan, eikä omistusasunnon käsirahaan säästäminen onnistu. Mitään säästöjä ei jää, kaikki raha menee elämiseen eikä usein yksi työ riitä edes siihen. Islannissa "working poor" on yhä useamman arkipäivää.


Ruokakaupoissa hinnat ovat noin viidenneksen kalliimpia kuin Suomessa. 80 minuutin urheiluhieronta maksaa noin 140 euroa, tunnin urheiluhieronta vähän yli satasen. Lasten hiustenleikkaus 40 euroa, naisten hiustenleikkuu satasen, leikkuu ja väri pitkiin hiuksiin on yli 200 euroa. Perustason kotisiivous alle 100 neliön asuntoon maksaa 130 euroa. En viitsi edes vilkaista niitä Freskan hintoja tai miettiä kotitalousvähennystä. Muuttuisin vain kateudesta vihreäksi.

Hyvä keskitason lounas Reykjavíkissa maksaa noin 20 euroa ilman ruokajuomia. Alle 15 euron lounasta ei taida saada enää mistään. Kakkupala kahviloissakin lähenee jo kymmentä euroa. Ravintoloiden ruokalistojen pääruokien hinnat lähtevät 30 eurosta. Halvin viinipullo paikallisessa viinakaupassa on noin 15 euroa, ravintolassa nelisenkymppiä. Hyvästä cocktailista joutuu maksamaan reilulsti yli kaksikymppiä. Kahvilassa peruskahvin saa noin 3,5–4 eurolla, cappuccinolla on hintaa noin 5–6 euroa.

Hotellihuoneesta joutuu kesäkaudella maksamaan helposti yli 300 euroa vuorokausi, eikä kyseessä ole tällä hinnalla edes mikään luksushotelli. Oma huone majatalossa on edullisimmillaan noin sata euroa, mutta sellaisen hinnan saa kesällä vain todella harvoin. Usein ihan perustasonkin huone on noin 150 euron pintaan. Edullisin lippu Blue Lagoonin kylpylään lähenee jo sataa euroa. 

Ihanan halpaa! Not. Ei se islantilaisten viiden tonnin keskipalkka tunnukaan enää niin kovin korkealta, eihän.


Kyllä minä tässä jo vähän seuraavaa laskukautta odottelen. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tässä menee noin vuosi tai kaksi, ja Islannin talous alkaa heikentyä, kruunu halpenee ja hinnat matkailijoille laskevat. Ennen kuin se tapahtuu, pitää Islantiin matkustaessa muistaa, että tämä on juuri nyt kallis maa. Edullisestikin täällä voi matkustaa, mutta se vaatii kekseliäisytytä ja vaivannäköä. Kirjoitin Tripsteri.fi-matkaoppaaseen budjettimatkailuvinkit Islantiin. Nyt jos koskaan niille on tarvetta. 

Tunnisteet: