Meidän kodissa ei lyöty, mutta tiesin kylältämme useampia koteja, joiden isännät mesosivat kännissä ja puhuivat törkeitä perheenjäseni...

Tehdään Suomesta maailman turvallisin maa naisille

1.3.18 Satu Kommentteja: 13


Meidän kodissa ei lyöty, mutta tiesin kylältämme useampia koteja, joiden isännät mesosivat kännissä ja puhuivat törkeitä perheenjäsenistään ja kehuskelivat, kuinka "näyttivät vaimolleen pannuhuoneessa kaapin paikkaa". Saatanan paskapäät. Olin silloin ala-asteikäinen, ja vaikka tiesin, että tässä on jotain hyvin väärää, ei minulla sen ikäisenä ollut edes sanoja niiden asioiden käsittelyyn.

Onneksi nyt on.

Kaupallinen yhteistyö: Amnestyn Suomen osasto ja Suomen Blogimedia

Kun tuo oikeanpuoleinen on mun ikäinen, moni asia on varmasti paremmin.

Nuorena aikuisena löysin kansalaisjärjestötyön. Eniten aikaani olen käyttänyt naisten ja lasten oikeuksiin liittyvään vapaaehtoistyöhön. Pisin suhde minulla on ollut Amnestyyn, ja siksi onkin todella, todella ihanaa, että pääsin tekemään heidän kanssaan yhteistyötä myös täällä blogin puolella. Tämä onkin muuten ensimmäinen kerta, kun saan Amnestyltä vastiketta tekemästäni työstä. Merkittävä juttu siinäkin mielessä.

Toivottavasti ehdit lukea tämän jutun kokonaan, sillä asia on tosi tärkeä. Olen puuhannut tämän parissa vuodesta 2004. Se oli vuosi, jolloin Amnesty aloitti maailmanlaajuisen kampanjan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Suomessa se kulki nimellä Joku raja!

Silloin vuonna 2004 olin juuri palannut ensimmäistä kertaa Islannista. Olin varmaan rohkaistunut reissun päällä, sillä uskalsin vihdoin tulla paikalle ja tehdä jotain niiden epäkohtien korjaamiseksi, jotka koin tärkeinä. Istuin Amnestyn pienellä ja aika nuhjuisella toimistolla Kampissa (tiloissa tehtiin remontti vuosia myöhemmin) ison neliskulmaisen pöydän ääressä. Olin ensimmäistä kertaa mukana Amnestyn ryhmätapaamisessa. Meidän ryhmän nimi oli Akkaryhmä ja se keskittyi nimenomaan naisten oikeuksiin.

Juttelimme siellä uudesta alkavasta isosta kampanjasta ja miten me voisimme ottaa siihen osaa. Muistan sen innostuksen, joka meillä ryhmäläisillä oli kampanjaa kohtaan. Ensimmäistä kertaa suuren ja kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön historiassa pääkampanja keskittyi naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamiseen. Ei sellaista ollut koskaan aikaisemmin ollut! Tuo kampanja tarkoitti ensimmäistä kertaa myös sitä, että tällä kertaa kampanjoitaisiin myös kotimaassa. Kyllä Suomessakin tapahtuu ihmisoikeusloukkauksia, se ei ole vain Syyrian, Afganistanin ja vastaavien sodasta ja hulluista johtajista kärsivien maiden ongelma. Vaikka mittakaava on eri, väärin on silti väärin.

Kun nämä olivat minun ikäisiä, moni asia oli huonommin kuin nyt. 

Vihdoinkin tälle, meitä jokaisia lähellä olevalle asialle tehtäisiin jotain! Mutta se ei ollut aluksi ihan helppoa kampanjointia. Muistan vieläkin, kuinka hämmentävää oli saada amnestyläisenä epäilevää palautetta tavallisilta kansalaisilta ja jopa joiltakin järjestön jäseniltä itseltään. Joissakin piireissä kampanjaa kritisoitiin ja meidän yhdessä eteenpäin viemää viestiä naisiin kohdistuvasta väkivallasta epäiltiin. 

Tapasin silloin myös toimittaja Tuomas Enbusken ensimmäistä kertaa. Pääsin kertomaan hänen vetämäänsä radio-ohjelmaan Amnestyn Joku raja! -kampanjasta eikä se ensimmäinen suora radioesiintymiseni mennyt kovinkaan hyvin. Minua jännitti aika paljon ja päälle puskevasta tyylistään tunnettu Enbuske pääsi "muljuttamaan" minua keskustelussa ja siitä jäi itselle tosi tyhmä olo. Olisi pitänyt valmistautua vieläkin paremmin, muistan jälkeenpäin miettineeni.

Tiesin silti, että olin ja olen edelleen tärkeällä asialla ja että sillä mitä me teimme ja teemme, oli väliä.  Kaikkien niiden kamalien tilastonumeroiden takana on ihan oikeita ihmisiä. Kuten nyt vaikkapa niitä omien koulukavereitteni vanhempia, jotka löivät vaimojaan ja pitivät sitä jopa julkisesti ihan normaalina toimintana.

Amnestyn vapaaehtoistyöhön osallistuminen ja naisten oikeuksien puolesta kampanjointi muodostui minulle tärkeäksi. Koin, että pääsin vihdoin tekemään jotain niiden asioiden eteen, joille en silloin kymmenvuotiaana osannut antaa edes nimeä.

Nämä ulkokuvat ovat yhdeltä islantilaiselta naisten oikeuksia puolustavalta marssilta. Kyltissä vaaditaan loppua perheväkivallalle.

Tuntuu käsittämättömältä, että noista hetkistä on nyt 14 vuotta aikaa. Sinä aikana on tällä saralla tapahtunut paljon ja siitä varmasti ainakin joku osa on sen kampanjan ansiota. Viimeisen kymmenen vuoden aikana naisten kokemaa väkivaltaa on tuotu esiin. On tajuttu entistä paremmin, mikä merkitys kattavalla turvakotiverkostolla on. Suomi alekirjoitti Istanbulin sopimuksen vuonna 2011 (Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen yleissopimus). Viime vuonna syntyi #metoo.

Vielä on kuitenkin tehtävää. Ja niistä rumista tilastoista puheenollen. Ne eivät ole vielä kokonaan kadonneet. Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi Suomen suurimmista ihmisoikeusongelmista:

- Joka kolmas suomalaisnainen on joutunut kumppaninsa pahoinpitelemäksi.
- Arviolta 50 000 suomalaisnaista vuodessa kokee seksuaalista väkivaltaa. 

- Vuonna 2017 12 naista kuoli lähisuhdeväkivallan seurauksena.

Nämä luvut ovat kamalia, ja juuri siksi niille on pakko tehdä jotain. Suomen Amnestyn osasto yhdessä Ensi- ja turvakotien liiton kanssa järjestää nyt maaliskuun alussa Naistenviikko-kampanjan, jonka tarkoituksena on päästä tilanteeseen, että vuonna 2030 Suomessa ei yksikään nainen kuole lähisuhdeväkivallan seurauksena. Tämän vuosittain toistuvan kampanjan tavoitteena on tehdä Suomesta Euroopan turvallisin maa naisille. 

Tottakai se on mahdollista!

Pojilla on sanottavaa.

Se tarkoittaa esimerkiksi seuraavia asioita:

- Turvakotiverkosto kattaa koko maan​. Ne pelastavat ihmishenkiä ja ovat yhtä tärkeitä kuin vaikkapa palokunnat. (Tällä hetkellä Suomesta puuttuu 400 turvakotipaikkaa.)
- Eron jälkeiseen vainoon suhtaudutaan vakavasti. Suojaamistoimet ovat sen mukaiset. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lähestymiskiellon noudattaminen on poliisin vastuulla​. Kiellolla suojatun ei tarvitse raportoida kiellon rikkomisesta, vaan poliisi saa siitä automaattisesti ilmoituksen. (Tällä hetkellä neljännes suomalaisnaisista on kokenut vainoa elämänsä aikana.) 
- Raiskauksen määritelmä kiinnitetään suostumuksen puutteeseen​. Kaikissa tapauksissa, joissa uhri ei ole pystynyt antamaan suostumustaan tekoon, kyseessä on raiskaus. Että oikeudessa ei voida vedota siihen, että "hän ei sanonut ei". (Tällä hetkellä Suomessa noin 15 000 naista joutuu vuosittain raiskauksen uhriksi.)
- Lasten huolto- ja tapaamisoikeuspäätöksissä​ otetaan huomioon parisuhdeväkivalta. Yhdenkään lapsen ei tule joutua tapaamaan vanhempaa, jota pelkää!

Onko maailmassa ikinä tapahtunut yhtäkään muutosta ilman, että muutosta on vaadittu? Eipä taida olla. Katsotaan nyt vaikka näitä naistenoikeusasioita. Raiskaus avioliitossa ei tullut rikoslakiin vuonna 1994 itsestään. Sen eteen tehtiin hurjasti töitä. Niin sanottu "lievä raiskaus" poistui rikoslaista vuonna 2014. Ei tapahtunut itsestään sekään muutos. Samana vuonna lakiin saatiin se muutos, että lieväkin pahoinpitely lähisuhteessa on virallisen syytteen alainen eli poliisilla on tutkintapakko. 

Asiat eivät tapahdu itsestään, vaan niitä pitää laittaa tapahtumaan. Pitää vaikuttaa lainsäätäjiin, kirstunvartioihin ja ruohonjuuritasolla asenteisiin. Kaikki se työ vaatii aikaa, rahaa ja tekijöitä. 

Siksi Amnestyn Suomen osastolla ja Ensi- ja turvakotien liitolla on nyt käynnissä Naistenviikko. Se on vuosittainen varainhankintakampanja, joka pyrkii siihen, että 12 vuoden kuluttua Suomi on turvallisempi maa naisille kuin nyt.

Minä nukun yöni paremmin ja koen edes vähemmän huonoa oloa vääryyksistä, kun yritän vaikuttaa niiden poistamiseksi edes vähän. Haluan, että omilla mukuloilla asiat ovat vieläkin paremmin kuin itsellä. Siksi olen ollut mukana Amnestyn työssä jo 14 vuotta. Ensin vapaaehtoistyöntekijänä naisten oikeuksien ryhmässä, vapaaehtoisena viestintätöissä, kuukausilahjoittajana ja tällä hetkellä tekstariringissä täällä Islannin Amnestyssä. Kävin myös lahjoittamassa Naistenviikon kampanjaan. 

Naistenviikon sivulla voi lukea lisää kampanjasta ja tehdä lahjoituksen. Pienelläkin summalla on kamalasti väliä. Vaikka viisi euroa? Se on vähemmän rahaa kuin ruusukimppu naistenpäivänä, mutta sillä on oikeasti merkitystä. Jos et juuri nyt pysty lahjoittamaan, käy allekirjoittamassa Naistenviikon kannanotto. Siitäkin on apua.

Miekkarikaverini.

Jos et itse tunne tai tiedä ketään parisuhdeväkivaltaa kokenutta naista, saatat ehkä suhtautua epäilevästi noihin mainitsemiini tilastotietoihin. Siksi haluaisin tähän loppuun suositella yhtä erinomaista, mutta aiheeltaan rankkaa romaania. Laura Mannisen esikoisromaani Kaikki anteeksi on julkaistu tänä vuonna (WSOY). Se kertoo hirvittävän tarinan arjesta, jota eletään parisuhdeväkivallan varjossa.  Omakohtaisiin kokemuksiin perustuva romaani on vaikeaa mutta tärkeää luettavaa. Se pakottaa katsomaan kohti sitä, mitä ei heti näe.

Lukaise myös Project Maman Katjan juttu aiheesta Mitä minulle saa tehdä. Asikainen kirjoitti  samasta aiheesta kamalan mutta todella hyvän jutun Tuliko tulppaaneja vai turpaan?

13 kommenttia:

  1. Suomalaisten naisten asema, erityisesti matalammin koulutettujen, tulee tulevaisuudessa heikkenemään. Se johtuu suomalaisista miehistä.

    Miehet syrjäytyvät työelämästä ja koulutuksesta. Erot Pisa-tuloksissa muihin maihin verrattuna ovat Suomessa tyttöjen ja poikien välillä hälyttävän suuret.

    Miehet syrjäytyvät myös vinhaa vauhtia korkeakoulutuksesta. Työllisyydessäkin miehillä menee naisia heikommin.

    Yleensäkin miesten asema on Suomessa erittäin heikko naisiin verrattuna. Miesten oikeuksista ei olla kiinnostuneita. Edes miesten kokemaa väkivaltaa ei pidetä ongelmana, vaikka miehet ottavat turpiinsa aivan huikeasti useammin kuin naiset. Väkivallan uhriksi joutuminen on Suomessa ennen kaikkea miesten ongelma.

    http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/32605-miesten-tasa-arvo-ongelmien-top-10

    Miesten syrjäytyminen koituu ongelmaksi myös naisille. Elämässään hyvin pärjäävät naiset voivat välttää ongelmat valitsemalla kaltaistaan seuraa, mutta alempien sosiaaliluokkien naiset eivät tähän yleensä pysty. He jäävät lyötäviksi ja viinan jalkoihin.

    Todelliset ammattilaiset (esimerkiksi psykologit ja kasvatustieteilijät) ovat miesten ongelmiin havahtuneet, mutta koska Suomessa julkista tasa-arvokeskustelua käydään feministisestä kulmasta, eivät miehet saa riittävästi huomiota.

    Miesten huomiotta jääminen johtaa heikommassa sosiaalisessa asemassa olevien naisten oikeuksien rapautumiseen. Voisi siis sanoa, että nykyinen feministinen keskustelu luo luokkasortoa. Koska se ei keskity ratkaisemaan miesten ongelmia, jotka ovat paljon naisten ongelmia suurempia (tämä näkyy hyvin selvästi hyvinvointia mittaavista tilastoista), niin käytännössä feministit hylkäävät heikommassa asemassa olevat naiset heikossa asemassa olevien miesten uhreiksi.

    Suomalaisten naisten tasa-arvokeskustelulle onkin hyvin ominaista elitismi. Se on ideologista eikä ratkaisukeskeistä, koska jo valmiiksi hyvässä asemassa olevia naisia ei kiinnosta etsiä ratkaisuja todellisiin ongelmiin. Heitä kiinnostaa tehdä politiikkaa eikä ratkaista kokonaisuutta, jossa avaintekijä on miesten hyvinvointi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No justiinsa, Henry Laasanen viitauksena ja sitten "faktoja". Amnesty on käsittänyt asian ihan väärin, kuka kertoo heille?

      Poista
    2. Epätasa-arvoa ja vääryyttä on monella elämänalueella, ei sitä kiistäminen. Tässä jutussa en nyt kuitenkaan käsitellyt niitä asioita. Esim. miesten pakollista asevelvollisuutta. Eikä tässä jutussa käsitellä miesten kokemaa väkivaltaa, katuväkivaltaa, kouluammuskeluja, sisällissotia, rakenteellista köyhyyttä, ihmiskauppaa, elinkauppaa, joukkotuhoaseita ja muuta väärää. Tässä kampanjassa ja tässä jutussa keskitytään naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön.

      En missään määrin jaa sitä käsitystäsi, että naisten oikeuksien ajaminen aiheuttaisi luokkasortoa tai olisi elitististä. Naisiin kohdistuva väkivalta kun ei ole yhteiskuntaluokasta, tulotasosta tai asuinalueesta kiinni. Vaikkapa nyt vaatimus siitä, Suomeen tarvitaan lisää turvakotipaikkoja, on minun mielestä täysin mahdoton kääntää elitistiseksi näpertelyksi.

      Eikä tuo pidä paikkansa, että mies joutuu Suomessa väkivallan uhriksi monta kertaa enemmän kuin nainen. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi noin puolet henkirikoksen yrityksistä ja törkeistä pahoinpitelyistä kohdistui miehiin. (Miehen ollessa uhri puolet epäillyistä tekijöistä oli miehiä. Kun taas törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhri oli nainen, epäilty oli mies yli 90 prosentissa tapauksista.) Seksuaalirikoksissa uhri on valtaosassa tapauksista nainen, ja raiskaus on väkivaltaa.

      Laasasen linkkejä on ihan turha jakaa, sillä en aio klikata. En voi ottaa vakavasti asiantuntijana esiintyvää henkilöä, joka on esim väittänyt seksuaalinen häirinnän johtuvan seksuaalisen vallan puutteesta.

      Kannustan sinua tarttumaan kokemiisi epäkohtiin, tekemään jotain niiden poistamiseksi ja viemään tärkeäksi katsomiasi asioita eteenpäin. Väkivalta ketä tahansa kohtaan on väärin.

      Poista
    3. Feministinen tutkimus ja keskustelu ei suinkaan tähtää miesten kokemien ongelmien vähättelyyn, päinvastoin. Suomessakin tehdään sukupuolentutkimuksen saralla paljon miestutkimusta. Kyseessä ei ole eri sukupuolten kohtaamien vääryyksien kilpailu, vaan sama problematiikan vyyhti, josta seuraa erilaisissa lokeroissa oleville ihmisille erilaisia ongelmia. Miesten kohtaama (varsinkin vakava) väkivalta on tilastollisesti miesten tekemää, joten kyseessä voidaan nähdä olevan osittain saman ongelman eri muoto kuin naisten kohtaamassa lähisuhdeväkivallassa, jossa tekijä on useimmiten cis-mies. Sama väkivallan kulttuuri, johon miehet sosiaalistetaan kasvatuksessa, tuottaa lähisuhdeväkivaltaa ja miesten toisilleen tekemää väkivaltaa. Miesten ja naisten kohtaamassa miesten tekemässä väkivallassa on se pääasiallinen ero, että rakenteiden vuoksi naisiin eri tavoin kohdistuvaa väkivaltaa vähätellään yhä ja sen tunnistaminen on vaikeampaa (ja tämä ei sitten poista sitä faktaa, että näin on myös miehillä, joskin eri tavalla). Suosittelen jättämään Laaasasen vetoavan, mutta argumentaatiotasoltaan päivänvaloa kestämättömän kirjallisuuden lukemisen vähemmälle ja tutustumaan laadukkaaseen tutkimuskirjallisuuteen, jota on saatavilla paljonkin, mutta ehkä vähän vähemmän populistisessa muodossa. Tässä esimerkiksi yksi teos, jonka ajattelin itse lukea seuraavaksi: http://vastapaino.fi/kirjat/nakymaton-sukupuoli-mieheyden-pitka-historia/

      Poista
  2. Mä just kuuntelin tuon Kaikki anteeksi äänikirjana Bookbeatista, todella hyvä vaikka samalla kamala ja ahdistava kirja. Itse en ole ikinä onneksi joutunut kokemaan väkivaltaa parisuhteessa eikä tietääkseni lähipiirinikään. Kirja kuitenkin sai ajattelemaan että väkivaltaa voi todella olla vaikkei se päällepäin siltä näyttäisikään.

    Sulla on Satu ihanan monipuolinen blogi, nautin lukemisesta kun ei ikinä tiedä mitä aihetta seuraava postauksesi käsittelee. Saat luontevasti sekaisin kaikenlaisia postauksia yhteiskunnallisista jutuista ihan normi arkeen ja tämä tekee blogistasi ehdottomasti yhden lempparini!

    Alla linkki PMMP:n Joku raja -videoon mikä sopii aiheeseen.

    https://www.youtube.com/watch?v=_KvM_l1Z1UY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon <3 Niin hienoa kuulla tämä!
      Toivottavasti tuo kirja voittaa Hesarin esikoiskirjapalkinnon, huomasin että se oli ehdokkaana. Ihan järkyttävän hyvin kirjoitettu; jopa ne sen miehen mielensisäiset monologit olivat niin aidon tuntuisia, että ihan kylmäsi.

      Toi PMMP:n biisi on ihan törkeän hyvä! Silloin kun se ilmestyi, en edes heti tajunnut että se oli kampanjabiisi, mutta biisin sanoja hetken kuunneltuani se oli aika ilmeistä. Miten onkin, että tän videon olen missannut ihan täysin. Kiitos kun linkkasit!

      Poista
  3. Oho, olin itse töissä tuolla Amnestyn toimistolla 2004-2007, voi hyvin olla, että ollaan törmätty silloin aikoinaan Joka Raja -kamppiksen puittteissa! �� Muuten loistava postaus ja loistava kampanja! ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iha totta! No helou, mutta maailma on pieni! Varmasti ollaan siis tavattu siellä, olin siellä just noi vuodet aktiivisimmillani, tein Akkapostia ja tein juttuja ja oikoluin jossain vaiheessa Amnestyn lehteä. Miten mä en oo aikaisemmin tajunnut tätä, vaikka yhteydessä ollaan oltukin. No nyt tiedetään <3

      Poista
  4. Jotta väkivalta vähenisi radikaalisti aikuisilla, muutoksia pitää tulla myös lasten kokemaan väkivaltaan. Lapset altistuvat paljon kaikenlaiselle väkivallalle, jolloin osa lapsista kasvaa aikuisuuteen, jossa joko uhrina tai tekijänä oleminen jatkuu helpommin. Tämä ei selitä kaikkea naisten kokemaa väkivaltaa, mutta on mukana taustalla osassa näistä prosenteista. On erittäin hyvä, että väkivaltaa vastaan tehdään eri tasoilla töitä. Pölvästit lait pitääkin muuttaa ja ymmärtää väkivallan seuraukset. Ne väkivallan seuraukset vasta tulevatkin yhteiskunnalle kalliiksi. Tämä on kuitenkin niin kuuma peruna monessa maassa, että muutokset ovat olleet tajuttoman hitaita. Jostain syystä päättävien ihmisten on hyvin vaikea nähdä väkivallan ja traumatisoitumisen pitkäaikaisia haittavaikutuksia.
    Kirjavinkki: Kolk, Jäljet kehossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Väkivallan kierteen periytyminen aikuisilta lapsille ei ole mitenkään tavatonta. Siksikin just esimerkiksi turvakotien riittävällä määrällä on kamalasti väliä ei vain niiden väkivaltaa kokeneiden vanhempien turvallisuudelle vaan ennen kaikkea myös mukana tulevien lasten tulevaisuudelle. Aika useinhan turvakotiin mennään lasten kanssa...

      Kiitos paljon kirjavinkistä! En ole tätä lukenut aikaisemmin. Katson löytyisikö e-kirjapalveluista, jos ei niin täytyy kaivella kirjakauppoja. :)

      Poista
  5. Kuule, mun on ihan pakko kertoa sulle että sun blogi on aivan järisyttävän hieno ja kirjoitat upeasti aiheesta kuin aiheesta. Olen lukenut tätä alusta asti ja olen siitä aika onnellinen. Arvostan tekemääsi työtä suunnattomasti, erityisesti tämä kirjoitus nosti jotakin pintaan, ääretöntä arvostusta sinua kohtaan ja omia kamalia muistoja parisuhdeväkivallasta. Kiitos että teet tätä työtä ja tuot noiden naisten ääniä kuuluviin. Iso kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Janna. Ihan kamalan tärkeä kommentti. Toivottavasti sulla on nyt parempi vaihe, ja ne kamalat muistot ovat vaan muistoja. Vaikea asia, tosiaankin. : /

      Mä tuossa just yksi päivä mietin, että tällä mun blogilla ei ole kyllä mitään yhtä kantavaa teemaa. Olen vähän pohtinutkin sitä välillä, että pitäisikö jotenkin "erikoistua" yhteen tai kahteen asiaan. Mutta en mä osaa. Jotenkin musta itsestä tuntuu siltä että kivoin meininki ylläpitää tätä blogia on kirjoittaa ihan kaikesta, mitä tulee ihmeteltyä. Ja ne aiheet tietysti muuttuu vuosien aikana. Siksi tuntuukin jotenkin niin kamalan merkitykselliseltä lukea, että täällä on myös lukijoita, jotka ovat olleet mukana alusta asti. Se on ihan HUIKEETA (toi sana on vähän valju, mutta tuli ekana mieleen ü)

      Poista
  6. Kyllä sitä miettii miten suojella ja opettaa omaa tyttöä,jottei tämä joutuisi väkivaltaa kokemaan. Itse onneksi päässyt sellaisesta suhteesta hengissä pois, monta kertaa piti pettyä lupauksiin, ettei toistu ja kuulla, että se on oma vika kun tulee lyödyksi. Ja mahtoi olla naapureilla mukavaa kuunnella huutoa, mutta kertaakaan ei kukaan kysynyt tai puuttunut asiaan. Suomessa saa laittaa vaimon tosiaan sinne nyrkin ja hellan väliin ihan rauhassa? Ja minä selvisin sentään vähällä, paljon kauheampia kohtaloita on paljon! Kiitos, että tuot esille tätäkin asiaa! Vaikeneminen ei auta ketään väkivallan uhriksi joutunutta! Ps. Areenassa on islantilainen Vangit- Fangar-sarja, liittyy tähän aiheeseen.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?