Viimeiset puoli vuotta olen opetellut hoitamaan kuivaa ihoani ja päässyt tässä hommassa jo aika pitkälle. Oli vain pakko ensin hylätä...

Viiden minuutin meikki + alekoodi Biodellyyn

28.2.18 Satu Kommentteja: 2

Viimeiset puoli vuotta olen opetellut hoitamaan kuivaa ihoani ja päässyt tässä hommassa jo aika pitkälle. Oli vain pakko ensin hylätä "Kuha on jotain rasvaa" -suhtautuminen kasvovedellä, seerumeilla, öljyillä ja voiteilla läträämiseen. On pakko tehdä tietyt asiat, että iho alkaa voida paremmin. Mutta sitten tämä ulkoisen habituksen toinen osa eli meikkaaminen. Koska meikkaamatta jättäminen ei vaikuta ihon hyvinvointiin, käytän edelleen todella pientä meikkipussia ja pidän tärkeimpinä kriteereinä meikkaamisen nopeutta ja sitä, että selviän mahdollisimman harvalla tuotteella. 

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly ja SBM Kipinä

    Meikkasin!

Useimpina päivinä en meikkaa ollenkaan. Työnteko katkeaa lähes joka päivä urheiluun ja meikit päällä en treeneihin mene hikoilemaan. Treenien jälkeen käyn nopeasti suihkussa ja vaihdan vaatteet. Enkä enää siinä kohtaa jaksa alkaa etsiä meikkivoidetta.

Jos olen menossa palaveriin, esiintymään tai illalla ulos, avaan meikkipussin. Silloinkin viisi minuttia on paljon. Tässä omat vinkit nopeaan meikkaukseen, johon ei montaa tuotetta tarvita. Syykin on yksinkertainen: tämän paremmin en itse osaa. Jos haluan todella hyvän meikin varjostuksineen ja korostuksineen, pirautan kauneushoitolaan ja annan ammattilaisen tehdä. Meikitkin nimittäin menevät vanhaksi. Ei ole mitään järkeä hillota useita meikkituotteita kylppäriin vain huomatakseen vuoden päästä, että pari kertaa käytetty tuote on mennyt vanhaksi ja haisee pahalle.

Meikkipohja - yhdellä voiteella


Tasainen kiva sävy kasvoille saa aikaan huolitellun yleisvaikutelman ja ilme näyttää virkeämmältä. Tässä riittää tasan yksi tuote. Käytän tällä hetkellä Lily Lolon BB-voidetta, sävyä light. Minulle kirjainyhdistelmä BB toi aluksi mieleen BookBeatin, Big Brotherin ja Islannin talousministerin, mutta kyse on siis Blemish Balmista. Se on kevyt, päivävoidemainen meikkipohja. Ei anna kamalan suurta peittoa, mutta sitä en itse kaipaakaan. Lily Lolo tuoksuu raikkaalle, levittyy helposti ja tekee nätin. Ei tarvita pohjavoiteita tai puutereita. Hinta tällaisesta all-in-one-tuotteesta on aika kiitettävä: 17,90 euroa.

Tämä islantilainen kakkutarjotin, johon aikanaan ihastuin, on osoittautunut kyllä tosi moinikäyttöiseksi. Tirsk.

Levitän voiteen tuollaisella munasienellä, jota kai meikkiblenderiksi kutsutaan (tämä meikkiblenderi on samantyylinen). Kastelen sen vedellä ja puristan kuivaksi puhtaaseen pyyhkeeseen ennen levitystä. Sitten vaan voidetta muutama pisara kasvoille ja sienellä sileäksi. Muutaman viikon välein pesen sienen shamppoolla.

Näitä meikkipohjavaihtoehtoja on tsiljoonia. Minulla menee pää pyörälle pohjavoiteista, meikkivoiteista, pohjustusvoiteista, puutereista, irtopuutereista... Huh. Siksi tuppaan suosimaan näissä asioissa monikäyttötuotteita. Kannattaa tsekata esimerkiksi Mammasti-blogin Lauran suosima Lily Lolon mineraalimeikkipuuteri - se näyttää kyllä sopivan hänen iholleen täydellisesti.  Minä käytän tarkoituksella saman merkin BB-voidetta, koska tämä on rutikuivalle iholleni kuulemma parempi. Jos et kärsi kuivasta ihosta, kannattaa tsekata tuo mineraalimeikkipuuteri, on kuulemma tosi hyvä!

Kulmaväri - kaikkein tärkein!


Pohjan jälkeen laitan sen tärkeimmän osasen eli kulmakarvoihin väriä. Ehdin kulmien kestovärjäykseen viimeksi kesällä, joten turvaudun purkkiin. Tämä tuote on muuten meikkipussissani ainoa, joka vaatii sudin levittämiseen. Nuin Brown Sculpt on ihana (noin 24 €). Paksu ja voidemainen rakenne hämää, sillä tämä on kaikkea muuta kuin tönkköä tavaraa. Se valuu paikalleen kuin itsestään. Hellästi sudilla vaan vetäiset pari kertaa. Tuo kuvan kulmasuti on Ecotoolsin kymmenen euron setistä.

Nuin kulmaväri on vahamainen, mutta levittyy sulavammin kuin pehmeä margariini.

Näitä Nuin kulmavärejä on muissakin värisävyissä, mutta minulle tuo keskisävy (reo) on paras. Tätä tummempi olisi liian tumma, sillä ihoni on aika vaalea ja hiuksetkin enemmän vaalean- kuin tummanruskeat, enkä minä tykkää,  jos omat kulmakarvat näyttävät hiilellä piirretyiltä. Joillekin sellainen dramaattisempi ilme sopii paremmin, joten kannattaa testailla. Kokeilemalla oppii. Tai ainakin saa hyvät naurut!

Silmämeikki: yhtä luomiväriä, vähän rajauskynää ja ripsaria


Rajauskynänä käytän mitä tahansa mustaa rajauskynää, mikä on saatavilla. Tällä hetkelläni meikkipussin pohjalla on sellainen muutaman sentin mittainen tynkäpala jotain vanhaa Lumenea. Kun se on kulunut loppuun, pyydän Biodellyn Tanjaa suosittelemaan tilalle jotain uutta ja helposti levittyvää. Rajauskynällä piirrän yläripsien juureen ohuen rajauksen. 

Sen jälkeen töpöttelen puhtaalla sormenpäällä luomiväriä liikkuvalle luomelle ja sotken vähän sillä tavalla että se rajaus sulautuu luomiväriin. Paremmin en osaa, mutta ihan kivannäköinen tästä tulee. Koska luomivärin kanssa olen aika käsi, olen suosinut näitä edullisimpia luonnonkosmetiikkamerkkejä, että ei harmita, jos niitä ei tulekaan käytettyä. Avril on edullinen (luomivärit alle 8 € / kpl) mutta silti tosi hyvä. Levittyy ainakin omalla sormella hyvin ja pysyy koko päivän. Useimmiten käytän tuota Vendange-sävyä joka on tuollainen tummanvioletti.

Siitä vaikka vähän jokaisesta purkista, jos vaan osaa. Itse hallitsen vain yhden sävyn levittämisen kerralla.

Sitten ripsaria! Nuin musta ripsiväri on pieni ja kätevä ja maksaa parikymppiä. Helppo levittää ja pysyy koko päivän. Laitan ripsaria ylä- ja alaripsille kaksi kerrosta siten, että pidän huulipunaustauon kerrosten välissä. Kun ensimmäinen kerros on kuivanut ja huulipuna on huulilla, lisään toisen ripsarikerroksen. Näin lopputuloksesta tulee runsaampi.

Nuin meikit ovat kaikki vegaanisia. Tätä kuvaa varten ei vahingoitettu edes kukkasta (se palasi maljakkoon).

Valeäidin Hanne, Biodelly-kollegani hehkuttaa Avrilin ripsaria. Se on kuulemma todella hyvä, tuuheuttava ja megakestävä (ja maksaa alle kympin). Kannattaa siis miettiä sitäkin vaihtoehtoa. Hannen ripsariperustelut löytyvät täältä.  

Nuin huulipunat


Jos meikkaan, laitan aina myös huulipunaa. Oma suosikkini on Nuin puolikiiltävä punainen Aroha-värisävy, koska se levittyy hyvin, kestää paikallaan ja saa hampaani näyttämään hieman tavallista vaaleammilta. Rakastan!

Tässä kuvassa Nuin Aroha-huulipunasävy. Ylimmässä kuvassa sävy on Ruiha.

Nuin Aroha ja Ruiha.

Tanja lykkäsi mukaan viime kerralla Biodellyssä ostoksilla käydessäni myös vähän vaaleamman värisävyn. Suhtauduin aluksi epäillen, koska kuka nyt suosikkiaan haluaisi vaihtaa toiseen. Mutta niin se vaan on, että joskus vaihtelu virkistää. Tämä toinen huulipuna on selkeästi kevyempi ja hailakampi, mutta toimii etenkin arkisemmissa tilanteissa. Tuossa ylimmässä kasvokuvassa minulla on Nuin Ruiha-sävyä

Hohtovoide - romanttinen hiki pintaan


Jos todella haluan panostaa, otan vielä puoliminuuttisen ja levitän ns. luminizeria eli hohtovoidetta kasvojen korkeimpiin kohtiin. Kulmakarvojen yläpuolelle, nenänpieleen, leukaan ja ihan poskien päihin. Tämän tuoteryhmän minulle esitteli Oi mutsin mutsin Elsa ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. 

Vähän tähtivoidetta!

Kun tätä hipaisee vähän kasvoihin efekti on sama kuin niillä insta-filttereillä. Näytät vähän hehkuvammalta, pirteämmältä ja innostuneemmalta. Luminizer tuo iholle sellaisen pienen romanttisen hien. Näitä hehkua lisääviä tuotteita myydään useilla eri nimillä. Nuin vastaava on Cream Eyeshadow -korostusvoide (sävy hukarere). Sitä siis myydään silmämeikkituotteena, mutta minä käytän sitä kaikkialle paitsi silmiin. Asikainenkin hehkuloi meikkituotepostauksessaan tästä tuotteesta, eikä ihme. Kun  yhdestä purkista saa ilmeeseen eloa, valoa ja virkeyttä, niin kyllä sinne purkkiin tekee tosiaan mieli upottaa koko naama.

Viisi minuuttia kellossa ja valmista tuli!

Alekoodi: 
Alekoodilla satu saa 15% alennuksen kaikista Biodellyn tuotteista 4.3.2018 saakka. Alekoodi käy sekä verkkokaupassa että Biodellyn kivijalkamyymälässä Turussa.

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Auringon säteet osuivat kuohuvan Atlantin pintaan. Meri kimalteli ja sen kohiseva ääni kuului kerrostalokaksiomme parvekkeelle. Parvekkeel...

Islantilainen kodinonni - perhe-elämää viikinkien malliin

26.2.18 Satu Kommentteja: 23

Auringon säteet osuivat kuohuvan Atlantin pintaan. Meri kimalteli ja sen kohiseva ääni kuului kerrostalokaksiomme parvekkeelle. Parvekkeelta näki myös Reykjavíkin keskustan ostoskadulle Laugavegurille, jonka varrella oli pieniä ravintoloita, kahviloita ja käsityöläiskauppoja. Tämä oli islantilaisen puolisoni ja minun ensimmäinen yhteinen koti Islannissa. Vuokra-asunto oli pieni ja viikonloppuisin sisään kantautui melua läheisistä Laugavegurin baareista. Olimme kuitenkin päättäneet ottaa asunnon, koska pidimme keskeisestä sijainnista ja tilavasta parvekkeesta, josta oli merinäköala.

Tuollaisella kappaleella alkaa kirjani Islantilainen kodinonni - perhe-elämää viikinkien malliin. Sain perjantaina WSOY:ltä sähköpostiviestin, jossa kerrottiin, että ensimmäinen laatikollinen viime syksynä kirjoittamaani kirjaa on saapunut kirjapainosta  kustantajan tiloihin Lönnrotinkadulle. 

Tänään näin siitä ensimmäisen instatoryn, kun Lähiömutsin Hanne oli saanut postissa oman mediakappaleensa ja kertoi siitä maailmalle (kiitos, Hanne!!). Minä täällä laavakökkäreellä vielä odottelen omia kappaleitani saapuvaksi. Kyllä ne pian tuon meren yli tulevat. 

Sitten istahdan tuohon olohuoneen ikkunan vieressä olevalle punaiselle nojatuolille ja kokeilen, miltä kirjaa tuntuu pitää kädessä. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, en lue kirjasta yhtäkään sivua nyt. En vaan  vielä pysty: käsis on liian tuoreena muistissa ja tieto siitä, että mitään ei voi enää muuttaa, tuntuu tässä kohtaa jotenkin liian pelottavalta. Ehkä kesällä kehtaan.



Jaiks! Mutta nyt tätä siis saisi kirjakaupoista (Islantilainen kodinonni* Adlibriksellä hintaan 22,90 €) ja kirjastoista. Rakastan kirjastoja, joten olen kovin iloinen jokaisesta lainauskerrasta.

Koska paljastin tuossa jutun alussa kirjan alun, kerronpa loputkin. Tällaiseen lauseeseen kirjan tekstiosuus loppuu:

Voit joko vatkata kerman tai tarjota kerman sellaisenaan. Tärkeintä on, että puuron kanssa nautitaan paljon kermaa.
Kuulostaa omituiselta, mutta lupaan, että kirjaa lukiessa se luiskahtaa kontekstiinsa.

Jaejja. Taidanpa lähteä kauppaan. Haen kermaa jälkkäriin ja pienen skumppapullon päivää juhlistamaan. Ja lapsille jäätelöä, tietysti!

23 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Perheisiin liittyvät tasa-arvoasiat ovat viime aikoina kiinnostelleet tavallista enemmän, etenkin siellä Suomen puolella. Vanhempainvapaau...

Millainen perhe on normaali?

24.2.18 Satu Kommentteja: 9

Perheisiin liittyvät tasa-arvoasiat ovat viime aikoina kiinnostelleet tavallista enemmän, etenkin siellä Suomen puolella. Vanhempainvapaauudistusjaadailun lisäksi olen tänä keväänä seurannut Jani Toivolan uuden kirjan (Kirja tyttärelleni, WSOY) ympärillä pyöritynyttä keskustelua. Kirjassaan Toivola siis kertoo siitä, millaista on olla isä. Kirjassa käsitellään myös vanhemmuuden ja työn yhdistämistä ja uupumista ja siitä toipumista.

Kirja on erinomainen; hyvin kirjoitettu ja koskettava. Kerron kirjasta joskus tarkemmin, mutta se ei ollut se aihe, josta halusin tänään kirjoittaa.


Halusin kirjoittaa siitä, kun taannoin katsoin Yle Areenasta Arto Nybergin keskusteluohjelman, jossa Jani Toivola oli vieraana.

Keskustelu lähti heti liikkeelle kirjan teemoista, vanhemmuudesta ja uupumuksesta. Kohdassa 03:35 kopsahti päähän vähän kovempaa. Ylen toimittaja sanoi yhtäkkiä Toivolalle näin: "Tää on aika mielenkiintoinen yhtälö kuitenkin. Sä oot siis biologinen isä ja sä oot homo. Tässä tämmöinen niinkun perinteisemmän lisääntymistavan edustaja ihmettelee, että miten tää on mahdollista?"

Olin vajota maan alle myötähäpeästä toimittajaa kohtaan. Tuntui pahalta. Olin todella hämmästynyt ja vähän vihainenkin. 

"Miten tää on mahdollista?" Ristus sentään.

ETTÄ PANITTEKO TE?

Kysyttäisiinkö samaa ikinä heteroilta?

Sä olet yksinhuoltajavanhempi eli toinen vanhempi ei asu siis samassa taloudessa eli te ette ole niin kuin romanttisella tavalla pari, eli miten se on  niinku mahdollista että te saitte lapsen? Aika hämmästyttävää.  Siis missä asennossa se pili sinne pimperoon tarkalleen ottaen pistettiin? Ai että ei laitettu ollenkaan? Jaa jotain muutako sitten laitettiin tai joku toinen siis laittoi? Tarvittiinko lääkärinapua? No millä tavalla? Jaa eikö se ollutkaan sun spermaa? Keinohedelmöitys? Ihme hippeilyä. Kai nyt omista munasoluista kuitenkin? 

En ole Nybergin tyylin suurin fani muutenkaan, mutta tämä oli kyllä jo moukkamaista. Jotenkin kuvittelin, että kun melkein 2020-luvulle on kuitenkin tultu, olisi perheen malli päästetty ulos sieltä tiukkaan rajatusta aitauksestaan ilman, että täytyy ihan ääneen hämmästellä niitä, jotka eivät sinne sovi. 

Mutta eipä taida maailma olla vielä valmis. 

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Vaikein ostettava vaate ovat ehdottomasti housut. Tulee kuuma ja hiki jo pelkästään siitä, kun sovituskopin verho heilahtaa. Joten kun...

Istuvat farkut lyhyelle ja vähän tasapaksulle

23.2.18 Satu Kommentteja: 2


Vaikein ostettava vaate ovat ehdottomasti housut. Tulee kuuma ja hiki jo pelkästään siitä, kun sovituskopin verho heilahtaa. Joten kun on löytynyt yhdet hyvät, en ihan hevillä vaihda toisiin.

Kaupallinen yhteistyö: Lindex ja Suomen Blogimedia

Lindex, Vera, 38.

Olen varreltani aika lyhyt täällä islantilaisten naisviikinkien keskellä, suomalaisittain siis keskimittainen. Pari milliä yli 163 sentin varrestani ei ihan hirveän paljoa ole jätetty jaloille. Selkä on pitkä, pehva muheva ja jalat lihaksikkaat mutta lyhyet. Sellaista karjalaista kansanperintöä, jonka on vaikea löytää sopivia housuja ilman editointia.

Vartaloni on muuttunut aika paljon 20 vuoden aikana. Lantio taisi pikkaisen paisua lasten myötä, ja vyötärön malli on pyöristynyt pysyvästi raskauksien jälkeen. 


Se vartalosta. Sitten muutama ehdoton vaatimus.

Housut eivät saa puristaa. Vyötärömuffinssi tuntuu epämukavalta. En halua sitäkään, että housut roikkuvat puolessa välissä takapuolta. Wannabe-b-girl-kausi meni 2000-luvun alussa ja minusta on ihan kiva, että alushousut pysyvät alushousuina eivätkä vilku kuin vessassa käydessä. Ainoa valaanpyrstö, joka saa vilahtaa on se, joka nousee merestä.  

Minulle farkut ovat kestovaate vähän samaan tapaan kuin islantilainen villapaita: ne paranevat käytön myötä. Kun olen löytänyt hyvät housut, käytän ne puhki ja vien anopille korjattavaksi. Hän vetelee ompelukoneella paikat paikoilleen ja siksakkaa housuihin lisää käyttövuosia. Housujen pitää siis kulua käytössä mukaviksi, mutta niihin ei aivan ehdottomasti saa tulla polvipusseja. Kankaan pitää olla jämäkkää mutta joustavaa.

Lindex, Vera, 38.

Aika paljon reunaehtoja? Näillä korteilla löysin Lindexiltä kahdet hyvät farkut, joista toisia olen käyttänyt tammikuusta asti lähes joka päivä. Nämä kuvissa ensimmäisenä näkyvät ovat mallia Vera. Niissä on todella korkea vyötärö. Ja juuri siksi ne näyttävät todella hyviltä ja tuntuvat supermukavilta. Vyötärön kohdalla ei tursu eikä paina. Pari prosenttia elastaania tuovat sopivasti joustavuutta materiaaliin. Polvipusseista ei ole näkynyt kupruakaan. 

Pituudenkin puolesta Verat ovat passelit. Farkkua ei jää rullalle nilkkaan tai kerrosrypyiksi reisien kohdalle. Kiitos korkean vyötärön nämä voi vetäistä todella ylös ja nilkkoihinkin jää sitten vähemmän ylimääräistä tavaraa myös tällaiselle pätkäjalalle.

Lindex, Vera, 38.

Kokeilin Lindexiltä myös toista mallia, Alex-housuja. Niissä on inasen matalampi vyötärö ja väljempi leikkaus. Alexit ovat rennot, sellaiset "boyfriend"-brändätyt farkut. Tykkään kyllä kovasti näiden huolettomasta lookista, mutta se ei omasta mielestäni oikein sovi minulle. Hauskat sivusaumat ja rennosti taitetut lahkeet tekevät hyvän lookin, mutta housut eivät tunnu yhtä omilta kuin nuo Verat. En osaa eritellä mistä se johtuu, mutta jostain syystä olo on mukavampi noissa kapeammissa farkuissa.

Lindex, Alex, 38.

Lindex, Alex, 38.

Vaikka hinta molemmille housuille on aika edullinen (40 €/housut), en pidä näitä halpisfarkkuina, joita pitäisi olla kaapissa monet. Ei ihminen tarvitse kymmentä farkkuparia, yhdet tai kahdet riittävät aivan hyvin. Useampia ei ehdi edes käyttää niin paljoa, että niistä muodostuisi juuri omat housut. 

Housuja tai mitä tahansa vaatteita ostaessa kannattaa etsiä niin kauan että löytää hyvät ja käyttää sitten niitä pitkään. Lindexin Find your fit - never try again -kampanjan idea on, että kun on kerran löytänyt itselleen sopivan mallin, voi aina siitä lähtien ostaa sen saman mallin housut uudestaan - samassa tai uudessa kuosissa - sovittamatta niitä.  Itse asiassa minusta tuntuu että kootkin on aika hyvin synkronoitu. Päädyin Verasta kokoon 38, ja otin sokkona Alexit samassa koossa, ja se meni kerrasta oikein.


Lindex, Alex, 38.

Yksi juttu vielä. Kun ostaa tyköistuvia slim fit -farkkuja, jotka joustavat edes vähän, kannattaa ottaa se koko, joka tuntuu ensimmäistä kertaa päälle laittaessa vähän liian pieneltä mutta kuitenkin niin, että vetoketju ja nappi menevät kiinni. Kun valitsin Verat, koko 38 tuntui tooooodella tiukalta ja koko takapuoli tuntui litistyvän kiinni istuinluihin. Myyjän vinkistä otin kuitenkin ne. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että parin käyttökerran jälkeen ne olivat muokkaantuneet oikeaan kokoonsa ja olivat juuri sopivat.

Alennuskoodilla  pants20inf saa 20 %:n alennuksen valitsemistaan housuista Lindexin verkkokaupassa. Tarjous koskee kaikkia naisten housuja ja on voimassa 17. maaliskuuta asti.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

Katso myös muiden bloggaajien farkunsovitusvinkit; olemme kaikki eri kokoisia ja eri mallisia, joten näistä jutuista saattaa löytyä lisää hyödyllisiä vinkkejä:

Mutsie-blogi kertoo housukaupoista (Helppo tapa ostaa housut), Alexa esittelee kevään suosikkipöksynsä, Plusmimmi testasi Lindexin housuista Bellaa ja AVAaa ja Linda Juholalta voi poimia vinkkejä farkkujen kaveriksi. Style Plaza löysi täydellisesti istuvat housut (eivät olleet omat suosikkini Verat vaan Lykket) ja Sí Modan Kaisa kertoo mahdollisimman helposta farkkujen ostamisesta.

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Harrastusten vaikutus lasten kehitykseen on kiinnostava aihe. Koska siinä ei kaikki jutut ehkä menekään ennakko-oletusten mukaan. Oli esim...

Pikkis - lue, niin ymmärrät

22.2.18 Satu Kommentteja: 6

Harrastusten vaikutus lasten kehitykseen on kiinnostava aihe. Koska siinä ei kaikki jutut ehkä menekään ennakko-oletusten mukaan. Oli esimerkiksi minulle itselleni aika yllättävä tieto, että ohjattu ryhmäliikuntaharrastus saattaa jopa vähentää lasten liikuntaa. Yle kirjoitti tästä taannoin.


Toinen hieman yllättävä - samassa jutussa kerrottu - tieto oli se, että koulumenestykseen vaikuttaa enemmän se, että lapselle luetaan kotona kuin vanhempien sosioekonominen asema. Eli vaikka vanhemmat olisivat korkeastikoulutettuja ja taloudellinen tilanne mahdollistaisi monet virikkeet ja harrastukset ja vaikka yksityisen koulun, saattaa koulussa kuitenkin pärjätä paremmin se, jonka vanhemmilla ei ole varaa laittaa lasta harrastuksiin, mutta joilla on aikaa lukea lapselleen.

Lukututkimusten mukaan lapset, joille on luettu kotona, menevät mieluummin kouluun ja pärjäävät porukassa paremmin kuin lapset, joille ei ole luettu. Lukemisen tiedetään kehittää sosiaalisia taitoja ja empatiaa ja auttavan keskittymään. Keskittymiskykyä lukemalla -edistystä olen todistanut oikeaksi mörssärikuopuksen kanssa. Hän on aika villi vempula, jolla pitää viihtyäkseen olla jatkuvasti joku pikkujäynä työn alla. Paitsi silloin, kun luemme yhdessä kirjaa. Silloin hän istuu paikallaan ja keskittyy sivuihin.

Ja nyt yksi ihana kirjavinkki lapsille! Osa teistä onkin varmasti jo huomannut, että blogikollega ja Vuoden mutsi -ystäväni Project Mama -blogin Katja kirjoitti lapsille kirjan Pikkis - rohkea pikku mörökölli (kuvittanut Annukka Palmén). 


Ei tietenkään tule yllätyksenä, että tämä kirja on ihan törkeän hyvä. 

Siinä on Pikkis, joka etsii jymykiviä. Niitä saa kun tekee jonkun tärkeän asian, kuten tutustuu uuteen tyyppiin tai tekee jotain muuta, mikä ensin vähän pelottaa tai ujostuttaa. Pikkis asuu perheensä kanssa metsässä, jossa asuu paljon kaikkea muutakin väkeä. 

Luin Pikkiksen esikoiselle ja hän tajusi kirjan jujun välittömästi. 

Toi Pikkis on vähän niinkuin kuka tahansa, koska ei se oikeastaan ole mikään eläin, mutta ei kyllä ehkä ihan ihminenkään. Pelkästään mörkökään se ei voi olla, koska mörköjä ei ole olemassa, tai ainakaan mä en ole sellaisia koskaan nähnyt.

Tarina hahmoineen tosiaan on metafora maailmasta. Lapsia kiinnostavien tarinoiden kautta puhutaan ikuisista aiheista, jotka koskettavat yhtä lailla lapsia kuin aikusiakin. Mittapuu vain on eri. Ehkä vähän muovista sanoa näin, mutta: tämä kirja skaalautuu erinomaisesti eri lukijoiden maailmoihin. 

Sinun kivesi se on, sinähän olit tuplarohkea! Uskalsit kiivetä vaaralle, mutta uskalsit myös luopua Hiilestä. Sinä tiesit, että sen kuuluu elää korpin eikä mörököllin elämää. Se vasta on iso juttu, Äiti sanoi ja rutisti Pikkistä.

Kirjassa on yhdeksän lukua ja yksi luku on täydellisen iltasadun mittainen, sillä hienoissa ja isoissa kuvissa riittää paljon katseltavaa isommallekin lapselle. Kirjan alussa on kartta, jonne mörököllimetsän tapahtumat voi sijoittaa. Sille aukeamalle tulee palattua monta kertaa tarinan edetessä. 

Pikkiksen seikkailuista kerrotaan seikkaperäisesti ja hauskasti. Kerronta on eläväistä ja kuvaukset vaikkapa mörököllien harjoittamasta metsänhoidosta ovat riemastuttavia. Joka luvun lopussa on pieni cliffhanger, joka lisää kiinnostusta jatkaa lukemista, mutta ei ole kuitenkaan liian jännä. 

Sitten siellä kirjan lopussa on ihana kyselylomake, jossa voi kertoa omista jymykivistään. Niistä voi koota kertomuksen ja lähettää Pikkisseikkailee-sähköpostiin, josta luvataan palkkioksi jymykividiplomi. Kuinka ihanaa!


Tässä kirjassa avataan niin monta mahdollista jatkotarinan paikkaa, että ihme on, jos tästä ei paukahda vähintään lastenkirjasarjaa ja paria kesäteatteriesitystä. Jäämme odottamaan!

Katjalla on todellinen intohimo kirjoihin ja kirjoittamiseen, sillä vaikka Pikkikselle ei löytynyt kustantajaa, joka olisi halunnut julkaista kirjan juuri sellaisena millaiseksi Katja ja Annukka sen tekivät (siis paksupaperisena, isokokoisena ja tasokkaalla kuvituksella, jotka kaikki ovat siis painetun kirjan kustannuksia nostavia tekijöitä), se ei haitannut. Katja kustansi kirjan itse. Ensimmäisestä painoksesta on jäljellä enää muutamia kappaleita, joten jos tämän haluaa, kannattaa pitää kiiretttä, ellei halua jäädä odottelmaan kakkospainoksen ilmestymistä. Kirjaa voi ostaa Project Mama -blogista tai Adlibriksestä. Ensiksi mainittu on kympin halvempi.

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Toiveikas keittiönkaapintuijotus alkaa heti, kun aamupuurolautanen on syöty tyhjäksi. Lapset eivät halua poistua aamupalapöydästä ilma...

Vitanallet eli nerokkaat nallevitamiinit

21.2.18 Satu Kommentteja: 6


Toiveikas keittiönkaapintuijotus alkaa heti, kun aamupuurolautanen on syöty tyhjäksi. Lapset eivät halua poistua aamupalapöydästä ilman, että saavat päivän vitamiiniannoksen. Itse asiassa lapset syövät aamiaisen mahdollisimman nopeasti, jotta he saisivat vitamiinit todella pian.

Kaupallinen yhteistyö: Sana-sol ja Suomen Blogimedia



Tästä kaikesta on kiittäminen Valeäidin Hannea. Näin Hannen instassa viime vuoden puolella heidän kotinsa heittiön pöydällä värikkäitä nallen muotoisia monivitamiineja. Whattaa?

Ei hemmetti, noita oli saatava meillekin. Ne olivat kuulemma Vitanalleja. Ostin seuraavalla apteekkireissulla pari purkkia. Kun vitamiinilisävalmistaja Sana-sol kysyi, kiinnostaisiko minua valita heidän valikoimistaan joku meidän perheelle tärkeä tuote ja esitellä sitä lukijoille, olin kuulkaa jo eteisessä valmiina nallet kourassa.

En tiedä kuka tuotekehittelijä tämän kuningasidean takana on, mutta jonkun Kanarian-bonusloman hän on kyllä lopputuotteesta ansainnut. Keksiäpä nyt vitamiinivalmiste, jonka lapset rankkaavat haluttavuudessa samalle tasolle irtokarkkien kanssa. Että terkkuja vaan sinne pääkonttorin uumeniin! 



Meillä on aina annettu lapsille vitamiinilisiä. Aurinko paistaa näillä leveysasteilla kitsaasti talvisin ja se talvi on toivottoman pitkä. Vaikka ruokavalio on suhteellisen monipuolinen, siitä ei välttämättä kuitenkaan saa tarpeeksi kaikkia tarvittavia vitamiineja. Talvisin vain salaatit, tomaatit, mausteyritit ja kurkut ovat tuoreita, muut tuodaan pitkän merimatkan takaa. Vitamiinilisät paikkaavat ne tilanteet, kun ravinto ja ympäristö eivät yksinään riitä antamaan kaikkia tarvittavia ravintoaineita.

Yksi oleellisimmista vitskuista näissä vitamiinilisissä on D-vitamiini. Täällä Islannissa lapsille suositellaan D-vitamiinilisiä vauvasta asti ihan kuten Suomessakin. Islannissa D-vitamiinisuositus tosin on paljon korkeampi kuin Suomessa, joten me annamme Vitanallejen lisäksi lapsille myös kalaöljyvalmistetta (päiväkodissa kalaöljy annetaan automaattisesti aamiaisen kanssa, ellei sitä erikseen kielletä).


Vitanallet muistuttavat ulkonäöltään ja maultaan hedelmänalleja. Ne ovat pehmeitä ja pureskeltavia ja maistuvat makean hedelmäisille. Mutta ne eivät siis ole karkkeja. Vitanallet ovat monivitamiinilisä, eikä niitä saa vetää puolta purkillista kerralla. Esikoinen tajuaa tämän jo, eikä vaadi yhden nallen jälkeen toista, mutta pampulaa joudun vähän huijaamaan. Hän ei ole koskaan nähnyt vitamiinipurkin sisälle, mutta uskoo ainakin vielä, että joka aamu sinne on ilmestynyt vain kaksi nallea: toinen isosiskolle ja toinen hänelle.

Vadelman-, mustikan- ja appelsiininmakuisissa nalleissa on yhdeksää tärkeää vitamiinia: A- ja D-vitamiinia, E-vitamiinia, C-vitamiinia, niasiinia (B3-vit.), B6-vitamiinia, foolihappoa, B12-vitamiinia ja biotiinia. Vitamiinilisä on makeutettu maltitolisiirapilla. Nallet sisältävät liivatetta eli tuote ei sovi vegaaneille.


Ainoa huono puoli näissä on se, että vitskuja annostellessa tulee itselle ihan järjetön karkkihimo. Vitanalleja saavat toki aikuisetkin popsia. Yli 11-vuotiaille annoskoko on kaksi nallea vuorokaudessa, ja 3–10-vuotiaden vuorokausiannos on yksi nalle. Näiden vitamiinien ansiosta meillä on joka päivä vähän nallekarkkipäivä eikä aamiaisen syömisen kanssa vetkutella.  Sanoisin, että jatkoon menee!

Lisää juttua vitskuista ja muista ravintolisistä:
Katja kävi mittaamassa D-vitaaminitasot ja yllättyi. Syy talviseen väsymykseen ja viluun selvisi.
Mutsie-blogissa juttua D-vitaamineista.
Esko ja raudanpuute.
Huimaako? Tuntuuko olo heikolta? Kuiva iho, haperot hiukset? Ehkä kyse on niinkin yksinkertainen juttu kuin raudanpuute. Tästä kirjoitti Kaisa Si Moda -blogissaan.
Malenamista löytyy juttu perheen monivitamiineista (ruotsiksi).

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta ollaan puuhaamassa laittomaksi täällä Islannissa . Lakialoite poikien ympärileikkauksen kiel...

Poikien ympärileikkaus laittomaksi

20.2.18 Satu Kommentteja: 15

Poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta ollaan puuhaamassa laittomaksi täällä Islannissa. Lakialoite poikien ympärileikkauksen kieltämisestä on nyt parlamentin käsittelyssä ja aikanaan siitä sitten varmaankin äänestetään.


Islannista saattaa tulla ensimmäinen EU-maa tai itse asiasssa maailman ensimmäinen maa, joka kieltäisi poikalasten ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset. Sanonpa vaan, että jo on aikakin!

Tästä aiheesta on kyllä puhuttu muissakin maissa, mutta ympärileikkauksen kieltävää lainsäädäntöä ei muualla ole harkittu. Esimerkiksi Suomessa Sosiaali- ja terveysministeriö antoi asiasta muutama vuosi sitten ohjeen, jossa kyllä myönnetään, että pojan ympärileikkaus puuttuu lapsen koskemattomuuteen ja on toimenpide, jota ei voi peruuttaa, mutta jossa kuitenkin annettiin ohjeet olosuhteista, joissa poikien ympärileikkaus on sallittua. Huolestuttiin, mutta ei kuitenkaan oltu valmiinta tuomitsemaan.

Mikä tässä asiassa hiertää? Vastakkain ovat uskonnolliset perinteet (poikien ympärileikkaus on yleistä etenkin juutalaisissa ja islamilaisissa perinteissä) ja toisaalta lapsen oikeudet.

Ei tästä kysymyksestä Islannissakaan olla yksimielisiä. Islannin piispan mielestä lakialoitetta ei kuuluisi edistää, koska se on hyökkäys juutalaisia ja islaminuskoisia vastaan. Minun mielestäni piispan argumentointi on paperinohutta.

Katsotaan ensin kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.


Lasten oikeuksien yleissopimuksessa, jonka on ratifioinut lähes jokainen maa maailmassa, sanotaan muun muassa seuraavaa (24. artikla):

1. Sopimusvaltiot tunnustavat, että lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista palveluista.
3. Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin tehokkaisiin ja tarkoituksenmukaisiin toimiin poistaakseen lasten terveydelle vahingollisia perinteisiä tapoja.

Tästä 24. artiklasta on YK:n lapsien oikeuksien komitea antanut yleiskommentin, jossa avataan sen sisältöä tarkemmin. Siellä esimerkiksi sanotaan:

Huomiota tulisi kiinnittää tyttöjen ja poikien erilaisiin tarpeisiin sekä vaikutuksiin, joita sukupuolisidonnaisilla sosiaalisilla normeilla ja arvoilla on poikien ja tyttöjen terveyteen ja kehitykseen. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä haitallisiin sukupuoleen perustuviin käytäntöihin ja käyttäytymisnormeihin, jotka ovat juurtuneet syvälle perinteisiin ja tapoihin ja vaarantavat tyttöjen ja poikien oikeuden terveyteen.

Suomi on ratifioinut myös kansainvälisen sopimuksen, joka kieltää kudoksen (tai elimen) leikkauksen ihmiseltä, joka ei anna siihen suostumusta. Vastasyntynyt vauva ei sellaista voi antaa:

1. Elintä tai kudosta ei saa irrottaa sellaiselta henkilöltä, joka ei voi antaa 5 artiklassa tarkoitettua suostumusta.



Kansainvälinen oikeus siis velvoittaa valtioita kiinnittämän huomiota sukupuoleen perustuviin käytäntöihin, jotka voivat olla haitallisia lasten terveydelle. Kudoksen poistaminen ilman potilaan lupaa jopa kielletään. 

Yhä silti tästä asiasta kiistellään.

Turvallisissa olosuhteissa tehdyn leikkauksen tulehdusriskit ovat pienet. Vaikka leikkaus tehtäisiinkin ammattilaisten toimesta ja hygieenisissä olosuhteissa ja se menisikin hyvin ilman mitään komplikaatioita, se ei silti ole oikein. Esinahan poisto vaikuttaa ihmiseen koko loppuelämän. Esinahka ei ole pelkkä pala nahkaa, vaan limakalvoa, verisuonia ja hermoja sisältävä kehon toiminnallinen osa. Siinä on paljon kosketuksen aistivia hermopäätteitä, eli ympärileikkauksessa poistetaan peniksen herkin alue. 

Tuntuisiko itsestä reilulta, että omasta kehosta olisi poistettu jotain omien vanhempien uskomusten tai perinteiden takia?

Mistä päästäänkin siihen uskontopuoleen.

YK:n ihmisoikeusjulistuksessa puhutaan uskonnonvapaudesta (18. artikla):

Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.
Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (ensimmäinen lisäpöytäkirja):

Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.

Uskonnonvapaus pitää tottakai taata. Mutta ei poikien ympärileikkausten kieltäminen tarkoita uskonnon kieltämistä tai sen kieltämistä, että vanhemmat saavat kasvattaa lapsiaan vakaumuksensa mukaan. Sanotaanhan Raamatussa lapsen piiskauksen olevan hyvästä, mutta silti lasten kurittaminen kuten selkäsaunat, tukistaminen ja luunapit on säädetty Suomessa laittomiksi. Ajatteleeko kukaan lasten pahoinpitelyn kieltävän lain hyökkäävän kristillistä perintöä vastaan? Epäilen.

Ei uskonnon varjolla Suomessa hyväksyttäisi esimerkiksi naisten elävänä polttamista, tyttöjen ympärileikkausta tai käsien amputoimisia. Miksi sitten poikien ympärileikkaus pitäisi hyväksyä? Tyttöjen ja poikien ympärileikkaukset eivät ole väkivalta-asteikolla samalaisia, mutta ne silti molemmat kajoavat alaikäisen kehoon tavalla, joka vaikuttaa heihin koko loppuelämän. 


Jos ympärileikkauksen kokee tärkeäksi uskonnollisesta, kulttuurisesta, esteettisestä tai mistä tahansa muusta syystä, sen voi tehdä itselleen aikuisena. Täysi-ikäinen saa tehdä pippelilleen juuri niin kuin haluaa, mutta pienet lapset pitäisi jättää saksimatta. Olen tyytyväinen, että Islannilla on ollut pokkaa aloittaa lain valmistelutyöt. Toivottavasti laki menee läpi ja muut maat seuraisivat perässä.

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Pää virkeänä jaksaa monenlaista. Muun muassa näitä loputtomia lumimyrskyjä, pimeitä aamuja, kadonneen vasemman hanskan metsästystä, oi...

Pysy lujana, lue hulluna

19.2.18 Satu Kommentteja: 5


Pää virkeänä jaksaa monenlaista. Muun muassa näitä loputtomia lumimyrskyjä, pimeitä aamuja, kadonneen vasemman hanskan metsästystä, oikeanvärisen hiuslenkin etsintää ja lainehtivaa työpöytää... Viime vuosina aikaa lukemiselle on jäänyt koko ajan vähemmän. Paikkaan sitä äänikirjoilla (iso jess niille!), mutta välillä kaipaan omin silmin lukemista ja kirjan pitämistä käsissä.

Kaupallinen yhteistyö: Arla Protein Greens ja Suomen Blogimedia


Tänä vuonna päätin ottaa kirjojen lukemisen takaisin arkirutiineihin ja Arlan pyynnöstä tein siitä ohjelman. Jep. Ilman aikataulutusta ja suunnittelua elämässäni tapahtuu hyvin vähän mitään "minun omia juttuja" ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että omaa aikaa on niin pirun vähän.

Niinpä tein 12-viikkoisen ohjelman, jonka avulla toin lukemisen takaisin iltoihini. Tämä saattaa ehkä kuulostaa teistä aika pimeältä, mutta aloitin koko homman ottamalla toiseen käteen kirjan ja toiseen sekuntikellon. (Tiedän, kirjoja esi saisi lukea kiireessä, mutta nyt oli tärkeää selvittää lukuvauhti.) 


Luin kahdesta erityyppisestä kirjasta sata sivua ja otin aikaa kellolla. Kello kertoi, että aikaa sadan sivun lukemiseen meni keskimäärin noin 1 tunti ja 30 minuuttia. Toinen kirjoista oli nopeasti etenevä dekkari, toinen polveilevien lauseiden proosaa.


Perusromsku on syönyt noin 250–300 sivua tekstiä. Jos mielin lukea kirjan viikossa, siihen on varattava joka viikko neljä ja puoli tuntia aikaa. En ehdi lukea joka ilta harrastusten, sukulaisvierailujen ja perjantain yhteisen perheuintihetken  takia. Mutta tiistaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja sunnuntaisin pystyn nyhtäisemään illasta reilun tunnin lukemiseen. Sen pitäisi riittää. 


Ja näiden kuluneiden viikkojen valossa olen huomannut, että se on riittänyt. Kirjailtoina en ole katsonut Siltaa Areenasta, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. En ole tehnyt myöhäisillantöitä, en lajitellut sukkalaatikkoja (no en kyllä lajittele muutenkaan), tehnyt ruokaostoksia netissä tai roikkunut Facebookissa väittelemässä asioista. Sen sijaan olen noudattanut ohjelmaa. Eli mennyt aikaisin sänkyyn, sytyttänyt lukulampun ja avannut kirjan.

Olen tänä vuonna lukenut kahdeksan kirjaa eli olen hieman edellä aikatauluani. Kuinka ihanaa!


Arlan uudenvuodenlupaussivustolta löytyy mm. tämä oma 12 viikon lukuohjelmani kokonaisuudessaan. Sen saa ilomielin nyysiä omaankin käyttöön.

Mahtavia lukuhetkiä, missä sitten ikinä olettekin!


5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Terveisiä minihiihtolomaltamme Siglufjörðurista! Miniloma on niin mini, että minä en ottanut edes suksia mukaan vaan päätin käyttää kaiken...

Viikonloppuloma ja Pohjois-Islannin Siglufjörður

18.2.18 Satu Kommentteja: 10

Terveisiä minihiihtolomaltamme Siglufjörðurista! Miniloma on niin mini, että minä en ottanut edes suksia mukaan vaan päätin käyttää kaiken ajan rentoutumiseen hotellissa ja tämän pienen kalastajakylän autioilla kadunpätkillä. Puoliso meni rinteeseen. Himopitkän ajomatkan takia kuopus jäi täksi viikonlopuksi anopin ja Islannin-tädin sekä serkkujen kanssa mökille. Niinpä minä ja esikoinen olemme nautiskelleet parin päivän ajan kahdenkeskeisestä ajasta.


Meri ja sen rannalla hotelli.

Puolisoni työpaikka - siis tämä jäätikkömatkojen järjestäjä - on mielettömän aktiivinen järjestämään kaikenlaista kivaa työntekijöilleen. Tänä viikonloppuna oli vuorossa jokakeväinen henkilökuntaretki. Noille reissuille kaikki halukkaat tyypit firmasta pääsevät mukaan pientä maksua vastaan ja mukana saa tuoda myös perheenjäseniä. Minä en ole aikaisempina keväinä ehtinyt näille retkille mukaan, mutta tänä vuonna raivasin aikaa kalenterista kun kuulin, että reissulla suunnataan Siglufjörðuriin Islannin pohjoisvuonoille. Jippii!


Siglufjörður on pari vuonoa länteen Grenivíkistä, jossa vietän paljon aikaa kesäisin islanninhevosvaelluksilla. Maisemat ovat yhtä upeat. Talvisin taivas on sinisempi kuin muualla, lumi vaaleampaa, ilma kylmempää ja vuoret suurempia. Kesäisin aurinko paistaa pohjoiselta kesätaivaalta läpi yön ja lämpömittari nousee melkein aina korkeammalle kuin Reykjavíkissa. Pirukseen oli kaunista nytkin.

Tänä viikonloppuna kävi säiden suhteen tuhti munkki. Lumimyrskyt ovat kiusanneet ulkoilijoita, turisteja ja tielläliikkujia koko alkuvuoden. Viimeisenä kahtena viikonloppuna tänne kylään asti ei olisi päässyt edes kulkemaan. Mutta nyt on ollut jo melkein liian täydellistä. Ei ole satanut lunta, ei ole tuullut ja ilma on ollut kirkas. Valo on ollut aivan käsittämättömän kaunis koko viikonlopun. Tuolla meren rannalla seistessä tuntui kuin talvi ja kevät olisivat olleet läsnä yhtä aikaa. Iltaisin olemme nähneet hotellin takapihalla revontulia. Saattaa olla, että tämän hetkinen rauhallisuus kostautuu ensi viikolla kunnon myräkköinä, mutta se on sen ajan murhe se.



Tämän kylän vetonaula islantilaisille on kylän kupeessa sijaitseva pieni laskettelukeskus ja loistavat vuoristohiihtomahdollisuudet (back country skiing). Ulkoilupuitteiden lisäksi täällä on pieni uima-allas, kahvila, pitseria, pankki, apteekki, terveydenhuolto, päiväkoti, peruskoulu, musiikkikoulu, pikkuinen ruokakauppa, videovuokraamo (kyllä vain!), verotoimisto ja hammaslääkäri, joka käy kylässä muutamana päivänä viikossa. Eikä sovi unohtaa pienpanimoa, sillimuseota ja pikkukylän keskusta Sigló Hotellia, joka on rakennettu vuonon rannalle keskelle vuoristo- ja merinäkymiä.


Tämän kylän raiteilla taas jotenkin niin aistii sen islantilaisen energisen ja suuruudenhullun tavan tehdä ja elää. Siglufjörður oli nimittäin vuosikymmeniä sitten Islannin sillinpyynnin keskus. Tänne tultiin töihin kaukaakin ja täällä tehtiin paljon rahaa ja luotiin hyvinvointia. Kalastus tarjosi monelle töitä, mutta ei se ennen vanhaan ollut mikään turvallisin mahdollinen toimiala. Monia nuoria miehiä kuoli kovassa merenkäynnissä kalastusmatkoilla, mutta uusia tuli aina tilalle. (Tuo ylläolevan kuvan patsas on muistomerkki kuolleille paikallisille kalastajille.)

Mutta siitten sillikanta katosi, hups vaan ihan yhtäkkiä. Iski karmea työttömyys ja talot alkoivat tyhjentyä asukkaista. Kenellekään ei ollut enää töitä. Kylä alkoi näivettyä ja rapistua. Vuosia kului ja kylä pieneni pienenemistään.

Jaa-a. No mitäs islantilainen siinä sitten alkaisi tehdä? Tämä kylän vei uuteen nousuun yksi paikallinen mutta ulkomailla asuva rikas islantilaismies, jolla oli Siglufjörðurissa edelleen asuva puuseppäkaveri. Rahapussi pyysi frendiään käymään katsomassa näivettynyttä satamaa, että voisikohan sinne vanhoihin kalastusalan rakennuksiin saada kunnostettua pari nättiä ravintolaa.


Pari ravintolaa kylään, josta kaikki ovat muuttamassa pois? Ihan järjetön ajatus. Mutta hei, puuseppä sanoi että ihan kaheli idea ystäväiseni, mutta kyllä sinne rakentaa voi. Sitten alkoi räjäyttely ja pauke. Ystävykset rupesivat rakentamaan ravintoloita ja saivat matkailijoiden avulla bisneksen pyörimään. Ravintoloiden jälkeen rakennettiin tasokas Sigló-hotelli, joka "huokuu sisustuksessa ja arkkitehtuurissa vanhaa aikaa", mutta jossa kuohari osataan tarjoilla kylmänä ja ulkona oleva kuumavesiallas on niin iso, että sinne mahtuu suurin osa hotellin vieraista yhtä aikaa.

Nyt tämä yksi rikas mies omistaa lähes kaiken, mikä täällä kylässä on. On pitkälti hänen ansiostaan, että tänne tuli paljon uusia työpaikkoja, Siglufjörðurista tuli paikallistenkin silmissä cool-mesta, jonne tehdään lasketteureissuja Reykjavíkista ja josta on hienoa ostaa kakkosasunto. Täällä syrjäistäkin syrjäisemmässä paikassa asuntojen hinnat ovat nousseet todella reippaasti verrattuna lähialueiden vastaavankokoisiin kyliin. 


Siglufjörðurilla on myös yksi bonus puolellaan: syrjäinen sijainti. Kylästä on tullut suosittu, mutta sijaintinsa takia siitä ei ole tullut turistirysää. Matkailijat tuovat rahaa alueelle, mutta he yöpyvät ja nauttivat ja käyttävät paikallisia palveluja, eivätkä vain aja bussilla ohi pari valokuvaa otettuaan. Koska paikka on sekä paikallisten että ulkomaalaisten suosiossa, turistivirrat jakaantuvat eikä paikka leimaannu vain yhdenlaisten matkailijoiden paikaksi. 

Jos Islannissa viipyy viikon tai pidempään, kannattaa ehdottomasti yrittää ehtiä piipahtamaan jossakin pienessä maaseudun kylässä Länsivuonoilla, Pohjoisvuonoilla tai Itävuonoilla. Siglufjörður on ainutlaatuinen, mutta ei ainoa laatuaan. Vastaavia eläväisiä ja kauniita tavallisten islantilaisten kyliä löytyy paljon ympäri Islantia. Näissä paikoissa ei ole tunnettuja geysireitä, kuumia lähteitä, hashtageja täyteen tuutattuja Instagram-tulivuoria tai välttämättä vesiputouksiakaan, mutta tunnelma niissä on ainutlaatuinen. Siglufjörðurin lisäksi pidän kovasti Grenivíkistä, Tálknafjörður, Bildudalurista, Ísafjörðurista, Seyðisjörðurista, Eskifjörðurista, Mjóifjörðurista, Djupavíkista ja Djupivogurista... Noin ihan vain muutamia mainitakseni.



Entäs tämä Sigló-hotelli sitten, jossa olemme nyt viikonlopun ajan vierailleet? Voi että, se kyllä ylitti odotukset. Olen käynyt hotellin aulassa aikaisemmin parilla oluella, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa yöpymään täällä.  Sängyt ovat ihanan jämäkät, olemme kylpeneet hotellin etupihalla olevassa suuressa heitti potturissa, ostaneet hotellin vieressä olevan leipomon tyhjäksi  viinereistä ja nauttineet ulkona samoilun jälkeen hotellin aulabaarin antimista. Sillä välin kun puoliso kävi laskettelemassa, me kävimme esikoisen kanssa ottamassa valokuvia kylän hauskoista rakennuksista, kävelimme vuoren rinteessä olevan hautausmaan ylimmälle haudalle katselemaan maisemia  ja kävimme kolmesti kuumassa uima-altaassa köllöttelemässä.


Olen marinoitunut, rentoutunut ja nukkunut hyvin. Kyllä tänne kannatti eilen ajaa 6 tuntia suuntaansa ja huomenna saman verran takaisin. Ihana juttu, että Islannista löytyy tällaisia vähän tuntemattomampia paikalliskyliä, joissa riittää niin kotimaan- kuin ulkomaanmatkailijalle tekemistä ja tunnelmoitavaa.

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Voi kuulkais, minun tekee nyt mieli jakaa yksi ajatus. Tai oikeastaan ehdotus. Olen nimittäin jo pidemmän aikaa miettinyt, että pitäisi pu...

Mitä haluaisit tietää kirjan kirjoittamisesta?

15.2.18 Satu Kommentteja: 30

Voi kuulkais, minun tekee nyt mieli jakaa yksi ajatus. Tai oikeastaan ehdotus. Olen nimittäin jo pidemmän aikaa miettinyt, että pitäisi puhua enemmän kirjoittamisesta ja etenkin kirjojen kirjoittamisesta.

                   Yhden kirjan painolämpimäiset.

Olen pitänyt tietokirjojen ja matkakirjojen kirjoittamisesta ja kirjailijantyöstä koulutuksia mm. Image- ja Mondo-lehtien ja Suomen tietokirjailijoiden järjestämissä tilaisuuksissa. Koulutussessiot ovat olleet joka kerta todella inspiroivia myös minulle. Tuntuu tosi hienolta puhua itselle tutusta aiheesta, joka kiinnostaa muitakin. Siinä saa kaiken muun innostumisen ohella omia ajatuksia uuteen järjestykseen ja pukattua uusia ideoita liikkeelle. Kirjoittaminen on hauskaa ja siitä puhuminen on hauskaa.

Maaliskuussa ilmestyvä seuraava kirjani, Islantilainen kodinonni, on järjestyksessään kymmenes kirjani. Ensimmäisen kirjani ilmestymisestä on tasan kymmenen vuotta aikaa. Vaikka itse sanonkin, niin on viimeisen vuosikymmenen aikana aika huikea määrä tullut hakattua näppistä ja pähkäiltyä keskineräisten ajatusten, yksittäisten lauseiden ja vähitellen valmistuvien kappaleiden ja lopulta kokonaisen käsiksen kimpussa. 

Tykkään kirjoittamisesta enemmän kuin mistään muusta työtehtävästäni, mutta kirjoittaminen on sellaista hommaa, että se vaatii taukoja onnistuakseen. On tosi oleellista ainakin minulle itselleni, että teen kirjoitustöiden lisäksi myös muitä töitä. Ja tietysti plussaa, jos ne työt jollakin tavalla liittyvät kirjoittamiseen.  (Tai sitten islanninhevosiin.)

Minusta tuntuisi kivalta kertoa kirjoittamisesta muillekin. Olenkin jo jonkun aikaa ajatellut puskaista eetteriin kirjan kirjoittamista koskevan juttusarjan. Nyt, kymmenennen kirjan ilmestymispäivän lähetessä, olisi hyvä hetki aloittaa.

Miten kirja kirjoitetaan? Mistä idea? Miten ja mihin suuntaan ideoita kannattaa työstää? Kuinka saada kustannussopimus? Ja apurahoja? Mistä voi tietää, että jotain kirjaa ostetaan ainakin sen verran, että omalle työlle muodostuisi jonkinmoinen hinta? Tekisin koulutuksen asiaproosan näkökulmasta, koska siitä minulla on itsellä eniten kokemusta. Toki monia asioita kuten kirjoitusjippoja, luovuusharjoituksia ja apurahahakemusvinkkejä voi soveltaa proosan tai vaikka lastenkirjojen kirjoittamiseen.

Turussa Akateemisessa kirjakaupassa puhumassa kirjoista ja tapaamassa lukijoita.

Aluksi ajattelin että olisin tehnyt materiaalistani verkkokurssin, jonka olisin laittanut myyntiin johonkin sopivaan hintaan. Mutta sitten tulin toisiin aatoksiin. Ehkä laittaisinkin sen tänne blogin puolelle. Se olisi maksuttomasti kaikkien saatavilla ja ehkä voisin hankia siihen vaikka jonkun mainostajakumppanin kylkeen, niin koulutustyöstä saisi sitä kautta rahallisen korvauksenkin. Hmm. Monta asiaa mietittävänä, mutta kyllä tämä tästä selkeytyy.

Tärkein niistä to do -jutuista on kysyä ihan ensin teiltä. Olen huomannut, että kirja-aiheisia juttuja ja etenkin kirjavinkkejä luetaan täältä blogistakin paljon. Erityisen ihanaa on kuulla, jos joku on löytänyt omien vinkkieni kautta uutta lempiluettavaa. Mutta kiinnostaisikohan teitä kirjan kirjoittamiseen liittyvä juttusarja? Se ei tietenkään täyttäisi koko blogia vaan aiheesta ilmestyisi juttu todennäköisesti noin kerran viikossa.

Nonni. Nyt olen kysynyt. Jään odottelemana mielipidetuomiotanne.

30 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Voi gorillan pyllykarvat. Meitä on taas kolme kahden hengen sängyssä ja tilanteesta lievästi ärsyyntyneenä palasin työhuoneeseeni kirjoitt...

Miten saada 2-vuotias nukahtamaan

13.2.18 Satu Kommentteja: 56

Voi gorillan pyllykarvat. Meitä on taas kolme kahden hengen sängyssä ja tilanteesta lievästi ärsyyntyneenä palasin työhuoneeseeni kirjoittamaan. Ehkä nukun loppuyön tuossa olohuoneen sohvalla. Onhan se vähän lyhyt, mutta omat polvet koukussa nukkuu silti paremmin kuin toisen polvet suussa.


Kaksivuotias pampula nukkuu pinnasängyssä omassa huoneessaan. Tai on siis tähän asti nukkunut. Viimeisen kuukauden illat ovat kuitenkin olleet yhtä hemmetin aitajuoksua.

Yhtenä iltana se vain päätti, että nukahtaminen on aika yliarvostettu iltatoimenpide ja ryhtyi seikkailemaan. Jokainen ilta on siitä asti noudattanut tätä samaa kaavaa. Puoli yhdeksältä hampaat on pesty ja yöpuku päällä. Luetaan kirja, mennään unille. Sanotaan hyvät yöt. Sitten menee alle minuutti, ja lastenhuoneeseen on sytytetty valot, lelukori kaatuu ja kuuluu ryminää ja hihkuntaa.

Lapsi on kiivennyt sängystään ja matkalla portaita yläkertaan, jossa vanhemmat vielä valvovat ja laittavat kotia kuntoon. Lapsi kiikutetaan takaisin sänkyyn, tutti suuhun ja nalle kainaloon. Ja sama toistuu taas. Ja taas. Ja taas. Ja taas. Jossain kierroksen kymmenen jälkeen lapsi yleensä nukahtaa, mutta herää viimeistään kolmen aikaan yöllä, kiipeää sängystään ja sukeltaa meidän sänkyyn.


Miksi tämä yösekoilu alkaa juuri nyt?

Ehkä tämä on ihan normaalia lapsuutta, mutta ottaa se silti vähän päähän. Etenkin sellaisina iltoina kun olen yksin kotona lasten kanssa, olen aivan rättipoikkipaskana. Tämä päätön säntäily kiristää hermoja. Tiedostan kyllä, että kun alkaa tiuskia lyhyillä vokaaleilla suupielet tiukkana, lapsen nukahtaminen lipuu yhä kauemmas. Niinpä yritän olla kiltti, ymmärtäväinen ja kantaa rauhallisesti mutta vakaasti lapsen sänkyyn takaisin ja laulaa sen sata unilaulua. Mutta eihän se helppoa ole. Jokaisen nukuttamisyrityksen jälkeen olen vain entistä väsyneempi ja ärsyyntynyt - ja lapsi yhä kiipeää pois sängystään. 

Kuopus on aitajuoksija joka nousee joka kerta sängystään pois. Samalla hän on myös se viestikaupla, jota yritän saada siirrettyä maaliviivan taakse höyhensaarille. Mutta ei näytä onnistuvan. Tunnen tekeväni iltaisin kuopuksen kanssa täysin turhaa työtä, joka ei johda yhtään minnekään. 

Olen yrittänyt miettiä, missä syy tähän nukahtamisshowhun lymyää. Voisiko kyse olla siitä, että hän kaipaa niin paljon vanhempiensa seuraa, ettei malta mennä nukkumaan?

Vietämme kuitenkin aika paljon aikaa yhdessä. Kun lapsi pääsee päiväkodista, yritän viettää aikaa vain hänen kanssaan enkä tee siinä sivussa muuta. Luetaan, leikitään ja katsotaan yhdessä elokuvia. Käydään ulkoilemassa, jos sää sallii. Uskallan siis luulla, ettei tämä sänkyralli voi johtua ainakaan yksinään siitä, että lapsi saisi liian vähän vanhempiensa huomiota.


Hän ei ole koskaan yöllä herännyt painajaiseen enkä ainakaan huomaa että hän pelkäisi pimeää. Nukahtamisen ei siis pitäisi pelottaa. 

Onko hän puoli ysiltä vielä liian virkeä? Jotenkin epäilen. Lapsi on päivät päiväkodissa ja puuhaa päivän aikana vaikka ja mitä. Hänen pitäisi periaattessa kyllä olla puoli yhdeksän aikaan jo hyvin väsynyt. 

Pirun haastava ikä. Hän on liian iso pysyäkseen sängyssä. Hän pääsee omin voimin pois. Toisaalta hän on liian pieni vielä "lahjottavaksi" vaikka tarraviholla, johon saisi jokaisen omassa sängyssä nukutun hyvän yön jälkeen uuden tarran.  Järkipuhe ei vielä uppoa, mutta kiipeilijäntaidot ovat sitä luokkaa, että hän nousee nopeasti pois korkealaitaisestakin sängystä ja kapuaa vanhempiensa parisänkyyn yhdellä jalannostolla. 

En ymmärrä. Enkä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Tiedättekö te? Jos täällä on muita vilkkaiden taaperoiden vanhempia, jotka ovat löytäneet jippoja tähän nukkkumisasiaan, ottaisin ilolla vinkit vastaan.

Minulla on pieni, mutta oman hyvinvointini kannalta keskeinen toive: haluaisin iltani takaisin. Eikä varmaan mörssärikään pistäisi pahaksi paremmin nukuttuja öitä.

56 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ruokaa maustaessa kannattaa aina muistaa viisi asiaa: makea, suolainen, hapan, karvas ja umami.  Kaupallinen yhteistyö: Kikkoman j...

Helppo vinkki kotiruoan maustamiseen

12.2.18 Satu Kommentteja: 1


Ruokaa maustaessa kannattaa aina muistaa viisi asiaa: makea, suolainen, hapan, karvas ja umami. 

Kaupallinen yhteistyö: Kikkoman ja Suomen Blogimedia

Sokeria, kanelia, limeä ja soijakastiketta. Plus persiljaa.

Matkustimme neljä vuotta sitten talvella maailmanympäri perheen kanssa. Reissumme ensimmäisiä etappeja oli Thaimaa, jossa vietimme kuukauden Lantan saarella. Yksi asia jäi minulle  erityisen hyvin sieltä mieleen. Osallistuin yhden päivän mittaiselle kokkauskurssille, jossa valmistimme thairuokaa. Kokkikoulun vetäjällä oli monia vinkkejä, mutta tämä oli paras:

Aina kun maustatte ruokaa, laittakaa viittä asiaa: makeaa, suolaista, hapanta, karvasta ja umamia. "Eikä tämä koske nyt vain thaikeittiötä vaan ihan sitä ruotsalaista  perunamuusiakin", topakka täti painotti.

Kuulosti niin oudolta laittaa näitä kaikkia makuja pottumuusiin, että vinkki jäi väkisinkin mieleen. Hapan, suolainen, makea, karvas ja umami ovat viisi perusmakua. Kun niitä kaikkia käyttää sopivassa suhteessa ruoanlaitossa, tulee tuttuihinkin ruokalajeihin uutta ryhtiä ja lisää niiden omaa makua. Nakkikastike maistuu nakkikastikkeelta, jos kattilassa on paistettuja nakkeja ja ruskeahko kastike, mutta tällä viitosen säännöllä nakkikastike on vielä vähän enemmän nakkikastikkeen makuista. Syvällinen nakkisoosi, siis.

Kikkomanin soijakastike tuo umamin lisäksi myös suolaisuutta.

Minä käytän siis tätä täyskäsikomboa aivan tavallista tavallisimmissakin ruuissa kuten nyt vaikka lihakastikkeissa. Pistän kastikkeeseen pikkuisen suolaa (useimmiten liemikuution muodossa), vähän limeä tai sitruunaa, kumpaa nyt sattuu kaapissa olemaan, vähäsen sokeria, hieman kanelia karvautta tuomaan ja soijakastiketta, joka tuo suolaisuuden lisäksi myös umamin maun (ja sen kastikkeen ruskean värin).

Tänään tein nakkikastikkeen kanssa perunamuusia ja maustoin molemmat ruoat tällä samalla säännöllä. Kuulostaa luultavasti aika pimeältä laittaa soijakastiketta ja limeä perunamuusiin, mutta ideana onkin laittaa niitä mausteina ja aluksi ihan todella kitsaasti. Sitten vaan maistellaan ja lisäillään.

Perunamuusin valmistuksessa ärsyttävintä on se kuoriminen.


Mistä näitä makuja sitten saa? Tässä muutama esimerkki, mitä itse käytän:

Suola: merisuola, soijakastike, kalakastike
Makea: sokeri, hunaja, banaani
Hapan: sitruuna, lime, etikka
Karvas: greippi, kaneli, inkivääri, rosmariini
Umami: soijakastike, sienet, tomaatti

Listalla toistuu kahdesti soijakastike: se on siis sekä suolaista että umamia. Soijakastiketta voikin käyttää ruoanlaitossa kaikenlaiseen maustamiseen monipuolisesti. Se ei ole vain "kastike riisille".  Kaikille tuttu Kikkomanin soijakastike on saatavilla myös vähäsuolaisena, mutta käytän itse sen verran ronskisti suolaa, että soijakastikkeistakin käytän tätä kaikkein perinteisintä.

Maanantain perunamuusi ja nakkikastike

1 kg perunoita
1,5 dl maitoa
2 reilua rkl voita
kanelia (teelusikan kärjen verran)
2 rkl soijakastiketta
yksi rutistus lime- tai sitruunamehua hedelmänpuolikkaasta
1 tl sokeria

1. Keitä kuoritut perunat.
2. Muusaa potut, tyyli on vapaa. Minä käytän sähkövatkainta (hiljaisella säädöllä), koska olen vähän laiska nuijimaan.
3. Kuumenna maito ja voi kattilassa. Kaada seos muusattujen perunoiden sekaan ja sekoita vielä vähän.
4. Mausta vähäsen. Maistele. Lisää tarvittavia mausteita.


Paketti nakkeja
1 sipuli
1 reilu rkl voita paistamiseen
1/2 liemikuutio
3 dl vettä
1-2 dl kermaa
2 rkl soijakastiketta
2 rkl vehnäjauhoja
töräys ketsuppia
1 tl sokeria
kanelia (teelusikan kärjen verran)
yksi rutistus lime- tai sitruunamehua hedelmänpuolikkaasta
tuoretta persiljaa

1. Viipaloi nakit ja paista ne pannulla ruskeiksi. Siirrä kattilaan.
2. Pilko sipulit hienoksi ja paista pari minuuttia voissa. Lisää pannulle jauhot. Pyörittele.
3. Kiehauta vesi ja lisää liemikuutio. Kaada kiehuva lihaliemi pannulle vähitellen ja sekoita muovisella tai puisella vispilällä, ettei tule paakkuja.
4. Lisää nakit. Lisää kerma. Kiehauta.
5. Mausta taas vähitellen ja lisää pikkuhiljaa toisiaan täydentäviä makuja.


Vihdoinkin jotain järkevää ruokaa, huokaisi vanhempi lapsi huomattuaan, että hellalla porisi nakkikastike. (Eilen tein siis "eksoottista kasviskeittoa".)


PS. Marin tontilla Jotain maukasta -blogissa on superhyvältä ja helpolta kuulostava paistetun lohen ja wokattujen vihannesten resepti.

1 kommenttia:

Mitä tuumaat?