Työläisten juhla lähenee. Vaikka täällä Islannissa ei vappua oikein juhlitakaan, olen kyllä hankkinut munkkitaikina-ainekset ja paikallise...

Unelmaduunarit: Onko sittenkään viisasta tehdä kaikkea

30.4.18 Satu Kommentteja: 0

Työläisten juhla lähenee. Vaikka täällä Islannissa ei vappua oikein juhlitakaan, olen kyllä hankkinut munkkitaikina-ainekset ja paikallisesta viinaskaupasta hieman kuplivaa juhlajuomaa.

Porkkana ja parsakaali. Tämä mainio kuva jaksaa naurattaa. (Kuvaaja: Sanni Riihimäki)

Uusin Unelmaduunarit-podcastin jakso sopii alkuviikon teemaan kuin rusinat simaan. Tällä kertaa pallottelemme moniosaamisen dilemmaa.

Siis itsehän säädän juustopalojen välillä kuin pieni hiiri: lusikkani on aika monessa keitoksessa.  Joskus mietin, että onkohan se jopa liian monessa. Issikkavaellukset, kirjojen kirjoittaminen, somejutut, kauppiashommat, lehtijutut, esiintymiset, tämä blogi... En tietenkään tee näitä kaikkia asioita samaan aikaan, vaan vuodenaikojen ja tilanteiden mukaan vaihdellen. Silti välillä tuntuu, että aika moneen suuntaan on välillä venyttävä.

Olisiko työelämäni rikkaampaa ja vielä nykyistäkin kivempaa, jos keskittyisin vain yhteen tai kahteen asiaan, kuten vaikka kirjojen kirjoittamiseen ja issikoilla ratsastamiseen? 

Epäilen, että ei. Ensinnäkään noista kahdesta hommasta on vaikea saada tarpeeksi tuloja, että niiden varaan voisi rakentaa tulojenhankintaa. Ja toisekseen: pelkään, että kyllästyisin kuitenkin.

Olen alullepanija, projektiorientoitunut puuhastelija ja lyhytkestoisten asioiden valmiiksipuskija. Kehityshommissa olen toivoton. Pitkäkestoisissa projekteissa mielenkiintoni lopahtaa.

Kyllä se minun suosikkisoppani taitaa sittenkin olla se monen sopan kombo.

Tämän päivän jaksossamme Hanne tapasi Piritta Hagmanin. Oivaltavaa keskustelua erikoistumisen tarpeesta.

On kuitenkin monia ammatteja ja pienyrittäjyyskuvioita, joissa erikoistuminen on tärkeää. Erikoistumalla erottuu muista, on helpompi tavoittaa asiakkaita ja tulla ihan superhyväksi siinä, mitä haluaa tehdä. Joissakin hommissa jos yrittää tehdä liikaa kaikkea, ei välttämättä onnistu tekemään mitään kunnolla. 

Tässä podcast-jaksossa Hanne tapasi Piritta Hagmanin. Piritta on fysioterapeutti. Kun hän hoksasi erikoistua äitiysasioihin ja naisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, bisnes alkoi loistaa. Erikoistumisen hyödyt valuivat tietysti asiakkaille asti.

Uusinta jaksoa pääset kuuntelemaan tästä.



Hei, ja vielä yksi mahtava juttu!!


PING Helsinki nosti Unelmaduunarit-podcastin Best of the Year 2018 -listalle. Kiitos luottamuksesta.  Aivan mahtavan ilostuttava juttu!

Eli kiitos siis ihan superpaljon teille kaikille, jotka kuuntelette meitä ja olette antaneet meille mahdollisuuden kertoa juttujamme ja välittää kiinnostavien vieraidemme ajatuksia eteenpäin. Olemme tosi kiitollisia ihan jokaisesta kuuntelukerrasta. Niitä on kertynyt jo pitkälle yli 60 000 - aika sanattomaksi vetää.

Tiedoksi teille, kenelle podcast on vieraampi juttu: Näitä meidän podcasteja voi kuunnella täällä minun ja Hannen blogien puolella, mutta vieläkin helpommalla tilaamalla podcastin iTunesin tai Acastin sovelluksen kautta. Näin tieto uudesta jaksosta tipahtaa luuriin samalla hetkellä, kun jakso ilmestyy kuunneltavaksi. Tämän kevään jaksoista on vielä muutama jäljellä!

Ja nyt vapun viettoon. Lähden liottamaan hiivaa, että saadaa niitä munkkeja vielä ennen iltaa...

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Crossfit-harrastuksestani täällä Reykjavikissa toivottiin päivitysjuttua. Islanti ja crossfit. No tässäpä tulee! Freyja Mist on vast...

Crossfit-kuulumisia Islannista

29.4.18 Satu Kommentteja: 6

Crossfit-harrastuksestani täällä Reykjavikissa toivottiin päivitysjuttua. Islanti ja crossfit. No tässäpä tulee!

Freyja Mist on vasta parikymppinen, mutta ihan törkeän vahva. Painonnoston Pohjoismaiden moninkertainen mestari.

 Eik kilpailee Crossfitissä.

Aloitin lajin harrastamisen nelisen vuotta sitten. Siihen väliin mahtuu Pampulan syntyminen eli aktiivisia harrastamisvuosia on takana noin kolme. Kävin treenaamassa mutta hyvin kevyesti ja hyvin kevyillä painoilla melkein koko raskauden ajan. Lapsen syntymän jälkeen ilmestyin ensimmäisiin treeneihin muutama kuukausi synnytyksen jälkeen. 

Yksi crossfit-salini valmentajista, joka on erikoistunut raskaana olevien naisten ja pienten lasten äitien treenaamiseen ja vetää lasten urheilutreenejä, arvioi silloin, että minulla kestäisi noin vuosi lapsen syntymästä päästä samaan kuntoon, missä olin ennen raskaaksi tuloa.  Arvio osui melkein oikeaan; keväällä 2017 tilanne oli melkein sama kuin noin pari vuotta aikaisemmin, jolloin raskaus alkoi näkyä ja tuntua. Kehitystä tapahtuu hitaasti, mutta sitä tapahtuu.


Viime keväästä on kulunut vuosi ja olen sen aikana treenannut omasta mielestäni varsin ahkerasti. Käyn treeneissä neljä kertaa viikossa aina puolenpäivän aikaan. Meillä on "yhdentoista" eli kello 11 treenaavien kanssa oma facebook-ryhmäkin, jossa vaihdamme kuulumisia ja jonne postaamme humoristisia kuvia kun olemme syystä tai toisesta matkoilla ja treenaamme jossain muualla

Suurin osa meistä samaan aikaan treenaavista on kolme-nelikymppisiä, joilla on pieniä lapsia ja siksi ilta-aikaan treenaaminen on hankalaa. Meillä on kaikilla melko joustavat työajat, jotka mahdollistavat puolentoistatunnin poistumisen työpaikalta lounaan aikaan. En tykkää harrastaa joukkuelajeja, mutta tällainen yksilöharjoittelu yhdistettynä kivaan kaveriporukkaan tuo vapaa-ajanharrastukseen mukavaa yhteisöllisyyttä. Ensimmäisen oman islantilaisystävänkin löysin juuri tältä samalta treenitunnilta.

Fiilis urheilla on hyvä ja tulokset ovat tämän vuoden aikana nousseet kivasti. Tässä muutamia juttuja, joista olen itse tosi iloinen. 


- Pystyn tekemään muutaman setin leuanvetoja (niitä, joissa saa ottaa kropalla vauhtia) ilman kuminauhaa. Jes!
- Olen onnistunut tekemään muutaman käsilläseisontapunneruksen seinää vasten. Mahtavaa!
- Sain maastavedosta 100 kiloa - maailma on valmis. Ei muuta.
- Tuplanaruhypyt, jotka ovat aiheuttaneet minulle suurta hankaluutta, alkavat nyt sujua. Tosin siten, että teen jokaisen tuplahypyn välillä yhden yksinkertaisen hypyn. Se auttaa jännittämään keskivartalonlihaksia, joita tässä liikkeessä tarvitaan. Pissat eivät enää hulahda punttiin ihan ensimmäisissä hypyissä. Erinomainen saavutus sekin.

Þröstur valmentaa ja kilpailee. Jässikkä taitaa olla yksi salimme vahvimmista tyypeistä.

Sitten on muutamia juttuja, joita haluan kovasti vielä saavuttaa. Haluan keskivartaloon vieläkin paremman tuen. Olen tehnyt raskauden jälkeisiä keskivartalotreenejä synnytyksen jälkeen ja jatkan niitä vieläkin (opettelin liikkeet Trainers4You:n ja Lupaus-studion verkkokursseilta). 

Olisi ihan mahtavaa oppia kävelemään käsillä. Siihen on kuitenkin vielä pitkä polku tallattavana, sillä en handlaa vielä edes kärrynpyörää. Vatsalihasliike varpaat tankoon (toes 2 bar) on pitkän aikavälin tavoite, mutta sitä varten täytyy harjoitella vielä pitkään. 

Crossfit on siitä kiitollinen laji, että oman edistymisen voi nähdä konkreettisesti. En vertaa itseäni näihin ammattilaisiin tai edes lajiin tosissaan hurahtaneisiin harrastajiin, jotka miettivät jokaisen suupalan ravintoarvot ennen syömistä, satsaavat uusiin treenikenkiin vähintään kerran vuodessa  ja mittaavat sykkeitä. 

Minusta tämä urheilulaji on motivoiva, hauska ja treeneistä palaa aina paremmalla mielellä, kun sinne mennessä oli. Omien tulosten kasvaminen motivoi jatkamaan harrastusta ja saa joka kerta aikaan hyvät sävärit.  Juuri tällaista kiva harrastaminen on - se ei maistu puulta, se ei harmita eikä sen tekemiseen tarvitse patistaa itseään. Se tuo hyvän fiiliksen itselle ja antaa energiaa kaikkiin muihin juttuihin.

Evert on Crossfit Reykjavikin päävalmentaja ja yksi omistajista. 

Käyn treenaamassa täällä Reykjavikissa Crossfit Reykjavikissa. Se tunnetaan lajin harrastajien keskuudessa, onhan yksi salin omistajista lajin kaksinkertainen maailmanmestari Annie Mist. Juttelin taannoin salin pihalla yhden taksikuskin kanssa, joka kysyi minulta, että mitä ihmeellistä siellä Faxafenin alakerrassa oikein on, kun sinne pitää kuskata turisteja melkein joka päivä. Lajin harrastajat käyvät matkansa aikana treenaamassa; sali on auki vieraileville lajiharrastajille kertamaksua vastaan. Geysireiden ohella tämä suuri treenihalli on monelle Islannin-loman tärkeimpiä nähtävyyskohteita. Ymmärrän hyvin!

Kahvakuulatreeneistä tykkään kovasti. 

En ole maanitteluista huolimatta saanut vielä puolisoani mukaan treeneihin. Hän ei oikein lämpene tällaiselle sisäliikunnalle. Mutta eihän hän näitä crossfit-juttuja voi islantilaisena ikuisuuksia pakoilla. Nyt se on jo tullut hänen työpaikalleenkin.  Se matkailualan firma, jossa mieheni on töissä, järjestää yhdessä Crossfit Reykjavikin kanssa crossfit-matkan Islantiin ensi syksynä. Luvassa on crossfit-treenejä salilla ja ulkona, jäätikkövaelluksia, ulkoilua ja kauniita maisemia. Linkin takaa löytyy tarkemmat tiedot reissusta. Ja mikä parasta: sain itselleni paikan tuolta matkalta toimittajan passilla - työsuhde-etu parhaasta päästä. Yritän saada jonkun pienen alennuksen blogini lukijoille, jos tällainen reissu sattuisi kiinnostamaan jotakuta teistäkin. Palaan asiaan pian.


Sólveig eli Solla valmentaa Crossfit Reykjavikissa. Hän vastaa raskaana oleville ja hetki sitten synnyttäneille äideille, lapsille ja nuorille suunnatuista treeneistä.

Tähän matkaan ja muihin juttuihin liittyen miehelläni oli viime viikolla mahtava kuvauskeikka: hän kävi kuvaamassa Crossfit Reykjavikin omistajia, valmentajia ja parhaimpia treenaajia  Etelä-Islannin maisemissa. Nämä jutun kuvat ovat tuolta reissulta. Säästän teidän omakuvilta tässä kohtaa. Olenhan kuitenkin melkein yhtä teräksisessä kunnossa. Heh.


6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Puhujan tärkein ohje on yksinkertainen mutta hemmetin vaikea toteuttaa: ole hiljaa.  Se on vaikea siksi, että puhujan hommaahan on p...

Puhujan tärkein ohje

27.4.18 Satu Kommentteja: 20

Puhujan tärkein ohje on yksinkertainen mutta hemmetin vaikea toteuttaa: ole hiljaa. 


Se on vaikea siksi, että puhujan hommaahan on puhua. Ja kun siihen puhumiseen ja juttujen kertomiseen keskittyy, saattaa ihan huomaamattaan puhua ihan koko ajan. Siis ihan joka hetken. Silloin kuulijat hengästyvät hengiltä eikä kukaan muu saa suunvuoroa. Ei ollenkaan hyvä.

Ai miksikö puhun tästä? Koska minulla on juurikin tämä ongelma. En välillä malta olla hiljaa, vaikka se olisi onnistuneen työkeikan takia todella tärkeää.

Aloitanpa vähän kauempaa. Pelkäsin todella paljon esiintymistä ihan parikymppiseksi asti. Olin vielä yliopistossakin ihan lukossa, jos piti puhua jotain yleisön edessä: purkaa case-esitelmää, vastata kysymyksiin, esittää niitä - tai kaikkein hirveintä: olisi pitänyt puhua jollain muulla kielellä kuin suomeksi.

Esiintyminen oli hirveää. Mutta sitä oli kuitenkin pakko tehdä. Mitä enemmän esiinnyin ja pidin esitelmiä, sitä enemmän siihen alkoi tottua. Kerta kerralta tuntui vähemmän kamalalta astua yleisön eteen ja alkaa puhua. Siihen alkoi tottua, että kaikki katsovat kohti. Että joku nukkuu. Näyttää kyllästyneeltä, erimieliseltä tai muuten vain tiukkikselta. Huomasin nimittäin, että yleisössä on kuitenkin aina myös joku, joka rohkaisee läsnäolollaan. Joku joka kuuntelee, nojaa eteenpäin kiinnostuneena ja ehkä kysyykin jotain. 

Esiintymisjännityksen haihtumiseen auttoi myös oman asiantuntijuuden kasvu. Mitä vanhemmaksi on elänyt, sitä enemmän on tarttunut kaikenlaista härpäkettä matkan varrella mukaan, ja oman alan asiantuntemus on karttunut. On helppo puhua, kun on jotain puhuttavaa.  

Että en minä mitokondrioista vieläkään osaisi luontevasti puhua.


Sitten kun sitä puhetta alkoi tulla, sille ei meinannut tulla loppua. Hirveän kätevähän tämä toimittajan, bloggaajan, kirjailijan, some-häröilyn, kauppiaan ja matkaoppaan ammattisekoitus on: tässä saa ja pitää puhua. Koen myös kirjoittamisen puhumisena. Otan osaa keskusteluihin ja mielipiteisiin, selitän juttuja ja pohdin omia ja välillä vähän keskeneräisiäkin ajatuksia kirjoittamalla.

Siitä on jo monta vuotta aikaa, kun sain ensimmäisen kerran työkeikalla kuulla, että voisi olla ihan hyödyllistä jos olisit välillä hiljaa etkä keskeyttäisi koko aikaa haastateltavaa. Mieheni oli mukana valokuvaajana yhdellä kiinnostavalla juttukeikalla. Minä olin niin eläytynyt haastateltavan projektiin, että keskustelu kävi kiivaana ja tuttavallisena; se ei oikeastaan ollut edes haastattelu vaan juttutuokio. 

Sivusta seurannut puolisoni ehdotti kotiin kävellessämme, että voisi olla aika kiva juttu, jos ensi kerralla antaisin tyypin puhua vapaammin ilman keskeytyksiä. Ehkä se jopa sanoisi jotain todella kiinnostavaa, kun sillä on tilaa puhua.

Se oli todella hyvin sanottu. Tottakai havainto harmitti minua aivan vietävästi. Kun yhtäkkiä huomaa, että on tehnyt jotain jo pidemmän aikaa väärin, tulee turhautunut olo. Helkkari sentään. Onneksi puolisollani oli pokkaa kritisoida ja osoittaa kehittämisen paikka, koska tuon keskustelun jälkeen joka ikinen kerta ennen juttukeikkaa olen miettinyt ja mietin edelleen isoilla kirjaimilla ja korostetusti, että MUISTA ANTAA HAASTATELTAVAN PUHUA, PIDÄ OMA SUU KIINNI.

Semmoinen keskeyttäjä ja päälle puhuja minä olen kavereidenkin kanssa. En puhu muiden päälle siksi, ettäkö en pitäisi heidän juttujaan kiinnostavina, vaan teen sen juuri siksi, koska ne jutut ovat kiinnostavia. Haluan näyttää sen täytesanoilla ja innostuksella, jonka näyttämiseen pelkkä hillitty nyökkäily ei riitä.

Työhommissa pitäisi kuitenkin muistaa se, miksi siellä ollaan. Ei juttelemassa keskenään, vaan luomassa jotain, josta on iloa, hyötyä tai ajanvietettä jollekin. Kommunikoinnin pitäisi siinä tilanteessa olla sellaista, jota ulkopuolinenkin pystyy seuraamaan kokematta oloaan kiusaantuneeksi.

Mieheni huomio auttoi nitistämään päällepuhuvan toimittajan. Olen nykyään aika cool, kun teen haastatteluja. Ja tiedättekö mitä; on tullut rutkasti parempia haastatteluja sen jälkeen! Poliisikuulusteluissakin käytetään hiljaisuutta tehokeinona: hiljaisuus patistaa toista puhumaan ja kertomaan asioita. Vähän sama juttu toimittajanhommissa.

No niin, sitten kului muutama vuosi ja työnkuvat muuttuivat. Aloin työskennellä yhä enemmän myös äänellä. Koko homma piti opetella uudestaan. Olen ollut radiossa haastateltavana useita kertoja ja se on mennyt melkein aina nappiin, koska toimittaja on ohjannut tilannetta ja jämptisti mutta ystävällisesti leikannut jutun poikki, jos sitä on tullut liikaa. Itse en ole koskaan vetänyt radio-ohjelmaa, mutta podcastia olemme tehneet Hannen kanssa puolen vuoden ajan. 

Ensimmäisiä jaksoja teimme äänitysstudiossa, jossa jo puitteetkin pistävät raamin hölöttelylle. On tietty määrä aikaa, on mikit, äänieristetty äänityskoppi ja isot luurit päässä ja joku kuuntelee keskustelun etenemistä koko ajan. Siinä tulee keskityttyä tekemään töitä eli puhumaan vain tarvittava määrä eikä yhtään enempää. 

Keväällä Unelmaduunareista tuli ilmoille uusia jaksoja, jotka teimme  Hannen kanssa yhteistuumin ulkona kentällä. Päätimme kokeilla vähemmän radiomaista haastateltava ja  vieras studiossa -kuvion rikkomista menemällä itse podcast-vieraidemme luokse kylään ja jutella luovissa paikoissa myös kahdestaan.  Lopputulos? No muuten erinomainen, mutta minä luiskahdin välillä siihen "empaattinen hölöttäjä" -rooliin. Kun emme olleet enää studiossa vaan vapaamuotoisesti tuolla noin leffateattereissa, kaupan takahuoneessa ja kotona olohuoneessa, tunnelma oli niin paljon rennompi ja tuttavallisempi, että aloin itsekin käyttäytyä niin. 

Eli käyttää niitä kirottuja joojoo-, niinku-, aivan- ja justnoin-täytesanoja välimerkkeinä.


Jaksojen tekeminen oli niin mukavaa ja vapaamuotoista, että luiskahdin pois siitä ammatikseen viestivän roolista kuin kesärenkailla liukkaalta tieltä. 

Noh. Tämä oli oppimisen paikka minullekin. Ensi kerralla menee paremmin, ensi kerralla muistan taas paremmin keskittyä harkitumpaan puhumiseen.

Töissä puhuvalle - kuten itselleni - tämä onkin tärkeä ohje: ole välillä hiljaa. Ihan vain kuuntelet ja olet välillä ihan sillä tavalla hissukseen vaan ja annat muiden puhua, niin olet jo hyvin lähellä erinomaista esiintymistä. Kun ei puhu koko aikaa, muut ehtivät kertoa asioita, joita ei välttämättä muuten saisi koskaan tietää. Kun ei puhu koko aikaa, antaa itestään harkitumman kuvan. Hiljaa oleminen kun voi olla myös ajattelemisen merkki. Vaikka minä itse ajattelen puhuessani - ajatukset jalostuvat kun kerron ne ääneen - mutta kaikki eivät välttämättä koe asiaa samalla tavalla. Itsestä hiljaa pysyttely saattaa tuntua hölmöltä ja pidättyväiseltä, mutta kuuntelijan korviin se kuulostaa pelkästään hyvältä. Tauko tuntuu tekijän mielestä aina paljon pidemmältä kuin sivusta seuraajan mielestä.

Tauot ja satunnaiset hiljaiset hetket voivat oikein käytettyinä olla parhaimpia puhumisen tehokeinoja.

Mut kamalan vaikeetahan se on, kun hallitseva luonteenpiirre on pälätys.

20 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Esikoinen kuuli edellisviikolla serkultaan, että Reykjavíkin kaupunginteatteri hakee lapsinäytteliljöitä ensi vuoden keväällä ensi-iltansa...

Anna lapsen kokeilla

26.4.18 Satu Kommentteja: 10

Esikoinen kuuli edellisviikolla serkultaan, että Reykjavíkin kaupunginteatteri hakee lapsinäytteliljöitä ensi vuoden keväällä ensi-iltansa saavaan musikaaliin. Mä haluan mennä, tokaisi hän. Laulamaan ja näyttelemään tuomareille. Hauskaa!


Hauskaa? Minä en olisi ikinä uskaltanut mennä. En lapsena enkä kyllä nytkään. Laulaa isossa salissa yksin tuomareille kuulostaa lähinnä painajaiselta, ei huviretkeltä. Hämmästyin lapsen ehdotuksesta ihan siksikin, että hän on ollut aina aika ujo ja hiljainen. 

Yritin jopa vänkätä, että ei mentäisi. Että sinne menee ihan valtava määrä lapsia, siellä joutuu jonottamaan tunteja ja siellä on varmasti paljon sellaisia, jotka ovat jo näytelleet monissa produktioissa. Että kannattaako sinne nyt lähteä jonottamaan ja jäätymään.

Ai kamala, mutta olen kyllä kuulostanut aika ankeuttajalta.  Ihan nolottaa näin jälkikäteenkin oma nysveröinti.

Koska lapsi niin kauan ja hartaasti pyysi, että mentäisiin nyt, niin kyllähän me sitten menimme. Seisoimme tunnin jäisessä tuulessa ja sateessa kaupunginteatterin parkkipaikalla, jossa lapsista ja heidän vanhemmistaan muodostunut jono mutkitteli. Kun lopulta pääsimme sisään, jätimme henkilökunnalle taustatietolomakkeen ja otatimme kasvovalokuvan. Sen jälkeen tuli kutsu ensimmäiseen koe-esiintymiseen. 

Tehtäviä oli kaksi. Koreografi tanssitutti lapsiryhmiä ja järjesti näille leikkejä. Sitten jokaisen piti kertoa valitsijoille korkeintaan minuutin mittainen kiva tarina tai tapahtuma omasta elämästä.  Lapsi ei halunnut kertoa kenellekään etukäteen, minkä jutun hän kertoisi. Jälkeenpäin kuulin, että esikoinen oli kertonut norsustaan. Että hänellä on norsu, jonka äiti kuoli, koska ilkeät salametsästäjät ampuivat sen ja nyt norsulapsi on hoidossa hyvässä paikassa. Ja kun hän on iso, hän voi mennä katsomaan norsuaan. Liikkistä!

Viikon päästä tuli sähköpostia, että lapsi pääsisi seuraavalle koe-esiintymiskierrokselle. Tuhannesta oli valittu reilu sata lasta seuraaviin testeihin. Siellä pitäisi laulaa yksin eräs islantilainen laulu ja lukea ulkomuistista sähköpostin liitteenä tullut tekstinpätkä.

Nyt minä koin, että pystyin auttamaan. Autoin tekstin lukemisessa ja rytmin löytymisessä, kerroin että se että yrittää puhua hitaasti voi tuntua itsestä aivan liian hitaalta, mutta kuulijat eivät sitä huomaa. Heistä on vain miellyttävmpää kuunnella, kun joka sanasta saa selvän. Kerroin että lavalla voi jännittää, vaikka nyt ei jännittäisi yhtään, ja että se on ihan normaalia. Että kannattaa vaan jännittää ihan rauhassa, eikä sen takia huolestua. Yleensä kun vähän jännittää, menee vain paremmin.

Sitten taas mentiin. Jälleen teatterilla ja odotushuoneessa. Yritin rohkaista esikoista juttelemalla jotain mukavia ennen esiintymistä ja vakuuttamalla, että kaikki menisi hyvin (vaikka mistä minä sen voisin edes tietää). Lasta ei siinä kohtaa kuitenkaan paljoakaan kiinnostanut tukeutua minun neuvoihin. Hän vain katseli ikkunasta ulos autotielle ja hengaili omissa maailmoissaan ja kehotti että istuisin tuolille ja katsoisin vaikka kännykkääni. Jep.

Nimenhuuto ja kehotus seurata sihteeriä saliin. Sain osakseni pienen kädenheilautuksen, mutta en mitään suurieleistä. Sinne ne menivät sitten, 20 samanikäistä tyttöä odotuksesta ja jännityksestä kiherrellen.


Esiintymisen jälkeen hän tuli koputtamaan minua olalle hyväntuulisena ja iloisena. 

Laulaessa sydän hakkasi kuulemma kovasti, mutta sitten testilukukierroksella ei jännittänyt enää yhtään. Se oli vain tosi hauskaa! No niinhän hän oli kyllä sanonut alun alkaenkin, että se olisi ennen kaikkea hauskaa.

Vielä emme tiedä, ketä produktioon lopulta valitaan. Eikä se olekaan lainkaan se tärkein juttu tässä. Minä tunsin suurta helpotusta ja melkoista ylpeyttä ihan koko ajan. Tunsin helpotusta siitä, että en onnistunut nitistämään omilla epäilyilläni lapsen intoa ja mielenkiintoa mennä kokeilemaan jotain ihan uutta asiaa. Ylpeä olin siitä, että tuolla mimmillä on pokkaa mennä kokeilemaan kaikenlaista ilman ennakkoluuloja ja epäilyjä, vaikka tiedän, että häntä varmasti kovasti jännittää esiintyminen.

Ihan näin ihmisenä on ollut aika sairaan upeaa kokea tällainenkin juttu; olla pikkuriikkisen mukana näytelmän teon ensivaiheissa.  En minä itse sinne lavalle haluaisi mennä, laulaa ääneen saati isolle yleisölle. Nyt kun lapsi kokeilee niitä juttuja, niin pääsen kokemaan nämä jutut ikään kuin siivellä. Salamatkustajana. Hehe.

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Sóley Organics on islantilainen luonnonkosmetiikkamerkki, johon olen tutustunut työni kautta parin viime vuoden ajan. Täältä löytyy ai...

Islantilainen luonnonkosmetiikka ja sen parhaat tuotteet

24.4.18 Satu Kommentteja: 4


Sóley Organics on islantilainen luonnonkosmetiikkamerkki, johon olen tutustunut työni kautta parin viime vuoden ajan. Täältä löytyy aikaisempi juttuni Sóley-luonnonkosmetiikkatuotteista ja täällä juttu Sóleyn omistajasta, jonka nimi on  - tottakai - Sóley.

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly ja SBM Kipinä


Islantilaisessa luonnonkosmetiikassa on muutamia raaka-aineisiin liittyviä juttuja, jotka tekevät siitä todella kiinnostavan kymmenien muiden luonnonkosmetiikkamerkkien joukossa. 

Tällä arktisella saarella on paljon lääniä ja kivi on harvaan asuttu. Vaikka islantilaiset ovat innokkaita yksityisautoilijoita ja per henkilö -hiilijalanjälki on Euroopan korkeimpia, luonto on silti pysynyt todella puhtaana. Meitä kun on täällä niin kovin vähän. Islantilainen lähdevesi, luonnossa kasvavat yritit, kasvit ja kukkaset saavat virrata ja kasvaa villinä luonnossa, teittömien maapalojen varrella ja  rakentamattomien vuorten rinteillä. Näissä olosuhteissa kasvanut raaka-aine on väkisinkin priimaa.


Toinen tärkeä, raaka-aineiden toimivuuteen liittyvä seikka oli itselleni yllätys. Minähän olen autopilotilla olettanut, että Islannissa eivät kasvit kasva mitenkään erityisen hyvin. Täällä kun on pirun kylmä, tuulee aina ja muutaman vuoden välein purkautuu tulivuoria. 

Sitten tuli yksi islantilainen maajussi ja osoitti olettamukseni aivan vääräksi. Islannissa kasvaa kuulemma Euroopan parasta heinää. Ensin ajattelin että joopa joo, nämä ovat taas näitä ihanan rehvakkaiden islantilaisten juttuja. Mutta ei, tosi juttu se kuulemma on. Hän näytti minulle faktoja, siis ihan lukuja, joiden mukaan Islannissa kasvaa neliömetrillä paljon enemmän heinätupsuja kuin vaikkapa keskieurooppalaisella heinäpellolla. Kesä on Islannissa lyhyt mutta tehokas: heinäpellolta saadaan yhden kesän aikaan vähintään kaksi, joskus jopa kolme heinäsatoa ja heinää tulee paljon.


Syy tähän satojen mehevyyteen löytyy maaperästä ja karuista olosuhteista. Etelä-Islannin alava maa on nimittäin vanhaa merenpohjaa. Se nousi maanpinnaksi kun jäätiköt aikanaan sulivat ja maata nousi lisää esiin. Vanha merenpohja on kuulemma erinomaisen rikas kasvualusta. Tulivuorista pamahtaa välillä sopiva määrä tuhkaa, joka sekin kuulemma ravitsee peltoja. 

Koska Islannissa on niin kylmä ja niin kovin tuulista, kasvit joutuvat todella kasvamaan. Ne eivät voi laiskotella, vaan niiden todella pitää hyödyntää kaikki se valo ja lämpö, mitä lyhyen kesän aikana on tarjolla.

"Se on vähän niin kuin urheilijoillakin; kun venyttää jaksamisen rajoja, kasvaa paremmaksi", maajussi muotoili asian rautalangasta.

Aikamoista!


Sóley Organics on islantilaista luonnonkosmetiikkaa, eli kaikki ne raaka-aineet, joita vain on saatavilla, ovat peräisin Islannista. Joitakin öljyjä Sóley ostaa ulkomailta, tarkasti valikoiduista paikoista tietysti. Osa yrteistä on poimittu Etelä-Islannin niityiltä, osa pohjoisen karusta vuoristosta. Itse asiassa juurikin sen ratsastustilan läheltä, jossa kesäisin järjestän hevosmatkoja. Mikä ihmeellinen sattuma tämäkin on...

Sóleyn tuotteita viedään jo aika paljon ulkomaille, myös Suomeen. Nyt niitä saa myös Biodellystä. Ympäri mennään ja yhteen tullaan. Olen työskennellyt Sóleylle jo pidemmän aikaa, ja viime syksynä alkoi Biodelly-yhteistyö (siis tämän Suomen Blogimedian Kipinän kautta). Ja nyt nämä kaksi juttua kohtaavat - ihana vehreä silta Islannin ja Suomen välissä.

Biodellyllä on nyt käynnissä Islanti-kampanja. Jos tilaat Biodellyltä yli 25 eurolla Sóleyn tuotteita tällä viikolla (viimeistään 29.4.2018), saat lähetyksen mukana lahjaksi Sóleyn nimikkovoiteen Græðirin (15 ml), jota minä käytän mm. kynsinauhavoiteena, huulivoiteena, huuliherpeksen hoitosalvana, lapsilla pienten haavojen ja hankaumien hoitoon ja oikein kuivalle iholle talvisin yövoiteena. 


Omat Sóley-suosikkituotteeni


No mitäs näistä mainion maan antimista sitten saadaan aikaisiksi? Tässä Sóley-luonnonkosmetiikan omat suosikkini.

steinEY-mineraalinaamio eli kotoisammin tuhkanaamio sisältää mm. Eyjafjallajökullin tulivuoren tuhkaa. Käytän tätä kerran viikossa. Sekoitan puoli teelusikallista jauhetta samaan määrään vettä ja levitän tahnan kasvoille. Annan kuivua vartin ja pesen pois. Naamio puhdistaa ja saa ihon hehkumaan terveennäköisenä. Naamio stimuloi solujen aineenvaihduntaa, vahvistaa ihoa ja häivyttää ihon ikämuutoksia. Tuoksu on mieto ja naamio tehokas. Sóleyn tuotteista tämä on mielestäni ehdottomasti paras.



Tuon tuhkanaamion lisäksi Sóleyn vahvuus on hiustenhoitotuotteissa. Ne tuoksuvat hyvälle, shampoo vaahtoaa hyvin (tämä ominaisuus minulle tärkeä) ja hoitoaineen jälkeen on helppo kammata pidemmätkin hiukset. Jätän hoitoainetta hiuksiin jonkin verran eli en huuhtele kaikkea pois. Siitä saa lisää kiiltoa ja kampaampinen helpottuu.


Lind-shampoo ja  lind-hoitoaine sisältävät käsin poimittuja villiyrttejä. Yrtit silottavat ja suojaavat kuivia hiuksia, sekä antavat hiuksille voimaa ja runsautta. Koivushampoo birkiR on kylppärimme vakioputeli, sillä minä käytän sitä suihkusaippuana ja mieheni shamppoona. Ihanan raikas koivun tuoksu.


Hrein tarkoittaa islanniksi puhdasta. Tämä kasvomaito puhdistaa kuivankin ihon hellästi mutta tehokkaasti. Meikit lähtevät parilla pyyhkäisyllä. Pyyhin puhdistusmaidon pois puuvillaliinalla ja viimeistelen kasvovedellä. Nærð on todella riittoisa, raikkaantuoksuinen ja hyvä kasvovesi normaali-ihoiselle tai rasvaiselle iholle. Plussaa isosta pullosta, josta voi suihkutella kosteutta kasvoille pitkin päivää. Itse olen kuitenkin niin kuivaihoinen, että tarvitsen tehokkaamman kasvoveden (käytän tällä hetkellä Lovely Dayn kasvovettä, jossa on hyaluronihappoa).


Seerumeissa vannon edelleen tähän superedulliseen ja todella tehokkaaseen LUE-seerumiin. Seerumin päälle laitan kasvovoiteen ja öljyn. Sóleyn kasvoöljy Birta Lift & Glow on todella hyvä. Se sisältää islantilaisia villiyrttejä ja kirkastavaa sitrusöljyä. Öljy kosteuttaa ihoa, tekee ihosta kimmoisamman, kiinteyttää ja silottaa ryppyjä ja juonteita.


Sekoitan tätä öljyä voiteeseen ja levitän kasvoille aamuin ja illoin. Sóleyn tymäkkä yövoide (minä käytän tätä samaa myös päivisin) eyGLÒ eli "ikuinen hehku" sisältää runsaasti ihoa heleyttäviä antioksidantteja, kuten helokkiöljyä ja ruusunmarjaöljyä. Tuotteessa on myös Sóleyn islantilaisista villiyrteistä sekoittamaa öljyseosta, joka edesauttaa ihon kimmoisuutta, kiinteyttää, eliminoi ihon epäpuhtauksia, hoitaa ihon valovaurioita sekä kirkastaa ihon väriä.


Vielä kertaalleen se tarjous: Kun tilaat yli 25 eurolla Sóleyn tuotteita tällä viikolla Biodellystä (vimeistään 29.4.2018), saat lähetyksen mukana lahjaksi Sóleyn nimikkovoiteen, koko kosmetiikkamerkin ensimmäisen tuotteen Græðir-hoitoisalvan (15 ml).

Ai niin, piti vielä kysäistä, että ehtisitkö osallistua kosmetiikan käyttöä koskevaan kyselytutkimukseen? Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kolme 50 euron lahjakorttia Biodellyyn.

Kuvista osa: Björgvin Hilmarsson

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kenelle tahansa voi käydä niin, että työ menee raatamiseksi, elämä suorittamiseksi ja pinna kiristyy pienestäkin. Uupuminen ei ole tyypil...

Unelmaduunarit-podcast: Oletko uupunut vai väsynyt?

23.4.18 Satu Kommentteja: 4

Kenelle tahansa voi käydä niin, että työ menee raatamiseksi, elämä suorittamiseksi ja pinna kiristyy pienestäkin. Uupuminen ei ole tyypillistä tietylle alalle, tietyn ikäisille ihmisille tai juuri tiettyä elämänvaihetta eläville.


Se voi iskeä freelancerille, joka lupautuu liian moneen, nipistää yöunista että saa kaikkien asiakkaiden kaikki asiat ajoissa valmiiksi. Tai opettajaan, joka ei mitenkään pysty tekemään työtään kunnolla, koska aikaa ei vain ole. Voimattomuuden tunnne ja stressi lisääntyvät, hallinnan tunne vähenee ja lopulta puuro palaa kattilan pohjaan. Uupumukseen voi sairastua yhtälailla kovatuloinen liiketoimintajohtaja kuin korttelin rakastetuin leipuri.

Mä en itse ole kokenut uupumusta, eli en suoraan sanoen edes tiedä, millaista se on ja miltä se tuntuu. Siksi en siitä itse osaa edes määritellä. Monet kaverini ovat uupuneet työssään ja heidän kanssa keskusteltuani olen oppinut, että uupuminen ei ole ainakaan sitä, että harmittaa joskus lähteä töihin. Tai että aika ei tunnu riittävän tai että joskus harmittaa laittaa kone kiinni kesken kaiken ja kiirehtiä päiväkodille ennen sulkemisaikaa. Tai että silloin tällöin vähän väsyttää tai haukotuttaa.

Uupuminen tuntuu kuulemma koko kropassa. Se saattaa ajaa koko vartalon ja ajatukset tukkoon, olo tuntuu vieraalta, eivätkä ennen niin tutut asiat tunnu enää oikein miltään. Uupumuksen oireet pitäisi ottaa vakavasti, sillä toipuminen vie aikaa. Se ei lähde pois "nukkumalla viikon kunnolla". 

Saimme Unelmaduunareihin vieraaksi Jani Toivolan, joka on kansanedustaja ja kirjailija ja työskennellyt myös mm. näyttelijänä. 

Minä ja Hanne juttelemme niistä asioista, jotka meitä tällä hetkellä työelämässä hiertävät. Sen jälkeen me ja Jani keskustelemme siitä, voiko kaiken saada: kiinnostavan työn, perheen, ystävät ja harrastuksia. Entä mistä erottaa uupumuksen ja tavallisen väsymyksen? Kuinka uupumuksesta voi selvitä? 

Näillä eväillä maanantaihin!



Aikaisemmat Unelmaduunarit-jaksot taustajuttuineen löytyvät täältä:


4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Poikkesin viime viikolla muun muassa Turussa. Oli niin kesäistä: aurinkoa, lintuja ja ensimmäiset bongatut pussikaljottelijat Puolalanpuis...

Ihana kahvila Turun keskustassa

20.4.18 Satu Kommentteja: 8

Poikkesin viime viikolla muun muassa Turussa. Oli niin kesäistä: aurinkoa, lintuja ja ensimmäiset bongatut pussikaljottelijat Puolalanpuistossa. Eksyimme ensimmäistä kertaa puiston korkeimmalla kohtaa seisovaan Turun taidemusoon. Syykin oli hyvä: kaverini on avannut sinne kahvilan!


Äitini asuu Turussa, siellä lähellä juna-asemaa ja puolen minuutin lenkkimatkan päässä Puolalanpuistosta. Suomen-kesälomilla istuskelemme usein siellä lasten kanssa. Tyttöjä kiehtovat leikkipaikat, joita puistossa on useampiakin, ja minua nurmikko jolla voi istua ilman että takapuoli jäätyy. Ja ne kaupunkimaisemat! Kaikki ihanat vanhat suuret kivitalot, pikkuiset puutalot ja leveät kadut. Ja Riku Korhonen, joka kävelee vastaan melkein joka puistokeikalla (asuukohan se siellä lähellä?). Turun taidemuseoon meillä on ollut matka monta kertaa, mutta aina olemme sitten kuitenkin jämähtäneet vain sinne hauskaan puistoon.


Keväällä kuulin, että kaverini on parin muun kanssa ottanut kahvikannun käteen taidemuseon kahvilassa ja siirtynyt museokahvilayrittäjäksi. Joten sinnehän me menimme oli. Ja voi, miten ihana paikka!

Museot voivat olla vähän kolkkoja paikkoja: suuret tilat, korkeat huoneet, leveät rappuset ja paljon tilaa. Kaunis ja arvokas tila voi olla vaikea pala kahvilalle, joka kuitenkin haluaa saada asiakkaat viihtymään, viettämään aikaa ja tapaamaan toisiaan.

Café Victor oli onnistunut tässä museokahvilahaasteessa minusta mielettömän hyvin! Kahvila on luonut intiimin ja kotoisan tunnelman pramean museon tiloihin. Pöydät ja tuolit eivät ole liian kaukana toisistaan ja tilan kanssa on muutenkin leikitelty.  On pöytiä tuoleineen, mutta myös sohvaa ja pikkupöytiä. Osa asiakaspaikoista sijaitsee museon aulan puolella, osa kahvilan ja museon lipunmyynnin puolella. Museon isot ja hienot ikkunat tuovat tilaan sopivasti juhlallisen tunnelman.


Aterimet muistuttivat minua isomummolan hopealusikoista. Haarukat, lusikat ja veitset on kuulemma hankittu kirppareilta. Ihana idea! Kahvikupit ja lautasetkin ovat keskenään vähän eri paria. Ja maljakossa oikeita kukkia. Se vasta on tärkeä juttu se. Katja taannoin kirjoitti tästä tärkeästä yksityiskohdasta mainiossa jutussaan Mikä lähimatkailua vaivaa? Tässä kahvilassa sitä ei onneksi vaivaa mikään.

Eikä nyt tietenkään sovi unohtaa sitä itse asiaa: ruokaa ja juomaa. 



Tilasin ensin kalapiirasta ja lasillisen kuohuviiniä - niin hyvää. Esikoinen kävi ostamassa useamman kaneliässän, koska ne olivat kuulemma parhaimpia keksejä maailmassa. Äitini oli samaa mieltä. Sitten hain itselleni jälkkäriksi yhden palan ihanan pehmeää kookossuklaaleivosta, joka tarjoiltiin pienen kermavaahtonokareen kera. Jukra. Mitään noin hyvää suklaasta valmistettua en olekaan sitten maistanut kai koskaan.

Kaikki tarjottavat kahvilan väki leipoo itse Portsassa. Samoissa tiloissa toimii myös Cafe Victorin  omistajien pyörittämä catering-palvelu.

Omaa mieltä tässä kaikessa ihanuudessa nostattaa vielä entisestään se, että yksi Victorin omistajista, Annika, on yksi meidän mainioista harjoittelijoista Suomi-kaupaltamme muutaman vuoden takaa. Niin mahtavaa huomata, että työhommat ovat edenneet omaksi hienoksi yritykseksi. Ainakaan me täällä Reykjavikissa emme siis sitä yrittäjyysintoa onnistuneet nitistämään. :-)


Jos etsitte Turusta kivaa kahvittelu- ja lounaspaikkaa, suunnatkaa ihmeessä Turun taidemuseoon Cafe Victoriin. Samalla voi nauttia kävelystä kauniissa puistossa ja ihailla Turkua mäen päältä.

Lisää kahvilavinkkejä kannattaa käydä väijymässä Turun Kuningattaren blogista, jonne Laura kertoi omat Turun suosikkiravintolansa ja -kahvilansa. Olen kokeillut noista kahviloista noin puolta ja kaikista pelkästään hyvää sanottavaa. Onpas ihanaa, kun pian tulee kesä ja Suomen-matka ja aikaa käydä herkuttelemassa näissä kaikissa kivoissa tunnelmallisissa paikoissa ja kokeilla muutamaa uuttakin. 

Kesä, jee!

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö Listerine ja Suomen Blogimedia Hampaani eivät ole lähellekään parasta sorttia. Minulla on synnynnäinen kiillev...

Ahtaat hammasvälit ja kiillevaurio - mikä avuksi?

19.4.18 Satu Kommentteja: 9


Kaupallinen yhteistyö Listerine ja Suomen Blogimedia

Hampaani eivät ole lähellekään parasta sorttia. Minulla on synnynnäinen kiillevaurio ja sen takia hampaani reikääntyvät todella helposti.


Kiillevaurio tarkoittaa siis sitä, että kiillettä ei ole tarpeeksi suojaamaan hampaita ja siksi ne reikiintyvät, murenevat ja kellertyvät. Tälle ei vain voi mitään. Huolellisinkaan harjaus ei lopeta reikiintymistä tai valkaise hampaita. Laitoin muutama vuosi sitten etuhampaisiini muovilaminaatit suojaamaan vaurioituneita etuleegojani.

Tilannetta ei auta mitenkään se, että hammasvälini ovat todella ahtaat. Se tekee hampaiden puhtaanapidon vaikeaksi. En voi käyttää kovin ohutta hammaslankaa, koska kiinni jäädessään se katkeaa saman tien. Liian leveä hammaslanka taas ei sovi, koska se ei mahdu menemään hammasväleihin. Olen löytänyt pari hammaslankatyyppiä, joita pystyn käyttämään ongelmitta. Hammastikkuja tai hampaanväliharjoja suositteli lisäavuksi hammaslääkärikin, mutta en ole löytynyt sopivan pientä kokoa. Hampaiden ja hammasvälien huolellinen puhdistus olisi tässä tilanteessa todella tärkeää, koska kiilteen "suojapanssaria" on niin vähän ja ahtaisiin väleihin jää helposti epäpuhtauksia.

Puunaan hampaitani huolella. Harjaan kahdesti päivässä ja hammaslankaan joka ilta, mutta reikiä tulee silti joka vuosi lisää. Vanhat jo  paikatut kasvavat ja uudet ilmestyvät. Juurihoito on tehty kolmeen hampaaseen. Käyn hammaslääkärin tarkastuksessa 1–2 kertaa vuodessa, kuvat otetaan vuosittain.

Tajusin tuossa, itse asiassa Listerinen väläytellessä blogiyhteistyötä, että minä en ole koskaan aikaisemmin kokeillut suuvettä. En oikein itsekään tiedä, miksi. Harjaaminen ja lankaaminen ovat olleet tärkeimpiä hampaidenhoitorutiinejani, mutta suuvesi saattaisi täydentää hoitoa. Purskutellessahan hoitavia ainesosia menee sinnekin, minne hammaslanka tai harja ei välttämättä joka kerta - jos koskaan - ulotu: ienrajaan, kaikkien hampaiden kaikkiin sopukoihin, ylähäältä ajas ja oikealta vasemmalle.

Suuvesi raikastaa hengityksen ja tuo suuhun jäätävän freesin olon, mutta ennen kaikkea oikeanlainen suuvesi puhdistaa ja hoitaa hampaita. Osa suuvesistä myös ehkäisee reikien ja hammaskiven syntymistä. Listerinen suuvesissä on mm. eteerisiä öljyjä ja fluoria, ja näiden ansisosta reikiintymisen uhka ja plakin määrä pysyvät pienempinä. 130-vuotiaalla Listerine-suuvedellä on useita tuotevaihtoehtoja. Testasin niistä kolmea.

Koska suuvettä ei saisi ottaa suoraan pullosta, käytän sopivan pientä snapsilasia. Tsing-tsing.


Listerine Advanced Whiteä on kehunut moni, joka kärsii hampaiden tummentumista. Minun makuuni tämä suuvesi oli kuitenkin liian voimakas. Sitä paitsi valkaisulupaukset eivät valitettavasti toimi minulle: hampaani kellertävät, koska niistä puuttuu kiillettä. Kiillevaurioinen ei hyödy valkaisuhoidoista. Mutta jos hampaat olisivat muuten terveet ja hyväkuntoiset ja niissä olisi vaikkapa tupakan tai kahvin aiheuttamia tummentumia, valkaisevista tuotteista saattaa olla hyötyä. Tämä tuote lupaa vaaleampia hampaita jo kahdessa viikossa ja ainakin tuotteen käyttöön ottanut Salla kertoi hampaiden värin kirkastuneen suuveden ansiosta. 

Listerine Total Care Zero taas oli paljon miedompi. Lievempi maku johtuu siitä, että tuote on täysin alkoholiton. Eteeriset öljyt ovat peräisin mm. timjamista, eukalyptuspuun lehdistä ja piparmintusta. Bakteereja torjuvat öljyt ehkäisevät plakin syntymistä. Tuotteen fluori ehkäisee reikiintymistä ja sinkkikloridi hammaskiven muodostumista. Listerinet sisältävät 0,05 % fluoria, mikä WHO:n mukaan soveltuu hyvin päivittäiseen käyttöön henkilöille, joiden kariesriski on suurentunut. Tätä hennon vaaleanpunaista Total Care Zeroa purskutan suussa puolisen minuuttia aamuin ja illoin heti hammaspesun jälkeen.

Kuvausrekvisiitasta tehtiin myöhemmin illalla mojitoja.

Listerine Zero on  näistä kaikista kolmesta se miedoin vaihtoehto. Se ja tuo edellinen sopivat myös lapsille, mutta vain sen ikäisille, jotka osaavat varmasti sylkäistä suuveden pois purskuttelun jälkeen (ohjeissa suositellaan alaikärajaksi kuutta vuotta). Esikoinen  - joka on perinyt tämän perhanan kiillevaurion minulta - on harjaamisen lisäksi ahkerasti harjoitellut vuosien saatossa lankaamista. Jossain vaiheessa voisi olla varmasti hyvä idea täydentää hampaiden hoitoa suuvedellä.

Tämän jutun kirjoittamista varten selailin nettiä ja lueskelin kokemuksia suuvesien käytöstä. Suuvedet näköjään jakavat mielipiteitä ja osa pitää niitä turhina tuotteina. Muutamissa jutuissa on noussut esiin epäilys suuvesien ja syöpäriskin yhteydestä, mutta tätä väitettä ei tutkimus ole todistanut todeksi (Lääkelaitoksen tutkimuskatsaus vuodelta 2009). Suuvesi ei tietenkään yksinään riitä hampaiden hoitokeinoksi, vaan se täydentää harjausta ja hammaslankausta. Kaikki mikä auttaa minimoimaan reikiintymisen, plakin ja hammaskiven määrää on minulle tervetullutta. Niinpä tämä suuvesikokeilu paljastui yllättävän hyödylliseksi ja käyttöön jää tuo Total Care Zero.

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Maaret Kalliosta voi olla montaa mieltä, mutta sitä ei voi kukaan kiistää, ettäkö hän ei osaisi hommiaan. Kallio on suosittu psykoterapeut...

Unelmaduunarit-podcast: Oletko erilainen töissä ja siviilissä?

16.4.18 Satu Kommentteja: 3

Maaret Kalliosta voi olla montaa mieltä, mutta sitä ei voi kukaan kiistää, ettäkö hän ei osaisi hommiaan. Kallio on suosittu psykoterapeutti, kysytty luennoitsija ja menestynyt kirjailija. Kallion kolumneja jaetaan somessa kuin ilmaisia ämpärejä kauppakeskuksen avajaisissa, ja hänen kirjoittamansa tietokirjat nousevat myydyimpien kirjojen listoille. Mielettömän hienosti tehty!

Kuvan otti Kaisu Jouppi.

Millainen mielikuva sinulla on Maaret Kalliosta hänen juttujensa perusteella? Entä millainen mielikuva sinulla on minusta vaikkapa tämän blogin perusteella? Minkälainen Hanne mielestäsi on?

Tämän päivän jaksossa puhumme juuri tästä: ammatillisista mielikuvista ja henkilöbrändeistä. Ensin me vertailemme toistemme työbrändejä. Hanne kertoo, millainen työbrändi minulla hänen mielestää on, ja sitten minä kerron, minkälaiseksi minä kuvittelisin Hannen hänen työjuttujensa perusteella. Sen jälkeen ääneen pääsee Maaret Kallio. Hänen kanssaan pohdimme sitä, kuinka jokainen ihminen luo omanlaisensa mielikuvan toisesta ihmisestä, mutta että onkohan se mielikuva oikea? Miten julkisessa ammatissa työskentely vaikuttaa brändiin?

Toivottavasti tykkäätte!




Aikaisemmat Unelmaduunarit-jaksot taustajuttuineen löytyvät täältä:

3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Viime viikolla kirjoittamani juttu päiväkotien henkilökunnan palkkatasoista levisi netissä hurjasti. Ymmärrän hämmästyksen hyvin: lastent...

Islannin hintataso ja sadan euron urheiluhieronta

15.4.18 Satu Kommentteja: 8

Viime viikolla kirjoittamani juttu päiväkotien henkilökunnan palkkatasoista levisi netissä hurjasti. Ymmärrän hämmästyksen hyvin: lastentarhanopettajan neljän tonnin kuukausipalkka kuulostaa hurjalta verrattuna siihen Suomen kahteen tonniin ja muutamaan sataseen. Mutta ei se ole ihan niin paljon rahaa, miltä se saattaa ensikuulemalta tuntua. Islannin hintataso on nimittäin todella korkea.


Tässä muutamia esimerkkejä paikallisista hinnoista.

Kaikista kalleinta on asuminen. Reykjavikissa pelkän huoneen vuokrasta 800 euroa ei ole mitenkään poikkeuksellisen korkea. Se sisältää siis yhden oman huoneen. Olohuone, keittiö ja kylppäri jaetaan muiden kanssa. Kaksion saa Reykjavikissa reilulla 2 000 eurolla, isoista perheasunnoista joutuu maksamaan rutkasti enemmän.

Järkkyä. Tähän hulluun vuokratasoon on muutamia syitä. Vuokra-asuntomarkkinat ovat aina olleet todella pienet: on ollut paljon tavallisempaa ostaa asunto kuin vuokrata sellainen. Kunnollisia vuokra-asuntomarkkinoita ei ole oikein koskaan ollut. Nekin harvat vuokrakämpät, joita oli, hävisivät, kun sijoitusasuntojen omistajat tajusivat saavansa paljon parempaa tuottoa kämpälleen laittamalla sen airbnb-palvelun kautta matkailijakäyttöön. Isotuloisimmat airbnb-vuokraisännät tekevät asunnollaan keskimäärin 8000 euron kuukausiliikevaihdon. (Ja silti airbnb tulee monelle matkaajalle halvemmaksi kuin hotelli tai majatalo.)


15 vuotta sitten maksoin Reykjavikissa vuokrahuoneesta noin 280 euroa. Kymmenen vuotta sitten saimme vuokrakaksion merinäkymillä noin 700 eurolla. Hinnat ovat moninkertaistuneet vuosien aikana.

Vuokrat ovat nousseet niin hurjasti, että ne, jotka eivät ole pystyneet ostamaan itselleen asuntoa vuosia sitten tai jotka eivät saa tällä hetkellä taloudellista jeesiä esimerkiksi vanhemmiltaan, jäävät vuokra-asuntoloukkuun: melkein koko palkka menee vuokraan, eikä omistusasunnon käsirahaan säästäminen onnistu. Mitään säästöjä ei jää, kaikki raha menee elämiseen eikä usein yksi työ riitä edes siihen. Islannissa "working poor" on yhä useamman arkipäivää.


Ruokakaupoissa hinnat ovat noin viidenneksen kalliimpia kuin Suomessa. 80 minuutin urheiluhieronta maksaa noin 140 euroa, tunnin urheiluhieronta vähän yli satasen. Lasten hiustenleikkaus 40 euroa, naisten hiustenleikkuu satasen, leikkuu ja väri pitkiin hiuksiin on yli 200 euroa. Perustason kotisiivous alle 100 neliön asuntoon maksaa 130 euroa. En viitsi edes vilkaista niitä Freskan hintoja tai miettiä kotitalousvähennystä. Muuttuisin vain kateudesta vihreäksi.

Hyvä keskitason lounas Reykjavíkissa maksaa noin 20 euroa ilman ruokajuomia. Alle 15 euron lounasta ei taida saada enää mistään. Kakkupala kahviloissakin lähenee jo kymmentä euroa. Ravintoloiden ruokalistojen pääruokien hinnat lähtevät 30 eurosta. Halvin viinipullo paikallisessa viinakaupassa on noin 15 euroa, ravintolassa nelisenkymppiä. Hyvästä cocktailista joutuu maksamaan reilulsti yli kaksikymppiä. Kahvilassa peruskahvin saa noin 3,5–4 eurolla, cappuccinolla on hintaa noin 5–6 euroa.

Hotellihuoneesta joutuu kesäkaudella maksamaan helposti yli 300 euroa vuorokausi, eikä kyseessä ole tällä hinnalla edes mikään luksushotelli. Oma huone majatalossa on edullisimmillaan noin sata euroa, mutta sellaisen hinnan saa kesällä vain todella harvoin. Usein ihan perustasonkin huone on noin 150 euron pintaan. Edullisin lippu Blue Lagoonin kylpylään lähenee jo sataa euroa. 

Ihanan halpaa! Not. Ei se islantilaisten viiden tonnin keskipalkka tunnukaan enää niin kovin korkealta, eihän.


Kyllä minä tässä jo vähän seuraavaa laskukautta odottelen. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tässä menee noin vuosi tai kaksi, ja Islannin talous alkaa heikentyä, kruunu halpenee ja hinnat matkailijoille laskevat. Ennen kuin se tapahtuu, pitää Islantiin matkustaessa muistaa, että tämä on juuri nyt kallis maa. Edullisestikin täällä voi matkustaa, mutta se vaatii kekseliäisytytä ja vaivannäköä. Kirjoitin Tripsteri.fi-matkaoppaaseen budjettimatkailuvinkit Islantiin. Nyt jos koskaan niille on tarvetta. 

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Hei te kaikki parisuhteissa elävät: mitä te teette kotona, kun puoliso on poissa? KaksPlus-lehti jututti minua keväällä islantilaisesta pe...

Kun puoliso on poissa kotoa, minä...

13.4.18 Satu Kommentteja: 8

Hei te kaikki parisuhteissa elävät: mitä te teette kotona, kun puoliso on poissa? KaksPlus-lehti jututti minua keväällä islantilaisesta perhearjestamme ja kertoi Kodinonni-kirjasta. Tuo ihana haastattelu oli myös netissä - ja sen otsikko oli ihan täydellinen:

"Kun mieheni on työmatkoilla, soitan salaa siivoojan."

Jaoin jutun Facebook-ryhmässäni ja sieltä nousi esiin niin mahtavia versioita otsikosta, että oli aivan pakko kirjoittaa asiasta pidemmällä merkkimäärällä. 


Meillä on aina ollut niin, että puoliso on meistä se jämptimpi järjestysasioissa. Myönnän, että en oikein jaksa keskittyä siivoamiseen: en tee sitä kovin hyvin ja siihen menee kamalan paljon aikaa, jonka käytän mieluummin johonkin muuhun. Mieheni taas on niitä tyyppejä, jotka tykkäävät siivota ja järjestää ja jopa vieroksuvat ajatusta siitä, että kotiimme tulisi joku vieras ihminen pesemään lattioita ja puhdistamaan pintoja.

Yksi pitkän parisuhteen salaisuus on varmasti se, että kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä ja asioista, jotka eivät oikeasti ole kovin tärkeitä, ei kannata turhaan kasvattaa isoa numeroa. Niinpä minä annan puolison siivota ihan rauhassa, enkä puutu siihen mitenkään. Kun hän lähtee pidemmälle työmatkalle, minä kätevänä likkana klikkaan siivousfirman kotisivuille ja tilaan kotisiivouksen ikkunanpesuineen. Enkä nyt ala tätä tapahtumaa jälkikäteen sen enempää puolisolle mainostaa. Saattaapi vähän ihmetellä, kun kotona on aina hänen palattuaan aina niin kovin siistiä - mutta kuin yhteisestä sopimuksesta emme ota asiaa sen enempää puheeksi. Koska sillä ei oikeasti ole isossa kuvassa yhtään mitään väliä.

Toinen esimerkkiasia on tiskikoneen järjestäminen. Minua ei hotsita "maksimoida astianpesukoneen käyttöpinta-alaa" vaan isken likaiset kamat sisään kattiloineen ja muovikulhoineen ja painan käynnistysnappulaa. Paitsi että se kone ehtii äärettömän harvoin käynnistyä, koska jo siellä on siippa latomassa astioita keittiönpöydälle, uudelleentäyttämässä konetta ja myhäilemässä, kuinka sinne mahtuu vielä ainakin kahden aterian astiat. 

”Kun mieheni on työmatkoilla, täytän astianpesukoneen ihan niin päin helvettiä kuin haluan.” Samastun tähän saamaani Facebook-kommenttiin niin täydellisesti. Kun puoliso on poissa kotoa, minä täytän astianpesukoneen juuri niin huonosti kuin vain osaan. 

Mitäs muuta? No ainakin nämä:

Kun puoliso on poissa kotoa, me käymme aina lasten kanssa sushilla.
Kun puoliso on poissa kotoa, valutan vettä kylppärin vesihanasta koko hampaiden pesun ajan.
Kun puoliso on poissa kotoa, teen töitä ja hengaan somessa koko illan lasten mentyä nukkumaan.
Kun puoliso on poissa kotoa, petaan heti herättyäni sängyn.
Kun puoliso on poissa kotoa, pidän homejuustoa jääkaapissa ilman kääreitä.
Kun puoliso on poissa kotoa, ladon märät pyykit narulle enkä käytä henkareita. Hä-hää! Voi mikä ihanan pieni nautinto.

Se on jännä juttu, kuinka paljon perheen toisen aikuisen hetkellinen poissaolo muuttaa omia arkirutiineja uuteen suuntaan. Tämä toimii tietysti toisinkin päin. Kun minä olen muutaman päivän työmatkalla, kukaan ei ole pedannut sänkyjä, jääkaapissa on "vääränlaista" ruokaa ja lapset ovat superiloisia, kun on käyty joka ilta uimassa.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?