Vastauksia kysymyksiinne

Te kysyitte, nyt minä vastaan! Pahoittelen näin etukäteen, että teksti on puhekielistä ja saattaa sisältää kirjoitusvirheitä. Kopioin kysymykset suoraan postauksen kommenttikentästä ja vastasin rennolla otteella sen enempää viilailematta. Ja sitten aloitetaan!



Ottaen huomioon sukunimesi, sekä kotipaikkakuntasi, kysyisin, onko sinulla evakkotaustaa (voisin jopa esittää arvauksen mahdollisesta pitäjästä Karjalassa) ja jos on, onko tämä tausta vaikuttanut siihen, että olet kotiutunut ulkomaille?


Oikein arvattu, evakkotausta. Neljästä isovanhemmastani kolme on Karjalasta. Olen kokenut olevani aika puhelias säätäjä, joten tuskinpa tuo värikäs perimä reissuhaluja on suitsinut. 


Mua kiinnostaa ihan hemmetisti se fittnes-ura?!??!! :D edes joku pikainen kuvan vilautus instastoriessa tms. :D


Hahaa, onneksi tämä tapahtui aikaa ennen hyviä kännykkäkameroita ja sosiaalista mediaa. Ei ole ihan hirveästi kuvamuistoja eikä netistäkään löydy mitään seminoloja kyljyskuvia. Se oli kyllä hauskaa aikaa monella tapaa: meillä oli hyvä porukka, jonka kanssa urheiltiin paljon ja treenattiin huolella, mutta sitten pidemmän päälle se dieettien pitäminen ja kananmunanvalkuaisten ja kinkunviipaleiden syöminen muovipurkista alkoi tuntua aika hölmöltä. Lopetin koko homman ja olin monta vuotta urheilematta. Vasta nyt Islannissa heräsi uudestaan liikuntafiilikset kun löysin crossfitin.



Onko siellä (Islannissa) selkeästi esim. top 10 -nimiä, joita annetaan nykylapsille ja mitä nämä nimet ovat? Tässä esikoiselle nimeä pohtiessa tuli mieleen. 


Kyllä! Tässä on tuoreimman tilaston (2016) suosituimmat vuonna 2016 syntyneille tytöille annetut nimet: Emília, Emma, Elísabet, Lilja, Sara, Eva, Andrea, Embla ja Hekla. 

Pojilla vastaavat: Alexander, Aron, Mikael, Jón, Kári, Viktor, Jökull, Kristján, Guðmundur ja Sigurður.

Kautta aikojen suosituin naisten nimi on Islannissa Guðrún ja miesten vastaavasti Jón.


Minua kiinnostaisi tietää, miten kaiken islantilaisen yleisen mahtavuuden, parhauden ja sosiaalisuuden keskellä pärjäävät hiljaiset, ujot ja vähemmän sosiaaliset tyypit. Annetaanko jokaisen olla oma itsensä, vai onko yleistä painostusta kuulua tiettyyn reippaaseen muottiin. Miten tämä toteutuu työelämässä, kouluissa ja vapaa-ajalla? 


Minä olen kokenut niin, että jokaisen annetaan rauhassa olla oma itsensä. Kaikki eivät ole puheliaita, osa istuu porukassakin hiljempaa ja juttelee vähemmän, vetäytyy vaikkapa sukutapauksissa sivummalle. Se on minusta ihan ookoo, en ole huomannut että sitä mitenkään ihmeteltäisiin. Ei siis ole sellaista pelkoa kuin vaikkapa jossain puheliaissa lattarikulttuureissa, että hiljaista ihmistä pidetään jotenkin vähän hölmönä kun se "ei tajua sanoa mitään".



Jos haluaa satavarmasti nähdä matkallaan valaita, niin milloin ja mihin Keflavikilta pitää suoriutua?

Valassafarille vaikkapa Reykjavíkista, ja järjestetään safareita toki muistakin kylistä (Dalvík, Akureyri ja Húsavík suosittuja). Kannattaa tulla kesäaikaan ja varata pari päivää. Jos ei ekalla safarilla näe, valasretkien järjestäjät tarjovat ilmaisen lipun seuraavalle päivälle, niin pääsee kokeilemaan uudestaan.


Mua kiinnostaa kans tuo liikuntapuoli (siis kesken työpäivän ensinnäkin mulle ihan uusi ajatus mutta myös ihan suunnitteletko treenit/pitkän aikavälin tavotteita), työvireen/-motivaation ylläpito/nauttiminen (mun mielestä tekstien oikolukijana sulla täytyy olla tosi hyvä näissä asioissa), työyhteisö tai se tavallaan puute. Toki myös perheen yhteinen harrastaminen kiinnostaa. 
Joskus mietin, että jos oisin yrittäjä niin olisko sitä aika yksin. Kun ystävät kaikki samassa perheruuhkassa. Toki työyhteisöissä on sit niitä rasittavia tyyppejä eikä työtehtävät aina ole sitä, mihin haluaisi enemmän käyttää aikaa. 


Yrittäjänä saan päättää aika pitkälle aikatauluista itse, ja se on ollut omissa harrastuksissakin se pelastus. Teen aamuisin rutiinihommia, koska en ole kovin tehokas silloin. Sitten käyn urheilemassa ja teen tärkeimmät työt yhden ja neljän välillä. Lasten mentyä nukkumaan jatkan yleensä töitä tunnin tai pari, jos päivällä en ehtinyt kaikkea pakollista vielä tehdä. 

Mä nautin yksinolosta työpäivinä, koen olevani tehokkaampi kun olen yksin ajatusteni kanssa. Vastapainoksi sitten silloin tällöin teen opastuksia matkailijaryhmille (siinä saa tosiaan olla ihmisten kanssa ü) ja kaupallamme vuoroja silloin tällöin. Ja nämä satunnaiset työmatkat Suomeen täydentävät myös sitä sosiaalista nälkää. Tykkään kuitenkin siitä kun saan perusarjessa tehdä töitä yksin, olen kokenut että se sopii mulle. Päivittäiset urheilujutut ovat kuitenkin kivoja siinäkin mielessä, että saa treenata yhdessä muiden kanssa, niin ei ihan erakoidu. Crossfitistä tykkään juuri siksi, että sitä on helppo mitata. Mulla on joitain tavotteita, joita joko saavutan tai en, se ei ole urheilussa niin tärkeää. Kunhan saan vain järjestettyä tarpeeksi aikaa että pääsisin 3-4 kertaa viikossa. Se on tärkeintä, että aikaa jää urheilla, ei niinkään se, saavutanko siinä jatkuvasti parempia tuloksia. Kivaa on pysyä hyvässä kunnossa ja vireänä, ja ekstraplussaa jos vaatteet eivät käy pieniksi...


Kielistä kiinnostuneena olisin kysynyt, mitä kieliä islantilaiset opettelevat koulussa äidinkielensä lisäksi? Onko heillä mahdollisuus opiskella esim. ruotsia tai tanskaa jatko-opintoja ajatellen?


Ihan ensimmäisinä englantia ja tanskaa. Tanska on pakollinen historiallisista syistä. Esikoisemme on tokalla, eikä heillä vielä ole alkanut vieraat kielet. Ensi vuonna sitten. Jotkut koulut tosin tarjoavat valinnaisena/vapaaehtoisena vieraita kieliä jo ekalla, mutta meidän koulussa näin ei ole.



Mä haluisin kysyä että miten oot onnistunut rakentamaan sun työkuviot niin että vaikka asut Islannissa, niin sun työkuviot on aika pitkälti Suomessa. Että miten ihmeessä tällainen paketti rakennetaan? Ja vielä se että järjestät Islannissa matkoja suomalaisille, miten pääsit täasä alkuun?

Tämä on ollut aika pitkälle sattumaa. Tein viestintäalan töitä ja friikkutoimittajan töitä Helsingissä asuessani (olin mukana mm. yhdessä viestintätoimistossa osakkaana). Kun sitten muutin ensin Barcelonaan ja sen jälkeen Islantiin, työt vain seurasivat mukana. Ajattelin jatkaa kuviota niin pitkään kuin mahdollista, ja lopulta huomasin, että eihän sillä ole väliä missä päin maailmaa olen, koska Skypen käyttö alkoi yleistyä eikä etätyön tekeminen ollut enää niin kummallista. Vähitellen printtimediaan työskentely väheni median murroksessa ja sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin: digitaalisissa kanavissa sisällöntuottaminen on ollut paljon joustavampaa ja tarjonnut paljon enemmän mahdollisuuksia kuin  pelkkä lehtijuttujen kirjoittaminen.

Hevosmatkajututkin lähtivät ihan sattumalta; Saga-Matkoja kiinnosti rakentaa uudentyyppinen matkapaketti innokkaille harrastajille ja minua taas kiinnosti työskennellä jollain tavalla islanninhevosvaellusten ja pienryhmämatkailun parissa. Ideoita jonkun aikaa pompoteltuamme päädyimme tähän nykyiseen malliin ja lähdimme testaamaan sitä ensimmäisellä matkalla. Nyt niitä on jo takana kuusi kesää, aivan huiman siistiä!


Miten on mahdollista että törmäsin tähän blogiin vasta nyt???? (juu, tuo oli se kysymys :D Emmätajuu. Täähän on ihan fantastinen.


Kääks, ihan huippukiva kommentti! Mainiota, että oot täällä nyt :-)




Mikä sulla oli kauppiksessa pääaine? 


Luin viestinnästä ja kansantaloustieteestä yhtä pitkät oppimäärät, mutta tein gradun viestintään. Eli virallinen pääaineeni oli viestintä. Laaja sivuaine laskentatoimi ja kotimaan kirjallisuus, suppea sivuaine espanjan kieli. Karkasi muuten ihan käsistä se opintoviikkojen hamstraaminen, kun tuntui että kaikki kiinnosti ihan liikaa. Taisin istua yliopistolla yli seitsemän vuotta...

Ootko koskaan kyllästynyt kuvioon, jossa työjuttuja on paljon mm. Suomessa ja koti muualla? Tai tuleeko koskaan sellainen olo että haluaisit palata Suomeen?

Ei yhtään, vaan päinvastoin. Oon joka vuosi yhä tyytyväisempi tähän. Saan vapauden toteuttaa omia ideoita ja nauttia saaavutuksista ja toisaalta kokea myös ne epäonnistumiset, jos joku juttu ei lähdekään lentoon. Tällä hetkellä meillä ei ole suunnitelmia muuttaa Suomeen; en usko että saisimme täällä yhtä hyvää elintasoa kuin Islannissa, jossa meille tärkeitä asioita kuten luonto ja vaellukset ovat lähellä, voimme asua pääkaupungin keskustassa omakotitalossa ja uima-altaissa on  tarpeeksi lämmin uimavesi :-)


Kirjoitat aina ihanan positiivisesti Islannista, mutta mua kiinnostaisi myös kääntöpuoli, eli onko Islannissa ja islantilaisissa jotain mikä ketuttaa, ärsyttää tai kiukuttaa?


Kyllä, ja aika montakin juttua. Politiikasta olen kirjoitellut tänne välillä, arkipäivän korruptiosta (tästä oli oma lukunsa siinä Islantilainen voittaa aina -kirjassa) ja hövelistä suhtautumisesta ympäristöasioihin. Joskus näistä aiheista voisin tehdä uusiakin juttuja tänne blogiin. Hyvä idea!


Voi, niin paljon kysyttävää ;) Minkä yhden asian suomalaisesta yhteiskunnasta ottaisit Islantiin ja toisinpäin? Miten ihminen voi tottua islantilaiseen ilmastoon? Oppivatko lapsesi suomen kielen niin hyvin että pystyisivät jatkamaan opiskelua Suomessa esim. yliopistossa? Jos kieli- tai työasiat eivät olisi este, missä maassa haluaisit asua?

Toisin Islantiin suomalaista järjestelmällisyyttä ja Suomeen islantilaista heittäytymisen taitoa kokeilla asioita ilman "mitäköhän jos tää ei onnistukaan" -filttereitä.

Kyllä tänne ilmastoon tottuu; kesä on viileähkö ja talvi leudohko, mutta onneksi noita kuumavesialtaita on tarpeeksi. 

Lapset osaavat suomea aika hyvin, uskon että opiskelu suomeksi onnistuu. Ainakin toivon kovasti näin. Ehkäpä jossain kohtaa voisimme ajatella vuoden tai parin asumista Suomessa, niin kirjoitettukin kieli tarttuisi paremmin.

Kyllä suosikkimaani asua on tällä hetkellä Islanti. Toinen kova vaihtoehto olisi Uusi-Seelanti. Se tuntui Islannin kaltaiselta, ja siellä oli kesällä lämmintä.


Minkälaista tulevaisuutta toivot lapsillesi? Jos sinun pitäisi valita vain yksi ammatti/ala ja työpaikka, mikä se olisi? (tyyliin toimittaja hesarissa) 

Toivon, että pysyvät terveinä ja uskovat itseensä ja kehtaavat tavoitella haaveitaan. En osaa nimetä mitään tiettyä ammattia; luulen nimittäin että parinkymmenen vuoden päästä saattaa olla sellaisia työnimikkeitä, joista me emme vielä edes tiedä mitään.

Oletko halunnut/suunnitellut kirjoittavasi fiktiivisen kirjan esim. rakkausromaanin?

Joo! Olen jo aloittanutkin sellaisen, mutta ongelmana on aika. Vielä en ole ehtinyt kunnolla keskittyä sellaisen tekstin luomiseen. Mutta joku päivä!


Mistä kumpuaa maailmanmatkustusviettinne, löytyykö suvusta isotäti joka kierteli maailmaa jo ennen sotia? (haluatko kertoa miten äitisi voi)

Edesmennyt kummitätini matkusti paljon. Kolme neljästä isovanhemmastani on Karjalasta. Eli kyllä mä luulen, että osa tätä matkusteluviettiä saattaa olla sieltä peräisin. Mun äiti voi tilanteeseen nähden ihan hyvin. Levinnyt syöpähän ei koskaan parane, mutta se saattaa pysyä pitkäänkin rauhallisena. Näin toivomme.



Parhaimmat sopeutumisvinkit ulkomailla asumiseen/reissaamiseen?


Kannattaa viettää kohteessa pidempi aika, että todella tietää, haluaako jäädä. Usein niiden ekojen kuukausien aikana ei vielä pääse kunnolla osaksi paikallista eloa ja meininkiä. Mun mielestä kannattaa kokea kaikki kohteen vuodenajat kerran ja katsoa sitten, mitä mieltä on - tekeekö mieli jäädä vai jatkaa matkaa. Myös avoimuus asioille ja ihmisille on tärkeää; siis se että yrittää tehdä mahdollisimman vähän ennakko-oletuksia ja antaa uudessa maassa kohtaamiensa ihmisten tulla ns. puhtaalle pöydälle.


Ulkosuomalaisena kiinnostaisi kuulla mikä sulle on ollut haasteellisinta ulkomailla asumisessa. Ikävä läheisiä? Ikävä omaa kieltä? Ystävien löytäminen Islannista? Oman identiteetin hahmottaminen kahden kulttuuri välissä? Työuran potkaiseminen käyntiin? Kielen oppiminen? Näyttää siltä, että sulla sujuu kaikki kuin rasvattu, mutta kai jossain välissä on ollut jotain ongelmiakin? :-D Kiinnostaisi myös kuulla lisää islannin kielestä, miten hyvin osaat sitä ja mitkä puolet siinä on haasteellisia.

Hankalinta on varmasti Suomen-sukulaisia, joita emme nää niin usein kuin haluaisimme. Kun on työ, harrastukset ja pieniä lapsia, ei kavereille ole jäänyt oikein aikaa. Eli paikallisten ystävien vähyys ei ole sillä tavalla harmittanut. Mulla on paljon hyviä ystäviä Suomessa ja pidämme pääosin yhteyttä netin kautta; se on tosi tärkeää minulle ja olen siitä tosi iloinen, että olen aikuisiällä saanut niin upeita uusia ystäviä. 

Kyllä haasteita aina on, joka elämänalueella. En niistä niin kovasti kirjoita tänne blogiin, kun useimmiten niissä on mukana aina myös muita osapuolia, jotka eivät välttämättä halua että asioita ruoditaan netissä. Ymmärrän sen hyvin. Siksi olen pitäytynyt lähinnnä omien juttujen kaivelussa ja jos joku asia ottaa päähän, yritän kertoa siitä vain omasta näkökulmasta. 

Osaan islantia nykyään aika hyvin. Puhelimessa on vaikeaa puhua ja puhutun ymmärtämistä joudun välillä pinnistelemään. Se harmittaa tietysti, että keskustelu islanniksi puolison kanssa ei ole yhtä monitasoista mitä se voisi olla, jos meillä olisi yhteinen äidinkieli. Välillä tulee eteen tilanteita että täytyy todella selittämällä selittää, mitä tarkoittaa, jos keskustelemme jostain vähän monimutkaisemmasta asiasta. Onneksi niistä tilanteista on ainan selvitty ja siitä kyllä iso kiitos puolisolle, joka jaksaa loputtomasti korjailla omia kielivirheitäni ja selittää asioita välillä vähän yksinkertaisemmilla ilmauksilla. 



Voisitko kertoa yhdellä lauseella, miksi kannattaisi matkustaa juuri Islantiin! Vastaus ei oikeastaan tule minulle vaan miehelleni, jonka mielestä Islanti on ihan outo unelmamatkahaave (minun siis), kun siellä ei ole puita. Ja kysytään nyt varmuuden vuoksi vielä, että onko teillä yhtään puuta miestäni varten? :)


On meillä puita, mutta sellaisisa isoja tuuheita metsiä ei ole... Islantiin on lyhyt matkustusaika ja tämä on maailmankin mittakaavassa tosi monipuolinen maa: täällä voi nähdä samana päivänä luonnon ääripäitä jäätiköistä tulivuoriin ja kuumista lähteistä laavahiekkarantoihin.

Minua kiinnostaa miten teidän kodin remontti edistyy :)

Spot on. Minuakin kiinnostaa :-) Noh. Meillä on nyt päästy siihen, että saunatilat ovat valmiit, vain yksi väliseinä puuttuu. Ala- ja yläkerta on yhdistetty ja alakerran uusi kylppäri on "laatoitusta vaille valmis". Olohuoneen kamalan paksu seinä on yhä sahaamatta, koska kivisahaajan aikataulukäsitys on jostain hyvin kaukaa. Toivomme, että hän pääsisi pian hommiin ja saisi järkättyä yhden työpäivän tälle projektille. Sitten alkaisi olemaan melkein valmista. Eli jos ennen loppukesää saadaan hommat pakettiin, olen todella iloinen. Toivotaan että näin käy!


Ja loppuun pari juttutoivetta:

Toivottiin lisää juttuja islantilaisesta ruokakulttuurista. Ilma muuta, hauska aihe. Ennen kuin ehdin blogiin tehdä juttua, käykääpäs lukemassa vaikka tämä tänään Savon Sanomissa julkaistu islantilaista ruokavaliota käsittelevä juttu (se on tosin vain tilaajille).

Juttutoive islantilaissta vähemmistöistä. Hyvä aihe! Eli saamanne pitää. Tästä olisikin paljon sanottavaa. Palaan siis tähänkin asiaan.

Kiitos teille kivoista kysymyksistä. Tätä juttua oli hauska kirjoittaa. Jutun kuvat ovat tältä seikkailuhenkiseltä talvilomareissultamme.

Tunnisteet: